Epäilyksen hetkiä

Tiedätte varmaan, miltä tuntuu, kun epäilee ihan kaikkea etenkin itsessään? Kun epäilee, onko sittenkin ihan väärässä paikassa. Kun miettii, kykeneekö siihen, mihin aikoo. Kun pohtii, löytääkö ikinä sitä omaa juttuaan.

Ihmisenä ja ammattiin kasvamisessa on kai tärkeääkin se, että kyseenalaistaa omat valintansa. Kun vastaan tulee negatiivisia tunteita, pitää miettiä, mistä ne kumpuavat. Miksi tietty tilanne saa ajattelemaan, etten pysty tähän? Mikä tässä asiassa on minulle liikaa? Miksi jotkut hetket ovat helpompia kuin toiset?

Tätä itsereflektointia olen joutunut tai siis totta kai saanut harjoittaa myös tämän kesän aikana. Välillä sitä miettii, miksi on pitänyt valita niin vaikea ala. Kapinoikin ehkä vähän. Miksi minun pitää olla kiinnostunut juuri tästä alasta? Olisiko jossain muualla helpompaa? Ja samalla tiedän, ettei ole. Tästä muuten puhuin kerran erään kaverin kanssa. Hän työskentelee eri alalla kuin minä, enkä muista, miten päädyimme aiheeseen. Tuli kuitenkin puheeksi, voisiko jossain muussa työssä päästä helpommalla. Keskustelun päätteeksi totesimme, että ihan joka paikassa, ammatissa ja työssä on ne omat vaikeat juttunsa. Turha kai siis etsiä työtä, jossa olisi täydellisen onnellinen ihan joka hetki.

Kun tekee henkisesti ja fyysisestikin raskasta työtä, jostain on löydettävä ne omat voimavarat, jotka auttavat jaksamaan. On löydettävä tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä samoin kuin pidettävä huoli itsestään. Yksi ihminen ei kuitenkaan pysty määräänsä enempään. Itse voi vain tehdä sen, minkä tekee, niin hyvin kuin osaa, pystyy ja jaksaa. Sen enempää ei voi ihmiseltä vaatia. Tähän ajatukseen olen nojannut jo pitkään.

Välillä (tulevan) työni vastuu pelottaa. Virheet pelottavat ja varsinkin se, kun niitä sattuu ihan kaikille. Pelottaa se, etten ikinä kasva ammatillisesti niin, että jaksan tulevassa työssäni. Pelottaa, että koko koulutukseni menee hukkaan. Osa epäilyistä ja peloista on kenties aiheellisia, suurin osa ei. Suuri osa peloista johtuu ihan vaan omasta epävarmuudesta, joka on tässä vaiheessa opintoja ja elämää ainakin minulle tuttu seuralainen.

Mutta näiden ajatusten jälkeen tulee aina - ennemmin tai myöhemmin - se hetki, kun näkee taas kirkkaasti. Silloin tulevaisuus näyttää selkeältä ja taivas pilvettömältä. Sellaisena hetkenä tajuaa olevansa hyvä siinä mitä tekee ja rakastavansa sitä, mitä tekee. Silloin ymmärtää, että on riittävän hyvä, vaikkei ole lähellekään täydellinen.

Epäilyttääkö sinua koskaan?!