6.12.2017

6. Suomi 100v



Onnea, satavuotias Suomi! Itsenäisyyspäivänä muistetaan erityisesti isänmaamme itsenäisyyden puolustajia,  sotaveteraaneja ja lottia, joiden rivit ovat vuosi vuodelta entistä harvemmat. Viime vuonna kerroinkin jo, että myös omaan sukuuni kuuluu sotaveteraaneja sekä lottia. Tuntuu hurjalta, että oma pappani oli syntynyt muutama kuukausi Suomen itsenäistymisen jälkeen, ja minä lapsineni olen juhlistamassa Suomen 100-vuotispäivää. Suomi oli hyvin erilainen paikka elää ja asua viime vuosisadan alussa. Vaikka olen (sukuni) historiaan tutustunut, en saata edes kuvitella, miten vaativaa ja raskasta elämää esimerkiksi omat isovanhempani ovat eläneet. Kumpikaan sodan käyneistä isovanhemmistani ei ole enää täällä näkemässä Suomen 100-vuotisjuhlaa.




Tänään, kuten joka itsenäisyyspäivä, syttyy kaksi sinivalkoista kynttilää. Ne muistuttavat meitä satavuotiaan isänmaamme vaiheista ja kertovat, miten paljon tätä maata arvostamme. Itsenäisyyspäivän paraati järjestetään tänä vuonna Kuopiossa, joten todennäköisesti osa porukasta suuntaa katsomaan sitä paikan päälle. Onneksi sitä voi seurata kotonakin! Itsenäisyyspäivän perinteisiimme kuuluvat myös Linnan juhlien seuranta ainakin sivusilmällä sekä tietysti juhla-ateria. Tämän vuoden menussa ovat 100-vuotisen Suomen kunniaksi edustettuina alkukeittona savuporokeitto, pääruokana lohi, lohkoperunat sekä erilaisia salaatteja ja jälkiruokana jäätelö puolukoiden ja kinuskikastikkeen kera. Loppuun vielä pari esimerkkikuvaa viime vuoden tarjoiluista.




 
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit ♥