19.11.2018

Yksin lasten kanssa

Moikat pimeän ja sateisen marraskuun keskeltä. Marraskuu on puolivälissä, lunta ei ikäväkseni edelleenkään näy, ja minä vietän 14. vuorokautta yksin lasten kanssa. Mies on 2,5 viikkoa poissa kotoa eräällä kurssilla ja palaa loppuviikosta, joten onneksi ollaan jo voiton puolella.

En ole ennen tätä ollut yksin lasten kanssa viikonloppua pidempään, joten luonnollisesti yksin olo jännitti etukäteen. Melkein ekana laitoin kaikki mahdolliset jouluvalot joka paikkaan (paitsi tähden, koska sen lamppu on palanut enkä ole jaksanut hankkia uutta), kun kerrankaan ei ollut mies kommentoimassa "liian aikaista" jouluun valmistautumistani...




Ennen miehen reissuun lähtöä tein listat pakollisista menoista ja värväsin kaverit "päivystysvuoroihin" lasten sairastelujen varalta. Klinikassa on paljon vaikeampaa korvata poissaoloja kuin aiemmin, ja tämä huolettikin minua etukäteen eniten. Kaikki ovat kuitenkin tähän asti pysyneet terveinä, ja toivottavasti seuraava potilaan tutkimisenikin ajoittuu vasta loppuviikolle, jolloin mies on taas vahvudessa mukana.

Täytyy sanoa, että tämän pariviikkoisen jälkeen nostan hattua yksinhuoltajille vielä enemmän kuin aiemmin. Samalla tämä oli hyvä muistutus siitä, että koska tahansa voi tulla tilanne, jossa oikeasti joutuu pärjäämään yksin lasten kanssa - ja on hyvä tietää, että oikeasti kykenee siihen. Vaikka onkin ollut hauskaa saada itse päättää kaikesta, täysi vastuu lapsista ja kodista on väsyttänyt minut kunnolla, eikä pimeys tietenkään auta tähän yhtään. Lasten hoitoajat kun olen käyttänyt opiskeluun mahdollisimman tarkkaan, ja illat ovat sitten vierähtäneet kotitöissä ja lasten kanssa puuhatessa. Olen onneksi saanut kohtalaisen hyvin valmistauduttua ryhmäopetuksiin ja luettua elinpatologiaa, jonka tenttiin on enää 1,5 viikkoa. Omaa irtiottoa odotellessa!
 
Ihanan aurinkoinen pakkaspäivä oli ainakin tänään, toivottavasti sama jatkuu ja saadaan sitä luntakin joskus :) Tsemppiä viikkoon!

9.11.2018

Preklinikka ja arvosanat

Ennen lääkisopintojeni alkua mietin tovin jos toisenkin, mitenköhän mahdan pärjätä niin vaativissa opinnoissa. Kun on alla "vain" amk-tutkinto ja suunnilleen lukematta läpi vedetty lukio, oli ehkä aiheellistakin mietiskellä, mihin omat rahkeet riittävät.

Kuopion lääkiksessä kurssien arvostelu on joko hyväksytty-hylätty tai arvosana-asteikolla 0-5. Välillä mietin, että hyv-hyl olisi kiva kaikkien kurssien kohdalla, mutta toisaalta numerotkin ovat ihan jees. Koko lääkisajasta en voi vielä puhua, kun kokemusta on vasta prekliinisistä opinnoista. Monilta olen kuullut, että klinikassa arvosanat ovat kovemman työn takana kuin preklinikassa, mutta tämä jää nähtäväksi ja raportoitavaksi myöhemmin.




Näin perheellisenä, kun opiskelulle ei ole rajattomasti aikaa (no kenelläpä olisi), olen yllättynyt positiivisesti omista arvosanoistani. Takana ei ole yhtään hylsyä tai edes ykköstä, vaan ennemminkin painotus on asteikon keskivaiheilla ja sitä paremmissa arvosanoissa. Joka kurssin tavoitteenani on oppia mahdollisimman paljon sellaista, mitä tarvitsen sitten oikeissa töissä, mikä alkuvaiheessa tarkoittaa ensisijaisesti suurten kokonaisuuksien hallintaa ja jos aikaa jää, pienempiä asiakokonaisuuksia ja harvinaisempia asioita. En siis pääasiassa tavoittele mahdollisimman hyviä arvosanoja, vaan ne ovat kiva bonus ja pieni varmistus siitä, että jotain on kurssilta jäänyt päähänkin. Tärkeintä on oma fiilis siitä, että perusasiat on opittu. Tenttien sisältö on jo preklinikassakin vaihdellut paljon laatijoista riippuen - toiset painottavat suuria kokonaisuuksia, toiset pienempiä asiasisältöjä. Yleensä, muttei aina, tentin arvosana on vastannut aika hyvin omaa fiilistäni.

Ja sittenhän on toki asia nimeltä kladi. Kladiin kuuluvat tiettyjen kurssien arvosanat, ja oma kladisijoitus voi vaikuttaa siihen, saako toivomaansa manupaikkaa. Itä-Suomen yliopiston järjestämiä amanuenssuuripaikkoja jaettaessa ensimmäisenä kriteerinä on oma n-luku ja ensisijalla luonnollisesti ylempien kurssien opiskelijat. Kladi on kriteeristössä vasta sijalla 3, mutta joka tapauksessa hyvillä arvosanoilla voi omia asemiaan yrittää parantaa. Siinä taas yksi syy, miksi olen  kohtuullisen tyytyväinen kuluneiden vuosien arvosanoihini. Tämän katraan kanssa kun ei ihan heti lähdetä toiselle paikkakunnalle harjoittelemaan.




Preklinikan jäljiltä olen iloisen yllättynyt siitä, miten "vähällä vaivalla" (tarkoitan odotuksiini suhteutettuna, siksi lainausmerkit) olen opinnoissani menestynyt. Kun reilut kaksi vuotta sitten, ekana syksynä avasin anatomian atlaan, ihan tosissani kuvittelin hetken, etten pystykään tähän. Vaikka pitäisihän se tietää, että yleensä jos jonkin opiskelupaikan saa, on todennäköistä, että taso on riittävä opinnoissa pärjäämiseen. Joka tapauksessa opiskelu pienten lasten kanssa, välillä vähillä yöunilla ja muutenkin matalilla energiatasoilla on melkoinen työmaa. Välillä väsyttää aivan armottomasti ja toisinaan on käyty tosi syvällä epätoivossa, mutta tässä sitä vaan ollaan. Reilut 1/3 opinnoista on kuitenkin jo kunnialla suoritettu, joten enköhän suoriudu jatkostakin!

Klinikkaa on käyty kohta kolme kuukautta, ja nyt jo tuntuu kuin ei olisi muuta tehnytkään. Kysyä sopii: mihin nämä vuodet menevätkään? Hyvää viikonloppua ja ihanaa isänpäivää!

5.11.2018

Syksyn kiireisin viikko

Kivaa maanantaita! Lomalta palattiin rytinällä takaisin opiskelujen pariin. Syksyn kiireisin viikko sisälsi yhden uuden alkaneen kurssin, viiden eri kurssin luentoja, kuusi eri kurssien ryhmäopetusta (elinpatologia x 2, kliininen radiologia, kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede, sisätaudit sekä anestesiologia ja tehohoito) ja niihin valmistautumista. Stressiherkkänä ihmisenä en voi sanoa nauttivani tuollaisista viikoista, mutta tuon kiireisimmän viikon jälkeen osaan ainakin nauttia helpommista viikoista. Samalla oppii paremmin menemään päivä ja hetki kerrallaan, mistä lienee hyötyä muillakin elämän osa-alueilla. Loman jälkeen alkoivat pyöriä myös omatoimiset potilaan tutkimiset, joista ensimmäinen on itselläni jo takana - jännittävää, opettavaista ja mukavaa yhtä aikaa!




Koska en lupauksista huolimatta ole saanut aikaiseksi kirjoittaa minkäänlaista koostetta tästä vuodesta, lisään vähän infoa tähän. Tällä hetkellä meillä on menossa seuraavat kurssit:

elinkohtainen patologia
kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede
kliininen kemia
kliininen radiologia
anestesiologia ja tehohoito
keuhkosairaudet ja
sisätaudit (tällä hetkellä kardiologia sekä gastroenterologia-nefrologia-reumatologia)

Tänä syksynä tentitään ainoastaan elinpatologia ja kardiologia, joten suurin osa tenteistä tulee vasta kevätpuolella. Vaikka samanaikaisten kurssien määrä tuntuukin välillä hurjalta, nautin siitä, miten eri kurssien asiat täydentävät toisiaan ja mahdollistavat laajan kokonaiskuvan muodostuksen. Preklinikassa lievästi kärsin siitä, kun kurssin asiat piti opiskella niin lyhyessä ajassa, ja osittain samaa asiaa saattoi tulla heti tentin jälkeen seuraavalla kurssilla. Tänä vuonna ei ainakaan ole samaa ongelmaa, kun suuri osa kursseista jatkuu elo-syyskuulta aina maalis-toukokuulle asti.




Vaikka klinikkaa on takana vasta pieni siivu, jo nyt huomaan edistystä tiedoissani ja taidoissani. Siinä missä elokuussa olin varma, etten ikinä opi kaikkea, mitä potilaan tutkimisessa pitää osata ja muistaa, tänä päivänä suuret linjat ja monet pienemmätkin yksityiskohdat ovat jo kohtalaisen hyvin muistissa. Oman oppimisen ja etenemisen havainnointi taitaakin olla yksi opiskelun parhaista puolista!

Mutta nyt takaisin opiskelujen ääreen. Aktiivista alkanutta viikkoa teillekin! Kuvat ovat viime kuulta, kun nyt marraskuussa on lähinnä nähty sadetta ja harmaita päiviä...