31.7.2017

Vähiin käy

Eilen otin varaslähdön heinäkuun kuukausikatsauksen kanssa, mutta näköjään tälle kuulle mahtui vielä yksi postaus :) 

Tämäkin kesä ja sen myötä kesätyö kaartaa kohti loppuaan. Onhan tämä opiskelijan osa vähän surullinen siinä mielessä, että "kesäloma" (ja todellakin palkaton sellainen) pidetään sitten, kun kesä on oikeastaan jo ohi. Mutta elokuu on ihan hyvä lomakuu. Monena vuonna olemme lomailleet elokuussa, opiskeluaikoina kesätöideni vuoksi ja työelämässä ollessani muuten vain. Vaikka onhan se kieltämättä hassua pitää kesälomaa silloin, kun koulut ovat jo alkaneet ja monilla perusarki lähtenyt rullaamaan.




Koska lomaa ei tänä vuonna mahtunut kesä-heinäkuulle, on pitänyt ottaa ilo irti vapaapäivistä. Nyt olen tosin ollut jo monta päivää yksin kotona, kun mies on lasten kanssa mökillä. Olen näiden päivien aikana todennut olevani älyttömän tylsä tyyppi. Päiväohjelmani on: käyn töissä, tulen kotiin, teen ehkä jotain mukavaa tai sitten en, menen nukkumaan. Voisin tehdä ihan mitä vaan, mutta sen sijaan olen kotona ja nautin hiljaisuudesta :D Hei, mutta kävinhän mä yhtenä päivänä lenkillä. Wow. Kohta saan onneksi miehen ja muksut takaisin kotiin niin tulee tähänkin naiseen vähän liikettä!

Tosiaan ne työt. Väsymyksen suosta on noustu uusin voimin, joskin suurimpana voimanlähteenä taitaa olla ajatus lähestyvästä lomasta. Työpäiviä on jäljellä enää yksinumeroinen määrä, niin mahtavaa. Ja joka työpäivän jälkeen ollaan taas yhtä päivää lähempänä lomaa. Äkkiä ne loput päivät menevät, pitänee siis yrittää nauttia niistä. Tiedän nimittäin tasan tarkkaan, että jossain vaiheessa lukuvuotta iskee (taas) ikävä töihin. Töissä on puolensa, kuten on opiskelussakin.




Tällä viikolla meillä onkin edessä jännittävää tekemistä, kun lähdemme lasten kanssa tutustumaan uusiin hoitopaikkoihin. Täältä tullaan taas, päiväkotirumba...


Tsemppiä jokaiselle uuteen viikkoon ♥

30.7.2017

Kuukausikatsaus: heinäkuu

Toinen kesä(työ)kuukausi takana. Heinäkuu on ollut hyvä kuukausi, totesin eilisiltana maatessani sängyllä ja katsellessani ikkunasta sinistä taivasta ja vaaleanpunaisia pilviä. Heinäkuuhun on tosin mahtunut paljon kesäsäiden päivittelyä (taasko sataa, eikö paista, miksei ole helle jne) sekä kaikenlaista mukavaa blogin puolella ja oikeassa elämässä. Itseäni ei viileä sää haittaa yhtään, mutta yhteen väliin tuntui, että joka ikinen vapaapäiväni on kaatosadetta! Aurinkoa olisi voinut tänä kesänä näkyä enemmänkin. No mutta elokuussahan niitä kesäkelejä tulee, kun minäkin pääsen vihdoin lomalle ;)




Heinäkuussa




Heinäkuu oli blogin puolella pikkaisen kesäkuuta aktiivisempi. Näköjään kesätyön aloitus imi energiaa sen verran, ettei blogin ääreen kerennyt ihan niin usein. Ensi kuu onkin lomakuu, joten voi olla, että pidän silloin pienen tai vähän pidemmänkin blogitauon. Mutta yritetään nyt ensin selvitä sinne asti! Elokuun alkaminen on jo selkeä askel kohti syksyä, jota odotan yhtä aikaa kauhulla ja innolla :)

Toivottavasti sinun heinäkuusi oli (säistä huolimatta) toiveidesi mukainen! Itselläni loman tehtävälistasta on vielä monta kohtaa täyttämättä :D

28.7.2017

Opiskelijaperheen säästövinkit III: Koti ja sisustus

Aiemmat säästöpostaukset, ruoka sekä vaatteet ja vapaa-aika linkkien takana! Tällä kertaa keskitymme asumiseen, kotiin ja sisustukseen eli miten näistä selviää kenties vähemmillä kustannuksilla.




1. Asumismuodon valinta

Asumisessakin voi päästä halvemmalla, jos on valmis tinkimään omista vaatimuksistaan jonkin verran. Asuinpaikka, asumismuoto, asunnon ikä ja kunto vaikuttavat vuokran suuruuteen tai vaihtoehtoisesti myyntihintaan. Harva mieltää asumismuodon valintaa miksikään säästökohteeksi, mutta miksi pitäisikään, jos on varaa juuri sellaiseen asuntoon kuin haluaa :)

Me asumme tällä hetkellä 80-neliöisessä opiskelija-asunnossa. Asunto ei vastaa puitteiltaan mitään suurinta unelmaamme: olohuoneen tapetti on ihanan mummolamainen ja asunnossa on muutenkin asunut joku innokas paneloija, kylppärin "sisustuksesta" puhumattakaan! Toisaalta keittiö voisi olla kauheampikin ja makkareissa on kivat perusmaalarinvalkoiset seinät. Tässä elämäntilanteessa opiskelija-asunto on meille juuri sopiva asumismuoto: vuokra on halpa ja tähän asti ilmenneet ongelmat on saatu korjattua nopeasti. Irtisanomisaikakin on vuokralla asuessa niin lyhyt, että asuntoa voi vaihtaa lyhyelläkin varoitusajalla, kunhan vain löytää seuraavan asunnon.





2. Kilpailuta vakuutukset, sähkö ja muut kodin kulut

Vakuutukset kannattaa ehdottomasti kilpailuttaa, samoin sähkön tuottaja. Sähkönsiirtomaksuunhan ei voi vaikuttaa, kun sähkönsiirto määräytyy asuinpaikkakunnan mukaan, mutta itse sähköntuottajilla hinnat saattavat vaihdella reilustikin. Itse käytän vertailussa usein vertaa.fi-palvelua. Muita kodin kuluja voivat olla esimerkiksi laajakaista ja osittain tähän liittyen henkilökohtaiset puhelinliittymät. Nämä kannattaa kilpailuttaa säännöllisin väliajoin.

3. Sisusta maltillisesti

Aika on säästäväisen sisustajan paras ystävä. Meillä on montakin huonekalua tai esinettä, josta olemme haaveilleet pitkään. Sykli ensimmäisestä inspiraatiosta tavaran hankintaan saattaa meidän taloudessamme olla kuukausia, ellei vuosia. Esimerkiksi voisin ottaa ruokapöydän tuolit, jotka hankimme tämän vuoden helmikuussa. Niiden uusimisesta taisi olla ensimmäisen kerran puhetta yli vuosi sitten, kun asuimme vielä aivan eri ympäristössä. Seurasimme käytettyjen tuolien tarjontaa tori.fi:stä säännöllisesti, kunnes sopivat löytyivät.





4. Kuinka paljon olet valmis maksamaan uutuudesta?

Aivan uusi huonekalu tai sisustuselementti oli itselleni pitkään normi, mutta vasta parisuhteen myötä opin laajentamaan näkökulmaani kirpputoreille ja käytetyn tavaran suuntaan. Esimerkiksi nettikirppiksellä saattaa olla myynnissä  tyyliin puolella hinnalla täysin uusi matto tai huonekalu, jota on vain kokeiltu asunnossa, mutta se on syystä tai toisesta osoittautunut huonoksi ostokseksi. Kirppiksiltäkin voi löytää uusia sisustuselementtejä, mutta halvemmalla kuin kaupasta.

Kysymys kuuluukin, kuinka paljon ihminen on valmis maksamaan siitä tunteesta, että saa itse hakea kaupasta uudenuutukaisen tuotteen, jonka voi itse avata pakkauksesta ja asetella paikoilleen. Monet vierastavat (netti)kirpputoreja, vaikka varsinkin nykyään kirppiksillä voi olla laaja valikoima myös aivan uusia tuotteita, jotka tosin eivät ehkä ole enää alkuperäispakkauksessaan. Onko sinulle tärkeämpää tuotteen käyttöarvo vai se, että se on brand new? Muutaman vuoden päästä kun tuotteesta tai huonekalusta ei useinkaan voi sanoa, onko se ollut ostettaessa aivan uusi vai ei.




5. Vältä väliaikaisratkaisuja

Ainakin meillä väliaikaisratkaisuilla on taipumus jäädä pysyviksi, joten itse olen mieluummin ilman jotain tavaraa ennemmin kuin hankin jotain sinne päin. Muutenkin yritän välttää sellaista "ehkä totun tähän"-tyylistä ostamista. Harvoin nimittäin käy niin päin, että se "ihan kiva" muuttuisi aivan mahtavaksi. Toisin päin saattaa käydä useammin ;) Eli lyhyesti: osta vain sellaista, josta oikeasti pidät tai oikeastaan jota ilman et voi elää.

6. Pidä silmät auki

Välillä voi tulla vastaan löytöpisteillä tai kierrätyskeskuksissa aivan uskomattomia juttuja, kunhan vain pitää silmät auki. Olen jo aiemmin mainostanut oman asuintalomme löytöpistettä. Itse olemme luovuttaneet siihen mm. ylimääräisiä verhoja, jotka ilahduttavan pikaisesti katosivat toivottavasti tyytyväiselle uudelle omistajalle. Itsekin olemme toki tehneet mukavia löytöjä kyseiseltä pisteeltä.

Säästäväisenä sisustajana ihan paras fiilis on, jos löytää ihan ilmaiseksi tavaran, jollaista on pitkään etsinyt. Luovana sisustajana voi nähdä jonkun pois heittämässä tavarassa potentiaalia johonkin kivaan sisustusesineeseen. Välillä myös esim. omasta tai puolison lapsuudenkodista löytyy sopivaa tavaraa, joka muuten heitettäisiin pois. Toisen romu on toisen aarre, niinhän sitä sanotaan :)



7. Tärkeintä on maku

Välillä törmää väitteisiin, ettei jollakulla voi olla kaunista kotia, kun ei ole paljoa rahaa laitettavaksi sisustukseen. Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että pienemmälläkin rahalla voi kodista saada kauniin ja viihtyisän. Ihastelen usein ystävien ja ystäväperheiden kauniita koteja, joiden sisustamisessa on useimmiten käytetty enemmän luovuutta kuin rahaa. Tietenkin, jos kaunis koti tarkoittaa modernia, vain design-kalusteita sisältävää kotia, voi olla haasteita saavuttaa tavoitettaan minimibudjetilla. Ja totta kai suuremmat huonekalut maksavat usein paljon eikä esimerkiksi sängyn ostossa kannata pihistellä.


Lopuksi voisin mainita vielä sen, että itse tuunaamalla voi ilmaiseksi/halvalla saadun tuotteen muokata mieleisekseen. Tästä esimerkkinä voisi olla vaikkapa lastemme kerrossänky, joka sai pintaansa valkoisen maalin ja muuttui hetkessä salonkikelpoiseksi!

27.7.2017

Tyytyväisyydestä, onnellisuudesta

Tyytyväisyys ja onnellisuus. Isoja teemoja, jotka ovat joillekuille lähes itsestäänselvyys ja toisille kovan työn takana. Näillä kahdella teemalla ei ole paljonkaan tekemistä sen kanssa, kuinka paljon omistaa tai missä asemassa on. Tietysti jo Maslow'n tarvehierarkiateorian perusteella voi päätellä, että jos perustarpeet eivät tule tyydytetyiksi, ei onnellisuuden tavoittelu ole ensimmäisenä mielessä.

Onnellisuus on jännä ilmiö. Nykyään jokaisella on "oikeus onneen", mitä se kullekin tarkoittaa. Toisaalta, jos seuraa vähänkään (sosiaalista) mediaa, alkaa tuntua siltä, että onnellisuuden ja tyytyväisyyden saavuttaminen on mahdotonta. Ei ole kovin helppoa olla tässä elämässä yksinkertaisesti tyytyväinen itseensä ja omaan elämäänsä, kun some on täynnä esimerkkejä asioista, joita itsellä ei ole. Tätä puolta pohdinkin jo kiiltokuvaelämäpostauksessani.




Itse olen elänyt pitkään ihan hyvää elämää, jossa periaatteessa kaikki on kohdallaan, mutta silti onnellisuus on ollut kaukana. Yleensä se on tarkoittanut sitä, että oma minuus on ollut hukassa milloin mistäkin syystä. Ensin oli nuoruuden identiteettikriisi, sitten äitiys heitti kaiken päälaelleen. Kohta seuraakin jo kolmenkympin kriisi ja niin edelleen. Kriisistä toiseen kulkee ihmisen elämä :D

Sen olen tässä ajassa oppinut, että kun on tyytyväinen itseensä, on paljon helpompi olla tyytyväinen elämäänsä ja iloita myös toisten onnistumisista. Kateus on tunne siinä missä muutkin, ja mielestäni sitä ehkä pelätään tai hävetään vähän liikaa. Kateus on ihan ok, kunhan se ei johda toisten ihmisten tahalliseen loukkaamiseen, kiusantekoon tai muuhun. Pieni kateus voi olla myös liikkeellepaneva voima, kun ajattelee, että jos hän on pystynyt, miksen minäkin. Katkeruus taas on asia aivan erikseen. Vaikka sekin on vain tunne muiden joukossa, pitkään jatkuessaan se näivettää ihmistä sisältä. Tässä puhun kokemuksesta. Katkeruudesta ja uhriutumisesta ei omalla kohdallani ole seurannut mitään hyvää.




Se, että pyrkii näkemään elämästä ne hyvät ja kivat puolet, ei tarkoita, että elämä olisi aina ollut helppoa ja ihanaa. Ennemmin se on - lähtökohdista riippumatta - valinta siitä, että haluaa tehdä tulevaisuudesta paremman kuin menneisyydestä. Minun mielestäni ehkä suurinta vahvuutta on se, ettei anna menneisyyden ikävien, kauheiden, surullisten tai ahdistavien kokemuksien pilata tulevaisuutta. Siihen kykeneviä ihmisiä ihailen. Ihmeellistä kyllä, kovia kokeneet ihmiset ovat usein niitä, jotka säteilevät onnea ja positiivisuutta ympärilleen. Vaikeista asioista yli pääseminen tai niiden hyväksyminen on pitkä ja raskas tie, mutta jos palkintona on vapaa, onnellinen minä, se on tasan sen arvoista.

Onnellisuus ei ainakaan omalla kohdallani tule ulkoapäin, tavarasta, statuksesta eikä saavutuksistakaan. Onnellisuus on minulle pieniä hetkiä, läheisiä ihmissuhteita, kykyä ja uskallusta olla minä ja sitä, että tiedän, mitä elämältä haluan. Onni tarkoittaa minulle mahdollisuutta valita, jos ei isoja, niin pieniä asioita. En voi valita kaikkea, mitä elämässäni tapahtuu, mutta voin valita, miten niihin suhtaudun. Suuret surut ja muut elämän tragediat ovat tietysti arvaamattomia, eikä itse voi ennalta tietää, miten niihin suhtautuu.




Kaikista hauskin huomio on ollut se, että olen onnellisempi, kun minulla on elämässä tavoiteltavaa ja unelmoitavaa. Tiedän, ettemme asu lopun elämää tässä opiskelija-asunnossa, vaan toivon, että meillä on vielä joskus kaunis oma koti. Silti olen täällä vuokra-asunnossa ollut paljon tyytyväisempi elämääni kuin omistusasunnossamme. Opiskelijaperheen elämä ei myöskään ole mikään toiveiden täyttymys (vaikka opiskelupaikat toivottuja olivatkin), mutta se antaa voimaa, kun voi unelmoida tulevasta ammatista, työstä ja tulevaisuudesta. 

Kummallista kyllä, on pakko todeta, etten ole tässä elämässä ollut vielä koskaan näin onnellinen. Välillä tulee kieltämättä olo, että hei nainen, et voi olla tosissasi. Kaikki on ihan kesken, rahaa ei ole tuhlattavaksi, työtä ja vaivaa riittää - ja silti olen onnellisempi kuin koskaan. Arjesta voi jokainen löytää pieniä onnen pilkahduksia, jotka auttavat jaksamaan ne harmaammat hankalammat hetket. Elämä on ♥

P.S. Tällä hetkellä väsymykseen näkyy tehoavan parhaiten pieni maalausprojekti sekä tietysti pienet apulaiset :)

26.7.2017

Nyt vähän väsyttää

Kaiken tämän positiivisen ajattelun ja onnellisuushutun keskelle saapuu nyt ripaus realismia. Nyt väsyttää. Loma-tj on vähän päälle kymmenen. Se ei ole paljon, mutta tuntuu ihan just tasan siltä, etten yhtään enempää jaksaisikaan.




Ra(s)kas kesätyöni on edelleen vaativaa, monipuolista ja kiireistäkin. Tätä nykyä olen aika tavalla itsenäisempi kuin alkukesästä. Sainpa yhtenä päivänä oikein onnistumisen kokemuksen, kun työkaveri pyysi minua kanyloimaan potilaan, jota hän ei saanut kanyloitua. Minä sitten yritin ja onnistuin kerrasta. Tuli hyvä mieli. Joka päivä tulee edelleen uusia asioita, mutta niistä on selvitty tähän asti ja selvitään jatkossakin. Välillä on kokonaisia päiviäkin, joista ainoastaan selvitään. Pitkittynyt väsymys tekee päivistä raskaita ja harmaita. Vapaa-aikoina haluaisi tehdä kaikkea kivaa, muttei jaksa.

Eniten tässä taitaa painaa se loman puute. Nyt alkaa tosissaan tuntua se, ettei viimeisen tentin ja kesätöiden aloituksen välillä ollut kuin viikonloppu. Lyhyet vapaat eivät enää riitä lataamaan akkuja tarpeeksi, vaan nyt tarvittaisiin se pidempi tauko kaikesta. Näkyy kulkevan puolivuosittain nämä mun pahemmat väsymykset: hankalinta on juuri ennen joulu- ja kesälomia. Onneksi sentään varasin edes tuon pari viikkoa lomaa!




Tulevan loman voimalla on vielä pinnistettävä nämä loppuviikot. Olen jo päättänyt, että loman ensimmäiset kaksi päivää makaan sohvalla enkä liikahda mihinkään! Ai niin, paitsi, jos aiomme ehtiä sinne asuntomessuille... Mutta hei, sitten on loma :) Sen voimalla eteenpäin!

24.7.2017

Kesäretki

Viime viikon ainoalle vapaapäivälle löytyi laadukasta tekemistä. Vanhempani käväisivät yökylässä kesälomamatkallaan, ja veimme heidätkin - totta kai! - nauttimaan Kuopion kauniista maisemista. Kuten pääsiäisenä, vierailimme jälleen Sorsasalossa katsomassa, miltä siellä näyttää kesäaikaan. No upealta tietenkin!





Ei mikään rentouta paremmin kuin laiturin nariseva keinunta, aaltojen liplatus, nuotion lämpö ja auringon iloinen paiste. Lapset kiipeilivät kallioilla ja istuskelivat laiturilla. Löysimme vähän mustikoitakin. Viime vuonna mustikat jäivät muuttotohinoissa poimimatta, joten jospa tänä kesänä ehtisimme mustikkametsään :)





Nuotion äärellä tuli kaiken muun lomassa jaettua kokemuksia opiskelijaperheen elämästä, vanhempanikin kun ovat sellaista aikoinaan eläneet. On kivaa, kun lähipiiristä löytyy onnistuneita esimerkkejä perheellisenä opiskelusta. Siitä saa mukavasti perspektiiviä, kun välillä tuntuu, että tätä jatkuu loputtomiin... Vaikka tosiasiassa muutama vuosi on ihmiselämässä naurettavan lyhyt aika.





Lyhyelläkin retkellä pääsimme irti oman arjen kiemuroista ja stressinaiheista. Voisi retkeillä useamminkin!

22.7.2017

Näin selviydyt fuksivuodesta

Tuskin on tulosten aiheuttamasta jännityksestä toivuttu, kun uusia fukseja alkaa kihelmöidä tulevat opinnot ja uusi elämä yliopistolla. Itse vuosi sitten jännitin, miten vaikeaa opintoihin palaaminen on, löydänkö yhtään kaveria ja oonko ihan vanha/tyhmä/muuten vaan kummallinen. Koskapa mikään noista kriisinaiheista ei loppujen lopuksi osoittautunut miksikään kriisiksi, voinen antaa pari vinkkiä uusille fukseille.




Ihan ekana: Jos itseni tavoin kuvittelet tai pelkäät erottuvasi joukosta ja nimenomaan huonolla tavalla, huoli pois! Lääkiksiinkin pääsee joka vuosi sisään porukkaa laidasta laitaan. Saatat kuvitella olevasi kovinkin outo, mutta kurssikavereihin tutustuessa tajuat, että meillähän onkin paljon yhteistä. No, ainakin samat opinnot, jos ei muuta ;)

Lähde reippaasti mukaan yhteisiin juttuihin. Itse tosin en ole kovin hyvä neuvomaan tässä, koska perhe vei vapaa-ajanviettotavoissa voiton. Tutustua tosin voi opintojenkin pyörteissä, joten olen itsekin saanut monta loistotyyppiä elämääni kuluneen vuoden aikana. Eli vaikket ehdi/jaksa/halua hypätä kaikissa menoissa mukana, saatat silti löytää mahtavia ystäviä kurssikavereiden joukosta.




Älä nosta rimaa liian korkealle. Opintojen aloitus on aina rankkaa. Oman kokemukseni mukaan syksy oli rankempi kuin kevät osittain siitä syystä, että (vielä) syksyllä tavoittelin niinsanotusti tähtiä. Opiskella täytyy, mutta vähemmälläkin pärjää. Kaikkien arvosanojen ei tarvitse olla huippuja.

Viimeisenä ja tärkeimpänä: ole oma itsesi äläkä stressaa turhia. Aluksi kaikki on hirveän sekavaa ja ahdistavaakin, mutta siitä se lähtee. Viikon-parin päästä kuljet kampuksella jo sujuvasti ja alun sekavat fiilikset on muisto vain! Niin, ja jos alussa väsyttää, se on ihan normaalia. Itselläni oli viime opinnoista jo niin kauan, että aluksi tuntui, etten yksinkertaisesti jaksa opiskella. Mutta se olo meni ohi, ja niin se menee sinullakin.




Vielä on jonkin aikaa töitä/lomailua/mitäikinä itse kullakin ennen opintojen alkua, mutta haluan jo nyt toivottaa jokaiselle tsemppiä opintojen aloitukseen! Jos siellä on joku kaltaiseni stressipirkko hermoilemassa elokuuta, usko mua: hyvin se menee :)

21.7.2017

Viikonloppuvierailulla

Viime viikonloppuna, joka siis oli ensimmäinen vapaa viikonloppuni sitten kesäkuun, otimme ja lähdimme pienelle matkalle. Olimme päättäneet jo aiemmin, että kun on kerran mahdollisuus, lähdemme käymään ystäväperheen luona lyhyellä kyläreissulla. Otettiin matkustamiseen jälleen kerran sellainen road trip -asenne eli että meillä ei ole kiire mihinkään. Ei nimittäin taida olla parempaa lomafiiliksen pilaajaa kuin kiireinen (ja kiukkuinen) automatka.




 
Mies bongasi upean piilossa olevan pysähtymispaikan järven rannalta. Otettiin se vakipaikaksi eli pysähdyttiin siellä sekä meno- että paluumatkalla. Oli kyllä kaunis paikka! Paluumatkalla oli vielä oikein aurinkoinen ja lämmin päivä, joten minunkin piti vaihtaa pitkät housut shortseihin. Voi piirtää rastin seinään, kun yleensä ottaen vapaapäivinäni on satanut vettä :D Olimme oikein hyvin varustautuneet trangiaa myöten, joten saimme nauttia ruoat ja kahvit luonnon helmassa.





Vierailimme ystäväperheen luona pienessä idyllisessä asuinpaikassa. Tutustuimme heihin etelänvuosinamme, ja sattumalta me molemmat perheet muutimme eri puolille Suomea viime kesänä. Olikin paljon jaettavaa, kun kuulumisten päivitysten lisäksi piti jakaa kokemuksia muutosta, muutoksista ja uuden elämän kiemuroista :) Tuli todettua moneen otteeseen, että ihmeesti kaikki asiat järjestyivät, vaikka etukäteen stressasikin. On mukavaa, kun minulla ja meillä on kavereita ja ystäviä ympäri Suomea. Vaikka kaikkia ei ehdi edes vuosittain tavata, aina jatketaan siitä, mihin viimeksi jäätiin. On onni, että elämässämme on niin paljon hyviä tyyppejä ♥





Kyläilyssä ja matkustamisessa on tällä porukalla oma hommansa. Silti useimmiten kotimatkalla toteaa, että olipa mukavaa. Eri paikoissa käyminen ja ystäväperheiden luona vieraileminen antaa aina uutta näkökulmaa omaan asumiseen ja elämiseen. Ja kummallista kyllä, useimmiten kotiin palatessa tuntuu, että olisi ollut poissa paljon kauemmin kuin onkaan. Nytkin viivyimme matkalla vain yhden yön, mutta oli ihan sellainen olo, että olisimme olleet ainakin kaksi yötä poissa. Jotenkin matkalla ollessa saa lyhyistäkin vapaista tosi paljon irti. Siltä ainakin tuntui tämän viikonloppumatkan jälkeen.





Työkesäni viimeinen vapaa viikonloppu vietettiin oikein laadukkaasti ja hyvässä seurassa. Sen voimalla jaksaa viettää loput viikonloput töissä. Tänään minulla on taas "maanantai".


Rentouttavaa viikonloppua/lomaa kaikille!

20.7.2017

Pääsykoelukemiset lasten kanssa 2/2

Jatkoa edellisestä osasta! Tätäkin tekstiä kuvittavat kesäiset puistokuvat :) Toisesta hakukerrastani kertova postaus löytyy täältä.




Kuopuksen syntymä ei loppusyksystä 2015 enää tuntunut missään määrin uhalta lukemisilleni ja jaksamiselleni. Ennemmin siitä alkoi mielessäni tulla toivottu pelastus: pääsisin eroon isosta mahasta ja raskausajan ongelmista! Kun itsenäisyyspäivän jälkeen könkkäsin Kätilöopistolle kontrolliin kyynärsauvojen kanssa, en tiennyt, että samana iltayönä vauva on sylissä. Laskettuun aikaan oli vielä lähes kolme viikkoa. Käynnistys kolahti kohdalle tällä kertaa, ikävä kyllä. Oli ihanaa (vaikkakin oikeasti vähän tylsää, kuka nyt huvikseen sairaalassa olisi) viettää sairaalassa se pari päivää vauvan kanssa. Tutustuin vauvaan rauhassa ja lueskelin hömppäkirjoja. Isommat sisarukset ottivat vauvan vastaan todella upeasti.

Mies oli pari viikkoa isyyslomalla ja isommat kotona pitkällä joululomalla. Minä sain rauhassa toipua synnytyksestä ja kivutkin tuntuivat hellittäneen (mainitaan nyt tässä kuitenkin, että välillä ne muistuttelevat itsestään edelleen). Opeteltiin yhdessä viisihenkisen perheen elämää ja isommat saivat totutella uuteen tulokkaaseen. Kummempia mustasukkaisuuksia ei ihme kyllä ilmennyt, vaan keskimmäinenkin hoiti vauvaa parivuotiaan innokkuudella. Vauva nukkui - toisin kuin isosisaruksensa - alkuun tosi paljon. Olin ihan että what ja tarkastelin, hengittääkö hän. Lasketun ajan tienoilla hän sitten "heräsi" kunnolla ja alkoi olla pidempiä aikoja hereillä.  Jouluun mennessä olin saanut käytyä ekan kierroksen eli kaikki kurssit läpi. Joulun jälkeen jatkoin valmennusmateriaalin ja kertauskirjojen parissa sekä tein ensimmäisen "harjoituskokeeni" (vanha Galenos-koe).




Isommat lapset palasivat hoitoon uudenvuoden jälkeen, hoitopäiviksi määriteltiin 10 pv/kk eli 2-3 päivää viikosta. Vein heidät aamukahdeksaksi, palasin vauvan kanssa kotiin, syötin ja nukutin vauvan ja aloin opiskella. Opiskelin n. pari tuntia kerrallaan, söin itse, syötin vauvan ja jatkoin taas lukuja, jos vauva antoi myöten. Vaipanvaihdot ja vauvan syötöt toimivat hyvinä lukemisen tauottajina, ja tapanani olikin vauvalle höpötellä kaikki kerrattavat asiat. Vauvalle ei ollut niin väliä, mitä mutsi selitti, kunhan äänensävy oli oikea ja katse hyväksyvä. Usein suloinen ensihymykin vilahti äidin höpötellessä :) Vauva nukkui yleensä vielä toiset unet iltapäivästä, joten sain otettua vielä toisen lukuspurtin ennen isompien hakua. Vauvan tahtiin mentiin, joten jos vauva kaipasi huomiota, sitä hän myös sai. Pitkinä imetyshetkinä, kun vauveli makasi sylissä puoliunessa, saatoin samalla lueskella tai laskea. Imetystyyny oli varmaan paras ostos lukujuttuja ajatellen :D Ja tietysti välillä oli niitä päiviä, että rikkonaisen yön jälkeen koin parhaaksi nukkua päikkärit vauvan kanssa.

Iltapäivisin oltiin lasten kanssa ulkona, leikittiin, laitettiin ruokaa ja tehtiin kotitöitä. Mies tuli töistä usein klo 17 maissa, jolloin syötiin koko porukka yhdessä ja ehkä leikittiin jotain. Loppukeväästä, kun oli pakko kiriä luvuissa, saatoin vielä illalla lukea/laskea muutaman tunnin ennen nukkumaanmenoa. Lienee sanomattakin selvää, että "oma aikani" eli täydellinen vapaa-aika oli ihan minimissä. Nauroin miehelle, että tää lukeminen on mun harrastus - ja niinhän se olikin.




Lasten kotipäivinä oltiin ihan rauhassa kotona, ulkoiltiin, tehtiin kotihommia, leikittiin jne. perusjuttuja, mitä kotiäitinä tavallisestikin tein. Näinä päivinä miehen tultua kotiin aloitin heti päivällisen jälkeen opiskelut ja luin sen 3-4 tuntia nukkumaanmenoon asti. Perusopiskelupäivänäni sain luettua 3-7 tuntia. On tosi vaikeaa arvioida tarkkoja lukutunteja, mutta itse etenin niin, että tietty kokonaisuus piti saada yhden päivän aikana valmiiksi. Jos sain sen tehtyä, jatkoin fiiliksen mukaan seuraavaan juttuun tai pidin ansaitusti loppupäivän vapaata. Useimmiten olin kyllä lukusuunnitelmasta jäljessä. 

Onneksemme kuopus oli todella rauhallinen ja hyvin nukkuva vauva, vaikka heräilikin joka yö vähintään pari kertaa. Kevään edetessä ja vauvan kasvaessa sen huomasi selvästi, miten vauva alkoi kaivata eri tavalla seuraa ja huomiota. Hän oli hereillä enemmän, ei nukkunut enää unia heti aamusta vaan vasta myöhemmin ja viihtyi leikkimatolla vain rajallisia aikoja. Olin aika kiitollinen, kun pääsykoe oli lopulta ohi, ja vasta sitten kuopus (tuolloin 5,5 kk) alkoi toden teolla tehdä hampaita ja pyrkiä liikkeelle.




Toinen hakukertani oli toisaalta rankempi, mutta toisaalta inhimillisempi kuin ensimmäinen. Välillä väsytti niin että itketti, mutta silloin piti viheltää peli poikki ja lopettaa siltä päivältä. Se, kun lapset saivat viettää suurimman osan viikosta kotona kanssani, vähensi huomattavasti syyllisyyttäni ilta- ja viikonloppuluvuistani. Työssäkäyvänä oli paljon rankempaa, kun väkisinkin lukemiset veivät jo ennestäänkin vähäistä perheaikaa. Jos olisin saanut päättää, toinen hakukertani olisi näyttänyt hyvin erilaiselta. Mutta näin jälkikäteen ajateltuna en välttämättä olisi tässä, jos asiat olisivat menneet toisin.




Koko pääsykoekokemukseni voi tiivistää pariin onnistumisen edellytyksiin. Ne olivat:

Vahva motivaatio ja tahto. Sairausloma. "Helppo" vauva. Lukuprosessiin ja perheeseen sitoutunut puoliso.

Ilman noita, suureksi osaksi itsestäni riippumattomia tekijöitä, en varmasti olisi onnistunut. Erityisesti viimeisestä kohdasta olen äärimmäisen kiitollinen. Sanoinko jo, että ilman puolisoani en olisi tässä?

19.7.2017

Pääsykoelukemiset lasten kanssa 1/2

Sain lukijalta postaustoiveen siitä, mitä on lukea pääsykokeisiin lasten kanssa. Ihan ensiksi sanon, että oman "sankaritarinani" taustalla on paljon onnekkaita sattumia, hyvää tuuria, loistotyyppejä taustajoukkoinani ja niin edelleen. En ole superihminen eikä minulla ole sen enempää tunteja vuorokaudessa kuin kenelläkään muullakaan. Lukuprosessini vuoksi en itse kokenut menettäneeni paljoakaan (mitä nyt kaiken vapaa-aikani), mutta kannoin huolta perheestäni: miehestä, joka joutui venymään lukujeni vuoksi ja lapsista, jotka väkisinkin saivat vähemmän äidin huomiota kuin ilman lukuja olisivat saaneet. Ajanjaksoittain esitetyn matkani lääkikseen löydät täältä!




Ensimmäinen hakukerta 2015:

Joulukuussa 2014 avasin ekaa kertaa vuosikausiin fysiikan 1. kurssin oppikirjan. Tein silloin 100 % työaikaa 3-vuorotyössä sairaanhoitajana. Lapset olivat päiväkodissa n. 15 pv/kk, koska minulla oli jonkin verran arkivapaita. Uuden vuoden tienoilla marssin pomon puheille ja pyysin mahdollisuutta 75% työaikaan. Se myönnettiin, joten sain viikkooni yhden lisävapaan. Lyhyempi työaika helpotti ajankäyttöongelmia vähän, muttei tietenkään poistanut niitä.

Luin kotona, keittiönpöydän ääressä, joka oli minun mielestäni loistava paikka, mutta miehen mielestä ei niinkään. Pidin siitä, että jos lapsilla oli jotain asiaa, olin saatavilla. Lasten jutut tauottivat lukujani kivasti (ja välillä vähemmän kivasti). Varsinkin vanhimman kanssa käytiin läpi ja kerrattiin esim. ruuansulatuselimistöä, koska hän oli ja on anatomiasta kiinnostunut. Kunnianhimoisesti kävin sen kevään aikana läpi kaikki 18 kurssia viikko/kurssi-tahdilla, vaikka suurin osa kursseista oli minulle täysin vieraita.




Loppukeväästä 2015 koko perhe oli aika väsynyt lukemisiini. Miestä väsytti kantaa lisävastuuta kodista ja lapsista, ja perheen yhteiset ajat olivat vähissä. Jouduin himmailemaan lukemisiani perheen hyvinvoinnin vuoksi, ja alkuraskauskin vei oman osansa energiastani. Pääsykokeen jälkeen otin takaisin menetettyä aikaa: tehtiin koko perheellä kaikkea kivaa ja lapset saivat olla suurimman osan viikosta kotihoidossa. Pääsykoe 2015 päättyi ihan hyvin: pisteet olisivat riittäneet parille hampaalle ja kai elukallekin sillä vähäisellä 5 kk:n lukemisella. Pettymyksestä toivuttuani päätin, että vielä kerran yritän.

Vaikka luvut kestivät vain viisi kuukautta, koin hirvittävää syyllisyyttä töistäni, pääsykoeluvuistani, lasten hoitopäivistä, ihan kaikesta. Epätoivottujen tulosten jälkeen oli vakava paikka miettiä, onko minulla oikeutta tuhlata lasteni ainutkertaista lapsuutta omien haaveideni jahtaamiseen, kun lopputuloksesta ei ole varmuutta. Jos puoliso olisi vastustanut toista hakukertaa, olisin jättänyt hakematta. Mutta hän rohkaisi, kannusti ja antoi toivoa, että me selviämme tästä yhdessä. Ilman häntä en olisi tässä ♥




Toinen hakukerta 2016:

Työt+perhe+tuleva vauva-kombo oli jo lähtökohtaisesti aika hankala, joten aloitin luvut heinäkuun puolivälissä. Kesälomalla kävimme perheen kanssa autolomalla Euroopassa ja nautimme kiireettömästä perheajasta. Oli ihanaa olla ihan eri ympyröissä, kun ei ollut kiire mihinkään. Lukemisia oli tarkoitus jatkaa heti palattuamme kotiin ja töihin. Elokuussa pitämälläni lomalla koin ensimmäiset aavistukset tulevista kivuista.

Liitoskivut ovat pahimpia tähän asti kokemistani kivuista.  Jalka tuntui lähtevän alta, kävely hidastui kivun vuoksi alle puoleen entisestä. Ei ollut minusta enää fyysisesti raskaaseen työhöni. Pari viikkoa töissä kiduttuani oli pakko nöyrtyä ja hakea sairauslomaa loppuraskauden ajaksi. Ei ollut helppo rasti tällaiselle (yli)tunnolliselle työntekijälle. Maha kasvoi ja kivut pahenivat. Lapset päätimme miehen kanssa yhteistuumin pitää päivähoidossa, koska en olisi kyennyt heitä kotona hoitamaan. Siitäkin koin syyllisyyttä, vaikka tiesin, ettei vaihtoehtoja ole. Seuranani oli jatkuva kipu, apunani tukivyöt ja fyssarikäynnit, lopulta kyynärsauvat ja hyvä ettei pyörätuoli.




Kipujen puolesta syksy 2015 oli elämäni mustinta aikaa. Positiivista oli se, että koska en kyennyt liikahtamaan neljän seinän sisältä, päivisin oli aikaa lukea. Pääsykoeluvut ja tietysti perhe pitivät minut järjissäni niiden kuukausien läpi. Mutta oli kyllä niin turha olo, kun aamulla sain vietyä lapset hoitoon mutta iltapäivällä oli pakko soittaa itku kurkussa miehelle, että ehditkö hakemaan lapset kun tää olo on yhtä tuskaa. Illat ja viikonloput pidin pääsääntöisesti vapaata ja nautittiin perhe-elämästä sen minkä voitiin. Ehkä jotain tuosta syksystä kertoo se, että tätä kirjoittaessani tulee tosi ahdistunut olo.


Jatkuu seuraavassa osassa! Postauksen kuvat on otettu kesäretkeltämme Pikku kakkosen puistoon tai Tiikeripuistoon tai mikä ikinä tuon puiston nimi onkaan. Tosi kiva paikka :)

18.7.2017

Koulujuttuja keskellä kesää

Kesää on vielä jäljellä, mutta myönnän, että on tullut uhrattua jo ajatus jos toinenkin tulevalle opiskeluvuodelle.




Alkukesästä kiiruhdin erään työpäivän jälkeen pitämään palaveria syväriohjaajieni kanssa. Ensimmäiset viisi opintopistettä syväriprojektistani vastaanotin kesäkuun lopussa. "LL-opinnäyte" näyttää niin hienolta opintosuoritusotteellani! Syksyllä alkaa toinen vaihe eli itse urakka. Kiitän onneani, että potilastietojärjestelmä on kesän aikana tullut taas tutuksi. Elän siis toivossa, että opin melko nopeasti, mistä mikäkin tieto löytyy eikä opetteluun tarvitsisi uhrata liiaksi aikaa.

Kesäkuussa totesin ilokseni myös viimeisen tenttituloksen kirjautuneen suorituksiin. Jee, ei uusintaa! Yllätyin arvosanasta positiivisesti, koska kuten jossain aiemmin kirjoitin, kevään viimeinen kurssi meni vähän vasemmalla kädellä. Ekasta vuodesta selvisin puhtain paperein eli ilman yhtään hylsyä, mistä olen kyllä vähän ylpeä.




Kesän aikana olen ilmoittautunut ensi vuodelle läsnäolevaksi. Olen myös hankkinut uuden (pinkin!) kalenterin sekä lisäillyt lukujärjestykseeni syksyn ekat opinnot, ettei vaan pääse opintojen aloitus unohtumaan... Niin ja ensi vuoden kirjojakin olen  hankkinut. Yhden sain ilmaiseksi ja olen sitä jo lueskellut. Ai miten niin olen innokas?!

Jos ihan totta puhutaan, minulla on jo vähän ikävä takaisin opintojen pariin. Kesätyö on aina kesätyö, lyhytaikaista ja vähän irrallista. Puolet kesästä menee opetellessa ja loput lomaa odotellessa ;) On kiva palata takaisin sinne, mihin kuuluu eli tällä kertaa opiskelemaan. Tosin tiedän, ettei mene kovin kauaa, kun jo kaipailen takaisin työelämään. Onneksi keikkailu on keksitty.




Kesätyötä on jäljellä enää kolmasosa, ja sitten koittaa hartaasti odotettu l-o-m-a. Alan olla jo niin loman tarpeessa, että hypin kohta seinille. Vaan eipä auta, vielä pitää hetki jaksaa. Tämä viikko on kaikista rankin, joten kunhan tästä selviän, sitten helpottaa. Tai näin itselleni uskottelen...

Kuvat ovat viimeisimmältä viikonloppumatkaltamme.Tykkään Suomen kesästä niin paljon, varsinkin kauniilla ilmalla.


Ihanaa lomaa lomailijoille ja tsemppiä kaikille opinnoissa/työssä uurastajille!

16.7.2017

Muuttomuistoja

Olen muuttanut elämäni aikana melkoisen monta kertaa. Kerran jostain syystä kirjauduin Väestörekisterikeskuksen sivuilla ja sieltä löytyikin hurja lista osoitteista, joissa olen asunut. Olen muuttanut lapsuudenperheeni kanssa useita kertoja, nuorena kesätyön perässä Helsinkiin, au pairiksi lähelle Lontoota sekä nyt viimeisimmät muutot oman perheeni kera. Jokainen lapsemme on syntynyt Kätilöopiston sairaalassa, mutta kotiutunut sairaalasta eri osoitteeseen. Olemmekin nauraneet, että vauvakuvista on helppo tunnistaa, kenestä on kyse, kun jokaisen lapsen vauvakuvien taustalla on eri asunto.




Muutto on itselleni aina iso juttu. Kun ympäristö muuttuu ja asunto vaihtuu, tuntuu alkuun aina oudolta. Silloin miettii, sopeudunko tänne ikinä. Muutoksen suuruutta lisää, kun paikkakunta vaihtuu ja ympärillä onkin pelkästään outoja kasvoja. Itsehän en edes ole vaihtanut paikkakuntaa kovin tiuhaan, mutta tämäkin vähä on ollut itselleni tarpeeksi. Nyt on hyvä taas hetkeksi jäädä, jos ei tähän asuntoon niin ainakin Kuopioon.

Pois kotoa muutin 18-vuotiaana abikevääni helmikuussa. Mukanani yöjunassa oli pyörä ja iso matkalaukku. Sen kevään kävin töissä ja siinä sivussa lueskelin yo-kirjoituksiin mitä luin. Viikkoa ennen ylioppilasjuhliani matkustin kotiin laittamaan juhlia. Oli tarkoitus viettää siellä rentoa aikaa juhlien jälkeenkin, mutta kaveri soitti sunnuntai-iltana, että minulla on pääsykoe tiistaiaamuna. Sunnuntai-maanantaiyön käytin ennakkotehtävien tekemiseen ja tavaroiden pakkaamiseen, maanantaipäivän istuin junassa. Sen pääsykokeen seurauksena minusta tuli sairaanhoitaja. Syksyllä tuotiin sitten ihan kunnollinen muuttokuorma, sänky, pöytä ja pari muuta huonekalua. Niistä rakensin ensimmäisen kotini kimppakämpän yhteen huoneeseen.




Kun muutimme puolisoni kanssa yhteen, kumpikin toi yhteiseen kotiimme itselleen rakkaita huonekaluja. Kyllä minä tuoreena vaimona kauhistelin mieheni sisustussilmää, mutta kun hänen mielestään se vanha luokattoman ruma nojatuoli vaan oli niin hyvä istua!!! Sittemmin sisustusmakumme ovat hioutuneet lähemmäs toisiaan molempien helpotukseksi. Pyörivä nojatuolikin päätyi lopulta kaveriperheen rakennustyömaalle lattialämmitysputkien purkukelaksi. Yhteenmuuton aikoihin ostimme pienen pöytäryhmämme Ikeasta kahden euron kolikoilla. Myyjän ilme oli näkemisen arvoinen, kun aloimme latoa pöytään kolikkokasoja... Nykyään ei taitaisi enää oma pokka pitää.




Vaikka muuttaminen on joka kerta ollut itselleni rankkaa - lähinnä stressin ja muutoksen puolesta - olen silti iloinnut siitä, että entisen tilalle on saatu jotain uutta. Säännöllinen muuttaminen on ollut meillä myös tapa pitää tavaramäärä kurissa. Aina ennen muuttoa kun "pitää" käydä tavarat läpi ja myydä tai heittää pois kaikki tarpeeton. Samalla olemme hankkiutuneet eroon uudistamista vaativista huonekaluista. Uudessa asunnossa elämä onkin usein alkanut uusien huonekalujen, verhojen ja sisustuselementtien hankinnalla.




Olen tänä kesänä ehtinyt jo moneen otteeseen iloita siitä, ettei nyt tarvitse muuttaa mihinkään. Tuoreessa muistissa ovat edelleen ne viime kesän hetket, kun tuntui, ettei jaksaisi pakata, mutta oli pakko. Tavaraa myytiin, heitettiin pois, annettiin sisaruksille ja tutuille ja pakattiin, pakattiin ja pakattiin. Taustalla oli tietenkin pelonsekainen innostus uudesta elämästä ja arjesta. Vaikka nykyisessä asunnossamme on puutteensa ja välillä tekisi mieli muualle, muuttaminen on sen verran raskas prosessi, että ennemmin sitä yrittää tehdä olonsa mukavaksi täällä. Tähän mennessä emme ole viihtyneet yhdessä asunnossa kahta vuotta pidempään, joten nähtäväksi jää, rikotaanko tässä asunnossa ennätys!


Postauksen kuvat on otettu viime kesänä heti Kuopioon muuton jälkeen. Kaikki oli ihan uutta ja outoa, vaan toista se on nyt :D

14.7.2017

Kohti uusia pettymyksiä

...eikun toki tavoitteita siis! Positiivisuus ennen kaikkea!!! Pitämäni kyselyn perusteella suurin osa hakijoista toivoi hakuprosessiin liittyviä juttuja jatkossakin, joten tässä tulee ensimmäinen. Tarkoitukseni ei ole jauhaa samoja juttuja vuodesta toiseen vaan kirjoittaa hakuprosessista, jos jotain uutta sanottavaa löytyy.

Tämä postaus on juuri Sinulle, joka suunnittelet uutta lukuprosessia. Jos et juuri nyt jaksa ajatellakaan seuraavaa lukuvuotta, jätä tämän lukeminen parempaan ajankohtaan. Jos taas olet jo kerännyt taistelutahtoa riittämiin ja vähän ylikin, jatka toki lukemista. Ensi alkuun voit vastata muutamaan kysymykseen, jotka auttavat tilanteesi kartoittamisessa. Huom. Kiellän ottamasta testiä liian vakavasti ;)


Kysymykset kuuluvat:

1. Onko lukio-opinnoistasi aikaa enemmän kuin viisi vuotta?
2. Oletko (aikoinasi) opiskellut yhteensä alle 5 fysiikan, kemian tai biologian kurssia?
3. Onko elämässäsi lukuprosessia hankaloittavia tekijöitä, kuten kokopäivätyö tai perhe?
4. Onko sinun mahdotonta löytää aikaa valmennuskurssille tai aikuislukiolle?
5. Oletko kenties äitiyslomalla lukuprosessisi aikana?




Jokaisesta KYLLÄ-vastauksesta saat yhden pisteen, paitsi 5-kysymyksestä kaksi. 3-kysymyksestä saat myös kaksi pistettä, jos löytyy sekä perhe että työ. Tässä siis tulokset:


0-1 pistettä:
Sinulla on hyvät mahdollisuudet lukuprosessiin, olen suorastaan kateellinen näin hyvistä lähtökohdista! Todennäköisesti tai ainakin toivottavasti fykebi on sinulla jo aika hyvin hanskassa. Tai vaikkei olisikaan, aikuislukiosta ja/tai valmennuskurssilta saatat saada tarvitsemaasi tukea opiskeluun. Nyt sinulta kysytään vain istumalihaksia ja motivaatiota. 

Vinkki: Kartoita mahdollisen aiemman pääsykokeesi avulla oma lähtötasosi. Aseta tavoite ja muutama välitavoite, kääri hihat ja ryhdy hommiin.

2-4 pistettä:
Sinulla on astetta haastavammat lähtökohdat pääsykoelukemisille. Todennäköisesti lukemisten onnistuminen vaatii sinulta kunnon motivaatiota, hyvää organisointikykyä ja omasta vapaa-ajasta osittaista luopumista. Suuri osa asioista on kuitenkin järjestelykysymyksiä.

Vinkki: Mieti, missä asioissa voit lukuprosessin aikana laskea rimaa tai mistä voit mahdollisesti luopua kokonaan. Mieti myös, mistä asioista sinun on pidettävä kiinni, jotta selviydyt arjestasi ja voit mahdollisimman hyvin koko lukuprosessin ajan.

5-7 pistettä:
Onnittelut, saat tästä testistä parhaat pisteet ;) Sinun lukuprosessisi onnistuminen vaatii jo hyvää tuuria, loistavaa tukiverkostoa ja rautaista organisointikykyä sekä tietysti kykyä pysyä järjissään vähäisillä yöunilla. Motivaatiotahan sinulta jo löytyy yllin kyllin, koska muuten tuskin edes jaksaisit ajatella pääsykoelukemisia. Sinullakin on mahdollisuus sisäänpääsyyn. Itse olisin saanut tästä testistä 6 pistettä (tai seitsemän, riippuu miten asian ajattelee).

Vinkki: Pidä huoli jaksamisestasi ja tee vain sen verran kuin jaksat. Itseään ei kannata uuvuttaa yhden opiskelupaikan vuoksi. Muista, että jokainen askel on eteenpäin, ja vältä elämäntilanteiden ja lukuaikojen vertailua kuin ruttoa.




Kuten tämä leikkimielinen testi osoittaa, monella lääkikseen hakijalla on taustallaan pääsykoelukemisia vaikeuttavia tekijöitä. Perhe tarvitsee huomiota ja rahaa elämiseen. Töissä on käytävä, jos asuu omillaan. Osalla hakijoista lukioajoista on vierähtänyt vuosikymmen ja ylikin. Tarkoituksenani oli kuitenkin herättää ajatuksia siitä, ettei lähtötaso tai edes elämäntilanne ole este lääkikseen pääsylle. Hidaste se voi olla, ja usein onkin, mutta yrittänyttä ei laiteta. JOS sinusta tosissaan tuntuu, että lääkiksessä on paikkasi, älä anna "mitä jos"-ajatusten estää sinua yrittämästä.

Viimeiseksi muistutan vielä henkisestä puolesta: on tärkeää, että pystyy niinsanotusti pitämään pään kasassa lukuprosessin ajan. Eikä se epävarmuus siihen lopu. Lääkärin työssä se lienee jatkuva seuralainen, joten siihen on syytä tottua. Jokaisen kannattaakin miettiä omat voimavaransa ja pohtia, miten niiden kanssa luku-urakasta (ja tulevasta urasta) selviytyy. Ihminen on yllättävän sopeutuvainen, mutta kuten olen moneen otteeseen teksteissäni todennut, itseään ei kannata ajaa burnoutin partaalle. Jokainen tietysti tuntee itsensä parhaiten, mutta jos läheisiltä alkaa tulla huolestuneita kommentteja, niissä saattaa olla totuuden siemen :)




Löytyikö oma lokero? Mihin pistemäärään päädyit? :) 

Tsemppiä ja voimia jokaiselle uutta urakkaa aloittavalle tai aloittaneelle! Niin ja mahtavaa viikonloppua :)