12.4.2019

Lomalla ollaan!

Pirteää perjantaita! Näinpä tämäkin uuvuttava kolmen tentin putki saatiin lopulta päätökseen, kun aamupäivällä tentittiin keuhkosairaudet. Ja nyt on sanottava, että olen todellakin loman tarpeessa! Kaikki ryhmäopetukset ja muut pakolliset on tältä vuodelta takana, joten nyt pidän lyhyen loman, jonka jälkeen alkaa kertaus sisätautien lopputenttiä varten. Siinä sivussa aion jatkaa syväreideni analyysivaihetta, jotta sekin etenisi edes johonkin loppukevään aikana. Tekemistä vielä siis riittää tälle lukuvuodelle, mutta sitä ei mietitä nyt!




Ja sitten lomasuunnitelmiin: Ensi viikon alussa matkustamme koko porukka miehen vanhempien luo. Lapset jäävät sinne hoitoon, kun taas me miehen kanssa lennähdämme muutaman päivän lomalle Lontooseen. Olin Lontoon lähistöllä au pairina kevään kymmenisen vuotta sitten, enkä sen jälkeen ole (vielä) ehtinyt takaisin. Luvassa on siis omalta puoleltani paljon nostalgiaa, mutta totta kai myös yhteisiä uusia muistoja. Vimeisimmästä kaupunkilomastamme on sen 2,5 vuotta aikaa, joten on mukava päästä välillä taas ihan kahdestaan reissuun liki kymmenvuotisen yhteisen taipaleemme sekä kandin arvoni juhlistamiseksi.




Tässä kohti kevättä on takki sen verran tyhjä, että pitää vähän pureksia kaikkea nähtyä, tehtyä ja koettua. Jonkinlainen kooste tästä etukäteen niin kauhistuttavasta mutta jälkikäteen aivan mahtavasta kolmosvuodesta on tulossa, kunhan lomasta on nautittu ja ajatukset ovat raskaan tenttiputken jäljiltä vähän selvinneet. Palailen taas blogin ääreen, kunhan ehdin ja jaksan. Siihen asti: ihanaa kevättä kaikille! (P.S. Kuvat ovat vanhoja, täällä on vieläkin senttitolkulla tällä viikolla satanutta lunta...)

6.4.2019

Sairaanhoitajana lääkiksessä 2

Ekan vuoden syksyllä kirjoittamani postaus aiheesta keikkuu tällä hetkellä blogin kuukauden luetuimmissa postauksissa, joten nyt on hyvä aika tehdä päivitys aiheeseen! Vielä preklinikassa tai ainakaan ensimmäisenä vuonna sairaanhoitajuudestani ei liiemmin iloa ollutkaan, paitsi tuossakin postauksessa mainitsemillani terveyskeskuspäivillä. Perusasioita opiskellessa tuli omalle kohdalleni todella paljon uutta, mikä sai ajoittain ajattelemaan, ettei aiemmasta koulutuksestani tai työkokemuksestani ole lääkiksessä juuri mitään hyötyä.




Toisena vuonna siirryttiin jo askel kliinisempään suuntaan, toki perusasioita opiskellen silloinkin. Lääketieteellinen yleisfysiologia ei jaksanut innostaa minua sitten yhtään, kun se oli samaan aikaan niin tuttua ja silti opiskelimme uudesta näkökulmasta (paljon tarkemmin). Harkoissa tehtiin samaa verenpaineen mittausta ja EKG:n ottoa, mikä oli tuttua jo vuosien takaa. Jälkikäteen ajateltuna liki koko toinen vuosi meni vähän vasemmalla kädellä, paitsi tietenkin farmakologian kurssi, josta innostuin ihan oikeasti. Histologiasta ja patologiastahan minulla ei ollut mitään aiempaa kokemusta, mutta jostain syystä niistäkään ei ihan lempiaiheita tullut. Kliininen mikrobiologiakin meni sujuvasti siinä sivussa, vaikka paljon uutta tuli silläkin kurssilla.

Kunnes alkoi klinikka ja kolmas vuosi! Sairaalamaailma tuntui jo valmiiksi kotoisalta, ja heti alusta alkaen tuli mukavan erilaista näkökulmaa ja uusia asioita mm. potilaan tutkimisen muodossa. Olihan siinäkin tietysti tuttua, kun esimerkiksi gastrokirurgialla hoitajankin pitää osata tunnustella, onko vatsassa jotakin hälyttävää, samoin peruselintoimintojen monitorointi on ihan arkipäivää. Harkoissa oli heti alusta lähtien uusia ja mielenkiintoisia harjoiteltavia asioita. Kanylointiharkasta tosin en pitänyt - osaan kanyloida ihan riittävän hyvin jo, ja olisin mielelläni antanut kurssitovereilleni oman harjoitteluaikani. Jännittävintä oli tietenkin ensimmäistä kertaa arteria-astrupin ottaminen, se kun on yksi niistä asioista, joita sairaanhoitajalla ei ole oikeutta tehdä. Olin ja olen kai edelleen niin vahvasti identifioitunut sairaanhoitaja, että valkoisen takin pukeminen tuntui alkuun todella oudolta. Sittemmin suhtautuminen siihenkin on neutralisoitunut, eikä tunnu enää kovin kummoiselta kiskaista takki niskaan ja lähteä osastolle.




Kolmosvuonna lähes jokaisen kurssin kohdalla olen ilokseni todennut, että tähän minulla on tarttumapintaa. Joskus kirjoitin siitä, millainen opiskelija olen, ja sama kokonaisuuksien hallintaan pyrkiminen on seurannut minua tähän asti. Siksi onkin äärimmäisen ilahduttavaa, kun takana on useita kymmeniä ellei satoja erilaisia potilaskontakteja ja -tapauksia, joita hyödyntämällä saan teorian opiskelusta niin paljon enemmän irti. (Tähän tietysti liittyy "olisinpa tiennyt tämän silloin"-ajattelu.) Suorastaan huvitti, kun löysin muutossa kuuden vuoden takaisen opiskeluvihkoni, johon olin kirjannut nefrologiaan liittyviä asioita harjoittelun aikana. Tuli siinä todettua, että aika paljon asioita tiesin ennen lääkistäkin, mutta tosi paljon oli myös unohtunut. Johonkin kommenttiin totesinkin, että olisi mielenkiintoista vertailla omaa nykyistä tieto- ja taitotasoaan siihen, millainen se olisi, jos olisin lääkiksessä esimerkiksi suoraan lukiosta. Selvähän se, että tällä taustalla ja elämänkokemuksella opiskelu tuntuu paljon helpommalta kuin välillä tuntui sairaanhoitajaksi opiskellessa, vaikka näiden tutkintojen vaatimustaso onkin subjektiivisen kokemukseni mukaan kovin erilainen.




Klinikan alkuvaiheilla on todettava, että sairaanhoitajuudestani on ollut ehdottomasti eniten hyötyä tänä vuonna. Tämän vuoden aikana olen ollut vilpittömän onnellinen siitä, että oma koulutuspolkuni on mennyt juuri näin. Kuten asiaan kuuluu, parin vuoden opintojen aikana olen välillä kriiseillyt sitä, miksen silloin heti suunnannut lääkikseen. Se on toki hyvä kysymys, mutta eiköhän tärkeintä ole se, että nyt olen tässä :) Ja vaikka välillä tekisi mieli palata menneisyyteen tekemään vähän toisenlaisia elämänvalintoja, on hyvä, ettei se ole mahdollista. Kymmenen vuotta sitten abina olin nimittäin ihan erilainen kuin nyt, eikä ole kahta sanaa siitä, kumpi meistä pärjää opinnoissa ja (työ)elämässä paremmin.

3.4.2019

Vähiin käy

Moi taas pitkästä aikaa! Viimeksi päivitin (opiskelu)kuulumisia maaliskuun alkupuolella eli liki kuukausi sitten. Päivät ja viikot vierivät aivan käsittämätöntä vauhtia, ja nyt ollaan siinä pisteessä, että kauan odotettu ja paljon pelätty (?) kolmosvuosi on jo kohta ohi. Tämän ja ensi viikon aikana meillä on vielä kaksi tenttiä ja kaksi seminaaria, mutta siinäpä se sitten onkin - sisusten lopputenttiä lukuun ottamatta, tietenkin. Aiemmassa postauksessa mainituista harkoista ja omatoimisista on itselläni jäljellä enää kaksi sisätautien seminaaria, koska kaikki omatoimiset olen hoitanut jo aikaa sitten ja viimeisen potilaankin sain tutkittua viime kuussa - raporttien hyväksyntää odotellen... Hyvältä näyttää siis loppukevättä ajatellen! Lisäksi meillä on ensi viikolla ensi vuodesta info, jossa ilmeisesti saamme jo tarkempaa tietoa siitä, mitä kaikkea jännää LT4 meille tarjoaakaan.




Kuluneen kuukauden aikana on koettu niin opiskelun iloa kuin hienoista epätoivoa ja suunnatonta väsymystäkin. Tässä vaiheessa on jo niin monta tenttiä takana, että vähemmästäkin alkaa väsyttää. Etenkin tällä hetkellä käynnissä oleva kolme tenttiä kolmessa viikossa on jo monta kertaa tuntunut mahdottomalta. Suureksi onneksi ensi viikon jälkeen alkaa "loma", joka kestää toukokuun alkuun saakka. Silloin on sisätautien lopputentti, jossa tentitään vielä kerran kaikki sisätautien kurssit (KARD, GNR ja EnHE). Vaikka menestykseni noissa tenteissä mahtava olikin, paljon saa kertailla ja vielä opiskellakin lopputenttiä varten. Aionkin tehdä sen huolella, sillä kesällä minua kutsuu amanuenssuuri sisätaudeilla!




Elämäni ihka ensimmäisestä manupaikasta olen syystäkin aivan liekeissä ja totta kai haluan jo etukäteen valmistautua mahdollisimman hyvin. En tosin vielä tiedä, mille osastolle päädyn, joten parempi opiskella kaikki kunnolla ;) Kladista ja preklinikan melko hyvistä arvosanoista oli kuin olikin minulle hyötyä, sillä sain manupaikan juuri sieltä, mistä halusinkin. Toki "kilpailua" vähensi huomattavasti se, että suuri osa kurssikavereistani on hankkinut amanuenssuuripaikkansa omatoimisesti jostain muualta. Vaan oli miten oli, on jännittävää päästä harjoittelemaan lääkärin työtä käytännössä. Tähän asti kurssien yhteydessä tapahtuvat harjoittelut ovat olleet hyvin lyhyitä hetkiä, joten odotan innolla sitä, että pääsen paremmin jyvälle lääkärin toimenkuvasta ja opin toivottavasti ihan hirveästi uutta. Kesää odotellessa on kuitenkin vielä radiologia (apua), keuhkosairaudet (ihan ok) ja Se Lopputentti (en sano mitään) selätettävänä, joten pakko taas palata kirjojen ääreen!




Kaikille yhteishaussa hakeneille ja pääsykokeisiin pänttääville hurjasti tsemppiä :) Vaikka välillä tuntuisi raskaalta, älä ihmeessä luovuta - enää 1,5 kuukautta urakkaa jäljellä!