Näytetään tekstit, joissa on tunniste messut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste messut. Näytä kaikki tekstit

31.10.2017

Kuukausikatsaus: lokakuu

Lokakuun fiilikset niin opiskelun kuin muunkin elämän suhteen ovat heitelleet ihan laidasta laitaan. Lokakuu alkoi toisella puolella Suomea sateisessa syyssäässä, ja lokakuun viimeinen valkeni koti-Kuopiossa lumisessa ympäristössä ja pirteässä parin asteen pakkasessa. Ihana ilma :) 




Opiskelufiilisten suhteen olen nyt nousukiidossa. Hankalan alun jälkeen korjausliikkeitä on tehty, ja ne näköjään tuottavat tulosta. Nyt on hyvä fiilis, enkä aio miettiä sitä, onko siihen edes aihetta :D Mutta kerrataanpa vielä lokakuun kuulumiset täällä blogin puolella ja muutenkin. Lokakuussa siis:





Aina se vaan kuun lopussa tuntuu, ettei "mitään" ole tullut tehtyä. Listaamalla tehdyt asiat saattaakin huomata, että oho, noin paljon kaikkea. Siksi pidän näistä kuukausikatsauksistani. Samalla kun ne niputtavat yhteen koko (blogin) kuukauden, minä itse saan mahdollisuuden muistella kaikkia noita hetkiä ja asioita. Ei tunnu enää siltä, ettei olisi tehnyt mitään, vaan tajuaa, että mullahan on sittenkin ihan kiva elämä ;)

No niin, mutta nyt luentomatskujen ääreen. Huomenna on LYF:n tentti, joten paljoa ei ole enää tehtävissä. Jotain pientä kertailen kuitenkin. Iloista tiistaita!

19.10.2017

Varaslähtö jouluun

Tämä on Tasapainoilua-blogin 300. postaus, huikeaa! Jos nyt ihan tarkkoja ollaan, yhdeksän pääsykoeaiheista postausta olin kirjoitellut jo aiemmin. Mutta väliäkö sillä - ne ovat edelleen luettuja ja oletettavasti pidettyjäkin. Hei vaan sinä, joka olet löytänyt blogini pariin. Lämpimästi tervetuloa! Sinulle, joka olet seurannut jo pidempään, ehkä alusta saakka: todella mahtavaa, kun olet siellä :) 


koti, joulu, sisustus, lyhty, kynttilä, tunnelmaa, syksy


Nyt vakavampiin aiheisiin. Olen pinnistellyt, ihan totta olen. Yrityksen puutteesta ei voi minua syyttää, sillä joululaulut ja kaikki muu jouluun liittyvä on haudattu syvälle mielen pohjalle odottelemaan marraskuuta. Mutta tiedättekö, en enää pystynyt siihen. Tällä viikolla ostin ensimmäiset glögit, ja sitä nautiskellessamme kuuntelimme joululauluja. Näköjään nämä muut syksyn ilonaiheet eivät enää riitä, vaan oli otettava esiin tuo viimeinenkin. Käsittämättömintä tässä oli se, että puoliso oli ihan tässä mukana. Näköjään synkeähkö opiskeluarki on hieman pehmittänyt häntäkin ;)


arki, lukeminen, joulufiilis, harrastus, ilta, oma aika, vapaa hetki


Piti oikein tarkistaa viimevuotisesta blogipostauksesta, miten pitkään silloin piti venyttää "jouluhulluuttani". Vastaus on: marraskuun loppuun! What. Vaan olipa miten oli, tänä vuonna aloitan aiemmin jouluvalmistelut, -askartelut ja muut. Ei sillä, että edelleenkään aikoisin tehdä itse joululaatikoita, lahjoja tai isotöisiä joulusisustusjuttuja. Mutta jotain pientä aion arjen ohessa puuhastella. Annoin jo miehelle ukaasin, että heti kun LYF:n toinen tentti on ohi, laitan jouluvalot parvekkeelle ja muuallekin. Yrittäköönkin estää!


joulu, fiilistely, glögi, syksy, lokakuu, joululaulut


Tänään ensin opiskelen ja sitten pakkaan laukkuni. Huomenna hyppään heti aamusta Helsingin-junaan, koska kauan odotettu äidin oma loma, hyvinvointiviikonloppuni, on kohta täällä. Sitä odotellessa jaksan ehkä just ja just perehtyä maksan toimintaan ja ravinnonoton säätelyyn.

Kivaa torstaita ja mahtavaa viikonloppua! Mun fiiliksiä löytynee myös viikonlopun aikana Instasta @tasapainoilija - käy kurkkaamassa :)