10.9.2021

LT6: alku

Uskomatonta kyllä viimeinen lääkisvuoteni on täällä! LT6 oli jotain käsittämätöntä pikkuruisena fuksina viisi vuotta sitten. Vaikka kuinka aiemman ammattini perusteella tiesin, ettei edes kuuden vuoden koulutus riitä tekemään minusta valmista, toivo siitä eli yllättävän pitkään. Epävarmuus on kuitenkin ollut uutta uraa aloittaessani uskollinen seuralainen, kuten jo moneen kertaan olen kevään ja kesän mittaan ehtinyt kirjoittaa. Nyt on kuitenkin neljän viikon verran käyty LT6-lukuvuotta, joten on aika teillekin selventää, missä mennään.


Kuudes ja viimeinen lääkisvuosi on opintosuunnitelmassa kevyt, vain 20 op sisältävä lukuvuosi. Toki väliin sullotaan pakollisia amanuenssuureja suunnilleen 12 op arvosta tai tehdään syväreitä (20-25 op), mikäli ne ovat vielä tekemättä (tähän syvärit jo tehneen pienesti itsetyytyväinen hymy, joka hyytyy heti seuraavassa virkkeessä). Minulla toki kutosvuoden opintojen lomaan ahdetaan vielä kaksi LT5-kurssia, KNK eli korva-nenä-kurkku sekä lastenpsykiatria, yhteensä 11 op. Täytyypä vielä muutama päivä käydä korvaamassa kevään tk-jaksostakin, jotta saan siitäkin suoritusmerkinnän. Pahimmoilleen juuri ennen kesää sairastuin flunssaan, jonka seurauksena joudun korvauspäivät suorittamaan.

LT6 sisältää paljon aiemmin opitun kertausta ja syventämistä, esimerkiksi oikeuslääketieteen opinnot jatkuvat, sisätauteja täydennetään ja kliininen farmakologia syventää preklinikassa opittua. Valinnainen tk-jakso voidaan suorittaa joulukuussa, mikäli haluaa vielä tk-taitojaan ennen valmistumista harjoitella. Täysin uusia kursseja ovat iho- ja sukupuolitaudit, syöpätaudit sekä oikeuspsykiatria, joita olisin kieltämättä voinut hyödyntää viime kesänä. Loppukeväästä juuri ennen kurssin valmistumista käydään ongelmalähtöisiä seminaareja. Muitakin kursseja mahtuu LT6:n ohjelmaan, mutta niistä lisää tuonnempana.

 

 

Koko vuosikurssilla oli heti alkuun kolme yhteistä luento- ja seminaariviikkoa (sekä oikeuspsykiatrian opintojakso kokonaisuudessaan), joiden jälkeen ryhmät A-D jatkavat omien kurssiensa parissa tuttuun tapaan. Nuo viikot ovat nyt onnellisesti takana päin - on nimittäin sanottava, että klo 8-16 etäyhteyksien päässä oleminen alkoi pidemmän päälle väsyttää. Minulla alkuviikkoja seuraavat pari vapaata viikkoa, joiden jälkeen alkavat loput LT5-opinnot nätisti peräkkäin. Niiden jälkeen opiskellaan viikko syöpätauteja ja kliinistä farmakologiaa, viikko moniammatillista kuntoutusta ja kaksi viikkoa tk-jaksoa (tuota valinnaista, jonne totta kai olen menossa). Joululomaa jää silti ruhtinaalliset kolme viikkoa.

Kevätpuolella vuorossa ovat hätätilanteet sekä oikeuslääketiede (1 viikko), iho- ja sukupuolitaudit (2 viikkoa), muutama vapaa viikko, joiden aikana suoritan lastentautien lisäkurssia ja kaiken kruununa sisätautien täydentävä kurssi sekä mainitut ongelmalähtöiset seminaarit. Ja lisäksi keikkatöitä sen verran mitä ehdin ja jaksan. Eli ihan vähän vaan kaikkea!

 

 

Pahoin pelkään, että ajan kulu vain kiihtyy tänä vuonna, ja ennen kuin arvaankaan, olen sormi suussa työelämässä ihmettelemässä, mihin nämä kuusi vuotta hujahtivatkaan. Kuluneesta kandikesästä olen hakenut hyväksilukuja pakollisiin amanuenssuureihin kahden kuukauden edestä, joten kaksi on vielä jäljellä. Ne ajattelin hankkia ensi kesän kesätöistä, jos laatimani suunnitelmat vain pitävät paikkansa. Ja sitten se koittaisi, valmistuminen!

28.8.2021

Tasapainoa hakemassa

Elokuu on lopuillaan, koulut ja opinnot alkaneet taas. Tänään kirjoitan ehkä hieman tavallisesta poikkeavia kuulumisia ja ajatuksia. Blogini ei ole varsinaista avautumista varten, ja olen tietoisesti pitänyt täältä poissa juuri näitä harmaita sävyjä, joista tänään kirjoitan. Välillä kuitenkin tuntuu siltä, että on hyvä kirjoittaa kaiken positiivisen lisäksi myös muista opiskelun ja elämän puolista. Kun "kaikkialla" - vai kuvittelenko vain? - tuodaan esiin lääkisopiskelun ja työelämään astumisen ihanuutta ja hehkutetaan uusia kokemuksia ja tilanteita, joihin on päästy, tekee mieli vastapainoksi kertoa siitä toisesta puolesta, vaikeista tunteista ja asioista, joita väistämättä joutuu välillä kohtaamaan.

 


 

Olen useita kertoja kirjoittanut rehellisesti myös opiskeluun ja työhön liittyvistä vaikeammista hetkistä ja fiiliksistä. Väsymystä, motivaationpuutetta ja monia muita teemoja olen käsitellyt esimerkiksi täällä, täällä ja täällä. Etenkin vuosi 2017 oli minulle kovin raskas, ja samanlaisia tunnelmia kuin nytkin koin tuolloin työntäyteisen kesän jäljiltä. Vaikka arveluttaakin ("Mitä muutkin nyt minusta ajattelevat?") julkisesti näistä asioista kirjoittaa, teen sen silti, koska en halua olla vahvistamassa illuusiota täydellisesti pärjäävistä opiskelijoista tai (tulevista) lääkäreistä. Sillä jokainen meistä on ihminen.

Olen - ikävä kyllä ja toisaalta oikein hyvä niin - yksi suorittajista, jotka puurtavat ja pinnistelevät, kunnes raja tulee vastaan - ja pyrkivät rajasta huolimatta puskemaan aina vaan eteenpäin. Ei ole herkkua yhtäkkiä havahtua siihen, että omat voimavarat ovat hiipumassa. Väsyneenä kaikki tuntuu  tuplasti hankalammalta kuin muuten, ja jossain vaiheessa on vain tunnustettava, ettei juuri nyt jaksa enempää. Eteen voi tulla myös tilanne, jossa on haettava apua esimerkiksi opiskelijaterveydenhuollosta. Kliseisesti ilmaistuna ensin pitää osata huolehtia itsestään, jotta voisi kantaa huolta muista.

 

 

Blogissani olen aiemmin kirjoitellut ajatuksistani liittyen (uuteen) ammattiini sekä työhön. Epäilyksen hetkiä on näköjään koettu joskus ennenkin. Tällä hetkellä vastaavat teemat ovat pinnalla, sanoisinko jopa luonnollisesti, ensimmäisen kandikesäni jälkimainingeissa. Ensimmäinen kunnon kosketus työelämään oli minulle kaunistelematta kovin raskas pala, joskin paljon hyvääkin mahtui kuluneisiin kuukausiin. Vaikka opintojenkin aikana on tullut pohdiskeltua omaa alanvalintaa ja siihen liittyviä asioita, työnteko on lisännyt näitä pohdintoja entisestään: Onko tämä oikeasti sitä, mitä haluan elämälläni tehdä? Löytyykö minulle "oma paikka"? Missä toivon olevani vuoden kuluttua? Entä viiden tai kymmenen vuoden? Totta kai pitää välttää tekemästä pitkälle meneviä johtopäätöksiä yhden kesän tai muutaman kuukauden perusteella, mutta myönnettävä on, että ammattiin kasvu on tälläkin kertaa ollut niin paljon kivuliaampaa kuin olisin toivonut. 


 

Syksy on siis alkanut hieman harmaissa merkeissä muutenkin kuin sään puolesta. Motivaatiota ja tasapainoa tässä vielä etsiskellään, mutta jospa tämä viimeinenkin opiskeluvuosi lähtisi pian käyntiin toden teolla. Pikkuisia onnen pisaroita ja toivon pilkahduksia on jo harmauden keskeltäkin tavattu. Kuulaita, kauniita, viileitä ja aurinkoisia syyspäiviä odotellen.

Iloista syksyn jatkoa teillekin!

2.8.2021

Kandikesä takana!

Lauantaina alkoi kauan odotettu loma. Kesä on vierähtänyt hurjaa vauhtia, vaikka välillä on tuntunut, ettei aika liiku mihinkään, ja alkukesän päivistä tuntuu olevan iäisyys. On mahdotonta enää täysin ymmärtää, millainen kandi kesän alussa työpaikalle asteli, mutta sen tiedän, että kauas on tuosta hetkestä tultu. Pohja uudelle uralle on nyt luotu. 

 


Mikä töissä yllätti? Ehkä eniten se, että asiat, joita etukäteen pohdin eniten, eivät lopulta olleetkaan niin vaikeita kuin ajattelin. Toisaalta vastaan tuli tilanteita ja asioita, joita en etukäteen osannut edes kuvitella. Yllätyin siitä, miten paljon pidin työni rutiineista, siitä, kun sain itse suunnitella päiväni kulun - ainakin osittain - ja pienistä, päivittäin toistuneista mukavista jutuista.

Hoitajien ja muun henkilökunnan kanssa yhteistyö sujui hyvin, missä varmasti auttoi oma kokemukseni hoitajien roolista. Etenkin alkuun oli lieviä vaikeuksia muistaa oma roolini, koska hoitajuus on minussa kuitenkin niin syvällä. (Lääkäri? Ai niin, sehän olen minä!) Aiemman kokemukseni ansiosta potilaiden ja omaisten kanssa työskentely tuntui mutkattomalta. Konsultaatiopuheluita soittelin kesän aikana jonkin verran, ja ilokseni on todettava, että vastaanotto oli joka kerta hyvä - sain ystävällisen tai vähintään neutraalin vastauksen ja selkeät ohjeet, kuinka toimia.

 

 

Kesä koostui ajoittain liki sietämättömästä epävarmuudesta, onnistumisen ilosta, uuden oppimisesta, tilanteista, jotka menivät hyvin ja niistä toisista, joihin nyt olen saanut oppia ja varmuutta. Olen stressannut joissain tilanteissa paljon ja toisissa vielä vähän enemmän. Olen saanut onnistumisen kokemuksia, hyviä kohtaamisia ja kiitoksia. Olen hoitanut potilaita ja asioita unissanikin, sillä työt ovat ikävä kyllä pyrkineet mukaan vapaallekin. Tämän toki tiesinkin jo omalla kohdallani todennäköiseksi aiemman urani perusteella. Selvitty on kuitenkin, ja tärkeintä on, että koen tehneeni parhaani.

Kulunut kesä on ollut kieltämättä raskas ja kasvattava. Kaiken kaikkiaan on sanottava, että takki on tällä hetkellä hyvin tyhjä. Aika näyttää, millä mielin tätä kesää jatkossa muistelen.  Kaikesta huolimatta pohjimmiltaan ajattelen, että jos tämä oli se vaikein kesä, minulla ei ole jatkossa mitään hätää. Tämän kesän jälkeen on pakko olla ylpeä itsestään.

 

 

Nyt ensimmäinen kandikesä on takana. Parin viikon päästä palaan toivottavasti levänneenä ja virkistyneenä takaisin lääkisopintojen pariin - ajatelkaa, kuudetta ja todennäköisesti viimeistä kertaa. Mutta nyt lomapuuhiin, kesälomareissu odottaa! Iloista elokuun alkua sinnekin! :)
 

22.7.2021

Staycation

Hei taasen! Heinäkuu on yli puolenvälin, ja saimme pienen hengähdystauon helteistä. Meillä kotona sisälämpötila on ollut käytännössä koko kesän 28-30 astetta, mikä on ulkoilman helleasteisiin yhdistettynä ollut aikamoisen kamalaa. Siksipä pakenimme hellettä yhdeksi viikonlopuksi lähihotelliin, tuttuun Sokos Hotel Puijonsarveen. Aikanaan - tarkemmin sanottuna 5 vuotta ja 2 kuukautta sitten - yövyimme samaisessa hotellissa pääsykoereissulla. Reipas tuleva eskarilaisemme oli tuolloin 5-kuinen vauveli, jota heräsin monta kertaa yössä imettämään. En saanut aamuyöstä enää unta, mutta kun vihdoin nukahdin, olin nukkua pommiin, kun en jaksanut nousta kellon soittoon. Silloisesta hotelliaamiaisesta muistan vain sen, etten jännityksen vuoksi saanut alas yhtään mitään muuta kuin puolikkaan kahvimukillisen!






Mutta tähän hetkeen: Koululaiset olivat pari viikkoa putkeen mummolareissulla. Kuten taisin aiemmin kertoa, kaikki kynnelle kykenevät sukulaiset on valjastettu kesällä koululaisten vahdiksi. Pienemmät toki ovat päiväkodissa arkisin. Paikallisia lapsenvahtivaihtoehtoja ei liiaksi ollut, joten isommat saivat viettää viikon toisessa ja toisen toisessa mummolassaan. Pienempien kanssa kaksilapsista standardiperhettä larpatessamme saimme eräänä torstai-iltana idean varata hotellihuone viikonlopuksi, eikä montaa minuuttia mennyt, kun huone oli varattu.

Oli kuin suurtakin matkallelähtötunnelmaa, kun pakkasimme tavarat viikonloppua varten. Matka kotoa hotellille kesti suunnilleen vartin, mutta uskomatonta kyllä pääsimme vallan mainiosti kesälomatunnelmiin tuossakin ajassa. Kirjauduimme sisään, tilasimme hissin ja astelimme huoneeseemme. Ja ah, mikä viileys siellä odottikaan! Sijatut vuoteet ja kylpyhuone saunoineen ilahduttivat toki myös. 

 



 

Lauantaina nautimme runsaan, mutta kuten kuvasta näkyy, lasten tyytyväisenä pitämiseksi hyvin kiireessä lautaselle kasatun aamiaisen.  Onni Oravakin kävi moikkaamassa lapsia aamiaisella, jossa lapset oli huomioitu hienosti heille erikseen osoitetulla tarjoilupöydällä. Aamiaisen jälkeen vietimme aikaa Kirkkopuistossa ja läheisen koulun leikkipaikalla.  Kävelimme satamaan jäätelölle ja päätimme ex tempore hypätä piakkoin lähtevän laivan kyytiin sisävesiristeilylle. Saaristokaupungin kierros väsytti kuopuksen niin, että hän simahti rattaisiinsa, mutta isompi nautti täysin siemauksin koko matkasta.

 

   


Hotellilla lapsiperheen näkökulmasta ilahdutti suuri leikkipaikka, jossa lapset viihtyivät mainiosti useaan otteeseen. Lauantai-illan kruunasi illallinen hotellin alakerrassa sijaitsevassa ravintola Ehtassa. Viileästä huoneesta oli mukava pitkästä aikaa livahtaa "omaan" saunaan, meillä kun ei tätä nykyä ole edes saunavuoroa. 

 

   


 

Sunnuntaina kirjauduimme ulos puoliltapäivin. Arki uhkasi puskea saman tien vastaan, kun suunnistimme isoille ruokaostoksille Prismaan. Ruoat löysivät tiensä kärryihin ja kauppakasseihin, ja saatoimme lähteä kotimatkalle. Vielä kotonakin kummastelimme sitä, miten noin lähellä kotia voi päästä noin lomafiiliksiin! Tuntui ihan kesältä, lomalta ja vapaudelta. Päästiin ihan eri tavalla irti arjesta, vaikka samat asiat olisi voinut tehdä kotoakin käsin. 

Oikeaa lomaa odotellessa - enää kuusi työpäivää!


30.6.2021

Kandikesän alku

Hei taas! Ensimmäiset viikot kandikesästäni ovat ohi. Tässä sitä kirjoitellaan eli todistetusti olen tähän asti selvinnyt. Aikakäsitykseni heittelee laidasta laitaan: yksi päivä voi tuntua viikolta, mutta viikot ovat sekunnissa ohi. Takana on likimain puolet ekasta kandikesästä, joten tässäpä ensimmäisen puolikkaan kandikesäkuulumisia. 
 
 

 
Jännitti kieltämättä kovasti aloittaa uudessa työpaikassa, vaikka olinkin yhden pariviikkoisen siellä jo etukäteen ehtinyt viettää hyvin fiiliksin. Arvelutti alkuun, osaanko edes käyttää enää kyseistä potilastietojärjestelmää tai muistanko muutenkaan yhtään mitään, mitä siellä opin, mutta sain yllättyä iloisesti. Asiat nimittäin palautuivat mieleen yllättävänkin sutjakasti, ja säästyinkin alkusokilta melkein täysin.

Henkisesti töiden aloitus ei ottanut niin koville kuin etukäteen ajattelin. Ei tosin fyysisestikään. On ihanaa tehdä päivätyötä, eikä töitä edes tarvitse aloittaa klo 7! Tietojärjestelmät, niiden aktivointi ja toimivuus sen sijaan tuottivat runsaasti päänvaivaa ensimmäisinä päivinä. Nekin saatiin onneksi lopulta toimimaan, ainakin tähän asti.

Sittemmin työn sisältö ja määrä on realisoitunut. Töitä on riittävästi, välillä liikaakin. Yritän välttää ylitöitä, mutta toisinaan päivät venyvät. Kiire tuo painetta välillä enemmän kuin pystyn hallitsemaan. Etenkin viime viikolla väsytti ihan älyttömästi, ja kuten varmasti jokainen tietää, väsyneenä ei pysty todellakaan kaikkeen, mihin virkeämpänä kykenisi.
 


 
Töissä olen keräillyt hurjasti "ensimmäisiä" eli uusia asioita. Jokunen on jo takana, mutta lukemattomia toki edessä. Eivät opeteltavat asiat taida tämän elämän aikana loppua, oli kyse sitten töistä tai muusta elämästä. Olen yrittänyt muistaa olla ylpeä oppimistani asioista, vaikka ikäväkseni olen todennut, että liian helppoa on kiinnittää huomiota asioihin, joita en vielä hallitse.

Täällä kirjoittelin uuden uran herättämistä tunteista. Epävarmuus on kuluneiden viikkojen aikana ollut näistä tunteista tutuin. Innostusta ovat lisänneet ne hetket, jolloin olen voinut todeta, etten turhaan ole liki viisi vuotta opiskellut. Itsereflektiota harrastan välillä ehkä liikaakin. Onneksi on kotona ihan toinen todellisuus, joka kiskoo irti työajatuksista, vaikka ihan aina sekään ei toimi.

On todella vaikeaa yrittää tiivistää, millaista töissä on tähän asti ollut, mutta yritän: Monenlaisia fiiliksiä, työn iloa, painavaa vastuuta. Epävarmuutta, varmistelua, välillä uniinkin puskevia hoitopäätöspohdintoja. Toisinaan ilonpilkahdus kiitoksista ja hyvin menneistä tilanteista. Hyvä mieli siitä, kun huomaa omilla hoitopäätöksillä hyviä tuloksia. Ja kohtaamiset, ne ovat ehkä parasta.
 


 
Tässä oli lyhykäinen katsaus kesätyöni päällimmäisiin tunnelmiin. Palailen toivottavasti asiaan vielä kerran-pari kesän aikana, kunhan ehdin ja jaksan! Muutama viikko takana, saman verran vielä edessä. Tsemppiä ja voimia muillekin kesäkandeille ja kesätyöläisille!