![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
Juhannusviikko, töitä takana reilut 1,5 kuukautta. Valmistuminen on päivä päivältä lähempänä - tai oikeastaan olen kai jo
"valmistunut", vaikka tutkinto kirjautuukin takautuvasti eikä
laillistuksesta ole tietoakaan. Koskapa en vielä virallisesti ole lääketieteen lisensiaatti enkä tietenkään laillistettu lääkäri, voinen tähän väliin kirjoitella kuulumisia toisen kandikesäni pyörteistä.
![]() |
![]() |
Hyvää juhannusta!
Kuusi vuotta elämästä on sen verran pitkä aika ja lääkis opiskelupaikkana sen verran ainutlaatuinen, että tämä aihe ansaitsee kokonaista kolme postausta! Kuten edellisessä tekstissä lupasin, nyt luvassa omasta näkökulmastani lääkisajan parhaita ja pahimpia kymmenen kohdan edestä. Tässäpä mahdollisimman kattava tiivistelmä omista kuuden vuoden fiiliksistäni, olkaapa hyvät:
![]() |
Näiden kuuden lääkisvuoden aikana
![]() |
![]() |
![]() |
+1. Melkein harmittaa se, kun oikeastaan missään vaiheessa en ole kokenut, että opiskelu olisi niin työntäyteistä kuin "luvattiin". Kolmosvuosi oli kiireisin ja silloin sai myös hyödyntää aikataulutus- ja organisointitaitojaan, mutta loput kolme klinikkavuotta ovat olleet aika (omaan makuuni liiankin) kevyitä ja valmiiksi pureskeltuja.
![]() |
Kuuden vuoden aikana minä ja puolisoni olemme molemmat opiskelleet uudet ammatit, yhteensä 10 opiskeluvuoden verran. Ja nyt olemme yhtä matkaa astelemassa uusia polkuja uusilla urilla. Tällä hetkellä uusi arki on tasoittunut ja elämä asettunut niinsanotusti uomiinsa. Valmistuminen ei hirveästi muuta mitään, vaikka sillä suuri arvo onkin. Enemmän muutti työelämään astuminen reilu kuukausi sitten.
Aika näyttää, miten elämä jatkuu tästä eteenpäin. Pikkuruisia toiveita
ja haaveita (lue: kiveen hakattuja suunnitelmia, mihinpä tiikeri
raidoistaan pääsisi! :D) tulevaisuuden ja etenkin töiden suhteen on,
mutta vielä ei
ole mitään varmaa. Senkin tosin olen tästä elämänvaiheesta oppinut, että
kun johonkin haluan, sinne mennään läpi harmaan kiven - pois alta risut
ja männynkävyt! Itse asiassa bloginikin on malliesimerkki siitä, miten
pidän huolta siitä, että asioilla on alku- ja päätepisteensä, ja vaikka
välillä tuntuisi hankalalta, turhalta tai tyhjältä, asiat viedään
loppuun saakka. Toki olisi kenties hyvä osata useammin myös luovuttaa, mutta sitä opettelen! ;)
Lääkis, tuo kultainen kuuden vuoden ajanjakso, on pysyvästi takana. Kaikki opinnot ovat nyt tehtynä, mutta todistusta (varsinaista valmistumista) vielä odottelen. Kuusi vuotta on pitkä aika - kuka muistaa, kuinka pitkältä alakoulu tuntui? - mutta niin vain se äkkiä hujahti. Parhaiten ajan kulun huomaa, kun katsoo jälkikasvua: Lääkikseen hakiessani nelivuotias esikoisemme on tätä nykyä kymmenvuotias, pikkarainen pääsykoebabyni aloittaa syksyllä koulun ja puolivälissä opintoja syntynyt kuopuksemmekin täyttää piakkoin kolme vuotta. Itsekin olen kuusi vuotta vanhempi, vuosikymmen on vaihtunut, ja toivottavasti jonkin verran viisauttakin on iän myötä kertynyt.
![]() |
Kuuden lääkisvuoden aikana olen
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
Kuinka vaikea onkaan tiivistää kuluneita kuutta vuotta! Sen voin sanoa, että pahimmat kauhuskenaariot eivät todellakaan ole toteutuneet. Elämä on toki yllättänyt, eikä lääkisaika ole tietenkään ollut täysin sellaista kuin ajattelin etukäteen sen olevan. Loppusilausta odotellessani listaan lääkiksen parhaat ja pahimmat (oma kokemukseni, ei muiden!) seuraavassa postauksessa, pysykäähän kuulolla :)