5.1.2018

Talven taikaa

Tällä hetkellä lomailemme ihan muissa kuin talvisissa maisemissa, mutta pakko vielä vähän hehkuttaa sitä talven ihmemaata, jonka jätimme Kuopioon odottamaan paluutamme. Ennen matkaa otimme välietapiksi eteläisen Suomen, jossa meitä odotti jäinen, loskainen, harmaa ja sateinen maisema. Yli puolimetristen valkoisten hankien, tykkylumisten puiden ja Puijon maisemien jälkeen kontrasti uusimaalaiseen kaupunkimaisemaan oli melkoinen. Sanoinko jo, että rakastan "oikeaa", lumista talvea?
































Kunhan kotiudumme matkalta, saadaan näiden rauhallisten, tyynten, vähän harmahtavienkin talvikuvien tilalle vähän pirteämmän värisiä kuvia. Niiden voimalla on sitten jaksettava Suomen kevääseen asti, joka näin keskitalvella tuntuu olevan loputtoman kaukana. Osa teistä varmaan odottaa kevättä, toiset (pääsykokeisiin opiskelevat kenties) toivovat, ettei se saapuisi koskaan :) Itse en ole vielä kyllästynyt talveen ja lumeen, mutta sekin hetki koittaa kyllä!

Näillä kuvilla osallistun Pienen Linnun Makrotex-valokuvahaasteeseen, jossa on aiheena mikäpä muu kuin Talven ihmemaa. Tällä kertaa kuvat ovat lähinnä yleiskuvia, mutta tarkoitus on uuden vuoden myötä aktivoitua taas makrokuvauksenkin saralla...


Ihanaa viikonloppua!

12 kommenttia:

  1. Kaunista ja raikasta ! 🌲 Ei meillä Hesassa ole ollut kuin yhtenä päivänä lunta tänä vuonna. Saa nähdä saadaanko ensi viikolla. Kylmempää on luvattu mutta lumesta ei ollut puhetta. Nuo sinun kuvasi piristävät 💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Juu, nuo etelän "talvet" tuli kyllä siellä asuttuina vuosina tutuiksi. Toivotaan, että sinnekin saadaan edes vähän valkoista!

      Poista
  2. Kateelliseksi vetää tuollainen lumen määrä! Lumeen en ole minäkään kyllästynyt, mutta kovin pitkään on ollut hirmuisen harmaata, että aurinko voisi hieman enemmän näyttäytyä. :) Muutenhan tämä vuodenaika on ihana. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, talvi on ihanaa aikaa! Parasta on lumen tuoma valo, vaikka saisi sitä aurinkoa toki olla vähän enemmän :)

      Poista
  3. Mahtavan lumista :)
    Meillä täällä Taivassalossa on vain kuralätäkköjä, vesisadetta ja plussa asteita. Tänään on hippusen verran satanut lunta!
    Ihanaa iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etelämmästä Kuopioon muuttaneena olen itsekin niin nauttinut näistä lumisista talvista :) Kuulostaapa harmaalta, toivottavasti edes pieni valkoisuus on saanut säilyä maassa! Ihanaa sunnuntai-iltaa sinne <3

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Täysin samaa mieltä! Mahtavaa päästä kunnolla pulkkailemaan ja hiihtämään :)

      Poista

Kiva kun kommentoit ♥