Vuosi 2021

Niin tuli vuosi 2021 päätökseensä. Myös uudenvuodenaatto sujahti töissä, kuten suurin osa muistakin välipäivistä. Nyt vietän vielä lomaa päiväkotilaisten kanssa viikon verran, ennen kuin alkaa LL-opintojeni viimeinen opiskelukevät. Uskomatonta, eikö?

Kulunut vuosi on ollut tässä perheessä ensisijaisesti ammatillisen kasvun vuosi. Puolisoni valmistui toiseen ammattiinsa kesäkuussa, ja molemmat meistä aloittivat kevättalvella työt uudella uralla (en edelleenkään tiedä mitään fiksua ja näppärää termiä tälle uran-/alanvaihtoasialle, koettakaa kestää!). Vuoteen on mahtunut paljon ammatinvalinnan ja työelämän pohdintaa. Vaikka puolison kanssa aivan eri aloilla työskentelemmekin, uuden uran aloituksen haasteet ja fiilikset ovat olleet yllättävän samanlaisia. Ensimmäistä kertaa olemme yhtä aikaa samassa vaiheessa uraa. Vertaistukea on saatu niin kotoa kuin ystäviltäkin, mutta paljon on myös itsekseen saanut asioita käsitellä - tai joutunut käsittelemään, ihan kuinka haluaa asian ajatella. Kuten olen moneen otteeseen täälläkin todennut, uuden uran alku on ollut aika lailla yhtä hankalaa kuin odotinkin sen olevan.

Selvitty on kuitenkin, ja se on tärkeintä. Kehitykseni menneenä vuonna nimenomaan työssä ja ammatillisesti on ollut sanalla sanoen huimaa. Vuoden alkaessa en ollut tehnyt päivääkään "oikeita töitä" lääkärin sijaisena. Vuoden päätyttyä työtunteja on kertynyt satoja, ja liki jokainen niistä on kasvattanut minua suuresti. On paradoksaalista, miten juuri ne ominaisuudet, joita pidän arvokkaimpina olemassa olevassa ja tulevassakin ammatissani, ovat myös avainasemassa niissä haasteissa, joita koen. Joka tapauksessa paljon on koettu ja opittu, ja matka jatkuu.

 

Tänä vuonna opinnot ovat toteutuneet suunnitellusti, hybridimallilla toki. Opinnot ovat tuttuun tapaan olleet minulle (ainakin arvosanoista päätellen) helppoja ja kohtuullisen vaivattomia, joskaan eivät aina mielekkäitä. Jos työasioita ei oteta lukuun, menneenä vuotena asiat järjestyivät sujuvasti ja kuormitus oli melko kohtuullista - ainakin vuoteen 2020 verrattuna! Alkuvuosi oli melko tiivistä, kun kuopus oli vielä kotihoidossa ja aikataulut vaativat säätämistä. Sairasteltu on tänä vuonna viime vuotta enemmän, mutta hienosti ovat kaikki asiat järjestyneet siitä huolimatta. Omatkin terveysvaivat ovat tuoneet lisäkuormaa arkeen ja elämään, mutta toivotaan, että parempia aikoja niiden suhteen on luvassa. Tänä vuonna aloitin kaksikin uutta harrastusta, kevätlukukauden kävin laulutunneilla ja syksyn kuviksessa. Lukenut olen myös enemmän kuin viime vuosina.

Arki on pääsääntöisesti rullannut omalla painollaan. Isoimmat lapset alkavat olla jo hyvin omatoimisia, nuorin on tietysti oman lisänsä tuonut arkitoimiin olemalla välistä turhankin touhukas ja aikaansaava.  Pariin otteeseen lapset ovat olleet karanteenissa, mutta vielä emme ole koronaan sairastuneet. Loppuvuodesta tapahtunut yllättävä muutto - olin täysin unohtanut asuntohakemuksen, jonka toukokuussa olin tehnyt - vei voimia, mutta samalla toi paljon lisäarvoa arkeen. Siinä missä en koko kolmen vuoden aikana oikein kotiutunut entiseen asuntoomme, tämä on tuntunut alusta lähtien kodilta!

 

 

Ehkä parastaan vuosi 2021 antoi minulle tulevaisuuden haaveiden selkiytymisenä. Useaan otteeseen täällä blogissakin mainitsemani tutkimustyö etenee omaa tahtiaan, ja siihen liittyen juuri ennen joulua otin vastaan minulle myönnetyn opiskelupaikan tohtoriohjelmasta. (Hakeminen oli yksi farssi, joten oli suoranainen ihme, että edes pääsin kyseiseen hakuun mukaan.) Jos kaikki menee hyvin - ja luotetaan siihen, että menee -, minusta tulee vielä joskus lääketieteen tohtori. Kovin kauas on tultu niistä ajoista, kun ajattelin, etten ole piirun vertaa akateeminen ihminen enkä yhtään kiinnostunut yliopisto-opinnoista. Onkin hauskaa, miten matkan varrelta on löytynyt yksi jos toinenkin kiinnostuksenkohde, josta en tiennyt aiemmin pitäväni. Tutkimustyö on yksi niistä, ja innolla jatkan opintoja eteenpäin lisensiaatiksi valmistumisen jälkeenkin. 

En osaa sanoa, onko vuosi 2021 ollut edellistä parempi tai helpompi. Osittain kyllä, osittain ei. Vaikka jälkeenpäin ajateltuna vuosi tuntuu hujahtaneen ohi varkain, se on kuitenkin niin pitkä aika, ettei muisti millään yllä enää alkuvuoden tunnelmiin. Sen muistan, että viime vuonna tähän aikaan elämä oli kiireettömämpää kuin nyt; miehellä oli opinnäytetyö vielä kesken, ja hän työsti sitä nuorimman kanssa kotona ollessa. Työelämä on ihan toista, enkä tiedä, odotanko ollenkaan sitä arkea, jossa me molemmat työskentelemme jälleen kerran kokopäiväisesti. Onneksi siihen on vielä hetki aikaa.

 

Kiitos työntäyteinen, innostava, kasvattava 2021. Tervetuloa, 2022.

Viimeinen opiskelusyksy

Hei taasen! Viimeisen LL-tutkintoon kuuluvan opiskelusyksyn kunniaksi haluan sitoa yhteen koko kuluneen syksyn. Ensiksi toki pitää saattaa teidät ajan tasalle: LT5 päättyi siis omalta osaltani marraskuun loppupuolella lastenpsykiatrian tenttiin. Heti sen jälkeen seurasi koko syksyn ja koko opiskelu-urani työntäyteisin ja myös raskain viikko, kun yhden viikon aikana tienasin 4,5 op syöpätautien ryhmäopetusten ja tentin sekä kliinisen farmakologian seminaarien muodossa. (Toki syöpätautien luennot ja seminaarit olivat jo aiemmin syksyllä, mutta kuulostaa paljon dramaattisemmalta noin!) Samaisella viikolla myös pakkasin suurimman osan taloutemme tavaroista (joita on käsittämättömän paljon kuusihenkisellä perheellä) sekä puursin tutkimukseeni liittyvää osa-aluetta, jonka deadline oli seuraavan viikon alussa. Jollain konstilla tuostakin viikosta selvisin, mutta palautuminen otti oman aikansa.

 

 

Kyseisen katastrofiviikon jälkeen tuntui lepolomalta päästä auditorioon istumaan MOKU- eli moniammatillisen kuntoutuksen kurssille. Kurssille osallistuivat fysioterapeutti-, sosiaalityön sekä lääketieteen opiskelijat, ilmeisesti kaikki loppuvaiheen opiskelijoita. Kurssilla tehtiin töitä ryhmissä, joista ainakin omassani oli 3 opiskelijaa meidän kurssilta ja 1 fysioterapeuttiopiskelija. Meillä oli hyvä tuuri, sillä kaikki olivat koko viikon paikalla (osassa ryhmistä osa opiskelijoista oli etänä) ja yhteinen työskentely onnistui näppärästi. Toki muutto vei tuona viikkona ajasta ja voimavaroista suuren osan samoin kuin oman tutkimushomman kanssa säätäminen. Tähän kurssiin päättyi LT6-vuosikurssin syksy, joskin osa vielä jatkoi valinnaisen terveyskeskusjakson parissa kaksi seuraavaa viikkoa. 

Ja nyt syksyn koosteeseen:

• Opintopisteitä yhteensä kasassa nyt 337,5 op, tutkinnosta puuttuu 25 op (valinnaisissa 2 ylimääräistä op)
  
• Syksyn aikana opintopisteitä ansaitsin 23 op
• Lempikurssini syksyllä oli yllättävästi syöpätaudit
• Vähiten pidin lastenpsykiatriasta, mutta arvosanan perusteella se oli helpointa
  
• Parasta olivat yhteiset lounashetket pitkien taukojen (korona) jälkeen
• Ikävintä oli kiire ja se, kun ei ehtinyt opiskella niin hyvin kuin olisi halunnut (syöpätaudit)
• Raskainta ja samalla ihaninta oli muuttaa - yksi lisämakuuhuone tuli enemmän kuin tarpeeseen!
• Ennen joulua ilahduttivat tuoreet LK5-oikeudet 

 

 

Toisinaan tuntuu, että aika valuu hiekan lailla sormien välistä, ja valmistuminen koittaa ennen kuin sitä tajuankaan. Moni on sanonut, että meidän (minun ja puolisoni) opiskeluaika on mennyt äkkiä, "mutta teistä ei ehkä tunnu siltä". Vaan kun tuntuu! Ruuhkavuosissa opiskeluaikakin hujahtaa ohi älytöntä vauhtia, joten suosittelen sitä kaikille, jotka haluavat nopeasti päästä opiskeluvuosista eroon. ;) Todella kummallinen ajatuskin, että oikeasti olen opiskellut kuudesta vuodesta jo 5,5.

Nyt just haluaisin kuitenkin pysäyttää ajan lempivuodenaikaani, joulufiilistelyyn (kyllä, vähintään loppiaiseen asti) ja rentoon puuhasteluun. Välipäivät ovat vierähtäneet töissä miehen kanssa limittäin, jotta lapset ovat saaneet olla kotona lomalla. Ainakin osalla porukkaa loma jatkuu vielä ensi viikon. Raskaan syksyn ja vuoden jälkeen on tullut todella tarpeeseen pysähtyä ihan vaan olemaan. 

 

 

Palaan viimeistään ensi vuoden puolella asiaan. Vuosi 2021 oli sen verran ainutlaatuinen, että se ansaitsee ihan oman postauksensa. Iloista loppuvuotta kaikille!

Tiivistä, toimivaa arkea

Moikka! Onpas kulunut pitkä aika viimeisimmästä kuulumishöpinäpostauksesta. Opinnoissa KNK ja syysloma ovat takana päin, ja nyt menossa oleva lastenpsykiatrian kurssikin jo loppusuoralla. Sairasteltu on tänä syksynä viimeisten 1,5 vuoden edestä, ja meni pitkään, ennen kuin tuli kokonainen viikko, jonka kaikki lapset olivat koulussa ja hoidossa. Laskeskelin juuri, että neljä viikonloppua putkeen oli joku perheenjäsen sairaana. Sanomattakin selvää, että sairastelut yhdistettynä tiiviiseen KNK-kurssiin ja muuhun elämään olivat melko väsyttävä kombo. Yöunetkin ovat jääneet melko katkonaisiksi, kun sairastelijat ovat heräilleet keskellä yötä. Nyt vaikuttaisi siltä, että pahin sairastelusuma on takana päin - päästiin vihdoin pari viikkoa sitten pitämään myös kahdet rästiin jääneet synttärijuhlat.

 

Kesän jälkeen olemme keskittyneet rakentamaan entistä toimivampaa arkea. Kun arki koostuu kouluasioista, päiväkotijutuista, opinnoista, töistä (toisen kokoaikaisesta, toisen keikkaluonteisesta), harrastuksista ja omasta tutkimuksestani, pitää olla pakka aika hyvin kasassa, jotta kaikki toimisi edes sinne päin. Tähän väliin mainittakoon, että koko kesä yritettiin elää tässä taloudessa mahdollisimman vähällä stressillä. Arki sai mennä omalla painollaan, kunhan jokainen oli päivisin siellä missä kuuluikin olla. Vanhoja tekstejä selatessa tajusin, etten ole täällä edes kertonut, että puolisoni valmistui kesäkuussa uuteen ammattiinsa tavoiteajassa ja on siitä lähtien ollut kokopäiväisesti töissä, vaikka aloittikin työt osa-aikaisena jo keväällä. 1/2 perheen opiskelijoista on siis jo valmistunut - näin ne vuodet vierivät!

Arkea sujuvoittaaksemme laadimme alkusyksystä viikkoaikataulun, johon listasimme suurin piirtein kaikki kotityöt. Tehtävät jaoimme ikätasoisesti kuopusta lukuun ottamatta jokaiselle perheenjäsenelle, ja muutamien viikkojen jälkeen listaa modattiin vielä toimivammaksi. Yllättävää kyllä - tai ehkei kuitenkaan niin yllättävää -, kyseinen lista on osoittautunut melko toimivaksi ratkaisuksi arjen haasteisiin. Onpa ollut virkistävää, kun kerrankin arki tuntuu  toimivan ihan kivasti, ja lapset ovat innostuneet esimerkiksi ruoanlaitossa avustamisesta. Seuraavaa sudenkuoppaa odotellessa...

 

 

 

Opiskelukuulumisia tähän väliin sen verran, että LT5-vuoden viimeinen kurssi, lastenpsykiatria on nyt vähän yli puolivälissä. KNK:n jälkeen vain 3 op:n opintojakso tuntuu kevyeltä, mutta kaikenlaista pientä puuhaa etenkin "omalla ajalla" tehtäväksi mahtuu tähänkin kurssiin. Tämän kurssin jälkeen siirryn kokonaan LT6-opintojen pariin, ja loppusyksy on kovin tiivis. Yritänkin vähän etupainotteisesti kurkkia seuraavien kurssien materiaaleja ja valmistautua samalla myös syöpätautien tenttiin, sillä lastenpsykiatrian ja syöpätautien tenttien välillä on vain viikko. Lisähaastetta loppusyksyyn tuo tuleva muutto, sillä pääsemme kuun vaihteessa vihdoin muuttamaan hieman isompaan asuntoon! Kuten elämässä yleensä, asiat kasautuvat juuri siihen kohtaan, jossa on muutenkin täyttä. En toki valita, sillä kuten täällä jo mainitsin, nykyinen asunto ei ole missään kohtaa tuntunut kovin mieleiseltä.

Arki rullaa tällä hetkellä omalla painollaan. Nautin kovasti niistä - nykyään melko harvinaisista - hetkistä, kun saan opiskella yksin kotona. Iltapäivisin kotona ovat usein paitsi omat koululaiset, myös heidän ystäviään, joten silloin on harvemmin riittävän rauhallista opiskeluun. Joka tapauksessa nautin suuresti tästä tilanteesta, jossa voin yleensä olla kotona lasten saapuessa koulusta, ja muutenkin arki on omalta osaltani kiireetöntä ja melko vapaatakin, vaikka puuhaa riittääkin niin kotona kuin sen ulkopuolella. Töitä teen jokusen vuoron kuukaudessa, mikä on tuntunut ihan hyvältä tahdilta etenkin näiden tiiviimpien kurssien kylkeen. Vaikuttaa siltä, että tasapaino on jokseenkin löytynyt, vaikka tuskin elämästäni koskaan täysin vakaata ja stabiilia saadaankaan - enkä sitä edes toivoisi! Ensi syksynä kenties ovat jo ihan toiset kuviot, joten otan täyden ilon irti viimeisestä (perustutkinto-)opiskeluvuodestani. 

 

 

Mutta nyt pitää palata opiskeluiden pariin. Huominen seminaariesitys pitää vielä tarkastaa tälle päivää. Mukavaa viikon jatkoa teillekin!

Opiskelupäiväni 10

Lokakuun viimeistä päivää viedään, joten on lokakuisen opiskelupäivän aika. Viime viikko vietettiin syyslomaa, tosin osittain töiden merkeissä, ja maanantaina alkoi lastenpsykiatrian kurssi. KNK päättyi ennen syyslomaa tenttiin, joka oli yllättävän kiva kompakteine kysymyksineen. Mutta nyt ollaan jo siinä pisteessä, että LT5 on yhtä kurssia vaille valmis. Vitosen oikeuksia toki saanen odotella tovin jos toisenkin, sillä yliopiston järjestelmä vaihtuu eikä opintosuorituksia saada kirjattua heti tenttitulosten jälkeen. Vaan eipä niillä oikeuksilla kiire ole, kun en aio kylmiltään lähteä mihinkään päivystelemään. Lastenpsykiatria on opintopisteiden valossa kevyempi kuin KNK, mutta erinäisiä omalla ajalla tehtäviä pieniä tehtäviä vaikuttaa olevan runsaasti. Pidemmittä puheitta kohti lokakuista opiskelupäivää! Kuvat ovat jotain vanhoja, koska en muistanut kuvata juuri kyseisenä päivänä.

Klo 7.00

Herätys! Tänään on pelkkää etäopetusta, joten voin nukkua jopa seitsemään. Herätyksen jälkeen aamutoimet, joka päivä liki samanlaisina toistuvat rutiinit, joista olette lukeneet näistä postauksista monen monta kertaa.

Klo 8.15

Koneen ääreen ja etäopetus käyntiin! Lastenpsykiatriassa on vuorossa teoriaseminaari, johon myös minulla parini kanssa on oma lyhyt esitys. Parituntinen vierähtää mukavasti käytännönläheisten aiheiden parissa. 

 

 

Klo 10.00

Opetus päättyy. Valmistaudun lähtemään KYSille opiskelemaan iltapäiväksi. Tutkimusta pitäisi taas saada eteenpäin, ja kalastelen opiskelukavereistani seuraa, jotta saisin helpommin jotain tehdyksikin! Iltapäivisin kotona opiskelu on aika mahdotonta koululaisten ja usein myös heidän kavereidensa ollessa kotona.

Klo 11.00

KYSillä ollaan! Käväisen pikaisesti tietokoneella katsomassa parit mieltä askarruttaneet asiat ja suuntaan sen jälkeen syömään kavereiden kanssa. Lounastauko venähtää pitkäksi.

Klo 12.30 - 14.30

Teen tutkimushommaani eteenpäin samalla kun kaveri opiskelee viereisellä koneella. Välillä autan (tai yritän auttaa) häntä tietoteknisissä ongelmissa. Teen korjauksia omaan artikkeliini ja lähettelen välillä viestejä ohjaajilleni, kun tulee ongelmia. Toiseen viestiini jään odottelemaan vastausta, joten laitan koneen kiinni ja päätän jatkaa toisella kertaa.

 

Klo 14.30 - 16

Kahvilla kavereiden kanssa. Nautin kerrassaan suuresti tästä viimeisestä(kin) opiskeluvuodesta, kun vielä voidaan viettää (toki oman elämäntilanteeni antaessa myöten) kiireettömästi aikaa yhdessä. Tiedän jo nyt, että tulen kaipaamaan tätä aikaa. <3

Klo 16.15

Hakemaan lapsukaisia hoidosta. Matkalla soitan koululaisille, jotka eivät tavallisesta poiketen ole soittaneet minulle koulun jälkeen. Kaikki hyvin kuulemma. Kävelen pienten kanssa kotiin, ja suurimman osan matkasta joudun kantamaan kuraista kuopusta, koska rattaat ovat jääneet kotiin. Kerrankos sitä, totean, kun matkalle putoaa milloin pipo, milloin kumisaapas...

Klo 17.00

Vihdoin kotona, olipa pitkä ja tuskallinen taival! Laitan ruoan uuniin, ja sen valmistuttua tarjoilen sitä lapsille. Itselläni on vähän kiirettä, kun huomisen teoriaseminaariesitys on vielä omalta osaltani tekemättä. Perehdyn silmät ristissä lapsen kommunikaatiotyyleihin ja kehitykseen.

 

 

Klo 18.00

Esitystä lastenhoidon lomassa väsätty. Huomenna on tiedossa kuopuksen synttärijuhlat, rästiin jääneet nekin, joten nyt leivon kakun. Kakun ollessa uunissa järjestelen kämppää, yritän estää kuopusta kiipeilemästä pöydillä ja muuta perusmeininkiä. 

Klo 19-21.30

Iltatoimia, kakun ja juhlien valmistelua, kakun koristeiden askartelua ja sen sellaista. 

Klo 21.30

Kylläpä väsyttää! Vilkaisen vielä huomisen esityksen, onko parilta tullut siihen muutoksia. Ei ole, joten ei kun nukkumaan ja huomista kohti! Huomenna luvassa lisää etäseminaarimeininkiä, kiireinen aikataulu ja ne synttärikahvit. Mukavan tapahtumarikas syksy jatkuu. :)

 

Seuraavat viikot vierähtävät siis lastenpsykiatrian parissa. Paljon kiinnostavia ja tulevaisuuden kannalta hyödyllisiä teemoja kurssilla varmasti käsitellään, vaikka kurssi onkin vasta alussa. Muista opinnoista ja syksyn jatkumisesta lisää pohdintaa seuraa myöhemmin. Palataan taas opiskelupäivien pariin marraskuussa!

Opiskelupäiväni 9

Heippa! Tammikuussa aloitetut opiskelupäivät saavat kesätauon jälkeen taas jatkua. Nyt esittelyssä siis syyskuinen opiskelupäivä. Kolme elokuista opiskeluviikkoa hujahtivat ohi niin vikkelästi, etten edes muistanut koko "opiskelupäiväni"-sarjaa. Eipä niistä muutenkaan olisi kovin paljoa sanottavaa löytynyt, kun opiskelupäivä tarkoitti etäyhteyksien päässä istumista tyypillisimmin 8 tuntia päivässä. Joten nyt: syyskuisen opiskelupäivän vuoro!

 

 

7.00

Kello soi. Olen nukkunut huonosti, joten tavoistani poiketen torkutan kokonaiset viisi minuuttia!

7.05 

Laahaudun ylös. Laittelen lapsukaisia valmiiksi hoitopäivää varten, teen kampauksia ja autan pukemisessa. Pikkuisin on vallan ihastunut uusiin kenkiinsä ja kopsuttelee niillä heti aamusta.

7.45

Pienimmät lähtevät miehen vieminä hoitoon. Vielä on koulukuvaukseen menevän kampaus laittamatta - onpahan muuten tarkat ohjeet, miten hiukset pitää laittaa! Yksi lapsista on vielä tänään toipilaana kotona. Tuttuun tapaan talon hiljettyä hoidan omat aamutoimet ja syön aamiaista.

 

 

8.00

Siirryn kahvin kanssa tabletin ääreen. KNK-kurssilla seminaarit ja muut yhteiset opetukset ovat etänä, ryhmäopetukset läsnä. Ihan mukava tällainen hybridimalli, kun ei tarvitse joka päivä raahautua paikan päälle. En jaksanut eilen riittävästi perehtyä seminaarin aiheeseen, joten tehtävää jäi vielä aamullekin. Katson päivän seminaariin liittyen videoita ja artikkeleita korvaperäisestä huimauksesta ja vilkuilen oppikirjaakin aiheen tiimoilta. Lisäksi katson sähköpostit ja muut tiedotuskanavat, joissa ei ole kerrassaan mitään uutta.

9.15

KNK-seminaari alkaa, aiheena siis tänään kuuloviat sekä korvaperäinen huimaus. Mielenkiintoinen seminaari! KNK eli korva-nenä-kurkku-kurssia olen odottanut jo pitkään, mutta kurssi on vasta alussa, joten en tiedä vielä, vastaako kurssi odotuksia. Toipilas tarvitsee oman siivunsa huomiosta myös seminaarin aikana, joten jälleen kerran osa menee ohi korvien.

11.00

Seminaari päättyy. Lounashetkellä kokeilussa kauppatilauksen mukana tutustumistuotteena tullut Saarioisten uutuus, jonkinlaista kanapataa italialaisittain. Muuten hyvää, mutta oliiveista en oikein pidä edelleenkään! Lounaan jälkeen pelataan toipilaan kanssa Blokusta.

 

 

12.00

Takaisin opiskelujuttujen ääreen. Huomenna on taas harkka, johon on liuta ennakkotehtäviä kirjattuna. Katson tarvittavat videot (onneksi ne ovat lyhyitä) ja selailen piakkoin avautuvan alkukuulustelun materiaalia. Jostain syystä pääsykoeajoista lähtien etenkin korvan anatomia on ollut tosi vaikeaa hahmottaa, joten vietän tovin jos toisenkin näiden teemojen parissa.

14.00

Nyt riittää opiskelu, keskittymiskyky on vielä kesälomalla. Soittelen neuvolaan ja varaan lapselle ajan tarkastukseen. Koululaiset puuhaavat omiaan ja minä saan tehtyä omia juttujani. Luen kirjaa ja otan rennosti.

14.30

Päivällisen valmistelua ja muuta kotihommaa. Puolison isä piipahtaa ohikulkumatkalla tuomassa tuliaisia.

 

 

15.30

Ryhmäliikuntatunnin aika! Yllättävän suosittuja ovat kaikki nyt alkusyksystä, mutta onneksi toisinaan, kuten nyt, saan peruutuspaikan. Kesän jäljiltä haetaan vielä kuntoa, mutta tästäpä sekin taas lähtee. Hyvä mieli ainakin tulee! Tunnilta kotiin ja päivälliselle, jonka olin aiemmin päivällä valmistanut.

Klo 17.50

Lapsukaisen harrastusaika, mies lähtee kuskaamaan ja viettää samalla omaa aikaa. Minä vietän leppoisaa iltaa muiden muksujen kanssa, joskin ehtiväisen kuopuksen perässä saa aika lailla jatkuvasti kulkea.

19.00

Lasten iltatoimet.

  

 

Klo 20.00

Vilkaisen, pitääkö kirjaamani huominen aikataulu paikkansa ja olenko tehnyt kaiken tarpeellisen. Tällä kertaa olen. Laitan vielä tavarat valmiiksi aamun läsnäolo-opetusta varten. Sen jälkeen loppuilta vapaata, nähdään miehenkin kanssa ensimmäistä kertaa tänään kunnolla. :D

Klo 21.30

Ja nyt nukkumaan!

 

KNK:ta on nyt takana reilu viikko eli reilu neljäsosa. Vaikuttaa tosi jämptisti järjestellyltä kurssilta, mikä on aina opiskelijan taakkaa helpottavaa. Mielenkiintoisia opetuksia on tähän mennessä tullut vastaan. On ollut ihanaa palata takaisin opiskelijan rooliin, jossa aina joku tietää, missä pitäisi olla ja mitä tehdä. :D Tähän asti on ollut mukavaa, ja nähtäväksi jää, mitä kaikkea seuraavat viikot tuovat tullessaan!

LT5 - mietteitä menneestä lukuvuodesta

Kesä on alkanut ja LT5 tältä erää onnellisesti ohi. Koska on aina kiva vilkaista taaksepäin ennen suuntaamista kohti tulevaa, nyt seuraa koonti kuluneesta lukuvuodesta. Viime vuoden vastaavan postauksen löydät täältä! Tänä lukuvuonna kävin loput LT4:sta (kirurgia) sekä suurimman osan LT5-vuodesta (kaiken muun paitsi KNK:n ja lastenpsykiatrian). Opintopisteitä suoritettavanani on vielä suurin piirtein 60 op, joista 24 op (= 4 kk) pakollisia harjoitteluja eli amanuenssuureja. Kuvituksena - totta kai - pieniä palasia kuluneen vuoden opiskeluhetkistä!

Yleisesti koen saaneeni tänä vuonna erityisesti varmuutta omaan tekemiseeni. On ollut ihan mahtavia ja ihan kamalia hetkiä, mutta pääosin aika tasaisesti on tämä vuosi mennyt. Tuntuu tosin, että syksystä on kulunut äärettömän pitkä aika. Alkusyksy oli aika haastavaa, kun piti 100 % opiskelujen (sekä minun että miehen) lomassa hoitaa kuopusta kotona. Onneksi ollaan saatu ympärille ihania ihmisiä, jotka kävivät välillä jeesaamassa pikkuisen kanssa niin, ettei mitään opintoja syksyltä jäänyt rästiin. Kirurgia yllätti minut todella positiivisesti,  se oli laaja mutta hyvin järjestetty kurssi. Lempijuttujani taisivat olla leikkaussalikäynnit sekä päivystyksen seuranta. Loman jälkeen siirryin silmätauteihin, joka oli melko vaivaton kurssi. Sitä seurannut tk-jakso oli sitten kaikkea muuta, ja ehdottomasti etenkin henkisesti kuluneen lukuvuoden raskain pala. Kevät sujahti mukavasti ensin lasten-, sitten naistentauteja opiskellen. Väliin mahtuivat lisäksi yleislääketieteen, englannin sekä kliinisen ravitsemustieteen kurssit, jokainen melko pieni opintokokonaisuus mutta yhdessä kohtalaisen työllistävät.

 

Jos LT4 sujui mukavasti ja sisälsi pitkään odotettuja kursseja, vitosvuosi ei (tähän mennessä ole) ollut lempparini ollenkaan - paitsi lastentautien osalta. Tasaisen varmasti on kuitenkin myös tämä vuosi suoritettu, ja vähiten suosikkikurssistani (naistentaudit ja synnytysoppi) sain paljon uutta oppia ja motivaatiotasooni nähden suuresti ilahduttaneen arvosanan. Kuluneen lukuvuoden aikana

• mukavinta oli oppia lisää eri aihealueista ja saada varmuutta ja luottamusta omaan tekemiseen ja osaamiseen
  
• raskainta oli etenkin loppusyksystä mutta oikeastaan koko lukuvuonna piinanneet omat terveysongelmat, joiden vuoksi myös opinnot tuntuivat välillä raskaammilta kuin muuten ehkä olisivat tuntuneet
  
• eniten opin sillä lyhyellä tk-jaksolla, ehdottomasti, lisäksi sanelu on nykyään jo hyvin hallussa
  
• vielä kehitettäväksi jäi no, aika moni lääkärin työn osa-alue, joita parhaiten oppinee työelämän puolella...
  
• innostavinta oli huomata oma edistymisensä niin tiedollisesti kuin taidollisestikin eri opintojaksojen yhteydessä - etenkin tk-jaksoilla sai huomata oman ajattelunsa kehittyneen, mikä oli kivaa
  
• eniten haasteita oli alkusyksystä opintojen ja pikkuisen hoidon yhteensovittelussa

Jokseenkin mitäänsanomaton fiilis jäi tästä lukuvuodesta, mutta syytä sille en osaa oikein eritellä. Syksyllä on luvassa alkuun luentoja, sitten käymättä jääneet LT5-opinnot KNK ja lastenpsykiatria (näitä odotan), joiden jälkeen loput LT6-opinnot. Omalla kohdallani LT6 ei ole niin keveä kuin muilla, mutta ei se mitään. Joka tapauksessa teoriaopinnot saan - jos kaikki menee hienosti, kuten tähän asti on mennyt - purkkiin yhtä aikaa muun kurssin kanssa, mikä on totta kai upeaa!

 

 

Mutta ennen viimeistä (apua) opiskeluvuotta on selvittävä koetuksesta, jota ensimmäiseksi kandikesäksi kutsutaan. Syksyllä opintoihin - viimeistä kertaa - palaa kokeneempi mutta toivottavasti alastaan vieläkin innostuneempi opiskelija. Kutosen opinnoista lisää tuonnempana, sillä ennen sitä on vielä kokonainen kesä elämättä! Ehkäpä ensi kerralla kirjoittelen kesätyötunnelmista.

Kauniita kesäpäiviä teille jokaiselle ja tsemppiä kullekin omiin elämäntilanteisiinsa!

Kohti ensimmäistä kandikesää

Toukokuiset päivät lipuvat ohitse kuin varkain, ja ensimmäisen kandikesäni alkuun on enää pari hassua päivää. Aiemmin kirjoitinkin jo tunteista, joita uudelle uralle astuminen on herättänyt. Tähän mennessä olen pikkuisen työkokemusta kerännyt, mutta ensimmäinen kandikesä on asia, joka suorastaan vaatii oman postauksensa.

Siirryn työelämään saman tien opintojen päätyttyä, ja opiskeluvuoden ja kesätöiden välillä on vain tämä viikonloppu. Minun siis tulisi muuttua vastaanottoa seuraavasta kandista lääkärin sijaiseksi suunnilleen yhdessä yössä. Melkoinen harppaus, etten sanoisi. Toisaalta on ihan hyvä, etten liiaksi ole ehtinyt stressata töiden alkua, kun opintoja on riittänyt ihan loppuun saakka.

 

 

 

Päällimmäisinä tunteina ennen kandikesän pyörteisiin sukeltamistani ovat jännitys ja innostus. On yhtä aikaa ihanaa ja kamalaa päästä (joutua) kokeilemaan siipiään työelämässä. Vaikka kesä vähän jopa pelottaakin, olen onnellinen tästä mahdollisuudesta tehdä töitä jo opiskeluaikana. Uskon, että kun on käytännön kokemusta alla, on helpompi ottaa lopuista opinnoista paras hyöty irti. On myös sanottava, että minun on monestakin syystä parempi olla kandikesän kynnyksellä nyt kuin vuosi sitten.

Olen valmistautunut kesään (muka niin) huolellisesti, osallistunut lukemattomiin webinaareihin (joista vain osa on koskenut käytännön lääkärin työtä) ja imenyt joka puolelta oppia itseeni niin paljon kuin suinkin voin. Olen järjestellyt koululaisten asioita siten, että voisin itse olla töissä mahdollisimman stressittä. Eniten olen kuitenkin keskittynyt siihen, miten ihmeessä aion jaksaa tämän kesän. Olen saanut paljon vinkkejä siihen, miten pystyä ja jaksaa, mistä saada tukea ja niin edelleen. Silti nyt, kandikesän kynnyksellä, en rehellisesti sanottuna todellakaan tiedä, miten aion selvitä. Se selvinnee aikanaan kesän edetessä.

 

 

Ensimmäinen kandikesä on yksi niistä kokemuksista, joita ei varmasti koskaan unohda. Meni miten meni ja kävi miten kävi, työt alkavat kohta. Toivon vain, että siinä kohtaa olen riittävän valmis.

 

Tsemppiä kaikille muillekin (kesä)töitä aloittaville! Hyvin me pärjätään.

Opiskelupäiväni 5

Toukokuu. Tällä hetkellä ollaan terveyskeskusjaksolla, mutta opiskelupäivää kirjatessa opiskelin vielä naistentauteja. Tammikuun, helmikuun, maaliskuun ja huhtikuun opiskelupäivät löydät kuukauden nimeä klikkaamalla. Viidennen lukuvuoden viimeinen opiskelupäivä, olkaapa hyvät!

7.15

Kello soi, muut ovat jo hereillä. Autan pienimpiä vaatteisiinsa ja isompia tavaroiden löytämisessä samalla kun hoidan omia aamutoimiani.

7.45

Kämppä tyhjenee, kun muu perhe lähtee hoitoon, kouluun ja töihin. Omat aamutoimet ja aamupala (sekä tietysti kahvi!) rauhassa, ihanaa! (Tosin pitää tarkastaa vielä kymmenennen kerran, ettei minun sittenkin pitänyt olla jossakin jo klo 8...)

 

8.30

Lähden kontrollikäynnille, vaihteeksi siis potilaan roolissa. Vähän jännittää, ehdinkö käynniltäni ajoissa valmistautumaan opetukseen, mutta se on onneksi turha pelko.

9.30

Pukkarilla potilas vaihtuu vilauksessa opiskelijaksi: työvaatteet ylle, takki niskaan ja työkenkien sujautus jalkaan. Vielä pitää tarkastaa, että suorituslappunen on mukana - pahinta on se, jos sitä ei löytyisikään mistään!

9.50

Naistentautien opetusta, tuttuun tapaan haastatellaan ja tutkitaan, vastaanoton jälkeen sanellaan. Ihmeesti vaan monessa asiassa kurssin myötä rutinoituu, ja yksi opiskelun lempijutuistani onkin se, kun kurssin lopulla voi aina todeta edistyneensä niin tiedollisesti kuin taidollisestikin. Sanelu on myös nykyään hyyyvin paljon pienempi peikko kuin aiemmin - toisin kuin viime syksynä pystyin kuvittelemaan. Itse asiassa en nykyään enää millään jaksaisi kirjoittaa tekstejä, koska sanelu on niin paljon nopeampaa.

11.45

Syömään! Sen jälkeen pukuhuoneelle vaatteiden vaihtoon ja kaverin luo kertailemaan gynen oppeja.

 

 

12.30 

Kaverin kanssa opeteltavien asioiden kertailua, tosin vähintään puolet ajasta menee kahvinjuontiin ja muuhun jutteluun. Taas kerran tuntuu, että toinen on niin paljon paremmin kartalla kaikesta. Jos jotain "normiajasta" kaipailen, se on ehdottomasti yhteisöllinen opiskelu, luennot ja muut.

15.30

Ohops, tuli kiire hakemaan lapsia! Kipitän äkkiä päiväkodille ja nappaan lapset mukaan. Tulee ehkä vähän huono äiti -fiilis, kun en huomaa pienintä pihalla ollenkaan vaan ajattelen automaattisesti, että hän on sisällä. :D

16.00

Kotona taas pitkän ja polveilevan kotimatkan jäljiltä. Koululaisen kaveri on käymässä, toinen koululainen taas on kaverinsa pihalla käymässä ja tulossa kohta kotiin.

17.30

Perheen yhteinen ruokailuhetki. 

 

 

18.00 

Väsyttää aivan armottomasti, mutta ei auta. Palautettava opiskelutehtävä on vielä lähes kokonaan tekemättä. Eipä auta kuin perehtyä potilastapaukseen, leikkausriskeihin ja toimenpiteen suunnitteluun! Kirjoittelen vielä muutamia muistiinpanoja, jotka jäivät päivän opiskeluhetkeltä kesken.

19.30

Lasten iltatoimet, iltapalat, pesut ym tutut kuviot, joissa vierähtää hetki jos toinenkin. Lapset huoneisiinsa ja äänikirja kuulumaan, Harry Potter -fanitus on siirtynyt jo seuraavaan sukupolveen!

21.00

Hiljaisuus eli omaa aikaa! Hetki kirjan lukua, sitten pää tyynyyn. Huomenna pitäisi taas olla pirteänä liikkeellä heti aamusta...

 

 

Tällaisia olivat viisi satunnaisesti valikoitunutta opiskelupäivää, yksi kultakin kuluneelta kuukaudelta. Olen näiden kirjoittamisen aikaan aina todennut, että elämäni on kyllä kerrassaan tylsää. :D Mutta oikein hyvä niin, tasainen arki on ihan just parasta! Kesäaikaan ei varsinaisia opiskelujuttuja tehdä (vaikka opiskeltavaa aivan takuulla riittää!), joten taidan palata opiskelupäivien osalta asiaan elo- tai syyskuussa. Muita kuulumisia kenties kesänkin aikana kirjoittelen. :) 

Uuden työuran alussa

Moikka! Lupasin palata tarkemmin uuden ammatin herättämiin fiiliksiin. Aiemmin olen jo kirjoitellutkin siitä, miltä tuntuu opiskella toista ammattia sekä yleisesti työssä jaksamisesta. Jokaiselle pidempään blogiani lukeneelle lienee tullut tiettäväksi se, että opiskelun olen kokenut pääosin melko helpoksi ja ajoittain jopa stressittömäksi, vaikka melkoisia aallonpohjiakin on näiden viiden vuoden aikana koettu. Olen myös menestynyt opinnoissani mukavasti arvosanoista päätellen. Opiskelussa on selkeät raamit, kurssien tavoitteet sekä rajatut aikataulut, jotka helpottavat huomattavasti niin ajanhallintaani kuin tarpeellisten sisältöjen omaksumistakin. Opiskelua ja työtä vertailin aikanaan täällä, ja tässä postauksessa pohdiskelin, miltä tuntuu olla oman alan töissä.

 

 

 

 

Sen sijaan työelämä on aina ollut minulle opiskelua vaikeampi pala. Suoriudun töissäkin vähintään ihan hyvin, mutta etenkin aloittaminen on hankalaa.  Sitä se tosin taitaa olla monelle muullekin. Jotenkin toivoin olevani toisen ammattini kohdalla "valmiimpi" kohtaamaan työelämän, kun sen aika koittaa. Toiveistani huolimatta nelosen työoikeuksien kirjautuminen Terhikkiin ei ollutkaan niin riemukas hetki kuin etukäteen ajattelin sen olevan. Ihan yllätyin siitä, miten paljon asia suorastaan ahdisti - se, että olen ihan oikeasti astumassa työelämään eikä entiseen ole enää paluuta. Ensimmäiseen ammattiini verrattuna olen huomannut sopeutuvani uusiin työpaikkoihin ja -tehtäviin nykyään nopeammin, mikä on totta kai plussaa. Mutta nyt uuden uran herättämiin tunteisiin:

 

Epävarmuus kuuluu asiaan aina, kun aloitan jotain uutta. Sopiva määrä epävarmuutta auttaa pysymään skarppina ja esimerkiksi varmistamaan kokeneemmalta kollegalta ne asiat, joita ei itse vielä täysin hallitse. Ajattelenkin, että epävarmuus myös suojaa monelta. Liika epävarmuus kuitenkin vie tilaa muilta ajatuksilta ja heikentää ainakin omaa toimintakykyäni. Liiallisuuksiin menevää epävarmuutta on välillä hankalaa suitsia, mutta uskon, että kokemus auttaa siihen parhaiten. Kun vähitellen saa alle hyvin menneitä tilanteita, alkaa epävarmuuskin tuntua siedettävämmältä. Tuskin pääsen epävarmuuden tunteesta koskaan kokonaan, mutta kuten sanottua, sopiva määrä epävarmuutta pitää myös nöyränä ja oppimiskykyisenä.

 

Riittämättömyys on ainakin minulle yksi vaikeimmista työhön liittyvistä tunteista. Riittämättömyyden tunteeseen liittyy vahvasti vaativuus - pohdinta siitä, teitkö varmasti parhaasi ja vaikka olisit tehnytkin, onko se tarpeeksi. Osin riittämättömyyden tunteen vuoksi olen ollut lähellä uuvuttaa itseni, omalla alallani kun työt eivät tekemällä lopu. Vaikka on olemassa tietty minimitaso, jolla työt tulee hoitaa, tasoa eli työn määrää tai laatua voi hilata ylöspäin rajattomasti. Riittämättömyyden tunne ei tietenkään aina tule ihmisestä itsestään: myös työyhteisön vaatimukset voivat olla liian suuria omaan osaamiseen tai kokemukseen nähden. Parhaiten riittämättömyyden tunteen kanssa pärjään, kun pidän mielessä, että jokainen on aloittanut joskus jostain - ja muistan hengittää.

Innostus on toistaiseksi näytellyt aika pientä roolia työhön liittyvissä ajatuksissani. Kyse ei ole siitä, ettenkö olisi myös onnellinen ja innoissani uudesta roolistani, vaan siitä, että edellä mainitut tunteet ovat vallanneet suurimman osan tunnetilastani. Hetkittäin saan pikkuruisia onnentunteita lääkärin roolin uutuudenviehätyksestä tai onnistumisen kokemuksista. Erityisen innostavia ovat olleet hetket, kun töissä jokin ajatusketju on loksahtanut kohdilleen ja yksittäiset opitut asiat yhdistyneet loogiseksi kokonaisuudeksi. Innostusta ja työmotivaatiota kasvattavat suuresti myös kiitokset, kauniit sanat ja hyvä palaute, joita niitäkin olen onnekseni jonkin verran saanut.

 

 

 

Oppimisen ilo on yksi suurimmista motivaation lähteistä. Ensimmäiset kerrat, olivatpa ne "perustyötä" tai vaikkapa toimenpiteitä, jännittävät suuresti, mutta jälkikäteen fiilis on mahtava. Vaikka opintojen aikana pyritäänkin saamaan mahdollisimman paljon harjoitusta myös käytännön asioihin, paljon on tässä vaiheessa vielä oppimatta, ja moni asia jää opeteltavaksi työelämässä. Toistaiseksi eniten oppimisen iloa olen kokenut hyvin menneistä toimenpiteistä, itse hoidetuista asioista sekä positiivisista palautteista, joiden perusteella olen kokenut kehittyneeni vuosien varrella. Omien vahvuuksien löytäminen ja niiden hyödyntäminen töissä lisää työmotivaatiota ja innostaa opettelemaan ja oppimaan aina vaan lisää. Omalla kohdallani vuorovaikutus on yksi vahvuuksistani, ja ihmisten kohtaaminen lempijuttujani niin aiemmassa kuin tulevassakin ammatissani!

Vaikka ammattiin kasvu on innostavan lisäksi ainakin ajoittain kivuliastakin, lyhyessäkin ajassa olen oppinut, että lopulta pärjään kyllä. Vaikka tunteet ovat samoja kuin ensimmäistä työtäni aloitellessani - ja hyvin samantyyppisiä kuin pääsykoeprosessin aikana! -, työkalut niiden kanssa toimimiseksi ovat huomattavasti parempia kuin silloin. Vastaan tulee monenlaisia tilanteita ja jatkuvasti uusia asioita, mutta uskallan edes pienesti ajatella, että minä selviän tästäkin.

Ensimmäistä tai uutta työuraa aloittelevat, kuulostaako yhtään tutulta vai mahdankohan olla ihan yksin ajatusteni kanssa?

 

Onnistumisia, suunnitelmia ja ilon aiheita

Moikka taas! Toukokuu on täällä ja sitä myöten viidennen lääkisvuoden viimeinen opiskelukuukausi! 5. lukuvuosi on ainakin omalla kohdallani klinikan lukuvuosista pisin, kun se jatkuu peräti toukokuun loppuun saakka. Aiemmin kesälomille on päästy viimeistään toukokuun alkupuolella, ja ensi vuonnahan valmistuminen meidän vuosikurssillamme koittaa jo huhtikuussa - itselleni toki ei vielä silloin, kuten olen jo aiemmin maininnut.

 

 

Gynen kurssi on loppusuoralla, enää tentti jäljellä. Jokseenkin pitkältä on tämä kurssi tuntunut, alkoihan se jo liki kaksi kuukautta sitten. Onnistumisiakin on tullut ja hyvä niin, kehitystä on aina mukava saavuttaa. Vaikkei tk-työ vielä ensi kesänä kutsukaan, gynen kurssilta olen saanut varmuutta tekemiseen sekä totta kai uutta oppia. Edelleenkään kirurgia minusta ei leivota, joten tuskinpa gynekään kutsuu jatkossa muuta kuin sen verran, mitä tk-työssä vastaan tulee.  Tenttiä seuraavana maanantaina alkaakin lääkiksen viimeinen pakollinen tk-jakso, jonka onneksi saan käydä Kuopiossa.

 

Ilonaiheenani mainittakoon, että ryhmäjaot ensi vuodelle ovat tulleet, ja mikä parasta, omalta kohdaltani lääkiksen kaikki hajautukset ovat takana päin! Ensi lukuvuonna käytävistä kursseistani KNK- eli korva-nenä-kurkku-kurssiin (LT5) liittyy osalle ryhmästä hajautus, samoin LT6-opintoihin kuuluvaan sisätautien täydentävään opetukseen. Nämä molemmat saan kuitenkin kokonaisuudessaan suorittaa Kuopiossa, mistä olen totta kai iloinen. Hajautettua opetusta omalle kohdalleni sattui kolmen kurssin kohdalla, kaikki tämän lukuvuoden aikana. Hajautuksessa olen ollut niin Jyväskylässä, Mikkelissä kuin Joensuussakin. Ilokseni olen päässyt hyvin vähällä hajautusten suhteen osittain HOPS-järjestelyiden vuoksi. Hajautuksissa on omat hyvät puolensa, mutta tässä elämäntilanteessa kaikki ylimääräinen säätö on, no, ylimääräistä.

 

Nyt, kun valmistuminen häämöttää sekä perheen toisella opiskelijalla (hyvin lähellä) että minulla (pikkuisen kauempana), alkavat haaveetkin nostaa päätään. Koko opiskeluajan olemme asuneet perhekokoon nähden melko kompaktissa asunnossa, joten pikku hiljaa alkavat ajatukset suuntautua muihinkin vaihtoehtoihin. Viime muuttomme tapahtui pakkoraossa, koska edellinen asuintalomme purettiin. Siinä vaiheessa oli aika lailla sama, millaiseen kämppään muutetaan, kunhan se löytyy läheltä. Täytyy sanoa, etten oikeastaan näinä 2,5 vuotena ole kotiutunut kunnolla tähän asuntoon. Vaikka muutto aina tiettyä haikeutta aiheuttaa, en usko, että jään tätä asuntoa kovinkaan kaipaamaan, vaan iloisesti lähden kohti uusia tuulia, kun niiden aika on. Tällä hetkellä muuttoa ei ole tiedossa, mutta toiveissa olisi jossain kohtaa saada lisää tilaa!

Sitten viimekertaisten kuulumisteni myös kesän suunnitelmat ovat selkiytyneet kiitettävästi. Koululaisia on ilmoitettu kesäkerhoihin ja pohdittu erilaisia vaihtoehtoja kesää varten. On siinä vaan työtä, kun yrittää kokonaisen kesän saada onnistumaan pikkukoululaisten kanssa. Nyt loppulukuvuoden ajan keskityn hoitamaan olennaiset asiat ja stressaamaan mahdollisimman vähän mistään. Kesätyöt alkavat nimittäin saman tien lukuvuoden päätteeksi, enkä sitten pääsiäisloman ole lomaillut lainkaan. Onneksi sentään elokuussa saan lyhyen lomapätkän, ja LT6 on kuitenkin aikatauluiltaan muita vuosia kevyempi.

 

Jonkinlaisen koosteen voisin tästäkin lukuvuodesta kirjoittaa, kunhan lukuvuosi saadaan onnistuneesti päätökseen. Toukokuinen opiskelupäiväkin on vielä kirjaamatta... Kivaa kevään jatkoa kaikille!

 

Opiskelupäiväni 4

Huhtikuisen opiskelupäivän aika! Linkkien takaa löydät tammikuun, helmikuun ja maaliskuun opiskelupäivät. Naistentaudit siis jatkuvat, ja mikä mukavinta, tällä hetkellä ei muita kursseja meneillään olekaan. Kliinisen ravitsemustieteen tenttikin meni suorastaan yllättävän hyvin. Mutta nyt, huhtikuinen opiskelupäiväni, olkaapa hyvät:

 

 

6.45 

Tutun kaavan mukaan ei kun ylös ja aamutoimiin!

7.45

Mies vie töihin lähtiessään pienet, minä olen isompien kanssa aamupalalla.

8.15

Isommatkin lähtevät koulutielle.

9.00

Olen valmistautumassa KYSille lähtöä varten, kun lapsi soittelee koululta. Uimakassi oli jäänyt kotiin. Hei sitten, rauhallinen aamu! Käyn viemässä kassin lapselle ja palaan äkkiä kotiin pakkaamaan loput tavarat.

 

 9.25 

Ja nyt KYSille, opetus kutsuu! Vaatevarastolta taas kerran puhtaat ylle ja vielä toinen vaatekerta mukaan huomista neuvolaopetusta varten.

9.50-11.30

Gynekologian opetuksessa. Ensin haastattelen, sitten tutkitaan yhdessä kliinisen opettajan kanssa. Tällä kertaa saan monta onnistumisen kokemusta, mukavaa! Uskaltaisinkohan sanoa jopa, että alan vähitellen lämmetä naistentaudeille?

11.45

Vaatteiden vaihto, työvaatekerta ja sisäkengät huomista opetusta varten reppuun ja äkkiä kotiin.

12.00

Kotona. Lämmitän pikaisesti eilistä ruokaa ennen iltapäivän opetusta. Hyvin harvoin meillä on iltapäivän opetusta, mutta tänään sattuu olemaan sellainen päivä. Kiirehän se taas tuli, enkä juuri ehdi tässä välissä hengähtää.

12.30 

Opetus alkaa Zoomissa, aiheena äitiyshuolto Suomessa. Siemailen kahvia opetusta kuunnellessa. Paljon tuttua asiaa ja vähän uuttakin.

 

14.00 

Hetkinen omaa aikaa. Lähetän yhden sähköpostiviestin tutkimukseeni liittyen ja saan vastauksenkin pian - josko taas saisin sitä näillä ohjein eteenpäin? Muitakin hoidettavia asioita surraa päässä, mutta en nyt jaksa paneutua niihin. Viestittelen kaverin kanssa kuulumisia.

15.15

Lähden hakemaan pieniä hoidosta. Matkalla soittelen isoimmalle, kun häntä ei ole näkynyt. Oli kuulemma saanut luvan mennä kaverilleen.

16.00

Kotona taas. Nykyään matka päiväkodilta kotiin sujuu hyyyvin hitaasti, kun 1,5-vuotias haluaa kävellä koko matkan. Uskomatonta sinnikkyyttä, etten sanoisi! Mikäpä tässä aurinkoisesta ja lämpimästä ilmasta nautiskellessa. Hetken vielä ulkoilemme kotipihalla ennen sisälle tuloa.

16.15

Kotona pötkötellään kukin tenava vuorollaan kainalossa, samalla luen kirjaa. Kuopus saa puhelimeni käteensä ja tuttuun tapaansa ottaa innokkaasti selfieitä (esimerkki alla).

 

16.45

Mies on tullut töistä, laitetaan yhdessä ruokaa ja jutustellaan koko perheen kanssa päivän polttavimmat kuulumiset. Kirjoittelen hetken tätä postausta.

18.00

Online-treeni pitkästä aikaa - pakko ottaa ilo irti näistä tunneista, kun niitä vielä järjestetään. Pikku puntti eli kuopus tuo lisähaastetta treeniin! Isommat juoksentelevat ulkona kevätillasta nauttimassa.

19.00

Lasten iltapala-aika. Mutta oho, huomiseen opetukseenhan oli ennakkotehtäviäkin... Etsin ja näpyttelen omasta mielestäni olennaisimmat tiedot ennakkotehtäviin, jotten ihan nolaa itseäni opetuksessa. Paljoa en jaksa panostaa, kuten en ikävä kyllä oikein muihinkaan gynen kurssin ennakkotehtäviin. Unohdun selailemaan muitakin opiskeluun liittyviä juttuja ja tarkistelemaan aikatauluja.

19.30 -

Tenavien iltatoimia, siivoilua, huomisten aikataulujen tarkistelua ja muita iltahommia. Kirjoittelen taas tätä postausta, kun liian nopeasti unohtuu, mitä kaikkea päivän mittaan tapahtuukaan!

21.00

Nukkumaan, tai no ensin hyvän kirjan lueskelua ja hiljaisesta kodista nautiskelua. Öitä!

 

 

Gynen kurssi on nyt reilusti yli puolivälin, ja tentti odottelee toukokuun puolivälissä. Alkaa tulla pikkuinen kiire taas, opiskelumotivaationi kun uinuu edelleen eikä ole liiemmin heräämisen merkkejä näyttänyt... Mutta, kuten lukuisia kertoja aiemminkin, teen sen, minkä ehdin ja jaksan, seuraamuksia katselen myöhemmin! Onneksi ensi kesän työt eivät ole tästä kurssista kiinni. Palataan taas opiskelupäivien osalta ensi kuussa!

 

Kevättä ja kiirettä

Kevät on viime viikkojen aikana ottanut aimo harppauksen eteenpäin, vaikka pientä takapakkiakin on nähty. Asfaltti paljastuu, lumen pinta alenee ja valoa riittää nykyisin aamusta iltaan. Kevään kanssa tasatahtia eteenpäin kiiruhtaa viides (en lakkaa hämmästelemästä ajan kulua!) opiskeluvuosi, josta on jäljellä enää 1,5 kuukautta. 

 

Harvoin sanon, että on kiire, mutta nyt tuntuu siltä. Yksistään meneillään olevat opinnot riittäisivät tällä hetkellä täyttämään jos ei kalenteria, ainakin ajatukset. Käynnissä on kuitenkin samaan aikaan niin tutkimusta kuin töitäkin perhe-elämän velvollisuuksia unohtamatta. Vielä pari vuotta sitten välttelin työntekoa opintojen aikana, mutta näköjään oman alan töihin pääsy muutti kelkan tässä suhteessa. Kevään aikana sairastelut ja niistä johtuvat aikatauluongelmat ovat jälleen tulleet tutuiksi. Tilannetta ei helpota se sinänsä onnellinen asia, että perheemme toinen opiskelija vaihtoi viimeisimmätkin etäopintonsa (toistaiseksi) osa-aikaiseen oman alansa työhön. Jälleen kerran nähtäväksi jää, miten loppukevät sujuu, ja jääkö itselleni vielä lisää opintoja rästiin. Toivottavasti kaikki menee kuitenkin juuri siten kuin on suunniteltu. Tähän asti kaikki on sujunut oikein kivasti, joten jospa sama trendi jatkuisi.

Kesää tässä taloudessa suunnitellaan tällä hetkellä kiivaasti. Kesän kuviot ovat vielä melko lailla auki sitä perustietoa lukuun ottamatta, että vuosikausien jälkeen sekä minä että mies olemme töissä koko kesän. Omat työkuvioni aiheuttavat pientä tai suurempaakin päänvaivaa, mutta toivottavasti asiat selkenevät ennen varsinaisen työrupeaman aloitusta. Tällä hetkellä fiilikset tulevaa kesää kohtaan vaihtelevat varovaisesta innostuksesta lievään paniikkiin - taas kerran pitää kohdata uuden ammatin herättämät tunteet.

 

Kaiken suunnittelun, keskeneräisyyden, kärsimättömyyden ja kiireenkin keskellä olen - kiitos korona-ajan - löytänyt itselleni sopivan rentoutumismuodon. Kuluneen vuoden aikana puikoilta on valmistunut niin pientä kuin suurempaakin asustetta, pienimpinä lapaset pikkuisimmalle ja suurimpana neulepaita - ensimmäinen koskaan neulomani - isoimmalle muksulle. En edes yritä väittää olevani mitenkään päin hyvä käsitöissä tai varsinkaan neulomisessa, mutta hyvää harjoitusta se on. On äärimmäisen ihanaa saada edes jotain pientä valmiiksi tässä kaiken keskeneräisyyden keskellä, ja harjaantumaton kädenjälkeni opettaa sietämään epätäydellisyyttä edes vähän. Nykyisin olematon keskittymiskykynikin on saanut harjoitusta silmukka silmukalta. Ja mikä parasta, jälkikasvun mielestä äidin neulomukset ovat aivan hyviä, jopa toivottuja - vielä. :D

 

 

Vaikuttaa vähitellen siltä, että helpot ja huolettomat opiskeluvuodet ovat takana. Portti työelämään on avattu, viimeisetkin opintorahakuukaudet käytetty ja uudelleen orientoitumisen aika alkanut. Itselläni toki opinnot vielä jatkuvat ainakin reilun vuoden ajan, mutta pikku hiljaa opiskelijaperheen titteli alkaa olla historiaa. Totuttelua uusi arki varmasti vaatii, vaan onpa vuosien varrella tullut nähtyä, miten sopeutuvainen ihminen lopulta onkaan. Pian ei enää muistakaan, millaista opiskeluarki olikaan, kun työt vievät mennessään. Sitäpä odotellessa!

 

Opiskelupäiväni 3

Ohoh, mitä vauhtia maaliskuu on hujahtanut! Jäipä tipalle taas opiskelupäivän kirjaaminen, onneksi ehdin kuitenkin. Kuten aiemmatkin opiskelupäiväni, osa 1 ja osa 2, kyseessä jälleen kerran randomisti valittu opiskelupäiväni mahdollisimman tarkasti iloksenne kuvattuna.

 

7.15

Kello soi. Perusjutut, aamutoimet, kahvi tippumaan ja pukeutumaan. 

7.45

Laitan pikkuisia valmiiksi hoitoon lähtöä varten, mies vie heidät tälläkin kertaa. Syön koululaisten kanssa rauhassa aamupalaa.

8.30

Koululaisetkin komennettu koulutielle. Omalta osalta viime hetken tarkastukset, missä pitikään olla ja monelta. Repun pakkaus, sen tarkistus, että kulkukortti, avaimet ja puhelin ovat varmasti mukana ja menoksi!

 

 

9.00-11.15

Naistentautien opetusta, pääsen haastattelemaan ja tutkimaan gynekologisen potilaan. Opetukset gynellä ovat korona-ajasta johtuen joko yksin tai pareittain, joten potilastapauksia tulee määrällisesti vähemmän kuin aiempina vuosina. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että tänä keväänä läsnäolo-opetuksia on pystytty järjestämään. Vastaanoton päätteeksi sanellaan, sen opettelu näkyy olevan yksi LT5-vuoden tavoitteista. Hidasta se on edelleen, mutta onneksi jonkinlainen rutiini on syntynyt.

11.15

Syömään! Tällä kertaa olen kaukaa viisas ja käyn ruokalassa syömässä.

11.30

Lääkärin soittoaika, tällä kertaa omista asioistani, sattuu sopivasti tähän väliin. Syönnin ja puhelun jälkeen kipitän pikapikaa vaihtamaan vaatteet ja saman tien kotiin. 

12.00

Kotona. Keitellään kahvit, availen koneen iltapäivän opetusta varten. Selailen sähköpostin, ei mitään uutta. Lähetän yhden viestin tutkimukseeni liittyen.

 

 

12.30 - 14

Neulomukset esiin, opetus alkaa! En tosin ehdi paljoa neuloa, kun interaktiivisessa opetuksessa pitää vähän väliä äänestää sopivia vaihtoehtoja (mitä tutkimuksia teet, miten suunnittelet jatkot, mikä on diagnoosi ja niin edelleen). Etäopetus näyttää huonoja puoliaan, kun yhteydet katkeilevat, mutta onneksi nekin korjaantuvat lopulta.

14.30

Opetuksen jälkeen lähden hetkeksi lenkille miehen kanssa. Opiskeluaika on siksikin niiiin ihanaa, kun voi keskellä päivää ulkoilla! Lunta on vielä paikoin reilusti, mutta bongaamme kevään merkkinä sitruunaperhosen.

15.00

Käväisemme kotona vaihtamassa vaatteet ja suuntaamme yhdessä hakemaan lapset. 

 

 

15.45

Kotona taas. Kirjoittelen tätä postausta, laitetaan päivällistä ja toivutaan päivästä. Miten voikin väsyttää! Onneksi kohta on taas loma. Uhraan muutaman ajatuksen huomiselle, tarkastan, missä ja milloin pitää olla paikalla. Naistentautien osalta opetusta järjestetään niin monessa eri paikassa, että saa olla tarkkana, ettei ole väärässä paikassa tai väärään aikaan!

17.00

Päivällinen perheen kesken, samalla tuttuun tapaan jutellaan jokaisen päivän päällimmäiset tunnelmat.

18.00

Online-liikuntatunti.Vaikka ei millään jaksaisi aloittaa, tunnin jälkeen on aina virkistynyt olo! Kohta tosin on ihan liian kuuma treenata kotona, joten pitää keksiä muita vaihtoehtoja.

19.00

Lasten iltatoimia, lomasuunnitelmien pohdintaa, pientä järjestelyä, omaa aikaa.

22.00

Nyt nukkumaan - aamulla pitää herätä tavallista aikaisemmin, kun opetusta on heti kasilta.

 

Näin sujui opiskelu maaliskuisena päivänä. Opiskelua on huomattavasti helpottanut se, kun nyt on meneillään vain yksi, joskin hyvin laaja, kurssi. Mutta kevättä kohti! Toivotaan, että talviunille vaipunut opiskelumotivaatio löytäisi taas tännekin, sen verran se opiskelua helpottaa kuitenkin... Nyt joka tapauksessa pääsiäislomalle, opiskelujuttuja mietitään lisää viikon päästä.

Kivaa huhtikuun alkua ja pääsiäistä kaikille!