25.5.2017

Ekan vuoden viimeiset lääkiskuulumiset

Hyvää helatorstaita! Jottei lääkisjuttuja jää roikkumaan kesälle, käyn vielä pikaisesti läpi viimeisimmät opiskelukuulumiseni. MENDO eli molekulaarinen endokrinologia on ekan vuoden viimeinen kurssi, jonka osalta osaaminen näytetään huomisaamuna. Sen jälkeen koko vuosi on ohi.




Aiemmin keväällä mainitsin valinnaisesta kurssista nimeltä Hätäensiapu, jonka otin omia EA-taitojani virkistämään. Kuten luennollakin, harkassa monet asioista olivat tuttuja, mutta opettaja esitti sen verran kinkkisiä kysymyksiä, etten todellakaan tiennyt vastausta kaikkeen. Opin siis melko lailla uutta kolmen tunnin harkan aikana :) Ensiapuharjoitukset ovat aina hyvä muistutus siitä, että mitä vain voi tapahtua missä ja kenelle tahansa. Totta kai sitä toivoo, että osaisi hätätilanteessa toimia edes suurin piirtein oikein, joten oli hyvä päästä taas kertailemaan ensiaputaitoja.




Kaksiosainen opinnäytetyöseminaari on pakollinen jossain vaiheessa opintoja. Itse kävin ensimmäisen seminaarin nyt, koska olen tutkimussuunnitelman työstämisvaiheessa - tai oikeastaan sen vaiheen loppusuoralla. Kunhan vielä saan viimeiset viilaukset tehtyä, voin hyvillä mielin jättää koko syvärihomman taustalle kesän ajaksi. Seminaari tarjosi minulle uusia näkökulmia suunnitelman työstämiseen ja palautti mieleen aiemmin opittuja tieteelliseen kirjoittamiseen liittyviä asioita. Omaan tilanteeseeni seminaari oli tässä vaiheessa täydellinen, kuten täällä jo kirjoitin. Alun perin aikomukseni oli käydä molemmat opinnäytetyöseminaarit peräkkäin, mutta koska minulla ei ole liiemmin vapaata ennen kesätöiden alkua, päädyin jättämään toisen seminaarin ensi vuodelle. Ehtii sitä myöhemminkin!




Nyt tosiaan opintojen ja kesäloman välissä on enää MENDO:n tentti. Sanon ihan suoraan, että tähän tenttiin en ole valmistautunut yhtään niin hyvin kuin muihin tämänvuotisiin tentteihin. Ihan mielenkiinnosta käyn katsomassa, mihin tietoni riittävät ja pääsenkö tentistä läpi. Jos en pääse, menen ihan mielelläni uusintaan, mutta jos pääsen, aina parempi. Harmi sinänsä, ettei kurssin asioille ollut enempää aikaa, koska hormonit ja niiden toiminta kiinnostaa minua tosissaan. Parhaani toki teen näillä resursseilla, muuta en voi :)


Tsemppiä vielä opiskeleville ja onnea heille, joiden osalta tämä lukuvuosi on jo ohi. Liityn iloiseen joukkoonne huomenna klo 11!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit ♥