20.4.2017

Opiskelijaperheen säästövinkit II: Vaatteet ja vapaa-aika

Säästövinkit ovat täällä taas! Edellisessä osassa käsiteltiin ruokalaskun kutistamista. Tällä kertaa on vuorossa vinkkejä, joiden avulla voi säästää suuriakin summia vaate- ja harrastuskuluissa. Jokainen tarvitsee vaatteita ja ainakin täällä Suomessa vielä melko monenlaisia sellaisia, kun on kesä-, välikausi- ja talvivaatteet erikseen. Suurin osa seuraavista vinkeistä koskeekin vaatetusta, mutta mukaan mahtuu myös vapaa-aikaan ja harrastuksiin liittyviä vinkkejä. Huomautuksena kuitenkin, että jos haluat olla viimeisen päälle trendikäs ja pukeutua pelkästään joka sesongin uutuuksiin, näistä vinkeistä ei taida olla sinulle iloa :)



 
1. Osta sesongin ulkopuolella.

Itse esimerkiksi olen ostanut sukseni sekä talvitakkini silloin, kun niitä ei enää ole voinut käyttää. Vaate- ja urheiluliikkeillä on keväisin ja syksyisin kova into päästä edellisen sesongin tuotteista eroon, joten niitä myydään "hurjillakin" alennuksilla. Jos taas huomaat tarvitsevasi suksia tai luistimia, kun talvi on jo ovella, hinnatkin ovat silloin huipussaan. Vaatii tosin melkoista silmää, jos mielii saada halvemmalla jonkun halutun tuotteen. Jos odottelee liian pitkään, vaatii jo onnea löytää itselle ihanteellinen ostos. Huipputuotteet ovat usein alennettuinakin kalliita.

2. Ennakoi.

Suunnitelmallisuus on senttiä venyttävän kuluttajan kaiken a ja o. Vain hyvällä suunnittelulla pystyy ajoittamaan ostoksensa niin, että ne tulevat itselle mahdollisimman kannattaviksi. Itse esimerkiksi viime syksynä ennakoin, että keväällä lapsille tarvitaan uudet välikausiasut, ja ostin ne silloin käytettyinä. Samoin kevätkengät ostin lapsille reilulla (n. 60%) alennuksella jo syksyllä. Tänä keväänä taas hankin lapsille alesta osan ensi talven toppavaatteista. Lapsille vaatteiden ja kenkien ostaminen etukäteen on tosin aina vähän riskialtista, koska ostokset ovat huonolla tuurilla saattaneet jo jäädä pieniksi ennen käyttötarvetta. Onneksi on kuitenkin olemassa kirppikset (ks. kohta 5), joilla uudenveroiset tuotteet menevät melko helposti kaupaksi.

3. Osta laatua.

Kannattaa opetella tunnistamaan ne materiaalit, jotka sopivat itselle ja kestävät aikaa. Itse esimerkiksi nauttisin suuresti paksusta villatakista, mutta herkkä ihoni ei siedä sitä yhtään, joten kauneimmatkin villatakit saavat jäädä kauppaan. Osa materiaaleista nyppääntyy jo heti ensimmäisessä pesussa, vaikka kuinka pesisi ohjeen mukaan. Tähän vielä huomautus pesuohjeista: niitä kannattaa noudattaa, koska laadukkainkaan vaate ei pysy hyvänä, jos sen pesee jatkuvasti väärin. Kannattaa myös muistaa, ettei hinta aina takaa laatua. Vaikket olisi vaateasiantuntija, opettele tunnistamaan vaatteen yleislaatuvaikutelma. Vinkkiä saat esimerkiksi tästä Kodin kuvalehden artikkelista.





4. Älä huumaannu aleista.

Alennusmyynnit toistuvat säännöllisin väliajoin vaate- ja muissa liikkeissä. Ne saavatkin ihmiset usein liikkeelle sankoin joukoin, vaikka usein vain murto-osa myytävistä tuotteista on tuntuvassa alessa. Usein ainakin itselle uhkaa käydä niin, että alennusmyynnistä löytää kaikenlaista - normaalihinnassa. Siinäkään ei ole mitään vikaa, jos oikeasti on tarvetta ko. vaatekappaleelle/tuotteelle. Välillä kuitenkin tuntuu, että alennusmyynnit saavat ihmiset kuvittelemaan, että kaikki on sillä hetkellä halpaa. Toisekseen alennusprosentteja ihastellessa jää helposti taustoitus tekemättä, ja tulee erehdyksessä ostaneeksi esimerkiksi huonolaatuisen tuotteen.

5. Vältä virheostoksia.

Liittyy osittain edelliseen. Halpakin ostos tulee kalliiksi, jos sitä ei käytä. Jos jokin vaate on kaupassa kategoriaa "ihan kiva, ehkä totun tähän", jätä se kauppaan. Itse olen vuosien varrella erehtynyt monestikin ostamaan vaatteita, jotka eivät tunnu omilta. Epämukavissa vaatteissa ei voi olla rennosti oma itsensä, joten ne jäävät ennemmin tai myöhemmin kaapin perukoille.

6. Huolla, tuunaa ja korjaa.

Itselläni on tapana säännöllisin väliajoin pyörittää pesukoneessa värjäyspesu, jolloin värjään jollakin värillä kaikki kulahtaneet valkoiset vaatteet ja pyyhkeet. Värjäämällä voi saada myös tahroja piiloon, joskin värjäämistä suositellaan tahrattomille ja puhtaille materiaaleille. Valkoiset päiväpeitteet jne kellastuvat/harmaantuvat ajan kanssa, joten niille käytän säännöllisin  väliajoin Back To White -valkaisuainepesua. Se on melkoisen tujua ainetta varsinkin hajusta päätellen, mutta valkaisee erinomaisesti. Pikku vinkkinä esim. Ikean Ektorp-sohvan omistajille: ko. aineella saa sohvan kankaista kuin uudet!

Pienistä korjaustaidoista on hyötyä, kun irronneen napin voi ommella takaisin paikalleen ja haalarin jalkalenksut vaihtaa uusiin. Jossain vaiheessa vaatteet tulevat tiensä päähän, jolloin ne meillä revitään vaikka siivousliinoiksi tai viedään rikkinäisten vaatteiden keräykseen.

Vaatteisiin tulleet tahrat kannattaa poistaa tuoreeltaan, koska myöhemmin niistä on paljon hankalampi päästä eroon. Tahranpoistajista parhaaksi on ehdottomasti osoittautunut sappisaippua, jota löytyy ainakin isommista ruokakaupoista. Luonnollinen tahranpoistokeino ja samalla todella tehokas, suosittelen! Minussa myös asuu pieni martta, joka tykkää hyödyntää siivouksessa ja tahranpoistossa etikkaa ja ruokasoodaa.

Hyvät nahkakengät ovat järkevä ostos, vaikka ovatkin usein hintavia. Ne säilyvät hyvinä vuodesta toiseen, kunhan niitä muistaa huoltaa ja lankata säännöllisin väliajoin. Lempikorkkareiden korkolaput kannattaa vaihdattaa suutarilla ennen kuin ne ovat kuluneet kokonaan.

Alla esimerkkikuva vaatteiden värjäyksestä. Kuten vas. puoleisesta kuvasta näkyy, vauvan vaatteet olivat hyvin tahraisia. Tässä kohtaa värjäystä käytettiin lähinnä viimeisenä keinona ennen vaatteen pois heittämistä. Väri kuitenkin peitti suurimman osan värjäytymistä oikein hyvin, ja vaatteiden käyttöikä piteni muutamalla kuukaudella (kunnes jäivät pieniksi).



7. (Netti)kirppikset.

Lastenvaatteiden hankinnassa meillä päälähteenä ovat kirppikset ja kirppisryhmät. Monesti nettiä selailemalla tekee hyviä löytöjä, kun vaatteiden omistaja haluaa niistä vain äkkiä eroon. Joissakin asioissa uuden ostaminen on perusteltua, mutta vaikkapa arkivaatteet kuluvat (lastemme) käytössä niin nopeasti, että on aivan sama, onko ne alunperin ostettu uutena vai ei. Käytettynäkin ostettu laadukas arkivaate voi olla käyttöarvoltaan hyvä.

Kirppikset ovat hyviä myös siihen, kun haluaa itse päästä jostain eroon. Kun hinnoittelee tuotteet maltillisesti, niille löytyy ostaja. Vaikka palkka myynnistä olisi vain pari-kolmekymppiä, senkin voi käyttää uudempien tai tarpeellisten asioiden hankintaan.

8. Ilmaiset tai halvat harrastukset.

Ilmaisia harrastuksia ovat (siinä vaiheessa, kun varusteet on hankittu) luonnossa liikkuminen, lenkkeily, hiihtäminen, valokuvaus, luistelu jne. Listaa voi jatkaa lähes loputtomiin. Urheilu voi olla niin paljon muutakin kuin trendikkäällä salilla käyminen, ja ainakin itse koen voivani liikkua riittävästi ilman järkyttäviä kuukausimaksuja. Opiskelijana etuina on tietysti korkeakoululiikunta, joka tarjoaa ainakin minulle riittävät puitteet treenaamiseen. Ilmaisena treeninä näin perheellisenä toimii vaikka pulkkailu lasten kanssa, hippaleikit ja muut. Myös kotona voi treenata tehokkaasti, kun hankkii muutaman perusvälineen (esimerkiksi jumppamatto ja kahvakuula). Kulttuuria tai muita elämyksiä kaipaavaa opiskelijaa ilahduttaa, kun pääsyliput ovat usein opiskelijalle halvempia. Kansalaisopistot tarjoavat monipuolisia kursseja kohtuulliseen hintaan, joskin kurssimaksun päälle saattaa tulla vielä materiaali- tms. kuluja.

9. Lainaa, vuokraa ja kierrätä.

Kaikkea ei ole järkevää ostaa itselle. Varsinkin lasten juhlavaatteet ovat usein hintavia eikä niitä ehdi käyttää paria kertaa enempää, kun ne jo jäävät pieniksi. Juhlavaatteita tulee usein ostettua käytettynä, mutta miksei niitä voisi lainatakin, jos jollakulla tutulla sattuu olemaan sopivan kokoiset. Äskettäin lainasin lasten juhlavaatteita tuttavaperheelle, kun heillä oli juhlat tulossa ja meidän kaapissa tyhjän panttina sopiva juhla-asu. Ihmiset usein lainaavat mielellään, mutta pyytäminen on helposti vaikeampaa.

Vuokraamalla saa käyttöönsä lyhyeksi ajaksi juhla-asuja ja harrastusvälineitä. Jos ei halua vähälle käytölle jääviä juhla-asuja tai urheiluvälineitä nurkkiin pyörimään, vuokraaminen on oikein hyvä vaihtoehto - joskin usein kallis sellainen. Vuokraaminenkin on liiketoimintaa, mutta halusin sen (ekologisena) vaihtoehtona tuoda esiin, vaikkei se välttämättä halpaa olekaan :)

Kierrättämisellä tarkoitan, että vaikkapa siskosten kesken voi vaihdella vaatteita ja kenkiä, jos itse haluaa luopua jostakin ja saada "uutta" tilalle. Tämä luonnollisesti vaatii suurin piirtein saman vaatekoon. Itselläni on tosin "paha" tapa käyttää vaatteet aivan loppuun asti, jolloin niistä ei pahemmin jää kierrätettävää jäljelle :D

Meidän talossamme on muuten aivan huippu löytöpiste: olen löytänyt sieltä mm. lapselle kengät, muutaman kivan sisustusjutun ja pari lääkiksen (myöhempien kurssien) oppikirjaa. Jos omassa taloyhtiössäsi ei vielä ole löytö-/kierrätyspistettä, se on kokeilun arvoinen asia.




10. Pyydä lahjaksi.

Jos tuntuu, että lähipiiri antaa lahjaksi aina jotain tarpeetonta tai ylimääräistä, kokeile pyytää lahjaksi esimerkiksi jotain harrastusta tai vaikka lahjakorttia vaateliikkeeseen. Ei tietenkään ole tarkoitus maksattaa muilla omaa leveää elämää, mutta itselläni lähipiiri tuki mielellään opiskeluaikaista urheiluharrastustani kohtuullisella summalla :) Tästä tulikin mieleeni, että itselläni on edelleen käyttämättä joululahjaksi saamani lahjakortit!

11. Lajittele vaatteet käyttötarkoituksen mukaan.

Vaatteiden lajittelu omiin "lokeroihinsa" saa ne säilymään pidempään hyvinä. Lapsilla on selkeästi eroteltuna paremmat vaatteet ja kotivaatteet ihan jo siitä syystä, että juhlavampiin tilaisuuksiin löytyisi kaapista siistit ja tahrattomat vaatteet. Omilla vaatteillani on myös tarkka hierarkia: Uusimmat vaatteet ovat niitä, jotka puen fiinimpiin tilaisuuksiin. Jonkin aikaa käytössä olleet ovat siistimpiä arkivaatteita (näitä käytän esim. yliopistolla kulkiessani), sitten tulevat ei-niin-siistit arkivaatteet (arkisemmat tilanteet, kuten ulkoilu), sitten kotivaatteet (vaatteet, joissa en kehtaa astua ovesta ulos :D) ja lopuksi remppavaatteet. Vaatteeni aloittavat taipaleensa huipulta ja vajoavat porras portaalta kohti maalitahraista ehkä reikäistäkin remppa-asua. Osaa vaatteista en tietenkään tule koskaan käyttämään mökki- tai remppavaatteena, vaan saatan myydä/antaa niitä eteenpäin tai laittaa vaatekeräykseen.

12. Varastoi osa ostoksistasi.

Silloin harvoin, kun päädyn shoppailemaan, ostan paljon vaatetta kerralla. Vaikka onkin houkuttelevaa ottaa kaikki uudet vaatekappaleet heti käyttöön, mieti shoppailukierroksen päätteeksi, voisitko jättää osan vaatteista odottamaan myöhempää aikaa. Itselläni on tälläkin hetkellä vaatekaapissa ainakin pari joulukuiselta kaupunkilomalta peräisin olevaa vaatekappaletta, joita en ole vielä ottanut käyttöön.

On jotenkin luksusta, kun sopivan hetken tullen voi ottaa "pakasta vedetyn" vaatekappaleen käyttöön. Ehkä juuri sen fiiliksen vuoksi jotkut nauttivat shoppailusta :) Tällä omalla metodillani uusien vaatteiden tuomaa iloa saa venytettyä pidemmälle ajanjaksolle - täydellinen ratkaisu pihistelijälle!


Löytyykö sieltä hyväksi havaittuja säästövinkkejä?

2 kommenttia:

  1. Suosikkivaatekirjani on Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaappi, se kannattaa ehdottomasti lukea jos on kiinnostunut laadukkaista vaatteista ja pyrkii kohti hintatietoisempaa ja kestävämpää garderobia. Luin kirjan pari vuotta sitten ja koin valtavan herätyksen shoppailutottumusteni suhteen. Sen jälkeen olen onnistunut ostoksissani paljon paremmin ja vaatekaapissa ei enää ole mitään turhaa. Kirjan oppien myötä olen myös tajunnut, että ihminen pärjää aika pienellä vaatemäärällä (lapset tietty ovat poikkeus kun kasvavat koosta seuraavaan koko ajan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, kuulostaapa mielenkiintoiselta kirjalta :) Todellakin haluaisin vaatekaapin, jossa ei ole mitään turhaa! Ja hyvin totta tuo, että pärjäisi vähemmälläkin vaatemäärällä. Ei se vaatteiden määrä vaan se, miten hyvin ne sopivat yhteen. Lapsetkin meillä valitsevat hyvin usein ylleen niitä lempivaatteitaan, vaikka kaappi olisi täynnä muitakin. Vähemmällä siis pärjäisivät hekin :)

      Poista

Kiva kun kommentoit ♥