13.10.2019

Viimeisiä viikkoja viedään

Tämän syksyn opiskelut - vuosikurssin mukaiset siis - on nyt minun puolestani taputeltu. Olipa raskas perjantai seminaareineen ja iltapäivän tentteineen! Mutta se kaikki on ohi nyt, enkä voisi olla  enää ylpeämpi itsestäni. I did it! Syksyn suunnitelmat toteutuivat siis kokonaisuudessaan, vaikka kieltämättä matkan varrelle mahtui monia epätoivon hetkiä ja stressiä siitä, miten tässä lopulta käy. Raskausviikkoja oli  perjantaina 36+5 enkä ole missään muussa raskaudessa ollut näin myöhäisessä vaiheessa mitenkään aktiivisesti ihmisten ilmoilla saati esimerkiksi opiskellut (viime kerralla toki luin pääsykokeeseen, mutta tiukasti neljän seinän sisällä :D).




Kyllä, tämä syksy on välillä tuntunut kohtuuttoman raskaalta. Kun jatkuvasti heräilee yöllä ja valvoo pahimmillaan tuntikausia, jossain vaiheessa tuntuu, että lähtee järki. Hepatoosiin liittyvä kutina on ollut ihan hirveää tällä kerralla, ja olen joutunut turvautumaan vahvoihin väsyttäviin antihistamiineihin. Ehkä jotain kutinasta kertoo se, kun tekisi mieli raastaa jalkoja ja käsiä juuriharjalla. Puhumattakaan 1-2 kertaa viikossa toistuvista paastolabroista, kun paastoaminen ja ravinnotta labraan raahautuminen tuntuu kerta kerralta pahemmalta. Siihen vielä päälle stressi vauvan voinnista ("muista laskea liikkeitä!" kommentoidaan joka kerta polilla) ja jatkuvat kivut liikkuessa ja levossakin. Kirsikkana kakun päälle nyt jo parisen viikkoa säännöllisen epäsäännöllisesti jatkuneet semikipeät supistukset niin ah, kylläpä elämä on nautinnollista!

Loppuraskaudet (ensimmäistä raskautta lukuun ottamatta) ovat olleet tähänastisen elämäni raskaimpia aikoja, eikä tämä raskaus tehnyt siihen poikkeusta. Etenkin viimeiset viikot ovat menneet aika lailla sumussa, ja tenttiin luku on ollut jotakin aivan naurettavaa, kun puolen tunnin "lukemisen" jälkeen on jo ajatus niin solmussa, ettei mistään tule mitään. Kuitenkin esimerkiksi viime raskauteen verrattuna on ollut tosi hyvä pitää kiinni normaaleista rutiineista, opiskelusta ja muusta, niin tiukasti kuin vain on kyennyt. Jotenkin opiskellessa ja muutenkin on ollut vielä kohtalaisen helppoa ja mukavaa, mutta kotona illat olen usein viettänyt vaakatasossa muksut kainalossa. Lasten huolehtimisesta hoitoon ja kouluun on mies vastannut aika lailla 100 % ja kotihommistakin varmaan 80 %, mistä älyttömän iso peukku hänelle. Onkin ollut huvittavaa saada välillä kommentteja siitä, miten jaksankin olla näin "pirteä" esim. opiskelujen suhteen. Tuolloin olen ajatellut, että voi kunpa vain tietäisit... :D Mieli on kuitenkin pysynyt kohtalaisen hyvänä, millä onkin ollut varmasti suurin merkitys jaksamiselleni.

Täällä blogin puolella enkä kovin paljoa livenäkään ole tuonut esille, miten raskaita erityisesti viimeiset pari kuukautta ovat olleet. Ehkä olen vältellyt asian myöntämistä itsellenikään, yrittänyt vain sinnitellä päivästä toiseen - mikä toki jälkikäteen ajatellen osoittautui juuri oikeaksi toimintatavaksi. Nytkin kirjoitin tämän kaiken ylös lähinnä siksi, että voin palata näihin tunnelmiin, kun aika taas kerran kultaa muistot ;) Tällä hetkellä maltan tuskin odottaa, että saan kroppani takaisin itselleni ja pääsen pikku hiljaa toipumaan tästä yhdeksän kuukauden koettelemuksesta.




Nyt ollaan raskauden suhteen jo niin vahvasti voiton puolella (vauva on tänään täysiaikainen, jee!), että loppuaika mennee vaikka päällään seisten. Vauva saisi jo saapua, mutta nähtäväksi jää, milloin ja miten. On aika jännittävää odotella, onko oikeasti kyse päivistä vai viikoista, mutta enää ei ole stressiä siitä, milloin synnytys käynnistyy. Tosin tavoilleni uskollisena sairastuin heti loman alettua flunssaan, joten toivottavasti ehdin parantua ennen h-hetkeä...

Kaikki on tällä hetkellä (ja toivottavasti jatkossakin) hyvin, joten nyt vain odotellaan, koska alkaa tapahtua! Sitä ennen nautitaan ansaitusta lomasta ♥

Lomaileville ihanaa lomaa ja kaikille muille tsemppiä arkeen!

4.10.2019

Viikko syyslomaan!

Viikot ja päivät ovat vierineet aika uskomatonta vauhtia, ja nyt ekan syklin päätökseen, tenttiin ja - mikä tärkeintä! - syyslomaan on enää viikko aikaa! Ihmeellistä kyllä, tähän asti on päästy, vaikka etukäteen sitä epäilinkin. Ei toki nuolaista ennen kuin tipahtaa, koska jäljellä on vielä yksi potilastentti, seminaari esityksineen sekä tietysti fysiatrian ja ortopedian loppukuulustelut. Kaikki ryhmäopetukset on kuitenkin suoritettu, potilaan tutkimisestakin selvisin ihan hyvin ja raportti on nyt tarkastuksessa, joten eivätköhän nuo loputkin hoidu tavalla tai toisella.




Syksyn suurimpana saavutuksena komeilevat kuitenkin täysin valmiit syvärini, joiden valmistumisesta en voisi olla enää onnellisempi! Pitkät ja välillä ah niin raskaat kaksi vuotta ja neljä  kuukautta (kuukausien mittaisine taukoineen...) sain kyseiseen projektiin uppoamaan, joten nyt on kieltämättä todella kevyt olo :) Aiempia fiiliksiäni syventävien opintojen opinnäyteurakasta löytyy alkuvaiheesta, aineiston keruusta ja viimeisimpänä analyysivaiheesta. Kuten aiemmista postauksista voi päätellä, aikataulusuunnitelmani pettivät milloin mistäkin syystä lukemattomia kertoja. Niissä tilanteissa otti tosi pahasti päähän, mutta näin jälkikäteen vain huvittaa :D

Muutama sananen vielä nykyisistä opinnoista. Jotenkin vasta parin viime viikon aikana olen innostunut meneillään olevan jakson asioista. Vaikka anatomian opiskelusta todella paljon pidinkin, fysiatria, ortopedia ja lisäksi traumatologia tuntui pitkään vaikeasti käsitettävältä kokonaisuudelta. Ehkä osaltaan sotkee se, kun eri aloilla on kuitenkin tavallaan erilaiset näkökulmat, vaikka periaatteessa käsitelläänkin samoja asioita. Jännä nähdä, millaiset tentit kummastakin kurssista on. Joka tapauksessa olen tyytyväinen siihen, että juuri nämä kurssit sattuivat itselleni tähän alkuun. Jakso on ollut kohtuullisen kevyt, joskin itseopiskelua olisi pitänyt harjoittaa hyyyvin paljon enemmän kuin olen jaksanut. No, jaksamiseni on muutenkin ollut koetuksella jatkuvan tutkimuksissa ja seurantakäynneillä kulkemisen ja muiden raskausvaivojen vuoksi, joten kovin suurilla odotuksilla en tentteihin lähde. Parhaani toki teen, mikä ei totta puhuen tässä tilanteessa ole kovin paljon :D




Sellaiset pikaopiskelukuulumiset täältä. Nyt valmistaudutaan viikonlopun viettoon, vieraita tulossa ja muuta mukavaa! Ihanaa lokakuista viikonloppua sinne ruutujen toisellekin puolelle! :)

27.9.2019

40 päivää laskettuun aikaan

Koko raskauden ajan on tuntunut, että ollaan "vasta" tässä vaiheessa. Mutta nytpä ajatus on kääntynyt liki päinvastaiseen: apua, raskausviikkoja on JO 34+! Se tarkoittaa sitä, että laskettuun aikaan on enää 40 päivää, ja on siis enemmän kuin todennäköistä, että ennen noiden päivien täyttymistä meillä on vauva. (Rehellisyyden nimissä on sanottava, että päiviä on enää alle 40, koska en taaskaan saanut postausta valmiiksi ajallaan.)

Nyt, kun raskausviikkoja on yli 34, jäljellä on enää suurin piirtein neljä viikkoa raskautta, mikäli tämäkin syntyy viimeistään silloin kuin edelliset. Neljä viikkoa kuulostaa kuluneisiin 34 viikkoon verrattuna naurettavan vähältä. Apua, enää noin vähän aikaa, ja kaikki on vielä kesken! Samalla tuntuu, että nuokin viikot ovat liikaa. Unettomuutta on jatkunut jo viikkokausia (kiitos kutinat ja yölliset wc-käynnit), ajatus ei kulje, maha painaa eikä liikuntakyvyssäkään ole enää kehumista. Toisin sanoen olisin valmis luopumaan näistä raskausajan vaivoista vaikka heti! Ihan ristiriitaista, kun samaan aikaan tuntuu, ettei todellakaan ole valmis synnyttämään tai vauva-arkeen, mutta silti toivoo, että raskaus päättyisi onnellisesti ja kohtuullisen pian.




Voihan elämä toki yllättää, hepatogestoosi pysyä hienosti kurissa ja raskaus edetä vaikka laskettuun aikaan (jos olen oikein ymmärtänyt, sen pidemmälle ei omani kaltaista riskiraskautta päästetä). En tosin pidä laskettuun aikaan pääsemistä kovin todennäköisenä, eikä pitänyt lääkärikään viimeisimmällä äitipolikäynnillä. Vaikka tiedän, etteivät todennäköisyydet ole puolellani, elättelen silti toivoa siitä, että vauva saisi itse päättää syntymäpäivänsä. Olisi ihanaa päästä kokemaan spontaanisti käynnistynyt synnytys käynnistetyn sijaan, vaikka jostain kumman syystä sekin tuntuu tällä kertaa utopistiselta. Synnytyssuunnitelmakin on tehty lähinnä käynnistettyä synnytystä silmällä pitäen. Joka tapauksessa arvot ovat nyt olleet alun heittelyn jälkeen ihan ok, joskin ovat lähteneet pikku hiljaa kiipimään ylöspäin.  Viikot kuitenkin alkavat olla hyvät, joten paljon toiveikkaampana tässä eletään kuin vaikkapa kuukausi sitten.

Pientä lisästressiä saatiin - jälleen kerran - viime viikolla ultrassa, kun vauvan mitat heittivät aika reilusti edelliskerrasta. Toivoisin kovasti, että kyse olisi vain monesta eri mittaajasta johtuvasta vaihtelusta, mutta saapa nähdä. Seuraavan kerran kasvuja kontrolloidaan taas ensi viikolla - siihen asti yritän olla liiemmin pohtimatta tätä(kin) asiaa. Tuntuu, että tässä raskaudessa ei ole juuri muuta ollutkaan kuin huolta, stressiä ja vaivaa toisensa perään, vaikka tokihan moni asia on mennyt hyvinkin.




Vauvalle siis kuuluu oikein hyvää, hän on vilkas tapaus eikä käyrillä tai ultrissa (ennen viime kertaa) ole tullut mitään ihmeempää huolen aihetta. Vaikka raskausviikkoja on vasta 34+, hän on jo viikkotolkulla pötkötellyt raivotarjonnassa ja viimeisten viikkojen aikana laskeutunut tosi alas. Viime neuvolassa viikko sitten SF-mitta oli selvästi taittanut, ja maha on jo kohtuu alhaalla. Hengittäminen on onneksi helpottunut laskeutumisen myötä, mutta sitäkin tukalampaa on istua etenkin etukenossa! Nähtäväksi jää, miten kauan vauva aikoo tuolla hengailla :)

Mutta kuten tähänkin asti, elämässä ja tässä raskaudessa, mennään päivä kerrallaan eteenpäin. Onneksi pitää keskittyä opiskeluun ja perhe-elämään, ettei ehdi liikaa stressata tulevaa. Jännittäviä aikoja eletään!

(Kuvat Preglife-sovelluksesta. Etenkin noiden sydämien "täyttymistä" seuratessa ymmärtää, miten loppusuoralla jo ollaan ♥)

19.9.2019

Alkusyksyn opiskelukuulumiset

Heippa pitkästä aikaa! Neljättä lääkisvuotta on takana kohta seitsemän viikkoa, ja toistaiseksi mukana roikutaan edelleen. Ensimmäinen neljästä syklistä käynnistyi yli kaksi viikkoa sitten, ja omalla ryhmälläni tosiaan vuorossa ovat ortopedia ja fysiatria (plus traumatologia ja käsikirurgia). Syklit kestävät viisi viikkoa, mutta välissä saattaa olla viikkoja, jolloin syklin mukaisia opintoja ei ole, joten esimerkiksi tämä syksyn eka sykli onkin todelliselta kestoltaan kuusi viikkoa.




Ensimmäiset neljä viikkoa olivat melko lailla luentojen täyteiset. Elokuun lopulla oli kaksi kirurgian ryhmäopetusta, joista ensimmäisessä opeteltiin leikkaussaliaseptiikkaa eli -hygieniaa (lähinnä teoriassa) ja puettiin steriilit käsineet. Toinen harkka oli yksi parhaista tähän mennessä, kun harjoittelimme haavojen ompelua eli suturaatiota. On joka kerta yhtä hauskaa, kun harkkaan mennessä ei osaa juuri mitään, mutta sieltä poistuu ainakin omasta mielestään melko lailla taitavampana :) Ennen ekan syklin alkua oli vielä kirurgian tasokuulustelu, joka piti läpäistä päästäkseen kirurgian kurssille. No, kirurgian osalta ajankohtaista itselleni on vain ortopedia, joka on siis yhdistetty fysiatriaan, mutta onpahan tasokuulustelukin nyt hoidettu pois alta.

Fysiatrian ja ortopedian jakso on alkanut melko rauhallisesti, ja samalla tahdilla jatketaan loppuun saakka. Tähän jaksoon meillä kuuluu yhteensä yhdeksän ryhmäopetusta (fysiatriassa neljä, ortopediassa viisi), kaksi potilaan tutkimista (yksi fysiatriasta, yksi ortopediasta) sekä yksi potilastentti (fysiatriasta). Lopussa, reilun kolmen viikon päästä tentitään kaikki viiden viikon aikana opittu. Tähän mennessä olemme harjoitelleet potilaan tutkimista (toisillamme) niin fysiatrian kuin ortopediankin osalta. Lisäksi olen jo päässyt tutkimaan fysiatrisen potilaan ennen opetusvastaanottoa ja harjoittelemaan ranteen kipsausta ortopedian puolella. Mitä harkkojen määrään tulee, ollaan jo reippaasti voiton puolella. Toistaiseksi ei ole vaikuttanut pahalta, mutta opiskeltavaa riittää vielä ennen tenttiä. Anatomiaa on kyllä saanut kertailla (lue: opiskella uudelleen, kun aika moni asia on fuksivuoden jälkeen unohtunut!) tämän jakson aikana kiitettävästi.




Ekan syklin opintojen lisäksi koko vuosikurssilla on tällä hetkellä menossa YLE-kurssi (Johdatus yleislääketieteeseen), johon kuuluu mm. paljon todistus- ja lausuntoharjoituksia sekä kolme seminaaria, sekä reseptioppi, jonka sisältönä on kolme ryhmäopetusta ja ensi viikolla tentti. Ryhmäopetuksissa on opiskeltu resepteihin liittyviä asioita, lainsäädäntöä ym. ja harjoiteltu reseptien kirjoittamista. Itse otin syksyn iloksi vielä vapaavalintaisen Potilasturvallisuus-kurssin, joka suoritetaan pääosin Moodlessa erilaisina kirjallisina tehtävinä. Kurssin aihe on aina kiinnostanut minua, ja esseiden kirjoittamista olikin jo vähän ikävä ;) 

Näillä mennään siis syyslomaan asti. Jaksamiseni aaltoilee jo melko pahasti, joten nähtäväksi jää, miten suoriudun seuraavista viikoista - toivotaan parasta edelleen!

1.9.2019

Raskaushepatoosi

Ja näin päästiin loppuraskauden vaivojen/ongelmien kanssa taas uudelle tasolle, kun aiemmista raskauksista tuttu hepatoosi todettiin pari viikkoa sitten. Hepatogestoosi eli raskaushepatoosi eli raskauskolestaasi on tilanne, jossa loppuraskaudessa odottavan äidin maksa- ja sappihappoarvot nousevat. Oireena on kutina etenkin kämmenissä ja jalkapohjissa. Lisää raskaushepatoosista voitte lukea vaikka Terveyskirjaston sivuilta. Hepatoosi on äidille vaaraton joskin ikävä (kutina pahenee usein öisin), mutta korkeisiin sappihappoarvoihin liittyy kohonnut sikiökuoleman riski, minkä vuoksi raskautta, sikiön vointia ja laboratorioarvoja seurataan tarkasti äitiyspoliklinikalla. Jos siis raskauden loppupuolella (yleensä rv 30 jälkeen) alkaa ilmaantua voimakasta kutinaa esim. vatsalla (tämä on ollut minulla joka kerta ensimmäinen oire), kannattaa mainita asiasta neuvolassa!




Minulla siis hepatoosi on todettu jokaisessa raskaudessa, joten osasin odottaa sitä tälläkin kerralla. Silti oli ikävää, kun molemmissa arvoissa havaittiin nousu jo 29. raskausviikoilla. Aikaisin alkanut vaiva vaatii tiuhaa seurantaa, ja jos arvot eivät lääkitykselläkään pysy kurissa, voi olla, että synnytys joudutaan käynnistämään ennen kuin raskaus ehtii täysiaikaiseksi. Aiemmat lapset ovat syntyneet  raskausviikoilla 37+1 - 38+2 ja kaksi kolmesta synnytyksestä on käynnistetty, joten tällä kertaa toivoisin, että päästäisiin edes suunnilleen täysiaikaiseksi asti.

Tällä kerralla on ollut jo pari kertaa uhka joutua osastoseurantaan, kun sappihapot ovat olleet niin korkeat. Onneksi molemmilla kerroilla kontrolloituna arvot ovat olleet laskusuuntaiset, joten toistaiseksi vapaalla jalalla mennään! Peukut ja varpaat pystyssä, että lääkitys tehoaa eikä osastoseurantaa tälläkään kertaa tarvittaisi. Tajusinpa tuon osastollejoutumisuhan myötä, että ehkä olisi hyvä jo laitella vähän vauvatavaraa valmiiksi... Kokemuksesta tiedän, että arvot voivat pomppia vähän miten sattuu, joten on hyvä varautua etukäteen vähän kaikkeen. (Joka kerralla käynnistyskin on tullut ihan puskista normi kontrollikäynnillä!)




Toisen kolmanneksen fiiliksiin verrattuna olo on todella uupunut ja sanalla sanoen raskas, yöunet ovat jo kovin katkonaisia eikä ajatus kulje enää yhtään niin hyvin kuin toivoisi. Muuten raskauden osalta näyttää ihan hyvältä, ultrissa ja käyrillä vauvalla on tähän asti ollut kaikki hyvin, ja muutenkin hän on alusta asti todella vilkasliikkeinen. Labroissa ja äitipolilla saa juosta kyllästymiseen asti, mutta aina parempi, että seurataan tarkkaan.  Tuntuu heti turvallisemmalta, kun raskausviikot alkavat kolmosella, mutta todellakin toivotaan, että menee vielä monta pitkää viikkoa ennen vauvan syntymää ♥

18.8.2019

Raskauskuulumisia - 2/3 takana!

Raskaus jaetaan kolmanneksiin eli trimestereihin - lähteestä riippuen vähän eri tavoin. Omalla kohdallani toinen kolmannes on ollut jo tovin takana, kun 28+0 vaihtui viikko sitten. Viimeistä kolmannesta viedään siis!

Toinen kolmannes oli aika paljon helpompi kuin ensimmäinen ja todennäköisesti tämän raskauden helpointa aikaa. Alkuraskauden oireet pahoinvointeineen ja väsymyksineen jäivät taakse, mutta sen sijaan, kuten moneen kertaan olen jo kertonut, ikävät lantion alueen kivut tulivat jälleen jäädäkseen. Onneksi tällä kertaa olin ajoissa hankkimassa tukivyötä ja fysioterapeutin ohjeita, joten tällä hetkellä voin paremmin kuin etukäteen uskoin tässä vaiheessa raskautta voivani. Kohtuullisen napakoita harjoitussupistuksiakin tulee päivittäin, mikä sekin vähän pakottaa hiljentämään jo ennestäänkin rauhoittunutta tahtia. Laskettuun aikaan on vielä 2,5 kuukautta aikaa, ja opiskelemaan pitäisi pystyä vielä kymmenisen viikkoa, joten kaikki, mikä auttaa jaksamaan ja voimaan paremmin, on plussaa. Onneksi opintoja on sen verran tiiviisti, etten turhaan ehdi ajatella omaa vointiani :)




Toiseenkin raskauskolmannekseen kuului omalla kohdallani sokerirasitus, josta - kuten ensimmäiselläkin kerralla - selvisin puhtain paperein. Minulla ei siis ole raskausdiabetesta, mikä on totta kai hieno juttu varsinkin, kun sukurasitetta löytyy. Sen sijaan olen jo pidempään kärsinyt anemian oireista, joten rautalisä on käytössä neuvolaterkkarin suosituksesta ainakin jälkitarkastukseen asti. Toivottavasti olo jossain kohtaa helpottaa - ei lupaa hyvää loppusyksyn opinnoille tai muullekaan elämälle, jos väsymys tästä vain pahenee.

Lisäjännitysmomentteja raskauteen on tuonut se, kun rakenneultrassa todettiin, että napanuora on istukan reunassa kiinni. Tällä viikolla oli sen asian tiimoilta kontrolliultra, jossa onneksi todettiin, että kaikki on kunnossa, vauva on kasvanut hyvin eikä virtauksissa ollut mitään poikkeavaa. Sain toisenkin kontrollin raskausviikolle 36. Onneksi vauva liikkuu reippaasti, joten toistaiseksi ei ole tarvinnut kantaa suurta huolta hänen voinnistaan. Välillä tosin toivon, että olisi edes hetken paikallaan, kun nyt jo välillä kylkiä kiristää ja koko vatsan alue tuntuu tosi ahtaalta! Hurjaa, että vauva vielä liki kolminkertaistaa painonsa, jos siis syntyy suunnilleen samankokoisena kuin sisaruksensa.




Viimeiseen kolmannekseen lähdin ihan hyvin fiiliksin. Vaikka lähes koko raskauden olen ajatellut, että voi kun tämä olisi jo ohi, kumma kyllä haikeus uhkaa iskeä nyt, kun loppupuolta mennään. On hauskaa, miten samaan aikaan tuntuu, että aika kuluu käsittämättömän hitaasti ja silti ihan liian vauhdilla. Ihan uskomatonta, miten jo viikon päästä ollaan viikoilla 30+, mikä on joka kerta ollut raskauksieni viimeinen kymmenluku, kun kaikki lapseni ovat syntyneet reilusti ennen laskettua aikaa. Vähän tai aika paljonkin jo jännittää, miten ja milloin tämä vauva syntyy. Toivottavasti ei kuitenkaan vielä viikkokausiin! Uskon tai siis tiedän kyllä, että mitä lähemmäs synnytystä päästään, sitä kypsempi olen kaikin tavoin tähän olotilaan. Nautitaan siis vielä sen verran mitä voidaan!

11.8.2019

Nelosvuoden alku

Viikko on eletty neljättä lääkisvuotta, ja päivät ovat täyttyneet lähinnä luennoista ja parista infosta. Onpa yksi oppimistehtäväkin jo tälle vuotta tehty, ja seuraavat tulossa heti ensi viikolla. Joka päivä luentoja on ollut 8-16 (15), joten mitenkään pehmeä lasku ei tämän(kään) vuoden alku ollut. Toisaalta nytkin vain harva luennoista on pakollista opetusta, mutta ihan jo alkuinnostuksen vuoksi olen kyllä pääosin ollut reippaasti paikalla.




Syksyn ensimmäiset viikot mennään siis hyvin luentopainotteisesti, mikä toki minulle sopii. Kirurgia on kiinnostavaa, vaikka epäilenkin, ettei minusta kirurgia leivota. Ensi viikolla alkavat myös fysiatrian ja psykiatrian luennot. Erityisesti keskityn luennoista fysiatrian ja ortopedian opiskeluun, koska ne ovat reseptiopin ja yleislääketieteen 1-kurssin lisäksi ainoat kurssit, jotka syksyn aikana käyn. Kirjat ovat hienossa rivissä työpöydällä, mutta tässä mainittakoon, etten ole niitä vielä edes avannut.





Vaikka etukäteen ajattelin, että tuntuisi raskaalta aloittaa heti (okei, neljän lomapäivän jälkeen) amanuenssuurin perään uusi lukuvuosi, ei se lopulta mennytkään niin. Oli oikeasti mukava palata taas tuttuihin rutiineihin ja nähdä kaikki kaverit, eikä se luennoilla istuminenkaan ikävää ole. Tänä vuonna opiskelujen alkua ei sitä paitsi tarvinnut jännittää edes sen vertaa kuin viimeksi. Varsinkin, kun tietää, ettei opiskelusyksyni ole kovin pitkä, tuntuu, että opiskeluintoa olisi - ainakin vielä - vaikka muille jakaa. Jos verrataan esimerkiksi parin vuoden takaiseen fiilikseen, tämänhetkiset tunnelmat ovat aika lailla päinvastaiset. On todella paljon helpompaa ja mukavampaa, kun ei ole lukuvuoden alkaessa jo valmiiksi väsynyt.




























Ensi viikko on paljon edellistä jännittävämpi, kun perheessämme onkin yhtäkkiä yksi uusi koululainen esikoisen aloittaessa ekaluokan. Kovasti on viime aikoina mietitty, millaista koulussa oikein onkaan ja harjoiteltu ekaluokkalaisen tärkeitä taitoja. Iso pieni esikoiseni ♥ Isoja elämänmuutoksia ja sopeutumista uusiin kuvioihin on siis ihan kulman takana, mutta toivotaan, että kaikki menee hienosti.

Samalla, kun hankittiin tulevalle koululaiselle tarvikkeita, pakkohan minunkin oli päivittää opiskelutarvikevarastoni. Nuo pastellisävyiset yliviivaustussit ♥ Samoin sain vihdoin hankittua uudet kynät muistitauluani varten! Puitteet ovat siis kunnossa alkanutta ja alkavaa opiskeluvuotta varten, enää pitäisi vain jaksaa opiskella... (En mitenkään laske, mutta yhdeksän viikkoa syyslomaan!)

Tsempit alkavaan viikkoon!

3.8.2019

Syksyn suunnitelmat

No niin, heinäkuu vaihtui elokuuksi, ja uusi lukuvuosihan käynnistyy taas ihan (liian?) pian. Vauvauutisten myötä montaa teistä varmaan kiinnostaa, mitä aion lähitulevaisuudessa tehdä lähinnä opintojen suhteen. Hyvin nöyrin mielin tässä mennään, kun mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma, mutta tarkoituksena on tosiaan ainakin aloittaa LT4 yhtä aikaa kurssikavereideni kanssa.

Vuosi alkaa siis maanantaina koko vuosikurssin yhteisillä opintojaksoilla, joita ovat ainakin reseptioppi sekä kirurgian, psykiatrian ja fysiatrian sekä yleislääketieteen luennot. Heti elokuun lopulla on jo kirurgian tasokuulustelu. Syyskuun alussa käynnistyy ensimmäinen sykli, joka minulla sisältää fysiatriaa ja ortopediaa, käsikirurgiaa ja traumatologiaa (viimeisimmät ovat osa kirurgian kurssia). Muut kolme sykliä ovat kirurgia, neurologia/neurokirurgia ja psykiatria, ja eri ryhmät siis käyvät nämä neljä sykliä eri järjestyksessä. Omassa ryhmässäni käydään syksyllä fysiatrian ja ortopedian yms lisäksi kirurgia, keväällä sitten neurologia/neurokirurgia ja psykiatria. Ensimmäinen sykli päättyy syyslomaan, joka tuttuun tapaan on viikolla 42.




Ja sitten siihen epävarmaan osuuteen... Jos kaikki menee kuten toivoisin, voin ja jaksan käydä kaikki opinnot ensimmäisen syklin loppuun saakka. Syklin päättyessä tenttiin raskausviikkoja on liki 37, joten  tiukille menee varmasti niin jaksamisen kuin kaiken muunkin kanssa - parhaassa tapauksessa nyytti on tuossa vaiheessa jo sylissä. Toisaalta jatkuvien kipujen kanssa eläessä olen todennut, että jaksan kaikin puolin paremmin, kun voin tehdä jotain mielekästä sen sijaan, että käpertyisin omaan surkeuteeni. Siksi en aio jo etukäteen "luovuttaa" opintojen suhteen (kyllä, ne ovat tällä hetkellä parasta mitä tiedän :D), vaan vasta sitten, jos on pakko. Mietin kyllä muitakin vaihtoehtoja liki pääni puhki, mutta tulin siihen tulokseen, että tämä on paras vaihtoehto juuri minulle.

Toisen syklin kirurgia jää omalta kohdaltani hyvin todennäköisesti ensi vuoteen. Jaksoon kuuluu neljän päivän hajautus - omalla kohdallani Jyväskylässä -, joka on järjelläkin ajateltuna täysi mahdottomuus muutaman viikon ikäisen vastasyntyneen kanssa. Lisäksi loppusyksyyn ajoittuvat terveyskeskusviikot, joiden kohdalla on sama juttu. Nekin siis siirtyvät hamaan tulevaisuuteen - aika näyttää, minne.




Kirurgian syklin jälkeen onkin joululoma, ja mitä sen jälkeen tapahtuu, jää nähtäväksi. Elämää ei voi varsinkaan tässä tilanteessa liiaksi suunnitella, joten sen mukaan mennään, mitä sattuu tulemaan. Välivuosi tai tauko opinnoista ei ole mikään katastrofi, vaikka tokihan mieluiten hyödyntäisin huippuunsa viritetyn opiskelumotivaationi etenkin, kun monia kursseja olen odottanut ihan lääkiksen alusta asti. Mikään ei kuitenkaan mene oman ja perheeni hyvinvoinnin edelle ♥ Suhtaudun ensi vuoteen aika samalla tavalla kuin viime kerralla pääsykokeeseen: jokainen pienikin asia ja kurssi on eteenpäin, lopputuloksesta on turha murehtia. Viimeksi kaikki meni aivan loistavasti, nyt voi käydä toisin, mutta hyvillä mielin suuntaan silti syksyyn!

28.7.2019

Ensimmäinen amanuenssuuri

Moikka pitkästä aikaa! Tiivis, täysi ja ihan mahtava heinäkuu amanuenssina on ihan kohta ohi. Amanuenssuureja eli käytännön harjoitteluja tehdään lääkiksen aikana neljä (4 kk), joista 2 kk on tehtävä sisätaudeilla ja/tai kirurgialla ja 2 kk pakollista amanuenssuuria voi tehdä vapaavalintaisella alalla. Lisäksi on mahdollista saada vapaastivalittaviin opintoihin opintopisteitä LT3:n jälkeen yhden kuukauden amanuenssuurista. Kaikenlaisia sääntöjä ja rajoitteita amanuenssuureihin liittyen on paljon, mutta niihin perehdyn lisää, kun tulevat omalla kohdalla ajankohtaisiksi.




Elämäni ensimmäinen amanuenssuuri on ollut vielä paljon mukavampi kuin osasin etukäteen ajatella. Kolmosvuonna opiskellut sisätautikurssit olivat vielä kohtalaisen hyvin muistissa, ja käytännön työ toi vielä tosi paljon lisää mielenkiintoa ja syvensi aiemmin opittua (ja osittain unohdettua). Enkä tiedä, olenko koskaan ollut yhtä innoissani mistään työstä tähän asti. Ilmeisesti kolmen vuoden "odottelu" ennen oman alan töitä ainakin lisäsi työmotivaatiota ;)

Kuluneen kuukauden ajan olen harjoitellut osastonlääkärin ohjauksessa lääkärin töitä: ollut mukana lääkärinkierroilla, tutkinut potilaita ja kirjoittanut lähetteitä, konsultaatio- ja tutkimuspyyntöjä, päivittäismerkintöjä ja epikriisejä. Lisäksi olen päässyt seuraamaan muutaman skopian ja harjoittelemaan lisää esim. valtimoverinäytteen ottoa. Samalla olen kysellyt ohjaavilta lääkäreiltä kaikenlaista ja imenyt itseeni kaiken mahdollisen ja vähän mahdottomankin tiedon sisätaudeista, koska tältä erää sisätautien opiskelu on ohi. Sisätauteihin palataan seuraavan kerran viimeisenä opiskeluvuonna, kun on sisätautien täydentävä opetus. Uusi lukuvuosi tuo mukanaan aivan uudet kurssit, ja veikkaanpa, ettei tulevanakaan vuonna liene liiemmin aikaa aktiivisesti kertailla vanhaa, vaikka se hyvää tekisikin.




Vaikka täällä etukäteen kirjoittelinkin siitä, miten mahdan kipuineni pärjätä kokopäivätyössä, jaksamiseni osoittautui kaikeksi onneksi paljon odotettua paremmaksi. Näyttää taas kerran siltä, että kun päivät täyttyvät mielekkäästä tekemisestä, jaksaa paljon paremmin, vaikka fyysinen kunto on mitä on. Välillä ihan naurattaa, miten raihnainen voi nuori ja terve ihminen olla niinkin luonnollisen asian kuin raskauden myötä, mutta minkäpä sitä tilanteelleen voi. Pitää vain taistella vastaan sen mitä voi, jotta edes jonkinlainen toimintakyky säilyisi ihan loppumetreille asti. Tällä hetkellä syksyä ajatellen näyttää hyvältä, joten toivotaan, että kaikki jatkuu yhtä hyvin kuin tähän asti!

Seuraavaksi kirjoittelenkin sitten syksyn suunnitelmista - pysykäähän kuulolla :) Oikein pirteitä heinäkuun viimeisiä päiviä kaikille!

8.7.2019

Ensimmäisiä raskausoireita

Kivaa heinäkuun alkua! Tähän väliin taas vähän raskausjuttuja :) Raskausviikkoja on takana jo enemmän kuin edessä, mutta palataanpa ihan hetkeksi alkuraskauteen. Aavistelin jo monta päivää ennen positiivista testiä, että saattaisin olla raskaana (repäisykivut ja väsymys olivat pääasialliset epäilysten herättäjät). Syykin tälle selvisi myöhemmin. Joka tapauksessa nyt esittelyssä alkuraskauden oireita.




Väsymys oli ihan hillitöntä etenkin toisen tenttiputken aikana ja oikeastaan siitä lähtien koko loppukevään ajan. Parhaimmillaan nukuin 12 tuntia yössä ja parin tunnin päikkärit päälle - minä, joka en koskaan nuku päivällä! Vaikka koen väsymystä jatkuvasti, alkuraskauden väsymys on jotain käsittämätöntä. Onneksi pahin väsymys väistyi viikkoihin 12 mennessä. Voitte vain kuvitella, miltä kotimme näytti, kun liki kaikki liikenevä energia meni tenttiin lukuihin ja kotona tein vain pakollisimmat. Kun alkuraskauden väsymys on tuoreessa muistissa, osaa toden totta nauttia normaalimmasta olotilasta ja seesteisemmästä keskiraskaudesta!

Palelu oli yksi ensimmäisistä oireista. Asuntomme ei todellakaan ole viileä, mutta niin vain jouduin kääriytymään huopiin, jotta pysyisin lämpimänä. Tähän liittynee se, että lämpö oli jatkuvasti koholla suunnilleen puoli astetta, mikä kesti myös 12-viikolle asti.




Pahoinvointi oli pahimmillaan viikoilla 8-12. Raskausviikolla 7 lasten mahatauti tarttui minuunkin, ja alkuun luulin sitä pahemman luokan raskauspahoinvoinniksi. Onneksi se meni ohi parissa päivässä, mutta sen jälkeen tutuksi tulikin jatkuva etominen ja liki päivittäinen oksentelu. Tässä raskaudessa pahoinvointi oli paljon aiempia raskauksia pahempaa. Syödä piti 2-3 tunnin välein ja vähänkään raskaamman liikunnan jälkeen oksetti. Pahoinvointi kesti noin viikolle 14 eli suunnilleen ekan kolmanneksen ajan. Kiitin onneani, että pahimman pahoinvoinnin aikaan pakollisia opintoja oli enää todella vähän - muuten olisi tehnyt tiukkaa! Salailu oli kyllä välistä vaikeaa, kun milloin mikäkin tuoksu aiheutti suunnatonta kuvotusta.

Sairastelu - siis yleensä lapsilta tarttuneet flunssat - ei yleensä kuulu omaan ohjelmaani. Nyt kevään aikana sairastin kuitenkin kaksi kamalaa flunssaa, toisen helmi-maaliskuussa ja toisen huhtikuussa sekä yhden vatsataudin, jota tosin luulin alkuun normaaliksi raskausoksenteluksi.

Liitoskivut - nämä tavallisesti loppuraskauteen liittyvät vaivat alkoivat (odotusten mukaisesti) vielä aiemmin kuin viimeksi eli suunnilleen raskausviikolla 9. Viikolla 14 kävin hakemassa fysioterapeutilta jumppaohjeet, joita olen äärimmäisen uskollisesti noudattanut. Tukivyö on myös hankittu, koska ilman sitä en pysty kävelemään sitäkään vähää. Pyöräily vielä onnistuu, mutta maha alkaa ottaa vastaan siinäkin. Jossain kohtaa joudun hankkimaan kyynärsauvat, jos kaikki menee kuten viimeksi - ja nythän näyttää juuri siltä.





Suurin yllätys tässä raskaudessa tuli nt-ultrassa, kun laskettu aika pomppasi kokonaisella viikolla taaksepäin. Koska olin tehnyt positiivisen raskaustestin melko aikaisin, arvelin, että sikiö voisi olla vähän isompi. Mutta että viikon, ja onneksi oikeaan suuntaan! Olin heti vaan, että jes, viikko vähemmän kärsittävää :D Näillä näkymin perheemme kasvaa kokoa marraskuuhun mennessä, mutta en pane pahakseni, vaikka tämäkin saapuisi pari viikkoa ennen laskettua aikaa. Kunhan nyt päästäisiin ensin sinne asti!

28.6.2019

Kesäloman viimeisiä

Voih, kesäloma alkaa olla ohi. Maanantaina alkaa kuukauden mittainen amanuenssuuri, jonka jälkeen opinnot käynnistyvät liki saman tien. Tässä olivat siis lomailut tältä kesältä. Ei toki voi valittaa, olenhan lomaillut yli 1,5 kuukautta ja samalla unohtanut täysin, miltä aikataulutettu elämä tuntuu. Pitkä yhtenäinen kesäloma on tehnyt tosi hyvää etenkin rankan kevään jälkeen. Syväreiden vääntäminenkin tuntui tenttipuurtamisen jäljiltä ihan lomalta, toisin kuin viime kesänä, kun työtä niiden suhteen oli ihan loputtomiin. Nyt voisi syväreistä sanoa, että pikku hiljaa aletaan olla loppusuoralla - viimeinkin!





Kesälomalla ei tänä vuonna tehty kummempia suureksi osaksi siitä johtuen, että olimme koko porukalla lomalla vain muutaman päivän. Oma vointini ei raskauden tuomien vaivojen vuoksi ole sellainen, että jaksaisin yksin kolmen kanssa esimerkiksi matkustaa johonkin, joten lyhyitä koko perheen matkoja lukuun ottamatta olemme viihtyneet kotikulmilla. Lapset ovat vielä toistaiseksi melko vähään tyytyväisiä myös kesälomapuuhien suhteen. Onneksi mies ehti lomallaan käyttää pienempiä mökkireissulla ja vanhinta kaksistaan Särkänniemessä, jotta elämä on nyt kesällä ollut muutakin kuin kotipihalla pyörimistä. Juhannuksena tosin vietimme vielä koko porukalla päivän Linnanmäellä. Juhannusta vietimme Etelä-Suomessa osittain siksi, että teimme samalla reissulla tulokkaalle hankintoja (kiitokset onnitteluista ja muusta myötäelämisestä!). Yhdistelmävaunuja meillä ei ole ollut kolmeen vuoteen ja nekin oli hankittu liki kahdeksan vuotta sitten, joten hetken sai taas perehtyä nykyvaunujen ominaisuuksiin.







Monet kivat kesäsuunnitelmat joutuivat väistymään ajanpuutteen ja kesätöiden vuoksi, mutta tulee uusia lomia ja uusia kesiä. Tärkeänä olen pitänyt, että jokainen perheenjäsen pääsee lomalla rentoutumaan ja nauttimaan aikatauluttomasta elämästä, ja siihen on pyritty, olivatpa puitteet mitkä tahansa. Kaikista tärkeintähän toki on - kuten aina - että arki sujuu ja tuntuu itsessään mukavalta elämältä! Vielä on syksyä varten esikoisen koulutien alkua ajatellen hankintoja tehtävänä, mutta onneksi kesä ei ole vielä ohi, vaikka minulla arki taas alkaakin.





Amanuenssuurin alku jännittää, vaikka samalla odotan innolla tulevaa kuukautta. Eniten etukäteen mietityttävät omat rajoitteeni, kun voin jo nyt ajoittain tosi huonosti. Toivottavasti pystyn työskentelemään ja jaksan hyvin koko kuukauden, koska olen oikeasti odottanut tätä tilaisuutta niin pitkään! Viikon päästä olenkin jo viisaampi kaiken sen suhteen, mitä heinäkuussa tapahtuu :)


Nyt viikonlopun viettoon! Mukavaa kesäkuun loppua ♥

20.6.2019

Meille tulee vauva!

Vihdoin uskallan julkistaa tämän uutisen, kun kaikki on tähän asti sujunut hyvin. Viime kerralla, hakuprosessin aikana vältin edes viittaamasta siihen, että odotan vauvaa tai opiskelen vauvan kanssa siitä pelosta, jos kaikki ei menekään/olekaan hyvin. Enpä ole noista peloista päässyt eroon tälläkään kertaa, mutta nyt ajattelin silti toimia toisin.




Voi olla, että ruutujen toisella puolen on joku vastaavassa tilanteessa, joten tämänkin asian esiin tuonnista saattaapi olla jollekulle iloa. Onhan tämä yksi suurimmista elämänmullistuksista, vaikka pikkuinen perheeseemme jo neljäs onkin, joten totta kai asia vaikuttaa ja on jo vaikuttanutkin myös täällä blogin puolella. Olen toki varautunut siihen, että joudun täälläkin kertomaan, mikäli jossain kohtaa jokin menee huonosti, mutta se riski on aina näissä julkisissa avautumisissa otettava.

Tällä hetkellä mennään raskausviikoissa 21. Voisin kirjoittaa vähän enemmänkin tähänastisesta raskaudesta ja sen oireista vaikka ihan oman postauksensa verran, mutta tässä mainittakoon, ettei raskaus tällä(kään) kertaa ole ollut mitään elämäni kulta-aikaa. Olen jo monta kertaa vitsaillut, että voisin hoitaa vaikka sata vauvaa, jos ei tarvitsisi niitä itse kantaa :D Ajatukset ovat koko kevään pyörineet vauva-asian ympärillä, fiilikset ovat vaihdelleet (kiitos hormonit) innostuksesta pelkoon  ja välillä on ollut todella vaikea salata asiaa ihmisiltä, joiden kanssa viettää paljon aikaa. Ennen kesälomia kerroin läheisimmille kavereilleni, jottei tule syksyllä yllätyksenä, kun ilmaannun mahan kanssa luennolle. Tällä hetkellä elän todennäköisesti tämän raskauden seesteisintä aikaa, joten nyt on otettava ilo irti, kun alkuraskauden ongelmat ovat takanapäin ja loppuraskauden vaivat vielä toistaiseksi hallinnassa.




Lisää liikkuvia osia ja tasapainoilua on siis elämäämme luvassa, joten nähtäväksi jää, miten kaikki järjestyy ja millaiseksi elämä muotoutuu. Kirjoittelen myöhemmin lisää niin tästä kuin monesta muustakin aiheesta. Kaunista kesän jatkoa ja ihanaa juhannusta!

30.5.2019

Toukokuun kuulumisia

Hyvää helatorstaita! Toukokuu tarkoitti minulle tänä vuonna lomaa. 10. päivä meillä oli viimeinen tentti, jota ennen olin jo palauttanut loputkin palautettavat potilasraportit sekä sisätautien suoritusvihon. Tänä vuonna kesäloma alkoi siis paljon aiemmin kuin kahtena viime vuonna. Nuoremmat jäivät lomalle samaan aikaan kuin minäkin, ja eskarilainen on saanut olla "puokki" eli käydä pelkkää eskaria, mitä hän on toivonut koko vuoden. Vaikka eipä mene enää kauaa, kun esikoulukin päättyy ja pääsemme koko jengi hetkeksi yhteiselle kesälomalle ennen kuin kesätyöt taas kutsuvat.




Toukokuussa oli tietenkin vappu, jota seurasi muutaman päivän kestänyt takatalvi. Sittemmin ei ole lunta enää näkynyt. Loppukuu on mennyt aika sateisissa merkeissä, mutta onpa sitä aurinkoakin tässä kuussa näkynyt. Vappua vietimme ihan perinteisesti oman porukan kesken ja itse tehdyillä munkeilla ja simalla herkutellen. Nyt loppukuusta mies kävi nuorempien kanssa vajaan viikon reissun vanhemmillaan ja mökillä. Sillä aikaa minä ja esikoinen hoidimme kumpikin omia velvollisuuksiamme, hän eskaria ja minä syväreitä, ja tietenkin vietimme "laatuaikaa", kuten ihana tuleva koululaisemme asiaa kuvasi ♥





Kun on ollut "lomalla" jo monta viikkoa, tuntuu kuin kesä olisi pidemmälläkin, vaikka vasta toukokuuta elellään. Kevään tentit ja muu elämä siinä sivussa veivät tehokkaasti ainakin omat voimani, joten tuntui todella vapauttavalta päästä eroon pakollisista opiskeluistani. Vaikken opiskelujuttuja olekaan päässyt täysin pakoon, syvärit ovat olleet ihan piristävää vaihtelua tenttipänttäykseen. Analyysivaihe on yllättävää kyllä soljunut ihan mukavasti, vaikken SPSS-ohjelman ylin ystävä olekaan. En jaksa enää asetella mitään toiveita tai odotuksia tutkimukseni valmistumisen suhteen, koska kaikki aiemmat ovat pettäneet surkeasti milloin minusta, milloin jostain muusta johtuen :D Siksipä keskityn olemaan onnellinen siitä, että homma etenee vaikka hitaastikin. Pari "ei tää valmistu ikinä"-tuskastumista on matkan varrella koettu, mutta pääosin hyvällä fiiliksellä on vedetty. Selvästi voiton puolella ollaan jo, eikä ole enää pitkä matka maaliin. Jospa koko ensi vuotta ei enää tarvitsisi viettää tässä syvärisuossa!





Alussa mainitsemani kevään viimeisen tentin eli sisätautien lopputentinkin tulokset saapuivat viimein. Sehän meni juuri niin huonosti kuin täällä manasin (taivaskin itki sinä päivänä), mutta taisi olla aika vaikea kaikille muillekin. Onneksi en sentään uusimaan joudu. Nyt on siis kaikki kolmosen kurssit onnistuneesti suoritettu ja suoritusmerkinnät saatu. Tällä hetkellä opintopisteitä on kasassa hurjat 176 op. Ihan vielä en pisteiden puolesta ole puolivälissä, vaikka ajallisesti ollaankin. Kesä jatkuu tästä edelleen enemmän tai vähemmän lomailun ja syvärihomman merkeissä, ja heinäkuussa kutsuukin sitten manuilut! Yksi kuukausi amanuenssuuria on minulle tässä kohtaa enemmän kuin tarpeeksi, vaikkei sen jälkeen taida jäädäkään kuin muutama hassu päivä lomaa ennen syyslukukauden alkua. Pitänee velvollisuuksista huolimatta yrittää ottaa iisisti kesäkuu, jotta jaksaa taas loppuvuoden :)




Sellaista sekalaista tällä kertaa. Kuvat ovat eräältä koko perheen retkeltä, kun kerrankin jaksettiin koko porukalla ulkoilemaan. Aika lailla vuorotellen on tämä kevät menty, kun kummallakin on ollut tehtävää ja luettavaa liiaksi asti. Mutta jee, taas on yhdestä lukuvuodesta selvitty, ja sekä minä että mies olemme tällä hetkellä opintojemme puolivälissä :) Mahtavat kaksi ja kolme vuotta olleet, ja vaikuttaa siltä, että aina vaan paranee! Ja hei, jos on jotain, mikä kiinnostaa ja mitä en ole hoksannut kertoa, kysy ihmeessä :)


Pirteää kesän jatkoa just sulle!

18.5.2019

Muuto(kse)n plussat ja miinukset - päivitys

Jokin aika sitten törmäsin vanhaan postaukseeni, jossa listasin ennen Kuopioon muuttoa tulevan muutoksen hyviä ja huonoja puolia. Liki kolme vuotta kuopiolaisena viettäneenä minulla on tähän(kin) asiaan jo paljon enemmän perspektiiviä kuin tuolloin - tuota postausta kirjoittaessani kun minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, millaista Kuopiossa todella on.

Eli Kuopioon muuton uudempia plussia ja miinuksia luvassa nyt!




+ lyhyet matkat

Ainakin tällä hetkellä saamme nauttia lyhyistä matkoista, kun molempien opiskelupaikat ja lasten päiväkoti ovat kodista parin kilsan säteellä. Myöhemmin työelämässä tilanne voi olla toinen, joten nautitaan tästä nyt, kun voidaan!

+ uusi ympäristö ja ilmasto

Toki tässä parissa vuodessa uusi kotiympäristö on tullut tutuksi, mutta tähän mennessä olen vain ihastunut siihen enemmän ja enemmän. Luovuin joo entisestä kauniista ympäristöstä, mutta sain tilalle jotain, joka peittoaa entisen mennen tullen. Kuopion vuodenajat miellyttävät minua suuresti (ainakin talvi), ja olen täältä löytänyt paljon kauniita lempipaikkoja. Korkeuseroilla on se hyvä puoli, että maisemat ovat ihan omaa luokkaansa.




+ kotoinen ilmapiiri

Toisin kuin etukäteen ajattelin, Kuopio ei tunnu mitenkään (liian) pieneltä eikä savonkaan kuuntelu ole loppujen lopuksi kovin kamalaa :D Paljon on toki tekemistä silläkin, että Kuopiossa asuu niin paljon muualta tulleita, etenkin opiskelijoiden joukossa. Mutta siis olen yllättynyt positiivisesti tästä leppoisasta tunnelmasta, jota kaipaan aina pk-seudulla vieraillessani. Elämästä ei ikinä tiedä, mutta tällä hetkellä entiset kotikulmat eivät houkuttele yhtään!

+ uudet kuviot

Kun on jo kerran muuttanut kauas kotoa, lähteminen toiselle paikkakunnalle on ja oli paljon helpompaa. Minusta on kivaa, kun ystäviä ja sukulaisia löytyy vähän joka puolelta. Uusien kuvioiden luominen on toisaalta aika raskasta, mutta toisaalta on hyvä huomata, että me pärjätään kyllä vähän vieraammallakin maaperällä. Uusiin kuvioihin voinee lukea myös uusvanhat harrastukseni, jotka etelämmässä asuessa olivat vuosikaudet hukassa, mutta jotka ilokseni löysin taas muuton myötä.




- mäet

Ne mäet!!! Etukäteen kun kuulee varoitteluja kamalista mäistä, sitä vaan tuhahtelee itsekseen ja ajattelee, että kyllähän mä nyt yhdelle mäelle pärjään... Onneksi pääsin loppuvuodesta tapahtuneen muuton myötä tuosta yhdestä järkyttävästä ylämäestä eroon, joskin mäellä asumme edelleen :D

- shoppailumahdollisuudet

Aika rajalliset siis. En edes tykkää shoppailusta, joten siksi olisi kiva, jos takuuvarmasti löytäisi kerralla sen, mitä etsii. Pk-seudun (netti)kirppistarjontaan verrattuna täällä joutuu usein odottelemaan, että sopivia asioita tulee tarjolle, mikä välillä turhauttaa. Samoin harmitti, kun Kuopion ainoa lastenvaatteisiin ja -tarvikkeisiin keskittynyt kirppis lopetti toimintansa tänä keväänä.

- opiskelukaupunki

Porukka vaihtuu opintojensa tahdissa eli tiuhaan. Voi tietysti olla, että kuulun itsekin tähän joukkoon, joka opintojen jälkeen lähtee muualle töiden perässä, joten enpä tiedä, onko minulla varaa "valittaa". Joka tapauksessa lienee rasittavaa tutustua aina vaan uusiin ihmisiin, jotka kuitenkin katoavat elämästä sitä mukaa, kun saavat opintonsa päätökseen.




Viimeisenä: parhaina juttuina ovat - tietenkin - säilyneet lääkis ja kaikki muuton myötä löytyneet ihan mahtavat tyypit! Opiskelu on vuosi vuodelta mielenkiintoisempaa ja antoisampaa vaikkakin myös rankempaa, ja on ilo huomata, että jonkin sortin tukiverkostoa on saatu tännekin, toiselle puolelle Suomea, rakennettua. Enää ei olla ihan yksin, vaikka siltä hetkittäin elokuussa 2016 Kuopioon muuttaessamme tuntui. (Olihan ja on edelleen meillä täällä jo muutamat tutut ennestään, ja uusia on saatu.) Eikä minulla edelleenkään ole ikävä entiseen. Tätä nykyä pidän ihan varteenotettavana vaihtoehtona, että jäisimme tänne pysyvästi, mutta siihen toki vaikuttavat myös meistä riippumattomat seikat, kuten työt... No, hetkeen ei niistä tarvitse huolehtia, kun on vasta (jo) puolet opinnoista hoidettuna!

 Iloista viikonlopun jatkoa! ♥

13.5.2019

Kasvattava kolmosvuosi

Keväistä maanantaita! Puolet lääkistaipaleesta on nyt takana, kaikki tämän vuoden suoritukset tehtynä ja sisätautien lopputenttikin saatiin pois alta perjantaina. Kesälomalla ollaan siis! Suurimman harppauksen kohti tulevaa lääkäriyttäni koen ottaneeni juuri tämän lukuvuoden aikana. Hyppäys preklinikasta kliinisten opintojen pariin ei ollut ihan niin suuri kuin etukäteen ajattelin, mutta silti huomaan näin jälkikäteen, kuinka paljon tämä vuosi on minua kasvattanut.




Syksyn alussa tuntui tosi jännältä alkaa "oikeasti" töihin eli harjoittelemaan ihan oikeita potilaskontakteja varten tutkimuksia ja toimenpiteitäkin. Tietysti tätä kevensi aiempi osaamiseni, kun esimerkiksi potilaan kohtaamista ei tarvinnut enää alusta pitäen harjoitella. Joka tapauksessa on ollut mukavaa vuoden edetessä huomata, miten pikku hiljaa taidot ja tiedot ovat karttuneet, eikä enää ihan joka tilanteessa tarvitse potea suurta epävarmuutta ja jännitystä. Erityisesti viimeistä potilasta tutkiessa oli hienoa huomata, miten tietyt rutiinit ovat jo vahvistuneet eikä enää tarvinnut niin orjallisesti noudattaa omaa tarkoin laadittua tutkimusjärjestystä. Juu, ja tähän väliin sanottakoon, että kaikki tuskin ottavat joka asiasta niin suuria paineita kuin minä, toipuva perfektionisti ;)

Klinikan opintojen vaikeudesta puhuttiin paljon etukäteen - siitä, miten kursseja ei enää läpäistä niin helposti tai kuinka vaikeaa on hahmottaa kurssien asioita. Itselläni on tästä ihan päinvastainen kokemus. Opiskelumenestykseni ei ole vielä koskaan ollut näin hyvä kuin tänä vuonna. Siinä missä en preklinikassa oikein jaksanut ottaa kaikkia kursseja tosissaan (mikä näkyi arvosanoissa, vaikka keskiarvo oikein hyvä olikin), klinikassa olen ollut omimmillani. Olen tämän vuoden aikana todennut, että menestykseni salaisuuksia taitavat olla pieni stressi ja "takamatkalla" olemisen tunne, jotka saavat minut puskemaan eteenpäin. Sama piirre lienee aikanaan ollut osallisena siihen, että lääkiksen ovet minulle avautuivat. Missään tapauksessa en pidä itsestään selvänä, että pärjään jatkossakin yhtä hyvin kuin tänä vuonna. On silti helpottavaa jatkaa eteenpäin, kun on jo todennut, ettei se niin mahdotonta ollutkaan.




Monta kertaa tänä vuonna olen ollut niin onnellinen siitä, että joudun ja pääsen oikeasti haastamaan itseäni opiskelujen suhteen. Ja joka kerta ennen tenttiä hämmästyn, kuinka paljon omaa osaamistaan voikaan viikossa-parissa kasvattaa. Tenteissä on mukavaa, kun painotus on kokonaisuuksien hallinnassa pikkunippeleiden sijaan, mikä on minulle ehdoton vahvuus. Sisätautien lopputentistä jäi kieltämättä melko huono fiilis heikohkon valmistautumisen vuoksi, mutta pääosin sanoisin, että klinikka on ollut itselleni "helpompaa" kuin preklinikka. Työmäärä ja opiskeluun käytetty aika ovat toki tänä vuonna olleet paljon suurempia kuin aiemmin. Kuten täällä blogin puolellakin on tullut ilmi, välillä on väsyttänyt aivan armottomasti etenkin tenttiputkien keskellä, joten silkkaa ruusuilla tanssia ei tämäkään vuosi ole ollut.

Tietysti kolmosvuotta ovat vahvasti värittäneet muut klinikkaan kuuluvat asiat, kuten ryhmäopetukset sekä omatoimiset tutkimiset ja seurannat. Omatoimisesti tehtävät osasto- ja päivystysseurannat ovat olleet ihan mukavia, joskin odotan kesän amanuenssuuria mielenkiinnolla. Pääsen silloin varmasti paljon paremmin tutustumaan sisätautien ihmeelliseen maailmaan. Sisätautien omatoimisia tehdessä usein harmitti, kun monet mielenkiintoiset asiat jäivät lyhyen seuranta-ajan vuoksi "kesken" enkä siis päässyt seuraamaan tapauksia alusta loppuun. Tämä toivottavasti korjaantuu kesällä. Asioihin tutustuminen vie minulta aina melko paljon aikaa enkä liiemmin pidä jatkuvasti uusiin paikkoihin tutustumisesta. Siksi toivonkin, että saan amanuenssuurin aikana rauhan keskittyä olennaiseen ja imeä itseeni kaiken mahdollisen tiedon.




Lienen aiemminkin kirjoittanut tämän, mutta jälleen kerran on sanottava, että tämä vuosi oli vielä parempi kuin edellinen! Vaikka suoranaisia motivaatio-ongelmia minulla ei näiden opintojen aikana ole juuri ollutkaan, kuluneen vuoden opinnot ovat kiinnostavuudessaan kirkkaasti päihittäneet parin ekan vuoden kurssit. Ja voitte vain kuvitella, miten innoissani odotan ensi vuotta, erityisesti neurologiaa, kirurgiaa ja psykiatriaa :) Onneksi on sentään kesä välissä, jotta saa kerättyä voimia uusia koitoksia varten. Ensi vuodesta tulee rankka, sen nimittäin tiedän jo nyt.

Ai niin, ja kaikille pääsykokeisiin meneville aivan hurjasti tsemppiä! Lukaiskaapa täältä vielä vinkit näihin viimeisiin päiviin. Pidän teille keskiviikkona peukkuja koko päivän :)

3.5.2019

Lontoo

Pitkästä aikaa suoriudun taas blogin ääreen! Pääsykokeen lähenemisen huomaa kyllä, kun blogin  kävijämäärät alkavat kasvaa, vaikkei päivityksiä tulekaan :) Takatalvi lumisateineen iski Kuopioonkin, joten on sopiva hetki palata keväisiin Lontoon-tunnelmiin ♥

Vietimme Lontoossa pääsiäisviikolla kolme kokonaista päivää ja neljä yötä, mikä oli - tietenkin! - aivan liian vähän. Perheellisenä on luonnollisesti pohdittava myös se, kuinka pitkään alle kouluikäiset ovat hoidossa, joten siltä kannalta katsottuna matkan pituus oli aivan riittävä. Huolta lasten pärjäämisestä ei toki ollut, kun hoitovuoroissa vaihtelivat molemmat isovanhemmat, ja pari tätiäkin pyöri vahvistuksena.




 


Kahdenkeskiset (ulkomaan)matkat ovat meille harvinaisia, joten yritimme ottaa tästäkin lomasta kaiken irti. Käveltyä tuli vähintäänkin riittävästi, eikä pelkälle olemiselle jäänyt liiemmin aikaa satunnaisia puistoissa istuskelemisia lukuun ottamatta. Lämpöä Lontoossa oli näin huhtikuun puolivälissä päivisin 20-24 astetta ja alimmillaan noin 9 plusasteen luokkaa. Se vastasi melko hyvin muistojani vuosien takaisista huhtikuisista kevätpäivistä, joskaan en luottanut muistikuviini niin paljoa, että olisin pakannut mukaan kesävaatteita!

Lontoo on ainakin omasta mielestäni keväällä hyvin hurmaava kaupunki suurine puistoineen. Hyde Parkissa vietimme ehkä eniten aikaa, mutta toki seikkailimme myös metroilla (rakastan niitä!) ympäri kaupunkia. Vaikka edellisestä kerrasta Lontoossa oli todella pitkä aika, muistin hyvin erilaisia reittejä eikä julkisilla kulkeminen tuottanut mitään ongelmia. Toista on ollut aikanaan esimerkiksi Pariisissa :D Ehkä kätevin muutos kaupungissa liikkumiseen oli se, että nykyään yksittäisetkin metro- ja bussimatkat voi maksaa lähimaksuominaisuudella varustetulla pankkikortilla! Siinä missä vielä kymmenen vuotta sitten piti ostella automaatista lippuja tai Oyster card, matkanteko oli nyt todella sujuvaa. Päiväkohtaiset maksukatot olivat kohtalaiset ja tulivatkin täyteen matkan jokaisena päivänä.



 



Nähtävyyksistä kävimme varta vasten tutustumassa Westminster Abbeyyn, joka oli tuttu esim. nuorten kuninkaallisten häälähetyksistä. Pääsiäisen aikana siellä järjestettiin useita messuja ja muita uskonnollisia tapahtumia, joten pääsimme osalliseksi myös tällaiseen. Toinen ehdottomasti tärkeä kokemus oli London Eye, joka oli kyllä jonottamisen arvoinen. Lisäksi kävimme Madame Tussaudsilla ja ohitimme pikaisesti Sherlock Holmesin patsaan sekä museon. Viimeisenä päivänä vierailimme Chislehurstin luolissa, jotka olivat kyllä kokemus sinänsä. Harmi, ettei siellä saanut kuvata, koska tunnelma luolastossa oli aivan omaa luokkaansa. Luolissa oli aivan pimeää ja hieman viileää, ja osallistujille jaettiin hurmaavat lyhdyt valoa tuomaan. Opas kertoi väliin hurjiakin tarinoita siitä, mitä luolissa oli tapahtunut ja mitä missäkin paikassa tehtiin. Jos on vähänkään kiinnostunut historiasta, Chislehurst on tutustumisen arvoinen paikka!








Mutta kuten kaikki muukin, myös ihanat ja rentouttavat lomat päättyvät aikanaan. Vajaat pari viikkoa on taas eletty arkea, vaikka siihen olikin taas liian vaikeaa päästä kiinni... Viikon päästä on kuitenkin se vuoden pahin tentti, joten oli motivaatiota tai ei, pakko saada luettua. Hurjaa ajatella, että kolmosvuosi on ihan kohta oikeasti ohi.

Ihanaa viikonloppua jokaiselle! ♥