23.1.2017

Kerrossängyn muodonmuutos

Kävi uskomaton tuuri joululomalla, kun satuin näkemään ANNETAAN-ilmoitusten joukossa kerrossängyn. Koska olimme jo jonkin aikaa pohtineet lasten nukkumisjärjestelyjä ja todenneet kerrossängyn fiksuimmaksi vaihtoehdoksi, laitoin pikaisesti viestiä ilmoituksen laittajalle. Puhelimeen tupsahti paluuviestinä kuva päällisin puolin siististä, petsatusta männynvärisestä kerrossängystä. Koska emme pelkää maalaamista, ja pienet projektit ilahduttavat sekä miestä että minua, sovimme noudon heti seuraavalle päivälle.

Edellinen omistaja halusi vain päästä sängystä nopeasti eroon ja me taas olimme valmiita hakemaan sen vaikka heti, joten win-win! Maalausurakan keskellä sängystä löytyi myös Maskun merkki, joten ihan laatusängystä on kyse. Pieniä käytönjälkiä sängystä toki löytyi, kun se oli ollut muutaman vuoden käytössä, mutta mitään sen suurempia "vikoja" emme ole löytäneet.


lasten, kerrossänky, valkoinen, maalattu, diy


Kerrossänky luonnollisesti noudettiin purettuna, joten kunnon ennen-kuvaa minulla ei valitettavasti ole. Emme viitsineet kasata sänkyä turhaan, kun kuitenkin maalaamista varten se olisi pitänyt taas purkaa. Otin pari kuvaa muistoksi sängyn osista, kyllähän noistakin jo jonkinlaisen kuvan saa! Nämäkin osat - samoin kuin keinutuoli - hiottiin yksissä tuumin miehen kanssa, pyyhittiin kostealla ja annettiin kuivua. Päälle pohjamaalia kaksi kerrosta ja Helmi-kalustemaalia toiset kaksi. Joitakin osia jouduttiin vielä maalailemaan sen lisäksikin, kun aiempi väri kuulsi vielä pienesti läpi varsinkin päivänvalossa. Koko projektiin kului suunnilleen 2,5 vrk, kun kuivumiset otetaan huomioon. Isossa sängyssä on paljon maalattavaa, joten suurin osa ajasta kului maalaushommissa.


kerrossängyn, maalaus, projekti, sisustus



Kerrossänky oli enemmän miehen heiniä, joten saatte ihailla lähes täydellistä maalausjälkeä! Itse olen lopputulokseen aivan älyttömän tyytyväinen, enkä vähiten siksi, että hintaa tälle kerrossängylle tuli maksimissaan 10 e. Meiltä löytyi valmiiksi isoja patjoja kaksin kappalein, joten niitä ei tarvinut lähteä kaupasta hakemaan. Maalit ja muut tarvikkeet maksoivat toki enemmän, mutta myytyämme toisen aiemmista lastensängyistä saimme muutaman kympin takaisinkinpäin. Toinen jatkettava lastensänky saa jäädä odottelemaan aikaa, jolloin pikku kuopuksemme siirtyy pinnasängystä pois.


lastenhuoneen, sisustus, valkoinen, kerrossänky

valkoinen, päiväpeite, kalustemaali
   


Lopuksi vielä kuva yhdestä kerrossängyn tyytyväisestä asukista - esikoisen lemmikkikäärmeestä, jota ilman nukkuminen ei onnistu :)


pehmolelu, unikaveri, lastenhuoneen, verhot, uusi, kerrossänky


Lastenhuoneprojekti jatkuu edelleen... Hankin aina tavaran sieltä, toisen täältä. Kun haluaa sisustaa pienellä budjetilla, ei auta olla kovin kärsimätön :) Toisaalta myös mieluummin harkitsen etukäteen, mitä kaikkea tarvitsen, ja mietin suuret linjat, värimaailmat ja sen sellaiset tarkasti. Ei tule ihan niin paljoa vikahankintojakaan, kun on pidemmän aikaa malttanut päätöstensä kanssa. Hiljaa hyvä tulee, vai miten se menikään...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit ♥