Toinen ja viimeinen kandikesäni

Juhannusviikko, töitä takana reilut 1,5 kuukautta. Valmistuminen on päivä päivältä lähempänä - tai oikeastaan olen kai jo "valmistunut", vaikka tutkinto kirjautuukin takautuvasti eikä laillistuksesta ole tietoakaan. Koskapa en vielä virallisesti ole lääketieteen lisensiaatti enkä tietenkään laillistettu lääkäri, voinen tähän väliin kirjoitella kuulumisia toisen kandikesäni pyörteistä.

Vuoden takaisia, ensimmäisen kandikesäni alun tunnelmia voit lukaista täältä, ja täällä kirjoittelin kuulumiset kandikesän päätyttyä. Sanottakoon, ettei noista teksteistä välity se monista eri syistä kummunnut raaka epävarmuus, jota tuolloin jouduin sietämään, ja jonka vuoksi kyseisestä ajanjaksosta toipuminen vei paljon odotettua kauemmin. Mutta nyt olen tässä, elän ja hengitän ja voin paljon paremmin kuin vuosi sitten.

 

 

Nyt, toista kandikesääni jo hetken elettyäni olen enimmäkseen yllättynyt. Työ terveyskeskuksessa on ollut osittain juuri sellaista kuin olen odottanutkin ja samalla ihan kaikkea muuta. En tiedä, olenko vielä päässyt jyvälle terveyskeskustyön ytimestä. Välillä - tekisi mieleni sanoa, että useimmin - tunnen työssäni mukavaa hallinnan tunnetta, suureksi osaksi en. Lähellekään kaikkea tarpeellista en tiedä, en todellakaan, ja kuinka voisinkaan. Onnea ovatkin kollegat, jotka auttavat kiperissä paikoissa.

On hassua ajatella, että jos tämä työpätkäni olisi tavallisen kandikesän mittainen, se olisi ihan kohta ohi. Aika on erikoista; siinä, missä viime kesänä viikot kuluivat tuskaisen hitaasti, tänä vuonna aika on mennyt siivillä. Lieneekö syynä vaihtelevampi työnkuva, erilaiset yksiköt vastaanottotyöstä neuvolaan ja kouluun, toisenlainen työympäristö vai kenties muun elämän kiireet, mutta joka tapauksessa tuntuu, että jatkuvasti on perjantai - tai maanantai. Lomailla ehdin viikon verran nyt kesäkuussa. Sekin tosin kävi melkein työstä, sillä väitöskirjaprojektia oli pakko saada eteenpäin, ja lasten kanssa on omat touhunsa. Ehkä joskus koittaa ihan oikea loma, jolloin tehdään pelkästään kivoja juttuja vailla mitään velvollisuuksia. 

  

 

On sanottava, että viime kesään verrattuna nyt on ollut paljon helpompaa:  Lääkärin takkia on kevyempi kantaa, itsevarmuutta ja -luottamusta on kertynyt jo enemmän. Välillä jopa ajattelen, että olen ihan hyvä siinä mitä teen ja vähintäänkin kehityn koko ajan. Edelleenkään en ole työssäni tai päätöksissäni (uhka)rohkeimmasta päästä, enkä aio sellaiseksi alkaakaan, mutta edistystä on tullut. On ihanaa huomata edes taaksepäin katsoessa, kuinka paljon onkaan oppinut. Jollain omituisella tavalla olen oppinut nauttimaan tästä uran alkuvaiheesta, jossa jatkuvasti kertyy uusia asioita ja kokemuksia, ja kumma kyllä, olen sinut myös valmistumisen kanssa. En olisi uskonut. Tämä antakoon toivoa sinulle, jolle uran alkuvaihe on - kuten minullekin - ollut mutkainen ja töyssyinen. Sinä pärjäät kyllä!

Hyvää juhannusta!

Maaliviiva häämöttää

Viimeisiä päiviä viedään! Lääkisopintojeni päättyminen alkaa nyt näyttää erittäin todennäköiseltä, ja valmistuminen on aivan nurkan takana. Tällä hetkellä viimeiseksi harjoittelukseni vaadittavasta työpätkästä on jäljellä enää yksi viikko - helatorstain vuoksi neljä työpäivää - joiden jälkeen haen hyväksilukua, ja opintoni ovat virallisesti ohi. Siis jos hyväksilukuhakemukseni hyväksytään, kuten todennäköisesti ja toivottavasti tapahtuukin.

 

 

 

Viimeiset kolme viikkoa olen tutustunut terveyskeskustyöhön vs. tk-lääkärin roolissa. Mitenkään helppo tai keveä ei tämän(kään) työni alku ollut. Heti ensimmäisellä viikolla sain hoidettavakseni "perustyön" (ajanvarausvastaanotto) lisäksi sektorityötä, omalla kohdallani lastenneuvolaa sekä kouluterveydenhuoltoa. Lasten kanssa työskentely on itselleni erittäin tuttua ja mieluisaa, mutta siitä huolimatta on ollut hyvin paljon opettelemista, kuten arvata saattaa. Onneksi on paljon ihania työkavereita, jotka auttavat ja tsemppaavat.

Opettelusta ja jatkuvasta kyselemisestä (kuinka paljon voikaan olla uusia asioita, niin käytäntöjen kuin lääketieteellisenkin osaamisen suhteen?!) huolimatta hyviä fiiliksiä on yllättävää kyllä ollut paljon huonompia enemmän. On ihanaa kuulua taas kerran työyhteisöön ja olla osa porukkaa ainakin tämän muutaman kuukauden ajan. Viime kesään verrattuna alku on ainakin omien tunnelmieni perusteella ollut aivan eri sfääreissä, ja olen saanut yllättyä iloisesti siitä, kuinka jos ei nyt suoranaisen mahtavalta, vähintäänkin siedettävältä työ on nyt tuntunut.

 

Tutkimustyötäni olen joutunut edistämään uuden týön opettelun ohessa. Deadline lähestyy uhkaavasti, joten on ollut pakko saada sitäkin asiaa eteenpäin. Eilispäivän käytinkin Pubmed-hakuja tehden ja lähdeviitteitä viilaillen. Pitkästä aikaa sain kuin sainkin SPSS-lisenssin ja kyseisen ohjelman toimimaan kotonakin, mikä helpottaa kyllä huomattavasti, kun ei joka asian vuoksi tarvitse kipaista yliopistolle tai KYS:lle. Tiivistä on nyt siis ollut ja myönnettävä on, että odotan syksyä kuin kuuta nousevaa, sillä silloin saan paneutua tutkimukseeni ihan täysillä. Ajatus tuntuu ihan huipulta näin etukäteen, mutta saa nähdä, mitä mieltä sitten olen.

Mutta nyt vielä viimeiset päivät kasaan ja ei kun loppuja opintopisteitä odottelemaan. Valmistuminen, täältä tullaan!

Hektinen helmikuu

Helmikuussa olen ollut vähän pulassa kaiken tekemiseni kanssa. Vaikka suunnitelmieni mukaan ei olisi pitänyt olla hätäpäivää, tekemisen määrä on kaatunut varsin tehokkaasti niskaan. Syynä siihen on lähinnä ollut lasten sairastelu, jota on nyt jatkunut non-stop yli kolme viikkoa. Sairastelija vain on vaihtunut välissä. Kotitestit ovatkin tulleet hyvin tutuiksi.

Kalenteriani ovat nyt helmikuun ajan täyttäneet lastentautien amanuenssuuri sekä saman alan valinnainen kurssi, johon liittyy seurattavien päivien lisäksi kirjallisia tehtäviä. Olen joutunut tekemään töitä myös iltaisin ja viikonloppuisin, jotta saisin tunnit täyteen. Vaan eipä auta, levätään sitten ensi kuussa - ehkä. 

 

 

Olenkin nyt päässyt hyvin monipuolisesti seuraamaan toimintaa niin perusterveydenhuollossa kuin yliopistosairaalassakin ja nauttinut joka hetkestä. Lastenneuvolassa on ollut mukava huomata, että eri-ikäisten tutkiminen sujuu jo melko lailla rutiinilla, ja esimerkiksi korvien tutkiminen on jo hyvin paljon helpompaa kuin lastentautien kurssilla vuosi sitten. Koululaisista en päässyt ihan pienimpiä tutkimaan lainkaan, sen sijaan yläkouluikäisten tapaaminen tuli hyvinkin tutuksi. Amanuenssuurin aikana olin niin vauvateholla kuin kahdella muullakin lastenosastolla, lisäksi lastentautien sekä lastenneurologian poliklinikalla sekä lukemattomia tunteja päivystyksessä. Olen tykännyt ihan älyttömästi, ja vähän melkein harmittaa, etten aio erikoistua lastenlääkäriksi. Toki esimerkiksi terveyskeskustyössä väkisinkin tulee vastaan myös pienempiä potilaita, mitä en pane ollenkaan pahakseni. Päinvastoin pidän suuresti lasten kanssa työskentelystä; on palkitsevaa onnistua tutkimaan pikku potilas ilman itkua. :)

Ihan kohta alkaa myös lääkiksen "loppurutistus": viimeinen kurssi viimeisine ryhmäopetuksineen ja seminaareineen! Niiden jälkeen suoraan jatkuvat lääkiksen viimeiset, koko kurssimme yhteiset seminaarit. Lääketieteen perusopinnot käyvät siis erittäin vähiin. Viimeinen kurssi on omalla kohdallani sisätautien täydentävä kurssi, jolla syvennetään monipuolisesti eri sisätautien alojen osaamista. Kurssi koostuu pääasiassa ryhmäopetuksista ja niiden ennakkotehtävistä, muutamista seurantatunneista haluamassaan yksikössä sekä viikon kestävistä seminaareista.

 

 

Opintoja on jäljellä enää seitsemän viikkoa ja lisäksi viikon talviloma. Kevätlukukausi olisi voinut olla hyvinkin kevyt opintojen suhteen, mutta enpä - taaskaan - osannut pitää kalenteriani niin tyhjänä kuin olisin voinut. Amanuenssuuri sekä valinnainen kurssi olivat täysin ylimääräisiä, mutta erittäin antoisia, ja lisäksi, kuten olen moneen otteeseen maininnut, teen jatko-opintojani tässä sivussa sen verran kuin ehdin. Töitä teen edelleenkin samaa tahtia, muutaman vuoron kuukaudessa, kunnes toukokuussa lähden hetkeksi kokopäivätyöhön. Saa nähdä, mitä siitäkin tulee.

Mutta nyt hengähdän hetkisen, ennen kuin opiskeluhommat taas kutsuvat toden teolla. Pirteää alkavaa viikkoa!

 

Lääkiksen viimeinen kevät

Vau, tässä sitä ollaan! Voi miten viisaina ja kokeneina aikanaan pidinkään loppuvaiheen opiskelijoita. Ja nyt olen itse tässä, eikä ole kovinkaan viisas tai kokenut olo. Liki kuuden vuoden lääkisopinnot ovat totta kai kasvattaneet ja opettaneet kaikenlaista, mutta hyvin paljon on vielä opittavaa, nähtävää ja koettavaa - ja niin kuuluukin olla. Viimeisen lääkiskevään alusta ja valmistumisen lähestymisestä (tänä vuonna, jos hyvin käy!) kirjoittanen tunnelmia ja ajatuksia ihan erikseenkin. Nyt kerron, mitä kaikkea minulla on tänä viimeisenä lääkiskeväänäni luvassa. Tässä siis - viimeistä kertaa - alkaneen lääkiskevään aikatauluja ja ohjelmaa:

 

Kevätlukukausi alkoi reilut kaksi viikkoa sitten maanantaina, ja ensimmäisen viikon aikana meillä oli Hätätilanteiden tunnistaminen ja hoito -kurssi kokonaisuudessaan sekä loput oikeuslääketieteen kurssista, josta osa on pidetty nelos- ja vitosvuosina. Hätäkurssiin kuuluvat simulaatiot jouduttiin koronatilanteen vuoksi perumaan, joten emme päässeet (joutuneet) enää tässä vaiheessa simulaatioiden pariin. Simulaatioita korvaava opetus oli omasta mielestäni aivan loistava, ja oli mukavaa saada malliesimerkkejä siitä, miten missäkin tilanteessa tulisi toimia. Oikeuslääketieteen opit tulivat yhtä lailla tarpeeseen, ja luennot sekä seminaari olivat hyvin järjestetyt ja mielenkiintoiset.

Lääkiksen kaikki luennot ovat siis takana päin, ihan uskomatonta. Luennot ja seminaarit on nyt korona-aikana järjestetty pääosin etäyhteyksin, joten oli vähän haikeaakin, että viimeisetkin luennot koettiin kotisohvalta ruudun välityksellä. On ikävää, kun tietää, ettei enää tule istuttua kavereiden kanssa luennolla. Etäopetuksen olen kuitenkin kokenut pääosin hyväksi, sillä se on helpottanut huomattavasti omaa arkeani. 

 

Lääketieteen lisensiaatin tutkinnosta minulla puuttuvat enää iho- ja sukupuolitautien kurssi, sisätautien täydentävä kurssi, ongelmalähtöiset seminaarit sekä aiemmin mainitsemani parin kuukauden harjoittelu. Ihotautien kurssi, joka sisältää kaksi viikkoa ryhmäopetuksia, on loppusuoralla. Sen jälkeen on parin viikon breikki, kun loput ryhmästämme käy opetusta, ja tuon parin viikon tauon jälkeen meillä on tentti - lääkiksen viimeinen!

Sisätautien täydentävä kurssi alkaa itselläni viikon päästä ihotautien tentistä. Siihen kuuluu liuta ryhmäopetuksia, jokunen seminaari sekä hieman sisätautien toiminnan seuraamista esim. päivystyksessä tai toimenpideyksikössä. LT3-vuoden sisätautikurssista on jo niin pitkä aika, että on kerrassaan mukavaa päästä kertailemaan näitä oppeja. Viime kesän toki olin sisätaudeilla töissä, joten jotain lienen opinnut myös kolmosvuoden jälkeen. 

Sisätautien kurssi päättyy seminaareihin huhtikuun alussa, jonka jälkeen alkavat lääkiksen ihan viimeiset pakolliset opinnot, ongelmalähtöiset seminaarit. Niitä on yhteensä 16, joista ihan jokaista ei tarvitse käydä. Edustettuina seminaareissa ovat useat erikoisalat, ja jokaisella seminaarilla on oma teemansa. Seminaarit päättyvät huhtikuun puolivälin paikkeilla, ja niin, sitten on meidän kurssimme tarina päätöksessä. Itse jatkan työelämän puolelle toukokuussa hartaana aikomuksenani saada sieltä loput amanuenssuurit eli pakolliset harjoittelut hyväksiluettua. 

 

 

Alkanut kevät ei pakollisen ohjelman puolesta ole kovinkaan työntäyteinen. Omilla valinnoillani olen kuitenkin saanut aikaan sen, etten pääse noilla tyhjilläkään viikoilla kovinkaan laiskottelemaan. Helmikuussa, johon opetuksesta vapaat viikot asettuvat, teenkin sekä lastentautien puolipäiväistä amanuenssuuria että lastentautien valinnaista kurssia. Aika lapsikeskeistä meininkiä luvassa, ja mikäs sen parempaa! Vaatii tosin melkoisesti organisointia ja aikataulutusta, että työtunnit tulevat täyteen ja saan tehtävät hoidettua ajallaan.

Töitä teen kevään ajan samaa tahtia kuin muutenkin opiskelun lomassa eli pari-kolme vuoroa kuukaudessa. Oman lisänsä tuovat totta kai uudet tohtoriopintoni, joita mahdollisuuksien mukaan limitän myös tämän kevään opintoihin. Vaikka tekemistä jälleen kerran piisaakin, tarkoitus on myös nauttia rennosta ja huolettomasta opiskeluajasta ihan viimeiseen asti. Töitä en ole itselleni haalinut, koska niitä ehdin tehdä riittämiin valmistumisen jälkeenkin. Halusin ottaa keväälle kuitenkin amanuenssuurin - palkallista toki sekin, mutta ilman hoitovastuuta -, koska en ole opiskeluaikana ehtinyt niitä liiemmin tekemään (tämä on kolmas). Moni hakuaika on vuosien varrella ehtinyt umpeutua vielä harkitessani asiaa. Joka tapauksessa nyt olin ajoissa ja sain ilokseni paikan juuri sinne, minne halusinkin. Valinnaisia opintoja on minulle kertynyt enemmän kuin on tarvetta, mutta kiinnostukseni ja innostukseni mukaan olen niitäkin opintojen aikana tehnyt. Kevään aikana käyn siis vielä yhden valinnaisen kurssin.

 

 

Tätä kaikkea kuuluu viimeiseen kevääseeni lääkiksessä. Lueteltuna kurssien ja tehtävien määrä kuulostaa ehkä paljolta, mutta suhteutettuna kuluneisiin 5,5 vuoteen aika ja tekeminen ovat käyneet erittäin vähiin. Hassua ajatella, että ihan muutaman kuukauden kuluttua valmistuu taas uusi sukupolvi nuoria (kokemukseltaan nuoria, mutta monenikäisiä) lääkäreitä, minä sitten vähän viiveellä heidän jälkeensä. Sitä ennen on vielä tehtävää, joten palailenpa taas ihotautien pariin.

Tsemppiä alkaneeseen vuoteen kaikille! Jos tätä sattuu lukemaan vielä joku pääsykokeisiin valmistautuva tai lääkikseen suuntaava, erityistsempit sinulle <3 Usko tai älä, saatat olla tässä tilanteessa pikemmin kuin uskotkaan.

 

2022 - suunnitelmia ja toiveita

Uuteen vuoteen 2022 on siirrytty jo tovi sitten, ja edellinen vuosi on täällä blogissakin jätetty taakse koosteen muodossa. Mitä tuokaan tullessaan vuosi 2022?

  

• Suurimpana muutoksena valmistuminen häämöttää horisontissa. Tällä hetkellä sekin ajatus tuntuu ihan hyvältä. On mukavaa saada välillä jotain valmiiksikin.
• Työelämään astuminen - mutta vain hetkeksi - on myös alkaneen vuoden suunnitelmissa. Opintojen päätyttyä menen töihin, jotta saan viimeisetkin pakolliset harjoittelut purkkiin ja sitä kautta paperit käteen.
• Syksynkin suunnitelmat ovat jo selvillä. Tuolloin aion keskittyä tutkimukseeni hetkeksi.
• Syksyllä tapahtuu sellainenkin muutos, että kolmannen lapsukaisemme astellessa koulutielle meillä ei ole enää kuin yksi päiväkoti-ikäinen. Viimeksi tällainen tilanne on ollut kahdeksan vuotta sitten, kun odotin toista lastamme. Mahtaa olla helppoa ja simppeliä, kun ei tarvitse aamuisin ja iltapäivisin käydä kuin yhdessä ryhmässä. Pahimmillaanhan muutama vuosi sitten kuljetimme (kävellen) lapsia päivähoitoon kahteen eri yksikköön, kaksi lasta yhteen ja kolmannen toiseen. Tuokin aika on nyt muisto vain.
• Jälleen uusi harrastus alkaa nyt tammikuussa! Viime vuonna tähän aikaan aloitin laulutunnit, joilla kävin kevään ajan. Syksyllä kävin kuvataidekurssilla, jolla käytettiin monia eri tekniikoita. Nyt aloitan grafiikan kurssin, sillä tähän taiteenlajiin on rakkaus syttynyt yli 15 vuotta sitten, vaikken sitä olekaan taas vuosikausiin harrastanut. 
• Yllätysmomentit x, y, z. Nämä tuskin ovat varsinaisesti tai pelkästään positiivisia asioita, vaikka ainahan iloisiakin yllätyksiä voi tapahtua!

 

Näillä tunnelmin uuteen vuoteen. Viikko sitten aloitettiin taas opinnot. Olin jo ihan ehtinyt unohtaa, miten ihanaa onkaan jäädä itsekseen kotiin opiskelemaan, kun ovi painuu kiinni viimeisenkin kouluun lähtijän jälkeen. Arki on ♥

Lomalta arkeen

Aivan ihana viikkokausien joululoma päättyi pitkään loppiaisviikonloppuun. Täällä Kuopiossa lasten koulut alkoivat jo reilu viikko sitten, mutta itse vietin lomaa kahden nuorimman kanssa vielä viime viikon kokonaisuudessaan. Tässä kuvina viettämämme joululoma, sanoiksi en juurikaan osannut ihastuttavaa lomatunnelmaa pukea.

 

 

 

Joulukuun alkupuolella tapahtunut muutto ja muut kuormitustekijät näkyivät elämässämme vielä joulun allakin. Melko nopeasti saimme kuitenkin arjen uudessa kodissa toimimaan. Oma sauna on ollut ehdottomasti uuden kodin helmi, ja olemmekin hyödyntäneet saunomismahdollisuutta tiuhaan.

Loman vietimme pääosin rauhakseen kotioloissa. Tapasimme ystäviä ja vähän sukulaisiakin. Pelasimme lautapelejä ja jokusen hetken käytimme palapeliä rakentaenkin.

Ehdin lukemaan tuhansia sivuja kaunokirjallisuutta, osa hyvinkin kevyttä hyvän mielen lukemista, osa koskettavaa, tunteita ja ajatuksia herättävää kirjallisuutta. Jälkimmäisistä mainittakoon erityisesti Joonatan Tolan autofiktiivinen romaani Punainen planeetta, jossa oli riipaisevasti ja samalla käsittämättömän hauskasti kuvattu kirjailijan traagisia lapsuuden olosuhteita sekä suvun historiaa, todella vahva suositus! Toisena teoksena ajatuksia askarruttamaan jäi vielä lukemisenkin jälkeen Joyce Carol Oatesin Elämäni rottana, kertomus hylätyksi tulemisesta ja elämän rakentamisesta uudelleen.

 

 

 

Loman tähtihetkinä mieleen jäivät: Pulkkamäestä ja runsaasta lumesta nauttiminen koko porukalla. Kävely lumisessa metsässä, hyvät ruuat, levolliset hetket. Rauhallinen oleilu, pysähtyminen. Muutama työpäivä, joiden jälkeen oli ihanaa jatkaa lomailua. Tunnelmavalaistus - tosin osittain sen vuoksi, ettemme saaneet heti aikaiseksi ripustaa kattovalaisimia... Saavutetut etapit, LK5-oikeudet sekä uusi opiskelupaikka. Uudet tuolit ruokapöydän ympärille.

Arkeen paluu tapahtui vaiheittain. Mies kävi töissä välipäivinä ja lähes kaikkina muinakin arkipäivinä aatonaattoa ja uudenvuodenaattoa lukuun ottamatta. Itse tein välipäivinä muutaman työpäivän. Koululaisten kevätlukukausi alkoi jo 3.1., vaikka pitkä loppiaisviikonloppu vähän kevensikin alun rasitusta. Me loput, minä ja "pikkuiset" palailimme opintoihin, eskariin ja päivähoitoon tämän viikon maanantaina. 

 

 

 

En ihan heti muista, koska olisi ollut näin levännyt olo loman jäljiltä. Unet ovat olleet ikävä kyllä vähissä ja rytmi sekaisin, mutta jospa arki ohjaisi senkin asian taas ruotuun. Joka tapauksessa latauduttu on, ja se on tärkeintä. Alunperin kevye(hkö)stä keväästä on tulossa jokseenkin työntäyteinen jälleen kerran, mutta siitäpä vielä lisää myöhemmin! Tänään ovat muuten lääkisopintojeni viimeiset luennot, vähiin käy.

Iloista alkuvuotta!

 

Opiskelupäiväni 11

Jouluaatonaattoa kaikille! Opiskelupäiviä on tänä vuonna kirjattu jos jonkinlaisia, ja nyt on jälleen yhden opiskelupäivän aika. Muutto sotki aikatauluja sen verran, että marraskuun opiskelupäivä jäi julkaisematta, joten se tulee tässä. Esittelyssä oleva opiskelupäivä on lastenpsykiatriaa käydessä tehty. Sehän päättyi tenttiin jo kuukausi sitten hyvin tuloksin. Lastenpsykiatrian jälkeen olen ehtinyt käydä syöpätautien ryhmäopetukset ja tentin, kliinisen farmakologian seminaarit sekä moniammatillisen kuntoutuksen kurssin, ja joululomakin on jo virallisesti alkanut jo viikkoja sitten. Mutta tässäpä siis marraskuinen opiskelupäivä:

Klo 6.20

Kello soi, mutta vitkuttelen nousemista vielä hetken.

Klo 7.00

Omat aamutoimet, lasten laittamista valmiiksi. Tänään koko perhe lähtee suurin piirtein samaan aikaan ovesta ulos.

Klo 7.45

Lasten vienti päiväkotiin yhdessä miehen kanssa. Pääsen hänen kyydillään seminaariin.

Klo 8.15-10

Lastenpsykiatrian seminaarissa, seuraamme toisten opiskelijoiden esitystä. Kiinnostavia, haastavia aiheita. Tosin on sanottava, että elämäntilanteestani johtuen tämä kurssi tuntuu menevän välillä vähän liikaakin ihon alle. Hyvänä puolena toki on, että monia asioita pystyy peilaamaan oman elämänsä kautta, mikä helpottaa asioiden ymmärtämistä ja oppimista.

 

Klo 10-10.40

Valmistelemme parin kanssa omaa huomista esitystämme, viimeistelemme PowerPointin yhdessä. Sen jälkeen matkustan bussilla takaisin kotiin.

Klo 11.30

Kotiruokailun aika, eilistä lihakeittoa on vielä jäljellä. Nam. Keitän kahvit, tuskailen hetken kiireitäni ja siirryn koneen ääreen. Wilmaan näköjään viestillä tullut koululaisen oppimiskeskusteluaika. Tyypillistä, että sekin sattuu juuri vuoden kiireisimmälle viikolle!

Klo 12-13.45

Kahvikupposen kanssa syöpätautien asioihin perehtymässä, nyt kirjasta luen eturauhassyövästä ja teen samalla muistiinpanoja. Perjantaina on lastenpsykiatrian tentti ja siitä viikon päästä on syöpätautien vuoro, mutta lastenpsykiatrian lomassa on ollut pakko vähän orientoitua jo syöpätauteihinkin. Lähetän samalla ohjaajilleni piiiitkän ongelmalistani sähköpostilla. Saan vastauksenkin liki saman tien - ihanaa, pääsen taas eteenpäin! Aikataulut pakkaavat päälle vähän joka suunnasta, mutta asia kerrallaan. Sain sentään tuon pitkään hautomani viestin lähetettyä.

Lapset tulevat koulusta, molemmilla on kaverit mukanaan. On niin mukavaa, kun talossa on elämää, vaikka koululaiset aika hiljaista porukkaa jo ovatkin.

 

Klo 13.45-14.00

Pikku tauko opiskelujutuista. Kirjoittelen tätä postausta ja arvon, mikä aihepiiri syöpätaudeista seuraavaksi kiinnostaisi.

Klo 14-15

Opiskelen syöpätaudeista sädehoidon toteutusta ja haittavaikutuksia. Sen jälkeen kertailen lastenpsykiatrian oppeja mm. masennuksesta, PTSD:stä ja käytöshäiriöistä. Sitten saa luvan riittää tältä päivältä!

Klo 15-16.30

Käyn läpi aiempia opiskelumateriaalejani ja heitän melkoisen kasan paperinkeräykseen. En näköjään viime muutossa kovinkaan ahkerasti paneutunut karsimaan monisteita tai vihkoja. Ymmärrettäväähän se toki on, kun muutto tapahtui alle kuukauden sisällä (ajanjakso asuntohakemuksesta muuttotapahtumaan).

Klo 16.30-

Loppupäivä vierähtää perheen kanssa puuhaillen, ruokaa laittaen, siivoillen. Illat ovat nykyään yhtä sirkusta, kun kuopus on oppinut kipuamaan pinnasängystään pois ja kirmailee vanhempien luo suu virneessä toistakymmentä kertaa illassa. No, kaipa tämäkin vaihe päättyy joskus!

 

Joulu on ihan kohta täällä, lukukausi ollut jo viikkoja ohi. Tässäpä olivat siis opiskelupäivät tältä vuodelta. Toivottavasti nämä postaukset ovat valottaneet lääkisarkeani, ja kommentoikaa ihmeessä, mikäli toivotte näiden jatkuvan vielä kevään ajan! Muutama teksti odottelee julkaisua, ja ajattelinpa vielä tehdä pienen koosteen kuluneesta syksystä. Jospa saisin sen loman aikana vielä julkaistua!

Tiivistä, toimivaa arkea

Moikka! Onpas kulunut pitkä aika viimeisimmästä kuulumishöpinäpostauksesta. Opinnoissa KNK ja syysloma ovat takana päin, ja nyt menossa oleva lastenpsykiatrian kurssikin jo loppusuoralla. Sairasteltu on tänä syksynä viimeisten 1,5 vuoden edestä, ja meni pitkään, ennen kuin tuli kokonainen viikko, jonka kaikki lapset olivat koulussa ja hoidossa. Laskeskelin juuri, että neljä viikonloppua putkeen oli joku perheenjäsen sairaana. Sanomattakin selvää, että sairastelut yhdistettynä tiiviiseen KNK-kurssiin ja muuhun elämään olivat melko väsyttävä kombo. Yöunetkin ovat jääneet melko katkonaisiksi, kun sairastelijat ovat heräilleet keskellä yötä. Nyt vaikuttaisi siltä, että pahin sairastelusuma on takana päin - päästiin vihdoin pari viikkoa sitten pitämään myös kahdet rästiin jääneet synttärijuhlat.

 

Kesän jälkeen olemme keskittyneet rakentamaan entistä toimivampaa arkea. Kun arki koostuu kouluasioista, päiväkotijutuista, opinnoista, töistä (toisen kokoaikaisesta, toisen keikkaluonteisesta), harrastuksista ja omasta tutkimuksestani, pitää olla pakka aika hyvin kasassa, jotta kaikki toimisi edes sinne päin. Tähän väliin mainittakoon, että koko kesä yritettiin elää tässä taloudessa mahdollisimman vähällä stressillä. Arki sai mennä omalla painollaan, kunhan jokainen oli päivisin siellä missä kuuluikin olla. Vanhoja tekstejä selatessa tajusin, etten ole täällä edes kertonut, että puolisoni valmistui kesäkuussa uuteen ammattiinsa tavoiteajassa ja on siitä lähtien ollut kokopäiväisesti töissä, vaikka aloittikin työt osa-aikaisena jo keväällä. 1/2 perheen opiskelijoista on siis jo valmistunut - näin ne vuodet vierivät!

Arkea sujuvoittaaksemme laadimme alkusyksystä viikkoaikataulun, johon listasimme suurin piirtein kaikki kotityöt. Tehtävät jaoimme ikätasoisesti kuopusta lukuun ottamatta jokaiselle perheenjäsenelle, ja muutamien viikkojen jälkeen listaa modattiin vielä toimivammaksi. Yllättävää kyllä - tai ehkei kuitenkaan niin yllättävää -, kyseinen lista on osoittautunut melko toimivaksi ratkaisuksi arjen haasteisiin. Onpa ollut virkistävää, kun kerrankin arki tuntuu  toimivan ihan kivasti, ja lapset ovat innostuneet esimerkiksi ruoanlaitossa avustamisesta. Seuraavaa sudenkuoppaa odotellessa...

 

 

 

Opiskelukuulumisia tähän väliin sen verran, että LT5-vuoden viimeinen kurssi, lastenpsykiatria on nyt vähän yli puolivälissä. KNK:n jälkeen vain 3 op:n opintojakso tuntuu kevyeltä, mutta kaikenlaista pientä puuhaa etenkin "omalla ajalla" tehtäväksi mahtuu tähänkin kurssiin. Tämän kurssin jälkeen siirryn kokonaan LT6-opintojen pariin, ja loppusyksy on kovin tiivis. Yritänkin vähän etupainotteisesti kurkkia seuraavien kurssien materiaaleja ja valmistautua samalla myös syöpätautien tenttiin, sillä lastenpsykiatrian ja syöpätautien tenttien välillä on vain viikko. Lisähaastetta loppusyksyyn tuo tuleva muutto, sillä pääsemme kuun vaihteessa vihdoin muuttamaan hieman isompaan asuntoon! Kuten elämässä yleensä, asiat kasautuvat juuri siihen kohtaan, jossa on muutenkin täyttä. En toki valita, sillä kuten täällä jo mainitsin, nykyinen asunto ei ole missään kohtaa tuntunut kovin mieleiseltä.

Arki rullaa tällä hetkellä omalla painollaan. Nautin kovasti niistä - nykyään melko harvinaisista - hetkistä, kun saan opiskella yksin kotona. Iltapäivisin kotona ovat usein paitsi omat koululaiset, myös heidän ystäviään, joten silloin on harvemmin riittävän rauhallista opiskeluun. Joka tapauksessa nautin suuresti tästä tilanteesta, jossa voin yleensä olla kotona lasten saapuessa koulusta, ja muutenkin arki on omalta osaltani kiireetöntä ja melko vapaatakin, vaikka puuhaa riittääkin niin kotona kuin sen ulkopuolella. Töitä teen jokusen vuoron kuukaudessa, mikä on tuntunut ihan hyvältä tahdilta etenkin näiden tiiviimpien kurssien kylkeen. Vaikuttaa siltä, että tasapaino on jokseenkin löytynyt, vaikka tuskin elämästäni koskaan täysin vakaata ja stabiilia saadaankaan - enkä sitä edes toivoisi! Ensi syksynä kenties ovat jo ihan toiset kuviot, joten otan täyden ilon irti viimeisestä (perustutkinto-)opiskeluvuodestani. 

 

 

Mutta nyt pitää palata opiskeluiden pariin. Huominen seminaariesitys pitää vielä tarkastaa tälle päivää. Mukavaa viikon jatkoa teillekin!

Opiskelupäiväni 10

Lokakuun viimeistä päivää viedään, joten on lokakuisen opiskelupäivän aika. Viime viikko vietettiin syyslomaa, tosin osittain töiden merkeissä, ja maanantaina alkoi lastenpsykiatrian kurssi. KNK päättyi ennen syyslomaa tenttiin, joka oli yllättävän kiva kompakteine kysymyksineen. Mutta nyt ollaan jo siinä pisteessä, että LT5 on yhtä kurssia vaille valmis. Vitosen oikeuksia toki saanen odotella tovin jos toisenkin, sillä yliopiston järjestelmä vaihtuu eikä opintosuorituksia saada kirjattua heti tenttitulosten jälkeen. Vaan eipä niillä oikeuksilla kiire ole, kun en aio kylmiltään lähteä mihinkään päivystelemään. Lastenpsykiatria on opintopisteiden valossa kevyempi kuin KNK, mutta erinäisiä omalla ajalla tehtäviä pieniä tehtäviä vaikuttaa olevan runsaasti. Pidemmittä puheitta kohti lokakuista opiskelupäivää! Kuvat ovat jotain vanhoja, koska en muistanut kuvata juuri kyseisenä päivänä.

Klo 7.00

Herätys! Tänään on pelkkää etäopetusta, joten voin nukkua jopa seitsemään. Herätyksen jälkeen aamutoimet, joka päivä liki samanlaisina toistuvat rutiinit, joista olette lukeneet näistä postauksista monen monta kertaa.

Klo 8.15

Koneen ääreen ja etäopetus käyntiin! Lastenpsykiatriassa on vuorossa teoriaseminaari, johon myös minulla parini kanssa on oma lyhyt esitys. Parituntinen vierähtää mukavasti käytännönläheisten aiheiden parissa. 

 

 

Klo 10.00

Opetus päättyy. Valmistaudun lähtemään KYSille opiskelemaan iltapäiväksi. Tutkimusta pitäisi taas saada eteenpäin, ja kalastelen opiskelukavereistani seuraa, jotta saisin helpommin jotain tehdyksikin! Iltapäivisin kotona opiskelu on aika mahdotonta koululaisten ja usein myös heidän kavereidensa ollessa kotona.

Klo 11.00

KYSillä ollaan! Käväisen pikaisesti tietokoneella katsomassa parit mieltä askarruttaneet asiat ja suuntaan sen jälkeen syömään kavereiden kanssa. Lounastauko venähtää pitkäksi.

Klo 12.30 - 14.30

Teen tutkimushommaani eteenpäin samalla kun kaveri opiskelee viereisellä koneella. Välillä autan (tai yritän auttaa) häntä tietoteknisissä ongelmissa. Teen korjauksia omaan artikkeliini ja lähettelen välillä viestejä ohjaajilleni, kun tulee ongelmia. Toiseen viestiini jään odottelemaan vastausta, joten laitan koneen kiinni ja päätän jatkaa toisella kertaa.

 

Klo 14.30 - 16

Kahvilla kavereiden kanssa. Nautin kerrassaan suuresti tästä viimeisestä(kin) opiskeluvuodesta, kun vielä voidaan viettää (toki oman elämäntilanteeni antaessa myöten) kiireettömästi aikaa yhdessä. Tiedän jo nyt, että tulen kaipaamaan tätä aikaa. <3

Klo 16.15

Hakemaan lapsukaisia hoidosta. Matkalla soitan koululaisille, jotka eivät tavallisesta poiketen ole soittaneet minulle koulun jälkeen. Kaikki hyvin kuulemma. Kävelen pienten kanssa kotiin, ja suurimman osan matkasta joudun kantamaan kuraista kuopusta, koska rattaat ovat jääneet kotiin. Kerrankos sitä, totean, kun matkalle putoaa milloin pipo, milloin kumisaapas...

Klo 17.00

Vihdoin kotona, olipa pitkä ja tuskallinen taival! Laitan ruoan uuniin, ja sen valmistuttua tarjoilen sitä lapsille. Itselläni on vähän kiirettä, kun huomisen teoriaseminaariesitys on vielä omalta osaltani tekemättä. Perehdyn silmät ristissä lapsen kommunikaatiotyyleihin ja kehitykseen.

 

 

Klo 18.00

Esitystä lastenhoidon lomassa väsätty. Huomenna on tiedossa kuopuksen synttärijuhlat, rästiin jääneet nekin, joten nyt leivon kakun. Kakun ollessa uunissa järjestelen kämppää, yritän estää kuopusta kiipeilemästä pöydillä ja muuta perusmeininkiä. 

Klo 19-21.30

Iltatoimia, kakun ja juhlien valmistelua, kakun koristeiden askartelua ja sen sellaista. 

Klo 21.30

Kylläpä väsyttää! Vilkaisen vielä huomisen esityksen, onko parilta tullut siihen muutoksia. Ei ole, joten ei kun nukkumaan ja huomista kohti! Huomenna luvassa lisää etäseminaarimeininkiä, kiireinen aikataulu ja ne synttärikahvit. Mukavan tapahtumarikas syksy jatkuu. :)

 

Seuraavat viikot vierähtävät siis lastenpsykiatrian parissa. Paljon kiinnostavia ja tulevaisuuden kannalta hyödyllisiä teemoja kurssilla varmasti käsitellään, vaikka kurssi onkin vasta alussa. Muista opinnoista ja syksyn jatkumisesta lisää pohdintaa seuraa myöhemmin. Palataan taas opiskelupäivien pariin marraskuussa!

Opiskelupäiväni 9

Heippa! Tammikuussa aloitetut opiskelupäivät saavat kesätauon jälkeen taas jatkua. Nyt esittelyssä siis syyskuinen opiskelupäivä. Kolme elokuista opiskeluviikkoa hujahtivat ohi niin vikkelästi, etten edes muistanut koko "opiskelupäiväni"-sarjaa. Eipä niistä muutenkaan olisi kovin paljoa sanottavaa löytynyt, kun opiskelupäivä tarkoitti etäyhteyksien päässä istumista tyypillisimmin 8 tuntia päivässä. Joten nyt: syyskuisen opiskelupäivän vuoro!

 

 

7.00

Kello soi. Olen nukkunut huonosti, joten tavoistani poiketen torkutan kokonaiset viisi minuuttia!

7.05 

Laahaudun ylös. Laittelen lapsukaisia valmiiksi hoitopäivää varten, teen kampauksia ja autan pukemisessa. Pikkuisin on vallan ihastunut uusiin kenkiinsä ja kopsuttelee niillä heti aamusta.

7.45

Pienimmät lähtevät miehen vieminä hoitoon. Vielä on koulukuvaukseen menevän kampaus laittamatta - onpahan muuten tarkat ohjeet, miten hiukset pitää laittaa! Yksi lapsista on vielä tänään toipilaana kotona. Tuttuun tapaan talon hiljettyä hoidan omat aamutoimet ja syön aamiaista.

 

 

8.00

Siirryn kahvin kanssa tabletin ääreen. KNK-kurssilla seminaarit ja muut yhteiset opetukset ovat etänä, ryhmäopetukset läsnä. Ihan mukava tällainen hybridimalli, kun ei tarvitse joka päivä raahautua paikan päälle. En jaksanut eilen riittävästi perehtyä seminaarin aiheeseen, joten tehtävää jäi vielä aamullekin. Katson päivän seminaariin liittyen videoita ja artikkeleita korvaperäisestä huimauksesta ja vilkuilen oppikirjaakin aiheen tiimoilta. Lisäksi katson sähköpostit ja muut tiedotuskanavat, joissa ei ole kerrassaan mitään uutta.

9.15

KNK-seminaari alkaa, aiheena siis tänään kuuloviat sekä korvaperäinen huimaus. Mielenkiintoinen seminaari! KNK eli korva-nenä-kurkku-kurssia olen odottanut jo pitkään, mutta kurssi on vasta alussa, joten en tiedä vielä, vastaako kurssi odotuksia. Toipilas tarvitsee oman siivunsa huomiosta myös seminaarin aikana, joten jälleen kerran osa menee ohi korvien.

11.00

Seminaari päättyy. Lounashetkellä kokeilussa kauppatilauksen mukana tutustumistuotteena tullut Saarioisten uutuus, jonkinlaista kanapataa italialaisittain. Muuten hyvää, mutta oliiveista en oikein pidä edelleenkään! Lounaan jälkeen pelataan toipilaan kanssa Blokusta.

 

 

12.00

Takaisin opiskelujuttujen ääreen. Huomenna on taas harkka, johon on liuta ennakkotehtäviä kirjattuna. Katson tarvittavat videot (onneksi ne ovat lyhyitä) ja selailen piakkoin avautuvan alkukuulustelun materiaalia. Jostain syystä pääsykoeajoista lähtien etenkin korvan anatomia on ollut tosi vaikeaa hahmottaa, joten vietän tovin jos toisenkin näiden teemojen parissa.

14.00

Nyt riittää opiskelu, keskittymiskyky on vielä kesälomalla. Soittelen neuvolaan ja varaan lapselle ajan tarkastukseen. Koululaiset puuhaavat omiaan ja minä saan tehtyä omia juttujani. Luen kirjaa ja otan rennosti.

14.30

Päivällisen valmistelua ja muuta kotihommaa. Puolison isä piipahtaa ohikulkumatkalla tuomassa tuliaisia.

 

 

15.30

Ryhmäliikuntatunnin aika! Yllättävän suosittuja ovat kaikki nyt alkusyksystä, mutta onneksi toisinaan, kuten nyt, saan peruutuspaikan. Kesän jäljiltä haetaan vielä kuntoa, mutta tästäpä sekin taas lähtee. Hyvä mieli ainakin tulee! Tunnilta kotiin ja päivälliselle, jonka olin aiemmin päivällä valmistanut.

Klo 17.50

Lapsukaisen harrastusaika, mies lähtee kuskaamaan ja viettää samalla omaa aikaa. Minä vietän leppoisaa iltaa muiden muksujen kanssa, joskin ehtiväisen kuopuksen perässä saa aika lailla jatkuvasti kulkea.

19.00

Lasten iltatoimet.

  

 

Klo 20.00

Vilkaisen, pitääkö kirjaamani huominen aikataulu paikkansa ja olenko tehnyt kaiken tarpeellisen. Tällä kertaa olen. Laitan vielä tavarat valmiiksi aamun läsnäolo-opetusta varten. Sen jälkeen loppuilta vapaata, nähdään miehenkin kanssa ensimmäistä kertaa tänään kunnolla. :D

Klo 21.30

Ja nyt nukkumaan!

 

KNK:ta on nyt takana reilu viikko eli reilu neljäsosa. Vaikuttaa tosi jämptisti järjestellyltä kurssilta, mikä on aina opiskelijan taakkaa helpottavaa. Mielenkiintoisia opetuksia on tähän mennessä tullut vastaan. On ollut ihanaa palata takaisin opiskelijan rooliin, jossa aina joku tietää, missä pitäisi olla ja mitä tehdä. :D Tähän asti on ollut mukavaa, ja nähtäväksi jää, mitä kaikkea seuraavat viikot tuovat tullessaan!

Staycation

Hei taasen! Heinäkuu on yli puolenvälin, ja saimme pienen hengähdystauon helteistä. Meillä kotona sisälämpötila on ollut käytännössä koko kesän 28-30 astetta, mikä on ulkoilman helleasteisiin yhdistettynä ollut aikamoisen kamalaa. Siksipä pakenimme hellettä yhdeksi viikonlopuksi lähihotelliin, tuttuun Sokos Hotel Puijonsarveen. Aikanaan - tarkemmin sanottuna 5 vuotta ja 2 kuukautta sitten - yövyimme samaisessa hotellissa pääsykoereissulla. Reipas tuleva eskarilaisemme oli tuolloin 5-kuinen vauveli, jota heräsin monta kertaa yössä imettämään. En saanut aamuyöstä enää unta, mutta kun vihdoin nukahdin, olin nukkua pommiin, kun en jaksanut nousta kellon soittoon. Silloisesta hotelliaamiaisesta muistan vain sen, etten jännityksen vuoksi saanut alas yhtään mitään muuta kuin puolikkaan kahvimukillisen!

Mutta tähän hetkeen: Koululaiset olivat pari viikkoa putkeen mummolareissulla. Kuten taisin aiemmin kertoa, kaikki kynnelle kykenevät sukulaiset on valjastettu kesällä koululaisten vahdiksi. Pienemmät toki ovat päiväkodissa arkisin. Paikallisia lapsenvahtivaihtoehtoja ei liiaksi ollut, joten isommat saivat viettää viikon toisessa ja toisen toisessa mummolassaan. Pienempien kanssa kaksilapsista standardiperhettä larpatessamme saimme eräänä torstai-iltana idean varata hotellihuone viikonlopuksi, eikä montaa minuuttia mennyt, kun huone oli varattu.

Oli kuin suurtakin matkallelähtötunnelmaa, kun pakkasimme tavarat viikonloppua varten. Matka kotoa hotellille kesti suunnilleen vartin, mutta uskomatonta kyllä pääsimme vallan mainiosti kesälomatunnelmiin tuossakin ajassa. Kirjauduimme sisään, tilasimme hissin ja astelimme huoneeseemme. Ja ah, mikä viileys siellä odottikaan! Sijatut vuoteet ja kylpyhuone saunoineen ilahduttivat toki myös. 

 

 

Lauantaina nautimme runsaan, mutta kuten kuvasta näkyy, lasten tyytyväisenä pitämiseksi hyvin kiireessä lautaselle kasatun aamiaisen.  Onni Oravakin kävi moikkaamassa lapsia aamiaisella, jossa lapset oli huomioitu hienosti heille erikseen osoitetulla tarjoilupöydällä. Aamiaisen jälkeen vietimme aikaa Kirkkopuistossa ja läheisen koulun leikkipaikalla.  Kävelimme satamaan jäätelölle ja päätimme ex tempore hypätä piakkoin lähtevän laivan kyytiin sisävesiristeilylle. Saaristokaupungin kierros väsytti kuopuksen niin, että hän simahti rattaisiinsa, mutta isompi nautti täysin siemauksin koko matkasta.

 

 

 

 

Hotellilla lapsiperheen näkökulmasta ilahdutti suuri leikkipaikka, jossa lapset viihtyivät mainiosti useaan otteeseen. Lauantai-illan kruunasi illallinen hotellin alakerrassa sijaitsevassa ravintola Ehtassa. Viileästä huoneesta oli mukava pitkästä aikaa livahtaa "omaan" saunaan, meillä kun ei tätä nykyä ole edes saunavuoroa. 

 

 

 

 

 

Sunnuntaina kirjauduimme ulos puoliltapäivin. Arki uhkasi puskea saman tien vastaan, kun suunnistimme isoille ruokaostoksille Prismaan. Ruoat löysivät tiensä kärryihin ja kauppakasseihin, ja saatoimme lähteä kotimatkalle. Vielä kotonakin kummastelimme sitä, miten noin lähellä kotia voi päästä noin lomafiiliksiin! Tuntui ihan kesältä, lomalta ja vapaudelta. Päästiin ihan eri tavalla irti arjesta, vaikka samat asiat olisi voinut tehdä kotoakin käsin. 

Oikeaa lomaa odotellessa - enää kuusi työpäivää!