30.6.2017

Tulokset - miten kävi?!

Tänään viimeistään pitäisi olla jokaisen korkeakoulun tulokset tulleet - vihdoinkin! Osalle tulokset olivat toivottuja ja aiheuttivat ilonkyyneleitä, tasajalkaa pomppimista ja satoja puheluita kavereille ja sukulaisille. Toisille tulokset taas olivat äärimmäisen epätoivottuja. Kuinka kävi sinulle tänä vuonna? 

Jokaiselle sisäänpäässeelle hurjat onnittelut ja halaus! Varmasti on ihan mahtava fiilis, nauti siitä ihan täysillä. Olet todennäköisesti tehnyt älyttömästi töitä tämän hetken eteen, joten nyt on aika juhlia työsi tuloksia. Vaikka odotatkin syksyä jo malttamattomasti, nauti kesästä ja vapaudesta vielä kun voit :) Omat riemukkaat fiilikseni heti sisäänpääsyn jälkeen voit lukea täältä! Oli se hetki vain yksi tähänastisen elämäni parhaista hetkistä. Vielä kerran,  sisäänpäässyt, NAUTI!




Ja sitten sinä, joka et päässyt vielä tänä vuonna. Teitä on paljon suurempi joukko kuin sisäänpäässeitä. Olet todennäköisesti pettynyt, ärsyyntynyt, ahdistunut tai kenties helpottunut. Fiiliksiä on niin monta kuin ihmistäkin, eikä mikään tapa reagoida ole väärä. Itse muistan ekan hakukerran jälkeen, miten pettymys vyöryi päälle odottamattoman voimakkaasti. Mutta ei mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin: voimakas tunnereaktio oli itselleni merkki siitä, että haluan tätä ihan tosissaan. Jos pääsykoeprosessin aikana ja ennen tuloksia olinkin pohtinut, haluanko lääkikseen ihan tosissani, murskaavien tulosten jälkeen se oli päivänselvää. Vaikka ensimmäinen reaktioni olikin lapsellinen "ei sitten, en yritä enää", parin viikon aikana ajatukset kääntyivät hyvin paljon positiivisemmiksi. Jos jotakuta kiinnostaa pääsykoemenestykseni, koonti molemmista pääsykokeistani löytyy täältä.




Sinäkin, joka jäit tänä vuonna rannalle, olet todennäköisesti tehnyt hirveästi töitä sisäänpääsyn eteen. Toivon sinun muistavan, että pääsykoe rajaa opiskelupaikan ulkopuolelle paljon lahjakkaita, ahkeria ja sinnikkäitä ihmisiä. Vaikka saatat tuntea epäonnistuneesi tai pettäneesi läheistesi odotukset, muista, ettei ihmisarvoa mitata suoritusten perusteella. Käsittele rauhassa pettymyksesi sellaisten ihmisten kanssa, joilta saat tukea. Muista, että elät omaa elämääsi, jossa teet itse omanlaisiasi ratkaisuja. Jos päätät jättää hakemisen tähän, se on ok. Jos päätät yrittää vielä kerran, sekin on ok. Tärkeintä on, että olet itse sinut sen kanssa, mitä päätät. Sinun päätöksesi, sinun elämäsi, johon muilla ei pitäisi olla liikaa sananvaltaa. Lämmin halaus ja tsemppiä tulevaan ♥




Syksyllä on taas uudet kuviot niin opintonsa aloittavilla kuin uutta lukuprosessia starttaavilla. Joku aloittaa uuden työn, toinen vaihtaa paikkakuntaa. Toissa vuonna tulokset eivät heilauttaneet elämäämme juuri mihinkään suuntaan, paitsi, että hankin heti heinäkuussa kaikki fykebi-kirjat ja valmennusmateriaalit uutta lukuprosessia varten. Viime vuonna taas alkoi tulosten jälkeen armoton järjestely: tavaroiden karsiminen, muuttoa varten pakkaaminen, uuden asunnon hankkiminen, muuton järjestäminen 400 km:n päähän jne. Se oli omalla tavallaan älyttömän mukavaa aikaa, mutta jälkikäteen mietittynä myös todella stressaavaa. Tänä vuonna olen onnellinen, kun ei juuri nyt tarvitse muuttaa yhtään mihinkään. Muutoksia on toki luvassa myös meidän perheessämme, mutta eri mittakaavassa kuin vuosi sitten. Näistä lisää myöhemmin :)

Valitsin tarkoituksella kuviksi pelkkää vihreää, koska äärimmäisen luotettavan lähteen mukaan vihreä on tasapainon, rauhan, kasvun, toivon, levollisuuden ja kärsivällisyyden väri. Oli niin tai näin, näitä kaikkia toivon meille jokaiselle!


Paljon tsemppiä sinulle, mihin suuntaan lähdetkin! Valoisa(mpa)a kesän jatkoa jokaiselle ♥

28.6.2017

Jos elämäni olisi mennyt toisin

Aina välillä tulee niitä hetkiä, kun katsoo jotain toista ihmistä ja ajattelee, että tuo voisin olla minä. Joskus se tunne on helpottava, toisinaan kateus pistää kipeästi. Viimeisin tällainen kokemus on nyt työelämästä. Siellä on niitä omanikäisiäni, vuosia sairaanhoitajina työskennelleitä ammattilaisia, joihin verrattuna olen sairaanhoitajana aivan aloittelija. Vaikka itse aktiivisesti pyrin elämässäni toisaalle, silti sen toisen vaihtoehdon näkeminen havahduttaa. Minä voisin olla tuossa.

Tämän vaihtoehtoisen elämänhän voi ulottaa ihan kaikkeen. Entä jos en olisi koskaan lähtenyt kotipaikkakunnalta? Olisiko minulla enemmän läheisiä ihmissuhteita? Entä jos en olisikaan vielä äiti? Tai vaimo? Jos olisinkin tyytyväisenä jatkanut hoitotyössä? Tai olisin jo valmis lääkäri? Ehkä rakentaisimme omaa kotia? Ehkä sitä, ehkä tätä. Kukapa näistä tietää.




Minä olen niin ahne elämälle, että haluaisin kaiken. Haluaisin yhtä aikaa olla pullantuoksuinen kotiäiti ja työssään jatkuvasti eteenpäin pyrkivä ammattilainen. Haluaisin olla kokenut ja ammattitaitoinen sairaanhoitaja ja siitä huolimatta jo valmistunut lääkäriksi, kuten monet ikäiseni. Haluaisin yhtä aikaa asua huolettomasti vuokralla ja omistaa unelmieni kodin. Samanaikaisesti olisi kiva olla kunnon downshiftaaja ja silti tavoitteellinen elämässään. Ristiriitaista, eikö?

Mutta kun riisuu noista glitteröidyistä unelmakuvista kaiken ylimääräisen, en vaihtaisi tätä elämääni mihinkään. En silti olisi valmis luopumaan juuri tästä elämäni polusta. Ehkä ammatinvalintani on mutkainen ja elämässäni ollut valon lisäksi välillä varjoista, mutta juuri ne kokemukset ovat tehneet minusta minut. Ainahan se ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. Aina näyttää, että muilla on jotenkin paremmin. Aina jää jostain paitsi. Niin haikeaa kuin se onkin, ihminen ei koskaan voi saada kaikkea - ainakaan kerralla. Tähän myös liittyy olennaisesti se, ettei muidenkaan ihmisten elämä ole välttämättä sitä, miltä näyttää. Älä kadehdi ihmisten iloja, jos et tunne hänen surujaan, sanotaan.




Näitä fiiliksiä kuvaa mielestäni hyvin Maaria Leinosen runo:

Nyt vasta tajuan,
kuinka mieletöntä,
jos kaikki toiveeni
                unelmani
olisivat toteutuneet.
Lapsuudesta
nuoruudesta alkaen.
Jos olisin saanut sen pojan.
Tai sen toisen.
Sen ammatin. Sen työn.
Jos olisin päässyt pakoon
mitä pakenin.

Ehkä olisin sittenkin
                    sitenkin
selvinnyt.

Mutta ihan toinen elämä.
Ihan eri ihminen.




Noista ajoittaisista haavekuvistani huolimatta tunnen, että kaikki on tässä. Aavistan kyllä, etten olisi tämän onnellisempi missään muualla. Jokaisella raskaallakin vaiheella on ollut oma merkityksensä, levottomuudella ja kivullakin viestinsä kerrottavana. Tuskin missään muualla olisi sen helpompaa. Yksi lempisitaateistani kuuluukin: "Joka paikassa on vaikeeta." (S.E.Hinton: Me kolme ja jengi)

Joten: nyt olen tässä, ja olen onnellinen - en koko aikaa, mutta nyt. Meillä jokaisella on vain tämä yksi hetki, mutta onneksi siitä on lupa tehdä mahdollisimman hyvä.

Onnellista hetkeä sinulle!


Käykö sinulla koskaan mielessä, missä muualla voisit olla nyt? Vaihtaisitko toiseen elämäntilanteeseen, jos voisit? :)

27.6.2017

Vuorotyön valot ja varjot

Tasan vuosi sitten oli yksi elämäni upeimmista ja uskomattomimmista päivistä. Suunnilleen tähän aikaan avasin kädet täristen Opintopolun, ja siellä se luki: Opiskelupaikka myönnetty! Sen jälkeistä fiilistä en toivottavasti unohda koskaan. Sitä hetkeä olen muistellut, kun opiskelu on tökkinyt ja arki tuntunut raskaalta. Nyt kesälomalla olen saanut palata aiempaan ammattiini sairaanhoitajaksi ja mihinpä muuhunkaan kuin vuorotyöhön.

Mitä se vuorotyö sitten tarkoittaa? Esimerkiksi tätä: Töitä jouluna ja juhannuksena, iltaisin, öisin ja viikonloppuisin. Olet usein töissä silloin, kun muut ovat vapaalla, ja vapaalla silloin, kun muut ovat töissä. Ja juuri, kun olet saanut käännettyä rytmisi päälaelleen yövuoroja varten, alkavatkin vapaat ja seuraa ankara yritys päästä takaisin tavalliseen rytmiisi. Kuulostaako kadehdittavalta? 

Nimittäin aina välillä tulee vastaan kommentteja, joissa ihmetellään, mitä sairaanhoitajat oikein valittavat. Hehän saavat palkkaa jopa 3000 e kuussa! Näissä kommenteissa vain sujuvasti unohdetaan se, että sairaanhoitajan peruspalkka ainakin julkisella puolella on paljon pienempi, n. 2200-2400 euroa/kk. Loput tuosta huimasta palkasta ovat vuorolisiä eli korvauksia siitä, että joutuu olemaan töissä muulloin kuin virka-aikaan. Vuorolisien määrä riippuu tietysti tehdyistä työvuoroista. Jos tekee aamupainotteista arkityötä, ei lisiä juuri tipu. Lienee sanomattakin selvää, että mielestäni sairaanhoitajat ansaitsisivat työn vaativuuden ja vastuun vuoksi nykyistä suuremman peruspalkan. Sama koskee muitakin hoitajia.




Vuorotyön varjoja ovat siis ennalta-arvaamattomuus, epäsäännöllisyys ja tuo, että aina on pyhiä ja loma-aikoja, jolloin itse on töissä. Välillä viikossa on neljä työpäivää, välillä kuusi. Vapaita saattaa olla yksi tai vaikka neljä. Yhtään joulua en ole toistaiseksi töissä viettänyt, mutta juhannuksia nyt viisi eli jokaisen juhannuksen, jonka olen töissä ollut. Välillä se harmittaa, välillä ei. Pahimmalta viikonlopputyöt ja vuorotyö tuntuivat silloin, kun sekä puolisoni että minä kävimme töissä. Lapset saivat olla suurimman osan viikosta jomman kumman vanhemman kanssa kotona, mutta me puolisot näimme toisiamme välillä tosi harvoin. Viikonlopputyöt aiheuttavat toisinaan harmaita hiuksia, kun on aivan mahdotonta esimerkiksi päästä kaikkiin juhliin, joihin kutsu tulee. Kolmen viikon listassa kun on keskimäärin vain yksi vapaa viikonloppu.

Mutta löytyy vuorotyöstä paljon hyvääkin. Itse oikeastaan pidän siitä, että päivät ovat vaihtelevia. Jos olisin töissä joka arkipäivä aamuvuorossa, minulta jäisi näkemättä arkiaamut lasten kanssa. Iltavuoropäivinä voi nukkua vähän pidempään ja viettää rauhallista aamuhetkeä koko perheen kesken. Kun kävimme molemmat töissä, mieheni ja minä, minun iltavuoropäiväni olivat myös lapsille rennompia aamuja. Tavallisesti heidät vietiin hoitoon jo klo 6.30, jotta me vanhemmat ehdimme töihin seitsemäksi. Iltavuoropäivinäni vein lapset hoitoon aikaisintaan kahdeksaksi, jolloin he saivat pidemmät yöunet.




Yövuorot ovat oma juttunsa. Usein yövuorot ovat "kevyempiä" kuin päivävuorot. Yöllä hoidetaan vain välttämätön, mutta tietenkin päivystysosastolla voi tulla päivystyksen kautta potilasta toisensa perästä. Yövuorot ovat ainakin allekirjoittaneelle raskaita, mutta toisaalta niissäkin on ihan oma fiiliksensä. Viikonlopputöissä, kuten yövuoroissakin, on oma tunnelmansa. Usein on rauhallisempaa, muttei tietenkään aina. Esimerkiksi juhannuspäivänä minulla henkilökohtaisesti oli kuluneen neliviikkoisen kiireisin työpäivä. Viikonloppuisin hoidetaan ihan samat asiat kuin arkisinkin: lääkäri kiertää ja potilaat hoidetaan samoin kuin muutenkin.

Parhaina vapaapäivinä olen jostain syystä aina pitänyt arkivapaita. On vaan jotenkin niin siistiä olla vapaalla, kun "kaikki muut" puurtavat töissä. Ei tule sunnuntaiahdistustakaan, kun viikonpäivillä ei ole niin suurta väliä. No joo, toki arkivapaat tarkoittavat aina viikonlopputöitä, mutta sekään ei himmennä iloani. Monesti on käynyt viikonlopputöissä ollessani niin, että itselläni on puolet työpäivästä takana, kun mies vasta lasten kanssa heräilee... Tätä nykyä lapset heräävät poikkeuksetta ennen kahdeksaa, mutta joskus tuokin oli mahdollista.




Kaiken kaikkiaan 3-vuorotyö on kaksipiippuinen juttu. Toisille se sopii, toisille ei. Osa tykkää vaihtuvista vuoroista, toiset eivät voi sietää niitä. Näin unettomuuteen taipuvaisena jatkuva rytmin vaihtelu ei ole hyväksi. Onneksi sairaanhoitajillekin löytyy monenlaisia työpaikkoja päivätyöstä 3-vuorotyöhön, joten jokainen voi pyrkiä mieleiseensä työpaikkaan ja -aikaan. Itse odottelen jo  hienoisella kauhulla tulevaa lääkärin uraa ja tulevaisuudessa häämöttäviä päivystysvuoroja!

25.6.2017

Juhannus yksin

Kolmas töiden vuoksi yksin viettämäni juhannus on nyt takana. Niistä kolmesta kerrasta tämä on ollut paras. Totta kai olisin mieluummin viettänyt juhannusta oman perheeni ja lähisuvun kanssa, mutta minkäpä olosuhteille mahtaa. Mies arpoi aikansa, jaksaako lähteä koko katraan kanssa pitkän matkan päähän, mutta niin vain vei mökkijuhannus voiton. Enkä ihmettele yhtään!




Kun mies pakkasi tavarat ja lapset autoon juhannusaattoaamuna ja kolautti oven kiinni perässään, arvatkaa, mitä minä tein. Aloin siivota, totta kai! Pitäähän se nyt saada siisti koti juhannukseksi ja niin päin pois. Eipä kulunut kuin muutama hetki ja alkoi ottaa päähän. Päätin, että supersiistiä kotia tärkeämpi on hyvä mieli, joten juhannuksen suursiivous jäi tällä kertaa tekemättä. Siirsin sentään kauniin keltaiset kukat lastenhuonetta piristämään.




Ilta vierähti töissä. Kotimatkalla pysähdyin poimimaan kukkia niin kuin kunnon juhannusneidon kuuluu. Enää en poiminut seitsemää kukkaa yöksi tyynyn alle niin kuin aikoinaan. Siinä sivussa pyörä kaatui ja lukko jäi polulle, minkä tietysti huomasin vasta siinä vaiheessa, kun pyörä olisi kotipihassa pitänyt saada lukkoon. Sain iltakävelyn kaupan päälle, kun lähdin kukkien kanssa lukkoa etsimään. Löytyi sentään.





Yö jäi lyhyeksi, kun pitihän se nyt vähän valvoa juhannusaattona. Oli niin kaunis ilta ja auringonlasku! Muutama hetki kului taiteellisempien otosten parissa, josta esimerkki alla. Mm. näistä syistä en todellakaan ollut Juhannuspäivän aamuna skarpeimmillani. Olin tyytyväisenä lähdössä osastolle vaatteidenvaihdon jälkeen, kunnes tajusin vilkaista alas. Työpaidan ja -kenkien välillä eivät suinkaan olleet työhousut, vaan omani. Onneksi en ehtinyt osastolle asti, olisin varmaan herättänyt hilpeyttä!




Eilen vietin rankan työpäivän jälkeen ihanan rauhallista koti-iltaa. Söin hyvin, lueskelin ja otin rennosti. Hiljaistahan täällä asunnossa on, vähän liiankin hiljaista. Naapureiden äänet kuuluvat todella paljon selvemmin, kun kotimme perusmelu uupuu. Kyllä sitä parin päivän hiljaisuuden jälkeen alkaa jo kaivata niitä pienten jalkojen tassutuksia ja "äitiii"-huutoja, loputtomista juttutulvista (nukkumaanmenoajan jälkeen: "Äiti, minulla olisi vielä yksi asia...") puhumattakaan.

On aiheellista aika ajoin todeta, että tulee edelleen juttuun itsensä kanssa ja pärjää yksinkin. Perhearjessa tuntuu toisinaan, että on hukannut itsensä ja alkanut elää muiden kautta. Siksi välillä tulee tarve palauttaa mieleen, kuka minä olenkaan. Juuri siihen tämä juhannus yksin oli tosi hyvä. Silti toivon, että ensi juhannuksen saan viettää perheeni kanssa. Viidessä vuodessa kolme yksin vietettyä juhannusta on minulle vähän liikaa. Onneksi juhannuksen täytteenä on sentään olleet työt, joiden jälkeen ei jää liikaa energiaa... Jospas tänä iltana saisin raahattua luuni lenkille, kun on sentään vapaat edessä!





Leppoisaa sunnuntaita ja tsemppiä alkavaan viikkoon! Aika jännää nähdä, milloin tuloksia alkaa tipahdella. Peukut ovat edelleen pystyssä ihan jokaiselle opiskelupaikkaa hakeneelle ja tuloksia jännäävälle :)

23.6.2017

Mökkiterapiaa

Rentoutumista ja raatamista sopivassa suhteessa, kirjoitti mieheni muistoksi mökkikirjaan. Hänelle, kuten minullekin mökkeilyyn kuuluu olennaisesti työnteko. Silloin harvoin, kun kaupungista pääsee mökille, tekee mielikin tarttua hommiin. No, totta oli, että välillä toivoin hänen jo heittävän hanskat naulaan, mutta milläpä toista estää. Itse lähinnä rentouduin tuolla reissulla pieniä askareita lukuun ottamatta. Tietenkin seuranani oli kolme pientä, jotka halusivat osallistua niin puiden kantamiseen kuin kokkaamiseenkin :) Varsinkin kuopus halusi jatkuvasti olla siellä missä minäkin.





Kun oma arki on fyysisiltä puitteiltaan näin kevyttä, mökillä osaa ottaa ilon irti niistä pienistä arjen askareista. Puiden kantaminen, takan lämmittäminen ja käsin tiskaaminen ovat esimerkkejä asioista, joita ei kotioloissa tarvitse tehdä. Tuntuu hyvältä keskittyä tuollaiseen yksinkertaiseen puuhaan. Käsillä tekemisen kautta tämän hetken saavuttaa jotenkin paremmin. Silloin pysähtyminen on minulle helpompaa.





Saunaa sytyttäessäni tuli taas vastaan parit vanhat muistiinpanoni. Niitä näköjään riittää edelleen!


Osa siitä pysähtymisestä johtunee pelkästään ympäristöstä. Kaupungin äänet puuttuvat lähes kokonaan. Päivällä voi kuunnella järven liplatusta ja tikanpoikasten jatkuvaa piipitystä ja iltaisin tajuaa, että hiljaisuus ei olekaan hiljaista. Sellaiseen tyyneen olemiseen pääsen kaupunkioloissa vain harvoin. En sano, että mitenkään erityisesti kärsin kaupungissa asumisesta, mutta aina mökillä käytyäni sen kontrastin vain huomaa niin selvästi. Välillä ihan kotonakin tulee pakottava tarve päästä metsään, jota onneksi löytyy ihan tästä lähiympäristöstäkin.

Vaikka matkalle lähtö tuntuukin rasittavalta pakkaamisineen ja valmistautumisineen, silti olen aina iloinen siitä, että tuli lähdettyä. Vapaistani sain kyllä kaiken irti, unohdin työt ja keskityin rentoon olemiseen perheen kanssa. Oli ihanaa, kun lapset saivat juoksennella vapaasti. Vähemmän ihanaa oli se, että yhdelle lapsista tuli ensimmäinen punkki. No, nyt odotellaan, ilmaantuuko jälkioireita.




Takkutukat saunan jälkeen!


Ai niin, heitin tosiaan talviturkinkin. Hyi olkoon, kun oli kylmää vettä! Isommat lapset sen sijaan halusivat joka päivä pulikoimaan. Pieninkin pääsi kokeilemaan uimista, mutta ei sanottavasti nauttinut siitä alaspäin kääntyvistä suupielistä päätellen... Mutta tuli taas useaankin otteeseen mietittyä, että onneksi emme asu järven rannalla. Sehän olisi jatkuvaa vahtimista, etteivät lapset lähde yksinään rantaan (vaikka onkin teroitettu, ettei sinne mennä!) ja heti rintaan hiipivää huolta, kun lapsi ei saman tien vastaa huuteluun. Kuten sanonta kuuluu, pitäisi olla silmät selässäkin. Siltä osin olen aivan tyytyväinen tähän kerrostaloasuntoon ja pihattomuuteen!

Ihanaa käydä välillä mökilla, mutta yhtä ihanaa oli palata takaisin kotiin. Tällä mökkiterapia-annoksella jaksaa taas hetken aikaa. Mies tosin livistää lasten kanssa takaisin mökille juhannukseksi, ei näköjään sopeutunut takaisin kaupunkiin :)


Hyvää juhannusta mökkeileville ja kaikille muillekin!

22.6.2017

Jännitys tiivistyy

Ei enää kauaa tulosten odottelua jäljellä! Ketä jännittää?! Niin naurettavaa kuin se onkin, minä odotan tuloksia lähes yhtä jännittyneenä kuin vuosi sitten. En pysty seuraamaan mitään tulostenodotteluketjuja tai muita, koska jännitys näkyy nousevan ihan ilman syytäkin. Aivan kummallista. Suuri osa jännäyksestäni johtunee siitä, että toivon niin kovasti menestystä niin omille läheisilleni kuin blogin lukijoillekin!




Kuopioon hakeneiden vuoksi toivon, että Kuopio yllättää tulosten aikaisuudella tänäkin vuonna. Tai vielä parempi: toivottavasti kaikki muutkin kaupungit ottavat Kuopiosta mallia ;) Postauksen aurinkoinen kuva muuten muistuttaa, että aurinko paistaa risukasaankin! Pitäkäähän loppuun saakka lippu korkealla ja fiilis hyvänä. Kokemuksesta tosin tiedän, miten vaikeaa se on. Viime vuonna taisin kiipiä seinille viimeisinä päivinä - ja etenkin öinä - ennen tuloksia...


Kohtahan onkin jo juhannus. Rentoutukaa ja nauttikaa sen minkä pystytte :) Tsempit viimeisiin odottelupäiviin!

20.6.2017

Helppoa ja nopeaa grilliruokaa

Nyt tehdään blogihistoriaa, koska luvassa on tämän blogin ensimmäinen ruokapostaus! Mökillä ollessa tuli testattua pariakin uutta juttua. Halusin vaihtelun vuoksi kokeilla jotain kasvispohjaista grillattavaa. Pientä haastetta toi se, että aloin pohdiskella eri vaihtoehtoja vasta mökillä, jolta ei niin vain enää kipaistukaan kauppaan. Piti siis pärjätä niillä, mitä olimme tulomatkalla hankkineet.




Meillä oli

maissia
avokadoja
paprikaa
herkkusieniä
kermaviiliä
sulatejuustoa
mausteita (lähinnä suola, pippuri ja yrttejä)

Näistä tuli paria erilaista ruokalajia:

herkkusieniä paprika-sulatejuustotäytteellä
avokadoja herkkusienisalaatilla
grillattua maissia
sekä lisäksi yksi grillattu paprikanpuolikas edellä mainitulla herkkusienisalaattitäytteellä (loput paprikat katosivat tuoreeltaan pienten lomalaisten suihin)




Paprika-sulatejuustotäyte

1-2 paprikaa
100g sulatejuustoa
(pippuria)
yrttejä

Pilko paprika(t) pieniksi paloiksi. Lusikoi sulatejuusto kulhoon ja lisää paprikanpalat sinne. Mausta. Itse käytin tähän pienen ripauksen pippuria sekä yrttiseosta.


Herkkusienisalaatti

Herkkusieniä
1 prk kermaviiliä
suolaa
mustapippuria
sokeria
yrttejä

Tämäkin on vähän köyhän naisen versio, kun sipulia ei ollut muista tykötarpeista puhumattakaan. Tällä kertaa "sienisalaatti" koostui siis pilkotuista herkkusienistä, purkillisesta kermaviiliä sekä mausteista. 

Pilko herkkusienet. Kaada kermaviili kulhoon, lisää herkkusienen palaset sinne. Mausta ripauksella suolaa ja pippuria. Halutessasi voit lisätä vähän sokeria ja yrttiseosta.




Grillaus

Tärkeintä sienten ja avokadojen grillauksessa on se, että niistä tulee kauttaaltaan lämpimiä. Herkkusienistä kannattaa ensin poistaa jalka, jolloin keskelle muodostuu sopiva kolo täytteelle. Grillaa molemmilta puolilta ja lisää täyte. Nauti lämpimänä.

Halkaise avokado puoliksi ja poista siemen. Laita avokadon puolikkaat grilliin kuori ylöspäin. Avokado kypsyy nopeasti, joten pitkää grillausta ei tarvita. Aika riippuu tietysti grillin tai nuotion tehosta. Lusikoi täytettä siemenen koloon. Avokadon kanssa testasin myös paprika-sulatejuustotäytettä, mutta ehdottomasti paremmin sen kanssa sopi suolaisempi sienisalaatti.




Maissia kannattaa grillatessa käännellä, jotta se kypsyy joka puolelta. Halutessaan maissia voi sivellä öljy-yrtti- tai yrtti-voisulaseoksella ennen grillaamista tai grillaamisen aikana.

Näillä saatiin kivasti vaihtelua lihapitoiseen grilliruokailuun. Positiivisesti yllättivät täytetyt herkkusienet. Avokadon makuun minulla on vielä totuttelemista, mutta suolaisen täytteen kanssa sekin maistui hyvin. Tietysti täytteiksi voi keksiä ihan mitä vain oma mielikuvitus tuottaa :)

Helppous ja nopeus tulee yksinkertaisista aineksista sekä maltillisista grillausajoista. Täytteisiin riittää se, että ainekset sotketaan nopeasti keskenään. Eniten aikaa varmasti kuluu nuotion/grillin sytyttämiseen ja lämpenemisen odotteluun, mutta itse ruoanvalmistus on nopea toimenpide!


Makoisia grillihetkiä!

19.6.2017

Kesätyöni kivat puolet

Kesätyö on monille opiskelijoille välttämätön paha; keino, jolla rahoitetaan seuraavan opiskeluvuoden asumista ja tekemistä. Itsellenikin se on ollut sitä, vaikka usein olen löytänyt tekemistäni töistä paljon mukaviakin puolia. Oman alan töihin siirryttyäni työhön tuli aivan erilaista mielekkyyttä ja tunnetta siitä, että tätä haluan tehdä. Edeltävällä viittaan tietenkin hoitotyöhön, koska lääkärin sijaisuus häämöttää vasta kaukana tulevaisuudessa.

Tänä kesänä minut yllätti se, miten helposti solahdin "takaisin" sairaanhoitajan rooliin. Siellä taustallahan se hoitajuus on, mihinpä se minusta häviäisi. Silti suuren osan opiskeluvuodesta olen tavallaan unohtanut koko sen puolen. Mietinkin etukäteen, onko aika kullannut muistot ja edessä vastoin odotuksiani ihan kammottava työkesä. Mutta tähän mennessä olen ollut tyytyväinen valintaani ja tauon jälkeen oli ihanaa palata hoitotyöhön :)




Myönnän kyllä, että on tullut kerran tai pari ajateltua, että olisipa ollut ihanaa "lomailla" koko kesä ts. hoitaa lapsia kotona. Lähinnä näitä mietteitä on tullut, kun uuden työn aloittaminen jännitti, loman puute painaa tai töihin lähtö/jatkuva unirytmin vaihtelu väsyttää. Näiden mietteiden vastapainoksi kesätyöstäni löytyy onneksi niitä kivojakin puolia, joista tässä muutama:

+ Ymmärrän nykyään niiiin paljon paremmin lääkäreiden tekstejä! Ei mulla ennen lääkistä ollut tietoa vena saphena parvasta tai caecumista tai monesta muustakaan termistä. Ymmärtämykseni ei toki vieläkään ole lähelläkään täydellistä, mutta aiempaan verrattuna ero on huomattava. Olen niin onnellinen siitä, miten paljon tämä nykyinen ja tuleva ammattini tukevat toisiaan. Syksyllä opiskelemaan palaa alastaan entistäkin innostuneempi lääkisopiskelija.

+ Olin yhtenä päivänä tutustumassa osastofarmaseutin työtehtäviin. Pääsin pitkästä aikaa jakamaan lääkkeitä ja laimentamaan antibiootteja. Totesin, että osaan edelleen paitsi laimentaa antibiootit varsin hyvin myös pukea steriilit käsineet oikeaoppisesti. Näköjään ihan kaikki taidot eivät ole käytön puutteessa ruostuneet... Hyvä minä!




+ On niin parasta, kun joku aiemmin epävarmalta tuntunut asia alkaa vähitellen rutinoitua. Olen jo tässä muutamassakin viikossa tajunnut, että kaikki asiat on opittavissa ajan kanssa. Esimerkiksi CVK:n hoito ja siihen lääkityksen antaminen oli joskus minulle kauhun paikka, mutta vähitellen alan tulla sinuiksi sen kanssa. Joka tapauksessa hoitotyöstäkin minulla riittää opittavaa, kun käytännöt ja uusin tieto muuttuvat jatkuvasti. 

+ Potilastyö - se on NIIN oma juttuni! Tiedän jo nyt, että tulen kaipaamaan hoitajuudesta sitä, kun saa olla ihmistä niin lähellä. On hienoa, kun voi omalla työllään edistää toipumista ja nähdä omin silmin toipumisprosessin. Hoitajan työhön liittyy hoitotoimenpiteiden ja kirjallisten töiden lisäksi myös paljon kuuntelemista, kannustamista, ohjausta ja välillä vankkoja perustelujakin.




+ Ihan viimeisenä ansaitsee tulla mainituksi eräs hauska hetki näiltä ekoilta työviikoilta. Kuuntelin yövuorossa erästä lääkärin sanelua. Tuli vain (niin kuin usein hoitajana aiemminkin) sellainen olo, että olisipa hauskaa tietää tuostakin asiasta enemmän. Ehdin jo pohtia, pitäisikö sittenkin pyrkiä lääkikseen - kunnes sekunnin päästä tajusin, että hei, mähän oon jo lääkiksessä! Tuli älyttömän iloinen mieli, kun muistin, että minä saan oppia tuostakin asiasta vielä paaaljon lisää :D Joo, osatekijä tässä oli varmaan se, että oli yö eikä ajatustoimintani mitenkään kovin virkeää... Mutta nyt on unohdettu hetkeksi jo sekin, että minusta on tulossa lääkäri.


Vielä hetken saan olla vapailla, mutta näillä fiiliksillä on kiva jatkaa. Mukavaa alkanutta viikkoa!

16.6.2017

Kauniit huolettomat kesäpäivät

Ihanaa perjantaita! Jokainen varmaan muistaa lapsuudesta sen, kun kesä tuntui loputtoman pitkältä ja aikaa tuntui olevan liikaakin... Näin aikuisena se fiilis on aika kaukana. Välillä kuitenkin saa siitä tunteesta pienen muistutuksen, kun on vapaalla, ulkona on ihana ilma eikä ole kiire mihinkään. Kun on aikaa huomata kukkaan puhjenneet puut ja kasvit ja ihmetellä lasten kanssa perhosia ja kimalaisia. On aikaa leikille, juoksulle, naurulle ja laululle - aikaa olla ja nauttia elämästä.


kesä, kuopio, onnellisuus, huolettomuus, hetkessä eläminen

kuopio, kesä,


Kunhan saan tämän viikon työt pakettiin, starttaamme auton ja suuntaamme ekaa kertaa tänä kesänä mökille - ei toki omallemme, vaan appivanhempieni. Onnea ovat pitkät vapaat, kun on vihdoinkin mahdollisuus viettää rennosti aikaa eikä koko vapaa viikonloppu kulu tien päällä. Piti ottaa mökkeilyyn vähän varaslähtö, kun juhannuksena emme sinne tänä(kään) vuonna pääse. Harmi sinänsä, mutta minkäpä noille töille mahtaa. Jospas sitä kuitenkin juhannuksena virittelisi jotain mukavaa tekemistä perheen kesken!


kesä, vapaa-aika, aurinko,

istutukset, tulppaanit, kesä, aurinko, lämpö

kesä, koivut, aurinko, vapaa-aika


Vaikka työssäkäynnissä oma vaivansa onkin, löytyy vuorotyöstä myös paljon hyviä puolia. Niistä kirjoittelen lisää sitten myöhemmin. Joka tapauksessa vaikka vapaa-aikaa on nyt vähän, se on ihan oikeaa vapaa-aikaa: ei velvollisuuksia, ei tenttiin lukuja eikä opiskelun rästihommien puurtamista. Todella tervetullutta vaihtelua opiskeluarkeen! 

Näiden kesäkuvien myötä toivotan jokaiselle rentouttavaa kesäistä viikonloppua! Nauttikaahan olostanne ♥

14.6.2017

Irti turhasta negatiivisuudesta

Viikko sitten sivusin postauksessani epäonnistumisia ja pessimismiä, joten tässä lisää aiheesta. Olen ihan pienestä asti ollut perfektionistinen ja todella vaativa itseäni kohtaan. Muistan jo kouluajoilta, miten pienikin moka pilasi koko suorituksen ja jokainen epäonnistuminen oli samanarvoinen kuin kymmenen onnistumista. Epäonnistumisen pelko johti joissain asioissa siihen, etten enää edes halunnut yrittää.

Vasta omien lasten myötä tajusin, miten syvästi negatiivinen ajatusmaailmani on. Voihan asiaa ajatella vaikka perinteisen "onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi"-kysymyksen kautta. Minun lasini oli aina lähes tyhjä. Negatiivisuus on ollut itselleni suojakilpi ja ase, jolla hyökätä vastoinkäymisiä päin. Ensimmäinen ajatukseni uusista asioista oli "en onnistu kuitenkaan" ja "huonostihan siinä lopulta käy". Totta kyllä: parhaimpienkin päivien jälkeen tuli aina se huono päivä, jolloin saatoin ajatella, että oikeassa olin. Ei sillä ollut merkitystä, oliko yhtä huonoa päivää kohti vaikka kaksikymmentä hyvää päivää tai yhtä epäonnistunutta tehtävää kohti kymmenen onnistunutta. Ainoa, mikä merkitsi, oli epäonnistuminen. Toisin sanoen se, että olin huono. Jep.




Miksi kirjoitan tästä? Ensinnäkin siksi, etten todellakaan usko olevani ainoa. Toisekseen siksi, etten enää ajattele noin. Kolmanneksi siksi, että joku saattaa tämän tekstin myötä herätä siihen, ettei elämää ole pakko elää noin. Pessimistisyyskin on valinta. Jotkut onnekkaat saavat syntymälahjana positiivisuuden, jota kotikasvatus vielä mahdollisesti vahvistaa. Toiset, kuten minä, raahustavat kivistä tietä ja päättävät joka päivä valita paremmin. Joka ikinen päivä pitää päättää uudestaan, että minä olen hyvä, minä riitän ja että kaikki menee ihan ok. Pessimisti ei ehkä pety, mutta jatkuva negatiivisuus syö energiaa paljon enemmän kuin antaa sitä.

Muutokseen minut ajoi se tosiasia, etten halua antaa lapsilleni perinnöksi pelkkää negatiivisuutta: tulevaisuuden uhkakuvia, riittämättömyyttä ja ahdistusta "vääristä" valinnoista. Haluan antaa lapsilleni vahvat juuret ja kantavat siivet, tulevaisuuden uskoa ja luottamusta siihen, että asiat järjestyvät aina tavalla tai toisella. Kaikkein eniten haluan lasteni tietävän, että he ovat parhaita sellaisina kuin ovat, riittävän hyviä niillä tiedoilla ja taidoilla, jotka heillä on, rakastettavia ja arvokkaita ihan omina itsenään. Rakastan niitä hetkiä, kun lapsi seisoo peilin edessä ja katsoo itseään ihaillen. Rakastan sitä, kun sisarukset kannustavat toisiaan, hurraavat ja taputtavat, kun toinen esiintyy tai onnistuu. Niinä hetkinä koen tehneeni vanhempana jotain oikein.



 
Muutos vaatii itseltäni paljon työtä. Sillä miten voi lapselleen opettaa, ettei epäonnistuminen haittaa, jos itselle jokainen epäonnistuminen on maailmanloppu? Miten voi opettaa, että jokainen on hyvä sellaisena kuin on, jos itse päivittelee peilin edessä vartalonsa puutteita tai suomii itseään jokaisesta mokasta? Miten voi kannustaa lasta kurkottamaan korkealle, jos itse jättää yrittämättä epäonnistumisen pelossa? Miten voi joskus lohduttaa opiskelupaikasta rannalle jäänyttä nuorta, jos on itse pitänyt sitä pahimman luokan epäonnistumisena?

Vaikka blogini perusteella voisi kenties kuvitella, että olen yksi niistä kevein askelin kulkevista, voin kertoa, etten ole. Nykyinen positiivisuuteni, luottamukseni elämään ja vaativuudesta luopuminen on vaatinut paljon aikaa ja energiaa. Se on vaatinut uskallusta luopua turvallisesta negistelystä, omista (vääristä) minäkäsityksistä ja paljosta muusta. Vaikka muutos on vaikeaa ja välillä lähes mahdotonta, se on todellakin kaiken vaivan arvoista. Vähitellen olen saanut negatiivisuuden tilalle niin paljon enemmän, positiivisuutta, kiitollisuutta, onnellisuuttakin. On vapauttavaa ajatella, että minä voin itse valita asenteeni - joka päivä uudelleen.




Aiheeseen liittyen eräs lempiaforismini löytyy Nalle Puhista. Nasu hermoilee: "Ajatteles, jos joku puu kaatuisi, kun me olemme sen alla!", johon Puh vastaa pitkään harkittuaan: "Ajatteles, jos ei kaadu."


Tuosta ajattelutavasta on minulla vielä paljon opittavaa, mutta taistelu jatkuu!  

12.6.2017

Itsensä ylittämisiä

Iv-luvallinen sairaanhoitaja tässä hei! Vaikka olenkin valmistunut jo vuosikausia sitten, sairaanhoitajan kouluttautuminen ei siihen lopu. Valmiidenkin sairaanhoitajien pitää suorittaa erillinen lääkehoidon verkkokoulutus ja päivittää osaamistaan säännöllisesti. Koulutus sisältää paaaljon luentoja ja asiaa sekä monta tenttiä. Lisäksi kuuluu antaa tietty määrä näyttöjä sekä lopuksi selvitä lääkärin pitämästä suullisesta tentistä. Kaiken tämän olen saanut nyt suoritettua, huh ja puh. Käytännössä siis vasta nyt saan alkaa itsenäisesti toteuttaa lääke- ja nestehoitoa.




Stressasin "yllättäen" kaikista eniten tuota lääkärin suullista tenttiä. Oikeastihan tilanne oli aika rento, mutta mihinpä jännittäjä luonteestaan pääsisi. Kysymyksiä tuli kyllä laidasta laitaan, osa oli kinkkisiä ja osa helpompia. Kiitin mielessäni hyvää perehdytystä, koska en todellakaan olisi lonkalta osannut vastata lähellekään kaikkiin kysymyksiin. Selvisin kuitenkin ihan ok ja sain kaikkiin vastattua jotain. Välillä jopa harmitti, kun en edes ehtinyt sanoa kaikkea, mitä aiheesta tiesin :D Tärkeintä oli kuitenkin, että sain luvat kuntoon.

Tuli niin superfiilis, kun etukäteisajatuksista huolimatta pärjäsin tilanteessa noinkin hyvin. Näyttöjen antaminen on sitten toinen juttu, josta revin stressiä ihan viimeiseen asti. Minulla on ikävä ominaisuus hermoilla niin kovasti sitä, kun toinen katsoo tekemisiäni, että alisuoriudun surkeasti. Paljon rauhallisemmin ja varmemmin toimin yksin ollessani. Siksi onkin aika mahdotonta yrittää vakuuttaa, että "kyllä mä oikeesti osaan", kun siinä näyttötilanteessa kaikki menee pieleen. Lisähaastetta toi tietenkin se, etten ole ko. toimenpiteitä tehnyt taas pariin vuoteen. Ilokseni olen kuitenkin saanut todeta, että opitut asiat palautuvat kyllä nopeasti mieleen, vaikkei niitä hetkeen olisi  tarvinnutkaan.




Toisena itseni ylittämisenä pidän sitä, kun ensimmäistä kertaa uskaltauduin treenaamaan Puijon portaille. Olen kerran tai pari kävellyt ne ylös ja ajatellut samalla, ettei kuntoni ikinä riitä mihinkään kunnolliseen porrastreeniin. Kesän alussa kuitenkin ilmoittauduin tunnin mittaiseen porras- ja mäkitreeniin ja menin myös (vain, koska unohdin perua ajoissa...). Oli kesän ensimmäisiä lämpimiä päiviä, ja treeni tuntui tosi rankalta. Olin ihan satavarma, etten kävele sen treenin jälkeen viikkoon, mutta arvatkaa, miten kävi. En ollut pahasti kipeä seuraavana päivänä enkä sitä seuraavana enkä sen jälkeenkään. Näköjään kunto on kuitenkin pysynyt kohtuu hyvällä tasolla, vaikken ole säännöllisesti treenannut moneen viikkoon. Ihanaa saada välillä tällaisia positiivisia yllätyksiä myös liikunnan osalta :)

Tietenkin arkiaktiivisuuteni on nyt kesällä aivan eri tasolla kuin opiskellessa. Työpäivästä suuri osa kuluu jalkojen päällä ja lisämausteena työhön ovat erilaiset avustamistilanteet. Ergonomiaa ei auta unohtaa noissa hommissa!




Viikonloppu vierähti kesästä nauttiessa. Mikäpä siinä ollessa, kun on aurinkoa ja lämmin! Tällä viikolla ovatkin luvassa ekat yövuoroni, jaiks. Aina vaan tuntuu vaikealta palata vapailta töihin, mutta kun pääsee työvaatteissa osastolle, kaikki on ihan fine.


Voimia uuteen viikkoon kaikille :)

9.6.2017

Lomahaaveita

Minä haaveilen lomasta, kukapa ei? Vaikka opinnoista olenkin kesälomalla, työt ovat näppärästi täyttäneet opiskelun jättämän aukon. Lopputuloksena vapaa-aikaa on entistä vähemmän. Onneksi on kesä ja valoisaa! Energiaa on paljon enemmän kuin talven pimeimpinä hetkinä, joten en valita. Sitä paitsi on ihan kivaa olla töissä.




Joka tapauksessa tänä kesänä haluaisin ainakin

nauttia perheen kanssa lämpimistä kesäpäivistä, joita on viimein saapunut myös Kuopioon
viettää rauhassa aikaa mökillä
käydä asuntomessuilla Mikkelissä (kerrankin asuntomessuille on kohtuullinen matka!)
syödä paljon jätskiä, mansikoita ja muita kesäherkkuja




vierailla ystäväperheissä puolin ja toisin
viedä lapset uimaan
tehdä pyöräretkiä - yhden lyhyen jo teimmekin isompien kanssa




viettää aikaa kummilasteni kanssa
tutustua kesäiseen Kuopioon paremmin




miettiä kotiin uusia sisustusratkaisuja 
saada satoa parvekepuutarhastamme
nauttia siitä, ettei tänä kesänä tarvitse muuttaa yhtään mihinkään!


Kesä on hiekkaa eteisessä, likaisia jalkapohjia, grilliherkkuja, auringon lämpöä ja riemua siitä, kun ulos ei tarvitse enää laittaa viittä kerrosta vaatteita. Näillä kriteereillä kesä on NYT.




Juhannuksen vietän töissä, kuten monena kesänä aiemminkin. Osasin varautua siihen, joten ei harmita. Onneksi minulla on kuitenkin vapaata sen verran, että saamme pari lyhyttä reissua ujutettua vapaideni ajaksi. On kieltämättä kivaa, kun arkivapaanikin voi hyödyntää perheen yhteiseen tekemiseen. Jos mieskin olisi kesän töissä, tilanne olisi ihan toinen. Ollaan siis iloisia tästä!

Kesälomaa minulla on lähes kolme viikkoa elokuussa ennen toisen lukuvuoden alkua. Vielä on mietinnässä, mitä teemme silloin. Ideoita on heitelty, mutta tarkempia suunnitelmia ei ole tehty. Ehtisi siinä hyvin ainakin yhden reissun heittää, tietäisi vaan, mihin! Toisaalta haaveilen siitä, että ihan-vaan-olisin koko loman, vaikka tiedänkin, ettei se ole sitä, mitä lomalta oikeasti haluan. Minun makuuni täydellinen loma taitaa sisältää olemista ja tekemistä sopivassa suhteessa. Lomaa odotellessa on tyydyttävä näihin viikonloppu- ja muihin vapaisiin, joista niistäkin toki otetaan ilo irti.


Rentouttavaa viikonloppua! Toivotaan jatkossakin kauniita kesäsäitä :)

7.6.2017

Piinaava tulosten odottelu

Suunnilleen puolivälissä ollaan! Pääsykoe oli kolme viikkoa sitten, tuloksiin on suunnilleen kolme viikkoa aikaa. Pakko avata omia kokemuksiani tulosten odottelusta, sekin kun jäi viime vuonna valaisematta :) 

Vuosi sitten näihin aikoihin laitoimme asuntomme myyntiin. Emme todellakaan tienneet, tuleeko muuttoa Kuopioon vai ei, mutta ajattelimme, että tähän saumaan myynti on fiksuinta, kävi miten kävi. Tuloksia odotellessa pohjimmainen tunteeni oli, että minulle käy hyvin, vaikken tiennytkään, mitä se tarkoittaa. Minulla oli kaksi yhtä hyvää ja pelottavaa vaihtoehtoa: se, että pääsen, ja kaikki menee uusiksi kotikaupunkia myöten ja se, etten pääse, joten kaikki säilyy ennallaan. Tiesin jo, miten vietän seuraavan vuoden, elleivät ovet aukea. Minulla oli pelkästään hyviä vaihtoehtoja, mutta silti (tai juuri siksi) tulosten odottelu oli piinaavaa.




Ensimmäisen pääsykokeeni jälkeen olin töissä koko kesän, joten tuloksia en paljoa ehtinyt stressata. Juhannuskin kului töissä muun perheen ollessa mökillä. Samoin vauvan odotus vei ajatuksia tehokkaasti muualle, kun pääsykokeen jälkeen saatoin keskittää ajatuksiani enemmän tulevaan perheenlisäykseen. Pääsykoetuloksillakaan ei siinä kohtaa ollut ihan niin suurta väliä, koska tiesin, etten kuitenkaan olisi aloittanut opintoja samana syksynä. Tietysti toivoin silloinkin ihmettä tapahtuvaksi.

Viime vuonna oli ihan toinen tilanne. Alla oli todellinen, tehokas hakuprosessi ja pelissä paljon. Pääsykokeen jälkeen pidin "oikeaa" äitiyslomaa eli sellaista, jota koko vuosi olisi ollut ilman pääsykoeprosessia. Ihanaa kiireetöntä olemista, lasten kanssa puuhastelua, ulkoilua, kodin laittoa ja niin edelleen. Tietysti siinä kotiympyröissä pyöriessä oli ihan eri tavalla aikaa miettiä ja pyöritellä ja pohdiskella, mitenhän se pääsykoe sitten menikään ja mahtavatko rahkeet riittää sisäänpääsyyn.




Älkää siis kuvitelko, että olisin joka hetki odotellut tuloksia tyynen rauhallisena tyyliin "käy miten käy". Joka toinen päivä olin varma, etten pääse, joka toinen päivä nousi pieni toivonkipinä. Silti tuntui aivan utopistiselta ajatella, että saisin kertoa ihmisille (jotka eivät tienneet koko haustani), että minusta tulee lääkäri. Koko lääkis Kuopioon muuttoineen tuntui aivan käsittämättömältä skenaariolta. Mutta täytyy sanoa, että "toimettomuus" (hahah, todella kuvaava termi kotiäitiydelle...) oli yksi niistä tekijöistä, jotka tekivät tulosteni odottelusta piinaavaa. Paljon sujuvammin kului kesä, kun oli töissä ja joutui väkisinkin miettimään jotain muuta kuin tulevia pisterajoja ja "voi että, kun se ja tuo tehtävä meni ihan nollille". 

Tulosten odottelussa tulee vastaan vanha tuttumme epävarmuus: se on pahinta, kun ei tiedä, miten käy. Tai ainakin itselleni oli. Jossain vaiheessa sitä toivoo, että tulisi nyt edes se hylsy, kun ei tätä odottamista kestä! Siksipä lähetän jokaiselle tuloksia jännittävälle sammiollisen rentoutta ja mielenrauhaa. Ja varsinkin sinä, joka olet varma, ettet pääse: sinuna en olisi yhtään niin varma. Elämä voi yllättää, mutta tässä vaiheessa pääsykokeen lopputulos ei ole enää sinusta kiinni. Sinä olet tehnyt voitavasi, ja lopputulos riippuu nyt muista.




Olen muuten paljon miettinyt sitä, miten suurena epäonnistumisena ihmiset pitävät esim. sitä, ettei opiskelupaikka avaudu. Minä kaipaisin suomalaiseen kulttuuriin sitä, että voisi hyvillä mielin sanoa tehneensä parhaansa, vaikka se ei johtaisikaan loistaviin arvosanoihin tai haluttuun opiskelupaikkaan. Tuntuu, että on paljon yleisempää ruoskia itseään "huonosta" suorituksesta ja olla epätoivon partaalla kuin todeta, että tein parhaani niissä olosuhteissa ja katsotaan, kuinka käy. On helpompaa olla pessimisti ja rypeä tehdyissä virheissä kuin ajatella positiivisesti. Positiivisessa ajattelussa on hirveä riski: ajatteles, jos en pääsekään, vaikka olen kaikille kertonut, että jäi hyvä fiilis ja tein parhaani.

En tiedä, tunnistatteko itsessänne edellä mainittuja piirteitä, mutta kyllä minulla ainakin on (ollut) taipumusta vähätellä suoriutumistani, keskittyä epäonnistumisiin ja väittää, että huonosti meni, vaikka olisin osannut paljonkin. Negatiivisuus ei kuitenkaan tuo elämääni lisäarvoa, joten pienin askelin olen pyrkinyt muuttamaan suhtautumistani. Omassa tulosten odottelussa keskityin toivomaan parasta, vaikka ajatukset seilasivat ylhäältä alas ja takaisin. Ihmeellisesti se epäonnistumisen ja häpeän pelko on läsnä tässäkin. Mutta tästä aiheesta kenties joskus lisää!





Joka tapauksessa mahdollisimman iloista ja rentoa kesän jatkoa jokaiselle :) Nauttikaa siitä, kun ei tarvitse hetkeen opiskella! Minä ainakin nautin, vaikka töissä tuleekin uutta asiaa joka päivä. Tulosten jännääjät: mikä fiilis?!