29.5.2021

Kohti ensimmäistä kandikesää

Toukokuiset päivät lipuvat ohitse kuin varkain, ja ensimmäisen kandikesäni alkuun on enää pari hassua päivää. Aiemmin kirjoitinkin jo tunteista, joita uudelle uralle astuminen on herättänyt. Tähän mennessä olen pikkuisen työkokemusta kerännyt, mutta ensimmäinen kandikesä on asia, joka suorastaan vaatii oman postauksensa.

Siirryn työelämään saman tien opintojen päätyttyä, ja opiskeluvuoden ja kesätöiden välillä on vain tämä viikonloppu. Minun siis tulisi muuttua vastaanottoa seuraavasta kandista lääkärin sijaiseksi suunnilleen yhdessä yössä. Melkoinen harppaus, etten sanoisi. Toisaalta on ihan hyvä, etten liiaksi ole ehtinyt stressata töiden alkua, kun opintoja on riittänyt ihan loppuun saakka.
 

 
 
Päällimmäisinä tunteina ennen kandikesän pyörteisiin sukeltamistani ovat jännitys ja innostus. On yhtä aikaa ihanaa ja kamalaa päästä (joutua) kokeilemaan siipiään työelämässä. Vaikka kesä vähän jopa pelottaakin, olen onnellinen tästä mahdollisuudesta tehdä töitä jo opiskeluaikana. Uskon, että kun on käytännön kokemusta alla, on helpompi ottaa lopuista opinnoista paras hyöty irti. On myös sanottava, että minun on monestakin syystä parempi olla kandikesän kynnyksellä nyt kuin vuosi sitten.

Olen valmistautunut kesään (muka niin) huolellisesti, osallistunut lukemattomiin webinaareihin (joista vain osa on koskenut käytännön lääkärin työtä) ja imenyt joka puolelta oppia itseeni niin paljon kuin suinkin voin. Olen järjestellyt koululaisten asioita siten, että voisin itse olla töissä mahdollisimman stressittä. Eniten olen kuitenkin keskittynyt siihen, miten ihmeessä aion jaksaa tämän kesän. Olen saanut paljon vinkkejä siihen, miten pystyä ja jaksaa, mistä saada tukea ja niin edelleen. Silti nyt, kandikesän kynnyksellä, en rehellisesti sanottuna todellakaan tiedä, miten aion selvitä. Se selvinnee aikanaan kesän edetessä.
 

 
Ensimmäinen kandikesä on yksi niistä kokemuksista, joita ei varmasti koskaan unohda. Meni miten meni ja kävi miten kävi, työt alkavat kohta. Toivon vain, että siinä kohtaa olen riittävän valmis.
 
Tsemppiä kaikille muillekin (kesä)töitä aloittaville! Hyvin me pärjätään.

25.5.2021

Opiskelupäiväni 5

Toukokuu. Tällä hetkellä ollaan terveyskeskusjaksolla, mutta opiskelupäivää kirjatessa opiskelin vielä naistentauteja. Tammikuun, helmikuun, maaliskuun ja huhtikuun opiskelupäivät löydät kuukauden nimeä klikkaamalla. Viidennen lukuvuoden viimeinen opiskelupäivä, olkaapa hyvät!

7.15

Kello soi, muut ovat jo hereillä. Autan pienimpiä vaatteisiinsa ja isompia tavaroiden löytämisessä samalla kun hoidan omia aamutoimiani.

7.45

Kämppä tyhjenee, kun muu perhe lähtee hoitoon, kouluun ja töihin. Omat aamutoimet ja aamupala (sekä tietysti kahvi!) rauhassa, ihanaa! (Tosin pitää tarkastaa vielä kymmenennen kerran, ettei minun sittenkin pitänyt olla jossakin jo klo 8...)



 
8.30

Lähden kontrollikäynnille, vaihteeksi siis potilaan roolissa. Vähän jännittää, ehdinkö käynniltäni ajoissa valmistautumaan opetukseen, mutta se on onneksi turha pelko.

9.30

Pukkarilla potilas vaihtuu vilauksessa opiskelijaksi: työvaatteet ylle, takki niskaan ja työkenkien sujautus jalkaan. Vielä pitää tarkastaa, että suorituslappunen on mukana - pahinta on se, jos sitä ei löytyisikään mistään!

9.50

Naistentautien opetusta, tuttuun tapaan haastatellaan ja tutkitaan, vastaanoton jälkeen sanellaan. Ihmeesti vaan monessa asiassa kurssin myötä rutinoituu, ja yksi opiskelun lempijutuistani onkin se, kun kurssin lopulla voi aina todeta edistyneensä niin tiedollisesti kuin taidollisestikin. Sanelu on myös nykyään hyyyvin paljon pienempi peikko kuin aiemmin - toisin kuin viime syksynä pystyin kuvittelemaan. Itse asiassa en nykyään enää millään jaksaisi kirjoittaa tekstejä, koska sanelu on niin paljon nopeampaa.

11.45

Syömään! Sen jälkeen pukuhuoneelle vaatteiden vaihtoon ja kaverin luo kertailemaan gynen oppeja.

 


 
12.30 

Kaverin kanssa opeteltavien asioiden kertailua, tosin vähintään puolet ajasta menee kahvinjuontiin ja muuhun jutteluun. Taas kerran tuntuu, että toinen on niin paljon paremmin kartalla kaikesta. Jos jotain "normiajasta" kaipailen, se on ehdottomasti yhteisöllinen opiskelu, luennot ja muut.

15.30

Ohops, tuli kiire hakemaan lapsia! Kipitän äkkiä päiväkodille ja nappaan lapset mukaan. Tulee ehkä vähän huono äiti -fiilis, kun en huomaa pienintä pihalla ollenkaan vaan ajattelen automaattisesti, että hän on sisällä. :D

16.00

Kotona taas pitkän ja polveilevan kotimatkan jäljiltä. Koululaisen kaveri on käymässä, toinen koululainen taas on kaverinsa pihalla käymässä ja tulossa kohta kotiin.

17.30

Perheen yhteinen ruokailuhetki. 

 


 

18.00 

Väsyttää aivan armottomasti, mutta ei auta. Palautettava opiskelutehtävä on vielä lähes kokonaan tekemättä. Eipä auta kuin perehtyä potilastapaukseen, leikkausriskeihin ja toimenpiteen suunnitteluun! Kirjoittelen vielä muutamia muistiinpanoja, jotka jäivät päivän opiskeluhetkeltä kesken.

19.30

Lasten iltatoimet, iltapalat, pesut ym tutut kuviot, joissa vierähtää hetki jos toinenkin. Lapset huoneisiinsa ja äänikirja kuulumaan, Harry Potter -fanitus on siirtynyt jo seuraavaan sukupolveen!

21.00

Hiljaisuus eli omaa aikaa! Hetki kirjan lukua, sitten pää tyynyyn. Huomenna pitäisi taas olla pirteänä liikkeellä heti aamusta...

 


 

Tällaisia olivat viisi satunnaisesti valikoitunutta opiskelupäivää, yksi kultakin kuluneelta kuukaudelta. Olen näiden kirjoittamisen aikaan aina todennut, että elämäni on kyllä kerrassaan tylsää. :D Mutta oikein hyvä niin, tasainen arki on ihan just parasta! Kesäaikaan ei varsinaisia opiskelujuttuja tehdä (vaikka opiskeltavaa aivan takuulla riittää!), joten taidan palata opiskelupäivien osalta asiaan elo- tai syyskuussa. Muita kuulumisia kenties kesänkin aikana kirjoittelen. :) 

22.5.2021

Uuden työuran alussa

Moikka! Lupasin palata tarkemmin uuden ammatin herättämiin fiiliksiin. Aiemmin olen jo kirjoitellutkin siitä, miltä tuntuu opiskella toista ammattia sekä yleisesti työssä jaksamisesta. Jokaiselle pidempään blogiani lukeneelle lienee tullut tiettäväksi se, että opiskelun olen kokenut pääosin melko helpoksi ja ajoittain jopa stressittömäksi, vaikka melkoisia aallonpohjiakin on näiden viiden vuoden aikana koettu. Olen myös menestynyt opinnoissani mukavasti arvosanoista päätellen. Opiskelussa on selkeät raamit, kurssien tavoitteet sekä rajatut aikataulut, jotka helpottavat huomattavasti niin ajanhallintaani kuin tarpeellisten sisältöjen omaksumistakin. Opiskelua ja työtä vertailin aikanaan täällä, ja tässä postauksessa pohdiskelin, miltä tuntuu olla oman alan töissä.
 
 
 
 
Sen sijaan työelämä on aina ollut minulle opiskelua vaikeampi pala. Suoriudun töissäkin vähintään ihan hyvin, mutta etenkin aloittaminen on hankalaa.  Sitä se tosin taitaa olla monelle muullekin. Jotenkin toivoin olevani toisen ammattini kohdalla "valmiimpi" kohtaamaan työelämän, kun sen aika koittaa. Toiveistani huolimatta nelosen työoikeuksien kirjautuminen Terhikkiin ei ollutkaan niin riemukas hetki kuin etukäteen ajattelin sen olevan. Ihan yllätyin siitä, miten paljon asia suorastaan ahdisti - se, että olen ihan oikeasti astumassa työelämään eikä entiseen ole enää paluuta. Ensimmäiseen ammattiini verrattuna olen huomannut sopeutuvani uusiin työpaikkoihin ja -tehtäviin nykyään nopeammin, mikä on totta kai plussaa. Mutta nyt uuden uran herättämiin tunteisiin:
 
Epävarmuus kuuluu asiaan aina, kun aloitan jotain uutta. Sopiva määrä epävarmuutta auttaa pysymään skarppina ja esimerkiksi varmistamaan kokeneemmalta kollegalta ne asiat, joita ei itse vielä täysin hallitse. Ajattelenkin, että epävarmuus myös suojaa monelta. Liika epävarmuus kuitenkin vie tilaa muilta ajatuksilta ja heikentää ainakin omaa toimintakykyäni. Liiallisuuksiin menevää epävarmuutta on välillä hankalaa suitsia, mutta uskon, että kokemus auttaa siihen parhaiten. Kun vähitellen saa alle hyvin menneitä tilanteita, alkaa epävarmuuskin tuntua siedettävämmältä. Tuskin pääsen epävarmuuden tunteesta koskaan kokonaan, mutta kuten sanottua, sopiva määrä epävarmuutta pitää myös nöyränä ja oppimiskykyisenä.

 
Riittämättömyys on ainakin minulle yksi vaikeimmista työhön liittyvistä tunteista. Riittämättömyyden tunteeseen liittyy vahvasti vaativuus - pohdinta siitä, teitkö varmasti parhaasi ja vaikka olisit tehnytkin, onko se tarpeeksi. Osin riittämättömyyden tunteen vuoksi olen ollut lähellä uuvuttaa itseni, omalla alallani kun työt eivät tekemällä lopu. Vaikka on olemassa tietty minimitaso, jolla työt tulee hoitaa, tasoa eli työn määrää tai laatua voi hilata ylöspäin rajattomasti. Riittämättömyyden tunne ei tietenkään aina tule ihmisestä itsestään: myös työyhteisön vaatimukset voivat olla liian suuria omaan osaamiseen tai kokemukseen nähden. Parhaiten riittämättömyyden tunteen kanssa pärjään, kun pidän mielessä, että jokainen on aloittanut joskus jostain - ja muistan hengittää.

Innostus on toistaiseksi näytellyt aika pientä roolia työhön liittyvissä ajatuksissani. Kyse ei ole siitä, ettenkö olisi myös onnellinen ja innoissani uudesta roolistani, vaan siitä, että edellä mainitut tunteet ovat vallanneet suurimman osan tunnetilastani. Hetkittäin saan pikkuruisia onnentunteita lääkärin roolin uutuudenviehätyksestä tai onnistumisen kokemuksista. Erityisen innostavia ovat olleet hetket, kun töissä jokin ajatusketju on loksahtanut kohdilleen ja yksittäiset opitut asiat yhdistyneet loogiseksi kokonaisuudeksi. Innostusta ja työmotivaatiota kasvattavat suuresti myös kiitokset, kauniit sanat ja hyvä palaute, joita niitäkin olen onnekseni jonkin verran saanut.

 
 
 
Oppimisen ilo on yksi suurimmista motivaation lähteistä. Ensimmäiset kerrat, olivatpa ne "perustyötä" tai vaikkapa toimenpiteitä, jännittävät suuresti, mutta jälkikäteen fiilis on mahtava. Vaikka opintojen aikana pyritäänkin saamaan mahdollisimman paljon harjoitusta myös käytännön asioihin, paljon on tässä vaiheessa vielä oppimatta, ja moni asia jää opeteltavaksi työelämässä. Toistaiseksi eniten oppimisen iloa olen kokenut hyvin menneistä toimenpiteistä, itse hoidetuista asioista sekä positiivisista palautteista, joiden perusteella olen kokenut kehittyneeni vuosien varrella. Omien vahvuuksien löytäminen ja niiden hyödyntäminen töissä lisää työmotivaatiota ja innostaa opettelemaan ja oppimaan aina vaan lisää. Omalla kohdallani vuorovaikutus on yksi vahvuuksistani, ja ihmisten kohtaaminen lempijuttujani niin aiemmassa kuin tulevassakin ammatissani!

Vaikka ammattiin kasvu on innostavan lisäksi ainakin ajoittain kivuliastakin, lyhyessäkin ajassa olen oppinut, että lopulta pärjään kyllä. Vaikka tunteet ovat samoja kuin ensimmäistä työtäni aloitellessani - ja hyvin samantyyppisiä kuin pääsykoeprosessin aikana! -, työkalut niiden kanssa toimimiseksi ovat huomattavasti parempia kuin silloin. Vastaan tulee monenlaisia tilanteita ja jatkuvasti uusia asioita, mutta uskallan edes pienesti ajatella, että minä selviän tästäkin.

Ensimmäistä tai uutta työuraa aloittelevat, kuulostaako yhtään tutulta vai mahdankohan olla ihan yksin ajatusteni kanssa?
 

13.5.2021

Onnistumisia, suunnitelmia ja ilon aiheita

Moikka taas! Toukokuu on täällä ja sitä myöten viidennen lääkisvuoden viimeinen opiskelukuukausi! 5. lukuvuosi on ainakin omalla kohdallani klinikan lukuvuosista pisin, kun se jatkuu peräti toukokuun loppuun saakka. Aiemmin kesälomille on päästy viimeistään toukokuun alkupuolella, ja ensi vuonnahan valmistuminen meidän vuosikurssillamme koittaa jo huhtikuussa - itselleni toki ei vielä silloin, kuten olen jo aiemmin maininnut.
 


 
Gynen kurssi on loppusuoralla, enää tentti jäljellä. Jokseenkin pitkältä on tämä kurssi tuntunut, alkoihan se jo liki kaksi kuukautta sitten. Onnistumisiakin on tullut ja hyvä niin, kehitystä on aina mukava saavuttaa. Vaikkei tk-työ vielä ensi kesänä kutsukaan, gynen kurssilta olen saanut varmuutta tekemiseen sekä totta kai uutta oppia. Edelleenkään kirurgia minusta ei leivota, joten tuskinpa gynekään kutsuu jatkossa muuta kuin sen verran, mitä tk-työssä vastaan tulee.  Tenttiä seuraavana maanantaina alkaakin lääkiksen viimeinen pakollinen tk-jakso, jonka onneksi saan käydä Kuopiossa.
 
Ilonaiheenani mainittakoon, että ryhmäjaot ensi vuodelle ovat tulleet, ja mikä parasta, omalta kohdaltani lääkiksen kaikki hajautukset ovat takana päin! Ensi lukuvuonna käytävistä kursseistani KNK- eli korva-nenä-kurkku-kurssiin (LT5) liittyy osalle ryhmästä hajautus, samoin LT6-opintoihin kuuluvaan sisätautien täydentävään opetukseen. Nämä molemmat saan kuitenkin kokonaisuudessaan suorittaa Kuopiossa, mistä olen totta kai iloinen. Hajautettua opetusta omalle kohdalleni sattui kolmen kurssin kohdalla, kaikki tämän lukuvuoden aikana. Hajautuksessa olen ollut niin Jyväskylässä, Mikkelissä kuin Joensuussakin. Ilokseni olen päässyt hyvin vähällä hajautusten suhteen osittain HOPS-järjestelyiden vuoksi. Hajautuksissa on omat hyvät puolensa, mutta tässä elämäntilanteessa kaikki ylimääräinen säätö on, no, ylimääräistä.



 
Nyt, kun valmistuminen häämöttää sekä perheen toisella opiskelijalla (hyvin lähellä) että minulla (pikkuisen kauempana), alkavat haaveetkin nostaa päätään. Koko opiskeluajan olemme asuneet perhekokoon nähden melko kompaktissa asunnossa, joten pikku hiljaa alkavat ajatukset suuntautua muihinkin vaihtoehtoihin. Viime muuttomme tapahtui pakkoraossa, koska edellinen asuintalomme purettiin. Siinä vaiheessa oli aika lailla sama, millaiseen kämppään muutetaan, kunhan se löytyy läheltä. Täytyy sanoa, etten oikeastaan näinä 2,5 vuotena ole kotiutunut kunnolla tähän asuntoon. Vaikka muutto aina tiettyä haikeutta aiheuttaa, en usko, että jään tätä asuntoa kovinkaan kaipaamaan, vaan iloisesti lähden kohti uusia tuulia, kun niiden aika on. Tällä hetkellä muuttoa ei ole tiedossa, mutta toiveissa olisi jossain kohtaa saada lisää tilaa!

Sitten viimekertaisten kuulumisteni myös kesän suunnitelmat ovat selkiytyneet kiitettävästi. Koululaisia on ilmoitettu kesäkerhoihin ja pohdittu erilaisia vaihtoehtoja kesää varten. On siinä vaan työtä, kun yrittää kokonaisen kesän saada onnistumaan pikkukoululaisten kanssa. Nyt loppulukuvuoden ajan keskityn hoitamaan olennaiset asiat ja stressaamaan mahdollisimman vähän mistään. Kesätyöt alkavat nimittäin saman tien lukuvuoden päätteeksi, enkä sitten pääsiäisloman ole lomaillut lainkaan. Onneksi sentään elokuussa saan lyhyen lomapätkän, ja LT6 on kuitenkin aikatauluiltaan muita vuosia kevyempi.



 
Jonkinlaisen koosteen voisin tästäkin lukuvuodesta kirjoittaa, kunhan lukuvuosi saadaan onnistuneesti päätökseen. Toukokuinen opiskelupäiväkin on vielä kirjaamatta... Kivaa kevään jatkoa kaikille!