Toinen ja viimeinen kandikesäni

Juhannusviikko, töitä takana reilut 1,5 kuukautta. Valmistuminen on päivä päivältä lähempänä - tai oikeastaan olen kai jo "valmistunut", vaikka tutkinto kirjautuukin takautuvasti eikä laillistuksesta ole tietoakaan. Koskapa en vielä virallisesti ole lääketieteen lisensiaatti enkä tietenkään laillistettu lääkäri, voinen tähän väliin kirjoitella kuulumisia toisen kandikesäni pyörteistä.

Vuoden takaisia, ensimmäisen kandikesäni alun tunnelmia voit lukaista täältä, ja täällä kirjoittelin kuulumiset kandikesän päätyttyä. Sanottakoon, ettei noista teksteistä välity se monista eri syistä kummunnut raaka epävarmuus, jota tuolloin jouduin sietämään, ja jonka vuoksi kyseisestä ajanjaksosta toipuminen vei paljon odotettua kauemmin. Mutta nyt olen tässä, elän ja hengitän ja voin paljon paremmin kuin vuosi sitten.

 

 

Nyt, toista kandikesääni jo hetken elettyäni olen enimmäkseen yllättynyt. Työ terveyskeskuksessa on ollut osittain juuri sellaista kuin olen odottanutkin ja samalla ihan kaikkea muuta. En tiedä, olenko vielä päässyt jyvälle terveyskeskustyön ytimestä. Välillä - tekisi mieleni sanoa, että useimmin - tunnen työssäni mukavaa hallinnan tunnetta, suureksi osaksi en. Lähellekään kaikkea tarpeellista en tiedä, en todellakaan, ja kuinka voisinkaan. Onnea ovatkin kollegat, jotka auttavat kiperissä paikoissa.

On hassua ajatella, että jos tämä työpätkäni olisi tavallisen kandikesän mittainen, se olisi ihan kohta ohi. Aika on erikoista; siinä, missä viime kesänä viikot kuluivat tuskaisen hitaasti, tänä vuonna aika on mennyt siivillä. Lieneekö syynä vaihtelevampi työnkuva, erilaiset yksiköt vastaanottotyöstä neuvolaan ja kouluun, toisenlainen työympäristö vai kenties muun elämän kiireet, mutta joka tapauksessa tuntuu, että jatkuvasti on perjantai - tai maanantai. Lomailla ehdin viikon verran nyt kesäkuussa. Sekin tosin kävi melkein työstä, sillä väitöskirjaprojektia oli pakko saada eteenpäin, ja lasten kanssa on omat touhunsa. Ehkä joskus koittaa ihan oikea loma, jolloin tehdään pelkästään kivoja juttuja vailla mitään velvollisuuksia. 

  

 

On sanottava, että viime kesään verrattuna nyt on ollut paljon helpompaa:  Lääkärin takkia on kevyempi kantaa, itsevarmuutta ja -luottamusta on kertynyt jo enemmän. Välillä jopa ajattelen, että olen ihan hyvä siinä mitä teen ja vähintäänkin kehityn koko ajan. Edelleenkään en ole työssäni tai päätöksissäni (uhka)rohkeimmasta päästä, enkä aio sellaiseksi alkaakaan, mutta edistystä on tullut. On ihanaa huomata edes taaksepäin katsoessa, kuinka paljon onkaan oppinut. Jollain omituisella tavalla olen oppinut nauttimaan tästä uran alkuvaiheesta, jossa jatkuvasti kertyy uusia asioita ja kokemuksia, ja kumma kyllä, olen sinut myös valmistumisen kanssa. En olisi uskonut. Tämä antakoon toivoa sinulle, jolle uran alkuvaihe on - kuten minullekin - ollut mutkainen ja töyssyinen. Sinä pärjäät kyllä!

Hyvää juhannusta!

Maaliviiva häämöttää

Viimeisiä päiviä viedään! Lääkisopintojeni päättyminen alkaa nyt näyttää erittäin todennäköiseltä, ja valmistuminen on aivan nurkan takana. Tällä hetkellä viimeiseksi harjoittelukseni vaadittavasta työpätkästä on jäljellä enää yksi viikko - helatorstain vuoksi neljä työpäivää - joiden jälkeen haen hyväksilukua, ja opintoni ovat virallisesti ohi. Siis jos hyväksilukuhakemukseni hyväksytään, kuten todennäköisesti ja toivottavasti tapahtuukin.

 

 

 

Viimeiset kolme viikkoa olen tutustunut terveyskeskustyöhön vs. tk-lääkärin roolissa. Mitenkään helppo tai keveä ei tämän(kään) työni alku ollut. Heti ensimmäisellä viikolla sain hoidettavakseni "perustyön" (ajanvarausvastaanotto) lisäksi sektorityötä, omalla kohdallani lastenneuvolaa sekä kouluterveydenhuoltoa. Lasten kanssa työskentely on itselleni erittäin tuttua ja mieluisaa, mutta siitä huolimatta on ollut hyvin paljon opettelemista, kuten arvata saattaa. Onneksi on paljon ihania työkavereita, jotka auttavat ja tsemppaavat.

Opettelusta ja jatkuvasta kyselemisestä (kuinka paljon voikaan olla uusia asioita, niin käytäntöjen kuin lääketieteellisenkin osaamisen suhteen?!) huolimatta hyviä fiiliksiä on yllättävää kyllä ollut paljon huonompia enemmän. On ihanaa kuulua taas kerran työyhteisöön ja olla osa porukkaa ainakin tämän muutaman kuukauden ajan. Viime kesään verrattuna alku on ainakin omien tunnelmieni perusteella ollut aivan eri sfääreissä, ja olen saanut yllättyä iloisesti siitä, kuinka jos ei nyt suoranaisen mahtavalta, vähintäänkin siedettävältä työ on nyt tuntunut.

 

Tutkimustyötäni olen joutunut edistämään uuden týön opettelun ohessa. Deadline lähestyy uhkaavasti, joten on ollut pakko saada sitäkin asiaa eteenpäin. Eilispäivän käytinkin Pubmed-hakuja tehden ja lähdeviitteitä viilaillen. Pitkästä aikaa sain kuin sainkin SPSS-lisenssin ja kyseisen ohjelman toimimaan kotonakin, mikä helpottaa kyllä huomattavasti, kun ei joka asian vuoksi tarvitse kipaista yliopistolle tai KYS:lle. Tiivistä on nyt siis ollut ja myönnettävä on, että odotan syksyä kuin kuuta nousevaa, sillä silloin saan paneutua tutkimukseeni ihan täysillä. Ajatus tuntuu ihan huipulta näin etukäteen, mutta saa nähdä, mitä mieltä sitten olen.

Mutta nyt vielä viimeiset päivät kasaan ja ei kun loppuja opintopisteitä odottelemaan. Valmistuminen, täältä tullaan!

Kuukautta vaille valmista

Iloista vappuiltaa! Jälleen ollaan kesän kynnyksellä, kun huhtikuu vaihtui toukokuuksi. Sää on vapulle tyypilliseen tapaan epävakainen ja maakin kävi hetkellisesti taas valkeana, mutta kesää kohti mennään joka tapauksessa. Olen viettänyt vappua lasten kanssa keskenään, kun mies lähti viikonlopuksi omalle lomalle. Ihan hyvä ratkaisu, suorastaan win-win-tilanne: minä en ole stressannut töihin ja arkeen paluuta (ei ole ollut moiseen aikaa), ja puoliso on saanut pikku hengähdystauon tästä hullunmyllystä, jota arjeksemme kutsutaan. Lisäksi olen aivan vapaasti saanut lasten avustuksella sotkea koristella asuntomme vappukuosiin!

Viimeksi kirjoittelin opintojen päättymisestä ja ensitunnelmista melkein-valmiina, kun olin saanut pakolliset opinnot purkkiin. Tosin sen jälkeen asiat ovat jälleen muuttuneet, ja tilanne on nyt se, että kahden kuukauden sijaan tarvitsen tutkintooni enää yhden amanuenssikuukauden. Hyvä tilanteenmuutos siis! Olenkin viime ajat tahkonnut valinnaisiin opintoihini (ihan näin meidän kesken) mahdollisimman vähällä työllä loput opintopisteet, jotta sain tämän nykyisen suunnitelmani toteutumaan. Ja hyvinhän se onnistui, sillä tätä nykyä tutkinnostani puuttuu enää kuusi opintopistettä.

 

 

Kokopäivätyöni - viimeinen työjakso, jonka kandina aloitan! - alkaa pian. Luvassa on ainakin vastaanottoa, päivystystä ja sektoreista vähintäänkin lastenneuvolaa ja kouluterveydenhuoltoa. Tälläkään kertaa en tarkkaan tiedä, mitä odottaa, vaikka jonkinlaisia aavistuksia minulla onkin. Ihan varmasti myös tästä työpätkästä tulee opettavainen, varmaan raskaskin, mutta toivon, ettei lannistava kokemus kuitenkaan. Joka tapauksessa olen monen kuukauden työpanosta kokeneempi nyt kuin viimeksi kandikesää aloitellessani, joten toivon, että edes joissain asioissa olisin päässyt vaikka vain hitusenkin eteenpäin. Suuria en itseltäni tai tältä työjaksolta odota, mutta totta kai toivoisin voivani jatkaa hyvillä mielin kesän jälkeen muihin hommiin ja palata takaisin perusterveydenhuoltoon, kun sen aika on. 

Työpätkäni neljä ensimmäistä viikkoa hyväksiluen viimeiseksi harjoittelukseni, minkä jälkeen voin hakea todistusta ja sitten laillistusta. Kun 360 opintopisteen kokonaisuudesta puuttuu enää vaivaiset 6 op, ollaan niin loppusuoralla, ettei jaksaisi tehdä opintojen eteen enää yhtään mitään! Vaan eihän se auta, vielä täytyy töiden rinnalla pitää oppimispäiväkirjaa (onneksi tekstin tuotto sujuu vaivatta) ja muutenkin huolta siitä, että työjakso täyttää tarpeelliset kriteerit. Mitä valmistumiseen tulee, näköjään myös minä - hitaasti mutta varmasti - olen sopeutumassa ajatukseen ja alkanut jopa odottaa valmistumista. En ole tuntenut kateuden pistoa siitä, kun kurssikollegani ovat yksi toisensa perästä valmistuneet ja saaneet laillistuksenkin, mutta yllättävänkin hyvillä mielin olen liittymässä valmistuneiden kollegoiden joukkoon.

 

Vaan vielä hetken kuljen kandin statuksella ja erittäin hyvä niin. Toivottakaa minulle onnea, sillä kohta taas mennään kohti asioita ja tilanteita, joita en ole koskaan ennen kokenut. Odottavana, jännittyneenä, innoissani, ehkä vähän kauhuissanikin lähden tulevaa kesää kohti. Tsemppiä muillekin ensimmäisiä työkesiään tai muita uusia asioita aloitteleville - hyvin me pärjäämme!

Huhtikuun kuulumisia

Huhtikuuni alkoi tyttöjen mökkireissulla vanhojen (eli ikinuorten) lukiokavereideni kanssa. Olipa mukavaa päästä hetkeksi yksin reissuun ja tavata ympäri Suomea levittäytyneitä ystäviäni. Tässä elämäntilanteessa on harvinaista, ettei 1,5 vuorokauteen kukaan vaadi jakamatonta huomiotani ja junassakin voi ihan rauhassa istua katsellen maisemia ikkunasta. 

 

 

Parin kuukauden kestoinen non-stop-sairastelu päättyi maaliskuun loppupuolella. Sen jälkeen saimme hetken elää "ihan tavallista arkea", jossa jokainen oli päivisin jossain muualla kuin sängyn tai sohvan pohjalla potemassa milloin mitäkin tautia. Edelleen nautin juuri tästä tavallisesta arjesta eniten, ja erityisesti opiskelusta siksi, että tiedän näiden opintojen ja opiskelun tässä ryhmässä pian päättyvän. Tosin juuri kun ehdin iloita siitä, että sairastelut ovat takana, puolet lapsista saivat jonkin uuden taudin, ja taas mennään. Yksi yskii, toinen ja kolmas sairastavat vatsatautia, voi kuinka mukavaa.

Opinnoista avasinkin kevään sisältöä jo aiemmin. Kaikki on toteutunut suunnitellusti, ja nyt on enää seminaareja jäljellä. Viimeisenä lääkiskeväänäni opintopisteitä tulee suunnitelman mukaisesti vain 13 op (hätätilanteet 2 op, vuosille LT4-LT6 jaetusta oikeuslääketieteestä 2 op, ihotaudit 5 op ja sisätautien täydentävä jakso 4 op), sillä ongelmalähtöisistä seminaareista ei opintopisteitä saa. Suoritettuja opintopisteitä itselleni on kertynyt kuitenkin yli 25, sillä olen käynyt paitsi yhden valinnaisen kurssin, myös tohtoriopintoihin kuuluvia opintojaksoja. Yhden kurssin aioin käydä nyt keväällä omatoimisesti, mutta jouduin sen lopulta jättämään ajanpuutteen vuoksi pois. Näiden lisäksi kevään täytteenä olivat jo aiemmin mainitsemani lastentautien puolipäiväinen amanuenssuuri sekä tietysti väitöskirjani, johon käyttämääni aikaa on ihan mahdotonta arvioida, kun työstän sitä hetken silloin ja toisen tällöin.

 

 

Lääkiksen viimeisistä opinnoista, etäseminaareista, on jäljellä enää jokunen. Pitkiä päiviä koneen ääressä on vietetty, mutta sairastelut huomioon ottaen olen varsin tyytyväinen siihen, että nämäkin seminaarit pidetään etänä. Asiasisällöllisesti on ollut kiva, että vielä viimeistä kertaa käydään asioita kattavasti läpi ja annetaan hyviä vinkkejä työelämään. Lääkis päättyy virallisesti ihan muutaman päivän päästä, mutta itselläni harjoittelut 12 op puuttuvat vielä.

Tässä kuussa minulla on tulossa vielä kahden viikon loma (ja niiden aikana pari työpäivää) ja lisäksi yksi päivä koulutusta ensi kesän töitä varten. Toukokuun alusta aloitan vs. terveyskeskuslääkärinä ensimmäistä kertaa elämässäni, ja hirvittäähän se. Vaikka ensimmäinen kandikesäni ja reilun vuoden ajan tekemäni keikkatyöt jännitystä vähän lievittävätkin, vastaanottotyö on aivan asia erikseen. Toisin kuin osastolla en ole koskaan työskennellyt vastaanottotyössä, vaikka toki olen useita kertoja nähnyt ja myös itse saanut opintojen aikana harjoitella tk-työtä. Joka tapauksessa aivan mielelläni vielä hetkisen harjoittelen tulevaa työtäni kandin statuksella.

 

Aika vierii vauhdilla, mutta vielä on mahdollisuus ilmaista toiveita tai ajatuksia, ennen kuin blogi hiljenee. Mukavaa kevään jatkoa!

Hektinen helmikuu

Helmikuussa olen ollut vähän pulassa kaiken tekemiseni kanssa. Vaikka suunnitelmieni mukaan ei olisi pitänyt olla hätäpäivää, tekemisen määrä on kaatunut varsin tehokkaasti niskaan. Syynä siihen on lähinnä ollut lasten sairastelu, jota on nyt jatkunut non-stop yli kolme viikkoa. Sairastelija vain on vaihtunut välissä. Kotitestit ovatkin tulleet hyvin tutuiksi.

Kalenteriani ovat nyt helmikuun ajan täyttäneet lastentautien amanuenssuuri sekä saman alan valinnainen kurssi, johon liittyy seurattavien päivien lisäksi kirjallisia tehtäviä. Olen joutunut tekemään töitä myös iltaisin ja viikonloppuisin, jotta saisin tunnit täyteen. Vaan eipä auta, levätään sitten ensi kuussa - ehkä. 

 

 

Olenkin nyt päässyt hyvin monipuolisesti seuraamaan toimintaa niin perusterveydenhuollossa kuin yliopistosairaalassakin ja nauttinut joka hetkestä. Lastenneuvolassa on ollut mukava huomata, että eri-ikäisten tutkiminen sujuu jo melko lailla rutiinilla, ja esimerkiksi korvien tutkiminen on jo hyvin paljon helpompaa kuin lastentautien kurssilla vuosi sitten. Koululaisista en päässyt ihan pienimpiä tutkimaan lainkaan, sen sijaan yläkouluikäisten tapaaminen tuli hyvinkin tutuksi. Amanuenssuurin aikana olin niin vauvateholla kuin kahdella muullakin lastenosastolla, lisäksi lastentautien sekä lastenneurologian poliklinikalla sekä lukemattomia tunteja päivystyksessä. Olen tykännyt ihan älyttömästi, ja vähän melkein harmittaa, etten aio erikoistua lastenlääkäriksi. Toki esimerkiksi terveyskeskustyössä väkisinkin tulee vastaan myös pienempiä potilaita, mitä en pane ollenkaan pahakseni. Päinvastoin pidän suuresti lasten kanssa työskentelystä; on palkitsevaa onnistua tutkimaan pikku potilas ilman itkua. :)

Ihan kohta alkaa myös lääkiksen "loppurutistus": viimeinen kurssi viimeisine ryhmäopetuksineen ja seminaareineen! Niiden jälkeen suoraan jatkuvat lääkiksen viimeiset, koko kurssimme yhteiset seminaarit. Lääketieteen perusopinnot käyvät siis erittäin vähiin. Viimeinen kurssi on omalla kohdallani sisätautien täydentävä kurssi, jolla syvennetään monipuolisesti eri sisätautien alojen osaamista. Kurssi koostuu pääasiassa ryhmäopetuksista ja niiden ennakkotehtävistä, muutamista seurantatunneista haluamassaan yksikössä sekä viikon kestävistä seminaareista.

 

 

Opintoja on jäljellä enää seitsemän viikkoa ja lisäksi viikon talviloma. Kevätlukukausi olisi voinut olla hyvinkin kevyt opintojen suhteen, mutta enpä - taaskaan - osannut pitää kalenteriani niin tyhjänä kuin olisin voinut. Amanuenssuuri sekä valinnainen kurssi olivat täysin ylimääräisiä, mutta erittäin antoisia, ja lisäksi, kuten olen moneen otteeseen maininnut, teen jatko-opintojani tässä sivussa sen verran kuin ehdin. Töitä teen edelleenkin samaa tahtia, muutaman vuoron kuukaudessa, kunnes toukokuussa lähden hetkeksi kokopäivätyöhön. Saa nähdä, mitä siitäkin tulee.

Mutta nyt hengähdän hetkisen, ennen kuin opiskeluhommat taas kutsuvat toden teolla. Pirteää alkavaa viikkoa!

 

Lääkiksen viimeinen kevät

Vau, tässä sitä ollaan! Voi miten viisaina ja kokeneina aikanaan pidinkään loppuvaiheen opiskelijoita. Ja nyt olen itse tässä, eikä ole kovinkaan viisas tai kokenut olo. Liki kuuden vuoden lääkisopinnot ovat totta kai kasvattaneet ja opettaneet kaikenlaista, mutta hyvin paljon on vielä opittavaa, nähtävää ja koettavaa - ja niin kuuluukin olla. Viimeisen lääkiskevään alusta ja valmistumisen lähestymisestä (tänä vuonna, jos hyvin käy!) kirjoittanen tunnelmia ja ajatuksia ihan erikseenkin. Nyt kerron, mitä kaikkea minulla on tänä viimeisenä lääkiskeväänäni luvassa. Tässä siis - viimeistä kertaa - alkaneen lääkiskevään aikatauluja ja ohjelmaa:

 

Kevätlukukausi alkoi reilut kaksi viikkoa sitten maanantaina, ja ensimmäisen viikon aikana meillä oli Hätätilanteiden tunnistaminen ja hoito -kurssi kokonaisuudessaan sekä loput oikeuslääketieteen kurssista, josta osa on pidetty nelos- ja vitosvuosina. Hätäkurssiin kuuluvat simulaatiot jouduttiin koronatilanteen vuoksi perumaan, joten emme päässeet (joutuneet) enää tässä vaiheessa simulaatioiden pariin. Simulaatioita korvaava opetus oli omasta mielestäni aivan loistava, ja oli mukavaa saada malliesimerkkejä siitä, miten missäkin tilanteessa tulisi toimia. Oikeuslääketieteen opit tulivat yhtä lailla tarpeeseen, ja luennot sekä seminaari olivat hyvin järjestetyt ja mielenkiintoiset.

Lääkiksen kaikki luennot ovat siis takana päin, ihan uskomatonta. Luennot ja seminaarit on nyt korona-aikana järjestetty pääosin etäyhteyksin, joten oli vähän haikeaakin, että viimeisetkin luennot koettiin kotisohvalta ruudun välityksellä. On ikävää, kun tietää, ettei enää tule istuttua kavereiden kanssa luennolla. Etäopetuksen olen kuitenkin kokenut pääosin hyväksi, sillä se on helpottanut huomattavasti omaa arkeani. 

 

Lääketieteen lisensiaatin tutkinnosta minulla puuttuvat enää iho- ja sukupuolitautien kurssi, sisätautien täydentävä kurssi, ongelmalähtöiset seminaarit sekä aiemmin mainitsemani parin kuukauden harjoittelu. Ihotautien kurssi, joka sisältää kaksi viikkoa ryhmäopetuksia, on loppusuoralla. Sen jälkeen on parin viikon breikki, kun loput ryhmästämme käy opetusta, ja tuon parin viikon tauon jälkeen meillä on tentti - lääkiksen viimeinen!

Sisätautien täydentävä kurssi alkaa itselläni viikon päästä ihotautien tentistä. Siihen kuuluu liuta ryhmäopetuksia, jokunen seminaari sekä hieman sisätautien toiminnan seuraamista esim. päivystyksessä tai toimenpideyksikössä. LT3-vuoden sisätautikurssista on jo niin pitkä aika, että on kerrassaan mukavaa päästä kertailemaan näitä oppeja. Viime kesän toki olin sisätaudeilla töissä, joten jotain lienen opinnut myös kolmosvuoden jälkeen. 

Sisätautien kurssi päättyy seminaareihin huhtikuun alussa, jonka jälkeen alkavat lääkiksen ihan viimeiset pakolliset opinnot, ongelmalähtöiset seminaarit. Niitä on yhteensä 16, joista ihan jokaista ei tarvitse käydä. Edustettuina seminaareissa ovat useat erikoisalat, ja jokaisella seminaarilla on oma teemansa. Seminaarit päättyvät huhtikuun puolivälin paikkeilla, ja niin, sitten on meidän kurssimme tarina päätöksessä. Itse jatkan työelämän puolelle toukokuussa hartaana aikomuksenani saada sieltä loput amanuenssuurit eli pakolliset harjoittelut hyväksiluettua. 

 

 

Alkanut kevät ei pakollisen ohjelman puolesta ole kovinkaan työntäyteinen. Omilla valinnoillani olen kuitenkin saanut aikaan sen, etten pääse noilla tyhjilläkään viikoilla kovinkaan laiskottelemaan. Helmikuussa, johon opetuksesta vapaat viikot asettuvat, teenkin sekä lastentautien puolipäiväistä amanuenssuuria että lastentautien valinnaista kurssia. Aika lapsikeskeistä meininkiä luvassa, ja mikäs sen parempaa! Vaatii tosin melkoisesti organisointia ja aikataulutusta, että työtunnit tulevat täyteen ja saan tehtävät hoidettua ajallaan.

Töitä teen kevään ajan samaa tahtia kuin muutenkin opiskelun lomassa eli pari-kolme vuoroa kuukaudessa. Oman lisänsä tuovat totta kai uudet tohtoriopintoni, joita mahdollisuuksien mukaan limitän myös tämän kevään opintoihin. Vaikka tekemistä jälleen kerran piisaakin, tarkoitus on myös nauttia rennosta ja huolettomasta opiskeluajasta ihan viimeiseen asti. Töitä en ole itselleni haalinut, koska niitä ehdin tehdä riittämiin valmistumisen jälkeenkin. Halusin ottaa keväälle kuitenkin amanuenssuurin - palkallista toki sekin, mutta ilman hoitovastuuta -, koska en ole opiskeluaikana ehtinyt niitä liiemmin tekemään (tämä on kolmas). Moni hakuaika on vuosien varrella ehtinyt umpeutua vielä harkitessani asiaa. Joka tapauksessa nyt olin ajoissa ja sain ilokseni paikan juuri sinne, minne halusinkin. Valinnaisia opintoja on minulle kertynyt enemmän kuin on tarvetta, mutta kiinnostukseni ja innostukseni mukaan olen niitäkin opintojen aikana tehnyt. Kevään aikana käyn siis vielä yhden valinnaisen kurssin.

 

 

Tätä kaikkea kuuluu viimeiseen kevääseeni lääkiksessä. Lueteltuna kurssien ja tehtävien määrä kuulostaa ehkä paljolta, mutta suhteutettuna kuluneisiin 5,5 vuoteen aika ja tekeminen ovat käyneet erittäin vähiin. Hassua ajatella, että ihan muutaman kuukauden kuluttua valmistuu taas uusi sukupolvi nuoria (kokemukseltaan nuoria, mutta monenikäisiä) lääkäreitä, minä sitten vähän viiveellä heidän jälkeensä. Sitä ennen on vielä tehtävää, joten palailenpa taas ihotautien pariin.

Tsemppiä alkaneeseen vuoteen kaikille! Jos tätä sattuu lukemaan vielä joku pääsykokeisiin valmistautuva tai lääkikseen suuntaava, erityistsempit sinulle <3 Usko tai älä, saatat olla tässä tilanteessa pikemmin kuin uskotkaan.

 

2022 - suunnitelmia ja toiveita

Uuteen vuoteen 2022 on siirrytty jo tovi sitten, ja edellinen vuosi on täällä blogissakin jätetty taakse koosteen muodossa. Mitä tuokaan tullessaan vuosi 2022?

  

• Suurimpana muutoksena valmistuminen häämöttää horisontissa. Tällä hetkellä sekin ajatus tuntuu ihan hyvältä. On mukavaa saada välillä jotain valmiiksikin.
• Työelämään astuminen - mutta vain hetkeksi - on myös alkaneen vuoden suunnitelmissa. Opintojen päätyttyä menen töihin, jotta saan viimeisetkin pakolliset harjoittelut purkkiin ja sitä kautta paperit käteen.
• Syksynkin suunnitelmat ovat jo selvillä. Tuolloin aion keskittyä tutkimukseeni hetkeksi.
• Syksyllä tapahtuu sellainenkin muutos, että kolmannen lapsukaisemme astellessa koulutielle meillä ei ole enää kuin yksi päiväkoti-ikäinen. Viimeksi tällainen tilanne on ollut kahdeksan vuotta sitten, kun odotin toista lastamme. Mahtaa olla helppoa ja simppeliä, kun ei tarvitse aamuisin ja iltapäivisin käydä kuin yhdessä ryhmässä. Pahimmillaanhan muutama vuosi sitten kuljetimme (kävellen) lapsia päivähoitoon kahteen eri yksikköön, kaksi lasta yhteen ja kolmannen toiseen. Tuokin aika on nyt muisto vain.
• Jälleen uusi harrastus alkaa nyt tammikuussa! Viime vuonna tähän aikaan aloitin laulutunnit, joilla kävin kevään ajan. Syksyllä kävin kuvataidekurssilla, jolla käytettiin monia eri tekniikoita. Nyt aloitan grafiikan kurssin, sillä tähän taiteenlajiin on rakkaus syttynyt yli 15 vuotta sitten, vaikken sitä olekaan taas vuosikausiin harrastanut. 
• Yllätysmomentit x, y, z. Nämä tuskin ovat varsinaisesti tai pelkästään positiivisia asioita, vaikka ainahan iloisiakin yllätyksiä voi tapahtua!

 

Näillä tunnelmin uuteen vuoteen. Viikko sitten aloitettiin taas opinnot. Olin jo ihan ehtinyt unohtaa, miten ihanaa onkaan jäädä itsekseen kotiin opiskelemaan, kun ovi painuu kiinni viimeisenkin kouluun lähtijän jälkeen. Arki on ♥

Vuosi 2021

Niin tuli vuosi 2021 päätökseensä. Myös uudenvuodenaatto sujahti töissä, kuten suurin osa muistakin välipäivistä. Nyt vietän vielä lomaa päiväkotilaisten kanssa viikon verran, ennen kuin alkaa LL-opintojeni viimeinen opiskelukevät. Uskomatonta, eikö?

Kulunut vuosi on ollut tässä perheessä ensisijaisesti ammatillisen kasvun vuosi. Puolisoni valmistui toiseen ammattiinsa kesäkuussa, ja molemmat meistä aloittivat kevättalvella työt uudella uralla (en edelleenkään tiedä mitään fiksua ja näppärää termiä tälle uran-/alanvaihtoasialle, koettakaa kestää!). Vuoteen on mahtunut paljon ammatinvalinnan ja työelämän pohdintaa. Vaikka puolison kanssa aivan eri aloilla työskentelemmekin, uuden uran aloituksen haasteet ja fiilikset ovat olleet yllättävän samanlaisia. Ensimmäistä kertaa olemme yhtä aikaa samassa vaiheessa uraa. Vertaistukea on saatu niin kotoa kuin ystäviltäkin, mutta paljon on myös itsekseen saanut asioita käsitellä - tai joutunut käsittelemään, ihan kuinka haluaa asian ajatella. Kuten olen moneen otteeseen täälläkin todennut, uuden uran alku on ollut aika lailla yhtä hankalaa kuin odotinkin sen olevan.

Selvitty on kuitenkin, ja se on tärkeintä. Kehitykseni menneenä vuonna nimenomaan työssä ja ammatillisesti on ollut sanalla sanoen huimaa. Vuoden alkaessa en ollut tehnyt päivääkään "oikeita töitä" lääkärin sijaisena. Vuoden päätyttyä työtunteja on kertynyt satoja, ja liki jokainen niistä on kasvattanut minua suuresti. On paradoksaalista, miten juuri ne ominaisuudet, joita pidän arvokkaimpina olemassa olevassa ja tulevassakin ammatissani, ovat myös avainasemassa niissä haasteissa, joita koen. Joka tapauksessa paljon on koettu ja opittu, ja matka jatkuu.

 

Tänä vuonna opinnot ovat toteutuneet suunnitellusti, hybridimallilla toki. Opinnot ovat tuttuun tapaan olleet minulle (ainakin arvosanoista päätellen) helppoja ja kohtuullisen vaivattomia, joskaan eivät aina mielekkäitä. Jos työasioita ei oteta lukuun, menneenä vuotena asiat järjestyivät sujuvasti ja kuormitus oli melko kohtuullista - ainakin vuoteen 2020 verrattuna! Alkuvuosi oli melko tiivistä, kun kuopus oli vielä kotihoidossa ja aikataulut vaativat säätämistä. Sairasteltu on tänä vuonna viime vuotta enemmän, mutta hienosti ovat kaikki asiat järjestyneet siitä huolimatta. Omatkin terveysvaivat ovat tuoneet lisäkuormaa arkeen ja elämään, mutta toivotaan, että parempia aikoja niiden suhteen on luvassa. Tänä vuonna aloitin kaksikin uutta harrastusta, kevätlukukauden kävin laulutunneilla ja syksyn kuviksessa. Lukenut olen myös enemmän kuin viime vuosina.

Arki on pääsääntöisesti rullannut omalla painollaan. Isoimmat lapset alkavat olla jo hyvin omatoimisia, nuorin on tietysti oman lisänsä tuonut arkitoimiin olemalla välistä turhankin touhukas ja aikaansaava.  Pariin otteeseen lapset ovat olleet karanteenissa, mutta vielä emme ole koronaan sairastuneet. Loppuvuodesta tapahtunut yllättävä muutto - olin täysin unohtanut asuntohakemuksen, jonka toukokuussa olin tehnyt - vei voimia, mutta samalla toi paljon lisäarvoa arkeen. Siinä missä en koko kolmen vuoden aikana oikein kotiutunut entiseen asuntoomme, tämä on tuntunut alusta lähtien kodilta!

 

 

Ehkä parastaan vuosi 2021 antoi minulle tulevaisuuden haaveiden selkiytymisenä. Useaan otteeseen täällä blogissakin mainitsemani tutkimustyö etenee omaa tahtiaan, ja siihen liittyen juuri ennen joulua otin vastaan minulle myönnetyn opiskelupaikan tohtoriohjelmasta. (Hakeminen oli yksi farssi, joten oli suoranainen ihme, että edes pääsin kyseiseen hakuun mukaan.) Jos kaikki menee hyvin - ja luotetaan siihen, että menee -, minusta tulee vielä joskus lääketieteen tohtori. Kovin kauas on tultu niistä ajoista, kun ajattelin, etten ole piirun vertaa akateeminen ihminen enkä yhtään kiinnostunut yliopisto-opinnoista. Onkin hauskaa, miten matkan varrelta on löytynyt yksi jos toinenkin kiinnostuksenkohde, josta en tiennyt aiemmin pitäväni. Tutkimustyö on yksi niistä, ja innolla jatkan opintoja eteenpäin lisensiaatiksi valmistumisen jälkeenkin. 

En osaa sanoa, onko vuosi 2021 ollut edellistä parempi tai helpompi. Osittain kyllä, osittain ei. Vaikka jälkeenpäin ajateltuna vuosi tuntuu hujahtaneen ohi varkain, se on kuitenkin niin pitkä aika, ettei muisti millään yllä enää alkuvuoden tunnelmiin. Sen muistan, että viime vuonna tähän aikaan elämä oli kiireettömämpää kuin nyt; miehellä oli opinnäytetyö vielä kesken, ja hän työsti sitä nuorimman kanssa kotona ollessa. Työelämä on ihan toista, enkä tiedä, odotanko ollenkaan sitä arkea, jossa me molemmat työskentelemme jälleen kerran kokopäiväisesti. Onneksi siihen on vielä hetki aikaa.

 

Kiitos työntäyteinen, innostava, kasvattava 2021. Tervetuloa, 2022.

Viimeinen opiskelusyksy

Hei taasen! Viimeisen LL-tutkintoon kuuluvan opiskelusyksyn kunniaksi haluan sitoa yhteen koko kuluneen syksyn. Ensiksi toki pitää saattaa teidät ajan tasalle: LT5 päättyi siis omalta osaltani marraskuun loppupuolella lastenpsykiatrian tenttiin. Heti sen jälkeen seurasi koko syksyn ja koko opiskelu-urani työntäyteisin ja myös raskain viikko, kun yhden viikon aikana tienasin 4,5 op syöpätautien ryhmäopetusten ja tentin sekä kliinisen farmakologian seminaarien muodossa. (Toki syöpätautien luennot ja seminaarit olivat jo aiemmin syksyllä, mutta kuulostaa paljon dramaattisemmalta noin!) Samaisella viikolla myös pakkasin suurimman osan taloutemme tavaroista (joita on käsittämättömän paljon kuusihenkisellä perheellä) sekä puursin tutkimukseeni liittyvää osa-aluetta, jonka deadline oli seuraavan viikon alussa. Jollain konstilla tuostakin viikosta selvisin, mutta palautuminen otti oman aikansa.

 

 

Kyseisen katastrofiviikon jälkeen tuntui lepolomalta päästä auditorioon istumaan MOKU- eli moniammatillisen kuntoutuksen kurssille. Kurssille osallistuivat fysioterapeutti-, sosiaalityön sekä lääketieteen opiskelijat, ilmeisesti kaikki loppuvaiheen opiskelijoita. Kurssilla tehtiin töitä ryhmissä, joista ainakin omassani oli 3 opiskelijaa meidän kurssilta ja 1 fysioterapeuttiopiskelija. Meillä oli hyvä tuuri, sillä kaikki olivat koko viikon paikalla (osassa ryhmistä osa opiskelijoista oli etänä) ja yhteinen työskentely onnistui näppärästi. Toki muutto vei tuona viikkona ajasta ja voimavaroista suuren osan samoin kuin oman tutkimushomman kanssa säätäminen. Tähän kurssiin päättyi LT6-vuosikurssin syksy, joskin osa vielä jatkoi valinnaisen terveyskeskusjakson parissa kaksi seuraavaa viikkoa. 

Ja nyt syksyn koosteeseen:

• Opintopisteitä yhteensä kasassa nyt 337,5 op, tutkinnosta puuttuu 25 op (valinnaisissa 2 ylimääräistä op)
  
• Syksyn aikana opintopisteitä ansaitsin 23 op
• Lempikurssini syksyllä oli yllättävästi syöpätaudit
• Vähiten pidin lastenpsykiatriasta, mutta arvosanan perusteella se oli helpointa
  
• Parasta olivat yhteiset lounashetket pitkien taukojen (korona) jälkeen
• Ikävintä oli kiire ja se, kun ei ehtinyt opiskella niin hyvin kuin olisi halunnut (syöpätaudit)
• Raskainta ja samalla ihaninta oli muuttaa - yksi lisämakuuhuone tuli enemmän kuin tarpeeseen!
• Ennen joulua ilahduttivat tuoreet LK5-oikeudet 

 

 

Toisinaan tuntuu, että aika valuu hiekan lailla sormien välistä, ja valmistuminen koittaa ennen kuin sitä tajuankaan. Moni on sanonut, että meidän (minun ja puolisoni) opiskeluaika on mennyt äkkiä, "mutta teistä ei ehkä tunnu siltä". Vaan kun tuntuu! Ruuhkavuosissa opiskeluaikakin hujahtaa ohi älytöntä vauhtia, joten suosittelen sitä kaikille, jotka haluavat nopeasti päästä opiskeluvuosista eroon. ;) Todella kummallinen ajatuskin, että oikeasti olen opiskellut kuudesta vuodesta jo 5,5.

Nyt just haluaisin kuitenkin pysäyttää ajan lempivuodenaikaani, joulufiilistelyyn (kyllä, vähintään loppiaiseen asti) ja rentoon puuhasteluun. Välipäivät ovat vierähtäneet töissä miehen kanssa limittäin, jotta lapset ovat saaneet olla kotona lomalla. Ainakin osalla porukkaa loma jatkuu vielä ensi viikon. Raskaan syksyn ja vuoden jälkeen on tullut todella tarpeeseen pysähtyä ihan vaan olemaan. 

 

 

Palaan viimeistään ensi vuoden puolella asiaan. Vuosi 2021 oli sen verran ainutlaatuinen, että se ansaitsee ihan oman postauksensa. Iloista loppuvuotta kaikille!

Hyvää joulua!

Ihan nopsat jouluterveiset vielä näin jouluaattona! Tänä jouluna olen stressannut niin vähän kuin ylipäätään on ollut mahdollista. Syksyn raskaimmat viikot ottivat koville, joten nyt olen ottanut täysin loman kannalta. Muutto tapahtui vajaa kuukausi sitten ja verotti voimia melkoisesti, mutta vähitellen olemme päässeet asettumaan uuteen kotiin.

 

 

Lapset ovat saaneet vapaat kädet joulukuusen koristelussa, ja tänä vuonna - ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen - piparit leivottiin kaupan valmistaikinasta sen sijaan, että olisin itse tehnyt (älyttömän hyvän) piparitaikinan isotätini ohjeella. Siivouksesta en puhu mitään. Siitä huolimatta tai juuri siksi on ollut tilaa joulumielelle, tunnelmoinnille, kirjojen lukemiselle (pitkästä aikaa!) ja jouluvalmisteluille omien voimien mukaan.

Niin äkkiä saapui joulu. Nyt on aika pysähtyä, nauttia, istua kynttilän valossa, ihastella lasten innosta ja odotuksesta säihkyviä silmiä ja antaa heidän odottavan joulumielen tarttua itseenikin. Nyt on hyvä ♥

 

 

Joulurauhaa teille kaikille!

Tiivistä, toimivaa arkea

Moikka! Onpas kulunut pitkä aika viimeisimmästä kuulumishöpinäpostauksesta. Opinnoissa KNK ja syysloma ovat takana päin, ja nyt menossa oleva lastenpsykiatrian kurssikin jo loppusuoralla. Sairasteltu on tänä syksynä viimeisten 1,5 vuoden edestä, ja meni pitkään, ennen kuin tuli kokonainen viikko, jonka kaikki lapset olivat koulussa ja hoidossa. Laskeskelin juuri, että neljä viikonloppua putkeen oli joku perheenjäsen sairaana. Sanomattakin selvää, että sairastelut yhdistettynä tiiviiseen KNK-kurssiin ja muuhun elämään olivat melko väsyttävä kombo. Yöunetkin ovat jääneet melko katkonaisiksi, kun sairastelijat ovat heräilleet keskellä yötä. Nyt vaikuttaisi siltä, että pahin sairastelusuma on takana päin - päästiin vihdoin pari viikkoa sitten pitämään myös kahdet rästiin jääneet synttärijuhlat.

 

Kesän jälkeen olemme keskittyneet rakentamaan entistä toimivampaa arkea. Kun arki koostuu kouluasioista, päiväkotijutuista, opinnoista, töistä (toisen kokoaikaisesta, toisen keikkaluonteisesta), harrastuksista ja omasta tutkimuksestani, pitää olla pakka aika hyvin kasassa, jotta kaikki toimisi edes sinne päin. Tähän väliin mainittakoon, että koko kesä yritettiin elää tässä taloudessa mahdollisimman vähällä stressillä. Arki sai mennä omalla painollaan, kunhan jokainen oli päivisin siellä missä kuuluikin olla. Vanhoja tekstejä selatessa tajusin, etten ole täällä edes kertonut, että puolisoni valmistui kesäkuussa uuteen ammattiinsa tavoiteajassa ja on siitä lähtien ollut kokopäiväisesti töissä, vaikka aloittikin työt osa-aikaisena jo keväällä. 1/2 perheen opiskelijoista on siis jo valmistunut - näin ne vuodet vierivät!

Arkea sujuvoittaaksemme laadimme alkusyksystä viikkoaikataulun, johon listasimme suurin piirtein kaikki kotityöt. Tehtävät jaoimme ikätasoisesti kuopusta lukuun ottamatta jokaiselle perheenjäsenelle, ja muutamien viikkojen jälkeen listaa modattiin vielä toimivammaksi. Yllättävää kyllä - tai ehkei kuitenkaan niin yllättävää -, kyseinen lista on osoittautunut melko toimivaksi ratkaisuksi arjen haasteisiin. Onpa ollut virkistävää, kun kerrankin arki tuntuu  toimivan ihan kivasti, ja lapset ovat innostuneet esimerkiksi ruoanlaitossa avustamisesta. Seuraavaa sudenkuoppaa odotellessa...

 

 

 

Opiskelukuulumisia tähän väliin sen verran, että LT5-vuoden viimeinen kurssi, lastenpsykiatria on nyt vähän yli puolivälissä. KNK:n jälkeen vain 3 op:n opintojakso tuntuu kevyeltä, mutta kaikenlaista pientä puuhaa etenkin "omalla ajalla" tehtäväksi mahtuu tähänkin kurssiin. Tämän kurssin jälkeen siirryn kokonaan LT6-opintojen pariin, ja loppusyksy on kovin tiivis. Yritänkin vähän etupainotteisesti kurkkia seuraavien kurssien materiaaleja ja valmistautua samalla myös syöpätautien tenttiin, sillä lastenpsykiatrian ja syöpätautien tenttien välillä on vain viikko. Lisähaastetta loppusyksyyn tuo tuleva muutto, sillä pääsemme kuun vaihteessa vihdoin muuttamaan hieman isompaan asuntoon! Kuten elämässä yleensä, asiat kasautuvat juuri siihen kohtaan, jossa on muutenkin täyttä. En toki valita, sillä kuten täällä jo mainitsin, nykyinen asunto ei ole missään kohtaa tuntunut kovin mieleiseltä.

Arki rullaa tällä hetkellä omalla painollaan. Nautin kovasti niistä - nykyään melko harvinaisista - hetkistä, kun saan opiskella yksin kotona. Iltapäivisin kotona ovat usein paitsi omat koululaiset, myös heidän ystäviään, joten silloin on harvemmin riittävän rauhallista opiskeluun. Joka tapauksessa nautin suuresti tästä tilanteesta, jossa voin yleensä olla kotona lasten saapuessa koulusta, ja muutenkin arki on omalta osaltani kiireetöntä ja melko vapaatakin, vaikka puuhaa riittääkin niin kotona kuin sen ulkopuolella. Töitä teen jokusen vuoron kuukaudessa, mikä on tuntunut ihan hyvältä tahdilta etenkin näiden tiiviimpien kurssien kylkeen. Vaikuttaa siltä, että tasapaino on jokseenkin löytynyt, vaikka tuskin elämästäni koskaan täysin vakaata ja stabiilia saadaankaan - enkä sitä edes toivoisi! Ensi syksynä kenties ovat jo ihan toiset kuviot, joten otan täyden ilon irti viimeisestä (perustutkinto-)opiskeluvuodestani. 

 

 

Mutta nyt pitää palata opiskeluiden pariin. Huominen seminaariesitys pitää vielä tarkastaa tälle päivää. Mukavaa viikon jatkoa teillekin!

Opiskelupäiväni 10

Lokakuun viimeistä päivää viedään, joten on lokakuisen opiskelupäivän aika. Viime viikko vietettiin syyslomaa, tosin osittain töiden merkeissä, ja maanantaina alkoi lastenpsykiatrian kurssi. KNK päättyi ennen syyslomaa tenttiin, joka oli yllättävän kiva kompakteine kysymyksineen. Mutta nyt ollaan jo siinä pisteessä, että LT5 on yhtä kurssia vaille valmis. Vitosen oikeuksia toki saanen odotella tovin jos toisenkin, sillä yliopiston järjestelmä vaihtuu eikä opintosuorituksia saada kirjattua heti tenttitulosten jälkeen. Vaan eipä niillä oikeuksilla kiire ole, kun en aio kylmiltään lähteä mihinkään päivystelemään. Lastenpsykiatria on opintopisteiden valossa kevyempi kuin KNK, mutta erinäisiä omalla ajalla tehtäviä pieniä tehtäviä vaikuttaa olevan runsaasti. Pidemmittä puheitta kohti lokakuista opiskelupäivää! Kuvat ovat jotain vanhoja, koska en muistanut kuvata juuri kyseisenä päivänä.

Klo 7.00

Herätys! Tänään on pelkkää etäopetusta, joten voin nukkua jopa seitsemään. Herätyksen jälkeen aamutoimet, joka päivä liki samanlaisina toistuvat rutiinit, joista olette lukeneet näistä postauksista monen monta kertaa.

Klo 8.15

Koneen ääreen ja etäopetus käyntiin! Lastenpsykiatriassa on vuorossa teoriaseminaari, johon myös minulla parini kanssa on oma lyhyt esitys. Parituntinen vierähtää mukavasti käytännönläheisten aiheiden parissa. 

 

 

Klo 10.00

Opetus päättyy. Valmistaudun lähtemään KYSille opiskelemaan iltapäiväksi. Tutkimusta pitäisi taas saada eteenpäin, ja kalastelen opiskelukavereistani seuraa, jotta saisin helpommin jotain tehdyksikin! Iltapäivisin kotona opiskelu on aika mahdotonta koululaisten ja usein myös heidän kavereidensa ollessa kotona.

Klo 11.00

KYSillä ollaan! Käväisen pikaisesti tietokoneella katsomassa parit mieltä askarruttaneet asiat ja suuntaan sen jälkeen syömään kavereiden kanssa. Lounastauko venähtää pitkäksi.

Klo 12.30 - 14.30

Teen tutkimushommaani eteenpäin samalla kun kaveri opiskelee viereisellä koneella. Välillä autan (tai yritän auttaa) häntä tietoteknisissä ongelmissa. Teen korjauksia omaan artikkeliini ja lähettelen välillä viestejä ohjaajilleni, kun tulee ongelmia. Toiseen viestiini jään odottelemaan vastausta, joten laitan koneen kiinni ja päätän jatkaa toisella kertaa.

 

Klo 14.30 - 16

Kahvilla kavereiden kanssa. Nautin kerrassaan suuresti tästä viimeisestä(kin) opiskeluvuodesta, kun vielä voidaan viettää (toki oman elämäntilanteeni antaessa myöten) kiireettömästi aikaa yhdessä. Tiedän jo nyt, että tulen kaipaamaan tätä aikaa. <3

Klo 16.15

Hakemaan lapsukaisia hoidosta. Matkalla soitan koululaisille, jotka eivät tavallisesta poiketen ole soittaneet minulle koulun jälkeen. Kaikki hyvin kuulemma. Kävelen pienten kanssa kotiin, ja suurimman osan matkasta joudun kantamaan kuraista kuopusta, koska rattaat ovat jääneet kotiin. Kerrankos sitä, totean, kun matkalle putoaa milloin pipo, milloin kumisaapas...

Klo 17.00

Vihdoin kotona, olipa pitkä ja tuskallinen taival! Laitan ruoan uuniin, ja sen valmistuttua tarjoilen sitä lapsille. Itselläni on vähän kiirettä, kun huomisen teoriaseminaariesitys on vielä omalta osaltani tekemättä. Perehdyn silmät ristissä lapsen kommunikaatiotyyleihin ja kehitykseen.

 

 

Klo 18.00

Esitystä lastenhoidon lomassa väsätty. Huomenna on tiedossa kuopuksen synttärijuhlat, rästiin jääneet nekin, joten nyt leivon kakun. Kakun ollessa uunissa järjestelen kämppää, yritän estää kuopusta kiipeilemästä pöydillä ja muuta perusmeininkiä. 

Klo 19-21.30

Iltatoimia, kakun ja juhlien valmistelua, kakun koristeiden askartelua ja sen sellaista. 

Klo 21.30

Kylläpä väsyttää! Vilkaisen vielä huomisen esityksen, onko parilta tullut siihen muutoksia. Ei ole, joten ei kun nukkumaan ja huomista kohti! Huomenna luvassa lisää etäseminaarimeininkiä, kiireinen aikataulu ja ne synttärikahvit. Mukavan tapahtumarikas syksy jatkuu. :)

 

Seuraavat viikot vierähtävät siis lastenpsykiatrian parissa. Paljon kiinnostavia ja tulevaisuuden kannalta hyödyllisiä teemoja kurssilla varmasti käsitellään, vaikka kurssi onkin vasta alussa. Muista opinnoista ja syksyn jatkumisesta lisää pohdintaa seuraa myöhemmin. Palataan taas opiskelupäivien pariin marraskuussa!

Opiskelupäiväni 9

Heippa! Tammikuussa aloitetut opiskelupäivät saavat kesätauon jälkeen taas jatkua. Nyt esittelyssä siis syyskuinen opiskelupäivä. Kolme elokuista opiskeluviikkoa hujahtivat ohi niin vikkelästi, etten edes muistanut koko "opiskelupäiväni"-sarjaa. Eipä niistä muutenkaan olisi kovin paljoa sanottavaa löytynyt, kun opiskelupäivä tarkoitti etäyhteyksien päässä istumista tyypillisimmin 8 tuntia päivässä. Joten nyt: syyskuisen opiskelupäivän vuoro!

 

 

7.00

Kello soi. Olen nukkunut huonosti, joten tavoistani poiketen torkutan kokonaiset viisi minuuttia!

7.05 

Laahaudun ylös. Laittelen lapsukaisia valmiiksi hoitopäivää varten, teen kampauksia ja autan pukemisessa. Pikkuisin on vallan ihastunut uusiin kenkiinsä ja kopsuttelee niillä heti aamusta.

7.45

Pienimmät lähtevät miehen vieminä hoitoon. Vielä on koulukuvaukseen menevän kampaus laittamatta - onpahan muuten tarkat ohjeet, miten hiukset pitää laittaa! Yksi lapsista on vielä tänään toipilaana kotona. Tuttuun tapaan talon hiljettyä hoidan omat aamutoimet ja syön aamiaista.

 

 

8.00

Siirryn kahvin kanssa tabletin ääreen. KNK-kurssilla seminaarit ja muut yhteiset opetukset ovat etänä, ryhmäopetukset läsnä. Ihan mukava tällainen hybridimalli, kun ei tarvitse joka päivä raahautua paikan päälle. En jaksanut eilen riittävästi perehtyä seminaarin aiheeseen, joten tehtävää jäi vielä aamullekin. Katson päivän seminaariin liittyen videoita ja artikkeleita korvaperäisestä huimauksesta ja vilkuilen oppikirjaakin aiheen tiimoilta. Lisäksi katson sähköpostit ja muut tiedotuskanavat, joissa ei ole kerrassaan mitään uutta.

9.15

KNK-seminaari alkaa, aiheena siis tänään kuuloviat sekä korvaperäinen huimaus. Mielenkiintoinen seminaari! KNK eli korva-nenä-kurkku-kurssia olen odottanut jo pitkään, mutta kurssi on vasta alussa, joten en tiedä vielä, vastaako kurssi odotuksia. Toipilas tarvitsee oman siivunsa huomiosta myös seminaarin aikana, joten jälleen kerran osa menee ohi korvien.

11.00

Seminaari päättyy. Lounashetkellä kokeilussa kauppatilauksen mukana tutustumistuotteena tullut Saarioisten uutuus, jonkinlaista kanapataa italialaisittain. Muuten hyvää, mutta oliiveista en oikein pidä edelleenkään! Lounaan jälkeen pelataan toipilaan kanssa Blokusta.

 

 

12.00

Takaisin opiskelujuttujen ääreen. Huomenna on taas harkka, johon on liuta ennakkotehtäviä kirjattuna. Katson tarvittavat videot (onneksi ne ovat lyhyitä) ja selailen piakkoin avautuvan alkukuulustelun materiaalia. Jostain syystä pääsykoeajoista lähtien etenkin korvan anatomia on ollut tosi vaikeaa hahmottaa, joten vietän tovin jos toisenkin näiden teemojen parissa.

14.00

Nyt riittää opiskelu, keskittymiskyky on vielä kesälomalla. Soittelen neuvolaan ja varaan lapselle ajan tarkastukseen. Koululaiset puuhaavat omiaan ja minä saan tehtyä omia juttujani. Luen kirjaa ja otan rennosti.

14.30

Päivällisen valmistelua ja muuta kotihommaa. Puolison isä piipahtaa ohikulkumatkalla tuomassa tuliaisia.

 

 

15.30

Ryhmäliikuntatunnin aika! Yllättävän suosittuja ovat kaikki nyt alkusyksystä, mutta onneksi toisinaan, kuten nyt, saan peruutuspaikan. Kesän jäljiltä haetaan vielä kuntoa, mutta tästäpä sekin taas lähtee. Hyvä mieli ainakin tulee! Tunnilta kotiin ja päivälliselle, jonka olin aiemmin päivällä valmistanut.

Klo 17.50

Lapsukaisen harrastusaika, mies lähtee kuskaamaan ja viettää samalla omaa aikaa. Minä vietän leppoisaa iltaa muiden muksujen kanssa, joskin ehtiväisen kuopuksen perässä saa aika lailla jatkuvasti kulkea.

19.00

Lasten iltatoimet.

  

 

Klo 20.00

Vilkaisen, pitääkö kirjaamani huominen aikataulu paikkansa ja olenko tehnyt kaiken tarpeellisen. Tällä kertaa olen. Laitan vielä tavarat valmiiksi aamun läsnäolo-opetusta varten. Sen jälkeen loppuilta vapaata, nähdään miehenkin kanssa ensimmäistä kertaa tänään kunnolla. :D

Klo 21.30

Ja nyt nukkumaan!

 

KNK:ta on nyt takana reilu viikko eli reilu neljäsosa. Vaikuttaa tosi jämptisti järjestellyltä kurssilta, mikä on aina opiskelijan taakkaa helpottavaa. Mielenkiintoisia opetuksia on tähän mennessä tullut vastaan. On ollut ihanaa palata takaisin opiskelijan rooliin, jossa aina joku tietää, missä pitäisi olla ja mitä tehdä. :D Tähän asti on ollut mukavaa, ja nähtäväksi jää, mitä kaikkea seuraavat viikot tuovat tullessaan!

Kandikesän alku

Hei taas! Ensimmäiset viikot kandikesästäni ovat ohi. Tässä sitä kirjoitellaan eli todistetusti olen tähän asti selvinnyt. Aikakäsitykseni heittelee laidasta laitaan: yksi päivä voi tuntua viikolta, mutta viikot ovat sekunnissa ohi. Takana on likimain puolet ekasta kandikesästä, joten tässäpä ensimmäisen puolikkaan kandikesäkuulumisia. 

 

 

 

Jännitti kieltämättä kovasti aloittaa uudessa työpaikassa, vaikka olinkin yhden pariviikkoisen siellä jo etukäteen ehtinyt viettää hyvin fiiliksin. Arvelutti alkuun, osaanko edes käyttää enää kyseistä potilastietojärjestelmää tai muistanko muutenkaan yhtään mitään, mitä siellä opin, mutta sain yllättyä iloisesti. Asiat nimittäin palautuivat mieleen yllättävänkin sutjakasti, ja säästyinkin alkusokilta melkein täysin.

Henkisesti töiden aloitus ei ottanut niin koville kuin etukäteen ajattelin. Ei tosin fyysisestikään. On ihanaa tehdä päivätyötä, eikä töitä edes tarvitse aloittaa klo 7! Tietojärjestelmät, niiden aktivointi ja toimivuus sen sijaan tuottivat runsaasti päänvaivaa ensimmäisinä päivinä. Nekin saatiin onneksi lopulta toimimaan, ainakin tähän asti.

Sittemmin työn sisältö ja määrä on realisoitunut. Töitä on riittävästi, välillä liikaakin. Yritän välttää ylitöitä, mutta toisinaan päivät venyvät. Kiire tuo painetta välillä enemmän kuin pystyn hallitsemaan. Etenkin viime viikolla väsytti ihan älyttömästi, ja kuten varmasti jokainen tietää, väsyneenä ei pysty todellakaan kaikkeen, mihin virkeämpänä kykenisi.

 

 

Töissä olen keräillyt hurjasti "ensimmäisiä" eli uusia asioita. Jokunen on jo takana, mutta lukemattomia toki edessä. Eivät opeteltavat asiat taida tämän elämän aikana loppua, oli kyse sitten töistä tai muusta elämästä. Olen yrittänyt muistaa olla ylpeä oppimistani asioista, vaikka ikäväkseni olen todennut, että liian helppoa on kiinnittää huomiota asioihin, joita en vielä hallitse.

Täällä kirjoittelin uuden uran herättämistä tunteista. Epävarmuus on kuluneiden viikkojen aikana ollut näistä tunteista tutuin. Innostusta ovat lisänneet ne hetket, jolloin olen voinut todeta, etten turhaan ole liki viisi vuotta opiskellut. Itsereflektiota harrastan välillä ehkä liikaakin. Onneksi on kotona ihan toinen todellisuus, joka kiskoo irti työajatuksista, vaikka ihan aina sekään ei toimi.

On todella vaikeaa yrittää tiivistää, millaista töissä on tähän asti ollut, mutta yritän: Monenlaisia fiiliksiä, työn iloa, painavaa vastuuta. Epävarmuutta, varmistelua, välillä uniinkin puskevia hoitopäätöspohdintoja. Toisinaan ilonpilkahdus kiitoksista ja hyvin menneistä tilanteista. Hyvä mieli siitä, kun huomaa omilla hoitopäätöksillä hyviä tuloksia. Ja kohtaamiset, ne ovat ehkä parasta.

 

 

Tässä oli lyhykäinen katsaus kesätyöni päällimmäisiin tunnelmiin. Palailen toivottavasti asiaan vielä kerran-pari kesän aikana, kunhan ehdin ja jaksan! Muutama viikko takana, saman verran vielä edessä. Tsemppiä ja voimia muillekin kesäkandeille ja kesätyöläisille!

LT5 - mietteitä menneestä lukuvuodesta

Kesä on alkanut ja LT5 tältä erää onnellisesti ohi. Koska on aina kiva vilkaista taaksepäin ennen suuntaamista kohti tulevaa, nyt seuraa koonti kuluneesta lukuvuodesta. Viime vuoden vastaavan postauksen löydät täältä! Tänä lukuvuonna kävin loput LT4:sta (kirurgia) sekä suurimman osan LT5-vuodesta (kaiken muun paitsi KNK:n ja lastenpsykiatrian). Opintopisteitä suoritettavanani on vielä suurin piirtein 60 op, joista 24 op (= 4 kk) pakollisia harjoitteluja eli amanuenssuureja. Kuvituksena - totta kai - pieniä palasia kuluneen vuoden opiskeluhetkistä!

Yleisesti koen saaneeni tänä vuonna erityisesti varmuutta omaan tekemiseeni. On ollut ihan mahtavia ja ihan kamalia hetkiä, mutta pääosin aika tasaisesti on tämä vuosi mennyt. Tuntuu tosin, että syksystä on kulunut äärettömän pitkä aika. Alkusyksy oli aika haastavaa, kun piti 100 % opiskelujen (sekä minun että miehen) lomassa hoitaa kuopusta kotona. Onneksi ollaan saatu ympärille ihania ihmisiä, jotka kävivät välillä jeesaamassa pikkuisen kanssa niin, ettei mitään opintoja syksyltä jäänyt rästiin. Kirurgia yllätti minut todella positiivisesti,  se oli laaja mutta hyvin järjestetty kurssi. Lempijuttujani taisivat olla leikkaussalikäynnit sekä päivystyksen seuranta. Loman jälkeen siirryin silmätauteihin, joka oli melko vaivaton kurssi. Sitä seurannut tk-jakso oli sitten kaikkea muuta, ja ehdottomasti etenkin henkisesti kuluneen lukuvuoden raskain pala. Kevät sujahti mukavasti ensin lasten-, sitten naistentauteja opiskellen. Väliin mahtuivat lisäksi yleislääketieteen, englannin sekä kliinisen ravitsemustieteen kurssit, jokainen melko pieni opintokokonaisuus mutta yhdessä kohtalaisen työllistävät.

 

Jos LT4 sujui mukavasti ja sisälsi pitkään odotettuja kursseja, vitosvuosi ei (tähän mennessä ole) ollut lempparini ollenkaan - paitsi lastentautien osalta. Tasaisen varmasti on kuitenkin myös tämä vuosi suoritettu, ja vähiten suosikkikurssistani (naistentaudit ja synnytysoppi) sain paljon uutta oppia ja motivaatiotasooni nähden suuresti ilahduttaneen arvosanan. Kuluneen lukuvuoden aikana

• mukavinta oli oppia lisää eri aihealueista ja saada varmuutta ja luottamusta omaan tekemiseen ja osaamiseen
  
• raskainta oli etenkin loppusyksystä mutta oikeastaan koko lukuvuonna piinanneet omat terveysongelmat, joiden vuoksi myös opinnot tuntuivat välillä raskaammilta kuin muuten ehkä olisivat tuntuneet
  
• eniten opin sillä lyhyellä tk-jaksolla, ehdottomasti, lisäksi sanelu on nykyään jo hyvin hallussa
  
• vielä kehitettäväksi jäi no, aika moni lääkärin työn osa-alue, joita parhaiten oppinee työelämän puolella...
  
• innostavinta oli huomata oma edistymisensä niin tiedollisesti kuin taidollisestikin eri opintojaksojen yhteydessä - etenkin tk-jaksoilla sai huomata oman ajattelunsa kehittyneen, mikä oli kivaa
  
• eniten haasteita oli alkusyksystä opintojen ja pikkuisen hoidon yhteensovittelussa

Jokseenkin mitäänsanomaton fiilis jäi tästä lukuvuodesta, mutta syytä sille en osaa oikein eritellä. Syksyllä on luvassa alkuun luentoja, sitten käymättä jääneet LT5-opinnot KNK ja lastenpsykiatria (näitä odotan), joiden jälkeen loput LT6-opinnot. Omalla kohdallani LT6 ei ole niin keveä kuin muilla, mutta ei se mitään. Joka tapauksessa teoriaopinnot saan - jos kaikki menee hienosti, kuten tähän asti on mennyt - purkkiin yhtä aikaa muun kurssin kanssa, mikä on totta kai upeaa!

 

 

Mutta ennen viimeistä (apua) opiskeluvuotta on selvittävä koetuksesta, jota ensimmäiseksi kandikesäksi kutsutaan. Syksyllä opintoihin - viimeistä kertaa - palaa kokeneempi mutta toivottavasti alastaan vieläkin innostuneempi opiskelija. Kutosen opinnoista lisää tuonnempana, sillä ennen sitä on vielä kokonainen kesä elämättä! Ehkäpä ensi kerralla kirjoittelen kesätyötunnelmista.

Kauniita kesäpäiviä teille jokaiselle ja tsemppiä kullekin omiin elämäntilanteisiinsa!