Kuulumisia ja joulurauhaa

Hei kaikki ja hyvää aatonaattoiltaa! Taas on vierähtänyt luvattoman pitkä aika viimeisestä postauksesta. Tilannetta selittänee paitsi juuri tapahtunut muutto myös opiskeluvelvollisuudet, joista pakolliset ovat onneksi jo tältä syksyltä ohi.

Olen tässä kuluneiden viikkojen aikana pohdiskellut, kuinka vähällä laittamisella joulu mahtaa tänä vuonna tullakaan. Pikku hiljaa teimme muuttoa uuteen asuntoon, ja itse muutto tapahtui keskiviikkona. Ennen perjantaita yhtään lahjaa ei ollut vielä hankittu, jouluruokia oli mietitty ehkä muutaman minuutin verran ja joulumielikin oli vähän hakusessa. Vaan nopeasti nämäkin hoituivat lopulta, vaikka osa tavaroista hakeekin vielä muuton jäljiltä paikkaansa. Onnea on tunnelmavalaistus :D

Joulun vietämme taas kerran oman perheen kesken uudessa kodissa, vaikka kieltämättä olisi vähän houkutellut ajatus siitä, että pääsisi jonnekin "valmiille". Noh, näillä mennään ja näin aatonaattona alkaa olla sen verran jo järjestelty, että eiköhän tästä hyvä joulu tule :) Todennäköisesti loppuvuosi ja joulu 2018 jää muistoihimme tapahtumarikkaana ja ehkä vähän sekavanakin ajanjaksona. Reilu kuukausi sitten meillä ei ollut muutosta tietoakaan, ja nyt jo asutaan uudessa kodissa. Nopeaa toimintaa, etten sanoisi.

Opiskelujen suhteen joululoma alkoi 1,5 viikkoa sitten keskiviikkona, kun meillä oli kardiologian tentti. Se meni ihan mukavasti, vaikka olinkin stressannut, kun en ehtinyt muuton ja muiden asioiden vuoksi lukea niin paljoa kuin olisin halunnut. Kävin kuitenkin viime viikolla vielä suorittamassa omatoimisia seurantavuoroja sisätaudeilla, ja tällä viikolla oli vielä yksi päivystysyö valvottavana. Lisäksi minulla on ollut tapaaminen syväreideni tiimoilta, jotta pääsisin jo analyysivaiheeseen - sitäkin oli tarkoitus nyt lomalla tehdä. Katsotaan, kuinka käy, kun tätä tekemistä riittää jo muutenkin, ja lomailu olisi tässä kohtaa enemmän kuin tarpeen. Ilmoittauduin myös joululomalla tutkimaan potilaita, jotta saisin toivon mukaan keväästä vähän helpomman.

Syksyn alusta tuntuu olevan ikuisuus niin ajallisesti kuin ammatillisen kehityksenkin suhteen. Vaikka olen tänä syksynä ollut yliopistolla ja sairaalalla melkein enemmän kuin kahtena viime vuonna yhteensä (no ehken ihan), päällimmäisin tunne taitaa silti olla innostus ja kiinnostus - tämänhetkisen väsymyksen lisäksi. En ole kokenut sairaalassa pyörimistä yhtään raskaaksi, vaikka sitä etukäteen epäilin. On siellä näköjään sen verran tullut oltua. Eniten olen syksyn aikana stressannut mahdollisia sairasteluja sekä omatoimisia potilaan tutkimisia. Onneksi niihinkin alkaa jo rutiini löytyä niin tutkimisten kuin raporttienkin osalta! Opittavan asian määrä on jo tänä syksynä ollut ihan tolkuton, ja sama jatkuu keväällä - mutta kuten jo todettua, kiinnostus auttaa siinä hurjasti. Puolet kolmosvuodesta on ohi, ja olen suoriutunut syksystä paremmin kuin koskaan osasin kuvitella. Tästä on hyvä tammikuussa jatkaa.

Jos nyt kuulumisiin palataan: virallisesti olen ollut joululomalla jo pitkään, käytännössä vain vuorokauden. Vaikka vähän epäilinkin, näyttäisi siltä, että kyllä se joulu lopulta löysi myös meille ♥ Kaiken puurtamisen jälkeen nyt on aika levätä.

Tunnelmallista joulun aikaa teille kaikille! :)

"Miten sä ehdit kaiken tuon?"

Hauskaa helmikuun alkua! Viimeksi syksyllä kuulin otsikon kysymyksen ystäväni esittämänä. Välillä mietin tuota itsekin, vaikken hyvällä tahdollakaan voi sanoa, että arkeni olisi mitenkään älyttömän kiireistä. Miten kolmen alle kouluikäisen vanhempana ehtii opiskella, harrastaa ja pitää huolta itsestään, perheestä ja parisuhteesta? Yhtenä aikasyöppönä on tietysti blogi, joskin nyt kevätpuolella postaustahti on hiljentynyt pariin postaukseen viikossa.

Miten siis ehdin? Vuoden 2017 keväällä kirjoittelin ajanhallinnastani, mutta tietysti tilanne on nykyään vähän erilainen. Tätä nykyä myös puolison opiskelu vie oman osansa päivästä ja illasta, mutta toisaalta lasten päivähoito mahdollistaa kotona opiskelun ihan eri tavalla. Vastaus otsikon kysymykseen onkin: ihan hyvin, ei ongelmaa! Vaikka toisaalta tekee mieli kysyä vastakysymyksenä: Ai minkä kaiken? Omasta mielestäni kun elän ihan tavallista, ehkä vähän laiskaa arkea ;D Tässäpä arjenhallintani syvimmät salaisuudet:

1. Oman osuutensa (ja enemmänkin) tekevä puoliso

Tämä on suurin yksittäinen tekijä. Meidän Oy Perhe Ab toimii tarpeeksi hyvin kumman tahansa tai molempien yhdessä vetämänä. Meillä ei asu projektipäällikköä ja apupoikaa tai -tyttöä, vaan kaksi tasaveroista vanhempaa. Kummallakin on omat vastuualueensa ja työt, jotka tuntuvat itselle luontevammilta, mutta kumpikin tekee tarvittaessa melkein mitä vaan. Kipeiden lasten hoito sumplitaan suunnilleen puoliksi, ja molemmat pitävät huolen siitä, että omaa aikaa järjestyy tarpeeksi.

2. Vain välttämätön

Olen opetellut sanomaan moneen asiaan Ei. En todellakaan aio väsyttää itseäni keräämällä arkeeni perheen ja opiskelun lisäksi kaikenlaista muuta ylimääräistä. Harrastuksinani on sellaisia asioita, joista todella nautin ja saan voimia, ja aikaa pitää jäädä myös ihan-vaan-olemiselle oman perheen kesken. Sukulaisia ja ystäviä näemme kohtalaisen harvoin, vaikka välimatkaa ei kaikkien kanssa paljoa olekaan. En ikinä jaksaisi olla joka tai edes joka toinen viikonloppu menossa jossain tai vastaanottamassa vieraita. Useimmiten yhteyttä pidetäänkin somen välityksellä. Some ei tietenkään korvaa oikeaa sosiaalista kontaktia, mutta vierailujen suhteen meillä laatu korvaa määrän :) Opiskelun ja perheen yhdistämisessä niin, ettei kumpikaan osa-alueista kärsisi, on minulle ihan tarpeeksi työtä. Siksi en myöskään tee töitä opiskelun aikana, vaikka periaatteessa siihen olisi mahdollisuus.

3. Tärkeimpiin asioihin keskittyminen

Voisin käyttää jokaisen liikenevän hetken esimerkiksi kodin siisteyden ylläpitoon. En vaan jaksa. Meillä siivotaan joka ilta tavarat paikalleen ja kerran viikossa kunnolla, joten se saa riittää. Tärkeämpää on se, että joka päivä minulla on aikaa rauhassa kuunnella lasten ja miehen päivän kuulumiset sekä iltaisin peitellä lapset nukkumaan. Jokaisessa päivässä pitää olla tilaa ainakin yhdelle rauhalliselle kahvihetkelle ja liikkumaan pitää päästä säännöllisesti - muuten minusta tulee kiukkuinen! Tämän kohdan vuoksi en myöskään ole innoissani osallistumassa kaikkiin mahdollisiin tapahtumiin tai yritä ankarasti pysytellä nuorempien virkeämpien tahdissa mukana.

4. Kaikelle oma aikansa

Suunnittelulla on iso rooli paitsi arjen sujuvuuden myös omien kiinnostuksenkohteiden kannalta. Joutilaat hetket vilahtavat varkain ohi, joten jos haluaa tehdä jotain erityisempää, se pitää suunnitella huolella. Joitakin asioita voi tehdä hetki kerrallaan, mutta usein omat projektini vaativat pidempää paneutumista. Tietysti otsikkoa voi ajatella myös pidemmällä aikajänteellä: pahimpina ruuhkahetkinä ajattelen, että onneksi tämä elämänvaihe kestää vain aikansa. Lapset kasvavat ja itsenäistyvät ennen kuin huomaankaan, ja vielä joskus minulla on joutilasta aikaa paljon nykyhetkeä enemmän. Uskon, että ruuhkautuvat asiat ja velvollisuuksien määrä väsyttää jokaista vanhempaa ainakin silloin tällöin. Paljon vertaistukea saankin samassa elämäntilanteessa tarpovilta :)

5. Oma asenne

Vältän viimeiseen asti sanomasta, että minulla on kiire - osittain siksi, että pelkään siitä tulevan itseään toteuttava ennuste, ja toisekseen siksi, ettei se ole totta. Minulla on välillä monta keskeneräistä asiaa kerralla, mutta yleensä ottaen olen hyvä mitoittamaan työni voimien ja kulloisenkin tilanteen mukaan. Sitä paitsi jo sana "kiire" saa sykkeen nousuun ja hengityksen tihenemään :D Priorisoida pitää ja turhaa tekemistä karsia, mutta noin muuten elämäni on just kivaa - täyttä ja ihanaa!


Näiden lisäksi tärkeää "ehtimisessä" on säännöllinen päivärytmi - aamusta päivä pisin, kuten sanotaan. Ihan paras fiilis arjessa on, kun saa heti aamusta opiskelut kunnolla käyntiin. Luonnollisesti välillä on vähän sumuista, mutta sitten aurinko paistaa taas!

Iloa arkeen ja ihanaa viikonloppua just sulle! Kerrohan kommenteissa, miten sinä ehdit ja jaksat :)

J: Kiire, stressi ja väsymys

Moikka taas! Viimeksi kaksi viikkoa sitten kuulimme J:n lukukuulumisia ja kevään suunnitelmia. Tänään vuorossa on asiaa, joka ainakin itselleni osui ja upposi :D Tsemppiterveiset jokaikiselle pääsykokeisiin lukevalle! Ajatelkaa hei, neljän kuukauden päästä ootte jo vapaita :) Teksti ja kuvat: J.

Minulle on tärkeää olla positiivinen ja pyrin näkemään kaikissa asioissa mahdollisimman paljon hyviä puolia. Lisäksi minulle on tärkeää vältellä kiireen ja stressin tunteita. Yleensä kiireen tunteen onnistun välttämään hetkeksi pysähtymällä ja hengittämällä. Samalla usein ”päätän”, että minulla on juuri niin kiire kuin haluan. Stressiä välttelen tekemällä asiat tehokkaasti ja mahdollisuuksien mukaan etukäteen. Toki aina nämä eivät onnistu, mutta usein kyllä. Uskon vahvasti siihen, että kiireen tunne ja stressi vievät tehokkuutta ja intensiteettiä pois toiminnasta ja sen vuoksi pyrin niistä niin kovasti eroon. Lisäksi kiire ja stressi vievät energiaa ja lisäävät palautumiseen tarvittavaa aikaa, mikä on taas pois jostain toisesta tekemisestä.

Viime aikoina stressin, kiireen ja väsymyksen välttely ei ole onnistunut niin hyvin kuin ennen. Töissä viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet poikkeuksellisen kiireisiä ja työtunteja on kertynyt lukematon määrä. Samaan aikaan olen käyttänyt (lähes) kaiken vapaa-aikani opiskeluun. Tämä on ollut hyvin kuluttavaa ja luonnollisesti on ollut pakko myös levätä, joten harrastukset ja sosiaaliset suhteet ovat jääneet toissijaisiksi.

Olen huomannut, että kiireeseen, stressiin ja väsymykseen auttaa hetkessä rauhoittumisen lisäksi muutama muukin asia. Koska liikuntaharrastukset ovat jääneet vähemmälle, olen hyödyntänyt tehokkaasti hyötyliikuntaa, etenkin työmatkakävelyä. Se on osoittautunut yllättävät kivaksi ja siinä saa samalla ulkoilmaa ja aikaa ajatella tai esimerkiksi kuunneltua presidenttiehdokkaiden haastatteluita. Olen kuitenkin pitänyt kiinni niistä kaikista tärkeimmistä ja nautinnollisimmista harrastuksista. Nukkuminen auttaa väsymykseen, mutta suosittelen myös kokeilemaan tietoista rentoutumista, lyhyitä powernappeja ja kahvia. Näillä kolmella on omat positiiviset vaikutukset väsymykseen ja useimmiten virkistävät tehokkaasti toisin kuin varsinainen nukkuminen, joka vaatisi piristääkseen pidemmän ajan. Kiireessä tulee hyvin tärkeäksi myös ennakointi. Olen aina ollut suunnitelmallinen ja ennakoinut paljon, mutta nyt ne ovat korostunut entisestään, jotta kaikki tarvittavat työt ja kotiasiat saa hoidettua. Vielä eräs asia, joka on auttanut minua, kun on kiirettä tai stressiä, nimittäin se, että hyväksyy tilanteen ja ymmärtää, että se ei jatku niin ikuisesti.

Onneksi on valoa tunnelin päässä ja viime viikonloppuna sain opiskeltua tehokkaasti. Lisäksi tiedän, että tämä viikko on jo huomattavasti normaalimpi kuin edelliset kaksi. Vaikka työni onkin välillä hyvin kuluttavaa, on siellä olevat ihmiset todella ihania ja heiltä saa paljon energiaa. Myös ihanan aurinkoiset pakkaspäivät ovat piristäneet aamuisin! Kuvituksena vanhoja kesäkuvia linnuista aurinkoisina päivinä.

Tsemppiä just sulle ja aurinkoista tammikuuta!

10 arkista ärsytyksenaihetta

Mukavaa keskiviikkoa! En taida olla vielä kertaakaan listannut arjen pieniä ärsyttäviä asioita, mutta nyt teen sen. Loman jälkeen arkiset rasittavat asiat lyövät vielä pahemmin päälle, kuten on taas kerran tullut todettua.

1. Pimeys. Aamulla on pimeää, iltapäivällä on pimeää ja yöllä vasta pimeää onkin. Lapset kysyvät välipala-aikaan, koska syödään iltapalaa jne. Onneksi päivä on jo alkanut pidentyä, vaikkei eroa vielä juuri huomaakaan.

2. Varomattomat autoilijat. Pienten, liikennesääntöjä opettelevien lasten kanssa liikkuessa soisi autoilijoilla olevan sen verran kärsivällisyyttä, etteivät nämä kaahaisi täyttä vauhtia suojatien yli juuri kun olemme astumassa sille. Toisaalta nämä autoilijat antavat täydellisen esimerkin siitä, ettei edes suojatiellä ole turvassa.

3. Tavaroiden katoaminen. Varsinkin pinnit ja ponnarit katoavat aina. Myös kännykkää ja avaimia saan etsiä ihan koko ajan, koska huomaamattani lasken niitä mitä kummallisimpiin paikkoihin. Olen opetellut laittamaan ne aina omalle paikalleen, mutta silti tuntuu, että olen jatkuvasti etsimässä erityisesti puhelintani.

4. Muistettavien asioiden lista. Kotona: Ai niin, tänään oli se lelupäivä! Ottakaahan lapset lelut mukaan. Päiväkodissa: Aha, lelupäivä olikin vaihtunut oman kirjan päiväksi. Noooo, ainakin saitte nyt unikaverit... Koululaisten Wilma-viestitulvaa "innolla" odotellen!

5. Takkuisten hiusten selvittäminen kuuluu inhokkeihini niin omien kuin lastenkin hiusten kohdalla.

6. Lasten mielikuvitusleikit. Yritäpä komentaa lasta, kun vastaukseksi saat: "En ole XXXX, olen kissa/koira/jänis/apina/whatever" (eikä ikinä sama otus kahta kertaa peräkkäin)! Hyvähän se on, että lapsilla on mielikuvitusta, mutta joskus edellä mainittu vastaväite vain on liikaa :D

7. Se, kun kotona laittautuu ja näyttää omasta mielestään ihan hyvältä, mutta ihmisten ilmoille  päästyä hiukset sojottavat joka suuntaan eikä kauneudesta ole enää tietoakaan. Tähän ei tietenkään auta se, että yleensä pyöräilee joka paikkaan.

8. Suodatinpussit, jotka eivät aukea. Tämän ongelman kanssa painin usein, koska a) yleensä meillä  suodatinpussit ovat halvinta laatua ja b) keitän kahvia monta kertaa päivässä.

9. Keskellä tietä kävelevät ihmiset. Ala siinä sitten pyörän selästä arpomaan, kummalta puolelta on turvallisempi väistää. Samaan kategoriaan kuuluvat ne, jotka sivuilleen katsomatta poukkaavat tien yli. Kuuluvampi soittokello on hankinnassa.

10. Pukeutumisongelmat. Alamäkeä pyöräillessä on kylmä, ylämäkeen tullessa kuuma eikä lämpömittarin lukema koskaan kerro koko totuutta. Puhumattakaan niistä hetkistä, kun pitäisi jo lähteä, mutta vaatekaapista ei löydy "mitään".

Keksin kuin keksinkin kokonaiset kymmenen valituksen aihetta! Aikaa tämän postauksen tekemiseen tosin kului melkein kaksi kuukautta... Ehkä en loppujen lopuksi olekaan ihan niin ankea tyyppi kuin kuvittelen :D Pirteää arkea jokaiselle!

Virkeänä vuoden ympäri

Onko ihmisellä tarve talvihorrokselle vai onko oikeasti mahdollista elää aktiivista arkea vuoden ympäri? Ympäröivä pimeys kieltämättä houkuttelee kotisohvalle. Itselläni pimeys vaikuttaa aivan selvästi sekä vireystilaan että mielialaan. Blogilomalla ehdin enemmänkin selailla kuvia, ja kesäkuvia katsellessani muistelin haikeudella sitä, kun aurinko paistoi vielä palatessani iltavuorosta eli noin klo 22. Nyt on hämärää jo silloin, kun haen lapset hoidosta ennen neljää. Usein tuntuu, että olisin valmis yöunille jo iltaseitsemältä.

Koska pimeää aikaa jatkuu ja jatkuu vain, on syytä yrittää löytää keinoja selvitä siitä mahdollisimman kivuttomasti. Näillä keinoin minä taistelen kaamosväsymystä vastaan:

1. Kirkasvalo

Hankimme kirkasvalolampun noin vuosi sitten, enkä enää ymmärrä, miten olen selvinnyt aiemmista vuosista ennen sitä! Toki muistan, että talvi 2015-2016 oli kaamosväsymyksen (ja tuoreen vauvan) vuoksi todella hankala, mutta jotenkin pidin sitä silloin normaalina. Kirkasvalon myötä olen heti aamusta paljon virkeämpi eikä koko päivä kulu haukotellessa tai väsymystä valitellessa. Kirkasvalolampusta huolimatta vireystilani ei ole yhtä hyvä kuin keväällä tai kesällä, mutta paljon parempi kuin aiemmin.

2. Ulkoilu valoisaan aikaan

Opiskelussa on sekin hyvä puoli, että sen lomassa voi hyvin käydä vaikka pienellä lenkillä tai asioilla keskellä päivää. Ulkoilu virkistää sekä kehoa että mieltä, ja valokin vaikuttaa tehokkaammin kuin ikkunan läpi katsottuna. Valoisaan aikaan ulkoilu ei ole tähän vuodenaikaan mikään itsestäänselvyys. Pahimpina kaamosmuistoinani ovat sairaanhoitajan työssä pimeään vuodenaikaan tehdyt yövuorot. Kun yöt valvoo ja päivät nukkuu, päivänvaloa ei näe lainkaan. Tietysti lumisesta maisemasta on iloa myös pimeydessä, mutta sekin jäi monena pk-seudulla koettuna talvena haaveeksi.

3. Säännöllinen rytmi

Meidän rytmimme on sama niin arkena kuin viikonloppuna. Lapset heräävät automaattisesti ennen seitsemää, vanhempien kellot soivat arkisin seitsemältä. Viikonloppuisin vuorottelemme, kumpi nousee lasten kanssa. Säännöllinen rytmi paitsi helpottaa arkea myös pitää sisäisen kellon edes jotenkuten ajassa. Kehoni tietää saavansa aamukahvin tiettyyn aikaan, joten onhan siitä nyt pidettävä kiinni!

4. Hyvät rutiinit

Liikunta ja ruoka ovat hyvinvointini peruspilareita. Vaikka pimeys ja väsymys houkuttelee sohvalle karkkipussin kanssa, yritän pitää ruokavalioni perusterveellisenä. Toki on niitäkin hetkiä, jolloin on helpompi ja mukavampi antaa periksi houkutuksille. Liikkumaan lähteminen vaatii pimeään vuodenaikaan suurempaa itsekuria, mutta se todellakin kannattaa. Treenin jälkeen olo on eri tavalla väsynyt kuin sohvalla lojutun illan jäljiltä.

5. Aurinkoloma

En tiedä mitään tehokkaampaa kaamosväsymyksen katkaisijaa kuin matkustaminen jonnekin aurinkoiseen paikkaan. Pimeyden keskeltä tulleena ekana loma-aamuna kirkkaaseen auringonpaisteeseen herääminen on kokemus, jota ei ihan heti unohda. Menee aikansa tottua kirkkauteen ja valon määrään, mutta jo parin päivän päästä huomaa vireystilassaan selvän eron. Siksipä myös meidän porukkamme matkustaa ensi vuoden alussa aurinkoon. Kotioloissa pitää muistaa ottaa päivittäinen D-vitamiiniannos purkista.

6. Vaatimusten vähentäminen

Viimeisenä ja tärkeimpänä tietysti armollisuusteema! Jos ei jaksa, sitten ei jaksa eikä itseään kannata siitä moittia. Oma elinpiirini kutistuu pimeimpänä vuodenaikana vahvasti kotiin ja lähipiiriin. En ole sosiaalisimmillani tähän vuodenaikaan enkä sellaista myöskään (enää) itseltäni vaadi. Tietysti ystäviä on kiva nähdä, mutta muuten kotoilu vie voiton sosiaalisista kuvioista. On kivaa seurata blogeista ja muualta ihmisten aktiivista elämää (vai näyttääkö se vain siltä?) myös marras-joulukuussa, mutta itsestäni ei ole sellaiseen. Siksi virittelen kaamosvaloja ja kynttilöitä kämpän täyteen, lämmitän glögit koko perheelle ja heittäydyn kirjan kanssa sohvalle. Ihan parasta just nyt, palataan hei sitten keväällä!

Ja kuten voi blogistakin päätellä, saan paljon virtaa myös joulun odotuksesta ja valmistelusta. Valon juhlan valmistelu tuo iloa ja valoa pimeyteen ihan konkreettisestikin.

Miten siellä sujuu, väsyttääkö pimeys? Miten sinä selviydyt pimeän ajan läpi?

Tauon paikka

Joskus ihminen tarvitsee tauon jopa niistä asioista, joista pitää eniten. Blogini on minulle rakas harrastus, josta en tosiaankaan halua luopua. Välillä siitä kuitenkin tarvitsee pienen hengähdystauon, jotta jaksaa taas jatkaa samalla innolla kuin aiemminkin. Olen päivittänyt blogia sen verran ahkerasti, että selittämätön tauko saattaisi herättää hämmennystä. Siksi kerron tämän etukäteen, jottei kukaan huolestu tai muuta. Kaikki on hyvin täällä päässä ja toivottavasti sielläkin!

Nyt haluan keskittyä hetken aikaa muihin juttuihin eli lähinnä opiskeluun ja perheeseen, ja siinä sivussa pohdiskella blogin jatkoa ja tulevaa suuntaa. Jos sinulla on mielessä postausideoita, minulta toteuttamatta jääneitä postauslupauksia tai muita mietteitä, nyt on hyvä hetki kertoa niistä :)

Tasapainoilua palaa tasan kolmen viikon kuluttua, 1.12.2017. J:n kuulumisia pääsykoeprosessin keskeltä kuulette jo marraskuun lopulla. Siihen asti voit seurailla kuulumisia Instan kautta @tasapainoilija. Iloista marraskuun loppua sinulle, ja toivottavasti nähdään taas pian ♥

Marraskuinen maanantai - vinkkejä viikon aloitukseen

Marraskuu on alussa, kirkasvalolamppu kaivettu taas esiin piristämään mustia aamuja ja fysiologian uusinta on ihan kohta. Jos jotain vaihetta syksyssä inhoan, se on tämä. Ollaan jo kaukana alkusyksyn innostuksesta mutta jouluun (ja lomaan!) on vielä liian pitkä aika. Joulufiilistelyt on tosin jo aloitettu, ja ensilumikin käväisi maassa. Tällä hetkellä ikkunasta näkyy harmaa ja sateinen maisema, joten se siitä lumesta :( No, on toki plussakeleissäkin puolensa.

Mutta nyt itse asiaan eli siihen, miten saa arjesta otteen:

1. Viikkosuunnitelma

Joka viikon lopulla teen seuraavaksi viikoksi suunnitelman. Listaan viikolle kolme tärkeintä tavoitetta sekä muutaman lisätavoitteen, joihin voin jatkaa, jos aikaa jää. Suunnitelma helpottaa arkiviikon aloitusta, kun maanantaita ei tarvitse käyttää sen miettimiseen, mikä nyt mahtaakaan olla tärkeintä. Samalla viikkosuunnitelma vähentää stressiä, koska tiedän, mikä on juuri nyt kiireellistä. Tietysti viikkosuunnitelmaan voi laittaa myös muut pakolliset hoidettavat asiat, jolloin niillekin on oma suunniteltu ajankohtansa.

2. Rauhallinen aloitus

Jos on viikonlopun tai loman rentoutunut, voi olla aluksi vaikeaa päästä opiskelurytmiin. Itse aloitan opiskelun hyvin kevyesti suunnilleen tahdilla vartti opiskelua, viisi minuuttia taukoa. Vähitellen pidennän opiskeluun käytettyä aikaa niin pitkäksi kuin hyvältä tuntuu. Pääasia on kuitenkin pitää tauot lyhyinä, jotteivät muut asiat vie huomiota liian vahvasti. Varsinkin nyt pimeään vuodenaikaan tuntuu, että tarvitsee vähän herättelyä, ennen kuin opiskelu alkaa sujua. Siksi rauhallinen aloitus toimii omalla kohdallani hyvin.

3. Hyvä fiilis

Joskus tämän hakemiseen etenkin maanantaiaamuna saa käyttää tovin jos toisenkin. Itse satsaan erityisesti maanantaisin siihen, että kaikki sujuu mahdollisimman mukavasti ja sujuvasti. Vaatteet ja muut laitetaan valmiiksi, ja lapsia muistutellaan illalla seuraavasta hoitopäivästä. Kiukkuiset, kiireiset aamut pilaavat helposti fiiliksen, ja lasten luotsaaminen hoitoon on siinä mielentilassa tuskaista. Olen todennut tarvitsevani oman rauhallisen aamuhetken, jotta päivä ja viikko lähtee hyvin käyntiin. Aamuhetkeeni kuuluu aamupala kirkasvalolampun ääressä ja puhelin tai kirja siinä vieressä. Kun olen saanut itselleni mukavan kiireettömän fiiliksen, on niin paljon helpompi keskittyä opiskelujuttuihin.

4. Asia kerrallaan

Varsinkin, jos viikonloppuna ei ole uhrannut ajatustakaan opiskelulle, maanantaiaamuna saattaa odottaa melkoinen tehtävätulva. Tehtävälistan purkamiseen ei auta multitaskaus, koska se on loppujen lopuksi - ainakin omalla kohdallani - melko tehotonta. Opiskelu tai työ ei tekemällä lopu, joten täydellisyyttä on turha tavoitella. Mutta kun jostain aloittaa, saa väkisinkin jotain valmiiksi. On kuitenkin helpompaa käsitellä yhtä asiaa kerrallaan kuin sukkuloida monen erilaisen tehtävän välillä. Samalla tehtävään pystyy syventymään paremmin, kun tietää, että kaikille muillekin tehtäville on oma aikansa (ks. kohta 1).

Ei anneta marraskuun mustuuden lannistaa! Siksipä laitan tähän kuvitukseksi huonolaatuisia mutta ah niin jouluisia tunnelmallisia fiilistelykuvia kodistamme, johon ihan omin lupineni laittelin vähän kaamosvaloja :) Jotain iloa oltava marraskuussakin, eikö?


Tsemppiä ja valonpilkahduksia synkkyyden keskelle!

Kuukausikatsaus: syyskuu

Syyskuussa opinnot alkoivat toden teolla. Oli lieviä käynnistymisvaikeuksia, joita en totta puhuakseni ole voittanut vieläkään. Näköjään vie oman aikansa, ennen kuin tottuu uusiin arkirutiineihin. Minä olen päävastuussa lasten hoitoon viennistä ja hausta, koska miehellä on paaaljon pidemmät koulupäivät kuin minulla. Tottahan sitä itselläkin riittäisi opiskeltavaa aamusta iltaan, mutta johonkin se raja on vedettävä.

Ajankäytön kanssa on taas ollut tekemistä. Syyskuun kaksi viikonloppua kului juhliessa ensin siskoni, sitten kavereiden häitä. Juhlat ovat mukavia, mutta kyllä huomaa, että noilla pitkillä matkoilla väsyy. Näiden toisten juhlien jälkeen en taas hetkeen aio liikahtaa kotoa mihinkään kauemmas!

Syyskuussa muun muassa:

• pohdittiin pääsykoelukemisten vaikeita valintoja
• palattiin takaisin arkeen 
• muisteltiin kesää 2017
• tuskailtiin takkuista alkua
• esiteltiin upouusi vieraileva bloggaaja!
• löydettiin opiskeluinto
• esiteltiin seitsemän syytä rakastaa syksyä
• podettiin vauvakuumetta
• vietettiin koko viikko yhtä juhlaa
• matkustettiin häihin ja toisiinkin
• mietittiin, miten sairaanhoitajuus minussa näkyykään
• kuljettiin sumussa 

Sellainen oli syyskuu. Nyt on 3/4 vuodesta takana, joten käväistäänpä ihan nopsaan vilkaisemassa, mitä tämän vuoden tavoitteilleni kuuluu. Täytyy sanoa, että hyvältä näyttää. Suurin osa tavoitteista on täyttynyt tai täyttymässä, joten vuoden viimeiselle neljännekselle ei kasaudu kovin suuria paineita ;) Tosin osa tavoitteistani on niin ympäripyöreitä, etten enää itsekään tiedä, mitä niillä olen tarkoittanut. Noh, hyvä fiilis on tärkein!

Just nyt lapset lähtivät mummon ja papan kanssa kirjastoon ja me miehen kanssa valmistaudumme juhliin. Mukavaa viikonlopun jatkoa :)

Sumuisena aamuna

Kuopiossa on tällä viikolla nähty kauniita sumuisia aamuja - vai pitäisikö sanoa päiviä? Paha vain, kun mieli noudattaa samaa sumuista kaavaa kuin säätilakin. Ajatukset ovat solmussa ja päämäärä kadoksissa.

Fysiologiahan se on edelleen murheenkryyninä. Viikonlopun jälkeen on tentti, johon ei tällä osaamisella ole yhtään kiva mennä. Aion silti mennä katsomaan, mitä osaan. Sille, miksi osaaminen ei ole tämän parempi, löytyy syitä ja tekosyitä vaikka muille jakaa. Sen voin toki todeta, että viikonloppumatkat kahtena tenttiä edeltävänä viikonloppuna eivät ole mitenkään superhyvä idea. Matkat ovat aina väsyttäviä, varsinkin tällä porukalla, eivätkä juhlat ihmismassoineen paranna tilannetta. Vaikka rakastan ihmisten tapaamista ja juhlimistakin, tarvitsen vastapainoksi paljon rauhaa ja rentoutumista oman perheen kesken. Lähtökohtaisesti en tietenkään voi syyttää heikosta osaamistasostani ketään muuta kuin itseäni. Mutta ei ihminen voi aina olla parhaimmillaan. Ensi tenttiin sitten paremmalla valmistautumisella!

Näiden sumuisten päivien aikana olen todennut, että sumu kuvaa äärettömän hyvin väsymystä. Maailma näyttää harmaammalta, eikä mutkan taakse näe. Horisonttikin on hukkunut usvaan. Vaikka tietäisi, minne on menossa, sumu saattaa johtaa harhaan. Kun oma päämäärä peittyy sumuun, tuntee hetken olevansa aivan hukassa.

Utuinen maisema on kaunis, mutta hetken päästä alkaa jo kaivata kirkkaampia värejä ja selkeämpiä näkymiä. Ainakin tämän päänsisäisen sumun soisi jo hälvenevän :) Selkeämpää viikon jatkoa!

Laiska laiskempi loma

Laiska lomalainen täältä just ja just saa kädet pysymään näppiksellä ja tekstiä tulemaan... Leppoisaa lomaa on vietetty, sohvalla lojuttu lukuisia tunteja ja luettuja kirjoja on kertynyt pinoksi asti. On me jotain muutakin tehty, mutta niistä lisää myöhemmin. Tähän asti on ollut tosi hyvä loma!

Heti loman alkajaisiksi heitin ovesta ulos sen tunnollisen ja kunnollisen perheenäidin, opiskelijan ja työntekijän, joka suurimman osan vuotta olen. (Hän sivumennen sanoen on kirjoittanut suuren osan myös lomalla julkaistuista teksteistä, kuten niiden tarmokkaasta sävystä voitte kenties päätellä.) Toivotan hänet nöyrästi tervetulleeksi takaisin sitten viikon päästä, kun häntä taas tarvitaan. Olen antanut periksi perusluonteelleni, joka vastaa lähinnä laiskiaista. Ihan sisimmältäni olen todella mukavuudenhaluinen, hidas, idearikas mutta saamaton tapaus. Onhan se hyvä edes kerran vuodessa päästää todellinen minä ääneen!

Niinpä lomamme on sisältänyt paaaljon kotoilua, sitä ihan parasta olemista oman porukan kesken. Tehtävälista ei ole juuri lyhentynyt - mitenpä se sitä itsekseen tekisikään. Ikkunat on tältä vuodelta edelleen pesemättä ja syksyn vaatetarpeet kartoittamatta. Luova kaaos on vallannut asunnon, jota pitäisi kutsua kodiksi. Mutta ehtiihän tässä - nythän on loma...

Lomani tavoitteena oli lojua siinä määrin, että voin arjen alkaessa olla aidosti onnellinen uusista haasteista, kiireistä ja loputtomasta tehtävätulvasta. Loman alussa tuntui, ettei se riitä palautumiseen. Selväksi on tullut, että viime vuosi oli pikkuisen liikaa. Mutta onnekseni joutilaat päivät ja perheen loistava seura ovat saaneet työ- ja opiskeluhuolet hälvenemään. Pikku hiljaa alkaakin tuntua, että tavoite on saavutettu. 

Vielä hetki ollaan vaan. Hyvää viikonlopun jatkoa!

"Kyllä nuorena jaksaa"

Kerronpa teille, että jos kuulen vielä kerran tälle kesälle nuo otsikon sanat, lukittaudun neljän seinän sisälle enkä palaa ihmisten ilmoille ennen kuin olen levännyt niin että kasvan hometta. Ihan vaan uutisena: ei nuorenakaan jaksa ihan mitä tahansa. Esimerkiksi kulunut ajanjakso viime elokuusta tähän (sisältänyt niin paljon kaikkea etten jaksa edes kirjoittaa niitä tähän) on sellainen, jonka jälkeen väsyttää. Ja mielestäni ihan syystä.

Poikkeuksetta otsikon sanat ovat kuuluneet eläkeikää lähestyvien ihmisten suusta. Ehkä ne on tarkoitettu kannustaviksi, piristäviksi, lohduttaviksi? Mutta omiin korviin ne kuulostavat lähinnä vähätteleviltä. Ihan kuin väsymykseni (well, yhden vapaan jälkeen viisi kiireistä työpäivää väsyttäisivät todennäköisesti kenet tahansa) kuittaantuisi jotenkin itsestään sillä, että olen nuori. Noita sanoja pahempaa on vain se, jos niiden jälkeen aletaan muistella kultaista 60-lukua, "kuinka minäkin silloin tein kolmea työtä ja olin monen lapsen yksinhuoltaja". No, onhan se totta, että nuorempana jaksaa paremmin kuin vanhempana. Ehkä ne nuoruuden voimavarat ymmärtää vasta sitten, kun ne on menettänyt?

Mutta oli miten oli, silloin kun itse joskus valitan väsymystäni, ainoa, mitä kuulijalta toivon, on empatia. En kaipaa ratkaisuja tilanteeseen enkä varsinkaan tietoa siitä, miten kaikki muut jaksavat ihan mitä vaan. Onneksi niin töissä kuin muutenkin on olemassa ihmisiä, jotka osaavat kuunnella. Kun sanoo, että väsyttää, kaveri toteaa, että ei mikään ihme. Silloin tulee mukava olo. On saanut sanottua asiansa ja tullut kuulluksi. Sillä tavalla yritän itsekin kohdata muut.

Tätä tunteiden kohtaamista olemme myös parisuhteessamme saaneet harjoitella vuosikaudet. Välillä se onnistuu, välillä ei. Toisinaan väsymyksen valittelu menee kilpailuksi siitä, kumpi tässä nyt oikeastaan onkaan väsyneempi :D Mutta toisinaan molemmat saavat vuorotellen purkaa mieltään ja lopulta todetaan, että kaikki on oikeastaan ihan hyvin. Kohtaamisella on suuri voima. Monesti jo se piristää, kun saa sanoa, että nyt on rankkaa ja toinen vastaa, että niin varmasti onkin.

Myönnettävähän se on, että rankkaa on ollut monestakin syystä. Toisaalta tämä työntäyteinen arki on juuri sitä elämää, jota olemme kohdallemme toivoneet. Elättelen kuitenkin toivoa, että ensi vuosi olisi vähän rauhallisempi ja kenties stressittömämpi, vaikka opiskeluja ja päivähoitoa nyt aloitellaankin. Jossain vaiheessa kesää tuntui, etten selviä kesätyöni loppuun asti, mutta tässä sitä nyt ollaan - ihan parin päivän päässä lomasta.

Koska nuorenahan jaksaa.

Tyytyväisyydestä, onnellisuudesta

Tyytyväisyys ja onnellisuus. Isoja teemoja, jotka ovat joillekuille lähes itsestäänselvyys ja toisille kovan työn takana. Näillä kahdella teemalla ei ole paljonkaan tekemistä sen kanssa, kuinka paljon omistaa tai missä asemassa on. Tietysti jo Maslow'n tarvehierarkiateorian perusteella voi päätellä, että jos perustarpeet eivät tule tyydytetyiksi, ei onnellisuuden tavoittelu ole ensimmäisenä mielessä.

Onnellisuus on jännä ilmiö. Nykyään jokaisella on "oikeus onneen", mitä se kullekin tarkoittaa. Toisaalta, jos seuraa vähänkään (sosiaalista) mediaa, alkaa tuntua siltä, että onnellisuuden ja tyytyväisyyden saavuttaminen on mahdotonta. Ei ole kovin helppoa olla tässä elämässä yksinkertaisesti tyytyväinen itseensä ja omaan elämäänsä, kun some on täynnä esimerkkejä asioista, joita itsellä ei ole. Tätä puolta pohdinkin jo kiiltokuvaelämäpostauksessani.

Itse olen elänyt pitkään ihan hyvää elämää, jossa periaatteessa kaikki on kohdallaan, mutta silti onnellisuus on ollut kaukana. Yleensä se on tarkoittanut sitä, että oma minuus on ollut hukassa milloin mistäkin syystä. Ensin oli nuoruuden identiteettikriisi, sitten äitiys heitti kaiken päälaelleen. Kohta seuraakin jo kolmenkympin kriisi ja niin edelleen. Kriisistä toiseen kulkee ihmisen elämä :D

Sen olen tässä ajassa oppinut, että kun on tyytyväinen itseensä, on paljon helpompi olla tyytyväinen elämäänsä ja iloita myös toisten onnistumisista. Kateus on tunne siinä missä muutkin, ja mielestäni sitä ehkä pelätään tai hävetään vähän liikaa. Kateus on ihan ok, kunhan se ei johda toisten ihmisten tahalliseen loukkaamiseen, kiusantekoon tai muuhun. Pieni kateus voi olla myös liikkeellepaneva voima, kun ajattelee, että jos hän on pystynyt, miksen minäkin. Katkeruus taas on asia aivan erikseen. Vaikka sekin on vain tunne muiden joukossa, pitkään jatkuessaan se näivettää ihmistä sisältä. Tässä puhun kokemuksesta. Katkeruudesta ja uhriutumisesta ei omalla kohdallani ole seurannut mitään hyvää.

Se, että pyrkii näkemään elämästä ne hyvät ja kivat puolet, ei tarkoita, että elämä olisi aina ollut helppoa ja ihanaa. Ennemmin se on - lähtökohdista riippumatta - valinta siitä, että haluaa tehdä tulevaisuudesta paremman kuin menneisyydestä. Minun mielestäni ehkä suurinta vahvuutta on se, ettei anna menneisyyden ikävien, kauheiden, surullisten tai ahdistavien kokemuksien pilata tulevaisuutta. Siihen kykeneviä ihmisiä ihailen. Ihmeellistä kyllä, kovia kokeneet ihmiset ovat usein niitä, jotka säteilevät onnea ja positiivisuutta ympärilleen. Vaikeista asioista yli pääseminen tai niiden hyväksyminen on pitkä ja raskas tie, mutta jos palkintona on vapaa, onnellinen minä, se on tasan sen arvoista.

Onnellisuus ei ainakaan omalla kohdallani tule ulkoapäin, tavarasta, statuksesta eikä saavutuksistakaan. Onnellisuus on minulle pieniä hetkiä, läheisiä ihmissuhteita, kykyä ja uskallusta olla minä ja sitä, että tiedän, mitä elämältä haluan. Onni tarkoittaa minulle mahdollisuutta valita, jos ei isoja, niin pieniä asioita. En voi valita kaikkea, mitä elämässäni tapahtuu, mutta voin valita, miten niihin suhtaudun. Suuret surut ja muut elämän tragediat ovat tietysti arvaamattomia, eikä itse voi ennalta tietää, miten niihin suhtautuu.

Kaikista hauskin huomio on ollut se, että olen onnellisempi, kun minulla on elämässä tavoiteltavaa ja unelmoitavaa. Tiedän, ettemme asu lopun elämää tässä opiskelija-asunnossa, vaan toivon, että meillä on vielä joskus kaunis oma koti. Silti olen täällä vuokra-asunnossa ollut paljon tyytyväisempi elämääni kuin omistusasunnossamme. Opiskelijaperheen elämä ei myöskään ole mikään toiveiden täyttymys (vaikka opiskelupaikat toivottuja olivatkin), mutta se antaa voimaa, kun voi unelmoida tulevasta ammatista, työstä ja tulevaisuudesta. 

Kummallista kyllä, on pakko todeta, etten ole tässä elämässä ollut vielä koskaan näin onnellinen. Välillä tulee kieltämättä olo, että hei nainen, et voi olla tosissasi. Kaikki on ihan kesken, rahaa ei ole tuhlattavaksi, työtä ja vaivaa riittää - ja silti olen onnellisempi kuin koskaan. Arjesta voi jokainen löytää pieniä onnen pilkahduksia, jotka auttavat jaksamaan ne harmaammat hankalammat hetket. Elämä on ♥

P.S. Tällä hetkellä väsymykseen näkyy tehoavan parhaiten pieni maalausprojekti sekä tietysti pienet apulaiset :)

Nyt vähän väsyttää

Kaiken tämän positiivisen ajattelun ja onnellisuushutun keskelle saapuu nyt ripaus realismia. Nyt väsyttää. Loma-tj on vähän päälle kymmenen. Se ei ole paljon, mutta tuntuu ihan just tasan siltä, etten yhtään enempää jaksaisikaan.

Ra(s)kas kesätyöni on edelleen vaativaa, monipuolista ja kiireistäkin. Tätä nykyä olen aika tavalla itsenäisempi kuin alkukesästä. Sainpa yhtenä päivänä oikein onnistumisen kokemuksen, kun työkaveri pyysi minua kanyloimaan potilaan, jota hän ei saanut kanyloitua. Minä sitten yritin ja onnistuin kerrasta. Tuli hyvä mieli. Joka päivä tulee edelleen uusia asioita, mutta niistä on selvitty tähän asti ja selvitään jatkossakin. Välillä on kokonaisia päiviäkin, joista ainoastaan selvitään. Pitkittynyt väsymys tekee päivistä raskaita ja harmaita. Vapaa-aikoina haluaisi tehdä kaikkea kivaa, muttei jaksa.

Eniten tässä taitaa painaa se loman puute. Nyt alkaa tosissaan tuntua se, ettei viimeisen tentin ja kesätöiden aloituksen välillä ollut kuin viikonloppu. Lyhyet vapaat eivät enää riitä lataamaan akkuja tarpeeksi, vaan nyt tarvittaisiin se pidempi tauko kaikesta. Näkyy kulkevan puolivuosittain nämä mun pahemmat väsymykset: hankalinta on juuri ennen joulu- ja kesälomia. Onneksi sentään varasin edes tuon pari viikkoa lomaa!

Tulevan loman voimalla on vielä pinnistettävä nämä loppuviikot. Olen jo päättänyt, että loman ensimmäiset kaksi päivää makaan sohvalla enkä liikahda mihinkään! Ai niin, paitsi, jos aiomme ehtiä sinne asuntomessuille... Mutta hei, sitten on loma :) Sen voimalla eteenpäin!

Näin selviydyt fuksivuodesta

Tuskin on tulosten aiheuttamasta jännityksestä toivuttu, kun uusia fukseja alkaa kihelmöidä tulevat opinnot ja uusi elämä yliopistolla. Itse vuosi sitten jännitin, miten vaikeaa opintoihin palaaminen on, löydänkö yhtään kaveria ja oonko ihan vanha/tyhmä/muuten vaan kummallinen. Koskapa mikään noista kriisinaiheista ei loppujen lopuksi osoittautunut miksikään kriisiksi, voinen antaa pari vinkkiä uusille fukseille.

Ihan ekana: Jos itseni tavoin kuvittelet tai pelkäät erottuvasi joukosta ja nimenomaan huonolla tavalla, huoli pois! Lääkiksiinkin pääsee joka vuosi sisään porukkaa laidasta laitaan. Saatat kuvitella olevasi kovinkin outo, mutta kurssikavereihin tutustuessa tajuat, että meillähän onkin paljon yhteistä. No, ainakin samat opinnot, jos ei muuta ;)

Lähde reippaasti mukaan yhteisiin juttuihin. Itse tosin en ole kovin hyvä neuvomaan tässä, koska perhe vei vapaa-ajanviettotavoissa voiton. Tutustua tosin voi opintojenkin pyörteissä, joten olen itsekin saanut monta loistotyyppiä elämääni kuluneen vuoden aikana. Eli vaikket ehdi/jaksa/halua hypätä kaikissa menoissa mukana, saatat silti löytää mahtavia ystäviä kurssikavereiden joukosta.

Älä nosta rimaa liian korkealle. Opintojen aloitus on aina rankkaa. Oman kokemukseni mukaan syksy oli rankempi kuin kevät osittain siitä syystä, että (vielä) syksyllä tavoittelin niinsanotusti tähtiä. Opiskella täytyy, mutta vähemmälläkin pärjää. Kaikkien arvosanojen ei tarvitse olla huippuja.

Viimeisenä ja tärkeimpänä: ole oma itsesi äläkä stressaa turhia. Aluksi kaikki on hirveän sekavaa ja ahdistavaakin, mutta siitä se lähtee. Viikon-parin päästä kuljet kampuksella jo sujuvasti ja alun sekavat fiilikset on muisto vain! Niin, ja jos alussa väsyttää, se on ihan normaalia. Itselläni oli viime opinnoista jo niin kauan, että aluksi tuntui, etten yksinkertaisesti jaksa opiskella. Mutta se olo meni ohi, ja niin se menee sinullakin.

Vielä on jonkin aikaa töitä/lomailua/mitäikinä itse kullakin ennen opintojen alkua, mutta haluan jo nyt toivottaa jokaiselle tsemppiä opintojen aloitukseen! Jos siellä on joku kaltaiseni stressipirkko hermoilemassa elokuuta, usko mua: hyvin se menee :)

Vuorotyön valot ja varjot

Tasan vuosi sitten oli yksi elämäni upeimmista ja uskomattomimmista päivistä. Suunnilleen tähän aikaan avasin kädet täristen Opintopolun, ja siellä se luki: Opiskelupaikka myönnetty! Sen jälkeistä fiilistä en toivottavasti unohda koskaan. Sitä hetkeä olen muistellut, kun opiskelu on tökkinyt ja arki tuntunut raskaalta. Nyt kesälomalla olen saanut palata aiempaan ammattiini sairaanhoitajaksi ja mihinpä muuhunkaan kuin vuorotyöhön.

Mitä se vuorotyö sitten tarkoittaa? Esimerkiksi tätä: Töitä jouluna ja juhannuksena, iltaisin, öisin ja viikonloppuisin. Olet usein töissä silloin, kun muut ovat vapaalla, ja vapaalla silloin, kun muut ovat töissä. Ja juuri, kun olet saanut käännettyä rytmisi päälaelleen yövuoroja varten, alkavatkin vapaat ja seuraa ankara yritys päästä takaisin tavalliseen rytmiisi. Kuulostaako kadehdittavalta? 

Nimittäin aina välillä tulee vastaan kommentteja, joissa ihmetellään, mitä sairaanhoitajat oikein valittavat. Hehän saavat palkkaa jopa 3000 e kuussa! Näissä kommenteissa vain sujuvasti unohdetaan se, että sairaanhoitajan peruspalkka ainakin julkisella puolella on paljon pienempi, n. 2200-2400 euroa/kk. Loput tuosta huimasta palkasta ovat vuorolisiä eli korvauksia siitä, että joutuu olemaan töissä muulloin kuin virka-aikaan. Vuorolisien määrä riippuu tietysti tehdyistä työvuoroista. Jos tekee aamupainotteista arkityötä, ei lisiä juuri tipu. Lienee sanomattakin selvää, että mielestäni sairaanhoitajat ansaitsisivat työn vaativuuden ja vastuun vuoksi nykyistä suuremman peruspalkan. Sama koskee muitakin hoitajia.

Vuorotyön varjoja ovat siis ennalta-arvaamattomuus, epäsäännöllisyys ja tuo, että aina on pyhiä ja loma-aikoja, jolloin itse on töissä. Välillä viikossa on neljä työpäivää, välillä kuusi. Vapaita saattaa olla yksi tai vaikka neljä. Yhtään joulua en ole toistaiseksi töissä viettänyt, mutta juhannuksia nyt viisi eli jokaisen juhannuksen, jonka olen töissä ollut. Välillä se harmittaa, välillä ei. Pahimmalta viikonlopputyöt ja vuorotyö tuntuivat silloin, kun sekä puolisoni että minä kävimme töissä. Lapset saivat olla suurimman osan viikosta jomman kumman vanhemman kanssa kotona, mutta me puolisot näimme toisiamme välillä tosi harvoin. Viikonlopputyöt aiheuttavat toisinaan harmaita hiuksia, kun on aivan mahdotonta esimerkiksi päästä kaikkiin juhliin, joihin kutsu tulee. Kolmen viikon listassa kun on keskimäärin vain yksi vapaa viikonloppu.

Mutta löytyy vuorotyöstä paljon hyvääkin. Itse oikeastaan pidän siitä, että päivät ovat vaihtelevia. Jos olisin töissä joka arkipäivä aamuvuorossa, minulta jäisi näkemättä arkiaamut lasten kanssa. Iltavuoropäivinä voi nukkua vähän pidempään ja viettää rauhallista aamuhetkeä koko perheen kesken. Kun kävimme molemmat töissä, mieheni ja minä, minun iltavuoropäiväni olivat myös lapsille rennompia aamuja. Tavallisesti heidät vietiin hoitoon jo klo 6.30, jotta me vanhemmat ehdimme töihin seitsemäksi. Iltavuoropäivinäni vein lapset hoitoon aikaisintaan kahdeksaksi, jolloin he saivat pidemmät yöunet.

Yövuorot ovat oma juttunsa. Usein yövuorot ovat "kevyempiä" kuin päivävuorot. Yöllä hoidetaan vain välttämätön, mutta tietenkin päivystysosastolla voi tulla päivystyksen kautta potilasta toisensa perästä. Yövuorot ovat ainakin allekirjoittaneelle raskaita, mutta toisaalta niissäkin on ihan oma fiiliksensä. Viikonlopputöissä, kuten yövuoroissakin, on oma tunnelmansa. Usein on rauhallisempaa, muttei tietenkään aina. Esimerkiksi juhannuspäivänä minulla henkilökohtaisesti oli kuluneen neliviikkoisen kiireisin työpäivä. Viikonloppuisin hoidetaan ihan samat asiat kuin arkisinkin: lääkäri kiertää ja potilaat hoidetaan samoin kuin muutenkin.

Parhaina vapaapäivinä olen jostain syystä aina pitänyt arkivapaita. On vaan jotenkin niin siistiä olla vapaalla, kun "kaikki muut" puurtavat töissä. Ei tule sunnuntaiahdistustakaan, kun viikonpäivillä ei ole niin suurta väliä. No joo, toki arkivapaat tarkoittavat aina viikonlopputöitä, mutta sekään ei himmennä iloani. Monesti on käynyt viikonlopputöissä ollessani niin, että itselläni on puolet työpäivästä takana, kun mies vasta lasten kanssa heräilee... Tätä nykyä lapset heräävät poikkeuksetta ennen kahdeksaa, mutta joskus tuokin oli mahdollista.

Kaiken kaikkiaan 3-vuorotyö on kaksipiippuinen juttu. Toisille se sopii, toisille ei. Osa tykkää vaihtuvista vuoroista, toiset eivät voi sietää niitä. Näin unettomuuteen taipuvaisena jatkuva rytmin vaihtelu ei ole hyväksi. Onneksi sairaanhoitajillekin löytyy monenlaisia työpaikkoja päivätyöstä 3-vuorotyöhön, joten jokainen voi pyrkiä mieleiseensä työpaikkaan ja -aikaan. Itse odottelen jo  hienoisella kauhulla tulevaa lääkärin uraa ja tulevaisuudessa häämöttäviä päivystysvuoroja!

Huhtikuu ja pääsiäisloma

Kiirastorstaita kaikille! Eilen sain tämän viikon kaikki pakolliset tehtävät pakettiin, kun olin aamupäivällä histologian harkassa ja iltapäivällä MOBIGE:n uusinnassa. Tässä postauksessa kerroinkin, että oikea tentti oli tenttisuman viimeinen ja tein tentin flunssaisena. Jälkeenpäin jäi harmittamaan, kun en ollut tentissä parhaimmillani, joten kohtalaisen kertaamisen jälkeen kävin uusimassa tentin. Jäi niin hyvä fiilis siitä tentistä! Arvosanasta en tiedä, mutta itselleni merkitsee enemmän se, että tuntee oppineensa ja ymmärtäneensä aiheesta jotain - ja ennen kaikkea tehneensä parhaansa. Pitää muistaa tämä fiilis jatkossa :)

´

Pääsiäisloma on siis omalla kohdallani jo alkanut ja osa kurssikavereistani matkustanut ties minne lomanviettoon. Meillä suunnitelmat ovat lähinnä lojua kotona, laittaa vähän parempaa ruokaa (jos jaksaa), rentoutua ja syödä paljon suklaamunia :D Olen aloittanut jo tuon rentoutumisen lukemalla hömppäkirjaa, joita muuten lainasin kirjastosta vinon pinon!

Viime pääsiäinen meni muuten aika tiiviisti pääsykoekirjojen kanssa. Matkustimme pohjoiseen koko porukalla, joten matkustuspäivinä en lukenut, mutta muuten kyllä. Tuolloin muistan opiskelleeni kauheita voimalaskuja (hävittäjälentäjä tekee silmukan, laske lentäjään vaikuttavat voimat kohdassa a, b, c ja d, yhhhh) sekä yrittäneeni ymmärtää solun rakennetta ja soluväliliitoksia (kuten tänä syksynä tutuiksi tulleita hemidesmosomia, tiivistä liitosta, aukkoliitosta jne). Haha, miten rentouttava loma! Mutta maisemanvaihto voi virkistää, vaikka opiskelisi lomallakin.

´

Tämän postauksen kuvilla osallistun pitkästä aikaa MakroTex-valokuvahaasteeseen. Kuopiossa talvi ei millään meinaa antaa tilaa keväälle. Lämpötila vaihtelee pakkasen puolelta plussa-asteisiin, ja eilen oli suorastaan hyytävä keli. No, onneksi meillä on sisällä sentään piristämässä narsisseja ja pääsiäisruoho!

Nyt meidän poppoomme (ja sitä myöten myös blogi) hiljentyy pääsiäisen viettoon. Paljon postauksia  on odottelemassa, mutta jatketaan taas ensi viikon puolella :)

Hyvää pääsiäistä! ♥

(Muistathan, että blogia voi seurata myös FACEBOOKISSA, BLOGIT.FI:ssä ja BLOGLOVINISSA!)