31.8.2017

Kuukausikatsaus: elokuu

Elokuu oli lomakuu. Alkukuu tosin vierähti töissä, mutta eihän sitä enää muista! Kuun loppupuolella on lomailtu kunnolla, sairasteltu, löhöilty, ulkoiltu ja oltu vaan. Vuorotellen on nautittu lämpimistä aurinkoisista ilmoista ja syksyä enteilevistä sadepäivistä. On totuteltu päivähoitoon ja jännitetty yhdessä ja erikseen alkavia opintoja. Perheen uutta fuksipalleroa tunnustan kiusoitelleeni hyvä ettei avioeron partaalle :D Potut pottuina. Kylläpä hänkin minua härnäsi, kun viime syksynä jännitin tosissani opintojen alkua.




Elokuussa siis tapahtui mm. näitä:





Kiitos, kesä 2017. Tervetuloa, syksy - arki, rutiinit ja uudet haasteet!

30.8.2017

Näin opiskeli(si)n anatomiaa

Ekan lääkisvuoden opiskelumateriaaleja koskevaan postaukseen tuli lukijalta toive opiskelumetodeista. Tartuinpa härkää sarvista ja rupesin muistelemaan viime syksyä. Tunnisteella "anatomia" löytyy bloginkin puolelta vuodatusta anatomian opiskelusta.

Sinänsä sain anatomiasta ihan riittävästi oppia, varsinkin jos katsoo arvosanoja. Vuoden parhaat arvosanat sain juuri anatomian kursseista. Silti tekisin paljon juttuja toisin, jos nyt opiskelisin tällä tietämyksellä noita kursseja.




Näissä onnistuin:

Aikataulussa pysyminen

Anatomian opiskelussa on niin hirveästi työtä, että se ihan oikeasti kannattaa aloittaa heti. Jos olet lukiossa/aiemmissa opinnoissa tottunut siihen, että viikkoa ennen tenttiä kirjat avataan ekaa kertaa, se ei taida olla anatomian opiskelussa kovin hyvä vaihtoehto.

Hyvä asenne

Välillä tätä oli kyllä haastavaa löytää, mutta pääosin jaksoin pysyä positiivisena :D

Lähipiirin hyödyntäminen opiskelussa

Anteeksi vain, mies ja lapset - taas jouduitte opiskeluni assistenteiksi! Ei tarvinnut muistella vauvaikäisen erityispiirteitä, kun ne olivat silmien edessä jatkuvasti. Ja jos anatomian opiskelu kyllästytti, eiköhän joku lapsista pyytänyt iltasaduksi anatomian kirjaani...




Näissä minulla olisi ollut parantamisen varaa (eli vinkkinä uusille fukseille):

Kopioinnin välttäminen

Jos nyt opiskelisin anatomiaa, yrittäisin ensin opetella asiat ja vasta sitten ne opittuani testata osaamistani tekemällä tehtävät. Termien opettelu on se raskain osuus, joten se kannattaa hoitaa kerralla kunnolla. Oikotietä ei valitettavasti ole.

Kokonaisuuksien hahmottaminen

Tässä pitää miettiä se oma tyyli opetella asioita. Joillekin sopii hyvin yksittäisten asioiden opettelu, toiset, kuten minä, tarvitsevat yksityiskohdille aina sen kontekstin. Nyt osaisin paljon paremmin ottaa tämän huomioon ja aloittaisin opiskelun kokonaisuuden hahmottamisella sen sijaan, että yrittäisin epätoivoisesti painaa mieleen yksittäisiä sanoja, joita en saa mielessäni laitettua mihinkään lokeroon. Samoin nyt ajattelen, että olisi ollut paljon fiksumpaa opetella kerralla kaikki esim. lihakseen liittyvät asiat: lihaksen nimi, mutta myös sen hermotus, origo ja insertio sekä tehtävä. Tässä tuli tuhlattua paaaljon aikaa.

Oheismateriaalin ja mallien hyödyntäminen

Jos nyt aloittaisin anatomian opiskelua, olisin hyvin paljon tarkempi siitä, että ehdin käydä yliopistolla pyörittelemässä anatomisia malleja silloin, kun ne ovat saatavilla. Samoin Essential Anatomya hyödyntäisin heti alusta lähtien kertaamiseen. Sovelluksesta löytyy kohta Quiz, jonka avulla sain kivasti kertailtua luita ja lihaksia.




Anatomian opiskelun aloittaminen oli kieltämättä kunnon palautus maan pinnalle sieltä "musta tulee lääkäri"-unelmakuplasta. Tsemppiä siis fukseille anatomian pänttäämiseen! Ei oo helppoa, mutta lopussa kiitos seisoo :D

28.8.2017

Kakkosvuotta kohti

Postaustoiveena tuli ja ihan muutenkin ajattelin listata fiiliksiä ennen lääkiksen toisen vuoden aloitusta. Toinen vuosi on viimeinen prekliinisen vaiheen vuosista, ja jos opintoni etenevät suunnitellusti, vuoden päästä olen jo aloittanut kliiniset opinnot. Aika hurjaa!




Toinen vuosi on siis edessä. Odotan innolla uusia opintoja, vaikka kieltämättä olisin voinut lomailla vaikka kuukauden lisää. Erityisesti minua etukäteen kiinnostavat neurotieteet, fysiologia, yleispatologia ja potilas-lääkärisuhde. Oikeastaan olen kyllä kiinnostunut kaikesta, kuten minulta sopii olettaakin :D Toisen vuoden opinnoissa on pienesti havaittavissa siirtyminen kohti klinikkaa, vaikka melko teoriapainotteista on toki tämäkin vuosi. Eniten kauhulla odotan keväistä 11,5 op:n arvoista Systemaattinen farmakologia ja lääkeainetoksikologia -kurssia. Se kiinnostaa minua, mutta sen työmäärää en odota innokkaasti. Saapa nähdä, onko sh-opinnoissa opiskelluista koksibeista ja ACE-estäjistä enää hyötyä tuolla kurssilla.

Noin muuten toista lääkisvuottani värittää "pieni" syväriprojektini. Tiukkaa aikataulua en todellakaan ole itselleni asettanut, mutta kyllähän sitä miettii, miten aika ja jaksaminen riittävät. Mutta pää pystyyn ja kohti uusia haasteita - mitäänhän ei saavuta, jos ei yritä. Sain suunnitelmavaiheen kuitenkin purkkiin parissa kuukaudessa opintojeni ja kesätyön ohella, joten sikäli olen toiveikas ja omasta mielestäni realistinenkin.




Alustavasti olen suunnitellut, että pitäisin joka viikko yhden syväripäivän. Itseni tuntien se voisi olla hyvä valinta: en ehtisi kyllästyä syväreihin, mutta sen pariin tulisi säännöllisesti palattua. Toisaalta haasteena on se, että jokaisen syväripäivän alussa pitää aina vaan uudelleen orientoitua syvärihommaani, mihin taas kuluu kallisarvoista aikaa. No, täydellistä vaihtoehtoa ei varmasti olekaan, joten näillä mennään. Loma on tehnyt tehtävänsä tässäkin suhteessa, joten mielelläni palaan myös syväriaiheeni pariin! (Hahah, katsotaanpa fiiliksiäni tuossa joulun tienoilla...)

Viime vuoteen verrattuna opiskelujen aloittaminen ei aiheuta tänä vuonna suurta jännitystä ja sydämentykytyksiä. Vaikka ainahan pitää pienesti jännittää, kun opiskelukavereita ei ole nähnyt koko kesänä. Ja tietysti jännitystä tähän syksyyn tuovat miehen uudet opinnot ja uusi arki päiväkotikuskauksineen. Niin, ja miten mahdan päästä tästä sairaanhoitajamoodista takaisin lääkisopiskelijan rooliin...




Vielä pari päivää aikaa orientoitua. Tarkempia kuulumisia syksyn opinnoista ja kurssien sisällöstä kirjoittelen, kunhan saan niistä jonkinlaisen käsityksen. Toinen lääkisvuosi, täältä tullaan!

27.8.2017

Laiska laiskempi loma

Laiska lomalainen täältä just ja just saa kädet pysymään näppiksellä ja tekstiä tulemaan... Leppoisaa lomaa on vietetty, sohvalla lojuttu lukuisia tunteja ja luettuja kirjoja on kertynyt pinoksi asti. On me jotain muutakin tehty, mutta niistä lisää myöhemmin. Tähän asti on ollut tosi hyvä loma!




Heti loman alkajaisiksi heitin ovesta ulos sen tunnollisen ja kunnollisen perheenäidin, opiskelijan ja työntekijän, joka suurimman osan vuotta olen. (Hän sivumennen sanoen on kirjoittanut suuren osan myös lomalla julkaistuista teksteistä, kuten niiden tarmokkaasta sävystä voitte kenties päätellä.) Toivotan hänet nöyrästi tervetulleeksi takaisin sitten viikon päästä, kun häntä taas tarvitaan. Olen antanut periksi perusluonteelleni, joka vastaa lähinnä laiskiaista. Ihan sisimmältäni olen todella mukavuudenhaluinen, hidas, idearikas mutta saamaton tapaus. Onhan se hyvä edes kerran vuodessa päästää todellinen minä ääneen!

Niinpä lomamme on sisältänyt paaaljon kotoilua, sitä ihan parasta olemista oman porukan kesken. Tehtävälista ei ole juuri lyhentynyt - mitenpä se sitä itsekseen tekisikään. Ikkunat on tältä vuodelta edelleen pesemättä ja syksyn vaatetarpeet kartoittamatta. Luova kaaos on vallannut asunnon, jota pitäisi kutsua kodiksi. Mutta ehtiihän tässä - nythän on loma...




Lomani tavoitteena oli lojua siinä määrin, että voin arjen alkaessa olla aidosti onnellinen uusista haasteista, kiireistä ja loputtomasta tehtävätulvasta. Loman alussa tuntui, ettei se riitä palautumiseen. Selväksi on tullut, että viime vuosi oli pikkuisen liikaa. Mutta onnekseni joutilaat päivät ja perheen loistava seura ovat saaneet työ- ja opiskeluhuolet hälvenemään. Pikku hiljaa alkaakin tuntua, että tavoite on saavutettu. 


Vielä hetki ollaan vaan. Hyvää viikonlopun jatkoa!

25.8.2017

Vuokra-asumisen huolettomuus

Minun ei koskaan pitänyt kirjoittaa tätä postausta. Meidänhän kuului edetä askel askeleelta opiskelija-asunnoista vuokra-asunnon kautta omistusasunto-osakkeeseen ja sieltä viimein omakotitaloon. Tähän suunnitelmaan nyt tuli kuitenkin pieni katkos, kun palasimme opiskelujeni myötä takaisin "lähtöruutuun".

Voisi siis kuvitella, että olisimme vallan onnettomia joutuessamme taas "maksamaan toisten pussiin" ja välttämään suurempia remontteja asunnossamme. Onhan omistusasunnossa toki kiistattomat hyvät puolensa, kuten suunnittelun vapaus, oikeudet ja se, että vuosikausien lainanlyhennysten jälkeen se on lopulta oma. Niin usein ei puhutakaan siitä toisesta puolesta, vastuusta ja velvollisuuksista, huolistakin, joita omistusasuminen tuo mukanaan. Reilun parin vuoden aikana meille tuli hyvin tutuksi asunto-osakeyhtiön byrokratia. Monien muutosten aikaansaaminen vei paljon aikaa. Vaadittiin lupien hakemista, monia hallituksen kokouksia ja ehkä yhtiökokouksenkin ennen kuin asioita saatiin eteenpäin. Usein tarvittiin hyviä neuvottelutaitoja, kun lähellekään aina osakkaiden mielipiteet ja omat intressit eivät osuneet yksyhteen.




Viimeksi kun asuimme vuokralla, emme nähneet vuokralla asumisessa mitään tavoiteltavaa. Ajatusmaailmamme oli juuri se, ettei vuokralla asumisesta hyödy mitenkään, vaan kaikki raha menee hukkaan. Työskentelimme uupumatta päästäksemme omistusasujiksi, mikä lopulta mahdollistui ASP-tilin myötä. Vähemmälle huomiolle jäi se, että lainanlyhennyksen lisäksi tulee runsaasti muita kuluja, joita voi verrata vuokraan: lainan korot, yhtiövastike ja vesimaksu esimerkiksi. Meidän laina-aikanamme korot olivat ja pysyivät alhaalla, mutta silti niitä tuli kuukausittain maksettua useita satoja - puhumattakaan siitä, jos korot olisivat nousseet tuntuvasti.

Viimeksi vuokralla asuessamme emme myöskään ymmärtäneet, miten helpolla vuokra-asuja pääsee. Jos tulee jokin ongelma, tarvitaan soitto vuokraisännälle tai huoltoyhtiöön ja asia hoituu jollain tavalla. Vuokra-asujan tehtävänä on olla poissa tieltä, kun asunnossa tapahtuu. Tästä hyvänä esimerkkinä toimivat tässä asunnossa tapahtuneet pienet ongelmat, kuten jääkaapin ja wc-pöntön toimimattomuus. Tarvittiin kaksi puhelinsoittoa ja pari huoltomiehen käyntiä, ja hommat tuli hoidettua. Omassa asunto-osakkeessa taas suuri osa kodinkoneista ja sisärakenteista oli osakkaan vastuulla, joten jonkin ongelman sattuessa oli itse lähdettävä kaupoille. Tietysti isännöitsijältä sai neuvoja asian ratkaisuun, mutta lasku jäi itselle maksettavaksi.




Juuri mitään näistä asioista emme osanneet arvostaa niinä vuosina, kun edellisen kerran asuimme vuokralla. Oli itsestään selvää, että opiskelija-asunnon vuokraan kuuluvat vähintään vesi ja netti. Asuntoon muuttaessamme ensi töiksemme etsimme kaikki viat ja kirjoitimme niistä listan, jonka kanssa huoltomies tuli vikoja korjailemaan. Tätä nykyä vuokra-asumiseen on ainakin itselläni aivan erilainen asenne.

Oikeastaan minulle ei enää ole niin suurta merkitystä sillä, asuuko vuokralla vai omassa. Omien laskelmieni mukaan "menetämme" vuokralla asumisessa kuukausittain noin 200 euroa (mutta tietenkin vuokra-asuminen on halvempaa, kun ei ole lainaa lyhennettävänä), mutta tässä elämäntilanteessa se on pieni hinta huolettomasta ja helposta asumisesta. Kaiken muun hyvän lisäksi vuokra-asunnon irtisanomisaika on tuskin koskaan puolta vuotta, joka saattaa keveästi vierähtää asuntoa myytäessä. Viisi kuukautta, jotka kuluivat oman asuntomme myynnissä, olivat ehkä elämäni stressaavimmat kuukaudet. Totta kai optimitilanne olisi se, että jos omaan muuttaa, sieltä ei tarvitsisi enää muuttaa pois.




Todennäköisesti ja toivottavasti asumme vielä joskus taas omistusasunnossa, mutta siihen asti aiomme nauttia vuokra-asumisen hyvistä puolista täysillä!


Oletko sinä tyytyväinen asumismuotoosi? Haikailetko vuokralta omaan tai päinvastoin? :)

24.8.2017

Kuluneen työkesän opetukset x 5

Vaikka lomalla vielä hetken ollaankin ja syksyn opinnot lähestyvät, palataanpa ihan pikaisesti vielä kuluneeseen kesään ja siihen, mitä siitä jäi käteen. Tässäpä viisi tärkeintä oppia kuluneelta työkesältä.




1. Luota itseesi niin muutkin luottavat sinuun
Osaat kyllä. Ja jos et osaa, kysy. Kun työkaverit tietävät, että kysyt kyllä, jos jokin on epäselvää, he luottavat sinuun eivätkä jatkuvasti varmistele, osaatko tämän ja tämän nyt aivan varmasti. Itselleni tämä on tärkeää, koska arvostan työrauhaa :D

2. Kun tuntuu, ettet jaksa enää yhtään, jaksat vielä aika paljon
Ihmisellä on silti kummallisen paljon voimavaroja. Pidemmän päälle jaksamisen venyttäminen äärirajoille ei kuitenkaan kannata. Ensi kesänä tiedän pitää lomaa SEKÄ ennen kesätyötä ETTÄ sen jälkeen. Jos nyt edes menen kesätöihin...




3. Tauko työelämästä ei ole maailmanloppu
Pari vuotta poissa sairaanhoitajan töistä tuntui tosi pitkältä tauolta ennen kesää. Oli niin huippua huomata, että sielläpä se ammattitaito on kuitenkin säilynyt pohjalla eikä kaikkea tarvinnut (tietenkään) opetella alusta asti uudelleen. Kesätyöosastoni ei ollut helpoimmasta päästä, mutta oli kiva nähdä, miten oma osaaminen ja varmuus kasvoi huomattavasti kesän aikana.

4. Olisi kivaa olla anelääkäri
No, ainakin olisi mahtavaa olla niin hyvä kanyloimaan! Olen jo hyvällä tiellä, kun kesän aikana sain
aika monta kommenttia siitä, miten minun kanylointini ei (muka) tuntunut missään, "vaikka yleensä tämä kyllä sattuu kovasti". Muutenkin rakastan sitä, kun huomaa kehittyneensä. Monet toimenpiteet ovat periaatteessa yksinkertaisia, mutta aina on varaa kehittyä paremmaksi. Anestesialääkärin työ kiinnostaa minua muutenkin, mutta saapa nähdä, minne tie vie!




5. Tekemällä oppii
Rohkeasti yrittämällä ja tekemällä oppii parhaiten. Tämän kesän aikana olen monesti sanonut "en ole tehnyt tätä ennen, tuletko kaveriksi" ja saanut kollegan tueksi milloin mihinkin toimenpiteeseen. Mutta seuraavalla kerralla olenkin pärjännyt jo itse. Se on hienoa se :)


Siinäpä ne tärkeimmät! 

23.8.2017

Lomaltapaluu ja uusi aluevaltaus

Kaikkien instaihmisten iloksi Tasapainoilua-blogi (tai siis @tasapainoilija eli siis minä) löytyy nyt myös Instagramista. Tarkkasilmäiset hoksasivat sivupalkkiin ilmestyneen instapainikkeen, ja jokunen teistä löysikin jo tiensä seuraajikseni. Jos siis insta on sinulle luontevin tapa seurata blogiani, nyt myös se onnistuu!




Ja taas on aika palata blogin ääreen. Turun tapahtumat loivat varjonsa kuluneeseen viikkoon. Jotkut osaavat pukea ajatuksensa kauniisti, minä en. Järkytys on suuri, mutten osaa kertoa siitä sen enempää. Osanottoni uhrien omaisille ja voimia kaikille heille, jotka olivat osallisina Turun tapahtumissa. Kiitos auttajille. Pidetään kiinni hyvästä.

Blogiloma onnistui vähän vaihtelevalla menestyksellä. Pidättäydyin julkaisemasta uusia postauksia, mutta kirjoittanut olen näppäimistö sauhuten... Olipa mielenkiintoista todeta, että kun ei missään määrin ole "pakko" pitää kiinni aiemmasta postaustahdista, ideoita postauksiin alkoi sadella. Blogi tuskin kokee sen suurempaa muutosta sisällössään tai muutenkaan, vaan enemmänkin tuo idearikkaus taitaa olla päänsisäinen olotila. Loma teki siis tehtävänsä tältä osin.




Edelleen kaikki postaustoiveet, kommentit ja kysymykset ovat erittäin tervetulleita! Kirjoittamisen lisäksi vuorovaikutus lukijoiden kanssa on bloggaamisen suola, joten täällä antamani blogilupaukset on ollut tähän asti helppo pitää. Paitsi että lupasin jättää omasta hakuprosessista jauhamisen, mutta se ei näköjään ole onnistunut kovin hyvin. Pahoittelut siitä.

Perheen yhteinen loma jatkuu vielä tämän viikon. Tarkoitus on mökkeillä ja ehkä sukuloidakin, jos olemme oikein reippaita. Parastahan lomalla on se, ettei ole pakko tehdä mitään ylimääräistä. Jaksamisen mukaan mennään.




Uusia tuulia, iloa, valoa ja rakkautta jokaisen syksyyn! Pian palataan taas opiskelufiilisten ja arkikuulumisten kanssa :)

16.8.2017

Blogi lomailee!

Heippa ihanat lukijani! Koska olen oikeastikin lomalla, myös blogin on aika pitää pieni kesäloma. Joo, tiedän, kaikilla muilla arki on jo alkanut ;) 

Vaikka postausideoista ei ole pulaa ja kuvittelisi, että lomalla olisi vielä enemmän aikaa blogille (niin kuin toki onkin), nyt on aika katsella tätä blogia ja sen sisältöä ulkopuolelta. Toivottavasti palaan lomalta blogin ääreen entistäkin innokkaampana ja uusia ideoita pursuavana :D Jos sinulla on mielessä jokin postausidea, kommentoi ihmeessä alle!




Yllä oleva kuva on viime lauantailta, tosin ennen sitä ukkosmyrskyä... Katsotaan, kuinka kauan maltan pysyä erossa blogista! Kaunista elokuun jatkoa jokaiselle, kiva kun olet siellä ♥

14.8.2017

Opiskelijoiden kokemuksia Kuopiosta

Liian kauan aikaa sitten mainitsin, että tekeillä on Kuopiosta opiskelukaupunkina kertova postaus. Jokaiselle blogin lukijalle on varmaan tullut selväksi, että minä perheineni olen viihtynyt Kuopiossa varsin hyvin. Tällä kertaa kokemuksiaan kertovat neljä eri alan opiskelijaa, jotta saisitte mahdollisimman monenlaisten opiskelijoiden näkemyksiä. Nämä mielipiteet ja kokemukset eivät tietenkään ole kaikenkattavia :)

Opiskelija A: opiskelee farmasian laitoksella proviisoriksi kohta viidettä vuotta
Opiskelija B: opiskelee amk:ssa tekniikan alaa
Opiskelija C: opiskelee sosiaalitieteitä kohta kolmatta vuotta
Opiskelija D: opiskelee sosiaali- ja terveysalaa amk:ssa


Kuopio, opiskelu, yliopisto, amk, kaupunki


Kuopio asuinpaikkakuntana yleisesti

A: "Kuopio on sympaattinen ja ihmisenkokoinen kaupunki. Koin itseni tervetulleeksi tänne muuttaessani ja ihastuin erityisesti järven läheisyyteen. Kallavesi tarjoaa elämyksiä ympäri vuoden. Parasta on melontaretket alkukesästä myöhäiseen syksyyn, ruska-aikaan saakka sekä sydäntalvella luistelu järvenjäällä ja kevättalvella hiihtely kantohangilla."

B: "Ihmiset ovat Kuopiossa lämpimiä. Täysin vieraatkin tulevat jututtamaan ja heitä on helppo jututtaa itsekin."

C: "Kuopio yleisesti ottaen on lunki ja sopivan maalainen kaupunki. Suosikkipaikkojani Kuopiossa ovat tunnelmalliset rantakalliot Vänärillä (Väinölänniemi) sekä kuuluisa Kuopion tori. Torilla on kiva tunnelma, ja ihmiset käyvät rennosti kauppaa. Kuopion torilla ja kauppahallissa kävellessä tuntuu kuin olisi reissussa. Tykkään myös lenkkeillä Puijolla: suuren metsän keskellä oleskelu rauhoittaa ja tuo tasapainoa opiskeluun. Mäkihyppypaikan vieressä on mahdollista juosta portaita ja kohottaa siten kuntoa."

D: "Mun mielestä Kuopio on just sopivan kokoinen, ei liian iso, ei liian pieni. Löytyy kaikki tarvittavat palvelut mutta kuitenkin helppo sisäistää ja päästä sisälle. Luonto on lähellä."


Kuopio, ympäristö, Kallavesi, luonto, kaupunki, opiskelu


Kommentteja opiskeluun ja opiskelupaikkoihin liittyen

A: "Yliopisto on mukava paikka opiskella. Tunnelma kampuksella on hyväntuulinen ja hmm.. sorrunkohan ylisanoihin jos sanon että inspiroiva. Työn tekemisen meininki on opiskeluympäristössä minusta kannustava. Itseopiskelutilat yliopistolla ovat toimivat, mutta ruuhka-aikoina riittämättömät. Lisäksi ergonomiaan toivoisin parannusta. Esimerkiksi seisomapisteitä itseopiskelutiloissa saisi olla invapisteen lisäksi ihan muutenkin."

B: "Varsinkin kesäisin tehtävät harjoittelut antavat hyvät eväät työelämään. Kuopiossa opetetaan 3D-mallintamista, joka on aktiivisessa käytössä. Se on *monta peukkua ylöspäin*"

C: "Sosiaalitieteiden opiskelijalle yliopistolla opiskelu on rauhaisaa. Kirjastolla on mahdollista lukea tenttikirjoja ja kirjoittaa esseitä laadukkailla tietokoneilla. Ympyrät ovat suhteellisen pienet, joten samat naamat tulevat päivittäin kirjastolla käyvälle hyvin tutuiksi. Sanomalehtien lukeminen ja kahvittelumahdollisuus esim. kahvila Snellarissa opiskelujen lomassa piristävät päivää. 

Sosiaalitieteiden opiskelu on aika itsenäistä, joten lukeminen myös esimerkiksi omalla kämpällä on mahdollista, jos tuttaviin törmääminen yliopistolla vaikeuttaa keskittymistä. Päivän päätteeksi saatan monesti jäädä vielä yliopistoliikunnan järjestämiin jumppiin. Liikuntamahdollisuudet eivät ole ehkä aivan samaa tasoa kaupallisten kuntosalien kanssa, mutta edullinen hinta sopii hyvin opiskelijabudjetille."

D: "Terveysalalla amk:ssa opiskelu sisältää paljon harjoitteluja, mikä on hyvä asia. Ruoka on hyvää (Katri Antellin ravintola). Sykettä-tarralla on hyvät liikuntamahdollisuudet, vaikken olekaan niitä paljoa hyödyntänyt."




Lopuksi Kuopio vs. muut kaupungit

A: "Kuopio on ensimmäinen ja ainoa opiskelukaupunkini kotikaupungin ja lukion jälkeen. Kaksi kesää olen viettänyt Vaasassa, joka myös on yliopistokaupunki. Kuopiossa ja Vaasassa on jotain samaa, vaikka toisaalta ne ovat kuin vastakohdat. Ympäristö on molemmissa vesiteemainen: Kuopiossa järvi ja Vaasassa meri on aivan keskustan tuntumassa. 

Tunnelma on kuitenkin hieman erilainen. Kuopion tori kalakukkokojuineen ja lupsakkoine myyjineen kutsuu viihtymään erilailla kuin Vaasan tori jäyhempine suomen- ja ruotsinkielisine kauppiaineen. Vaasa on erittäin kansainvälinen kaupunki runsaan maahanmuuton ansiosta. Kieli on siellä haaste paitsi suomenruotsalaisuuden, myös maailman kielien ansiosta. Kansainvälisyyden toivoisi lisääntyvän Kuopiossakin."

B: "Kuopiossa joutuu jonottamaan pidempään esim. Kelan tms. toimistoon kuin vaikka pienemmällä paikkakunnalla, jolla olen asunut."

C: "Kuopio verrattuna muihin kaupunkeihin on keskikokoinen; esimerkiksi Joensuuhun verrattuna Kuopio on suurehko kaupunki, mutta pääkaupunkiseutuun nähden pieni ja kompakti. On mukavaa, että suurin osa paikoista on kävely- tai pyöräilymatkan päässä. Keskustassa ei, ikävä kyllä, ole kauhean hyvät shoppailumahdollisuudet, mutta kauppakeskus Matkus on kohtuullisen bussimatkan päässä keskustasta."

D: "Olen asunut useamman vuoden Kuopion lisäksi toisessa, jonkin verran isommassa kaupungissa. Jotain kertoo varmasti se, että muutin sieltä takaisin Kuopioon heti, kun se oli mahdollista."


Kuopio, Kallavesi, kaupunki, tori, maasto, mäkinen,


Muita huomioita Kuopioon muuttoa harkitsevalle:

"Kuopioon muuttavan on hyvä varautua mäkiseen maastoon – kannattaa ottaa tämä kunnon kohottamisen kannalta!"

"Kallaveen saaristossa on paljon retkeilypaikkoja, joihin jokaisella on oikeus rantautua ja nauttia luonnon rauhasta."

"Oman kämpän löytää kyllä eikä kesätöidenkään saanti ole aktiiviselle ihmiselle mahdottomuus!"


Kuopio, asunto, opiskelija, retkeily, harrastus


Jos nyt noista kommenteista voi jotain päätellä, Kuopiossa viihtyy ainakin luonnon läheisyydestä pitävä ja aktiivinenkin opiskelija :D

13.8.2017

Miksi edes vaihdan alaa

Kesätyö on nyt ohi. Tämä kesä on muistuttanut, miksi vuosia sitten valitsin sairaanhoitajan ammatin. Olen pitänyt työtehtävistäni, potilaista, työkavereista ja niin edelleen. Tämä kesä on myös muistuttanut, miksi päätin jatkaa eteenpäin. Välillä olen miettinyt, miksi edes vaihdan alaa. Silti tiedän, että osa kesätyön ilosta tuli siitä, että tiesin sen olevan väliaikaista.

Tosiasiahan on se, ettei minusta ole luomaan pitkää uraa hoitotyön parissa. Kroppani ei kestä fyysistä työtä ja unirytmi keikahtaa kolmivuorotyön vuoksi heti. Päivätyö tk:ssa tai poliklinikallakaan ei  ole houkutellut suuremmin,  osittain palkan, osin työnkuvan vuoksi. Jos jäisin sairaanhoitajaksi, haluaisin tehdä töitä juuri sellaisella osastolla, jossa sain viettää kesäni. Mutta kuten olen tuskallisen selvästi saanut taas tänä kesänä todeta, minusta ei olisi siihen. Epäsäännölliset työajat (joihin on "pakko" suostua, mikäli haluaa työstään kohtuullista korvausta) ja hoitotyön henkinen ja fyysinen kuormittavuus ovat suurimpia tekijöitä alanvaihtoni taustalla. Vaikka eipä taida lääkärin työssä päästä ainakaan henkisen kuormittavuuden suhteen yhtään vähemmällä.




Edelleen ihailen sairaanhoitajakollegoita älyttömän paljon, ja aivan erityisesti heitä, joilla on takanaan jo vuosikymmenten mittainen ura. Heissä on jotain supervoimaa, tyyneyttä ja rauhaa, joista tällainen alta kolmekymppinen sähköjänis voi vain haaveilla. Työt hoituvat ilman turhaa sähläystä ja aina kysyessä tulee joko vastaus saman tien tai sitten tyyni toteamus: "No, selvitetään". Sellaisten työkavereiden kanssa on töissä turvallinen olo.

Välillä tunnen silti pientä haikeutta siitä, etten minä tule koskaan olemaan sellainen kokenut ja viisas sairaanhoitaja. Ehkä olen energinen, tiedonjanoinen ja innokas, mutta kokemuksen tuomaa varmuutta ei saa mistään muualta. Joka tapauksessa olen niin onnellinen, että olen saanut tehdä töitä niin monenlaisten kollegoiden kanssa. Aivan jokaiselta vastaan tulleelta kollegalta voi oppia jotain.




Tästä kesästä jäi edellä mainitun haikeuden lisäksi käteen tunne siitä, että olen matkalla oikeaan suuntaan. Kesän aikana olen käynyt useita keskusteluja työkavereiden kanssa niin hoitajan työstä kuin elämästä yleensä. Näistä keskusteluista jokainen on vahvistanut tunnettani siitä, että olen tehnyt elämässäni oikeita valintoja. On ollut myös ilo seurata lääkäreiden erilaisia toimintamalleja, ja omien töiden ohessa pikkuisen miettiä, millainen lääkäri minusta mahtaa tulla.

Loman jälkeen jatketaan taas lääkisopintoja uudella innolla, jota piipahtaminen sairaalamaailmassa vain kasvatti. Ja onpahan minullakin nyt yksi tuttu osasto, jonne voin hyvillä mielin ilmoittautua keikkailemaan. Ihan epäonnistunut en taida töissäni olla, kun minut toivotettiin tervetulleeksi töihin ensi kesäksikin :)

12.8.2017

Pientä säätöä

Joku teistä ehti varmaan nähdä kummalliset kuvat allekirjoitukseni ja seurantapainikkeideni kohdalla. Pikaisen selvittelyn seurauksena sille löytyi syy: Photobucket ei ole enää ilmainen, mitä tulee sen kautta kuvien jakamiseen blogissa.

Pieni epätoivo meinasi iskeä, kun etsin sopivia koodeja allekirjoitukseni uudistamista varten. Onneksi lopulta löytyi sopiva koodi, ja allekirjoituskuvakin oli vielä tallella. Nyt allekirjoitus on pienempi ja sirompi, mutta parempi näin!

Seurantapainikkeet fiksaan kuntoon, kunhan ehdin. Onhan tässä lomalla aikaa :) Blogia voit siis seurata Facebookissa, bloglovin'ssa tai Blogit.fi:ssä.

Hyvää viikonlopun jatkoa!

Edit: Seurantapainikkeet kunnossa! Löytyvät tuosta vasemmalta <-----

11.8.2017

Uuteen syksyyn

Kuulkaahan, ihmiset: minä tein sen! Selvisin tästä kesästä alusta loppuun saakka. Tämän postauksen julkaisuhetkellä todennäköisesti nukun vielä pahimpia väsymyksiä pois. Mutta nyt se on täällä - ihan oikea pitkä loma, joka todellakin tuntuu ansaitulta.




Tänään tulee kuluneeksi kokonainen vuosi muutosta ja elämänmuutoksestamme. Vuosi sitten sateisena elokuun päivänä raahauduin kuopuksen kanssa läpi uuden kotikaupunkimme uuteen asuntoon. Enpä tuolloin tiennyt, että tasan vuotta myöhemmin lopetan kesätyöt kivalla osastolla. Että vuodessa olemme kotiutuneet Kuopioon näinkin hyvin. Että emme ole kertaakaan haikailleet entiseen elämään. Vuosi on hauska ajanjakso: toisaalta tosi lyhyt, mutta silti siihen mahtuu älyttömästi. Kuluneen vuoden jälkeen meillä ei ole enää vauvaa, vaan reipas pottailua harjoitteleva touhutaapero sekä kaksi hurjasti venähtänyttä leikki-ikäistä. Opiskelijaäidin ja koti-isän sijaan täältä löytyy tänä syksynä kaksi opiskelevaa vanhempaa.

Tämä menee (taas) ylisanoiksi, mutta kyllä tämä kulunut vuosi on ollut elämäni paras. Hyppy uudenlaiseen elämäntilanteeseen jännittää ja pelottaakin etukäteen, mutta se ei ole merkki siitä, että olisi valinnut väärin. Ilman tuota vuodentakaista hyppyä osa asioista olisi ehkä paremmin, osa ei. Mutta jos jostain olen varma niin siitä, että tämä muutos on ollut yksi elämäni parhaista valinnoista. Sitä, kun asiat loksahtavat kohdalleen, on tosi vaikea selittää. Silloin eniten miettii, miksi en tehnyt tätä paljon aiemmin. Vaikka olisi etukäteen kauhistellut ja jännittänytkin, lopulta muutos tuntuu kummallisen luontevalta ja sopeutuminen vaivattomalta. Se on outoa mutta samalla järjettömän upeaa. Alla muuten kuva ensimmäisestä näkymästä, jonka Kuopioon saavuttuani näin :D




Nyt toinen syksy lääkiksessä ja Kuopiossa lähestyy. Siinä missä vuosi sitten fiilikset olivat innostuneen jännittyneet, tänä vuonna koen sellaista mukavaa tuttuutta niin tässä kaupungissa kuin opinnoissakin. Vuosi sitten en osannut yhtään odottaa, millaista lääkisopiskelu oikeasti on. Jännitin (ihan liikaa) opintojen aloitusta ja uutta kaupunkia. Mietin paljon etukäteen, löytyykö täältä minulle ja meille uusia tuttavia vai tuleeko heti ikävä takaisin entisille kulmillemme. Samoin asunnonmyynti stressasi aivan järjettömästi, kunnes kaupat asunnosta tehtiin lopulta marraskuussa.

Tänä syksynä moni asia on jo valmiiksi hyvin. Ei tarvitse muuttaa - ainakaan kauas -, ja tuttujakin on täältä jo saatu. On helpompi lähteä tuttuun opiskelupaikkaan, kun kurssikaverit ovat tuttuja ja suurin piirtein tietää, miten opinnot etenevät. Yhden vuoden kokemuksella ei tarvitse enää jännittää, miten mahdan pärjätä opinnoissa.




Mutta tietysti muutoksia elämäämme tulee nytkin, kun mies aloittaa opintonsa ja lapset päivähoidon. Onneksi meillä on ollut hyvät mahdollisuudet totutella ja tutustua hoitoon, ennen kuin opiskelut alkavat toden teolla. Edelleen lapset saattavat muistella entistä kotia tai päivähoitopaikkaa, ja jonkin aikaa he kuvittelivat pääsevänsä takaisin tuttuun päiväkotiin. Kaikkien helpotukseksi uuteen päiväkotiin tutustuminen on toistaiseksi sujunut hyvin.

Syksyssä rakastan sitä uuden aloittamisen iloa ja energiaa, joka talven aikana kummasti hälvenee... Syksyllä aloitetaan innoissaan uusia harrastuksia, keksitään kivaa tekemistä ja ollaan fiiliksissä omasta uudesta arjesta. Niin tänäkin vuonna. Kesähän nyt vielä on, mutta minun puolestani syksy saa jo vähitellen tulla. Kalenteri ammottaa tyhjyyttään, kun kesätyö on ohi, mutta opinnot vasta edessä. Vaikka lomailu onkin huippua, arkifani minussa odottaa jo sitä ihan tavallista opiskeluelämää.




Toinen vuotemme Kuopiossa sisältää ainakin opiskelua ja päivähoitoa, mutta sen kummempia tapahtumia emme ole suunnitelleet. Vieköön arki mennessään kuten tähänkin asti :) Mutta sitä ennen lomaillaan ja kunnolla!

10.8.2017

Villahääpäivä

Teinisuhteesta pikkulapsiperheen arkeen. Siinäpä tähänastinen parisuhteemme pähkinänkuoressa :D On ollut ylämäkiä ja alamäkiä, mahtavia hetkiä ja hankalampia vaiheita. Särmiä on hiottu toisiamme vasten, mutta on sitä hiomisen varaa jatkossakin.  Villahääpäivä oli ja meni. Miehelle tulee sanasta villa mieleen talo, minulle villahousut. Mitä tämä meistä ja etenkin minusta kertookaan ;)




Seitsemän vuotta kuulostaa jo aika pitkältä ajalta. Tietenkin yhdessä on oltu sitäkin kauemmin. Oikein nauratti, kun maanantaina mietin kuluneita hääpäiviämme. Viime vuonna ei paljoa juhlittu, vaan valmisteltiin muuttoa. Eräs romanttiseksi tarkoitettu hääpäivän juhlistamisminiloma taas kului omalla kohdallani oksennellessa alkuraskauden vuoksi. Jokaista hääpäivää on kuitenkin juhlistettu ainakin pienimuotoisesti kotioloissa. Niin tänäkin vuonna.




Reipas kohta 4-v valitsi juhlajuomaksi Rosé Pommacia, varmaan tuo vaaleanpunainen väri houkutti. Ensin syötiin koko porukalla Kotipizzaa, sitten makeita herkkuja. Punaisia ruusuja ostin kauppareissulta. Olo oli arkinen ja niin oli kyllä menukin :D Olin töistä väsynyt, mutta olipa kiva hetkeksi pysähtyä juhlimaan meitä ja muistelemaan menneitä vuosia. Muutama muutos on matkan varrella tapahtunut. Suurimpana muutoksena on tietysti jälkikasvu, kolme huikean mahtavaa pientä ihmistä ♥





Villahääpäivän kunniaksi ostoskoriin pyörähti myös uusi kortti. Se koristaa nyt seinäämme, jotta muistaisin ja muistaisimme sen sanoman jokaisena päivänä. Seitsemän vuoden kriisiä odotellessa ;)

9.8.2017

Hyviä ja haikeita fiiliksiä

Nyt on niin hyvä fiilis, että on ihan pakko saada tämä ylös! Tänä kesänä varsin monta (työ)päivää on mennyt epätoivon syövereissä ja epäillessä itseäni ja omia valintojani. On tuntunut siltä, ettei mistään tule mitään eikä mikään onnistu. Meillä jokaisellahan on omat epäilyksen hetkemme. Mutta nyt ei puhuta niistä.




Nyt on hyvä fiilis, joka on sekoitus kiitollisuutta, onnea ja helpotusta. Nyt on sellainen fiilis, että olen ihan hyvä sairaanhoitaja. Nyt tuntuu, että minusta tulee vielä ihan hyvä lääkärikin. Tällä hetkellä tuntuu, että juuri sitä minä haluan - tulla ihan hyväksi lääkäriksi. Tämä tunne on nyt säilötty purkkiin odottamaan seuraavaa epäilyksen hetkeä.

Kesätyöpäivät ovat ohi ja jäljellä on enää pari työyötä. Nehän nyt menevät vaikka päällä seisten, vai kuinka :D Pikkuinen haikeus meinaa silti iskeä, kun tajuntaan iskostuu, että minähän lähden täältä. Työyhteisöön kuuluminen on niin mukavaa, ettei sitä raaskisi jättää taakse. Tänäkin kesänä olen tutustunut moniin kivoihin  tyyppeihin. Hyvällä porukalla tehdessä työt hoituvat kuin itsestään. Tietysti isoon työporukkaan mahtuu paljon erilaisia ihmisiä, eikä kaikkien kanssa ehdi tulla tutuiksi näin lyhyessä ajassa.




On ollut kieltämättä huvittavaa, kun on niin paljon työkavereita. Sen myötä etenkin alkukesästä tuntui, että sain joka käänteessä kertoa, olenko jo valmistunut sairaanhoitajaksi, mistä olen tullut ja mihin olen menossa, minkä ikäiset ne lapset olivatkaan ja onko minulla yhtään lomaa. Ihanaa, kun työkaverit ovat kiinnostuneita minustakin! Vaikka olenkin avoimesti kertonut lääkisopinnoistani, silti vielä tällä viikolla tuli yllättyneitä kommentteja, kun sanoin, että lopetan kohta. "Mitä, mihin sinä olet menossa?!" :D

Kai tuosta voi päätellä, ettei otsassani enää lue leimaa "kesäsijainen", kun porukka kuvittelee minun kuuluvan jotenkin vakikalustoon. No juu, onhan tässä muutama työvuoro tullut tehtyäkin... On ollut niin hienoa olla kesän ajan osa tätä työporukkaa. En ole varmaan missään työpaikassa nauranut niin paljon kuin tänä kesänä. Yhteisöllisyys ja huumori ovat ehdottomasti hyvän työpaikan tunnusmerkkejä. Ne auttavat jaksamaan niiden kiireisimpienkin päivien yli.




Nyt pidetään lippu korkealla loppuun saakka. Kohta saa sanoa: minä selvisin tästä kesästä.


Virkeää viikon jatkoa!

8.8.2017

"Kyllä nuorena jaksaa"

Kerronpa teille, että jos kuulen vielä kerran tälle kesälle nuo otsikon sanat, lukittaudun neljän seinän sisälle enkä palaa ihmisten ilmoille ennen kuin olen levännyt niin että kasvan hometta. Ihan vaan uutisena: ei nuorenakaan jaksa ihan mitä tahansa. Esimerkiksi kulunut ajanjakso viime elokuusta tähän (sisältänyt niin paljon kaikkea etten jaksa edes kirjoittaa niitä tähän) on sellainen, jonka jälkeen väsyttää. Ja mielestäni ihan syystä.


työ, väsymys, perhe, arki


Poikkeuksetta otsikon sanat ovat kuuluneet eläkeikää lähestyvien ihmisten suusta. Ehkä ne on tarkoitettu kannustaviksi, piristäviksi, lohduttaviksi? Mutta omiin korviin ne kuulostavat lähinnä vähätteleviltä. Ihan kuin väsymykseni (well, yhden vapaan jälkeen viisi kiireistä työpäivää väsyttäisivät todennäköisesti kenet tahansa) kuittaantuisi jotenkin itsestään sillä, että olen nuori. Noita sanoja pahempaa on vain se, jos niiden jälkeen aletaan muistella kultaista 60-lukua, "kuinka minäkin silloin tein kolmea työtä ja olin monen lapsen yksinhuoltaja". No, onhan se totta, että nuorempana jaksaa paremmin kuin vanhempana. Ehkä ne nuoruuden voimavarat ymmärtää vasta sitten, kun ne on menettänyt?


väsymys, jaksaminen, perhe-elämä


Mutta oli miten oli, silloin kun itse joskus valitan väsymystäni, ainoa, mitä kuulijalta toivon, on empatia. En kaipaa ratkaisuja tilanteeseen enkä varsinkaan tietoa siitä, miten kaikki muut jaksavat ihan mitä vaan. Onneksi niin töissä kuin muutenkin on olemassa ihmisiä, jotka osaavat kuunnella. Kun sanoo, että väsyttää, kaveri toteaa, että ei mikään ihme. Silloin tulee mukava olo. On saanut sanottua asiansa ja tullut kuulluksi. Sillä tavalla yritän itsekin kohdata muut.

Tätä tunteiden kohtaamista olemme myös parisuhteessamme saaneet harjoitella vuosikaudet. Välillä se onnistuu, välillä ei. Toisinaan väsymyksen valittelu menee kilpailuksi siitä, kumpi tässä nyt oikeastaan onkaan väsyneempi :D Mutta toisinaan molemmat saavat vuorotellen purkaa mieltään ja lopulta todetaan, että kaikki on oikeastaan ihan hyvin. Kohtaamisella on suuri voima. Monesti jo se piristää, kun saa sanoa, että nyt on rankkaa ja toinen vastaa, että niin varmasti onkin.


arki, voimavarat, jaksaminen, perhe, lapset


Myönnettävähän se on, että rankkaa on ollut monestakin syystä. Toisaalta tämä työntäyteinen arki on juuri sitä elämää, jota olemme kohdallemme toivoneet. Elättelen kuitenkin toivoa, että ensi vuosi olisi vähän rauhallisempi ja kenties stressittömämpi, vaikka opiskeluja ja päivähoitoa nyt aloitellaankin. Jossain vaiheessa kesää tuntui, etten selviä kesätyöni loppuun asti, mutta tässä sitä nyt ollaan - ihan parin päivän päässä lomasta.


Koska nuorenahan jaksaa.

7.8.2017

Hoitajan toteutunut unelma + lääkäriä leikkimässä

Kaupallinen yhteistyö: Color4Care 

Olen haaveillut omasta verenpainemittarista kauan. Sairaanhoitajaopintojeni ekana syksynä harkkatunnilla kaivettiin esiin manuaaliset verenpainemittarit ja stetoskoopit ja alettiin harjoitella. Minulle verenpaineen mittaus manuaalisesti oli tosi vaikeaa. En ollut millään kuulla sykettä, vaikka kuinka pinnistelin. Pitkään manuaalinen verenpainemittaus oli minulle sellainen juttu, jota pelkäsin. Lopulta kotihoidossa työskennellessäni opin vihdoin kuuntelemaan sykkeen oikein. Se oli yksi parhaista sairaanhoitajana saamistani oivalluksista.




Mutta harjoitteluhetkistä lähtien olen ajatellut, että vielä joskus minulla on kotona manuaalinen verenpainemittari . Mietin sitä pitkään, mutten tullut koskaan selvittäneeksi, mistä sellaisen saisin. Nykyään myös sairaalamaailmassa kaikki verenpaineet mitataan automaattimittareilla. Silti haluan pitää kiinni siitä, että osaan tarpeen tullen mitata verenpaineen myös tällä "vanhanaikaisella" tavalla. Nyt unelmani on toteutunut - kiitos siitä, Color4Care !




Manuaalisessa verenpainemittauksessa tarvitaan sen mittarin lisäksi tietenkin stetoskooppi. Siis stetoskooppi - tuo kadehdittu kapine, joka usein on joko lääkärin kaulalla tai mutkalla valkoisen takin taskussa. Yhteistyö olisi kattanut halvemman stetoskoopin, mutta ajattelin, että ansaitsen ekan lääkisvuoden läpäisemisestä kunnon palkinnon ja muiston. Niinpä suorastaan repäisin ja tulin ostaneeksi melkoisen hintavan mutta lyhyen käyttökokemuksen perusteella aivan mahtavan stetoskoopin.




Koska tiedän jo nyt, että stetoskoopilla kuuntelu on minulle haastavaa, aion kotioloissa aina välillä treenailla. Minullahan on täällä vallan mainiot assistentit, joiden kanssa voin pikkuisen harjoitella, vaikken vielä mistään mitään tiedäkään. Tämän kauniin turkoosin (upea väri, eikö?) stetoskoopin kanssa kelpaa leikkiä lääkäriä, kunnes joku päivä toivottavasti olen ihan oikea sellainen. 




Tällä kertaa verenpainemittari löysi sutjakasti tiensä lähipostiini. Stetoskooppia sen sijaan sain vartoa lähes kuukauden verran. Monen suomen- ja englanninkielisen tiedustelun jälkeen stetoskooppi saatiin viimein matkaan. Tuntui ihan joululta, kun viimein sain sen postista mukaani! Toimitusajaksi oli arvioitu 7-10 vrk, joten siihen nähden kuukauden odotus tuntui loputtoman pitkältä. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin ja turkoosi stetoskooppini on vihdoin kotona!

6.8.2017

Operaatio Tuoli

Mainitsin sivumennen pienestä maalausprojektistani. Tällä kertaa valkoiseksi (mikä mielikuvitus!) päätyi miehen jostain ilmaiseksi roudaama tuoli. Eteisessämme on ihan pakko olla tuoli, jolle voin laskea laukkuni ja jolla istuen on helppo auttaa lapsia pukeutumaan. Kyseinen tuoli on siihen tarkoitukseen ihan loistava, mutta sen väritys särki silmiä. Pidän kyllä lakatun puun väristä, mutta kun sitä on samassa asunnossa kymmeniä eri sävyjä, kokonaisuus on kaukana harmonisesta.


maalaus, tuoli, sisustus, diy, itse, kalustemaali


Niinpä kaivoin (okei, laitoin miehen kaivamaan) varaston uumenista entisestä maalausurakasta jäljelle jääneen pohjamaalin sekä huonekalumaalin. Pari hiomapaperin palaa löysin eteisen kaapista ja ruuvarin työkalupakista. Ruuvasin istuin- ja selkänojaosat irti, suojasin parvekkeen muovilla ja ryhdyin hommiin. Hiomiseen sain innokkaan joskin hivenen toistaitoisen apulaisen, kun kuopus halusi tapansa mukaan osallistua.


hiominen, hiomapaperi, puutuoli, istuinosa

maalaus, pensseli, huonekalumaali, helmi, pohjamaali

maalaus, valmis, maalipinta, diy, projekti


Pohjamaalilla maalasin kaksi kerrosta ja pintamaalilla muutaman. Aika sitkeästi se kellertävä väri sieltä alta pilkotti! Lopulta sain aikaan itseäni kohtalaisesti tyydyttävän lopputuloksen. Maalausjälkeni ei edelleenkään ole täydellistä, mutta joka kerta huomaa vähän edistyneensä. Mies ainakin kehui maalausjälkeä :) Tässä vielä kunnon ennen-jälkeen-kuvat.


tuoli, ennen, maalaus, väri

tuoli, jälkeen, valmis, maalaus, valkoinen


tuoli, ennen

´

Tämänkin tuolin kohdalla oikein ihmettelen, miten paljon yksi pieni värinvaihto vaikuttaa. Vielä kun puhdistin metalliosat puhtaiksi ja kiiltäviksi, tuolista tuli aivan erinäköinen. Tällä kelpaa istuskella ensi talvena pukemassa lapsille niitä viittä vaatekerrosta...