Lapset ja lääkis

Otsikon aiheesta on varmasti keskusteltu vuosikaudet ellei jopa -kymmenet, mutta kerronpa tähän väliin omia - ja mainittakoon jo tässä vaiheessa, melko positiivisia - kokemuksia aiheesta. Lapset liittyvät olennaisesti lääkisopintoihini, olinhan äiti jo lääkikseen hakiessani ja sinne päästessäni. Olen aiemmin kirjoittanutkin opiskelun ja äitiyden yhdistämisestä. Viimeisen 1,5 vuoden aikana olen saanut lisäksi kokemusta siitä, millaista on saada lapsi kesken lääkisopintojen, ja millaisia järjestelyjä se vaatii. Näin naisena lapsen saaminen on toki kovin erilaista kuin esimerkiksi miehelleni ihan biologisista syistä, joten pääasiassa naisnäkökulmaa tarjolla tässä.

Jos saa lapsen kesken lääkisopintojen, on käytännössä kolme vaihtoehtoa järjestellä opinnot:

1) Opintojen jatkaminen niin kuin ennenkin oman vuosikurssin mukana

2) HOPS-järjestelyt

3) Kokonainen välivuosi opinnoista

1. vaihtoehdon toteuttaminen etenkin äitinä on aika haasteellista, mutta tiedän kyllä pari äitiä, jotka ovat tämän vaihtoehdon valinneet ja onnistuneet siinä. Preklinikan aikana tämä vaihtoehto onnistunee paremmin kuin klinikassa. Preklinikassa ensinnäkin pakollista opetusta on vähemmän ja lisäksi ryhmäopetukset ovat (useammin) sellaisia, joihin voi pakon edessä paremmin ottaa myös vauvan mukaan. Vaihtoehtoisesti pitää olla todella hyvät tukiverkostot tai puolisolla joustavat aikataulut, jotta pakollisiin opetuksiin pääseminen onnistuu.  Itse en olisi nähnyt tässä vaihtoehdossa mitään ongelmaa muuten, mutta kirurgian hajautus toisella paikkakunnalla sekä parin viikon tk-jakso olisivat tuottaneet liiaksi vaikeuksia vauvanhoidon (+ muun perheen rooli myös) osalta. Monet asiat ovat järjesteltävissä, mutta omalla kohdallani päätös oikeastaan tehtiin puolestani, enkä siis edes tosissani alkanut pohtia näihin ratkaisuja.

2. vaihtoehto on se, miten itse opintoni järjestän. Itseni lisäksi tiedän useita muitakin, jotka ovat tämän kannalle kallistuneet. HOPS eli henkilökohtainen opiskelusuunnitelma tehtiin minulle jo edellisen lukukauden puolella, ja onnekseni olen tähän asti sen kyennyt täyttämään. Aina, kun elämä muuttuu, on paljon kysymysmerkkejä siitä, miten kaikki lopulta menee. Tämä lienee välittynyt mm. tästä viimesyksyisestä postauksestani. Minulle raskausaika on ollut joka kerta raskaampaa kuin vauvan kanssa opiskelu, joten suurimmat vaikeudet opinnoissani koin viimeisinä kuukausina ennen vauvan syntymää. (Olin viime syksynä ihan loppu, hyvä kun sain nelosvuoden keveimmän jakson suoritettua!) Onneksi kaikki meni lopulta hienosti, ja raskaus sai jatkua vielä viimeisenkin tentin ohitse.

Kuten moneen kertaan olen maininnut, LT4:n suorituksista minulta jäi puuttumaan ainoastaan kirurgian kurssi viime syksyltä. Tk-jakson kävin myös vasta keväällä 2020, koska vauva oli alkuperäisen ajankohdan aikaan vain 3-4 viikon ikäinen. Palasin opintoihin vauvan ollessa liki 3 kk, ja puoliso joustav(amp)ine aikatauluineen otti vastuun vauvasta omien pakollisten opintojeni aikana. Muutamia kertoja meillä menivät pakolliset opinnot päällekkäin. Muutamaan otteeseen vauva oli mukana seminaareissa, ja välillä ystävät auttoivat viemällä vauvelin vaunulenkille, kunnes toinen ehti paikalle. Loppukeväänä aikatauluongelmia ei samassa mittakaavassa ollut, koska etäopetus rantautui sekä miehen että minun opintoihin. Toki piti silti määrittää, kumman vastuulla vauva ja muut lapset ovat, koska opetuksen aikana piti välillä olla äänessä. Nyt syksyllä sekä miehelle että minulle on sattunut yhtä aikaa tiiviit ja paljon huomiota vaativat kurssit heti alkuun, joten tukiverkostoja on tarvittu.

HOPSin ehdottomia hyviä puolia ovat joustavuus (pystyy itse vaikuttamaan opintoihinsa ja niiden ajankohtaan) sekä HOPS-ohjaajien tuki opintojen suunnittelussa. Omalla kohdallani esimerkiksi päädyttiin ryhmän vaihtoon, jotta tulevat opinnot saadaan järjestymään paremmin. Lääkis itsessään ei juurikaan jousta, vaan tietyt opinnot tulee suorittaa esimerkiksi työkynnyksiä varten, kuten laissakin määritellään. Samoin kurssit ovat tarjolla vain kerran vuodessa. (Edit: vasta jälkikäteen tajusin, että kyllähän klinikan loppuvaiheessa samat kurssit pyörivät useita kertoja vuodessa eivätkä suinkaan vain kerran.)

3. vaihtoehto on käytännössä sama kuin 2. vaihtoehto, koska oman käsitykseni mukaan HOPS tulee tehdä myös tuossa tilanteessa. Halusin kuitenkin nostaa sen omaksi vaihtoehdokseen, koska siitä usein  pidetään eniten ääntä ("jos saa lapsen, on pakko jättäytyä vuodeksi pois opinnoista"). Ymmärrän hyvin tämänkin ratkaisun - opintojen suhteen on helpointa jäädä kokonaan pois ja jatkaa vuoden päästä, vaikka "omasta" vuosikurssista joutuukin luopumaan. Äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaa on myös yksi niistä tilanteista, joissa opinnoista voi olla poissa ilman että tutkinnon suoritusaikaa kuluu. Tätä vaihtoehtoa ehdotettiin minullekin ainakin siten, että olisin opiskellut vain vauvan syntymään asti ja jatkanut tasan vuoden päästä siitä, mihin viime syksynä jäin. Tämä ei kuitenkaan ollut minulle vaihtoehto, mikä jälkikäteen ajateltuna on osoittautunut aivan oikeaksi päätökseksi. Vielä koskaan ei tämän opiskelutaipaleen aikana ole motivaationi ollut niin tapissa kuin kuluneena keväänä ja nähtävästi myös nyt syksyllä. Myös arvosanani olivat tänä keväänä parempia kuin koskaan, uskokaa tai älkää, yövalvomisista ja muista elämän haasteista huolimatta! Pikku tauko opinnoista teki siis tehtävänsä, mutta yhtään pidempää taukoa en kaivannut.

Summa summarum: vaikka tuntuukin (ja täysin perustellusti), ettei lääkis jousta mihinkään suuntaan, erilaisia mahdollisuuksia järjestää opinnot löytyy silti. Lapsen saaminen kesken opintojen ei välttämättä tarkoita kokonaista välivuotta tai edes huomattavaa valmistumisen viivästymistä. Tietysti on ihmisestä itsestään kiinni, haluaako tai jaksaako opiskella vauva-aikana, kun paljon johtuu myös siitä, millainen kyseinen lapsi on. Onneksi jokainen voi tehdä omat ratkaisunsa myös tähän asiaan liittyen!

Mitä yleensä lasten kanssa (lääkis)opiskeluun tulee, se on osoittautunut ihan kohtuulliseksi. Etukäteen pelkäsin, että varsinkin klinikassa on suurinpiirtein asuttava sairaalalla eikä vapaa-aikaa ole, mutta todellinen tilanne on onneksi ollut paljon helpompi. Jos olisin odottanut helppoa ja keveää opiskeluaikaa, olisi todellisuus totta kai lyönyt kasvoille aika lujaa, mutta omiin odotuksiini nähden kaikki on sujunut oikein hyvin. Toki aikataulusäätöä on aivan riittämiin kahden opiskelijan lapsiperheessä. Positiivisena asiana mainittakoon, etten toistaiseksi kertaakaan ole joutunut lasten sairastelun vuoksi olemaan poissa pakollisesta opetuksesta. Toivottavasti sama jatkuu, joskin hyvin epäileväinen olen sen suhteen... Kahden opiskelijan perheessä on kuitenkin helpompaa järjestellä myös sairauspäivien kuviot, kun molemmilla löytyy aikatauluista jonkin verran joustoa. Käytännön esimerkkejä arjestamme löytyy esimerkiksi täältä, ja kuvissa nähtävissä vahvaa arkirealismia. ;)

Omat kokemukseni lääkiksessä opiskelusta perhe-elämän keskeltä saavat siis toimia positiivisena esimerkkinä siitä, että kyllä se lääkisopiskelu - ja toki opiskelu muillakin aloilla - voi onnistua myös lasten kanssa ja vaikka vanhempainvapaalla. Helppoa tai vaivatonta se ei missään tapauksessa ole, enkä toki voi tällaista elämää varauksetta suositella kaikille. :D Ihmisetkin ovat erilaisia; joku toinen olisi voinut nämä tähänastiset lääkisvuodet tuntea paljon raskaammiksi kuin minä. Silti on aina ilo esitellä vaihtoehtoja niille käytännöille, joista pidetään eniten ääntä. Jos siis joku siellä haaveilee uusista urista perheen keskeltä, haluan toimia rohkaisevana esimerkkinä vastapainoksi kaikille negatiivisille mielipiteille, joita varmasti tulee vastaan niin tosielämässä kuin Internetissäkin!

 

Mukavaa marraskuun jatkoa, pysykäähän terveinä!

Syksyn suunnitelmat

No niin, heinäkuu vaihtui elokuuksi, ja uusi lukuvuosihan käynnistyy taas ihan (liian?) pian. Vauvauutisten myötä montaa teistä varmaan kiinnostaa, mitä aion lähitulevaisuudessa tehdä lähinnä opintojen suhteen. Hyvin nöyrin mielin tässä mennään, kun mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma, mutta tarkoituksena on tosiaan ainakin aloittaa LT4 yhtä aikaa kurssikavereideni kanssa.

Vuosi alkaa siis maanantaina koko vuosikurssin yhteisillä opintojaksoilla, joita ovat ainakin reseptioppi sekä kirurgian, psykiatrian ja fysiatrian sekä yleislääketieteen luennot. Heti elokuun lopulla on jo kirurgian tasokuulustelu. Syyskuun alussa käynnistyy ensimmäinen sykli, joka minulla sisältää fysiatriaa ja ortopediaa, käsikirurgiaa ja traumatologiaa (viimeisimmät ovat osa kirurgian kurssia). Muut kolme sykliä ovat kirurgia, neurologia/neurokirurgia ja psykiatria, ja eri ryhmät siis käyvät nämä neljä sykliä eri järjestyksessä. Omassa ryhmässäni käydään syksyllä fysiatrian ja ortopedian yms lisäksi kirurgia, keväällä sitten neurologia/neurokirurgia ja psykiatria. Ensimmäinen sykli päättyy syyslomaan, joka tuttuun tapaan on viikolla 42.

Ja sitten siihen epävarmaan osuuteen... Jos kaikki menee kuten toivoisin, voin ja jaksan käydä kaikki opinnot ensimmäisen syklin loppuun saakka. Syklin päättyessä tenttiin raskausviikkoja on liki 37, joten  tiukille menee varmasti niin jaksamisen kuin kaiken muunkin kanssa - parhaassa tapauksessa nyytti on tuossa vaiheessa jo sylissä. Toisaalta jatkuvien kipujen kanssa eläessä olen todennut, että jaksan kaikin puolin paremmin, kun voin tehdä jotain mielekästä sen sijaan, että käpertyisin omaan surkeuteeni. Siksi en aio jo etukäteen "luovuttaa" opintojen suhteen (kyllä, ne ovat tällä hetkellä parasta mitä tiedän :D), vaan vasta sitten, jos on pakko. Mietin kyllä muitakin vaihtoehtoja liki pääni puhki, mutta tulin siihen tulokseen, että tämä on paras vaihtoehto juuri minulle.

Toisen syklin kirurgia jää omalta kohdaltani hyvin todennäköisesti ensi vuoteen. Jaksoon kuuluu neljän päivän hajautus - omalla kohdallani Jyväskylässä -, joka on järjelläkin ajateltuna täysi mahdottomuus muutaman viikon ikäisen vastasyntyneen kanssa. Lisäksi loppusyksyyn ajoittuvat terveyskeskusviikot, joiden kohdalla on sama juttu. Nekin siis siirtyvät hamaan tulevaisuuteen - aika näyttää, minne.

Kirurgian syklin jälkeen onkin joululoma, ja mitä sen jälkeen tapahtuu, jää nähtäväksi. Elämää ei voi varsinkaan tässä tilanteessa liiaksi suunnitella, joten sen mukaan mennään, mitä sattuu tulemaan. Välivuosi tai tauko opinnoista ei ole mikään katastrofi, vaikka tokihan mieluiten hyödyntäisin huippuunsa viritetyn opiskelumotivaationi etenkin, kun monia kursseja olen odottanut ihan lääkiksen alusta asti. Mikään ei kuitenkaan mene oman ja perheeni hyvinvoinnin edelle ♥ Suhtaudun ensi vuoteen aika samalla tavalla kuin viime kerralla pääsykokeeseen: jokainen pienikin asia ja kurssi on eteenpäin, lopputuloksesta on turha murehtia. Viimeksi kaikki meni aivan loistavasti, nyt voi käydä toisin, mutta hyvillä mielin suuntaan silti syksyyn!

Kaksi opiskelijaa, kolme lasta = mahdoton yhtälö?

Mukavaa lauantaita! Kesän sukujuhlissa ja muissakin tilanteissa olen usein saanut vastata samaan kysymykseen: miten onnistuu opiskelujen ja pienten lasten yhdistelmä? 1,5 vuotta kahden opiskelijan ja kolme päivähoitoikäisen arkea on eletty, joten osannen vastata kysymykseen suurin piirtein, vaikka todellisuudessa vastaus on itsellenikin pieni mysteeri. Jokin aika sitten vertaistukea hakiessani erehdyin googlailemaan, miten opiskelu onnistuu lasten kanssa. Todella monen kanta oli se, ettei todellakaan kannata edes yrittää. Aikani kommentteja selattuani totesin, että onneksi en lukenut noita silloin, kun vielä mietin elämäni suuntaa!

Sitten asiaan: miten tämä 1,5 vuotta on mennyt, miten kävi opintojen kanssa ja kuinka opiskelun ja perhe-elämän yhdistäminen on onnistunut? Nostin esille muutaman pääteeman, joilla on kuluneena ajanjaksona ollut eniten merkitystä tai joihin opiskelu on eniten vaikuttanut.

1. Ajankäyttö

Tämä on aina se pahin. Toisena vuonna kävin vielä vähemmän luennoilla kuin ensimmäisenä ihan siitä syystä, että jouduin laittamaan itseopiskelun luentojen edelle. Luennot ovat hyviä ja hyödyllisiä, mutta kun aikaa on rajallisesti, niistä olen joutunut karsimaan. Joka tapauksessa joudun luentojen lisäksi opiskelemaan itsenäisesti luennolla käydyt aiheet, joten tuplatyötä välttääkseni kävin toisena vuonna vain marginaalisella osalla luentoja. Onneksi usealla kurssilla oli tarjolla videoluentoja, joita saattoi katsella silloin, kun omiin ja perheen aikatauluihin sopi!

Nyt klinikassa olen taas ottanut luennot mukaan opiskeluohjelmaani. Saan niistä nykyään enemmän irti, kun fokus on erilaisissa sairauksissa, diagnostiikassa ja hoidossa. Siinä missä viime vuosi meni enemmän miehen ehdoilla, nyt on minun vuoroni :D

2. Sairastelu

Toisen vuoden syksy meni sairastelujen osalta kevyesti, kevätkin melko hyvin, jos tammi-helmikuun sairastelukierrettä ei oteta lukuun. Joka kerta kun illalla tai aamulla todettiin, että jaahas, täällä on taas kuumetta/mahatautia/silmätulehdus tai muuta, alkoi pikaselvittely siitä, kummalla on tärkeämpää menoa. Itse jäin useimmiten suosiolla kotiin, jos lukujärjestyksessä ei ollut mitään pakollista. Miehen opinnoissa luennot ovat tärkeämmässä roolissa kuin omassa opiskelussani, joten yritimme tehdä ratkaisut sen perusteella, kummalla on tärkeämpää päästä paikan päälle. Muistona "sairaspäivistä" minun opiskeluvihoissani on kymmenittäin lasten taideteoksia, joita he ovat piirrelleet äidin opiskellessa. Useimmiten kyllä oma opiskelu jäi kotipäivinä illalle.

Viime syksynä sairastelut olivat onneksi vähissä. Pari kertaa on tehty ovella läpsystä vaihto, kun toinen on ollut opiskelemassa aamun ja toinen mennyt iltapäiväksi. Toistaiseksi kaikki on sujunut tältä osin loistavasti. Toivotaan, että kevät jatkuu samalla tyylillä.

3. Harrastukset

Näiden vuosien "kiireen" (en pidä kiire-sanasta, sillä on niin negatiivinen kaiku) voi nähdä jo vaikkapa siitä, miten usein - eli harvoin - olen ehtinyt blogia päivittää. Samoin siinä missä ensimmäisenä vuonna ehdin loistavasti jumppaan 2-3 kertaa viikossa, toisena vuonna ja viime syksynä määrä on ollut vain yksi jumppa viikossa osittain ehtimisen, osittain jaksamisen vuoksi. Arkiliikunta ja kotijumppa ovat korvanneet ohjattua liikuntaa, vaikkei se tietenkään ole sama asia. Tänä keväänä, kun pakollista opiskelua (tenttejä lukuun ottamatta) on vähemmän, pyrin pääsemään harrastuksiini useammin. Niistä saa niin paljon virtaa!

4. Omista tavoitteista tinkiminen

Varmaan kaikille perheellisille on tuttua se, ettei tässä elämäntilanteessa vain veny enää samanlaisiin suorituksiin kuin ennen lapsia. Siksi oma opintomenestykseni (vaikka oikein hyvä on ollutkin) oli viime vuonna heikompi kuin ihan ekana. Ei vaan riittänyt aika eikä jaksaminen samalla tavalla kuin joskus aiemmin. Klinikkasyksy meni sen sijaan oikein hyvin, jos arvosanoja katsoo. Huomaan vahvasti ajatusteni ja muistini ylikuormittumisen varsinkin tenttiin lukiessa; unohtelen lasten - ja omiakin - asioita ja lasken tavaroita epähuomiossa ihan mihin sattuu. Tästä keväästä tulee rankka, sen tiedän, joten liian korkeita tavoitteita ei ole järkeä asettaa.

5. Taloudellinen tilanne

Heh, tämä on yksi suuri vitsi. No mutta hei, nousihan opintorahan määrä meille perheellisille 75 eurolla kuukaudessa! Täytyy sanoa, että kiitän onneani ja vanhempiani siitä, että jo pienestä lähtien olen osannut säästää ja olla taloudellinen. "Parhaina" vuosina tienatuista rahoista säästöön laitetun osuuden ansiosta meillä on nyt mahdollisuus opiskella ilman suurta painetta opiskelunaikaiseen (pl. kesät) työntekoon. Sen verran mukavuudenhaluinen olen, etten todellakaan aio edes yrittää komboa opiskelu+työ+perhe+muu elämä.

6. No, miten se nyt sitten onnistuu?

Hyvin! Välillä on ollut rankempaa kuin kuvittelin, mutta pääosin kohtuullisen helppoa ja kivaa :) Ja kuitenkin etenkin viime vuoden aikana olen tehnyt opintojen rinnalla syväritutkimusta eteenpäin, mikä sekin on "ylimääräistä". Paljon riippuu omista lähtökohdista, esim. ajanhallintataidoista ja siitä, kuinka paljon opiskelua tarvitsee (itse pärjään onneksi melko vähäisillä tunneilla), mutta myös sattumalla on aina sormensa pelissä (sairastelut ym. odottamattomat kuviot). Klinikkaan siirtymistä pelkäsin etukäteen, vaikka pohjimmiltani uskoinkin, että siinä se menee kuin tähänkin asti. En ole luovuttajatyyppiä, ja tiedän kyllä pärjääväni. Onneksi klinikka on osoittautunut paitsi työntäyteiseksi, myös innostavaksi ja kiinnostavaksi, mikä tekee opiskelusta kevyempää :) Tähän asti kaikki on sujunut hyvin, joten luottavaisin mielin siis eteenpäin!

Yksin lasten kanssa

Moikat pimeän ja sateisen marraskuun keskeltä. Marraskuu on puolivälissä, lunta ei ikäväkseni edelleenkään näy, ja minä vietän 14. vuorokautta yksin lasten kanssa. Mies on 2,5 viikkoa poissa kotoa eräällä kurssilla ja palaa loppuviikosta, joten onneksi ollaan jo voiton puolella.

En ole ennen tätä ollut yksin lasten kanssa viikonloppua pidempään, joten luonnollisesti yksin olo jännitti etukäteen. Melkein ekana laitoin kaikki mahdolliset jouluvalot joka paikkaan (paitsi tähden, koska sen lamppu on palanut enkä ole jaksanut hankkia uutta), kun kerrankaan ei ollut mies kommentoimassa "liian aikaista" jouluun valmistautumistani...

Ennen miehen reissuun lähtöä tein listat pakollisista menoista ja värväsin kaverit "päivystysvuoroihin" lasten sairastelujen varalta. Klinikassa on paljon vaikeampaa korvata poissaoloja kuin aiemmin, ja tämä huolettikin minua etukäteen eniten. Kaikki ovat kuitenkin tähän asti pysyneet terveinä, ja toivottavasti seuraava potilaan tutkimisenikin ajoittuu vasta loppuviikolle, jolloin mies on taas vahvudessa mukana.

Täytyy sanoa, että tämän pariviikkoisen jälkeen nostan hattua yksinhuoltajille vielä enemmän kuin aiemmin. Samalla tämä oli hyvä muistutus siitä, että koska tahansa voi tulla tilanne, jossa oikeasti joutuu pärjäämään yksin lasten kanssa - ja on hyvä tietää, että oikeasti kykenee siihen. Vaikka onkin ollut hauskaa saada itse päättää kaikesta, täysi vastuu lapsista ja kodista on väsyttänyt minut kunnolla, eikä pimeys tietenkään auta tähän yhtään. Lasten hoitoajat kun olen käyttänyt opiskeluun mahdollisimman tarkkaan, ja illat ovat sitten vierähtäneet kotitöissä ja lasten kanssa puuhatessa. Olen onneksi saanut kohtalaisen hyvin valmistauduttua ryhmäopetuksiin ja luettua elinpatologiaa, jonka tenttiin on enää 1,5 viikkoa. Omaa irtiottoa odotellessa!
 

Ihanan aurinkoinen pakkaspäivä oli ainakin tänään, toivottavasti sama jatkuu ja saadaan sitä luntakin joskus :) Tsemppiä viikkoon!

Lomatunnelmia

Viimeisiä kesälomapäiviä viedään, sillä maanantaina käynnistyy 3. lääkisvuosi ja paljon odotetut kliiniset opinnot. Olemme lasten kanssa lomailleet nyt jo hetken, ja tämä viikko saadaan vielä viettää rentoa kesäelämää. Tähän asti loma on vierähtänyt sujuvasti kotiympyröissä, vaikkakin viime viikonloppuna käväisimme muutaman päivän Etelä-Suomessa hellettä paossa. Meidän kämppämme on niin kuuma, että olen moneen otteeseen kiittänyt onneani, etten ollut tänä kesänä 3-vuorotyössä. Vaikka viime kesä oli "kylmä", yövuorojen välissä nukkuminen jäi vähälle kuumuuden vuoksi, kun aina heräsin liian aikaisin hikisenä ja päänsärkyisenä. Jokin sentään meni tänä kesänä nappiin!

Helteen vuoksi lomani on ollut äärimmäisen laiska. Lähes kaikki kiinnostavat muka-pakolliset lomapuuhat ovat saaneet väistyä ulkoilun (varjossa ja vain aamu- tai ilta-aikaan) ja uinnin tieltä. Kai sitä siivota ehtii myöhemminkin, vaikkapa syksyn viileinä iltoina ;) Muutakin pienempää ja suurempaa murhetta on kesän aikana ollut, mutta pääosin hyvillä fiiliksillä olemme saaneet latautua uutta lukuvuotta kohti. Kesän kohokohtana oli tietenkin ensitapaaminen äärimmäisen suloisen ja valloittavan pikkuisen kanssa - lastemme serkun ja minun ensimmäisen siskonlapseni ♥ Miten voikin joka kerta unohtaa, kuinka pieniä vauvat ovatkaan! Hänelläkin oli ikää "jo" kuukausi, ja silti tuntui, ettei kukaan meidän vauvoista todellakaan ollut edes syntyessään näin pieni (vaikka totuus on tietenkin toinen) :D

Loma tuntuu loppuvan aina ennen kuin ehtii kunnolla alkaakaan - kesähän kaiketi jatkuu vielä pitkään ainakin säiden puolesta. Viimeisen lomaviikon huvetessa tuntuu, ettei todellakaan ole valmis palaamaan arkeen. Tässä vaiheessa fiilis on, etten edes halua koko klinikkaan, kun pikkuinen paniikinpoikanen uhkaa nostaa päätään ensi vuotta ajatellessa. Edessä on kuitenkin paljon totuttua enemmän pakollista opiskelua, mikä meidän tilanteessamme tarkoittaa ennennäkemätöntä aikataulusäätöä. Tukiverkostoa on kuitenkin rakennettu tänne Kuopioon jo parin vuoden ajan, ja lastenvahtireservissä löytyy, joten ehkäpä tästäkin vuodesta jotenkuten selvitään. Ja jos ei selvitä, saatte kuulla siitäkin.

Tälle viikolle ennen klinikan alkua jää vielä hankittavaksi työkengät (ellen mene edellisillä) ja muutama muu pienempi hankinta. Nimineula on tilattuna (lääketieteen kandidaatti, ajatelkaa!) ja stetarit jo valmiina. Jos unohdetaan tuo aiemmin mainittu paniikinpoikanen, oikeastaan olen aika innoissani. Tästä tulee kivaa - tuleehan? :)

Ihanassa iässä

Mukavaa keskiviikkoa! Toinen kesäarkiviikko on käynnissä ja pikku hiljaa alkaa sujua... Itse palailin jo viime viikolla "kesätyöni" ääreen, vaikka saikkua oli vielä jäljellä. Samaan aikaan mies aloitti omansa, ja pientä väsymystä on ollut ilmassa. No mutta asiaan!

Olen ihan tyytyväinen omaankin ikääni - kolmenkympin kriisiä odotellessa -, mutta tällä kertaa on siis lapsista kyse. Jotenkin koko ajan siitä lähtien, kun esikoinen oli vauva, olen odottanut tätä aikaa. Sitä, kun lasten kanssa voi keskustella vaikkapa elämän ja kuoleman kysymyksistä, kuten viime aikoina. Sitä, kun heillä on paljon hienoja oivalluksia, mahtavia unia ja upeita ajatuksia, joita he myös mielellään jakavat vanhempien ja muidenkin kanssa. Niin ja sitten melkein se paras puoli: ensimmäistä kertaa reiluun kuuteen vuoteen meillä ei ole yhtään vaippaikäistä! :)

Yhdessä leikkiminen sujuu lasten kesken yleensä hyvin. Kyllähän joka päivä tulee monta erimielisyyttä ja riitaa leluista, mutta harvemmin kuuluu kitinää siitä, ettei ole mitään tekemistä (paitsi ihan viime aikoina pikkuisen). Ehkä sen aika koittaa myöhemmin. Tähän mennessä kuitenkin sisaruksista on ollut toisilleen paljon iloa, ja melkoisen tiivis kolmikko meillä asustaakin.

Kuopus 2,5v nyt tietysti on edelleen "vauva", jota koko perhe hemmottelee. Hänen ensimmäinen kaksisanainen "lauseensa" tosin taisi olla "ei vauva", jolla hän protestoi milloin mitäkin pienille lapsille suunnattua toimintaa  rattaissa istumisesta päiväuniin. Isompien vanavedessä hän on oppinut  taitavasti rakentelemaan duploilla ja palikoilla sekä leikkimään monenlaisia leikkejä, ja - totta kai - väittämään vanhemmille vastaan ja sanomaan pontevasti EI. Viimeisimpänä, ei-toivottuna oppina on toisten nimittely mitä mielikuvituksellisemmilla nimityksillä - sitä yritetään ankarasti kitkeä.

Lomamatkalla sen oikeastaan vasta huomasi, miten ihanassa iässä meidän muksumme ovatkaan. On ihanaa, kun kaikki osaavat edes suurin piirtein sanoa, mitä haluavat. Ei tarvitse arvailla, onko nälkä, jano vai vessahätä, kun jokainen osaa kertoa, mikä on hätänä. Vaikka lapset pitääkin suojata auringolta, tällä matkalla ei tarvinnut kuitenkaan rakennella mitään aurinkovarjo-huivi-virityksiä, jotta kuumuudesta kärsivä vauva pysyisi tyytyväisenä (vrt. neljän vuoden takainen Teneriffan-matka). Lasten kanssa pystyi käymään eri paikoissa, isommat jaksoivat reippaasti kävellä 1,5 km:n matkan rannalle ja muutenkin koko loma oli oikein leppoisa. Ravintolassakin kaikki kolme jaksoivat odottaa annoksiaan melko hyvin verrattuna siihen, millainen tilanne on pienempien lasten kohdalla.

 

Jokaisessa ikävaiheessa on ne omat parhaat juttunsa. Vaikka aina välillä vauvaikäistä perheeseen kaipaankin, kasvavien lasten vähittäistä itsenäistymistä osaa kyllä arvostaa. Temperamentiltaan erilaiset lapset haastavat vanhempiaan etsimään aina vaan uudenlaisia näkökulmia ja ratkaisuja. Se, mikä toimii yhdellä, ei todellakaan toimi toisella. Ja juuri kun on löytänyt hyvän keinon tiettyyn "ongelmaan", lapsi siirtyy ikävaiheesta toiseen, ja taas ollaan uusien haasteiden edessä. Vanhemmuus on jatkuvaa muokkautumista, kehittymistä ja muutosta, vaan juuri siksi minä tästä elämästäni niin kovasti pidänkin ♥

Preklinikka paketissa

Kuten jo pidempään olen lupaillut, tässä saatte tarkempaa koontia kuluneista kahdesta opiskeluvuodestani. Kolmasosa opinnoista on nyt käytynä, ja koska Kuopiossa ollaan, ensi syksynä siirrymme klinikkaan eli aloitamme kliiniset opinnot.

Prekliiniset opinnot ovat sisältäneet paljon "perusjuttuja", kuten anatomiaa, fysiologiaa, biokemiaa, vähän fysiikkaa, johdatusta lääketieteeseen, kansanterveystiedettä, histologiaa ja nyt viimeisimmäksi kliiistä mikrobiologiaa, yleistä patologiaa ja farmakologiaa/toksikologiaa. Viime kevääseen verrattuna kulunut kevät on ollut ihanan kliinistä, kun keskiössä ovat olleet erilaiset sairaudet, niiden löydökset ja (lääke)hoidot.

Henkilökohtaisesti toinen vuosi oli minulle samaan aikaan rankempi ja helpompi kuin ensimmäinen. Aloitin opintoni syksyllä 2016 suurella innolla, mikä kostautui joulukuisena väsymyksenä. Toki tuohon olotilaan olivat syynä myös suuret muutokset, muutto, stressaava asunnon myynti ja kuopuksen juuri päättynyt vauvavuosi, jotka luonnollisesti toivat omat haasteensa arkeen. Kevät 2017 menikin opintojen suhteen sitten helpommin - opettelin ottamaan rennommin ja tajusin vihdoin, että pärjään vähemmälläkin. Toisaalta muun elämän osalta kevät -17 oli rankka. Mies luki koti-isyyden lomassa pääsykokeisiin, ja minä yritin tsempata ja auttaa sen minkä ehdin.

Viime kesän olin töissä sairaanhoitajana kirurgisella vuodeosastolla. Niin paljon kuin töihin olin kaivannutkin, kesän lopussa tuntui, etten jaksa enää yhtään. Opiskelijaperheen rahatilanteeseen kesätyö toi tietysti helpotusta, minkä voimalla jaksoi vielä ne viimeisetkin työvuorot. Kesällä saatiin myös huippuja uutisia, kun mies pääsi opiskelemaan ja saimme tietää, että edessä ovat taas uudet kuviot.

No niin, sitten tähän vuoteen. Syksy meni omalla kohdallani melko matalalla profiililla. Yritin antaa tuoreelle opiskelijalle mahdollisimman paljon tilaa ja aikaa sopeutua opiskelurytmiin, mikä olikin tarpeen. Lapset sopeutuivat päivähoitoon hienosti, ja ehkä kerran tai kaksi joku heistä on jäänyt hoitoon itkien. Syksyn opintojani väritti perusfysiologia, josta en niin jaksanut innostua. Kurssilla opeteltiin mm. mittaamaan verenpainetta manuaalisesti ja ottamaan laskimoverinäytettä kaiken teoriatiedon lisäksi. Sen sijaan VPL eli vuorovaikutus potilas-lääkärisuhteessa oli yksi koko vuoden lempikursseistani - fiilistelyä siitä voitte lukea täältä. Samoin toiset ja viimeiset terveyskeskuspäivät jäivät hyvänä muistona mieleen. Minua ohjanneen lääkärin kanssa kävimme kiinnostavia keskusteluja mm. erikoistumisesta, ja muutenkin "oikeaan" työympäristöön pääseminen joka kerta vahvistaa fiilistä siitä, että etenen oikeaan suuntaan.

Preklinikan viimeinen neljännes alkoi hankalasti. Takana oli ihanan rento loma Kanarialla, ja arkeen paluu viikkokausia kestäneine sairasteluineen verotti niin aikaa kuin voimiakin. Kliinisen mikrobiologian opiskelu oli omalla kohdallani turhankin kliinistä! Mutta siitäkin selvittiin, ja ko. kurssin loppukiri tuotti tämän vuoden parhaan arvosanan. Yleinen patologia sen sijaan ei mennyt ihan niin hyvin (syytän sitä, kun vielä seitsemän minuuttia ennen tentin alkua olin vielä kotona etsimässä jonkun muksun puuttuvaa vaatekappaletta ja lopulta päädyin tenttiin jo valmiiksi lannistuneena). Isoimman urakan eli farmakologian tuloksia saanemme odottaa vielä pitkään, mutta uskaltaisin väittää, että sekin menee heittämällä läpi. (Edit: Ja näinhän siinä kävi, paras arvosana kolahti siitä!)

Summa summarum: olen tykännyt näistä kahdesta vuodesta aivan älyttömästi. Eniten haasteita itselleni toivat biokemian ja neurotieteiden asiat, joskaan yhtään tenttiä ei ole tarvinnut hylsyn takia uusia. Prekliiniset opinnot ovat olleet minulle mahdollisuus oppia paljon asioita, joita en ole ennen osannut, mutta joita tarvitsen kliinisten tietojen ja taitojen pohjaksi. Etukäteen ajattelin, että preklinikka on ihan pelkkää teoriaa, mutta ainakin omaa sh-taustaani vasten katsottuna olen todennut tuon luulon vääräksi. Paljon olen oppinut asioita, joita joskus mietin, mutta joita en koskaan työni lomassa ehtinyt selvittää. Näiden vuosien myötä olen taas vähän valmiimpi palaamaan työelämään, eri roolissa toki kuin tähän asti.

Parasta näissä kahdessa vuodessa on kuitenkin ollut se, että ensimmäistä kertaa aikoihin tunnen olevani juuri siellä, missä haluankin, ja ympärillä on mahtavia tyyppejä, tulevia kollegoita ja muita, jotka jakavat tätä hetkeä kanssani. En melkein malta odottaa, että pääsen syksyllä "tositoimiin". Silti tämän hetken päällimmäinen fiilis on se, että preklinikka on ollut elämäni parasta aikaa - ei helpointa eikä vaivattominta mutta keveästi parasta! ♥

Vähän niinku lomalla

Ihanaa äitienpäivää! Tänään sain nukkua pitkään ja minua ilahdutettiin niin valmiilla aamiaisella kuin lasten yllätyksilläkin. Koko viikko on ollut yhtä sipinää ja supinaa, kun paketteja on piilotettu niin kaappiin kuin maton alle. Yhtä lahjapakettia etsittiin aamulla pitkään, kunnes se löytyi oman opiskelupöytäni alta. Onnea ovat ihanat lapset ♥

Vaikka tätä lukuvuotta onkin vielä muutama viikko jäljellä, on meidän porukka aivan lomalla. Mies päätti ekan opiskeluvuotensa järjettömään tenttisumaan, ja nyt on loman vuoro. Lapset saavat tässä välissä pitää reilut pari viikkoa lomaa hoidosta. Tarkoitus on käydä ekaa kertaa tälle vuotta mökillä ja ehkä muuallakin, jos virtaa riittää.

Itselläni on pakolliset harkat ja muut tältä vuodelta jo takana, ja edessä siis enää iso farmakologian tentti. Paljon on vielä opiskeltavaa, luettavaa ja kerrattavaa, mutta hyvällä fiiliksellä mennään. Tässä vaiheessa kevättä tosin alkaa ote lipsua ja keskittymiskyky heikentyä itse keneltäkin, joten pitänee yrittää vielä tavallista enemmän ;) En silti voi käsittää, miten kaksi kokonaista vuotta on vilahtanut näin nopeasti. Ihan vastahan pänttäsin pääsykokeeseen ja sain tiedon sisäänpääsystä, ei siitä voi olla vielä kahta vuotta!

Kevään ekat kesäisen lämpimät päivät ovat ilahduttaneet täällä Kuopiossakin. Lapset ovat päässeet taas pyöräilyn makuun, ja minä muuten myös. Päivitin pyöräni paremmin kuopiolaisiin olosuhteisiin sopivaksi, joten nyt pääsee paremmin liikkumaan ja ylämäetkin sujuvat keveämmin. Kevät on toki tuonut mukanaan ei-niin-ihanat siitepölyallergiaoireet, enkä muutenkaan voi sanoa nauttivani helteistä. Joka tapauksessa kesä on vain kerran vuodessa, ja onhan se kivaa, kun ei ulos tarvitse enää toppautua!


Pääsykokeisiin valmistautuville tulee vielä alkuviikosta J:n kuulumiset sekä omat viimeiset tsemppini. Nauttikaahan lämmöstä parhaanne mukaan :)

Huhtikuu 2018

Kivaa vappua! Toukokuu ehti taas vaihtua ennen tätä kuukausikatsausta, mutta päivä sinne tai tänne. Taas on todettava, että kulunut kuukausi kiiti ohi luvattoman nopeasti. Paljon ehdittiin, vaikka aina kuun lopulla tuntuu, ettei ole saanut mitään aikaan.

Huhtikuussa 2018

parasta oli VIHDOIN ja viimein päästä keräämään syväriaineistoani. Täytyy sanoa, että kaiken maailman viivästykset ja ongelmat matkan varrella paitsi ärsyttivät, myös kasvattivat taistelutahtoa.

inspiroivinta oli kuulla tulevan syksyn ja vuoden tapahtumista niin virallisessa klinikkainfossa kuin epävirallisemmassa klinikkaillassakin. Niin mahtavaa päästä oikeasti hommiin!

ikävintä myös huhtikuussa olivat sairastelut, joskin onneksi pääsimme tällä kertaa kohtuu vähällä.

ärsyttävintä on ollut se, kun olen koko ajan jäljessä aikatauluista. Vaikka meillä on meneillään vain yksi kurssi (tai juuri sen vuoksi), ottaa päähän, kun ei edes sitä saa handlattua :D

hauskinta on ollut huomata, miten suurella mielenkiinnolla suhtaudun syväreihini. Kaverit ehkä vähän nauraa mulle, kun oon niin innoissani. Mutta se on todettu jo monessa elämän asiassa, että parhaiten menee, kun on hyvä fiilis ja onnellinen siitä, mitä tekee! (Tilastot on taas otettu käyttöön; tällä hetkellä itse projektista olen tehnyt 18,75%)

ilahduttavinta oli, kun esikoisen eskaripaikka varmistui samaan ryhmään, jossa hän on ollut koko vuoden. Ihanaa, kun kerrankin (!) lapset saavat olla samassa paikassa jopa kaksi vuotta peräkkäin, eikä koko ajan tule muutoksia!

raskainta oli viime viikko, kun mies käytti kaiken aikansa tentteihin lukuun ja viikon kruunasivat vielä hautajaiset. Vasta tänä vuonna - jep, parempi myöhään kuin ei ollenkaan - olen oikeasti tajunnut, miten paljon miehen työpanos perheen eteen vaikuttaa - viime vuosi meni siis niin helposti verrattuna tähän!

piristävintä oli parin yön minilomalla pääsiäisenä. Parisuhde on yksi niistä asioista, jotka jäävät liian helposti arjen jalkoihin.

kauneinta oli kevään vähittäinen saapuminen, ihanat auringonlaskut ja se, kun lumi suli silmissä. Sellaista rumankaunista, kuten alkukevät tapaa olla.

haikeinta olivat hautajaiset, luonnollisesti. Hyvästit - etenkin lopulliset - ovat aina haikeita.


Kiitos, huhtikuu - tervetuloa, toukokuu! Kesää kohti ♥♥♥

Raskas viikko

Pikaiset sunnuntaiterveiset täältä hieman väsähtäneeltä porukalta! Puolisolla on huomenna viides tentti viikon sisään, mikä on kyllä näkynyt tämän viikon ohjelmassa ja onkin pääsyynä blogihiljaisuuteen. Viime viikonloppu ja vielä maanantaikin vietettiin rattoisasti vatsataudissa (joka ei onneksi itselleni tarttunut) ja siitä toipuessa. Tiistaista lähtien päästiin onneksi takaisin kiinni perusarkeen. Itse olen yrittänyt kiriä farmakologian rästejä kovin laihoin tuloksin. Näkyy olevan täysi työ siinä, että pysyisi edes joten kuten mukana kurssin aikatauluissa. Tällä viikolla oli myös farmakologian ryhmäopetus, jonka aiheena oli verenpainelääkitys. Kivaa päästä välillä pohtimaan "oikeita" potilastapauksia.

Viikon ohjelma ei päättynyt perjantaihin, vaan lauantaina oli myös herätys klo 6. Ajoimme koko perheellä miehen sukulaisen hautajaisiin reilun 100 kilometrin päähän. Lapset olivat ensimmäistä kertaa hautajaisissa niin, että heille jää niistä jonkinlainen muistikuva. Kuolema ja hautajaiset ovat jo pidempään puhuttaneet varsinkin esikoista. Siunaustilaisuudessa hän kuunteli todella tarkkaan kaiken, mitä pappi sanoi, ja kyseli jälkeenpäin, mitä mikäkin tarkoittaa. Haudalla kuultiin kauneutta rakastavan 4-vuotiaan kommentti: "Ihanat kukat!", kun kukkalaitteet oli aseteltu suljetun haudan päälle. Paikalla olleita hieman hymyilytti, mutta tottahan se oli - kauniit kukkalaitteet oli valittu läheisen muistoksi. Muistotilaisuus vietettiin kauniin perinteisessä miljöössä Seuratuvalla, josta alempi kuva on otettu. Tilaisuuden jälkeen vierailimme vielä miehen "mummolassa", vaikkei siellä enää ketään asukaan. Vaikka hautajaiset aina surullisia ovatkin, samalla on mukavaa, kun edes näissä tilaisuuksissa tapaa (miehen) sukulaisia, joiden kanssa arjessa ei ole tekemisissä.

Tänään olemme levänneet koko viikon edestä. Viikko vaati veronsa, ja minäkin jouduin nukkumaan päiväunet - mitä en todellakaan tee usein. Vaikka opintojen puolesta minulla olisi huomenna vapaata, hyödynnän sen syväreideni parissa, joten tavallinen arkipäivä - vaikkakin kivan tekemisen parissa -  on taas tiedossa. No, tiistaina on onneksi vapaata ja vappu. Simaa meillä kyllä on (kiitos miehen), mutta nähtäväksi jää, saadaanko munkkeja aikaan tänä vuonna ollenkaan!

Arkea ja juhlaa

Ja taas on perjantai! Kummallista, miten viikot tuntuvat yhtä aikaa loputtoman pitkiltä ja aivan liian lyhyiltä. Valoisat päivät auttavat jaksamaan, vaikka kieltämättä pientä kevätväsymystäkin on ilmassa. Kevättalvi on kaikista vuodenajoista vähiten suosikkini, ja olisin jo aivan valmis luopumaan esimerkiksi noista yli puolimetrisistä hangista. Saa nähdä, tuleeko tästä keväästä yhtä luminen ja kylmä kuin viimevuotisesta - toivottavasti ei. Kevätväsymykseen sentään on tulossa helpotusta: Vaikka talvilomaviikko kuluikin opiskellessa, pääsiäisen tienoilla saadaan sitten lomailla pidemmästi - jos vaan SFL:n tehtäviltä ja opinnoilta ehtii!

Viime viikonloppuna juhlimme 6-vuotiasta esikoistamme. Sankarin toiveen mukaan vieraina olivat "vain" kummit pitkän matkan takaa, ja illalla piipahti vielä pari muuta vierasta. Kaverisynttäreitä yritin markkinoida päivänsankarille, mutta jostain syystä hän ei kokenut niitä tarpeellisiksi.  Sen verran tiuhaan ovat hoitokuviot vaihtuneet, ettei serkkulapsia lukuun ottamatta ole vielä muodostunut mitään "pysyviä", todella tiiviitä kaverisuhteita. Sunnuntaina hän pääsi kuitenkin itse kokemaan kaverisynttärit ensimmäistä kertaa elämässään päiväkotikaverin synttäreillä. Alkuun vähän jännitti, mutta heti helpotti, kun pääsi tuttujen kavereiden kanssa leikkimään.

Minä pääsin jälleen haastamaan itseäni kakun kanssa, kun toiveena oli vaatimattomasti Spiderman-kakku. Härkää sarvista vain! Lopulta Spiderman muotoutui värjätystä sokerimassasta, seitin pursotin värjätystä pikeeristä. Vaikka itse tehty vaahtokarkkimassa onkin kakun päällä parhaan makuinen, tällä kertaa käytin kaupan valmista kaulintamassaa. Kaksi 250g:n pakettia yhdistämällä tuli riittävän iso levy - nyt en tehnyt samaa virhettä kuin syksyllä! Nyt voi taas hetkeksi huokaista, kun on puoli vuotta seuraaviin synttäripirskeisiin ;)

Juhlineen päivineen koko viime viikko oli oikein onnistunut. Oli muuten tälle vuodelle ihan eka viikko, kun kukaan ei ollut yhtenäkään päivänä kotona sairastamassa (tai "sairastamassa"). No, tokihan heti sunnuntaina kuopus alkoi yskiä ja nenä valua, joten hän oli maanantain kanssani kotona.  Pahemmin ei olisi kotipäiville - tai ainakaan opiskelemattomille sellaisille - varaa, kun YLPA on vielä todella pahasti kesken. Onneksi on illat ja viikonloput aikaa lukea, jos päivät kuluvat sairastupaa pitäessä... Pidetään peukkuja terveille päiville edelleen!

Tänä viikonloppuna pojat lähtevät reissuun ja tytöt jäävät kotiin. Saamme myös siskoni vierailemaan pitkästä aikaa, joten kiva viikonloppu tiedossa! Mukavaa viikonloppua sinnekin :)

Viikko preklinikassa

Mukavaa sunnuntaita! Muita lääkisblogeja lukiessa on tullut vastaan näitä minun viikkoni -postauksia, joten tokihan haluan tällaisen tehdä itsekin. Havahduin nimittäin siihen tosiasiaan, että tämän kevään jälkeen on siirtyminen klinikkaan, jossa opiskelu - todennäköisesti ja toivottavasti - on ainakin vähän erilaista kuin tähän asti. Viikon tapahtumiksi tuli puolivahingossa paljon muutakin opiskelun lisäksi, kun huvikseni kirjasin ylös mm. sen, mitä teen opiskelutaukojen aikana.

Maanantai

6.50
Ylös ja saman tien aamutoimiin. Lapset heräilevät itsekseen ja pukeutuvat kuka nopeammin, kuka hitaammin.

7.40
Ovesta ulos. Minä vien tänään pienemmät, kun miehellä alkaa jo klo 8. Itselläni on "vapaapäivä" eli pelkkää tenttiin lukua tiedossa.

8.15
Takaisin kotona, aamukahvit, somen selailut ja sen pohdinta, mistä aloitan.

9.00
Koneen ääreen. Katson sähköpostit ja lähetän viestin syväreihini liittyen. Aloitan bakteeri-infektioiden kertauksen, pohdin kliinisiä taudinkuvia ja sairauksien hoitoa luentodiojen ja muun materiaalin pohjalta.

11.50
Lounastauko. Laitan pikaisen aterian itselleni ja teen tiskit ruoan valmistumista odotellessa.

12.45
Bakteeritaudit jatkuvat. Selailen harjoitustyömonistetta ja käyn taudinkuvia läpi omista muistiinpanoistani. Kyllästyttyäni bakteereihin jatkan viruksiin. Osa virustaudeista on vielä hävettävän huonosti hallussa.

15.45
Välipalaa! Mies hakee tänään lapset (jes, eka päivä pitkään aikaan, kun ketään ei tarvitse hakea kesken päivän!), joten saan juoda rauhassa kahvit samalla kun selailen vielä vähän muistiinpanoja. Valmistelen päivällistä ja laitan sen uuniin kypsymään.

16.20
Istun koneelle näpyttelemään tätä postausta. Lapset tulevat hoidosta ja vaativat huomiotani, joten koneella istuminen jää minimiin.

16.40
Kyselen lasten päivän kuulumiset, etsitään yhdessä kadonnutta piirustusta ja muuta yleistä. Ripustan osan aiemmin pestyistä pyykeistä ja syön äkkiä ennen lähtöä harrastukseen.

17.30
Lähden saksan kurssille kävellen.

18 - 19.30
Deutsch sprechen! Jospa tällä mun saksalla pärjäisi joskus vaikka jossain saksankielisessä maassa :)

20.00
Kotona taas. Lapset on ruokittu, pesty ja laitettu nukkumaan, loput pyykit ripustettu ja keittiö siivottu sillä aikaa kun olin poissa. Pari tenavaa pomppii vielä muutamaan otteeseen ylös, mutta rauhoittuvat lopulta. Syön illallista ja lueskelen samalla tekemiäni yhteenvetoja.

20.30
Käyn opiskelumateriaalien pohjalta läpi parit yleiset taudinkuvat ja niiden aiheuttajat, kuten ripulitaudit ja ylähengitystieinfektiot.

21.00
Sähköpostin tsekkaus, jumppaan ilmoittautuminen ja huomisen opiskelusuunnitelman tekeminen. Eipähän aamulla kulu turhaan aikaa jahkailuun! Suunnittelemme miehen kanssa ensi viikon ohjelman, kirjaamme ylös lasten päivähoitoajat ja omat opiskelun erityisjutut (molemmilla tentti).

21.30
Taas koneella, kirjoittelen tätä postausta.

21.45
Käyn miehen kanssa läpi fysiikan asioita huomista välikoetta varten. Enpä niistä paljoa muista minäkään! Välillä tuntuu kyllä aika epäreilulta, ettei toinen voi auttaa mua yhtään :D

22.15
Luen vielä vähän ennen nukkumaanmenoa. Tällä hetkellä kesken on Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän.

22.45
Valot pois ja nukkumaan. Huomenna kello soi taas ennen seitsemää.

Tiistai

6.50 ylös ja klo 9.00 asti samat hommat kuin eilenkin

9.00
Opiskelun ääreen. Sieni- ja parasiitti-infektiot tänään käsittelyssä. En muista taudinaiheuttajia saati sairauksia puhumattakaan lääkevaihtoehdoista. Normitilanteessa olisin ehkä käsitellyt nämä asiat vähän aiemmin kuin päivää ennen tenttiä...

10.30
Kela muisti minua eilen tosi kivalla kirjeellä, olen kuulemma tienannut ihan liikaa vuonna 2016! Kaivan esiin kaikki mahdolliset dokumentit ko. vuodelta, otan niistä kuvat ja lähetän uudelleenkäsittelypyynnön Kelalle. Saapa nähdä, kuinka käy.

11.00
Hmm. Takaisin mikrobilsan pariin. Prioneja, viruksia, sairauksia, hoitoa, immunologiaa kaikkea iloisesti sekaisin.

11.30
Ruokatauko, syön eilistä ruokaa ja pidän samalla taukoa opiskelusta.

12.00
Uudella tai samalla innolla tenttiinluvun kimppuun. Tiedän, että tämä on jo vähän epätoivoista, mutta pakko vaan tehdä sen verran kuin vielä ehtii.

13.30
Lähden kaverille kahville. Vähän kerrataan mikrobilsaa, mutta 95% ajasta jutellaan ihan muita juttuja.

16.00
Jumppaan pitkästä aikaa. Huippua! Tulee pää tyhjättyä tehokkaasti opiskelustressistä.

17.30
Takaisin kotona, syödään eilistä ruokaa (kerralla valmistetut isot ruokamäärät ovat niin parhaita). Lapset on mies hakenut hoidosta. Tuon tullessani postista esikoisen synttärilahjan.

18.00
Opiskelujen ääreen, lapset katsovat ohjelmaa ja käyvät aina välillä moikkaamassa. Kuopus sylissä opiskelu ei ehkä ole kaikista tehokkainta.

19.00
Annan lapsille iltapalaa ja hörpin itse samalla kahvia.

19.30
Takaisin lukujen ääreen, vielä on asiaa kerrattavana. Jumitun immunologian syövereihin, vaikka perusjutut alkaa olla jo hallinnassa ja bakteereissa löytyisi kerrattavaa. Vielä ehtii! Jumpan jälkeen mieli on sopivasti tyhjentynyt, ei tee yhtään tiukkaa lukea tähän aikaan.

21.45
Joo, nyt riittää. Huomiselle jää ihan pikainen viime silaus, koosteiden selaus ja harkkamonisteen luku. Iltapalaa ja kirjan ääreen!

22.30
Nukkumaan.

Keskiviikko

6.50 
Herätys! Kuopus tuntuu lämpöiseltä, ja mittauksen jälkeen lämpö on siinä rajoilla, joten hän jää tänään varmuuden vuoksi kotiin. Onneksi suurin osa tenttiin luvusta on jo hoidettu, aioin muutenkin vain kertailla kevyesti tänään. Mies vie isommat hoitoon ja jatkaa saman tien omiin opintoihinsa.

8.30
Aamutoimet tehty ja aamupala syöty. Otan tabletin sohvalle ja seuraan sivusilmällä olympialaisia ja kuopuksen puuhia. Kertaan mikrobilääkkeitä ja vielä vähän immunologiaa.

10.30
Nyt riittää kertaus, enempää ei ole tehtävissä. Kirjoittelen tätä postausta taas vähän eteenpäin.

11.00
Lounastamme yhdessä kuopuksen kanssa. Selailen vielä harjoitustyömonisteen läpi, vaikka mitään ei tasan tartu enää päähän.

11.30
Mies tulee hoitamaan vuorostaan kuopusta ja heittää minut autolla yliopistolle. Matkalla pyydän häntä pysähtymään sen aikaa, kun käyn eri rakennuksessa allekirjoittamassa syväreihin liittyvän hakemuksen.

12.00
Kliinisen mikrobiologian tentti. Aina ennen tenttiä jännittää edes vähän. Joka tapauksessa olen tentissä ja sen jälkeen tyytyväinen siihen osaamistasoon, jonka sain lähinnä maanantain ja tiistain aikana räävittyä kasaan.

13.30
Poistun tentistä ja laitan miehelle viestiä, ettei kuopusta tarvitsekaan viedä miehen siskolle hoitoon, vaan ehdin itse kotiin hänen kanssaan. Käyn pikapikaa kirjastossa tulostamassa itselleni nimilapun ja säntään valokuvaukseen (klinikan kulkukorttia varten).

13.50
Pääsen miehen kyydillä kotiin. Tenttien jälkeiset hetket on pyhitetty elämästä nauttimiselle, joten keitän hyvät kahvit ja nautin minttukrokanttisuklaata sen kanssa! Otetaan rennosti kuopuksen kanssa seuraavat pari tuntia.

16.30
Mies kotiutuu ja tuo tullessaan isommat päiväkodista. Laitan ruokaa ja pyykkikoneen pyörimään. Ruokailun jälkeen vietetään rentoa iltaa, lapset katsovat ohjelmia ja minä luen sohvalla keskeneräisen kirjan loppuun. Väsyttää ihan törkeästi - aika jännää, että "pelkkä" tiivistahtinen opiskelu reilun viikon ajalta kostautuu lamauttavana fyysisenä väsymyksenä! Saan kahvista sen verran virtaa, että jaksan jopa viikata puhtaat pyykit kaappeihin ja ripustaa uudet kuivumaan.

19.30
Pitkästä aikaa ehdin lukea lapsille kokonaiset kaksi iltasatua. Hartaasta kirjojen valinnasta huomaa, miten tärkeää lukeminen heille on. Kun on paljon tekemistä, liian helposti luopuu juuri tällaisista "ylimääräisyyksistä". Lapset siivoavat lelut paikalleen ennen nukkumaanmenoa.

20.00
Mies laittaa lapset nukkumaan, sillä aikaa minä siistin kämppää, teen tiskejä jne. Käyn antamassa iltahalit ja -pusut sekä komentamassa peikot pois. Sen jälkeen omaa aikaa, surffailua, sarjoja, lukemista - kaikkea mukavaa tekemistä.

22.45
Nukkumaan.

Torstai

6.50
Kello soi, mutta venytän nousemista tasaan asti. Tänään poikkeuksellisesti mies vie lapset autolla hoitoon, joten saan itse jäädä jo aamupalalle.

8.40
Tämän postauksen kirjoittamista ja julkaisua odottavan viimeistelyä. Kuvien muokkaus on aina niin hidasta!

9.30
Olympialaisten seuraamista sivusilmällä samalla, kun selaan YTH:n luentomateriaaleja. Teen YTH:n oppimistehtävistä puolet, enempää en jaksa.

11.30
Lounaan jälkeen lähdemme miehen kanssa ruokakauppaan, harvinaista! Yleensä mies käy yksin ilta-aikaan. Vähän huvittaa tämä ruuhkavuosien "parisuhdeaika", kun ollaan mielissään yhteisestä kauppareissusta!

13.00
Mies vie minut keskustaan asioille ja ajaa itse kotiin. Tunnin päästä kävelen kotiin ja matkalla nappaan pari valokuvaa auringossa kylpevästä Kuopiosta. Ehdin käväistä kotona, mutta liki saman tien pitää lähteä hakemaan lapset.

16.30
Laitan ruoan, mies lähtee harrastukseen. Lapset leikkivät omia juttujaan, välillä luetaan ja katsotaan ohjelmaa. Iltapalan jälkeen iltapesut ja nukkumaan.

20.30
Katson YLPA:n opetusvideon ja erilaisia näytteitä huomista harkkaa varten. Viimevuotisesta histologian osaamisesta olisi nyt kyllä hyötyä!

21.30
Omaa aikaa nukkumaanmenoon asti.

Perjantai

6.30
Aikaisempi herätys, koska pitää heti aamusta olla syväritapaamisessa. Tosin kuopus potki mut hereille jo ainakin varttia aiemmin :S Onneksi on perjantai!

7.50
Vien esikoisen ja suuntaan KYS:lle. Syväritapaaminen (suunnitelmien päivitystä jne) on pikaisesti ohi, ja pääsen jatkamaan yliopistolle.

9.00
Yliopistolla itseopiskelemassa. Kirjoitan vähän tätä postausta ja käyn vielä läpi YLPA:n tämän päivän näytteitä.

10.15
YLPA:n luento, aiheena kasvaimet. Osaksi tuttua asiaa aiemmilta kursseilta, mutta toki myös paljon uutta.

12.00
Lounaalla kaverin kanssa. Valmiille aterialle pääseminen on joka kerta yhtä kivaa!

13.15
YLPA:n toinen harkka. Tänään käsittelyssä mm. ruokatorven, kohdunkaulan, imusolmukkeen ja sydämen näytteet, joista etsitään mahdollisia patologisia muutoksia. Vähän meinaa keskittyminen rakoilla, mutta jotenkuten kunnialla selvitään tästäkin.

15.30
Kotona, mies ja lapset tulevat sattumalta aivan samaan aikaan. Ensin kahvit, sitten viikkosiivous. Ilta toipumista rankasta perusviikosta sopivan aivottoman tekemisen parissa, vähän taas postauksen päivittämistä ja seuraavan suunnittelua. Nukkumaan liian myöhään, koska on perjantai ja tiedän, että saan huomenna nukkua pidempään.

Viikonloppu

Lauantai alkaa kivasti kultamitalikahveilla (loistavaa Iivo!). Myöhemmin käymme koko porukalla parituntisella metsäretkellä, juomme kaakaota ja paistamme makkaraa. Opiskeluun liittyen luen YTH:n luentodioja ja artikkeleita, joskin melko laiskasti.

Sunnuntaiaamuna jännätään taas hiihtoa. Tänä viikonloppuna ei ole sen kummempia sunnuntaijuttuja, vaan keräillään porukalla voimia uuteen viikkoon ja nautitaan aikatauluttomuudesta. Astetta vakavammin luen jo YTH:n materiaaleja, syvennyn erityisesti ilmansaasteita ja sisäilmaa koskeviin matskuihin. Suunnittelen seuraavan viikon opiskelut, ilmoittaudun pariin jumppaan ja menen ajoissa nukkumaan. Maanantai - olen valmis!


Tulipa pitkä postaus! Jos haluat tietää vielä jotain lisää, kysy toki :)

Parhaat vinkit perhematkailuun

Nyt on jo maaliskuu, mutta yksi postaus tammikuisesta lomastamme oli hukkunut luonnosten uumeniin. Ulkomaanmatkan muodossa tuli siis testattua toimivia toimintamalleja, joten voinen jakaa pari vinkkiä tänne bloginkin puolelle. Voin sitten seuraavan matkan tullen käydä itsekin katsomassa, millä keinoin pidettiin kolme alle kouluikäistä (ja muut matkustajat) kohtalaisen tyytyväisinä lentokentällä, koneessa ja muissa julkisissa tiloissa.

Ruoka ja juoma

Nälkä on pahin vihollinen. Kunnon aamiaisella, lounaalla tai välipalalla ennen lähtöä voi pelastaa paljon. Liian vähäinen juominen voi ainakin meidän muksuilla näkyä kiukkuisuutena, joten juomista on tarjottava riittävän tiuhaan. Vaikka emme muuten harrasta napostelua aterioiden välillä, lentokoneessa ja muutenkin lomalla ei olla niin tiukkoja. Lapsilla oli lennon aikana naposteltavana rusinoita ja pieniä karkkiaskeja, joiden avulla he pysyivät tyytyväisinä koko lennon ajan. Tietenkin lentoateria meni herkkujen edelle ihan niin kuin kotonakin ruoka syödään ensin. Nousun ja laskun aikana isommat pureksivat purkkaa ja pienin jauhoi rusinaa tai joi vettä.

Riittävä väsytys ja lepo

Tämäpä onkin taiteilua, kun parasta olisi, että lapset ovat purkaneet energiaansa ennen matkalle lähtöä, mutta silti niin virkeitä, ettei väsymyskiukku iske. Paras on toki, jos lennot tai matkustusaika yleensäkin sopii lasten päivärytmiin. Meillä näin ei ollut, vaan tulopäivänä olimme todella myöhään perillä hotellissa (Suomen aikaa n. klo 1.30), kun taas paluumatkalle piti herätä jo kolmelta aamuyöllä. Hivenen haastavat ajat siis lasten kannalta. Kaksi nuorempaa otti onneksi päiväunet  lennolla molempiin suuntiin, joten matkoista selvittiin melko helposti. Helpotti muuten suunnattomasti, kun minulla ja nuorimmaisilla oli oma penkkirivi. Ei tarvinnut varoa vieressä istuvia, vaan lapset voivat valita sopivan asennon ja vaihdella paikkoja keskenään.

Pelit ja leikit

Automatkoilla meillä on mukana lastenlaulu-cd:itä tai äänikirjoja, joita kuunnellessa ajankulu unohtuu. Saatamme myös leikkiä erilaisia leikkejä, kuten laiva on lastattu tai "omanväristen" autojen etsintää. Lentokoneessa lentotilassa oleva puhelin tai tabletti on hyvä apu, joskaan meillä muut kuin esikoinen eivät sen päälle vielä (onneksi) ymmärrä. Piirtämistä rakastavalle lapselle mukaan otettiin värityskirja ja muutama värikynä, lukemisesta/kirjojen katselusta kiinnostuneelle pari lastenkirjaa. Lentokonekuulokkeiden avulla lapset voivat seurata piirrettyjä, mutta muuten lennot sujuivat vailla kummempia ohjelmanumeroita. Välillä katseltiin ulos ikkunasta ja mietittiin, mitä siellä näkyykään. Paluumatkalla lapset nököttivät välistä paikoillaan niin nätisti, että saatoin itse lueskella kirjaa.

Rento ja rauhallinen asenne

Lasten myötä olen oppinut vähintäänkin teeskentelemään, että kaikki on hallinnassa. Jos vanhempi stressaa, rauhattomuus tarttuu helposti lapsiinkin. Tyynenä pysyminen onkin kaikki kaikessa. Menomatkamme piteni yllättäen tunnilla, joten olimme vielä suunniteltua myöhemmin perillä. Kaikki meni kuitenkin hyvin, emmekä tehneet Kööpenhaminan välilaskusta sen suurempaa numeroa. Onneksi konetta ei tarvinnut vaihtaa, vaikka ensin niin kuulutettiinkin. Joka tapauksessa suunnitelmien muutoksia ja yllättäviä käänteitä tulee jokaisella matkalla, joten niitä on vain opeteltava sietämään - ja pysymään tyynenä, tuli mitä tuli.

Sääntöjen opetus ja kertaaminen

Lapsi ei tietenkään itsestään opi, miten julkisissa tiloissa, kuten junassa tai lentokoneessa käyttäydytään. Vanhemman pitää kertoa säännöt, se, että lentokoneessa istutaan paikallaan ja niin edelleen. Me jopa kuivaharjoittelimme turvatarkastusta ja lentokoneessa istumista, koska edellisestä lentomatkasta ei lapsilla luonnollisesti ollut muistikuvia. Teroitimme lapsille, ettei lentokoneessa huudeta, kiljuta eikä potkita edellä istuvan penkkiä. Parhaankin harjoittelun ja valmistautumisen jälkeen on mahdotonta sanoa, miten lapsi lopulta käyttäytyy, mutta uskon, että etukäteen valmistautumisella ja toimintatapojen opettamisella päästään kuitenkin parempaan lopputulokseen. Itse olen tämän matkan jälkeen hirmuisen ylpeä omista pikkuisistani ♥

Näistä viidestä kohdasta eniten lomailuamme helpotti hyvä asenne, tai ehkä sittenkin etukäteen varautuminen. Kun oli jo ajatellut, ettei kaikki mene niin kuin Strömsössä, todellisuus ei lyönyt silmille niin pahasti. Joka tapauksessa kaikki meni paljon paremmin, sujuvammin ja helpommin kuin olisin koskaan osannut etukäteen kuvitella. Pessimisti ei pety, vai miten se menikään :D Seuraavaa lomaa jo odotellen!