Ohi on

Vajaat kuusi vuotta sitten, lääkiksen pääsykoepäivänä, kirjoitin postauksen, jonka otsikko oli sama kuin tämänkin. (Kyseinen teksti löytyy täältä.) Olin reilun vuorokauden aikana matkustanut perheineni 800 kilometriä, nukkunut - sen vähän mitä sain nukuttua - hotellihuoneessa, jännittänyt niin, etten saanut aamupalaa syötyä ja tietysti tehnyt pääsykokeen. Muistan edelleen sen tunteen, kun hyppäsin autoomme Savilahden rannassa pääsykokeen jälkeen ja nostin kuopuksen syliini ruokailemaan. Oli yhtä aikaa tyhjä ja kupliva olo. Kotimatka kesti tuntikausia, mutten malttanut olla kirjoittamatta tuota tekstiä heti samana iltana. Tiesin jo silloin, että ovet lääkikseen avautuvat, vaikka tietenkään en voinut olla siitä täysin varma ennen tulosten saapumista viikkojen piinaavan odotuksen jälkeen.

 

 

Nyt takana on kuusi vuotta opiskelua, kaksi preklinikkavuotta, neljä klinikassa. Alkuun koin uutuudenviehätystä niin yliopistolla kuin sairaalamaailmassakin. Sen jälkeen opinnoista tuli tuttua ja turvallista, tavallista ja tylsääkin. Matkaan on mahtunut huippuhetkiä ja aallonpohjia. Olen stressannut paljon ja nauttinut enemmän. Vuosiin on sisältynyt paljon vaikeita tilanteita, oppimista ja opettelua, aitoa iloa ja tilannekomiikkaa - asioita, joita olisi aivan turha yrittää selittää kenellekään.

Viime viikolla lääkis päättyi. Se kävi äkkiä: ensin oli 1,5 viikkoa koko kurssin etäseminaareja ja sitten ei enää ollutkaan. En oikein suostu vielä ymmärtämään, että kaikki luennot, tentit, seminaarit, ryhmäopetukset, päivystys- ja muut seurannat ovat oikeasti ohi. Vaikka välillä opintojen edetessä harmitti, kun jouduin vaihtelemaan pienryhmiäni tavanomaista tiuhempaan, se mahdollisti tutustumisen useampaan kurssikollegaan. Heitä jää ikävä. Opetuksen päättymispäivänä, kun kukin juhlisti asiaa parhaaksi katsomallaan tavalla, oli vähän samanlainen fiilis kuin aikanaan pääsykokeen jälkeen: yhtä aikaa tyhjä ja kupliva.

 

Opetuksen päättymisen jälkeen kukin on hajaantunut omiin suuntiinsa. Jollakulla on vielä syvärit viimeistelemättä, toisilla puuttuu harjoitteluja, osa lienee jo valmistunutkin. Itse vietin viimeiset opiskelupäivät sekä sen jälkeisen pääsiäisloman eteläisessä Suomessa ensin omien ja sitten puolison sukulaisten kanssa. Olihan se pakko leipoa myös kakku päättyneen lääkiksen kunniaksi.  En tiedä, miltä tämä touhuni on vaikuttanut lukijoiden silmiin, mutta itse olen varsin hämmästynyt siitä, että tämä päivä todellakin koitti! Vielä yllättyneempi olen siinä kohtaa, jos tai kun paperit kolahtavat postiluukusta.

 

 

Elämä on tarjoillut monenmoista kokemusta, huolta, elämystä ja ihan tavallista arkeakin näinä vuosina. Kuusi kesää, kuusi talvea ovat muuttaneet meitä jokaista. Paljon idealismistani on karsiutunut, vaikken kyynistyä aiokaan. Jollain hassulla tavalla minusta tuntuu, että olen löytänyt sen, mitä olen etsinyt jo kauan. Enkä tällä välttämättä tarkoita tätä ammattia, en edes tätä paikkaa, kaupunkia, yliopistoakaan.

 

Tässä ensimmäisiä tunnelmiani opintojen päättymisen jälkeen. Vielä on jotakin sanottavaa: edelleen ovat muutamat tekstit kesken, julkaisua vailla, sillä tarinani jatkuu aina valmistumiseen saakka.

Kauniita kevätpäiviä teistä jokaiselle!

Huhtikuun kuulumisia

Huhtikuuni alkoi tyttöjen mökkireissulla vanhojen (eli ikinuorten) lukiokavereideni kanssa. Olipa mukavaa päästä hetkeksi yksin reissuun ja tavata ympäri Suomea levittäytyneitä ystäviäni. Tässä elämäntilanteessa on harvinaista, ettei 1,5 vuorokauteen kukaan vaadi jakamatonta huomiotani ja junassakin voi ihan rauhassa istua katsellen maisemia ikkunasta. 

 

 

Parin kuukauden kestoinen non-stop-sairastelu päättyi maaliskuun loppupuolella. Sen jälkeen saimme hetken elää "ihan tavallista arkea", jossa jokainen oli päivisin jossain muualla kuin sängyn tai sohvan pohjalla potemassa milloin mitäkin tautia. Edelleen nautin juuri tästä tavallisesta arjesta eniten, ja erityisesti opiskelusta siksi, että tiedän näiden opintojen ja opiskelun tässä ryhmässä pian päättyvän. Tosin juuri kun ehdin iloita siitä, että sairastelut ovat takana, puolet lapsista saivat jonkin uuden taudin, ja taas mennään. Yksi yskii, toinen ja kolmas sairastavat vatsatautia, voi kuinka mukavaa.

Opinnoista avasinkin kevään sisältöä jo aiemmin. Kaikki on toteutunut suunnitellusti, ja nyt on enää seminaareja jäljellä. Viimeisenä lääkiskeväänäni opintopisteitä tulee suunnitelman mukaisesti vain 13 op (hätätilanteet 2 op, vuosille LT4-LT6 jaetusta oikeuslääketieteestä 2 op, ihotaudit 5 op ja sisätautien täydentävä jakso 4 op), sillä ongelmalähtöisistä seminaareista ei opintopisteitä saa. Suoritettuja opintopisteitä itselleni on kertynyt kuitenkin yli 25, sillä olen käynyt paitsi yhden valinnaisen kurssin, myös tohtoriopintoihin kuuluvia opintojaksoja. Yhden kurssin aioin käydä nyt keväällä omatoimisesti, mutta jouduin sen lopulta jättämään ajanpuutteen vuoksi pois. Näiden lisäksi kevään täytteenä olivat jo aiemmin mainitsemani lastentautien puolipäiväinen amanuenssuuri sekä tietysti väitöskirjani, johon käyttämääni aikaa on ihan mahdotonta arvioida, kun työstän sitä hetken silloin ja toisen tällöin.

 

 

Lääkiksen viimeisistä opinnoista, etäseminaareista, on jäljellä enää jokunen. Pitkiä päiviä koneen ääressä on vietetty, mutta sairastelut huomioon ottaen olen varsin tyytyväinen siihen, että nämäkin seminaarit pidetään etänä. Asiasisällöllisesti on ollut kiva, että vielä viimeistä kertaa käydään asioita kattavasti läpi ja annetaan hyviä vinkkejä työelämään. Lääkis päättyy virallisesti ihan muutaman päivän päästä, mutta itselläni harjoittelut 12 op puuttuvat vielä.

Tässä kuussa minulla on tulossa vielä kahden viikon loma (ja niiden aikana pari työpäivää) ja lisäksi yksi päivä koulutusta ensi kesän töitä varten. Toukokuun alusta aloitan vs. terveyskeskuslääkärinä ensimmäistä kertaa elämässäni, ja hirvittäähän se. Vaikka ensimmäinen kandikesäni ja reilun vuoden ajan tekemäni keikkatyöt jännitystä vähän lievittävätkin, vastaanottotyö on aivan asia erikseen. Toisin kuin osastolla en ole koskaan työskennellyt vastaanottotyössä, vaikka toki olen useita kertoja nähnyt ja myös itse saanut opintojen aikana harjoitella tk-työtä. Joka tapauksessa aivan mielelläni vielä hetkisen harjoittelen tulevaa työtäni kandin statuksella.

 

Aika vierii vauhdilla, mutta vielä on mahdollisuus ilmaista toiveita tai ajatuksia, ennen kuin blogi hiljenee. Mukavaa kevään jatkoa!