Osastolla töissä

Heippa! Jostain syystä sairaanhoitajuus - tai ehkä ennemmin sairaanhoitajasta lääkäriksi -teema - on ollut vuosien varrella blogissani hyvin suosittu aihe. Viisi vuotta sitten kirjoittamani Sairaanhoitajana lääkiksessä -postaus nousee säännöllisesti kuukauden luetuimpien postausten listalle. Tätä olen päivittänyt parisen vuotta sitten Sairaanhoitajana lääkiksessä 2 -postauksessa. Lisäksi ensimmäisen opiskeluvuoden aikana kirjoitin kolmiosaisen postaussarjan aiheesta Sairaanhoitajaksi vai lääkäriksi, jonka keskimmäinen, työstä kertova osa löytyy tuota otsikkoa klikkaamalla. Tuolloin toki kokemukseni lääkärin työstä oli olematon, minkä kyseisestä tekstistä huomaakin.

Nyt kokemusta on pikkuisen enemmän, enkä malta olla suorittamatta pientä vertailua siitä, millaista osastolla työskentely on sairaanhoitajana ja toisaalta lääkärin viransijaisena. Osastoja on totta kai hyvin monenlaisia erikoisalasta, paikkakunnasta ja yksiköstä riippuen, joten mikään kaikenkattava listaus tämä ei ole, vaan kyseessä ovat vain ja ainoastaan omat kokemukseni. Osasto, jota kesäkandin roolissa tässä käsittelen, vastannee parhaiten terveyskeskuksen vuodeosastoa. Kuluneena kesänä työskentelin LK4-työoikeuksin, jotka antavat tarkoin rajatut oikeudet työskennellä lääkärin viransijaisena. Käytän tässä tekstissä monenlaisia eri termejä, mutta ylläolevasta asiasta on siis kyse koko ajan.

 

Kesän alussa kummastutti todella asettua työskentelemään huoneeseen, jonka oven pielessä luki "lääkäri". Täytyy myöntää, että mieluummin olisin astellut hoitajien kansliaan. Vaikken enää aikoihin ole sairaanhoitajan työtä tehnyt, se tuntui silti niin tutulta ja turvalliselta, että oikeasti olisi tehnyt mieli paeta niihin hommiin! Pikku hiljaa oma rooli alkoi hahmottua. Kokeneista hoitajista oli minulle iso apu niin kierroilla kuin muutenkin. Yhteistyö hoitajien kanssa sujui mainiosti, ja pyrin tekemään asiat niin, että myös hoitajien työ sujuisi mahdollisimman mutkattomasti. Halusin olla helposti lähestyttävä kesälääkäri ja onnistuinkin siinä. Osastotyötä hahmottaessa aiemmasta työkokemuksestani oli suuri hyöty: tiesin jo valmiiksi, miten osasto pyörii. Potilaiden ja omaisten kanssa keskustelu oli aiemman työkokemukseni pohjalta hyvin helppoa, olihan sitä tullut harjoiteltua yli kymmenen vuoden ajan.

Positiivisina asioina kesän aikana tulivat aiempaan työkokemukseeni verraten monet pienet ja suuremmat asiat: Se, että työtahti oli rauhallisempi (päivästä riippuen toki) ja keskeytyksiä oli vähemmän. Lääkärin sijaisena koin, että minulla oli useimmiten hyvin aikaa pohtia niin lääketieteellisiä kuin muitakin kysymyksiä. Omassa (tai jaetussa) työhuoneessa oli paljon rauhallisempaa kuin hoitajien kansliassa, jossa olen tottunut työskentelemään. Pidin siitä, miten voin itse valita, mitä asioita ja missä järjestyksessä teen eli pääsin vaikuttamaan työpäivieni sisältöön paljon enemmän kuin hoitotyössä. Myöskin työn fyysinen kuorma on lääkärin työssä huomattavasti pienempi kuin hoitajana, joskin istumatyön huonot puolet korostuivat viime kesänä (onnea on sähköpöytä!). Työaika miellytti minua huomattavasti aiempaa enemmän: vasta nyt lääkisaikana olen ymmärtänyt, kuinka raskasta kolmivuorotyö onkaan. Tähän on myös mainittava lounastauot: siinä missä sairaanhoitajana lounas jäi ikävän usein kesken kellojen soidessa, kesäkandina pääsi lounasaikaan hetkeksi osastolta pois ja sai syödä rauhassa. Eri kollegoiden kanssa oli mukava jutella ja saada niin lääketieteellistä kuin muutakin oppia.

 

Aiemmasta työnkuvastani kesän aikana kaipasin etenkin tiimityötä eli tekemistä isommalla porukalla. Välillä vähän kateellisena kuuntelin, kun hoitajilla oli hyvät jutut kahvitauolla. Vähäiset kahvitaukoni (kesän aikana ehdin kahville aika harvoin) vietinkin hoitajien kanssa mukavia jutellen. Toki aika on kullannut muistot, nimittäin hälyisessä kansliassa työskentelyä en kaipaa laisinkaan. Kesäkandina työskentelin pääasiassa yksin tai toisen lääkärin kanssa. (Lounaalla tosin kävimme yhdessä isommalla porukalla, mikä oli mukavaa ja kuuluikin noihin positiivisiin asioihin.) Potilaita en nähnyt likimainkaan niin paljon tai usein kuin aiemmassa ammatissani olen tottunut. Jatkuvasti kuitenkin heidän asioitaan hoidin niin kutsuttujen paperitöiden muodossa. Sinänsä yllätyksenä paperitöiden määrä ei tullut, mutta olihan siihenkin pieni tottuminen. Vastuu painoi vielä enemmän kuin aiemmissa töissäni, mutta ei niin paljon enemmän kuin olisin kuvitellut - olen kokenut sairaanhoitajankin työn hyvin vastuulliseksi, joten johtuneeko siitä.

Työkuormaa pidin aika lailla yhtäläisenä sairaanhoitajana ja nyt kesäkandina. Molemmissa töissä on ollut vähintään ajoittain kiire ja "liikaa tekemistä". Molempia töitä tehdessä olen potenut riittämättömyyttä ja epävarmuutta osittain luonteenpiirteideni, osittain työkuorman vuoksi. Kummassakin työssä olen kokenut saaneeni paljon hyvää aikaan. Olen saanut runsaasti kiitoksia ja hyvää palautetta, tosin hoitajana enemmän kuin nyt kesäkandina johtuen ainakin osittain siitä, että hoitajana potilaita ja omaisia tapasin paljon tiheämmin. Merkille pantavaa oli se, että nyt lääkärin viransijaisena minua kiitettiin useammin ajastani, jonka keskusteluihin käytin.

 

Ensimmäisen kandikesän muistot haalistunevat vähitellen ajan kuluessa. Paljon tuli tehtyä ja koettua, mutta erityisesti opittua. Vaikka uuden uran alku välillä melkoista tasapainoilua onkin, tässä kohtaa tuntuu ihan hyvältä muistella viime kesää. Kaiken kaikkiaan moneen kertaan kesän aikana ajattelin, että tästä työstä minä pidän, ja jatkossa voisinkin nähdä itseni osastonlääkärinä. Vähintään jonkin verran on tulevaisuudessa tehtävä myös vastaanottotyötä, mutta nähtäväksi jää, minne askeleeni lopulta johtavat. Mielenkiinnolla odotellen!

Kandikesä takana!

Lauantaina alkoi kauan odotettu loma. Kesä on vierähtänyt hurjaa vauhtia, vaikka välillä on tuntunut, ettei aika liiku mihinkään, ja alkukesän päivistä tuntuu olevan iäisyys. On mahdotonta enää täysin ymmärtää, millainen kandi kesän alussa työpaikalle asteli, mutta sen tiedän, että kauas on tuosta hetkestä tultu. Pohja uudelle uralle on nyt luotu. 

 

Mikä töissä yllätti? Ehkä eniten se, että asiat, joita etukäteen pohdin eniten, eivät lopulta olleetkaan niin vaikeita kuin ajattelin. Toisaalta vastaan tuli tilanteita ja asioita, joita en etukäteen osannut edes kuvitella. Yllätyin siitä, miten paljon pidin työni rutiineista, siitä, kun sain itse suunnitella päiväni kulun - ainakin osittain - ja pienistä, päivittäin toistuneista mukavista jutuista.

Hoitajien ja muun henkilökunnan kanssa yhteistyö sujui hyvin, missä varmasti auttoi oma kokemukseni hoitajien roolista. Etenkin alkuun oli lieviä vaikeuksia muistaa oma roolini, koska hoitajuus on minussa kuitenkin niin syvällä. (Lääkäri? Ai niin, sehän olen minä!) Aiemman kokemukseni ansiosta potilaiden ja omaisten kanssa työskentely tuntui mutkattomalta. Konsultaatiopuheluita soittelin kesän aikana jonkin verran, ja ilokseni on todettava, että vastaanotto oli joka kerta hyvä - sain ystävällisen tai vähintään neutraalin vastauksen ja selkeät ohjeet, kuinka toimia.

 

 

Kesä koostui ajoittain liki sietämättömästä epävarmuudesta, onnistumisen ilosta, uuden oppimisesta, tilanteista, jotka menivät hyvin ja niistä toisista, joihin nyt olen saanut oppia ja varmuutta. Olen stressannut joissain tilanteissa paljon ja toisissa vielä vähän enemmän. Olen saanut onnistumisen kokemuksia, hyviä kohtaamisia ja kiitoksia. Olen hoitanut potilaita ja asioita unissanikin, sillä työt ovat ikävä kyllä pyrkineet mukaan vapaallekin. Tämän toki tiesinkin jo omalla kohdallani todennäköiseksi aiemman urani perusteella. Selvitty on kuitenkin, ja tärkeintä on, että koen tehneeni parhaani.

Kulunut kesä on ollut kieltämättä raskas ja kasvattava. Kaiken kaikkiaan on sanottava, että takki on tällä hetkellä hyvin tyhjä. Aika näyttää, millä mielin tätä kesää jatkossa muistelen.  Kaikesta huolimatta pohjimmiltaan ajattelen, että jos tämä oli se vaikein kesä, minulla ei ole jatkossa mitään hätää. Tämän kesän jälkeen on pakko olla ylpeä itsestään.

 

 

Nyt ensimmäinen kandikesä on takana. Parin viikon päästä palaan toivottavasti levänneenä ja virkistyneenä takaisin lääkisopintojen pariin - ajatelkaa, kuudetta ja todennäköisesti viimeistä kertaa. Mutta nyt lomapuuhiin, kesälomareissu odottaa! Iloista elokuun alkua sinnekin! :)

 

Staycation

Hei taasen! Heinäkuu on yli puolenvälin, ja saimme pienen hengähdystauon helteistä. Meillä kotona sisälämpötila on ollut käytännössä koko kesän 28-30 astetta, mikä on ulkoilman helleasteisiin yhdistettynä ollut aikamoisen kamalaa. Siksipä pakenimme hellettä yhdeksi viikonlopuksi lähihotelliin, tuttuun Sokos Hotel Puijonsarveen. Aikanaan - tarkemmin sanottuna 5 vuotta ja 2 kuukautta sitten - yövyimme samaisessa hotellissa pääsykoereissulla. Reipas tuleva eskarilaisemme oli tuolloin 5-kuinen vauveli, jota heräsin monta kertaa yössä imettämään. En saanut aamuyöstä enää unta, mutta kun vihdoin nukahdin, olin nukkua pommiin, kun en jaksanut nousta kellon soittoon. Silloisesta hotelliaamiaisesta muistan vain sen, etten jännityksen vuoksi saanut alas yhtään mitään muuta kuin puolikkaan kahvimukillisen!

Mutta tähän hetkeen: Koululaiset olivat pari viikkoa putkeen mummolareissulla. Kuten taisin aiemmin kertoa, kaikki kynnelle kykenevät sukulaiset on valjastettu kesällä koululaisten vahdiksi. Pienemmät toki ovat päiväkodissa arkisin. Paikallisia lapsenvahtivaihtoehtoja ei liiaksi ollut, joten isommat saivat viettää viikon toisessa ja toisen toisessa mummolassaan. Pienempien kanssa kaksilapsista standardiperhettä larpatessamme saimme eräänä torstai-iltana idean varata hotellihuone viikonlopuksi, eikä montaa minuuttia mennyt, kun huone oli varattu.

Oli kuin suurtakin matkallelähtötunnelmaa, kun pakkasimme tavarat viikonloppua varten. Matka kotoa hotellille kesti suunnilleen vartin, mutta uskomatonta kyllä pääsimme vallan mainiosti kesälomatunnelmiin tuossakin ajassa. Kirjauduimme sisään, tilasimme hissin ja astelimme huoneeseemme. Ja ah, mikä viileys siellä odottikaan! Sijatut vuoteet ja kylpyhuone saunoineen ilahduttivat toki myös. 

 

 

Lauantaina nautimme runsaan, mutta kuten kuvasta näkyy, lasten tyytyväisenä pitämiseksi hyvin kiireessä lautaselle kasatun aamiaisen.  Onni Oravakin kävi moikkaamassa lapsia aamiaisella, jossa lapset oli huomioitu hienosti heille erikseen osoitetulla tarjoilupöydällä. Aamiaisen jälkeen vietimme aikaa Kirkkopuistossa ja läheisen koulun leikkipaikalla.  Kävelimme satamaan jäätelölle ja päätimme ex tempore hypätä piakkoin lähtevän laivan kyytiin sisävesiristeilylle. Saaristokaupungin kierros väsytti kuopuksen niin, että hän simahti rattaisiinsa, mutta isompi nautti täysin siemauksin koko matkasta.

 

 

 

 

Hotellilla lapsiperheen näkökulmasta ilahdutti suuri leikkipaikka, jossa lapset viihtyivät mainiosti useaan otteeseen. Lauantai-illan kruunasi illallinen hotellin alakerrassa sijaitsevassa ravintola Ehtassa. Viileästä huoneesta oli mukava pitkästä aikaa livahtaa "omaan" saunaan, meillä kun ei tätä nykyä ole edes saunavuoroa. 

 

 

 

 

 

Sunnuntaina kirjauduimme ulos puoliltapäivin. Arki uhkasi puskea saman tien vastaan, kun suunnistimme isoille ruokaostoksille Prismaan. Ruoat löysivät tiensä kärryihin ja kauppakasseihin, ja saatoimme lähteä kotimatkalle. Vielä kotonakin kummastelimme sitä, miten noin lähellä kotia voi päästä noin lomafiiliksiin! Tuntui ihan kesältä, lomalta ja vapaudelta. Päästiin ihan eri tavalla irti arjesta, vaikka samat asiat olisi voinut tehdä kotoakin käsin. 

Oikeaa lomaa odotellessa - enää kuusi työpäivää!

Kohti ensimmäistä kandikesää

Toukokuiset päivät lipuvat ohitse kuin varkain, ja ensimmäisen kandikesäni alkuun on enää pari hassua päivää. Aiemmin kirjoitinkin jo tunteista, joita uudelle uralle astuminen on herättänyt. Tähän mennessä olen pikkuisen työkokemusta kerännyt, mutta ensimmäinen kandikesä on asia, joka suorastaan vaatii oman postauksensa.

Siirryn työelämään saman tien opintojen päätyttyä, ja opiskeluvuoden ja kesätöiden välillä on vain tämä viikonloppu. Minun siis tulisi muuttua vastaanottoa seuraavasta kandista lääkärin sijaiseksi suunnilleen yhdessä yössä. Melkoinen harppaus, etten sanoisi. Toisaalta on ihan hyvä, etten liiaksi ole ehtinyt stressata töiden alkua, kun opintoja on riittänyt ihan loppuun saakka.

 

 

 

Päällimmäisinä tunteina ennen kandikesän pyörteisiin sukeltamistani ovat jännitys ja innostus. On yhtä aikaa ihanaa ja kamalaa päästä (joutua) kokeilemaan siipiään työelämässä. Vaikka kesä vähän jopa pelottaakin, olen onnellinen tästä mahdollisuudesta tehdä töitä jo opiskeluaikana. Uskon, että kun on käytännön kokemusta alla, on helpompi ottaa lopuista opinnoista paras hyöty irti. On myös sanottava, että minun on monestakin syystä parempi olla kandikesän kynnyksellä nyt kuin vuosi sitten.

Olen valmistautunut kesään (muka niin) huolellisesti, osallistunut lukemattomiin webinaareihin (joista vain osa on koskenut käytännön lääkärin työtä) ja imenyt joka puolelta oppia itseeni niin paljon kuin suinkin voin. Olen järjestellyt koululaisten asioita siten, että voisin itse olla töissä mahdollisimman stressittä. Eniten olen kuitenkin keskittynyt siihen, miten ihmeessä aion jaksaa tämän kesän. Olen saanut paljon vinkkejä siihen, miten pystyä ja jaksaa, mistä saada tukea ja niin edelleen. Silti nyt, kandikesän kynnyksellä, en rehellisesti sanottuna todellakaan tiedä, miten aion selvitä. Se selvinnee aikanaan kesän edetessä.

 

 

Ensimmäinen kandikesä on yksi niistä kokemuksista, joita ei varmasti koskaan unohda. Meni miten meni ja kävi miten kävi, työt alkavat kohta. Toivon vain, että siinä kohtaa olen riittävän valmis.

 

Tsemppiä kaikille muillekin (kesä)töitä aloittaville! Hyvin me pärjätään.

Kuukausikatsaus: elokuu

Elokuu oli lomakuu. Alkukuu tosin vierähti töissä, mutta eihän sitä enää muista! Kuun loppupuolella on lomailtu kunnolla, sairasteltu, löhöilty, ulkoiltu ja oltu vaan. Vuorotellen on nautittu lämpimistä aurinkoisista ilmoista ja syksyä enteilevistä sadepäivistä. On totuteltu päivähoitoon ja jännitetty yhdessä ja erikseen alkavia opintoja. Perheen uutta fuksipalleroa tunnustan kiusoitelleeni hyvä ettei avioeron partaalle :D Potut pottuina. Kylläpä hänkin minua härnäsi, kun viime syksynä jännitin tosissani opintojen alkua.

Elokuussa siis tapahtui mm. näitä:

• mietittiin täydellistä ajoitusta - onko sellaista edes?
• epäiltiin itseä, ammatinvalintaa, kaikkea
• laskeuduttiin pehmeästi päivähoitoon
• otin päivieni iloksi (taas) yhden tuoliprojektin
• hoitajan unelma toteutui ja samalla tuleva lääkäri sai tärkeän työvälineen
• totesin, ettei nuorenakaan kaikkea jaksa
• löysin hyviä, haikeita fiiliksiä
• vietettiin villahääpäivää
• aloitettiin toinen Kuopio-vuotemme
• mietin, miksi edes vaihdan alaa
• esiteltiin opiskelijoiden Kuopio-kokemuksia
• blogi lomaili ja palasi takaisin
• kerrattiin työkesän parhaat opit
• pohdiskeltiin vuokra-asumisen iloja
• vietettiin (totta kai) laiskaakin laiskempaa lomaa
• suunnattiin katse kohti toista lukuvuottani lääkiksessä
• annettiin vinkkejä anatomian opiskeluun
• ja mikä suurinta, tärkeintä ja mahtavinta: mies aloitti fuksivuotensa amk:ssa, lapset päivähoidon ja minä toisen lääkisvuoteni. Toivottavasti tästä tulee hyvä vuosi ♥

Kiitos, kesä 2017. Tervetuloa, syksy - arki, rutiinit ja uudet haasteet!

Kuluneen työkesän opetukset x 5

Vaikka lomalla vielä hetken ollaankin ja syksyn opinnot lähestyvät, palataanpa ihan pikaisesti vielä kuluneeseen kesään ja siihen, mitä siitä jäi käteen. Tässäpä viisi tärkeintä oppia kuluneelta työkesältä.

1. Luota itseesi niin muutkin luottavat sinuun

Osaat kyllä. Ja jos et osaa, kysy. Kun työkaverit tietävät, että kysyt kyllä, jos jokin on epäselvää, he luottavat sinuun eivätkä jatkuvasti varmistele, osaatko tämän ja tämän nyt aivan varmasti. Itselleni tämä on tärkeää, koska arvostan työrauhaa :D

2. Kun tuntuu, ettet jaksa enää yhtään, jaksat vielä aika paljon

Ihmisellä on silti kummallisen paljon voimavaroja. Pidemmän päälle jaksamisen venyttäminen äärirajoille ei kuitenkaan kannata. Ensi kesänä tiedän pitää lomaa SEKÄ ennen kesätyötä ETTÄ sen jälkeen. Jos nyt edes menen kesätöihin...

3. Tauko työelämästä ei ole maailmanloppu

Pari vuotta poissa sairaanhoitajan töistä tuntui tosi pitkältä tauolta ennen kesää. Oli niin huippua huomata, että sielläpä se ammattitaito on kuitenkin säilynyt pohjalla eikä kaikkea tarvinnut (tietenkään) opetella alusta asti uudelleen. Kesätyöosastoni ei ollut helpoimmasta päästä, mutta oli kiva nähdä, miten oma osaaminen ja varmuus kasvoi huomattavasti kesän aikana.

4. Olisi kivaa olla anelääkäri

No, ainakin olisi mahtavaa olla niin hyvä kanyloimaan! Olen jo hyvällä tiellä, kun kesän aikana sain
aika monta kommenttia siitä, miten minun kanylointini ei (muka) tuntunut missään, "vaikka yleensä tämä kyllä sattuu kovasti". Muutenkin rakastan sitä, kun huomaa kehittyneensä. Monet toimenpiteet ovat periaatteessa yksinkertaisia, mutta aina on varaa kehittyä paremmaksi. Anestesialääkärin työ kiinnostaa minua muutenkin, mutta saapa nähdä, minne tie vie!

5. Tekemällä oppii

Rohkeasti yrittämällä ja tekemällä oppii parhaiten. Tämän kesän aikana olen monesti sanonut "en ole tehnyt tätä ennen, tuletko kaveriksi" ja saanut kollegan tueksi milloin mihinkin toimenpiteeseen. Mutta seuraavalla kerralla olenkin pärjännyt jo itse. Se on hienoa se :)

Siinäpä ne tärkeimmät! 

Miksi edes vaihdan alaa

Kesätyö on nyt ohi. Tämä kesä on muistuttanut, miksi vuosia sitten valitsin sairaanhoitajan ammatin. Olen pitänyt työtehtävistäni, potilaista, työkavereista ja niin edelleen. Tämä kesä on myös muistuttanut, miksi päätin jatkaa eteenpäin. Välillä olen miettinyt, miksi edes vaihdan alaa. Silti tiedän, että osa kesätyön ilosta tuli siitä, että tiesin sen olevan väliaikaista.

Tosiasiahan on se, ettei minusta ole luomaan pitkää uraa hoitotyön parissa. Kroppani ei kestä fyysistä työtä ja unirytmi keikahtaa kolmivuorotyön vuoksi heti. Päivätyö tk:ssa tai poliklinikallakaan ei  ole houkutellut suuremmin,  osittain palkan, osin työnkuvan vuoksi. Jos jäisin sairaanhoitajaksi, haluaisin tehdä töitä juuri sellaisella osastolla, jossa sain viettää kesäni. Mutta kuten olen tuskallisen selvästi saanut taas tänä kesänä todeta, minusta ei olisi siihen. Epäsäännölliset työajat (joihin on "pakko" suostua, mikäli haluaa työstään kohtuullista korvausta) ja hoitotyön henkinen ja fyysinen kuormittavuus ovat suurimpia tekijöitä alanvaihtoni taustalla. Vaikka eipä taida lääkärin työssä päästä ainakaan henkisen kuormittavuuden suhteen yhtään vähemmällä.

Edelleen ihailen sairaanhoitajakollegoita älyttömän paljon, ja aivan erityisesti heitä, joilla on takanaan jo vuosikymmenten mittainen ura. Heissä on jotain supervoimaa, tyyneyttä ja rauhaa, joista tällainen alta kolmekymppinen sähköjänis voi vain haaveilla. Työt hoituvat ilman turhaa sähläystä ja aina kysyessä tulee joko vastaus saman tien tai sitten tyyni toteamus: "No, selvitetään". Sellaisten työkavereiden kanssa on töissä turvallinen olo.

Välillä tunnen silti pientä haikeutta siitä, etten minä tule koskaan olemaan sellainen kokenut ja viisas sairaanhoitaja. Ehkä olen energinen, tiedonjanoinen ja innokas, mutta kokemuksen tuomaa varmuutta ei saa mistään muualta. Joka tapauksessa olen niin onnellinen, että olen saanut tehdä töitä niin monenlaisten kollegoiden kanssa. Aivan jokaiselta vastaan tulleelta kollegalta voi oppia jotain.

Tästä kesästä jäi edellä mainitun haikeuden lisäksi käteen tunne siitä, että olen matkalla oikeaan suuntaan. Kesän aikana olen käynyt useita keskusteluja työkavereiden kanssa niin hoitajan työstä kuin elämästä yleensä. Näistä keskusteluista jokainen on vahvistanut tunnettani siitä, että olen tehnyt elämässäni oikeita valintoja. On ollut myös ilo seurata lääkäreiden erilaisia toimintamalleja, ja omien töiden ohessa pikkuisen miettiä, millainen lääkäri minusta mahtaa tulla.

Loman jälkeen jatketaan taas lääkisopintoja uudella innolla, jota piipahtaminen sairaalamaailmassa vain kasvatti. Ja onpahan minullakin nyt yksi tuttu osasto, jonne voin hyvillä mielin ilmoittautua keikkailemaan. Ihan epäonnistunut en taida töissäni olla, kun minut toivotettiin tervetulleeksi töihin ensi kesäksikin :)

Hyviä ja haikeita fiiliksiä

Nyt on niin hyvä fiilis, että on ihan pakko saada tämä ylös! Tänä kesänä varsin monta (työ)päivää on mennyt epätoivon syövereissä ja epäillessä itseäni ja omia valintojani. On tuntunut siltä, ettei mistään tule mitään eikä mikään onnistu. Meillä jokaisellahan on omat epäilyksen hetkemme. Mutta nyt ei puhuta niistä.

Nyt on hyvä fiilis, joka on sekoitus kiitollisuutta, onnea ja helpotusta. Nyt on sellainen fiilis, että olen ihan hyvä sairaanhoitaja. Nyt tuntuu, että minusta tulee vielä ihan hyvä lääkärikin. Tällä hetkellä tuntuu, että juuri sitä minä haluan - tulla ihan hyväksi lääkäriksi. Tämä tunne on nyt säilötty purkkiin odottamaan seuraavaa epäilyksen hetkeä.

Kesätyöpäivät ovat ohi ja jäljellä on enää pari työyötä. Nehän nyt menevät vaikka päällä seisten, vai kuinka :D Pikkuinen haikeus meinaa silti iskeä, kun tajuntaan iskostuu, että minähän lähden täältä. Työyhteisöön kuuluminen on niin mukavaa, ettei sitä raaskisi jättää taakse. Tänäkin kesänä olen tutustunut moniin kivoihin  tyyppeihin. Hyvällä porukalla tehdessä työt hoituvat kuin itsestään. Tietysti isoon työporukkaan mahtuu paljon erilaisia ihmisiä, eikä kaikkien kanssa ehdi tulla tutuiksi näin lyhyessä ajassa.

On ollut kieltämättä huvittavaa, kun on niin paljon työkavereita. Sen myötä etenkin alkukesästä tuntui, että sain joka käänteessä kertoa, olenko jo valmistunut sairaanhoitajaksi, mistä olen tullut ja mihin olen menossa, minkä ikäiset ne lapset olivatkaan ja onko minulla yhtään lomaa. Ihanaa, kun työkaverit ovat kiinnostuneita minustakin! Vaikka olenkin avoimesti kertonut lääkisopinnoistani, silti vielä tällä viikolla tuli yllättyneitä kommentteja, kun sanoin, että lopetan kohta. "Mitä, mihin sinä olet menossa?!" :D

Kai tuosta voi päätellä, ettei otsassani enää lue leimaa "kesäsijainen", kun porukka kuvittelee minun kuuluvan jotenkin vakikalustoon. No juu, onhan tässä muutama työvuoro tullut tehtyäkin... On ollut niin hienoa olla kesän ajan osa tätä työporukkaa. En ole varmaan missään työpaikassa nauranut niin paljon kuin tänä kesänä. Yhteisöllisyys ja huumori ovat ehdottomasti hyvän työpaikan tunnusmerkkejä. Ne auttavat jaksamaan niiden kiireisimpienkin päivien yli.

Nyt pidetään lippu korkealla loppuun saakka. Kohta saa sanoa: minä selvisin tästä kesästä.


Virkeää viikon jatkoa!

"Kyllä nuorena jaksaa"

Kerronpa teille, että jos kuulen vielä kerran tälle kesälle nuo otsikon sanat, lukittaudun neljän seinän sisälle enkä palaa ihmisten ilmoille ennen kuin olen levännyt niin että kasvan hometta. Ihan vaan uutisena: ei nuorenakaan jaksa ihan mitä tahansa. Esimerkiksi kulunut ajanjakso viime elokuusta tähän (sisältänyt niin paljon kaikkea etten jaksa edes kirjoittaa niitä tähän) on sellainen, jonka jälkeen väsyttää. Ja mielestäni ihan syystä.

Poikkeuksetta otsikon sanat ovat kuuluneet eläkeikää lähestyvien ihmisten suusta. Ehkä ne on tarkoitettu kannustaviksi, piristäviksi, lohduttaviksi? Mutta omiin korviin ne kuulostavat lähinnä vähätteleviltä. Ihan kuin väsymykseni (well, yhden vapaan jälkeen viisi kiireistä työpäivää väsyttäisivät todennäköisesti kenet tahansa) kuittaantuisi jotenkin itsestään sillä, että olen nuori. Noita sanoja pahempaa on vain se, jos niiden jälkeen aletaan muistella kultaista 60-lukua, "kuinka minäkin silloin tein kolmea työtä ja olin monen lapsen yksinhuoltaja". No, onhan se totta, että nuorempana jaksaa paremmin kuin vanhempana. Ehkä ne nuoruuden voimavarat ymmärtää vasta sitten, kun ne on menettänyt?

Mutta oli miten oli, silloin kun itse joskus valitan väsymystäni, ainoa, mitä kuulijalta toivon, on empatia. En kaipaa ratkaisuja tilanteeseen enkä varsinkaan tietoa siitä, miten kaikki muut jaksavat ihan mitä vaan. Onneksi niin töissä kuin muutenkin on olemassa ihmisiä, jotka osaavat kuunnella. Kun sanoo, että väsyttää, kaveri toteaa, että ei mikään ihme. Silloin tulee mukava olo. On saanut sanottua asiansa ja tullut kuulluksi. Sillä tavalla yritän itsekin kohdata muut.

Tätä tunteiden kohtaamista olemme myös parisuhteessamme saaneet harjoitella vuosikaudet. Välillä se onnistuu, välillä ei. Toisinaan väsymyksen valittelu menee kilpailuksi siitä, kumpi tässä nyt oikeastaan onkaan väsyneempi :D Mutta toisinaan molemmat saavat vuorotellen purkaa mieltään ja lopulta todetaan, että kaikki on oikeastaan ihan hyvin. Kohtaamisella on suuri voima. Monesti jo se piristää, kun saa sanoa, että nyt on rankkaa ja toinen vastaa, että niin varmasti onkin.

Myönnettävähän se on, että rankkaa on ollut monestakin syystä. Toisaalta tämä työntäyteinen arki on juuri sitä elämää, jota olemme kohdallemme toivoneet. Elättelen kuitenkin toivoa, että ensi vuosi olisi vähän rauhallisempi ja kenties stressittömämpi, vaikka opiskeluja ja päivähoitoa nyt aloitellaankin. Jossain vaiheessa kesää tuntui, etten selviä kesätyöni loppuun asti, mutta tässä sitä nyt ollaan - ihan parin päivän päässä lomasta.

Koska nuorenahan jaksaa.

Epäilyksen hetkiä

Tiedätte varmaan, miltä tuntuu, kun epäilee ihan kaikkea etenkin itsessään? Kun epäilee, onko sittenkin ihan väärässä paikassa. Kun miettii, kykeneekö siihen, mihin aikoo. Kun pohtii, löytääkö ikinä sitä omaa juttuaan.

Ihmisenä ja ammattiin kasvamisessa on kai tärkeääkin se, että kyseenalaistaa omat valintansa. Kun vastaan tulee negatiivisia tunteita, pitää miettiä, mistä ne kumpuavat. Miksi tietty tilanne saa ajattelemaan, etten pysty tähän? Mikä tässä asiassa on minulle liikaa? Miksi jotkut hetket ovat helpompia kuin toiset?

Tätä itsereflektointia olen joutunut tai siis totta kai saanut harjoittaa myös tämän kesän aikana. Välillä sitä miettii, miksi on pitänyt valita niin vaikea ala. Kapinoikin ehkä vähän. Miksi minun pitää olla kiinnostunut juuri tästä alasta? Olisiko jossain muualla helpompaa? Ja samalla tiedän, ettei ole. Tästä muuten puhuin kerran erään kaverin kanssa. Hän työskentelee eri alalla kuin minä, enkä muista, miten päädyimme aiheeseen. Tuli kuitenkin puheeksi, voisiko jossain muussa työssä päästä helpommalla. Keskustelun päätteeksi totesimme, että ihan joka paikassa, ammatissa ja työssä on ne omat vaikeat juttunsa. Turha kai siis etsiä työtä, jossa olisi täydellisen onnellinen ihan joka hetki.

Kun tekee henkisesti ja fyysisestikin raskasta työtä, jostain on löydettävä ne omat voimavarat, jotka auttavat jaksamaan. On löydettävä tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä samoin kuin pidettävä huoli itsestään. Yksi ihminen ei kuitenkaan pysty määräänsä enempään. Itse voi vain tehdä sen, minkä tekee, niin hyvin kuin osaa, pystyy ja jaksaa. Sen enempää ei voi ihmiseltä vaatia. Tähän ajatukseen olen nojannut jo pitkään.

Välillä (tulevan) työni vastuu pelottaa. Virheet pelottavat ja varsinkin se, kun niitä sattuu ihan kaikille. Pelottaa se, etten ikinä kasva ammatillisesti niin, että jaksan tulevassa työssäni. Pelottaa, että koko koulutukseni menee hukkaan. Osa epäilyistä ja peloista on kenties aiheellisia, suurin osa ei. Suuri osa peloista johtuu ihan vaan omasta epävarmuudesta, joka on tässä vaiheessa opintoja ja elämää ainakin minulle tuttu seuralainen.

Mutta näiden ajatusten jälkeen tulee aina - ennemmin tai myöhemmin - se hetki, kun näkee taas kirkkaasti. Silloin tulevaisuus näyttää selkeältä ja taivas pilvettömältä. Sellaisena hetkenä tajuaa olevansa hyvä siinä mitä tekee ja rakastavansa sitä, mitä tekee. Silloin ymmärtää, että on riittävän hyvä, vaikkei ole lähellekään täydellinen.

Epäilyttääkö sinua koskaan?!

Vähiin käy

Eilen otin varaslähdön heinäkuun kuukausikatsauksen kanssa, mutta näköjään tälle kuulle mahtui vielä yksi postaus :) 

Tämäkin kesä ja sen myötä kesätyö kaartaa kohti loppuaan. Onhan tämä opiskelijan osa vähän surullinen siinä mielessä, että "kesäloma" (ja todellakin palkaton sellainen) pidetään sitten, kun kesä on oikeastaan jo ohi. Mutta elokuu on ihan hyvä lomakuu. Monena vuonna olemme lomailleet elokuussa, opiskeluaikoina kesätöideni vuoksi ja työelämässä ollessani muuten vain. Vaikka onhan se kieltämättä hassua pitää kesälomaa silloin, kun koulut ovat jo alkaneet ja monilla perusarki lähtenyt rullaamaan.

Koska lomaa ei tänä vuonna mahtunut kesä-heinäkuulle, on pitänyt ottaa ilo irti vapaapäivistä. Nyt olen tosin ollut jo monta päivää yksin kotona, kun mies on lasten kanssa mökillä. Olen näiden päivien aikana todennut olevani älyttömän tylsä tyyppi. Päiväohjelmani on: käyn töissä, tulen kotiin, teen ehkä jotain mukavaa tai sitten en, menen nukkumaan. Voisin tehdä ihan mitä vaan, mutta sen sijaan olen kotona ja nautin hiljaisuudesta :D Hei, mutta kävinhän mä yhtenä päivänä lenkillä. Wow. Kohta saan onneksi miehen ja muksut takaisin kotiin niin tulee tähänkin naiseen vähän liikettä!

Tosiaan ne työt. Väsymyksen suosta on noustu uusin voimin, joskin suurimpana voimanlähteenä taitaa olla ajatus lähestyvästä lomasta. Työpäiviä on jäljellä enää yksinumeroinen määrä, niin mahtavaa. Ja joka työpäivän jälkeen ollaan taas yhtä päivää lähempänä lomaa. Äkkiä ne loput päivät menevät, pitänee siis yrittää nauttia niistä. Tiedän nimittäin tasan tarkkaan, että jossain vaiheessa lukuvuotta iskee (taas) ikävä töihin. Töissä on puolensa, kuten on opiskelussakin.

Tällä viikolla meillä onkin edessä jännittävää tekemistä, kun lähdemme lasten kanssa tutustumaan uusiin hoitopaikkoihin. Täältä tullaan taas, päiväkotirumba...

Tsemppiä jokaiselle uuteen viikkoon ♥

Kuukausikatsaus: heinäkuu

Toinen kesä(työ)kuukausi takana. Heinäkuu on ollut hyvä kuukausi, totesin eilisiltana maatessani sängyllä ja katsellessani ikkunasta sinistä taivasta ja vaaleanpunaisia pilviä. Heinäkuuhun on tosin mahtunut paljon kesäsäiden päivittelyä (taasko sataa, eikö paista, miksei ole helle jne) sekä kaikenlaista mukavaa blogin puolella ja oikeassa elämässä. Itseäni ei viileä sää haittaa yhtään, mutta yhteen väliin tuntui, että joka ikinen vapaapäiväni on kaatosadetta! Aurinkoa olisi voinut tänä kesänä näkyä enemmänkin. No mutta elokuussahan niitä kesäkelejä tulee, kun minäkin pääsen vihdoin lomalle ;)

Heinäkuussa

• vietettiin blogin 1-vuotissynttäreitä (pst, hakija: otapa yhteyttä) ja pidettiin blogin eka arvonta
• fiilisteltiin oman alan töitä 
• pamautettiin pöytään superuutisia opiskelurintamalta
• esiteltiin ekan lääkisvuoden opiskelumateriaaleja
• mietiskeltiin roolinvaihdon hyviä puolia
• tsempattiin hakijoita kohti uutta urakkaa
• esiteltiin pääsykoelukemisia perheellisen näkökulmasta paljon ja vähän lisää
• käytiin viikonloppumatkalla ja pienellä kesäretkellä 
• muisteltiin muuttoja
• annettiin vinkkejä fuksivuoteen
• tehtiin koulujuttuja, vaikka onkin kesä
• oltiin jo aika väsyneitä vuoden opiskelujen + kesätöiden takia
• pohdittiin tyytyväisyyttä ja onnellisuutta
• esiteltiin säästövinkkejä kotiin ja sisustukseen liittyen

Heinäkuu oli blogin puolella pikkaisen kesäkuuta aktiivisempi. Näköjään kesätyön aloitus imi energiaa sen verran, ettei blogin ääreen kerennyt ihan niin usein. Ensi kuu onkin lomakuu, joten voi olla, että pidän silloin pienen tai vähän pidemmänkin blogitauon. Mutta yritetään nyt ensin selvitä sinne asti! Elokuun alkaminen on jo selkeä askel kohti syksyä, jota odotan yhtä aikaa kauhulla ja innolla :)

Toivottavasti sinun heinäkuusi oli (säistä huolimatta) toiveidesi mukainen! Itselläni loman tehtävälistasta on vielä monta kohtaa täyttämättä :D

Nyt vähän väsyttää

Kaiken tämän positiivisen ajattelun ja onnellisuushutun keskelle saapuu nyt ripaus realismia. Nyt väsyttää. Loma-tj on vähän päälle kymmenen. Se ei ole paljon, mutta tuntuu ihan just tasan siltä, etten yhtään enempää jaksaisikaan.

Ra(s)kas kesätyöni on edelleen vaativaa, monipuolista ja kiireistäkin. Tätä nykyä olen aika tavalla itsenäisempi kuin alkukesästä. Sainpa yhtenä päivänä oikein onnistumisen kokemuksen, kun työkaveri pyysi minua kanyloimaan potilaan, jota hän ei saanut kanyloitua. Minä sitten yritin ja onnistuin kerrasta. Tuli hyvä mieli. Joka päivä tulee edelleen uusia asioita, mutta niistä on selvitty tähän asti ja selvitään jatkossakin. Välillä on kokonaisia päiviäkin, joista ainoastaan selvitään. Pitkittynyt väsymys tekee päivistä raskaita ja harmaita. Vapaa-aikoina haluaisi tehdä kaikkea kivaa, muttei jaksa.

Eniten tässä taitaa painaa se loman puute. Nyt alkaa tosissaan tuntua se, ettei viimeisen tentin ja kesätöiden aloituksen välillä ollut kuin viikonloppu. Lyhyet vapaat eivät enää riitä lataamaan akkuja tarpeeksi, vaan nyt tarvittaisiin se pidempi tauko kaikesta. Näkyy kulkevan puolivuosittain nämä mun pahemmat väsymykset: hankalinta on juuri ennen joulu- ja kesälomia. Onneksi sentään varasin edes tuon pari viikkoa lomaa!

Tulevan loman voimalla on vielä pinnistettävä nämä loppuviikot. Olen jo päättänyt, että loman ensimmäiset kaksi päivää makaan sohvalla enkä liikahda mihinkään! Ai niin, paitsi, jos aiomme ehtiä sinne asuntomessuille... Mutta hei, sitten on loma :) Sen voimalla eteenpäin!

Koulujuttuja keskellä kesää

Kesää on vielä jäljellä, mutta myönnän, että on tullut uhrattua jo ajatus jos toinenkin tulevalle opiskeluvuodelle.

Alkukesästä kiiruhdin erään työpäivän jälkeen pitämään palaveria syväriohjaajieni kanssa. Ensimmäiset viisi opintopistettä syväriprojektistani vastaanotin kesäkuun lopussa. "LL-opinnäyte" näyttää niin hienolta opintosuoritusotteellani! Syksyllä alkaa toinen vaihe eli itse urakka. Kiitän onneani, että potilastietojärjestelmä on kesän aikana tullut taas tutuksi. Elän siis toivossa, että opin melko nopeasti, mistä mikäkin tieto löytyy eikä opetteluun tarvitsisi uhrata liiaksi aikaa.

Kesäkuussa totesin ilokseni myös viimeisen tenttituloksen kirjautuneen suorituksiin. Jee, ei uusintaa! Yllätyin arvosanasta positiivisesti, koska kuten jossain aiemmin kirjoitin, kevään viimeinen kurssi meni vähän vasemmalla kädellä. Ekasta vuodesta selvisin puhtain paperein eli ilman yhtään hylsyä, mistä olen kyllä vähän ylpeä.

Kesän aikana olen ilmoittautunut ensi vuodelle läsnäolevaksi. Olen myös hankkinut uuden (pinkin!) kalenterin sekä lisäillyt lukujärjestykseeni syksyn ekat opinnot, ettei vaan pääse opintojen aloitus unohtumaan... Niin ja ensi vuoden kirjojakin olen  hankkinut. Yhden sain ilmaiseksi ja olen sitä jo lueskellut. Ai miten niin olen innokas?!

Jos ihan totta puhutaan, minulla on jo vähän ikävä takaisin opintojen pariin. Kesätyö on aina kesätyö, lyhytaikaista ja vähän irrallista. Puolet kesästä menee opetellessa ja loput lomaa odotellessa ;) On kiva palata takaisin sinne, mihin kuuluu eli tällä kertaa opiskelemaan. Tosin tiedän, ettei mene kovin kauaa, kun jo kaipailen takaisin työelämään. Onneksi keikkailu on keksitty.

Kesätyötä on jäljellä enää kolmasosa, ja sitten koittaa hartaasti odotettu l-o-m-a. Alan olla jo niin loman tarpeessa, että hypin kohta seinille. Vaan eipä auta, vielä pitää hetki jaksaa. Tämä viikko on kaikista rankin, joten kunhan tästä selviän, sitten helpottaa. Tai näin itselleni uskottelen...

Kuvat ovat viimeisimmältä viikonloppumatkaltamme.Tykkään Suomen kesästä niin paljon, varsinkin kauniilla ilmalla.


Ihanaa lomaa lomailijoille ja tsemppiä kaikille opinnoissa/työssä uurastajille!

Oman alan töissä

Maanantaita jokaiselle! Odotan keskiviikkoaamua kuin kuuta nousevaa, silloin nimittäin pääsen vapaalle neljän päivä- ja kahden yövuoron jälkeen. Niin paljon kuin vuorotyöstä tykkäänkin, välillä tuntuu, että se vie viimeisetkin voimat!

Liki puolet kesäduunista on siis koettu. Alku aina hankalaa, niin kuin sanontakin kuuluu. Epävarmuus häälyy edelleen taustalla, joskin varmuus ja luottamus omaan osaamiseen on vähitellen sysännyt sitä syrjään. Vaikka edelleen joka päivä tulee jotain uutta, olen uusista haasteista ennemmin iloinen kuin kauhuissaan. Ammatillista kasvua on näköjään tapahtunut valmistumisen jälkeen ;)

Muistan sen tunteen, kun pääsin ensimmäistä kertaa tekemään oman alan töitä. Olin opiskellut sairaanhoitajaksi vuoden, ja tein kesän ajan lähihoitajan sijaisuutta. Kesätyö avasi oven ihan erilaiseen maailmaan. Sinä kesänä opin paljon hoitotyöstä ja itsestäni. Siihen asti olin tehnyt vain omaa alaa läheltä liippaavia töitä, kuten lastenhoitoa ja kotisiivousta. Näissäkin toki oltiin ihmisten kanssa tekemisissä ja lapsia hoitaessani olin lastenhoitaja. Silti ensimmäinen työkokemukseni vanhainkodissa oli jotain aivan erilaista. Se sisälsi lääkkeiden antamista, mittauksia ja perushoitoa, kuolevien kohtaamista ja ravitsemuksesta huolehtimista. Lähihoitajan työ on tärkeää ja merkityksellistä mutta aivan liian aliarvostettua työtä, jota tunnutaan paljon herkemmin arvosteltavan kuin arvostettavan.

Toisena "käännekohtana" pidän ensimmäistä kesätyötäni sairaanhoitajan sijaisena. Olin vielä opiskelija, mutta lähes valmis jo. Jännitin kesätyötä aivan äärettömän paljon, vaikka olinkin ollut harjoittelussa samalla osastolla lähes kaksi kuukautta. Olin alkuun aivan hukassa kaikkien monitorien, infuusiopumppujen, hemodialyysi- ja CV-katetrien, nesteiden korvauksen ja lääkehoidon kanssa. Meni aikaa, ennen kuin opin tunnistamaan äänestä, mikä laite milloinkin hälytti. Se kesä kasvatti minusta taas erilaisen, vieläkin tarkemman, entistä varmemman sairaanhoitajan. Työpaikka, jonne menin valmistumisen jälkeen, tuntui todella helpolta paikalta tuon ensimmäisen kokemukseni jälkeen. 

Joskus tulevaisuudessa toivottavasti pääsen tekemään lääkärin sijaisuutta ihan ensimmäistä kertaa. Tällä hetkellä tuo ajatus tuntuu kaukaiselta ja ehkä vähän epätodelliseltakin. Nyt olen ihan onnellinen siitä, että saan opiskella vielä monta vuotta ennen sitä hetkeä. Silti voin aavistella, että se hetki tulee tosi pian. Ehkä siinä hetkessä ajattelen, että se tuli liiankin pian.

Jos nyt jotain olen tämän vähäisen työurani aikana ja edellä mainittujen kokemusten myötä oppinut, se on se, että valmiiksi ei tulla koskaan. No joo, paperilla olet valmis sairaanhoitaja tai lääkäri tai mitä tahansa, mutta varsinkin työelämän alku on melkoista opettelua. Tämän toisen ammattini kohdalla en aio tehdä sitä virhettä, että luulen muuttuvani jotenkin mystisesti "valmiiksi" heti kun paperit on kädessä. Naiivia tai ei, sairaanhoitajaksi opiskellessani luulin niin. Mutta ihan yhtä epävarmaksi ja keskeneräiseksi tunsin itseni, vaikka ne paperit olivatkin kädessä. Oli vain sellainen olo, että apua, mitäs nyt.

Mutta siitä se lähti, opitun tiedon syventäminen, uuden oppiminen ja teorian yhdistäminen käytäntöön. Vastuu, jota opiskeluaikana niin pelkäsin, kesyyntyi vähitellen ja alkoi tuntua kevyemmältä kantaa. Sama vastuu painaa edelleen, nyt ja jatkossa. Se on vastuu toisen ihmisen terveydestä ja hyvinvoinnista, siitä, että ennemmin parantaa kuin pahentaa. Ja vaikka vastuu on välillä raskas kantaa, juuri se tekee oman alani töistä merkityksellistä, tärkeää ja antoisaa.

 
Mitä sinä toivot oman alasi töiltä? Millainen on unelmatyösi? Jos olet jo päässyt työelämään, onko oma ala edelleen tuntunut omalta?

Kuukausikatsaus: kesäkuu

Kivaa lauantaita! Koska eilinen kului tuloksia päivitellessä, kuukausikatsaus sai väistyä heinäkuulle. Ihan käsittämätöntä, että puolet vuodesta 2017 on eletty. Samoin likimain puolet kesätyöstäni on ohi ja lomaani enää kuusi viikkoa aikaa. Kuten etukäteen aavistelinkin, tämä kesä hurahtaa tosi äkkiä ja kohta onkin aika palata koulunpenkille.

Kesäkuun aikana on blogin puolella ja muutenkin tapahtunut kaikenlaista. Olen tämän kuukauden aikana:

• saanut onnistumisen ja itsensä ylittämisen kokemuksia
• pohtinut vanhemmuutta
• aloittanut kesätyön huterin askelin
• odottanut jännityksellä tuloksia - kyllä, minäkin! 
• nauttinut huolettomista kesäpäivistä
• pyristellyt irti negatiivisuudesta
• mökkeillyt ja grillaillut
• haaveillut lomasta
• kauhistellut jännityksen tiivistymistä
• viettänyt juhannusta yksin 
• avannut vuorotyön hyviä ja ikävämpiä puolia
• saanut syväreiden ekan vaiheen päätökseen - tosin opintopisteitä ei ole vielä kuulunut
• vastaanottanut vihdoin viime vuoden viimeisen tenttiarvosanan :)
• ja viimeiseksi käsitellyt pääsykoetuloksia

Koskapa on taas vierähtänyt kolme kuukautta edellisestä kollaasista, tähän loppuun lisään ennennäkemättömiä otoksia ajanjaksolta huhti-kesäkuu.

Pääsiäisenä keksin tehdä Kinder-uunijäätelöä. Oli hyvää! // Meillä kun ei ole kunnon akvaariota, saimme naapureilta idean tehdä purkkiin tuollainen miniakvaario. Aika söpö, eikö? // Kevään kunniaksi pätkäisin tukastani varmaan 20 senttiä pois. Tulipa kevyt fiilis! // Kesän merkki: ilta-auringon valaisema keittiö. // Tarte tatin + vaniljajäätelö, mitä herkkua :) // Saatiin vihdoin asennettua yläsängyn ylle yövalo. Ei tarvii enää pitää verhoja auki yötä myöten. // Pyöräiltykin on, esikoinen pääsi harjoittelun myötä eroon apupyöristä. // Rentouttava jalkakylpy töistä rasittuneille jaloille. Kyllä meni hetki, ennen kuin jalat tottuivat taas jatkuvaan kävelyyn ja seisomiseen. // Viimeisenä makea grilliherkku: banaanit, joihin tehtyyn viiltoon on laitettu suklaapaloja. Tällä lähtee makeanhimo, sen lupaan!

Mukavaa viikonlopun jatkoa! Itselläni myös tämä viikonloppu on työntäyteinen, mutta aion jossakin välissä ehtiä nauttia kauniista kesäsäistä :)

Kesätyöni kivat puolet

Kesätyö on monille opiskelijoille välttämätön paha; keino, jolla rahoitetaan seuraavan opiskeluvuoden asumista ja tekemistä. Itsellenikin se on ollut sitä, vaikka usein olen löytänyt tekemistäni töistä paljon mukaviakin puolia. Oman alan töihin siirryttyäni työhön tuli aivan erilaista mielekkyyttä ja tunnetta siitä, että tätä haluan tehdä. Edeltävällä viittaan tietenkin hoitotyöhön, koska lääkärin sijaisuus häämöttää vasta kaukana tulevaisuudessa.

Tänä kesänä minut yllätti se, miten helposti solahdin "takaisin" sairaanhoitajan rooliin. Siellä taustallahan se hoitajuus on, mihinpä se minusta häviäisi. Silti suuren osan opiskeluvuodesta olen tavallaan unohtanut koko sen puolen. Mietinkin etukäteen, onko aika kullannut muistot ja edessä vastoin odotuksiani ihan kammottava työkesä. Mutta tähän mennessä olen ollut tyytyväinen valintaani ja tauon jälkeen oli ihanaa palata hoitotyöhön :)

Myönnän kyllä, että on tullut kerran tai pari ajateltua, että olisipa ollut ihanaa "lomailla" koko kesä ts. hoitaa lapsia kotona. Lähinnä näitä mietteitä on tullut, kun uuden työn aloittaminen jännitti, loman puute painaa tai töihin lähtö/jatkuva unirytmin vaihtelu väsyttää. Näiden mietteiden vastapainoksi kesätyöstäni löytyy onneksi niitä kivojakin puolia, joista tässä muutama:

+ Ymmärrän nykyään niiiin paljon paremmin lääkäreiden tekstejä! Ei mulla ennen lääkistä ollut tietoa vena saphena parvasta tai caecumista tai monesta muustakaan termistä. Ymmärtämykseni ei toki vieläkään ole lähelläkään täydellistä, mutta aiempaan verrattuna ero on huomattava. Olen niin onnellinen siitä, miten paljon tämä nykyinen ja tuleva ammattini tukevat toisiaan. Syksyllä opiskelemaan palaa alastaan entistäkin innostuneempi lääkisopiskelija.

+ Olin yhtenä päivänä tutustumassa osastofarmaseutin työtehtäviin. Pääsin pitkästä aikaa jakamaan lääkkeitä ja laimentamaan antibiootteja. Totesin, että osaan edelleen paitsi laimentaa antibiootit varsin hyvin myös pukea steriilit käsineet oikeaoppisesti. Näköjään ihan kaikki taidot eivät ole käytön puutteessa ruostuneet... Hyvä minä!

+ On niin parasta, kun joku aiemmin epävarmalta tuntunut asia alkaa vähitellen rutinoitua. Olen jo tässä muutamassakin viikossa tajunnut, että kaikki asiat on opittavissa ajan kanssa. Esimerkiksi CVK:n hoito ja siihen lääkityksen antaminen oli joskus minulle kauhun paikka, mutta vähitellen alan tulla sinuiksi sen kanssa. Joka tapauksessa hoitotyöstäkin minulla riittää opittavaa, kun käytännöt ja uusin tieto muuttuvat jatkuvasti. 

+ Potilastyö - se on NIIN oma juttuni! Tiedän jo nyt, että tulen kaipaamaan hoitajuudesta sitä, kun saa olla ihmistä niin lähellä. On hienoa, kun voi omalla työllään edistää toipumista ja nähdä omin silmin toipumisprosessin. Hoitajan työhön liittyy hoitotoimenpiteiden ja kirjallisten töiden lisäksi myös paljon kuuntelemista, kannustamista, ohjausta ja välillä vankkoja perustelujakin.

+ Ihan viimeisenä ansaitsee tulla mainituksi eräs hauska hetki näiltä ekoilta työviikoilta. Kuuntelin yövuorossa erästä lääkärin sanelua. Tuli vain (niin kuin usein hoitajana aiemminkin) sellainen olo, että olisipa hauskaa tietää tuostakin asiasta enemmän. Ehdin jo pohtia, pitäisikö sittenkin pyrkiä lääkikseen - kunnes sekunnin päästä tajusin, että hei, mähän oon jo lääkiksessä! Tuli älyttömän iloinen mieli, kun muistin, että minä saan oppia tuostakin asiasta vielä paaaljon lisää :D Joo, osatekijä tässä oli varmaan se, että oli yö eikä ajatustoimintani mitenkään kovin virkeää... Mutta nyt on unohdettu hetkeksi jo sekin, että minusta on tulossa lääkäri.

Vielä hetken saan olla vapailla, mutta näillä fiiliksillä on kiva jatkaa. Mukavaa alkanutta viikkoa!