28.2.2021

Opiskelupäiväni 2


On helmikuisen opiskelupäivän aika! Koko helmikuu on kulunut lastentautien parissa. Lisäksi rinnalla ovat kulkeneet englannin, yleislääketieteen sekä kliinisen ravitsemustieteen opinnot. Tekemistä on siis opintojen puolesta piisannut. Onneksi yleislääketieteen teoriaosuus päättyi tenttiin perjantaina, joten nyt on - toivottavasti - yksi huoli vähemmän.




7.00

Kello soi herätyksen merkiksi. Saman tien ylös ja aamutoimiin. 

7.30

Päiväkotilaisten valmiiksi laittamista, koululaiset ovat jo lähdössä. Itse en ole vielä edes pukeutunut, kun lähden vasta jonkin ajan päästä.

7.45

Ekaluokkalainen palaa takaisin hakemaan unohtuneita suksiaan ja lähtee saman tien takaisin kouluun. Onneksi on lyhyt koulumatka! Mies vie pienimmät hoitoon, minä syön rauhassa aamupalaa ja valmistaudun päivää varten.

9.00

Lähtö KYSille harkkaan, tänään luvassa lastenkirurgiaa.

 


9.15-12

Kohta opetukseen, mutta ensin vaatevarastolta puhtaat vaatteet ylle! Haastattelemme ja tutkimme parin kanssa potilaan, joka tulee myöhemmin vastaanotolle. Lastenkirurgia on kyllä laaja ala, joten opetuksessa käsiteltävät aiheet vaihtelevat lonkkaluksaatioista traumojen kautta akuuttiin vatsaan ja muihin lastenkirurgisiin vaivoihin.

12-12.15

Katson koneelta pari juttua lastentauteihin liittyvää oppimispäiväkirjaa varten ennen kuin säntään kotiin syömään. Muistan vasta ulkona, että olisin toki voinut syödä KYSilläkin. Nykyään tulee vain harvakseltaan syötyä muualla kuin kotona.

12.30

Ruokahetki kotona, onneksi jääkaapissa oli kuin olikin eilistä ruokaa! Ruoan jälkeen nappaan kahvit mukaan ja siirryn koneelle. Ehdin hetkisen tehdä äsken mainittua tehtävää, ennen kuin englannin tunti alkaa. 

 


 
13-14.30

Englannin tunti Zoomissa. Harjoitellaan kohteliasta puhetta, selvitellään sanojen merkityksiä ja harjoitellaan selittämään (potilaalle, jota pari esittää) asioita englanniksi. Aina kun pystyy, pitää edistää neulomuksia. :D

14.30-16

Pientä välipalaa ja sälähommia. Jatkan vielä lastentautien tehtävän kanssa, sillä sen pitäisi olla parin päivän päästä valmis. Samalla tehdään jo uutta tutkimussuunnitelmaa seuraavaa opetusta varten. Esikoinen on tullut koulusta ja kyselee, teenkö jotain "keskittymistä vaativaa".

16.00

Apua, nyt tuli kiire laulutunnille! Äkkiä valmiiksi ja ulos lumisateeseen.

 


 

17.00

"Tunti" ohi - eihän se oikeasti mikään tunti ole. Lähden hiljakseen kävelemään kotiin päin. Olisi ollut tänään vuoroni laittaa ruokaa, mutta aikatauluarvioni ontui pahemman kerran.

17.30

Kotona taas, onneksi mies oli laittanut ruoan puolestani. Jutellaan päivällisen lomassa kaikkien päivän tärkeimmät kuulumiset.

18-19

Online-liikuntatunti. Varsin kätevää, kun voi liikkua kotoa käsin ja samalla näyttää lapsillekin liikkumisen mallia. (Toisinaan olen "normaalioloissa" miettinyt, millaisen käsityksen lapset liikkumisesta saavat, kun se tarkoittaa yleensä sitä, että äiti vain lähtee pois kotoa. Vaikka toki ulkoillessa liikuntaa yhdessä harrastetaankin.) Välillä saan mukaan innokkaita pikku liikkujia.

 


 
19.00

Lasten iltatoimet, hammaspesut ym. Pientä siivoilua, tiskien laittoa, pyykkien viikkaamista ja sen sellaista. Täytyy tosin sanoa, että koti on taas vähän repsahtanut, mutta jotain sentään yritettävä.

20.00

Pienin nukkumaan, isommat saavat vielä kuunnella äänikirjaa. Minulla on vielä jäljellä huomiseen opetukseen valmistautumista, joten pitkä päivä tuli tästäkin. Kovin syvällisesti en enää tässä vaiheessa päivää jaksa paneutua, mutta selailen aiheeseen liittyvät luentoslidet läpi, jotta olisi edes jonkinlainen käsitys käsiteltävistä aiheista. Samalla suunnittelen huomista päivää, toisin sanoen kirjaan rästiin jääneitä opiskeltavia asioita muistiin. Mikä onni, että tenttiin on vielä hetki!

21.00

Isommilla on vielä jotain kyseltävää ennen kuin toivotetaan hyvää yötä. Sen jälkeen hetkinen omaa aikaa hyvän kirjan parissa - tällä hetkellä menossa Elena Ferranten Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät, Napoli-sarjan kolmas osa. Suosittelen!

 22.30

Nukkumaan. Huomenna ei onneksi ole yhtä hektinen päivä kuin tänään!

 


 
Jatketaan my day -postausten parissa taas ensi kuussa. Todennäköisesti silloin olen jo siirtynyt naistentautien ja sitä kautta erilaisten asioiden pariin. Ensi viikko vierähtää tiiviisti lastentautien tenttiin luvun parissa - paljon olisi vielä opittavaa, mutta aikaa taas kerran aivan liian vähän! Kahdeksan viikkoakin on oikeasti lyhyt aika.
 
Tsempit uuteen viikkoon ja mukavaa maaliskuun alkua teillekin!
 

7.2.2021

Lastentauteja ja uusia tuulia

Hilpeää helmikuuta! Tammikuu oli silmänräpäyksessä ohi ja ehkäpä parhaat talvikelit täällä taas. Lastentautien jakso on nyt puolivälissä (siis nyt jo?!). Hajautus on onnellisesti takana, ja Joensuu tuli taas vähän tutummaksi. Edelleenkään mitään lemppareita hajautukset eivät ole, mutta kylläpä niistäkin selviää. 

 



Tähän mennessä olemme lastentautien kurssilla käsitelleet siis noin puolet asioista. Omalla kohdallani se on tarkoittanut yleispediatriaa sekä lastenneurologiaa, onpa pari allergia- ja astmaopetustakin sattunut ohjelmaan. Jäljellä ovat vielä erikoispoliklinikat, päivystysseuranta ja osasto-opetus sekä etäseminaareja. Kuten etukäteen arvelinkin, hyvin monenmoisia asioita on tällä kurssilla käsitelty. Aiheita on niin paljon, että hyvä, jos edes suurimmasta osasta saisi jonkinlaisen käsityksen.

Lastentautien lisäksi käynnissä ovat myös kliinisen ravitsemustieteen, yleislääketieteen sekä englannin kurssit. Kaksi viimeisintä päättyvät (onneksi) jo ennen talvilomaa, mutta ravitsemustieteen tentti on vasta maaliskuun loppupuolella. Yleislääketieteen kurssiin toki kuuluu osa toukokuisesta tk-jaksosta, mutta tentti tosiaan pidetään jo muutaman viikon kuluttua. (Se etukäteen niin kovasti jännätty vastaanoton simulaatio oli lopulta oikein rento ja kiva tilanne!) Kliinisessä ravitsemustieteessä on etäaikakautena totuttuun tapaan runsaasti videoluentoja ja vain kaksi ryhmäopetusta, joista toinen etänä. Englannin kurssin sisältö on vielä hieman hämärän peitossa, mutta selkiytynee ensi viikolla, kun päästään kurssia aloittamaan.

Muun elämän puolella opiskelurauha kotona on palautunut reilun vuoden jälkeen, kun kuopus aloitti päivähoidon. Paikkaahan hänelle haettiin jo tammikuun alusta, mutta omaan lähipäiväkotiin tuli tilaa vasta helmikuussa, joten alkuvuosi jatkettiin vielä tutuksi tulleella kaavalla. On sanottava, että viime aikoja helpommalla pääsi siinä vaiheessa, kun vauva vielä pysyi paikallaan. Nykytilanteessa heti kun silmä välttää, kaveri on kivunnut pöydille, kurkottelee kaappeihin ja - ikävä kyllä - on edelleen kovin innokas maistelemaan kaikkea, mikä tielle osuu.

 

   

 

Hajautuksessa ollessani pidettiin etänä myös tämän vuoden HOPS-palaveri, jossa käytiin läpi rästiin jäävien opintojen sijoittaminen LT6-opintojen lomaan. Epäilin etukäteen, ettei se onnistu kivuttomasti, mutta niin vain ne saatiin järjestymään. Näyttäisi siis siltä, ettei valmistumiseni viivästy muutamaa kuukautta enempää. Huippua! Pakolliset amanuenssuurit ovatkin ainoita, jotka valmistumistani viime kädessä viivästyttävät - jos siis jaksan nykytahtia opintojani jatkaa.

Melkoista pohdiskella jotain valmistumiseen liittyviä asioita, kun tuntuu, että niin paljon kursseja on vielä käymättä ja vielä enemmän oppimatta. Tähän asti on voinut ajatella, että jäljellä on vielä ties kuinka monta opiskeluvuotta, mutta näköjään valmistumispäivä lähenee vääjäämättä. Ensi vuonna ehkä valmistun! Sitä ennen onneksi kerätään (edes vähän) työkokemusta ja käydään opinnoissa läpi vielä monenlaista. Vaan on jo tässä vaiheessa todettava, että jos jonkinlaista kasvua on opintojen aikana tapahtunut. :)


 

Kiireistä kevättä tässä itselleni povailen, joten peukut pystyssä, että tästä(kin) selvitään kunnialla. Tsemppiä kevääseen kaikille muillekin, ja etenkin teille, jotka vielä epätietoisina odottelette tietoa tämän vuoden pääsykoejärjestelyistä ja -vaatimuksista. Tuli eteen mitä tuli, sinä selviät kyllä! :)