Taloudellinen tilanne eli suomeksi raha oli se asia, jota perheellisenä mietin eniten ennen yliopistoon hakuani. Hakuprosessin aikana erehdyin pariin otteeseen googlailemaan, miten opiskelu perheellisenä onnistuu. Hyvin usein vastauksissa otettiin esille "raha", eivätkä kommentit useinkaan olleet kovin kannustavia.
Tiesin itsekin, että aikuiskoulutustuesta saan vain haaveilla, koska nuoren ikäni vuoksi työuraa on takanani niin onnettoman vähän. Osasin laskea sen verran, että tiesin saavani käteen reilut 270 euroa kuukaudessa opintotukea, kunnes tukikuukaudet loppuvat suunnilleen kolmantena opiskeluvuonna. Lapsiperheenähän kuulumme yleisen asumistuen piiriin, kuten piakkoin kaikki muutkin opiskelijat. Kun näihin laskelmiin yhdisti sen, että mies on ainakin alkuun kotona, ensin ansiosidonnaisella vanhempainpäivärahalla ja sen jälkeen kotihoidontuella, opiskeluajasta selviäminen alkoi näyttää toivottomalta. Niinpä tein radikaalin ratkaisun olla miettimättä raha-asioita ollenkaan ja keskittyä pelkästään hakemiseen. Tulevaisuutta murehtimalla olisin takuuvarmasti vesittänyt koko unelmani.
Tiesin itsekin, että aikuiskoulutustuesta saan vain haaveilla, koska nuoren ikäni vuoksi työuraa on takanani niin onnettoman vähän. Osasin laskea sen verran, että tiesin saavani käteen reilut 270 euroa kuukaudessa opintotukea, kunnes tukikuukaudet loppuvat suunnilleen kolmantena opiskeluvuonna. Lapsiperheenähän kuulumme yleisen asumistuen piiriin, kuten piakkoin kaikki muutkin opiskelijat. Kun näihin laskelmiin yhdisti sen, että mies on ainakin alkuun kotona, ensin ansiosidonnaisella vanhempainpäivärahalla ja sen jälkeen kotihoidontuella, opiskeluajasta selviäminen alkoi näyttää toivottomalta. Niinpä tein radikaalin ratkaisun olla miettimättä raha-asioita ollenkaan ja keskittyä pelkästään hakemiseen. Tulevaisuutta murehtimalla olisin takuuvarmasti vesittänyt koko unelmani.
 |
Taloudellinen puoli on elämämme osa-alue, jossa elämänmuutoksemme näkyy selvimmin. Suomeksi sanottuna perheemme pitää tulla toimeen paljon vähemmällä kuin olemme tottuneet. Ainakin kauhuskenaario- ja elämänmuutos-postauksissani avasinkin jo vähän tätä taloudellista puolta. Sinänsä säästäväisesti elämisessä ei ole minulle mitään uutta, koska olen aina ollut tarkka rahasta. Tietysti on ollut mukavaa, kun tuloja on ollut sen verran, ettei ihan kaiken kohdalla tarvinnut miettiä, onko siihen oikeasti varaa. Joka tapauksessa paremmassakin taloustilanteessa olen esimerkiksi lastenvaatteet ja kengät ostanut pääosin käytettyinä tai alennusmyynneistä. On kaiketi sanomattakin selvää, että kalliimpia merkkivaatteita on lastemme vaatekaapeista turha etsiä. Eipä omakaan tyylini ole viimeisen muodin mukainen, vaikka yritänkin pukeutua kohtuu siististi.
Hyvänä puolena tässä elämänvaiheessa opiskelussa on se, että työelämää on meillä molemmilla takana jo jonkin verran, miehelläni enemmän ja minulla vähemmän. Yhteisen asenteemme (ja asuntomme myynnin) vuoksi olemme saaneet kartutettua säästöjä. On todennäköistä, että joudumme syömään säästö(jä)mme opintojeni aikana, mutta katastrofi se ei ole. Sitä vartenhan taloudellista puskuria pidetään. Aion itse myös keikkailla sairaanhoitajana, ja miehenikin toivottavasti löytää täältä jonkin työn, kun sen aika on. Itse asiassa hän sai jo yhden työtarjouksen, ja ihan pyytämättä :D
 |
Myös tässä uudessa taloudellisessa tilanteessamme olen luottavaisin mielin. Tiedän kyllä, että jotenkin pärjäämme, vaikka se uhrauksia vaatiikin. Esimerkiksi asuntomme on halvinta laatua eli opiskelija-asunto ja suuremmista heräteostoksista on turha haaveilla. Emme todennäköisesti myöskään matkustele ulkomaille joka vuosi tai syö ravintolassa edes kuukausittain. Harrastusmahdollisuuksiakin karsii hinta. Kotia on ihanaa sisustaa, mutta koska siinäkin tulee raha vastaan, täytyy käyttää luovuutta ja kekseliäisyyttä. Välillä rahan vähyys stressaa ja tuo painetta. Vähemmällä rahalla eläessä on mietittävä, ketä varten kaikki pitäisi olla niin viimeisen päälle. Tulevatko paineet ulkoapäin vai onko oma vaatimustaso elintasoon nähden liian korkealla?
Kaikissa näissä valinnoissa ja pohdinnoissa minulla on onnekseni ollut koko ajan taustalla puolisoni vankkumaton tuki. Koko ajan asenne on ollut se, että tuli mitä tuli, olemme tässä yhdessä. Toivon mukaan joskus pystyn maksamaan puolisolleni takaisin edes puolet siitä, kuinka paljon hän on minua tukenut. Enkä nyt puhu rahasta, vaan kannustuksesta, tsempistä, rohkaisusta ja rakkaudesta.
 |
Otsikon kysymykseen palatakseni: ei kumpaakaan. Joka senttiä ei ole toistaiseksi tarvinnut laskea, mutta eipä ole varaa loputtomaan törsäämiseenkään. Opiskelijaperheen arki on rahankin suhteen aivan tavallista elämää, vaikka käytämmekin hankinnoissa useammin luovuutta kuin rahaa. Tämäkin asia on suuri osa nykyistä elämäämme, joten luultavasti tulen jakamaan myös täällä blogin puolella vinkkejä, miten selvitä arjesta pienemmillä kustannuksilla. Miltä tämä kuulostaa?
Minua kyllä sniiduiluniksit kiinnostaisi! Itseä stressaa myös tuo raha-aspeksti opiskeluissa. Vaikka en ole vielä päässyt sisään, huomaan että tuo on ajatuksissani usein. Itselläni on onneksi mahdollista saada aikuiskoulutustukea kaksi ensimmäistä vuotta, mutta huoli onkin juuri siitä että mistäs rahaa sen jälkeen :D Itse olen opintotuet käyttänyt ekaan tutkintooni, joten tavallaan minusta on ihan reilua että toisen tutkinnon rahoitan itse. Toivon että saisin jäädä osa-aikaiseksi tämän hetkiseen työpaikkaani, mutta sitähän ei koskaan tiedä. Lääkisläisten pelottelut klinikkavaiheen monsteripäivistä ei kyllä juuri rohkaise näitä aikeita :D Puolisoni on tällä hetkellä myös opiskelija, mutta onneksi valmistuu parin vuoden päästä. Ennestään meidänkin tilannetta hankaloittaa tuo uusi asetus jonka mukaan opiskelija ei saa asumistukea jos puolison tulot ovat liian suuret. Meillä tuo aiheuttaa sen että syksyllä (jos olen koulussa sisällä) saan itse AKT:ta ja puolisoni ainoastaan sen 250e/kk, kauhulla odotan jo tätä skenaariota :D Olemme alkaneet säästää vuosi sitten puskurirahastoa tämän varalle ja on ollutkin kiva huomata että loppujen lopuksi aika vähällä rahalla tulee toimeen kun karsii kaiken pois. Lisäksi minua huolettaa myös se, että miten selviää sitten jos perheen perustaa kesken opiskelujen. Itse olen jo sen ikäinen että muksua olisi hyvä alkaa yrittämään ennen valmistumista.Tuntuu tosi hölmöltä stressata näin hypoteettisista asioista jo nyt :D Tuo kirjoituksesi kyllä lohdutti minua paljon, ehkä on parempi vain keskittyä nyt lukemiseen ja stressata sitten opiskellessa, kyllä ne asiat aina jotenkin järjestyvät :)
VastaaPoistaJep, nuo kauhuskenaariot ovat aika kamalia :D Tuo puskurirahasto on hyvä, on sitten talous vähän turvatumpaa :) Asumistuen muutos on vähän kinkkinen, kun se parantaa osan opiskelijoista tilannetta ja toisten taas huonontaa... Muistan itsekin, kun saimme esikoisen niin sen jälkeen asumistuki loppui eikä yleistä asumistukea saanut, koska miehellä oli kuitenkin kohtuulliset tulot.
PoistaJotenkin ne asiat vain kuitenkin järjestyvät, vaikka etukäteen stressaisikin. Perheellistyminen tuo toki omat juttunsa, mutta ei jälkikasvun arvoa rahassa mitatakaan :) Mutta itsellä ainakin tulot moninkertaistuisivat, jos nyt jäisin äitiyslomalle :D
Suosittelen tosiaan keskittymään hakuprosessiin ja jättämään tämän stressinaiheen odottamaan tositilannetta. Taloudellista tilannetta ehtii stressata sitten opiskellessa ihan riittämiin ;)