18.5.2019

Muuto(kse)n plussat ja miinukset - päivitys

Jokin aika sitten törmäsin vanhaan postaukseeni, jossa listasin ennen Kuopioon muuttoa tulevan muutoksen hyviä ja huonoja puolia. Liki kolme vuotta kuopiolaisena viettäneenä minulla on tähän(kin) asiaan jo paljon enemmän perspektiiviä kuin tuolloin - tuota postausta kirjoittaessani kun minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, millaista Kuopiossa todella on.

Eli Kuopioon muuton uudempia plussia ja miinuksia luvassa nyt!




+ lyhyet matkat

Ainakin tällä hetkellä saamme nauttia lyhyistä matkoista, kun molempien opiskelupaikat ja lasten päiväkoti ovat kodista parin kilsan säteellä. Myöhemmin työelämässä tilanne voi olla toinen, joten nautitaan tästä nyt, kun voidaan!

+ uusi ympäristö ja ilmasto

Toki tässä parissa vuodessa uusi kotiympäristö on tullut tutuksi, mutta tähän mennessä olen vain ihastunut siihen enemmän ja enemmän. Luovuin joo entisestä kauniista ympäristöstä, mutta sain tilalle jotain, joka peittoaa entisen mennen tullen. Kuopion vuodenajat miellyttävät minua suuresti (ainakin talvi), ja olen täältä löytänyt paljon kauniita lempipaikkoja. Korkeuseroilla on se hyvä puoli, että maisemat ovat ihan omaa luokkaansa.




+ kotoinen ilmapiiri

Toisin kuin etukäteen ajattelin, Kuopio ei tunnu mitenkään (liian) pieneltä eikä savonkaan kuuntelu ole loppujen lopuksi kovin kamalaa :D Paljon on toki tekemistä silläkin, että Kuopiossa asuu niin paljon muualta tulleita, etenkin opiskelijoiden joukossa. Mutta siis olen yllättynyt positiivisesti tästä leppoisasta tunnelmasta, jota kaipaan aina pk-seudulla vieraillessani. Elämästä ei ikinä tiedä, mutta tällä hetkellä entiset kotikulmat eivät houkuttele yhtään!

+ uudet kuviot

Kun on jo kerran muuttanut kauas kotoa, lähteminen toiselle paikkakunnalle on ja oli paljon helpompaa. Minusta on kivaa, kun ystäviä ja sukulaisia löytyy vähän joka puolelta. Uusien kuvioiden luominen on toisaalta aika raskasta, mutta toisaalta on hyvä huomata, että me pärjätään kyllä vähän vieraammallakin maaperällä. Uusiin kuvioihin voinee lukea myös uusvanhat harrastukseni, jotka etelämmässä asuessa olivat vuosikaudet hukassa, mutta jotka ilokseni löysin taas muuton myötä.




- mäet

Ne mäet!!! Etukäteen kun kuulee varoitteluja kamalista mäistä, sitä vaan tuhahtelee itsekseen ja ajattelee, että kyllähän mä nyt yhdelle mäelle pärjään... Onneksi pääsin loppuvuodesta tapahtuneen muuton myötä tuosta yhdestä järkyttävästä ylämäestä eroon, joskin mäellä asumme edelleen :D

- shoppailumahdollisuudet

Aika rajalliset siis. En edes tykkää shoppailusta, joten siksi olisi kiva, jos takuuvarmasti löytäisi kerralla sen, mitä etsii. Pk-seudun (netti)kirppistarjontaan verrattuna täällä joutuu usein odottelemaan, että sopivia asioita tulee tarjolle, mikä välillä turhauttaa. Samoin harmitti, kun Kuopion ainoa lastenvaatteisiin ja -tarvikkeisiin keskittynyt kirppis lopetti toimintansa tänä keväänä.

- opiskelukaupunki

Porukka vaihtuu opintojensa tahdissa eli tiuhaan. Voi tietysti olla, että kuulun itsekin tähän joukkoon, joka opintojen jälkeen lähtee muualle töiden perässä, joten enpä tiedä, onko minulla varaa "valittaa". Joka tapauksessa lienee rasittavaa tutustua aina vaan uusiin ihmisiin, jotka kuitenkin katoavat elämästä sitä mukaa, kun saavat opintonsa päätökseen.




Viimeisenä: parhaina juttuina ovat - tietenkin - säilyneet lääkis ja kaikki muuton myötä löytyneet ihan mahtavat tyypit! Opiskelu on vuosi vuodelta mielenkiintoisempaa ja antoisampaa vaikkakin myös rankempaa, ja on ilo huomata, että jonkin sortin tukiverkostoa on saatu tännekin, toiselle puolelle Suomea, rakennettua. Enää ei olla ihan yksin, vaikka siltä hetkittäin elokuussa 2016 Kuopioon muuttaessamme tuntui. (Olihan ja on edelleen meillä täällä jo muutamat tutut ennestään, ja uusia on saatu.) Eikä minulla edelleenkään ole ikävä entiseen. Tätä nykyä pidän ihan varteenotettavana vaihtoehtona, että jäisimme tänne pysyvästi, mutta siihen toki vaikuttavat myös meistä riippumattomat seikat, kuten työt... No, hetkeen ei niistä tarvitse huolehtia, kun on vasta (jo) puolet opinnoista hoidettuna!

 Iloista viikonlopun jatkoa! ♥

13.5.2019

Kasvattava kolmosvuosi

Keväistä maanantaita! Puolet lääkistaipaleesta on nyt takana, kaikki tämän vuoden suoritukset tehtynä ja sisätautien lopputenttikin saatiin pois alta perjantaina. Kesälomalla ollaan siis! Suurimman harppauksen kohti tulevaa lääkäriyttäni koen ottaneeni juuri tämän lukuvuoden aikana. Hyppäys preklinikasta kliinisten opintojen pariin ei ollut ihan niin suuri kuin etukäteen ajattelin, mutta silti huomaan näin jälkikäteen, kuinka paljon tämä vuosi on minua kasvattanut.




Syksyn alussa tuntui tosi jännältä alkaa "oikeasti" töihin eli harjoittelemaan ihan oikeita potilaskontakteja varten tutkimuksia ja toimenpiteitäkin. Tietysti tätä kevensi aiempi osaamiseni, kun esimerkiksi potilaan kohtaamista ei tarvinnut enää alusta pitäen harjoitella. Joka tapauksessa on ollut mukavaa vuoden edetessä huomata, miten pikku hiljaa taidot ja tiedot ovat karttuneet, eikä enää ihan joka tilanteessa tarvitse potea suurta epävarmuutta ja jännitystä. Erityisesti viimeistä potilasta tutkiessa oli hienoa huomata, miten tietyt rutiinit ovat jo vahvistuneet eikä enää tarvinnut niin orjallisesti noudattaa omaa tarkoin laadittua tutkimusjärjestystä. Juu, ja tähän väliin sanottakoon, että kaikki tuskin ottavat joka asiasta niin suuria paineita kuin minä, toipuva perfektionisti ;)

Klinikan opintojen vaikeudesta puhuttiin paljon etukäteen - siitä, miten kursseja ei enää läpäistä niin helposti tai kuinka vaikeaa on hahmottaa kurssien asioita. Itselläni on tästä ihan päinvastainen kokemus. Opiskelumenestykseni ei ole vielä koskaan ollut näin hyvä kuin tänä vuonna. Siinä missä en preklinikassa oikein jaksanut ottaa kaikkia kursseja tosissaan (mikä näkyi arvosanoissa, vaikka keskiarvo oikein hyvä olikin), klinikassa olen ollut omimmillani. Olen tämän vuoden aikana todennut, että menestykseni salaisuuksia taitavat olla pieni stressi ja "takamatkalla" olemisen tunne, jotka saavat minut puskemaan eteenpäin. Sama piirre lienee aikanaan ollut osallisena siihen, että lääkiksen ovet minulle avautuivat. Missään tapauksessa en pidä itsestään selvänä, että pärjään jatkossakin yhtä hyvin kuin tänä vuonna. On silti helpottavaa jatkaa eteenpäin, kun on jo todennut, ettei se niin mahdotonta ollutkaan.




Monta kertaa tänä vuonna olen ollut niin onnellinen siitä, että joudun ja pääsen oikeasti haastamaan itseäni opiskelujen suhteen. Ja joka kerta ennen tenttiä hämmästyn, kuinka paljon omaa osaamistaan voikaan viikossa-parissa kasvattaa. Tenteissä on mukavaa, kun painotus on kokonaisuuksien hallinnassa pikkunippeleiden sijaan, mikä on minulle ehdoton vahvuus. Sisätautien lopputentistä jäi kieltämättä melko huono fiilis heikohkon valmistautumisen vuoksi, mutta pääosin sanoisin, että klinikka on ollut itselleni "helpompaa" kuin preklinikka. Työmäärä ja opiskeluun käytetty aika ovat toki tänä vuonna olleet paljon suurempia kuin aiemmin. Kuten täällä blogin puolellakin on tullut ilmi, välillä on väsyttänyt aivan armottomasti etenkin tenttiputkien keskellä, joten silkkaa ruusuilla tanssia ei tämäkään vuosi ole ollut.

Tietysti kolmosvuotta ovat vahvasti värittäneet muut klinikkaan kuuluvat asiat, kuten ryhmäopetukset sekä omatoimiset tutkimiset ja seurannat. Omatoimisesti tehtävät osasto- ja päivystysseurannat ovat olleet ihan mukavia, joskin odotan kesän amanuenssuuria mielenkiinnolla. Pääsen silloin varmasti paljon paremmin tutustumaan sisätautien ihmeelliseen maailmaan. Sisätautien omatoimisia tehdessä usein harmitti, kun monet mielenkiintoiset asiat jäivät lyhyen seuranta-ajan vuoksi "kesken" enkä siis päässyt seuraamaan tapauksia alusta loppuun. Tämä toivottavasti korjaantuu kesällä. Asioihin tutustuminen vie minulta aina melko paljon aikaa enkä liiemmin pidä jatkuvasti uusiin paikkoihin tutustumisesta. Siksi toivonkin, että saan amanuenssuurin aikana rauhan keskittyä olennaiseen ja imeä itseeni kaiken mahdollisen tiedon.




Lienen aiemminkin kirjoittanut tämän, mutta jälleen kerran on sanottava, että tämä vuosi oli vielä parempi kuin edellinen! Vaikka suoranaisia motivaatio-ongelmia minulla ei näiden opintojen aikana ole juuri ollutkaan, kuluneen vuoden opinnot ovat kiinnostavuudessaan kirkkaasti päihittäneet parin ekan vuoden kurssit. Ja voitte vain kuvitella, miten innoissani odotan ensi vuotta, erityisesti neurologiaa, kirurgiaa ja psykiatriaa :) Onneksi on sentään kesä välissä, jotta saa kerättyä voimia uusia koitoksia varten. Ensi vuodesta tulee rankka, sen nimittäin tiedän jo nyt.

Ai niin, ja kaikille pääsykokeisiin meneville aivan hurjasti tsemppiä! Lukaiskaapa täältä vielä vinkit näihin viimeisiin päiviin. Pidän teille keskiviikkona peukkuja koko päivän :)

3.5.2019

Lontoo

Pitkästä aikaa suoriudun taas blogin ääreen! Pääsykokeen lähenemisen huomaa kyllä, kun blogin  kävijämäärät alkavat kasvaa, vaikkei päivityksiä tulekaan :) Takatalvi lumisateineen iski Kuopioonkin, joten on sopiva hetki palata keväisiin Lontoon-tunnelmiin ♥

Vietimme Lontoossa pääsiäisviikolla kolme kokonaista päivää ja neljä yötä, mikä oli - tietenkin! - aivan liian vähän. Perheellisenä on luonnollisesti pohdittava myös se, kuinka pitkään alle kouluikäiset ovat hoidossa, joten siltä kannalta katsottuna matkan pituus oli aivan riittävä. Huolta lasten pärjäämisestä ei toki ollut, kun hoitovuoroissa vaihtelivat molemmat isovanhemmat, ja pari tätiäkin pyöri vahvistuksena.




 


Kahdenkeskiset (ulkomaan)matkat ovat meille harvinaisia, joten yritimme ottaa tästäkin lomasta kaiken irti. Käveltyä tuli vähintäänkin riittävästi, eikä pelkälle olemiselle jäänyt liiemmin aikaa satunnaisia puistoissa istuskelemisia lukuun ottamatta. Lämpöä Lontoossa oli näin huhtikuun puolivälissä päivisin 20-24 astetta ja alimmillaan noin 9 plusasteen luokkaa. Se vastasi melko hyvin muistojani vuosien takaisista huhtikuisista kevätpäivistä, joskaan en luottanut muistikuviini niin paljoa, että olisin pakannut mukaan kesävaatteita!

Lontoo on ainakin omasta mielestäni keväällä hyvin hurmaava kaupunki suurine puistoineen. Hyde Parkissa vietimme ehkä eniten aikaa, mutta toki seikkailimme myös metroilla (rakastan niitä!) ympäri kaupunkia. Vaikka edellisestä kerrasta Lontoossa oli todella pitkä aika, muistin hyvin erilaisia reittejä eikä julkisilla kulkeminen tuottanut mitään ongelmia. Toista on ollut aikanaan esimerkiksi Pariisissa :D Ehkä kätevin muutos kaupungissa liikkumiseen oli se, että nykyään yksittäisetkin metro- ja bussimatkat voi maksaa lähimaksuominaisuudella varustetulla pankkikortilla! Siinä missä vielä kymmenen vuotta sitten piti ostella automaatista lippuja tai Oyster card, matkanteko oli nyt todella sujuvaa. Päiväkohtaiset maksukatot olivat kohtalaiset ja tulivatkin täyteen matkan jokaisena päivänä.



 



Nähtävyyksistä kävimme varta vasten tutustumassa Westminster Abbeyyn, joka oli tuttu esim. nuorten kuninkaallisten häälähetyksistä. Pääsiäisen aikana siellä järjestettiin useita messuja ja muita uskonnollisia tapahtumia, joten pääsimme osalliseksi myös tällaiseen. Toinen ehdottomasti tärkeä kokemus oli London Eye, joka oli kyllä jonottamisen arvoinen. Lisäksi kävimme Madame Tussaudsilla ja ohitimme pikaisesti Sherlock Holmesin patsaan sekä museon. Viimeisenä päivänä vierailimme Chislehurstin luolissa, jotka olivat kyllä kokemus sinänsä. Harmi, ettei siellä saanut kuvata, koska tunnelma luolastossa oli aivan omaa luokkaansa. Luolissa oli aivan pimeää ja hieman viileää, ja osallistujille jaettiin hurmaavat lyhdyt valoa tuomaan. Opas kertoi väliin hurjiakin tarinoita siitä, mitä luolissa oli tapahtunut ja mitä missäkin paikassa tehtiin. Jos on vähänkään kiinnostunut historiasta, Chislehurst on tutustumisen arvoinen paikka!








Mutta kuten kaikki muukin, myös ihanat ja rentouttavat lomat päättyvät aikanaan. Vajaat pari viikkoa on taas eletty arkea, vaikka siihen olikin taas liian vaikeaa päästä kiinni... Viikon päästä on kuitenkin se vuoden pahin tentti, joten oli motivaatiota tai ei, pakko saada luettua. Hurjaa ajatella, että kolmosvuosi on ihan kohta oikeasti ohi.

Ihanaa viikonloppua jokaiselle! ♥

12.4.2019

Lomalla ollaan!

Pirteää perjantaita! Näinpä tämäkin uuvuttava kolmen tentin putki saatiin lopulta päätökseen, kun aamupäivällä tentittiin keuhkosairaudet. Ja nyt on sanottava, että olen todellakin loman tarpeessa! Kaikki ryhmäopetukset ja muut pakolliset on tältä vuodelta takana, joten nyt pidän lyhyen loman, jonka jälkeen alkaa kertaus sisätautien lopputenttiä varten. Siinä sivussa aion jatkaa syväreideni analyysivaihetta, jotta sekin etenisi edes johonkin loppukevään aikana. Tekemistä vielä siis riittää tälle lukuvuodelle, mutta sitä ei mietitä nyt!




Ja sitten lomasuunnitelmiin: Ensi viikon alussa matkustamme koko porukka miehen vanhempien luo. Lapset jäävät sinne hoitoon, kun taas me miehen kanssa lennähdämme muutaman päivän lomalle Lontooseen. Olin Lontoon lähistöllä au pairina kevään kymmenisen vuotta sitten, enkä sen jälkeen ole (vielä) ehtinyt takaisin. Luvassa on siis omalta puoleltani paljon nostalgiaa, mutta totta kai myös yhteisiä uusia muistoja. Vimeisimmästä kaupunkilomastamme on sen 2,5 vuotta aikaa, joten on mukava päästä välillä taas ihan kahdestaan reissuun liki kymmenvuotisen yhteisen taipaleemme sekä kandin arvoni juhlistamiseksi.




Tässä kohti kevättä on takki sen verran tyhjä, että pitää vähän pureksia kaikkea nähtyä, tehtyä ja koettua. Jonkinlainen kooste tästä etukäteen niin kauhistuttavasta mutta jälkikäteen aivan mahtavasta kolmosvuodesta on tulossa, kunhan lomasta on nautittu ja ajatukset ovat raskaan tenttiputken jäljiltä vähän selvinneet. Palailen taas blogin ääreen, kunhan ehdin ja jaksan. Siihen asti: ihanaa kevättä kaikille! (P.S. Kuvat ovat vanhoja, täällä on vieläkin senttitolkulla tällä viikolla satanutta lunta...)

6.4.2019

Sairaanhoitajana lääkiksessä 2

Ekan vuoden syksyllä kirjoittamani postaus aiheesta keikkuu tällä hetkellä blogin kuukauden luetuimmissa postauksissa, joten nyt on hyvä aika tehdä päivitys aiheeseen! Vielä preklinikassa tai ainakaan ensimmäisenä vuonna sairaanhoitajuudestani ei liiemmin iloa ollutkaan, paitsi tuossakin postauksessa mainitsemillani terveyskeskuspäivillä. Perusasioita opiskellessa tuli omalle kohdalleni todella paljon uutta, mikä sai ajoittain ajattelemaan, ettei aiemmasta koulutuksestani tai työkokemuksestani ole lääkiksessä juuri mitään hyötyä.




Toisena vuonna siirryttiin jo askel kliinisempään suuntaan, toki perusasioita opiskellen silloinkin. Lääketieteellinen yleisfysiologia ei jaksanut innostaa minua sitten yhtään, kun se oli samaan aikaan niin tuttua ja silti opiskelimme uudesta näkökulmasta (paljon tarkemmin). Harkoissa tehtiin samaa verenpaineen mittausta ja EKG:n ottoa, mikä oli tuttua jo vuosien takaa. Jälkikäteen ajateltuna liki koko toinen vuosi meni vähän vasemmalla kädellä, paitsi tietenkin farmakologian kurssi, josta innostuin ihan oikeasti. Histologiasta ja patologiastahan minulla ei ollut mitään aiempaa kokemusta, mutta jostain syystä niistäkään ei ihan lempiaiheita tullut. Kliininen mikrobiologiakin meni sujuvasti siinä sivussa, vaikka paljon uutta tuli silläkin kurssilla.

Kunnes alkoi klinikka ja kolmas vuosi! Sairaalamaailma tuntui jo valmiiksi kotoisalta, ja heti alusta alkaen tuli mukavan erilaista näkökulmaa ja uusia asioita mm. potilaan tutkimisen muodossa. Olihan siinäkin tietysti tuttua, kun esimerkiksi gastrokirurgialla hoitajankin pitää osata tunnustella, onko vatsassa jotakin hälyttävää, samoin peruselintoimintojen monitorointi on ihan arkipäivää. Harkoissa oli heti alusta lähtien uusia ja mielenkiintoisia harjoiteltavia asioita. Kanylointiharkasta tosin en pitänyt - osaan kanyloida ihan riittävän hyvin jo, ja olisin mielelläni antanut kurssitovereilleni oman harjoitteluaikani. Jännittävintä oli tietenkin ensimmäistä kertaa arteria-astrupin ottaminen, se kun on yksi niistä asioista, joita sairaanhoitajalla ei ole oikeutta tehdä. Olin ja olen kai edelleen niin vahvasti identifioitunut sairaanhoitaja, että valkoisen takin pukeminen tuntui alkuun todella oudolta. Sittemmin suhtautuminen siihenkin on neutralisoitunut, eikä tunnu enää kovin kummoiselta kiskaista takki niskaan ja lähteä osastolle.




Kolmosvuonna lähes jokaisen kurssin kohdalla olen ilokseni todennut, että tähän minulla on tarttumapintaa. Joskus kirjoitin siitä, millainen opiskelija olen, ja sama kokonaisuuksien hallintaan pyrkiminen on seurannut minua tähän asti. Siksi onkin äärimmäisen ilahduttavaa, kun takana on useita kymmeniä ellei satoja erilaisia potilaskontakteja ja -tapauksia, joita hyödyntämällä saan teorian opiskelusta niin paljon enemmän irti. (Tähän tietysti liittyy "olisinpa tiennyt tämän silloin"-ajattelu.) Suorastaan huvitti, kun löysin muutossa kuuden vuoden takaisen opiskeluvihkoni, johon olin kirjannut nefrologiaan liittyviä asioita harjoittelun aikana. Tuli siinä todettua, että aika paljon asioita tiesin ennen lääkistäkin, mutta tosi paljon oli myös unohtunut. Johonkin kommenttiin totesinkin, että olisi mielenkiintoista vertailla omaa nykyistä tieto- ja taitotasoaan siihen, millainen se olisi, jos olisin lääkiksessä esimerkiksi suoraan lukiosta. Selvähän se, että tällä taustalla ja elämänkokemuksella opiskelu tuntuu paljon helpommalta kuin välillä tuntui sairaanhoitajaksi opiskellessa, vaikka näiden tutkintojen vaatimustaso onkin subjektiivisen kokemukseni mukaan kovin erilainen.




Klinikan alkuvaiheilla on todettava, että sairaanhoitajuudestani on ollut ehdottomasti eniten hyötyä tänä vuonna. Tämän vuoden aikana olen ollut vilpittömän onnellinen siitä, että oma koulutuspolkuni on mennyt juuri näin. Kuten asiaan kuuluu, parin vuoden opintojen aikana olen välillä kriiseillyt sitä, miksen silloin heti suunnannut lääkikseen. Se on toki hyvä kysymys, mutta eiköhän tärkeintä ole se, että nyt olen tässä :) Ja vaikka välillä tekisi mieli palata menneisyyteen tekemään vähän toisenlaisia elämänvalintoja, on hyvä, ettei se ole mahdollista. Kymmenen vuotta sitten abina olin nimittäin ihan erilainen kuin nyt, eikä ole kahta sanaa siitä, kumpi meistä pärjää opinnoissa ja (työ)elämässä paremmin.