Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlat. Näytä kaikki tekstit

23.2.2019

Lääketieteen kandidaatti

Tänä viikonloppuna kurssimme juhlii lääketieteen kandidaatin arvonimeä. Syksystä alkaen olemme totutelleet siihen, että meidät esitellään ja meitä puhutellaan kandeina, mikä tuntui alkuun todella oudolta. Lääketieteen kandidaatti on arvonimi, ei tutkinto, eikä siihen tarvita muuta kuin tiettyjen opintojen suoritus. Itselleni tosin oli pitkään epäselvää, missä vaiheessa ja mitkä opinnot suoritettuamme meistä oikeasti tulee kandeja. Sittemmin sekin on selvinnyt, ja tässä sitä ollaan - minäkin olen nyt lääketieteen kandidaatti eli ytimekkäämmin LK. Tärkeä välietappi opiskelussa on saavutettu, ja nyt on aika juhlia!




Hyvää viikonloppua teille kaikille!

14.12.2017

Keltaiset 2v-juhlat

Kuopuksen kaksivuotissynttäreitä vietettiin viime viikonloppuna. Vastustaakseni joulukuun pimeyttä valitsin synttärikemujen teemaväriksi kirkkaankeltaisen. Kakusta tuli tosin vähän vauvankeltainen ;) Viime vuonna kuopus jäi vaille kunnollisia synttärijuhlia, joten nyt pidettiin ihan kunnon kemut. Vieraita saimme läheltä ja kaukaa ja olipa kyllä mukavat juhlat!


täytekakku, lapsen, 2, synttärit, juhlat, mmf, vaahtokarkkimassa

itse tehty, koriste, kakun päälle, kissa, 2, synttärit, synttärikakku


Tällä kertaa jaksoin väsätä kakunkuorrutteeksi vaahtokarkkimassankin itse, keltaisen värin sai elintarvikeväristä. Kakun täyte oli mansikkainen. Muita tarjottavia olivat suolaisina coctailpiirakat ja kinkkuhyrrät ja makeina minimuffinit, keksit ja karkit. Ja kuten kuvasta näkyy, kissateema jatkui näissäkin juhlissa! Kissa on yksi päivänsankarin lempieläimistä ja samoin mieluisa leikin aihe. Toisinaan iltaisin pitää komentaa kissat nukkumaan lasten sijaan...


synttärit, ruusut, kukat, koriste, kahvipöytä, juhlat

koriste, somiste, juhlapöytä, kukat, keltainen, teemaväri


Juhlapöydän koristeena olleet keltaiset ja valkoiset ruusut piristivät vielä monta päivää juhlien jälkeenkin. Väreillä on ihmeellinen voima, ei voi muuta sanoa :)


juhlapöytä, tarjoilut, kukat, ruusut, kynttilä, muffinit, keksit,

karkit, keksit, muffinit, makeaa, juhlapöytä, synttärit

Lasten synttärit on nyt tältä vuodelta pidetty. Ensi vuonna vasta jännää on, kun esikoinen täyttää jo kuusi ja aloittaa eskarin. Yhtä aikaa niin iso ja pieni :')

16.10.2017

Nelivuotiaan supersynttärit

Vihdoin lähes kuukautta myöhässä saimme aikaiseksi juhlia kunnolla reipasta nelivuotiasta. Hän toivoi supersankarikakkua, joten sellaisen hän myös sai. Muovailin pastaväreillä värjätystä kaulintamassasta kissan ja sen päälle asiaankuuluvat vermeet. Tämä syksy on vaatinut veronsa, joten tällä kertaa en jaksanut tehdä itse vaahtokarkkimassaa. Kakun päälle päätyi siis levy samaa valmista kaulintamassaa, josta tein koristeetkin. Valitettavasti massa ei riittänyt koko kakun päälle, joten reunus koristeltiin kermalla.


synttärit, syntymäpäivä, kakku, 4-vuotias, kaulintamassa, täytekakku

juhlapöytä, koristelu, kakku, kakunkoriste, kaulintamassa, synttärikakku


Supersankarikissa herätti hilpeyttä, mutta niin kai oli tarkoituskin :D Joka tapauksessa oli kivaa päästä taas tekemään kakkua, vaikka joka ikinen kerta tuskailen noiden massojen ja ideoideni kanssa. Koristelu on lasten lempipuuhaa, joten ilmapalloja piti puhaltaa toosi monta ihan vain kuullakseen seuraavassa hetkessä sen poksahduksen... 


koristelu, värikäs, juhlat, synttärit, 4-vuotias, ilmapallot, lyhdyt

juhlapöytä, kakku, tarjoilut, muffinit, suolainen piirakka, synttärit


Kutsuvieraita juhlissa oli synttärisankarin toiveesta vain yksi, mutta hyvin pärjättiin pienelläkin juhlaporukalla. Sen vaan huomasin valmistellessa, että on näköjään aivan sama, onko vieraita yksi vai kymmenen - stressaan juhlista joka tapauksessa. Kaverisynttäreitä kauhulla odotellen... 


juhlapöytä, vaahtokarkit, teemaväri, tarjoilut

synttärit, tarjoilut, suolainen, makea, koristeet, kynttilät, vaaleanpunainen

synttärit, lahja, synttärisankari, 4-vuotias, lahjatoive


Sellaiset pienimuotoiset pirskeet oli tällä kertaa. Nyt on 3/5 tämän vuoden synttäreistä juhlittu. Me kuopuksen kanssa juhlimme sitten joulukuussa. Mutta sitä ennen tehdään kaikenlaista kivaa, kuten käydään tulevana viikonloppuna I love me -messuilla!


Pirteää viikkoa jokaiselle :) Meillä piti ottaa kirkasvalolamppu taas käyttöön, sen verran väsyttävät jo nuo pimeät aamut. Loppusyksy on vuoden pahinta aikaa, ainakin minulle. Yritetään jaksaa - tsemppiä siis meille kaikille!

7.10.2017

Uusissa ja vanhoissa maisemissa

Tämän syksyn toiset häät juhlittiin viime viikonloppuna. Tällä kertaa tutustuimme juhlien merkeissä Poriin, jossa taisin vierailla nyt ensimmäistä kertaa. Kaunis pari sanoi tahdon viehättävässä Keski-Porin kirkossa, ja sitten juhlittiin yötä myöten. Onneksi olimme miehen kanssa kaksin liikkeellä, ja fiksusti varanneet hotellin hääpaikan läheltä. Niinpä säästyimme kolmen tunnin ajomatkalta vielä juhlien päälle.




Kuvasaldo jäi valitettavan niukaksi, kun keskityin mieluummin nauttimaan hetkestä. Juhlapaikalla oli niin tunnelmallisen hämärää, etten viitsinyt pahemmin räpsytellä salamavalojani muiden häiriöksi. Juhlien loputtua ja tuore aviopari hyvästeltyämme liukenimme miehen kanssa paikalta varaamamme hotelliin. Loistavasti nukutun yön jälkeen nautimme runsaan aamiaisen, jolla pärjäsimme pitkälle iltapäivään asti. Miniloman tulos on, että viihdymme edelleen toistemme seurassa, mikä on tietysti positiivinen juttu :D




Paluumatkalla piipahdimme ystäviemme luona heidän vastavalmistuneessa omakotitalossaan. Hauskasti todella monet ystävistämme ovat vastikään rakentaneet tai rakennuttaneet oman kodin. Niissä vieraillessa ei - tietenkään - voi välttää pientä kotikateutta, mutta päällimmäisenä on iloinen mieli ystävien puolesta, joiden raskas raksa-aika on takana.

Ihan samalla tavalla kuin asuntomessukodit, myös ystävien ja tuttavien uutuuttaan säihkyvät asunnot ovat tooodella kaukana siitä, missä itse olemme nyt. Ne muistuttavat siitä, mille itse käänsimme selkämme. Samalla tunnen suurta vapautta siitä, ettemme ole tällä hetkellä kiinni missään. Tässä tilanteessa sekä ilot että huolet ovat pieniä ja yksinkertaisia, ja kaikki tiet ovat avoinna.






Osittain menneen nostalgisointiin liittyen kävimme kurkkaamassa, mitä entisille kotiseuduillemme kuuluu. Totesimme, ettei sinne ole ikävä, vaikka totta kai paikkaan liittyy paljon hyviä ja rakkaita muistoja. Reilussa vuodessakin ehtii kasvaa niin erilleen, ettei enää osaa kuvitella itseään "entiseen elämäänsä". Olen silti onnellinen niistä vuosista, jotka asuin Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla. Sinne liittyvät lähes kaikki minun ja mieheni yhteiset muistot, samoin lasten elämän merkkihetket. Mutta nyt kokoamme uusia muistoja Kuopiossa.




Ajettuja kilometrejä viikonlopun aikana kertyi reilusti yli 1000. Onneksi lapset saivat jäädä mummolaan hoitoon juhlien ajaksi, ettei heidän tarvinnut matkustaa ihan niin paljoa. Mummo ja pappa taisivat hemmotella "murut" aivan piloille, mutta se heille suotakoon ;)


Pirteää viikonlopun jatkoa! Oon aivan onnessani, kun eilen ei tarvinnut lähteä mihinkään. Ihanaa olla kotona ♥

30.9.2017

Kuukausikatsaus: syyskuu

Syyskuussa opinnot alkoivat toden teolla. Oli lieviä käynnistymisvaikeuksia, joita en totta puhuakseni ole voittanut vieläkään. Näköjään vie oman aikansa, ennen kuin tottuu uusiin arkirutiineihin. Minä olen päävastuussa lasten hoitoon viennistä ja hausta, koska miehellä on paaaljon pidemmät koulupäivät kuin minulla. Tottahan sitä itselläkin riittäisi opiskeltavaa aamusta iltaan, mutta johonkin se raja on vedettävä.




Ajankäytön kanssa on taas ollut tekemistä. Syyskuun kaksi viikonloppua kului juhliessa ensin siskoni, sitten kavereiden häitä. Juhlat ovat mukavia, mutta kyllä huomaa, että noilla pitkillä matkoilla väsyy. Näiden toisten juhlien jälkeen en taas hetkeen aio liikahtaa kotoa mihinkään kauemmas!


Syyskuussa muun muassa:





Sellainen oli syyskuu. Nyt on 3/4 vuodesta takana, joten käväistäänpä ihan nopsaan vilkaisemassa, mitä tämän vuoden tavoitteilleni kuuluu. Täytyy sanoa, että hyvältä näyttää. Suurin osa tavoitteista on täyttynyt tai täyttymässä, joten vuoden viimeiselle neljännekselle ei kasaudu kovin suuria paineita ;) Tosin osa tavoitteistani on niin ympäripyöreitä, etten enää itsekään tiedä, mitä niillä olen tarkoittanut. Noh, hyvä fiilis on tärkein!


Just nyt lapset lähtivät mummon ja papan kanssa kirjastoon ja me miehen kanssa valmistaudumme juhliin. Mukavaa viikonlopun jatkoa :)

25.9.2017

Häätunnelmia ja syysaurinkoa

Lauantaina saimme seurata, kun siskoni ja hänen miehensä sanoivat toisilleen tahdon. Häät olivat aivan ihanat, morsian oli suloinen ja sulhanen komea. Häät ovat joka kerta koskettavia, mutta erityisesti silloin, kun joku oikein läheinen menee naimisiin. Liikutuksen kyyneliä sai taas nieleskellä pitkin matkaa, erityisesti, kun hääpari lauloi kirkossa yhdessä välimusiikin. Todella kaunista ♥


häät, juhlat, hääkimppu, kukat, morsian, kirkko

kirkko, häät, juhlat,

istutukset, kukat, syyshäät, syyskuu, häät

lapset, juhlavaatteet, mekko, häät, korut, diy, rannekoru

 Äiti ja tytär ennen vihkitilaisuutta esikoisen ikuistamana :)

Juhlapäivänä aamu valkeni kauniina ja kesäisen lämpimänä. Oli todella upeat säät koko viikonlopun, kuten voi jo kuvistakin päätellä. Viehättävänä juhlapaikkana oli Sälinkään kartano, jota sain itsekin olla koristelemassa juhlakuntoon häitä edeltävänä iltana. Morsiamella ei näyttänyt olevan stressistä tietoakaan edellisenä iltana eikä hääpäivänäkään, mitä ihmettelen suuresti. Mutta hyvä niin. Itse olin lupautunut sekä lukemaan kirkossa että totta kai osallistumaan perheen ohjelmanumeroon, mutta yllättävän vähällä stressillä niistä selvisin. Enemmän työtä tietysti aiheutti jälkikasvun paimentaminen ;)


hääjuhla, kartano, häät, juhlat, hääpari

hääkakku, häät, tarjoilu, kartano,

koristelu, vaaleanpunainen, häät, kukka-asetelma, hääkahvi


Juhlien jälkeisen aamupäivän lojuimme rennosti siskojen kanssa. Avioituneen siskoni pitkäaikainen ystävä majoittui samassa paikassa kanssamme. Olin jo ehtinyt unohtaa, että hänhän on lääkäri! Niinpä sain jälleen kerran sattumanvaraisesta kohtaamisesta jotain mukaani myös opintoja ajatellen. Vanhempien ja kokeneempien ajatuksista on paljon iloa tällaiselle elämää aina vaan opettelevalle :)

Sunnuntai-iltapäivänä karautimme vielä Helsinkiin moikkaamaan rakasta ystäväpariskuntaa. Käytiin vähän niin kuin valmistujaiskahveilla, kun oikeille kahveille emme aikoinaan päässeet. Nyt otettiin vahinko takaisin ja päivitettiin kuulumiset puolin ja toisin. Onnea ovat ystävät, jotka tuntee pitkän ajan takaa. Vaikka näkemisten välillä kuluu helposti kuukausia tai jopa vuosia, on helppo jatkaa juttua, kun kaikkea ei tarvitse selittää juurta jaksain. Ystäväni, niin vanhat kuin uudemmatkin: olette aarteita ♥


koti, ruusut, sisustus, syksy

sisustus, ruusut, valo, koti, syyskuu


Viikonlopun saldona on iloinen ja virkistynyt mieli, vaikka kyllä täytyy sanoa, että nyt väsyttää. Kuten Instan puolella mainitsin, kotiinpaluu venähti yön puolelle. Mutta kerrankos sitä.


Taas on maanantai: uusi viikko, uusi alku. Viikon päästä eka tentti. Kahvin voimalla käyn nyt kirjojen kimppuun.

Ihanaa alkanutta viikkoa jokaiselle!

22.9.2017

Perjantain fiilikset: yhtä juhlaa!

Tällä viikolla kävimme juhlimassa sukulaislapsen synttäreitä, juhlistimme perheen kesken omaa 4-vuotiastamme ja huomenna saamme seurata, kun siskoni astelee miehensä kanssa alttarille. Yhtä juhlaa tämä elämä! Nelivuotiaan synttärijuhlat järjestämme myöhemmin, jotta voimme rauhassa valmistella hänen haluamansa juhlat. Lahjan hän sai kuitenkin jo oikeana synttäripäivänä.


4-vuotias, synttärilahja, syntymäpäivä, lahja, juhlat


Viikko on yhtä aikaa kulunut nopeasti ja hitaasti. Kuten aina ennen juhlia piti tälläkin kertaa varmistaa, että lapsille on sopivat vaatteet ja kengät. Onneksi tänä vuonna päästiin vähällä, eikä tarvinnut muuta kuin hankkia tytöille uudet sukkahousut. Itselleni saa - jälleen kerran - kelvata tässä postauksessa esiintynyt mekko, joka on palvellut vuodesta toiseen. Innostuin jopa vähän askartelemaankin, mistä todisteena ovat Instassa vilahtaneet tytöille tekemäni rannekorut ja siinä vaiheessa vielä keskeneräiset hiuspannat.


diy, häät, korut, hiuspanta, rannekoru, helmet, lapsille


Luvassa on tälle syksylle ensimmäinen "etelänmatka", häät kun järjestetään Uudellamaalla. Niinpä pakkaamme juhlakamppeiden lisäksi parit vaatekerrat ja yöpymistarvikkeet ja köröttelemme taas kerran viitostietä etelään. Viikonloppuun ahdamme vielä yhden kyläilyn ystävien luokse. Viimeksi näimme ihan liian kauan sitten, joten maltan tuskin odottaa :)


koti, syksy, sisustus, ruusut, asetelma


Tällaiset pikakuulumiset perjantaiaamuun. Voi olla, etten vauhdikkaan viikonlopun jälkeen ehdi ihan heti koneen ääreen, joten kuulumisiani siihen asti löytyy Instasta nimellä @tasapainoilija. Iloista viikonloppua!

6.3.2017

Vauhdikas viikko

Viime viikko oli kyllä melko hurja. Saman viikon aikana opiskelin embryologian tenttiin, yritin toipua edellisviikonlopun hääreissun aiheuttamasta univajeesta, valmistelin 5-vuotiskemuja leipomalla ja koristelemalla, ahdoin kalenteriini pari liikuntakertaa, seurasin antaumuksella Lahden MM-kisoja ja käsittämätöntä kyllä, päivitin blogia yhtä ahkerasti kun aina ennenkin. Kuluneella viikolla myös vietin kaksi arki-iltaa keskenäni lasten kanssa. Nämä illat kuluivat rennosti lasten kanssa oleillen, mikä oli tosi ihanaa, mutta aiheutti vähän painetta loppuviikkoon. Suurkiitos kuuluu puolisolle oman osuutensa tekemisestä, ilman sitä koko viikko olisi ollut katastrofi!

Embryologian tentti vaikutti menneen ihan ok, vaikka ainahan tentit voisivat paremminkin mennä. Joka tapauksessa 2/3 tenteistä ohi, joten voiton puolella ollaan! Sikäli vähän harmi, että tentit ovat näin sumassa - itse en ainakaan ehdi paneutua aiheisiin siinä määrin kuin haluaisin. Tietysti siinäkin olisi parannettavaa, että opiskelisi kurssin tahtiin vähän kerrallaan...

Lauantaina saapuivat esikoisen kummit entisiltä kotikulmiltamme asti, mikä oli totta kai arvostettava suoritus :) Olipa kiva päästä vaihtamaan kuulumisia heidänkin kanssaan, kun kuitenkin tätä nykyä nähdään harvemmin. Sunnuntaina aamupäivästä kävin pienellä kuvausreissulla, oli nimittäin täydellinen auringonpaiste! Myöhemmin,  kun minä laittelin juhlapöytää, mies oli lasten ja vieraiden kanssa pulkkamäessä.


syntymäpäivä, koristeet, diy, ilmapallot, 5-vuotias, juhlat


Synttärit onnistuivat oikein hyvin. Junakakunkin tunnisti suurin piirtein junaksi, ja mikä tärkeintä, päivänsankari oli tyytyväinen. Kakun kuorrute oli tuttuun tapaan itse tehtyä vaahtokarkkimassaa, koristeet kaulintamassaa. Täytteenä kakussa oli valkosuklaa- ja mustikkamousset. Kakussa oli viiden sijaan vain kolme kynttilää, mutta mitäs pienistä - kynttilät tuli puhallettua ja toiveet esitettyä. Muita tarjoiluja olivat tällä kertaa kinkkuhyrrät, minijuustosarvet sekä pienet suklaamuffinit. Juustosarvet tein tällä kertaa valmiista voitaikinasta, kun yleensä teen taikinan alusta asti itse. Sarvia on kuitenkin "pakko" olla joka juhlissa tarjolla, omat lempisuolaiseni!


mmf, vaahtokarkkimassa, synttärikakku, juna, itse tehty, diy, 5-vuotiskakku


Pieni herkkuähky tuli taas juhlien jälkeen, mutta hyvähän se vain on, niin ei tarvitse taas hetkeen herkutella. Viikonlopun kruunasi miesten 50 km, jossa Matti Heikkinen saavutti pronssia mahtavalla hiihdollaan ja upealla loppukirillään! Satuin näkemään myös aiemmassa viestikisassa hänelle sattuneen kaatumisen, joten sunnuntain onnistuminen tuntui todella ansaitulta. Tietysti seurasin myös naisten 30 km:n hiihdon sekä mäkihyppyä, vaikka näistä ei suomalaismitaleita tällä kertaa saatukaan.


synttäritarjoilut, syntymäpäivä, tarjoilut, suolaiset, makeat, muffinit, sarvet, kinkkuhyrrät


Tämä viikko kuluu MOBIGE:n parissa. Vaikka suuri osa asioista on ollut vanhan kertausta, uutta on tullut sen verran, että kerrattavaa riittää. Onneksi tentti on vasta perjantaina, eikä luentojakaan ole tälle viikkoa kovin montaa. Alkaa silti olla vähän taisteluväsymystä, kun heti edellisestä tentistä päästyä pitäisi olla jo nenä kiinni seuraavassa kirjassa. Toisaalta on ollut hyvä, että meillä on molempina "väliviikonloppuina" ollut jonkinlaiset juhlat (ensin häät ja sitten synttärit), joihin on pitänyt keskittyä. Toisaalta taas sekin on verottanut voimia, vaikka juhlien laittaminen ja niihin osallistuminen tosi ihanaa onkin. Onneksi enää viikko tätä sumaa, yhtään kauempaa en jaksaisi!

Mutta nyt hyödynnän uuden viikon suoman opiskeluinnostuksen ja siirryn molekyylibiologian ja -genetiikan ihmeelliseen maailmaan. Perheen ja oman hyvinvoinnin vuoksi toivon, että tämä viikko kuluu vähän rauhallisemmissa merkeissä :D Mukavaa viikkoa teillekin!

4.3.2017

Paras (ja ainoa) juhlavaate

Jostain syystä olen aina vähän jälkijunassa näiden MakroTex-haasteiden kanssa, mutta ehdinpä vielä mukaan kuitenkin! Tämän viikon teemana vaate, ja muiden vaatekuvia löydät täältä. Vaikka arkisin tallustankin farkut ja neule -tyyppisessä asukokonaisuudessa, juhliin laitan lähes poikkeuksetta mekon.

Sain idean näihin kuviin, kun olimme viikko sitten häissä, ja ylläni tämä mekko. Aurinko paistoi kirkon värikkäiden lasiruutujen läpi suoraan häävieraisiin. Oli pakko napata kesken vihkitoimituksen kuva helmastani, koska hetken päästä ihana valo oli jo poissa :) Värikkäät ruudut saivat kaiken näyttämään hauskasti erivärisiltä, mekonkin väri muuttui täysin!




Valloittava keväinen auringonpaiste tervehti meitä myös palatessamme kotiin seuraavana päivänä. Sen valossa on otettu loput kuvat.






Mekon taustoista sen verran, että hankin sen lähes kolme vuotta sitten lähisukulaiseni häihin, ja melkoisen monissa juhlissa se onkin saanut edustaa! Löytyy kaapistani muitakin juhla-asuja, mutta tämä on ehdoton lempparini, joka toivottavasti kestää vielä vuosikausia :)

28.2.2017

Kuukausikatsaus: helmikuu

Loistavaa laskiaistiistaita ja Kalevalan päivää teille kaikille! Tänään sitten porukalla pulkkamäkeen tai ainakin laskiaispullalle :) Meillä taitaa jäädä pulkkailut tältä päivää, kun tenavat olivat jo eilen laskiaismäessä ja iltaa kohti nousi yhdelle lämpöä... Mutta toivotaan, että mahtavia talvikelejä jatkuu vielä pitkään, niin päästään vielä koko porukalla nauttimaan mäenlaskusta. Laskiaispullia meillä sen sijaan tehtailtiin eilen hurjia määriä, joten niissä riittää tuhottavaa!




Tammikuun viimeisenä päivänä kävin läpi, mitä kaikkea tuli tehtyä ja edistyivätkö tavoitteeni kuukauden aikana. Totesin sen niin kivaksi tavaksi, että ajattelin jatkaa sitä muinakin kuukausina. Tässäpä helmikuun hohdokkaimmat hetket ja pieni tavoitekatsaus:

Helmikuun aikana

  • pohdiskelin blogissa niin raha-asioita, työssä jaksamista kuin turvallisuuttakin
  • muistelin viime vuotta ja omaa hakuprosessiani 
  • kävin läpi omaa arkeani sekä kohtuu tuoretta kuopiolaisuutta
  • sain Erilaisia polkuja -postaussarjan vihdoin päätökseen (osat 1, 2, 3 ja 4)
  • esikoinen juhli 5-vuotispäiväänsä, mikä sai minut pohtimaan äitiyttäni
  • matkustimme häihin - joissa itkeä pillitin taas, kuten tapoihini kuuluu... Hääparit ovat aina niin suloisia!
  • starttasin syväriprojektini tapaamalla pari henkilöä ja valitsemalla aiheen - tästä oli pieni vinkkaus Facebookissa, mutta kunnon postaus on kyllä tulossa!
  • suoritin dissektiotentin hyväksytysti ja havahduin tenttisumaan
  • olen ottanut (vähän liiankin) rennosti opintojen ja muun elämän suhteen
  • blogi-innostukseni on ollut suorastaan järkyttävä! Sain jopa minua pitkään vaivanneen ongelman ratkaistua...
  • ajoin autolla jopa puolet viikonloppureissun matkoista, mikä on minulle huima saavutus - olen niin ylpeä itsestäni :)
  • kiinnitin huomiota hyvinvointiin ja päivitin, miten valmennusprojekti etenee
  • olen liikkunut riittävästi, vaikka kaikki treenit eivät olekaan toteutuneet
  • energiatasoni tuntuu nousseen huikeasti lisääntyvän valon myötä
  • tammikuussa alkanut luovuuspuuskani kanavoitui sisustukseen
  • olen nauttinut arjestani välillä niiiin paljon. Ihana elämä ♥




Sellaisia kuulumisia helmikuulta! Dissektiotentti sekä radiologisen anatomian tentti on siis jo suoritettu hyväksytysti, joten luottavaisin mielin olen myös loppujen tenttien kanssa. Tällä viikolla on taas sata rautaa tulessa (eli tarkemmin laskettuna kaksi), nimittäin embryologian tentti loppuviikosta sekä 5-vuotispirskeet viikonloppuna. Tämä viikko kuluukin kätevästi vuoroin embryä lukiessa ja vuoroin synttäritarjoiluja väkertäessä :) Eilen tekaisin jo vaahtokarkkimassan jääkaappiin odottelemaan. Sankarin toiveena on junakakku, joten saapi nähdä, miten tämä mutsi taipuu sellaiseen taidonnäytteeseen :D

Kivaa viikon jatkoa!

Mitenkäs sinun helmikuusi? Kuluiko hujauksessa vai odotitko, että loppuisi jo? Löytyykö jo kevätfiilistä? 

24.2.2017

Häämatkalle

Viikonloppuna pääsemme pitkästä aikaa häihin! Edellisistä hääjuhlista onkin kulunut jo tovi :)  Pääsemme/joudumme siinä sivussa myös matkustamaan, koska häät ovat yli 250 km:n päässä. Mukaan juhliin lähtee naimisiin menevän ystäväni kummilapsi, muut jäävät kotiin hyvään hoitoon. Onpa hauskaa päästä vaihteeksi "vain" yhden lapsen kanssa liikkeelle :)




Lahjaksi valikoitui hääparin toiveiden mukaisesti Kastehelmeä. Kortin tein itse kaapista löytyneistä materiaaleista. Minusta on ihanaa käyttää ilta tai kaksi sen miettimiseen, miten saan täydellisen kortin aikaiseksi. Tällä kertaa laitoin korttiin vaaleanpunaista koristepaperia, kimaltelevaa valkoista silkkipaperia ja kaistaleen hentoa pitsiä alareunaan. Sydämet taivuttelin ohuesta rautalangasta. Kortista tuli vähän vauvanvaaleanpunainen, mutta kai nyt hääkortti saa olla kunnolla romanttinen?






Jotta "häämatka" ei pitkittyisi liiaksi, lähdemme reissuun vasta huomisaamuna ja palaamme sunnuntaina. Yöksi menemme sisarukseni luokse, ettei tarvitse iltamyöhällä ajella kotiin asti. Joka tapauksessa on tapahtumarikas viikonloppu edessä. Ei paljoa ehdi stressata tulevia tenttejä :D

Tänä iltana käväisemme vielä tuttavaperheellä kylässä, mutta muuten viikonloppu kuluu reissun päällä! Oikein hyvää viikonloppua myös teille :)

27.12.2016

Kotiinpaluu

[Blogin ulkoasu työn alla! Malttakaahan vielä hetki, tästä tulee upea :)]

Palasimme eilen kotiin joulunvietosta. Joulu muodostuikin aivan erilaiseksi kuin olimme odottaneet, kun sekä minä että mieheni sairastuimme ärhäkkään flunssaan. Ennen reissuun lähtöä molemmilla oli vielä terve olo, mutta aaton vastaisena yönä en saanut tukkoisuudeltani nukuttua muutamaa tuntia enempää. Nämä pari päivää menivät siis odotusten vastaisesti aika matalalla profiililla. Enpä usko, että kotiinpaluu on koskaan tuntunut niin hyvältä kuin eilen! Ihanaa olla omalla porukalla ja omassa rauhassa. Jos kylässä oleminen on rankkaa niin sairaana kylässä oleminen se vasta rankkaa onkin... Juuri tästä syystä ei tullut kuvailtuakaan niin paljon kuin oli aikomus, mutta muutaman kuvan nappasin kuitenkin.





Joulua vietettiin (miehen lapsuudenperheen) perinteiden mukaisesti. Itse pidin yllä joulufiilistä hoitamalla jouluaskareita sen minkä pystyin. Pukki kävi ja lahjoi kiltit lapset ja aikuiset. Itse en  ole tainnut olla kovin kiltti, kun en pukilta saanut yhtään "omaa" lahjaa. Lapset sen sijaan saivat paljon kaikenlaista kivaa, mikä viihdytti heitä loistavasti loppuvierailumme ajan.

Kotiin palattuamme lapsia odotti yllätys, kun oman joulukuusemme alta löytyi vielä sievoinen kasa joulupaketteja. Yllätyksekseni sieltä löytyi kuin löytyikin myös minulle pari pakettia toivottuine sisältöineen :) Tulimme lasten kanssa siihen johtopäätökseen, että Joulupukki on käynyt etsimässä meitä kotoa ja jättänyt osan lahjoista tänne. Vietimmekin vähän kuin toista jouluaattoa omalla porukalla. Meillä on jo useampana vuonna ollut tapana jättää osa lahjoista kotiin kuusen alle ja ottaa joulunviettopaikkaan mukaan vain itse antamamme lahjat. Lapset jaksavat innostua lahjoista enemmän, kun paketteja ei tule niin paljoa kerralla, ja toisaalta kotiinpaluussakin on tiettyä hohtoa, kun "toinen joulu" odottaa kotona.




Osa ihmisistä palailee jo arkeen, mutta meillä loma (ja joulu) jatkuu! Olen jo päättänyt, etten tämän vuoden puolella liikahda enää mihinkään omasta ihanasta kodistamme. No, ehkä sentään jonnekin, mutta mihinkään kauemmas en lähde. Voin kertoa, että viikonloppureissuja milloin minnekin on tullut tälle vuodelle koettua aivan riittävästi. Nyt keskitymme rentoutumaan oman perheen kesken, mikäs sen parempaa! Minullakin on vihdoin aikaa myös blogini ulkoasun kohentamiseen, mikä näkyy jo uutena bannerina ja tulevina uudistuksina :)

Ihanaa viikon jatkoa!