28.9.2021

Opiskelupäiväni 9

Heippa! Tammikuussa aloitetut opiskelupäivät saavat kesätauon jälkeen taas jatkua. Nyt esittelyssä siis syyskuinen opiskelupäivä. Kolme elokuista opiskeluviikkoa hujahtivat ohi niin vikkelästi, etten edes muistanut koko "opiskelupäiväni"-sarjaa. Eipä niistä muutenkaan olisi kovin paljoa sanottavaa löytynyt, kun opiskelupäivä tarkoitti etäyhteyksien päässä istumista tyypillisimmin 8 tuntia päivässä. Joten nyt: syyskuisen opiskelupäivän vuoro!
 


 
7.00

Kello soi. Olen nukkunut huonosti, joten tavoistani poiketen torkutan kokonaiset viisi minuuttia!

7.05 

Laahaudun ylös. Laittelen lapsukaisia valmiiksi hoitopäivää varten, teen kampauksia ja autan pukemisessa. Pikkuisin on vallan ihastunut uusiin kenkiinsä ja kopsuttelee niillä heti aamusta.

7.45

Pienimmät lähtevät miehen vieminä hoitoon. Vielä on koulukuvaukseen menevän kampaus laittamatta - onpahan muuten tarkat ohjeet, miten hiukset pitää laittaa! Yksi lapsista on vielä tänään toipilaana kotona. Tuttuun tapaan talon hiljettyä hoidan omat aamutoimet ja syön aamiaista.
 


 
8.00

Siirryn kahvin kanssa tabletin ääreen. KNK-kurssilla seminaarit ja muut yhteiset opetukset ovat etänä, ryhmäopetukset läsnä. Ihan mukava tällainen hybridimalli, kun ei tarvitse joka päivä raahautua paikan päälle. En jaksanut eilen riittävästi perehtyä seminaarin aiheeseen, joten tehtävää jäi vielä aamullekin. Katson päivän seminaariin liittyen videoita ja artikkeleita korvaperäisestä huimauksesta ja vilkuilen oppikirjaakin aiheen tiimoilta. Lisäksi katson sähköpostit ja muut tiedotuskanavat, joissa ei ole kerrassaan mitään uutta.

9.15

KNK-seminaari alkaa, aiheena siis tänään kuuloviat sekä korvaperäinen huimaus. Mielenkiintoinen seminaari! KNK eli korva-nenä-kurkku-kurssia olen odottanut jo pitkään, mutta kurssi on vasta alussa, joten en tiedä vielä, vastaako kurssi odotuksia. Toipilas tarvitsee oman siivunsa huomiosta myös seminaarin aikana, joten jälleen kerran osa menee ohi korvien.

11.00

Seminaari päättyy. Lounashetkellä kokeilussa kauppatilauksen mukana tutustumistuotteena tullut Saarioisten uutuus, jonkinlaista kanapataa italialaisittain. Muuten hyvää, mutta oliiveista en oikein pidä edelleenkään! Lounaan jälkeen pelataan toipilaan kanssa Blokusta.
 


 
12.00

Takaisin opiskelujuttujen ääreen. Huomenna on taas harkka, johon on liuta ennakkotehtäviä kirjattuna. Katson tarvittavat videot (onneksi ne ovat lyhyitä) ja selailen piakkoin avautuvan alkukuulustelun materiaalia. Jostain syystä pääsykoeajoista lähtien etenkin korvan anatomia on ollut tosi vaikeaa hahmottaa, joten vietän tovin jos toisenkin näiden teemojen parissa.

14.00

Nyt riittää opiskelu, keskittymiskyky on vielä kesälomalla. Soittelen neuvolaan ja varaan lapselle ajan tarkastukseen. Koululaiset puuhaavat omiaan ja minä saan tehtyä omia juttujani. Luen kirjaa ja otan rennosti.

14.30

Päivällisen valmistelua ja muuta kotihommaa. Puolison isä piipahtaa ohikulkumatkalla tuomassa tuliaisia.
 


 
15.30

Ryhmäliikuntatunnin aika! Yllättävän suosittuja ovat kaikki nyt alkusyksystä, mutta onneksi toisinaan, kuten nyt, saan peruutuspaikan. Kesän jäljiltä haetaan vielä kuntoa, mutta tästäpä sekin taas lähtee. Hyvä mieli ainakin tulee! Tunnilta kotiin ja päivälliselle, jonka olin aiemmin päivällä valmistanut.

Klo 17.50

Lapsukaisen harrastusaika, mies lähtee kuskaamaan ja viettää samalla omaa aikaa. Minä vietän leppoisaa iltaa muiden muksujen kanssa, joskin ehtiväisen kuopuksen perässä saa aika lailla jatkuvasti kulkea.

19.00

Lasten iltatoimet.
  


 
Klo 20.00

Vilkaisen, pitääkö kirjaamani huominen aikataulu paikkansa ja olenko tehnyt kaiken tarpeellisen. Tällä kertaa olen. Laitan vielä tavarat valmiiksi aamun läsnäolo-opetusta varten. Sen jälkeen loppuilta vapaata, nähdään miehenkin kanssa ensimmäistä kertaa tänään kunnolla. :D

Klo 21.30

Ja nyt nukkumaan!

 

KNK:ta on nyt takana reilu viikko eli reilu neljäsosa. Vaikuttaa tosi jämptisti järjestellyltä kurssilta, mikä on aina opiskelijan taakkaa helpottavaa. Mielenkiintoisia opetuksia on tähän mennessä tullut vastaan. On ollut ihanaa palata takaisin opiskelijan rooliin, jossa aina joku tietää, missä pitäisi olla ja mitä tehdä. :D Tähän asti on ollut mukavaa, ja nähtäväksi jää, mitä kaikkea seuraavat viikot tuovat tullessaan!

10.9.2021

LT6: alku

Uskomatonta kyllä viimeinen lääkisvuoteni on täällä! LT6 oli jotain käsittämätöntä pikkuruisena fuksina viisi vuotta sitten. Vaikka kuinka aiemman ammattini perusteella tiesin, ettei edes kuuden vuoden koulutus riitä tekemään minusta valmista, toivo siitä eli yllättävän pitkään. Epävarmuus on kuitenkin ollut uutta uraa aloittaessani uskollinen seuralainen, kuten jo moneen kertaan olen kevään ja kesän mittaan ehtinyt kirjoittaa. Nyt on kuitenkin neljän viikon verran käyty LT6-lukuvuotta, joten on aika teillekin selventää, missä mennään.


Kuudes ja viimeinen lääkisvuosi on opintosuunnitelmassa kevyt, vain 20 op sisältävä lukuvuosi. Toki väliin sullotaan pakollisia amanuenssuureja suunnilleen 12 op arvosta tai tehdään syväreitä (20-25 op), mikäli ne ovat vielä tekemättä (tähän syvärit jo tehneen pienesti itsetyytyväinen hymy, joka hyytyy heti seuraavassa virkkeessä). Minulla toki kutosvuoden opintojen lomaan ahdetaan vielä kaksi LT5-kurssia, KNK eli korva-nenä-kurkku sekä lastenpsykiatria, yhteensä 11 op. Täytyypä vielä muutama päivä käydä korvaamassa kevään tk-jaksostakin, jotta saan siitäkin suoritusmerkinnän. Pahimmoilleen juuri ennen kesää sairastuin flunssaan, jonka seurauksena joudun korvauspäivät suorittamaan.

LT6 sisältää paljon aiemmin opitun kertausta ja syventämistä, esimerkiksi oikeuslääketieteen opinnot jatkuvat, sisätauteja täydennetään ja kliininen farmakologia syventää preklinikassa opittua. Valinnainen tk-jakso voidaan suorittaa joulukuussa, mikäli haluaa vielä tk-taitojaan ennen valmistumista harjoitella. Täysin uusia kursseja ovat iho- ja sukupuolitaudit, syöpätaudit sekä oikeuspsykiatria, joita olisin kieltämättä voinut hyödyntää viime kesänä. Loppukeväästä juuri ennen kurssin valmistumista käydään ongelmalähtöisiä seminaareja. Muitakin kursseja mahtuu LT6:n ohjelmaan, mutta niistä lisää tuonnempana.

 

 

Koko vuosikurssilla oli heti alkuun kolme yhteistä luento- ja seminaariviikkoa (sekä oikeuspsykiatrian opintojakso kokonaisuudessaan), joiden jälkeen ryhmät A-D jatkavat omien kurssiensa parissa tuttuun tapaan. Nuo viikot ovat nyt onnellisesti takana päin - on nimittäin sanottava, että klo 8-16 etäyhteyksien päässä oleminen alkoi pidemmän päälle väsyttää. Minulla alkuviikkoja seuraavat pari vapaata viikkoa, joiden jälkeen alkavat loput LT5-opinnot nätisti peräkkäin. Niiden jälkeen opiskellaan viikko syöpätauteja ja kliinistä farmakologiaa, viikko moniammatillista kuntoutusta ja kaksi viikkoa tk-jaksoa (tuota valinnaista, jonne totta kai olen menossa). Joululomaa jää silti ruhtinaalliset kolme viikkoa.

Kevätpuolella vuorossa ovat hätätilanteet sekä oikeuslääketiede (1 viikko), iho- ja sukupuolitaudit (2 viikkoa), muutama vapaa viikko, joiden aikana suoritan lastentautien lisäkurssia ja kaiken kruununa sisätautien täydentävä kurssi sekä mainitut ongelmalähtöiset seminaarit. Ja lisäksi keikkatöitä sen verran mitä ehdin ja jaksan. Eli ihan vähän vaan kaikkea!

 

 

Pahoin pelkään, että ajan kulu vain kiihtyy tänä vuonna, ja ennen kuin arvaankaan, olen sormi suussa työelämässä ihmettelemässä, mihin nämä kuusi vuotta hujahtivatkaan. Kuluneesta kandikesästä olen hakenut hyväksilukuja pakollisiin amanuenssuureihin kahden kuukauden edestä, joten kaksi on vielä jäljellä. Ne ajattelin hankkia ensi kesän kesätöistä, jos laatimani suunnitelmat vain pitävät paikkansa. Ja sitten se koittaisi, valmistuminen!

28.8.2021

Tasapainoa hakemassa

Elokuu on lopuillaan, koulut ja opinnot alkaneet taas. Tänään kirjoitan ehkä hieman tavallisesta poikkeavia kuulumisia ja ajatuksia. Blogini ei ole varsinaista avautumista varten, ja olen tietoisesti pitänyt täältä poissa juuri näitä harmaita sävyjä, joista tänään kirjoitan. Välillä kuitenkin tuntuu siltä, että on hyvä kirjoittaa kaiken positiivisen lisäksi myös muista opiskelun ja elämän puolista. Kun "kaikkialla" - vai kuvittelenko vain? - tuodaan esiin lääkisopiskelun ja työelämään astumisen ihanuutta ja hehkutetaan uusia kokemuksia ja tilanteita, joihin on päästy, tekee mieli vastapainoksi kertoa siitä toisesta puolesta, vaikeista tunteista ja asioista, joita väistämättä joutuu välillä kohtaamaan.

 


 

Olen useita kertoja kirjoittanut rehellisesti myös opiskeluun ja työhön liittyvistä vaikeammista hetkistä ja fiiliksistä. Väsymystä, motivaationpuutetta ja monia muita teemoja olen käsitellyt esimerkiksi täällä, täällä ja täällä. Etenkin vuosi 2017 oli minulle kovin raskas, ja samanlaisia tunnelmia kuin nytkin koin tuolloin työntäyteisen kesän jäljiltä. Vaikka arveluttaakin ("Mitä muutkin nyt minusta ajattelevat?") julkisesti näistä asioista kirjoittaa, teen sen silti, koska en halua olla vahvistamassa illuusiota täydellisesti pärjäävistä opiskelijoista tai (tulevista) lääkäreistä. Sillä jokainen meistä on ihminen.

Olen - ikävä kyllä ja toisaalta oikein hyvä niin - yksi suorittajista, jotka puurtavat ja pinnistelevät, kunnes raja tulee vastaan - ja pyrkivät rajasta huolimatta puskemaan aina vaan eteenpäin. Ei ole herkkua yhtäkkiä havahtua siihen, että omat voimavarat ovat hiipumassa. Väsyneenä kaikki tuntuu  tuplasti hankalammalta kuin muuten, ja jossain vaiheessa on vain tunnustettava, ettei juuri nyt jaksa enempää. Eteen voi tulla myös tilanne, jossa on haettava apua esimerkiksi opiskelijaterveydenhuollosta. Kliseisesti ilmaistuna ensin pitää osata huolehtia itsestään, jotta voisi kantaa huolta muista.

 

 

Blogissani olen aiemmin kirjoitellut ajatuksistani liittyen (uuteen) ammattiini sekä työhön. Epäilyksen hetkiä on näköjään koettu joskus ennenkin. Tällä hetkellä vastaavat teemat ovat pinnalla, sanoisinko jopa luonnollisesti, ensimmäisen kandikesäni jälkimainingeissa. Ensimmäinen kunnon kosketus työelämään oli minulle kaunistelematta kovin raskas pala, joskin paljon hyvääkin mahtui kuluneisiin kuukausiin. Vaikka opintojenkin aikana on tullut pohdiskeltua omaa alanvalintaa ja siihen liittyviä asioita, työnteko on lisännyt näitä pohdintoja entisestään: Onko tämä oikeasti sitä, mitä haluan elämälläni tehdä? Löytyykö minulle "oma paikka"? Missä toivon olevani vuoden kuluttua? Entä viiden tai kymmenen vuoden? Totta kai pitää välttää tekemästä pitkälle meneviä johtopäätöksiä yhden kesän tai muutaman kuukauden perusteella, mutta myönnettävä on, että ammattiin kasvu on tälläkin kertaa ollut niin paljon kivuliaampaa kuin olisin toivonut. 


 

Syksy on siis alkanut hieman harmaissa merkeissä muutenkin kuin sään puolesta. Motivaatiota ja tasapainoa tässä vielä etsiskellään, mutta jospa tämä viimeinenkin opiskeluvuosi lähtisi pian käyntiin toden teolla. Pikkuisia onnen pisaroita ja toivon pilkahduksia on jo harmauden keskeltäkin tavattu. Kuulaita, kauniita, viileitä ja aurinkoisia syyspäiviä odotellen.

Iloista syksyn jatkoa teillekin!

2.8.2021

Kandikesä takana!

Lauantaina alkoi kauan odotettu loma. Kesä on vierähtänyt hurjaa vauhtia, vaikka välillä on tuntunut, ettei aika liiku mihinkään, ja alkukesän päivistä tuntuu olevan iäisyys. On mahdotonta enää täysin ymmärtää, millainen kandi kesän alussa työpaikalle asteli, mutta sen tiedän, että kauas on tuosta hetkestä tultu. Pohja uudelle uralle on nyt luotu. 

 


Mikä töissä yllätti? Ehkä eniten se, että asiat, joita etukäteen pohdin eniten, eivät lopulta olleetkaan niin vaikeita kuin ajattelin. Toisaalta vastaan tuli tilanteita ja asioita, joita en etukäteen osannut edes kuvitella. Yllätyin siitä, miten paljon pidin työni rutiineista, siitä, kun sain itse suunnitella päiväni kulun - ainakin osittain - ja pienistä, päivittäin toistuneista mukavista jutuista.

Hoitajien ja muun henkilökunnan kanssa yhteistyö sujui hyvin, missä varmasti auttoi oma kokemukseni hoitajien roolista. Etenkin alkuun oli lieviä vaikeuksia muistaa oma roolini, koska hoitajuus on minussa kuitenkin niin syvällä. (Lääkäri? Ai niin, sehän olen minä!) Aiemman kokemukseni ansiosta potilaiden ja omaisten kanssa työskentely tuntui mutkattomalta. Konsultaatiopuheluita soittelin kesän aikana jonkin verran, ja ilokseni on todettava, että vastaanotto oli joka kerta hyvä - sain ystävällisen tai vähintään neutraalin vastauksen ja selkeät ohjeet, kuinka toimia.

 

 

Kesä koostui ajoittain liki sietämättömästä epävarmuudesta, onnistumisen ilosta, uuden oppimisesta, tilanteista, jotka menivät hyvin ja niistä toisista, joihin nyt olen saanut oppia ja varmuutta. Olen stressannut joissain tilanteissa paljon ja toisissa vielä vähän enemmän. Olen saanut onnistumisen kokemuksia, hyviä kohtaamisia ja kiitoksia. Olen hoitanut potilaita ja asioita unissanikin, sillä työt ovat ikävä kyllä pyrkineet mukaan vapaallekin. Tämän toki tiesinkin jo omalla kohdallani todennäköiseksi aiemman urani perusteella. Selvitty on kuitenkin, ja tärkeintä on, että koen tehneeni parhaani.

Kulunut kesä on ollut kieltämättä raskas ja kasvattava. Kaiken kaikkiaan on sanottava, että takki on tällä hetkellä hyvin tyhjä. Aika näyttää, millä mielin tätä kesää jatkossa muistelen.  Kaikesta huolimatta pohjimmiltaan ajattelen, että jos tämä oli se vaikein kesä, minulla ei ole jatkossa mitään hätää. Tämän kesän jälkeen on pakko olla ylpeä itsestään.

 

 

Nyt ensimmäinen kandikesä on takana. Parin viikon päästä palaan toivottavasti levänneenä ja virkistyneenä takaisin lääkisopintojen pariin - ajatelkaa, kuudetta ja todennäköisesti viimeistä kertaa. Mutta nyt lomapuuhiin, kesälomareissu odottaa! Iloista elokuun alkua sinnekin! :)
 

22.7.2021

Staycation

Hei taasen! Heinäkuu on yli puolenvälin, ja saimme pienen hengähdystauon helteistä. Meillä kotona sisälämpötila on ollut käytännössä koko kesän 28-30 astetta, mikä on ulkoilman helleasteisiin yhdistettynä ollut aikamoisen kamalaa. Siksipä pakenimme hellettä yhdeksi viikonlopuksi lähihotelliin, tuttuun Sokos Hotel Puijonsarveen. Aikanaan - tarkemmin sanottuna 5 vuotta ja 2 kuukautta sitten - yövyimme samaisessa hotellissa pääsykoereissulla. Reipas tuleva eskarilaisemme oli tuolloin 5-kuinen vauveli, jota heräsin monta kertaa yössä imettämään. En saanut aamuyöstä enää unta, mutta kun vihdoin nukahdin, olin nukkua pommiin, kun en jaksanut nousta kellon soittoon. Silloisesta hotelliaamiaisesta muistan vain sen, etten jännityksen vuoksi saanut alas yhtään mitään muuta kuin puolikkaan kahvimukillisen!






Mutta tähän hetkeen: Koululaiset olivat pari viikkoa putkeen mummolareissulla. Kuten taisin aiemmin kertoa, kaikki kynnelle kykenevät sukulaiset on valjastettu kesällä koululaisten vahdiksi. Pienemmät toki ovat päiväkodissa arkisin. Paikallisia lapsenvahtivaihtoehtoja ei liiaksi ollut, joten isommat saivat viettää viikon toisessa ja toisen toisessa mummolassaan. Pienempien kanssa kaksilapsista standardiperhettä larpatessamme saimme eräänä torstai-iltana idean varata hotellihuone viikonlopuksi, eikä montaa minuuttia mennyt, kun huone oli varattu.

Oli kuin suurtakin matkallelähtötunnelmaa, kun pakkasimme tavarat viikonloppua varten. Matka kotoa hotellille kesti suunnilleen vartin, mutta uskomatonta kyllä pääsimme vallan mainiosti kesälomatunnelmiin tuossakin ajassa. Kirjauduimme sisään, tilasimme hissin ja astelimme huoneeseemme. Ja ah, mikä viileys siellä odottikaan! Sijatut vuoteet ja kylpyhuone saunoineen ilahduttivat toki myös. 

 



 

Lauantaina nautimme runsaan, mutta kuten kuvasta näkyy, lasten tyytyväisenä pitämiseksi hyvin kiireessä lautaselle kasatun aamiaisen.  Onni Oravakin kävi moikkaamassa lapsia aamiaisella, jossa lapset oli huomioitu hienosti heille erikseen osoitetulla tarjoilupöydällä. Aamiaisen jälkeen vietimme aikaa Kirkkopuistossa ja läheisen koulun leikkipaikalla.  Kävelimme satamaan jäätelölle ja päätimme ex tempore hypätä piakkoin lähtevän laivan kyytiin sisävesiristeilylle. Saaristokaupungin kierros väsytti kuopuksen niin, että hän simahti rattaisiinsa, mutta isompi nautti täysin siemauksin koko matkasta.

 

   


Hotellilla lapsiperheen näkökulmasta ilahdutti suuri leikkipaikka, jossa lapset viihtyivät mainiosti useaan otteeseen. Lauantai-illan kruunasi illallinen hotellin alakerrassa sijaitsevassa ravintola Ehtassa. Viileästä huoneesta oli mukava pitkästä aikaa livahtaa "omaan" saunaan, meillä kun ei tätä nykyä ole edes saunavuoroa. 

 

   


 

Sunnuntaina kirjauduimme ulos puoliltapäivin. Arki uhkasi puskea saman tien vastaan, kun suunnistimme isoille ruokaostoksille Prismaan. Ruoat löysivät tiensä kärryihin ja kauppakasseihin, ja saatoimme lähteä kotimatkalle. Vielä kotonakin kummastelimme sitä, miten noin lähellä kotia voi päästä noin lomafiiliksiin! Tuntui ihan kesältä, lomalta ja vapaudelta. Päästiin ihan eri tavalla irti arjesta, vaikka samat asiat olisi voinut tehdä kotoakin käsin. 

Oikeaa lomaa odotellessa - enää kuusi työpäivää!


30.6.2021

Kandikesän alku

Hei taas! Ensimmäiset viikot kandikesästäni ovat ohi. Tässä sitä kirjoitellaan eli todistetusti olen tähän asti selvinnyt. Aikakäsitykseni heittelee laidasta laitaan: yksi päivä voi tuntua viikolta, mutta viikot ovat sekunnissa ohi. Takana on likimain puolet ekasta kandikesästä, joten tässäpä ensimmäisen puolikkaan kandikesäkuulumisia. 
 
 

 
Jännitti kieltämättä kovasti aloittaa uudessa työpaikassa, vaikka olinkin yhden pariviikkoisen siellä jo etukäteen ehtinyt viettää hyvin fiiliksin. Arvelutti alkuun, osaanko edes käyttää enää kyseistä potilastietojärjestelmää tai muistanko muutenkaan yhtään mitään, mitä siellä opin, mutta sain yllättyä iloisesti. Asiat nimittäin palautuivat mieleen yllättävänkin sutjakasti, ja säästyinkin alkusokilta melkein täysin.

Henkisesti töiden aloitus ei ottanut niin koville kuin etukäteen ajattelin. Ei tosin fyysisestikään. On ihanaa tehdä päivätyötä, eikä töitä edes tarvitse aloittaa klo 7! Tietojärjestelmät, niiden aktivointi ja toimivuus sen sijaan tuottivat runsaasti päänvaivaa ensimmäisinä päivinä. Nekin saatiin onneksi lopulta toimimaan, ainakin tähän asti.

Sittemmin työn sisältö ja määrä on realisoitunut. Töitä on riittävästi, välillä liikaakin. Yritän välttää ylitöitä, mutta toisinaan päivät venyvät. Kiire tuo painetta välillä enemmän kuin pystyn hallitsemaan. Etenkin viime viikolla väsytti ihan älyttömästi, ja kuten varmasti jokainen tietää, väsyneenä ei pysty todellakaan kaikkeen, mihin virkeämpänä kykenisi.
 


 
Töissä olen keräillyt hurjasti "ensimmäisiä" eli uusia asioita. Jokunen on jo takana, mutta lukemattomia toki edessä. Eivät opeteltavat asiat taida tämän elämän aikana loppua, oli kyse sitten töistä tai muusta elämästä. Olen yrittänyt muistaa olla ylpeä oppimistani asioista, vaikka ikäväkseni olen todennut, että liian helppoa on kiinnittää huomiota asioihin, joita en vielä hallitse.

Täällä kirjoittelin uuden uran herättämistä tunteista. Epävarmuus on kuluneiden viikkojen aikana ollut näistä tunteista tutuin. Innostusta ovat lisänneet ne hetket, jolloin olen voinut todeta, etten turhaan ole liki viisi vuotta opiskellut. Itsereflektiota harrastan välillä ehkä liikaakin. Onneksi on kotona ihan toinen todellisuus, joka kiskoo irti työajatuksista, vaikka ihan aina sekään ei toimi.

On todella vaikeaa yrittää tiivistää, millaista töissä on tähän asti ollut, mutta yritän: Monenlaisia fiiliksiä, työn iloa, painavaa vastuuta. Epävarmuutta, varmistelua, välillä uniinkin puskevia hoitopäätöspohdintoja. Toisinaan ilonpilkahdus kiitoksista ja hyvin menneistä tilanteista. Hyvä mieli siitä, kun huomaa omilla hoitopäätöksillä hyviä tuloksia. Ja kohtaamiset, ne ovat ehkä parasta.
 


 
Tässä oli lyhykäinen katsaus kesätyöni päällimmäisiin tunnelmiin. Palailen toivottavasti asiaan vielä kerran-pari kesän aikana, kunhan ehdin ja jaksan! Muutama viikko takana, saman verran vielä edessä. Tsemppiä ja voimia muillekin kesäkandeille ja kesätyöläisille!

13.6.2021

LT5 - mietteitä menneestä lukuvuodesta

Kesä on alkanut ja LT5 tältä erää onnellisesti ohi. Koska on aina kiva vilkaista taaksepäin ennen suuntaamista kohti tulevaa, nyt seuraa koonti kuluneesta lukuvuodesta. Viime vuoden vastaavan postauksen löydät täältä! Tänä lukuvuonna kävin loput LT4:sta (kirurgia) sekä suurimman osan LT5-vuodesta (kaiken muun paitsi KNK:n ja lastenpsykiatrian). Opintopisteitä suoritettavanani on vielä suurin piirtein 60 op, joista 24 op (= 4 kk) pakollisia harjoitteluja eli amanuenssuureja. Kuvituksena - totta kai - pieniä palasia kuluneen vuoden opiskeluhetkistä!



Yleisesti koen saaneeni tänä vuonna erityisesti varmuutta omaan tekemiseeni. On ollut ihan mahtavia ja ihan kamalia hetkiä, mutta pääosin aika tasaisesti on tämä vuosi mennyt. Tuntuu tosin, että syksystä on kulunut äärettömän pitkä aika. Alkusyksy oli aika haastavaa, kun piti 100 % opiskelujen (sekä minun että miehen) lomassa hoitaa kuopusta kotona. Onneksi ollaan saatu ympärille ihania ihmisiä, jotka kävivät välillä jeesaamassa pikkuisen kanssa niin, ettei mitään opintoja syksyltä jäänyt rästiin. Kirurgia yllätti minut todella positiivisesti,  se oli laaja mutta hyvin järjestetty kurssi. Lempijuttujani taisivat olla leikkaussalikäynnit sekä päivystyksen seuranta. Loman jälkeen siirryin silmätauteihin, joka oli melko vaivaton kurssi. Sitä seurannut tk-jakso oli sitten kaikkea muuta, ja ehdottomasti etenkin henkisesti kuluneen lukuvuoden raskain pala. Kevät sujahti mukavasti ensin lasten-, sitten naistentauteja opiskellen. Väliin mahtuivat lisäksi yleislääketieteen, englannin sekä kliinisen ravitsemustieteen kurssit, jokainen melko pieni opintokokonaisuus mutta yhdessä kohtalaisen työllistävät.


 

Jos LT4 sujui mukavasti ja sisälsi pitkään odotettuja kursseja, vitosvuosi ei (tähän mennessä ole) ollut lempparini ollenkaan - paitsi lastentautien osalta. Tasaisen varmasti on kuitenkin myös tämä vuosi suoritettu, ja vähiten suosikkikurssistani (naistentaudit ja synnytysoppi) sain paljon uutta oppia ja motivaatiotasooni nähden suuresti ilahduttaneen arvosanan. Kuluneen lukuvuoden aikana

  • mukavinta oli oppia lisää eri aihealueista ja saada varmuutta ja luottamusta omaan tekemiseen ja osaamiseen
  • raskainta oli etenkin loppusyksystä mutta oikeastaan koko lukuvuonna piinanneet omat terveysongelmat, joiden vuoksi myös opinnot tuntuivat välillä raskaammilta kuin muuten ehkä olisivat tuntuneet
  • eniten opin sillä lyhyellä tk-jaksolla, ehdottomasti, lisäksi sanelu on nykyään jo hyvin hallussa
  • vielä kehitettäväksi jäi no, aika moni lääkärin työn osa-alue, joita parhaiten oppinee työelämän puolella...
  • innostavinta oli huomata oma edistymisensä niin tiedollisesti kuin taidollisestikin eri opintojaksojen yhteydessä - etenkin tk-jaksoilla sai huomata oman ajattelunsa kehittyneen, mikä oli kivaa
  • eniten haasteita oli alkusyksystä opintojen ja pikkuisen hoidon yhteensovittelussa

Jokseenkin mitäänsanomaton fiilis jäi tästä lukuvuodesta, mutta syytä sille en osaa oikein eritellä. Syksyllä on luvassa alkuun luentoja, sitten käymättä jääneet LT5-opinnot KNK ja lastenpsykiatria (näitä odotan), joiden jälkeen loput LT6-opinnot. Omalla kohdallani LT6 ei ole niin keveä kuin muilla, mutta ei se mitään. Joka tapauksessa teoriaopinnot saan - jos kaikki menee hienosti, kuten tähän asti on mennyt - purkkiin yhtä aikaa muun kurssin kanssa, mikä on totta kai upeaa!

 

 

Mutta ennen viimeistä (apua) opiskeluvuotta on selvittävä koetuksesta, jota ensimmäiseksi kandikesäksi kutsutaan. Syksyllä opintoihin - viimeistä kertaa - palaa kokeneempi mutta toivottavasti alastaan vieläkin innostuneempi opiskelija. Kutosen opinnoista lisää tuonnempana, sillä ennen sitä on vielä kokonainen kesä elämättä! Ehkäpä ensi kerralla kirjoittelen kesätyötunnelmista.

Kauniita kesäpäiviä teille jokaiselle ja tsemppiä kullekin omiin elämäntilanteisiinsa!

29.5.2021

Kohti ensimmäistä kandikesää

Toukokuiset päivät lipuvat ohitse kuin varkain, ja ensimmäisen kandikesäni alkuun on enää pari hassua päivää. Aiemmin kirjoitinkin jo tunteista, joita uudelle uralle astuminen on herättänyt. Tähän mennessä olen pikkuisen työkokemusta kerännyt, mutta ensimmäinen kandikesä on asia, joka suorastaan vaatii oman postauksensa.

Siirryn työelämään saman tien opintojen päätyttyä, ja opiskeluvuoden ja kesätöiden välillä on vain tämä viikonloppu. Minun siis tulisi muuttua vastaanottoa seuraavasta kandista lääkärin sijaiseksi suunnilleen yhdessä yössä. Melkoinen harppaus, etten sanoisi. Toisaalta on ihan hyvä, etten liiaksi ole ehtinyt stressata töiden alkua, kun opintoja on riittänyt ihan loppuun saakka.
 

 
 
Päällimmäisinä tunteina ennen kandikesän pyörteisiin sukeltamistani ovat jännitys ja innostus. On yhtä aikaa ihanaa ja kamalaa päästä (joutua) kokeilemaan siipiään työelämässä. Vaikka kesä vähän jopa pelottaakin, olen onnellinen tästä mahdollisuudesta tehdä töitä jo opiskeluaikana. Uskon, että kun on käytännön kokemusta alla, on helpompi ottaa lopuista opinnoista paras hyöty irti. On myös sanottava, että minun on monestakin syystä parempi olla kandikesän kynnyksellä nyt kuin vuosi sitten.

Olen valmistautunut kesään (muka niin) huolellisesti, osallistunut lukemattomiin webinaareihin (joista vain osa on koskenut käytännön lääkärin työtä) ja imenyt joka puolelta oppia itseeni niin paljon kuin suinkin voin. Olen järjestellyt koululaisten asioita siten, että voisin itse olla töissä mahdollisimman stressittä. Eniten olen kuitenkin keskittynyt siihen, miten ihmeessä aion jaksaa tämän kesän. Olen saanut paljon vinkkejä siihen, miten pystyä ja jaksaa, mistä saada tukea ja niin edelleen. Silti nyt, kandikesän kynnyksellä, en rehellisesti sanottuna todellakaan tiedä, miten aion selvitä. Se selvinnee aikanaan kesän edetessä.
 

 
Ensimmäinen kandikesä on yksi niistä kokemuksista, joita ei varmasti koskaan unohda. Meni miten meni ja kävi miten kävi, työt alkavat kohta. Toivon vain, että siinä kohtaa olen riittävän valmis.
 
Tsemppiä kaikille muillekin (kesä)töitä aloittaville! Hyvin me pärjätään.

25.5.2021

Opiskelupäiväni 5

Toukokuu. Tällä hetkellä ollaan terveyskeskusjaksolla, mutta opiskelupäivää kirjatessa opiskelin vielä naistentauteja. Tammikuun, helmikuun, maaliskuun ja huhtikuun opiskelupäivät löydät kuukauden nimeä klikkaamalla. Viidennen lukuvuoden viimeinen opiskelupäivä, olkaapa hyvät!

7.15

Kello soi, muut ovat jo hereillä. Autan pienimpiä vaatteisiinsa ja isompia tavaroiden löytämisessä samalla kun hoidan omia aamutoimiani.

7.45

Kämppä tyhjenee, kun muu perhe lähtee hoitoon, kouluun ja töihin. Omat aamutoimet ja aamupala (sekä tietysti kahvi!) rauhassa, ihanaa! (Tosin pitää tarkastaa vielä kymmenennen kerran, ettei minun sittenkin pitänyt olla jossakin jo klo 8...)



 
8.30

Lähden kontrollikäynnille, vaihteeksi siis potilaan roolissa. Vähän jännittää, ehdinkö käynniltäni ajoissa valmistautumaan opetukseen, mutta se on onneksi turha pelko.

9.30

Pukkarilla potilas vaihtuu vilauksessa opiskelijaksi: työvaatteet ylle, takki niskaan ja työkenkien sujautus jalkaan. Vielä pitää tarkastaa, että suorituslappunen on mukana - pahinta on se, jos sitä ei löytyisikään mistään!

9.50

Naistentautien opetusta, tuttuun tapaan haastatellaan ja tutkitaan, vastaanoton jälkeen sanellaan. Ihmeesti vaan monessa asiassa kurssin myötä rutinoituu, ja yksi opiskelun lempijutuistani onkin se, kun kurssin lopulla voi aina todeta edistyneensä niin tiedollisesti kuin taidollisestikin. Sanelu on myös nykyään hyyyvin paljon pienempi peikko kuin aiemmin - toisin kuin viime syksynä pystyin kuvittelemaan. Itse asiassa en nykyään enää millään jaksaisi kirjoittaa tekstejä, koska sanelu on niin paljon nopeampaa.

11.45

Syömään! Sen jälkeen pukuhuoneelle vaatteiden vaihtoon ja kaverin luo kertailemaan gynen oppeja.

 


 
12.30 

Kaverin kanssa opeteltavien asioiden kertailua, tosin vähintään puolet ajasta menee kahvinjuontiin ja muuhun jutteluun. Taas kerran tuntuu, että toinen on niin paljon paremmin kartalla kaikesta. Jos jotain "normiajasta" kaipailen, se on ehdottomasti yhteisöllinen opiskelu, luennot ja muut.

15.30

Ohops, tuli kiire hakemaan lapsia! Kipitän äkkiä päiväkodille ja nappaan lapset mukaan. Tulee ehkä vähän huono äiti -fiilis, kun en huomaa pienintä pihalla ollenkaan vaan ajattelen automaattisesti, että hän on sisällä. :D

16.00

Kotona taas pitkän ja polveilevan kotimatkan jäljiltä. Koululaisen kaveri on käymässä, toinen koululainen taas on kaverinsa pihalla käymässä ja tulossa kohta kotiin.

17.30

Perheen yhteinen ruokailuhetki. 

 


 

18.00 

Väsyttää aivan armottomasti, mutta ei auta. Palautettava opiskelutehtävä on vielä lähes kokonaan tekemättä. Eipä auta kuin perehtyä potilastapaukseen, leikkausriskeihin ja toimenpiteen suunnitteluun! Kirjoittelen vielä muutamia muistiinpanoja, jotka jäivät päivän opiskeluhetkeltä kesken.

19.30

Lasten iltatoimet, iltapalat, pesut ym tutut kuviot, joissa vierähtää hetki jos toinenkin. Lapset huoneisiinsa ja äänikirja kuulumaan, Harry Potter -fanitus on siirtynyt jo seuraavaan sukupolveen!

21.00

Hiljaisuus eli omaa aikaa! Hetki kirjan lukua, sitten pää tyynyyn. Huomenna pitäisi taas olla pirteänä liikkeellä heti aamusta...

 


 

Tällaisia olivat viisi satunnaisesti valikoitunutta opiskelupäivää, yksi kultakin kuluneelta kuukaudelta. Olen näiden kirjoittamisen aikaan aina todennut, että elämäni on kyllä kerrassaan tylsää. :D Mutta oikein hyvä niin, tasainen arki on ihan just parasta! Kesäaikaan ei varsinaisia opiskelujuttuja tehdä (vaikka opiskeltavaa aivan takuulla riittää!), joten taidan palata opiskelupäivien osalta asiaan elo- tai syyskuussa. Muita kuulumisia kenties kesänkin aikana kirjoittelen. :) 

22.5.2021

Uuden työuran alussa

Moikka! Lupasin palata tarkemmin uuden ammatin herättämiin fiiliksiin. Aiemmin olen jo kirjoitellutkin siitä, miltä tuntuu opiskella toista ammattia sekä yleisesti työssä jaksamisesta. Jokaiselle pidempään blogiani lukeneelle lienee tullut tiettäväksi se, että opiskelun olen kokenut pääosin melko helpoksi ja ajoittain jopa stressittömäksi, vaikka melkoisia aallonpohjiakin on näiden viiden vuoden aikana koettu. Olen myös menestynyt opinnoissani mukavasti arvosanoista päätellen. Opiskelussa on selkeät raamit, kurssien tavoitteet sekä rajatut aikataulut, jotka helpottavat huomattavasti niin ajanhallintaani kuin tarpeellisten sisältöjen omaksumistakin. Opiskelua ja työtä vertailin aikanaan täällä, ja tässä postauksessa pohdiskelin, miltä tuntuu olla oman alan töissä.
 
 
 
 
Sen sijaan työelämä on aina ollut minulle opiskelua vaikeampi pala. Suoriudun töissäkin vähintään ihan hyvin, mutta etenkin aloittaminen on hankalaa.  Sitä se tosin taitaa olla monelle muullekin. Jotenkin toivoin olevani toisen ammattini kohdalla "valmiimpi" kohtaamaan työelämän, kun sen aika koittaa. Toiveistani huolimatta nelosen työoikeuksien kirjautuminen Terhikkiin ei ollutkaan niin riemukas hetki kuin etukäteen ajattelin sen olevan. Ihan yllätyin siitä, miten paljon asia suorastaan ahdisti - se, että olen ihan oikeasti astumassa työelämään eikä entiseen ole enää paluuta. Ensimmäiseen ammattiini verrattuna olen huomannut sopeutuvani uusiin työpaikkoihin ja -tehtäviin nykyään nopeammin, mikä on totta kai plussaa. Mutta nyt uuden uran herättämiin tunteisiin:
 
Epävarmuus kuuluu asiaan aina, kun aloitan jotain uutta. Sopiva määrä epävarmuutta auttaa pysymään skarppina ja esimerkiksi varmistamaan kokeneemmalta kollegalta ne asiat, joita ei itse vielä täysin hallitse. Ajattelenkin, että epävarmuus myös suojaa monelta. Liika epävarmuus kuitenkin vie tilaa muilta ajatuksilta ja heikentää ainakin omaa toimintakykyäni. Liiallisuuksiin menevää epävarmuutta on välillä hankalaa suitsia, mutta uskon, että kokemus auttaa siihen parhaiten. Kun vähitellen saa alle hyvin menneitä tilanteita, alkaa epävarmuuskin tuntua siedettävämmältä. Tuskin pääsen epävarmuuden tunteesta koskaan kokonaan, mutta kuten sanottua, sopiva määrä epävarmuutta pitää myös nöyränä ja oppimiskykyisenä.

 
Riittämättömyys on ainakin minulle yksi vaikeimmista työhön liittyvistä tunteista. Riittämättömyyden tunteeseen liittyy vahvasti vaativuus - pohdinta siitä, teitkö varmasti parhaasi ja vaikka olisit tehnytkin, onko se tarpeeksi. Osin riittämättömyyden tunteen vuoksi olen ollut lähellä uuvuttaa itseni, omalla alallani kun työt eivät tekemällä lopu. Vaikka on olemassa tietty minimitaso, jolla työt tulee hoitaa, tasoa eli työn määrää tai laatua voi hilata ylöspäin rajattomasti. Riittämättömyyden tunne ei tietenkään aina tule ihmisestä itsestään: myös työyhteisön vaatimukset voivat olla liian suuria omaan osaamiseen tai kokemukseen nähden. Parhaiten riittämättömyyden tunteen kanssa pärjään, kun pidän mielessä, että jokainen on aloittanut joskus jostain - ja muistan hengittää.

Innostus on toistaiseksi näytellyt aika pientä roolia työhön liittyvissä ajatuksissani. Kyse ei ole siitä, ettenkö olisi myös onnellinen ja innoissani uudesta roolistani, vaan siitä, että edellä mainitut tunteet ovat vallanneet suurimman osan tunnetilastani. Hetkittäin saan pikkuruisia onnentunteita lääkärin roolin uutuudenviehätyksestä tai onnistumisen kokemuksista. Erityisen innostavia ovat olleet hetket, kun töissä jokin ajatusketju on loksahtanut kohdilleen ja yksittäiset opitut asiat yhdistyneet loogiseksi kokonaisuudeksi. Innostusta ja työmotivaatiota kasvattavat suuresti myös kiitokset, kauniit sanat ja hyvä palaute, joita niitäkin olen onnekseni jonkin verran saanut.

 
 
 
Oppimisen ilo on yksi suurimmista motivaation lähteistä. Ensimmäiset kerrat, olivatpa ne "perustyötä" tai vaikkapa toimenpiteitä, jännittävät suuresti, mutta jälkikäteen fiilis on mahtava. Vaikka opintojen aikana pyritäänkin saamaan mahdollisimman paljon harjoitusta myös käytännön asioihin, paljon on tässä vaiheessa vielä oppimatta, ja moni asia jää opeteltavaksi työelämässä. Toistaiseksi eniten oppimisen iloa olen kokenut hyvin menneistä toimenpiteistä, itse hoidetuista asioista sekä positiivisista palautteista, joiden perusteella olen kokenut kehittyneeni vuosien varrella. Omien vahvuuksien löytäminen ja niiden hyödyntäminen töissä lisää työmotivaatiota ja innostaa opettelemaan ja oppimaan aina vaan lisää. Omalla kohdallani vuorovaikutus on yksi vahvuuksistani, ja ihmisten kohtaaminen lempijuttujani niin aiemmassa kuin tulevassakin ammatissani!

Vaikka ammattiin kasvu on innostavan lisäksi ainakin ajoittain kivuliastakin, lyhyessäkin ajassa olen oppinut, että lopulta pärjään kyllä. Vaikka tunteet ovat samoja kuin ensimmäistä työtäni aloitellessani - ja hyvin samantyyppisiä kuin pääsykoeprosessin aikana! -, työkalut niiden kanssa toimimiseksi ovat huomattavasti parempia kuin silloin. Vastaan tulee monenlaisia tilanteita ja jatkuvasti uusia asioita, mutta uskallan edes pienesti ajatella, että minä selviän tästäkin.

Ensimmäistä tai uutta työuraa aloittelevat, kuulostaako yhtään tutulta vai mahdankohan olla ihan yksin ajatusteni kanssa?
 

13.5.2021

Onnistumisia, suunnitelmia ja ilon aiheita

Moikka taas! Toukokuu on täällä ja sitä myöten viidennen lääkisvuoden viimeinen opiskelukuukausi! 5. lukuvuosi on ainakin omalla kohdallani klinikan lukuvuosista pisin, kun se jatkuu peräti toukokuun loppuun saakka. Aiemmin kesälomille on päästy viimeistään toukokuun alkupuolella, ja ensi vuonnahan valmistuminen meidän vuosikurssillamme koittaa jo huhtikuussa - itselleni toki ei vielä silloin, kuten olen jo aiemmin maininnut.
 


 
Gynen kurssi on loppusuoralla, enää tentti jäljellä. Jokseenkin pitkältä on tämä kurssi tuntunut, alkoihan se jo liki kaksi kuukautta sitten. Onnistumisiakin on tullut ja hyvä niin, kehitystä on aina mukava saavuttaa. Vaikkei tk-työ vielä ensi kesänä kutsukaan, gynen kurssilta olen saanut varmuutta tekemiseen sekä totta kai uutta oppia. Edelleenkään kirurgia minusta ei leivota, joten tuskinpa gynekään kutsuu jatkossa muuta kuin sen verran, mitä tk-työssä vastaan tulee.  Tenttiä seuraavana maanantaina alkaakin lääkiksen viimeinen pakollinen tk-jakso, jonka onneksi saan käydä Kuopiossa.
 
Ilonaiheenani mainittakoon, että ryhmäjaot ensi vuodelle ovat tulleet, ja mikä parasta, omalta kohdaltani lääkiksen kaikki hajautukset ovat takana päin! Ensi lukuvuonna käytävistä kursseistani KNK- eli korva-nenä-kurkku-kurssiin (LT5) liittyy osalle ryhmästä hajautus, samoin LT6-opintoihin kuuluvaan sisätautien täydentävään opetukseen. Nämä molemmat saan kuitenkin kokonaisuudessaan suorittaa Kuopiossa, mistä olen totta kai iloinen. Hajautettua opetusta omalle kohdalleni sattui kolmen kurssin kohdalla, kaikki tämän lukuvuoden aikana. Hajautuksessa olen ollut niin Jyväskylässä, Mikkelissä kuin Joensuussakin. Ilokseni olen päässyt hyvin vähällä hajautusten suhteen osittain HOPS-järjestelyiden vuoksi. Hajautuksissa on omat hyvät puolensa, mutta tässä elämäntilanteessa kaikki ylimääräinen säätö on, no, ylimääräistä.



 
Nyt, kun valmistuminen häämöttää sekä perheen toisella opiskelijalla (hyvin lähellä) että minulla (pikkuisen kauempana), alkavat haaveetkin nostaa päätään. Koko opiskeluajan olemme asuneet perhekokoon nähden melko kompaktissa asunnossa, joten pikku hiljaa alkavat ajatukset suuntautua muihinkin vaihtoehtoihin. Viime muuttomme tapahtui pakkoraossa, koska edellinen asuintalomme purettiin. Siinä vaiheessa oli aika lailla sama, millaiseen kämppään muutetaan, kunhan se löytyy läheltä. Täytyy sanoa, etten oikeastaan näinä 2,5 vuotena ole kotiutunut kunnolla tähän asuntoon. Vaikka muutto aina tiettyä haikeutta aiheuttaa, en usko, että jään tätä asuntoa kovinkaan kaipaamaan, vaan iloisesti lähden kohti uusia tuulia, kun niiden aika on. Tällä hetkellä muuttoa ei ole tiedossa, mutta toiveissa olisi jossain kohtaa saada lisää tilaa!

Sitten viimekertaisten kuulumisteni myös kesän suunnitelmat ovat selkiytyneet kiitettävästi. Koululaisia on ilmoitettu kesäkerhoihin ja pohdittu erilaisia vaihtoehtoja kesää varten. On siinä vaan työtä, kun yrittää kokonaisen kesän saada onnistumaan pikkukoululaisten kanssa. Nyt loppulukuvuoden ajan keskityn hoitamaan olennaiset asiat ja stressaamaan mahdollisimman vähän mistään. Kesätyöt alkavat nimittäin saman tien lukuvuoden päätteeksi, enkä sitten pääsiäisloman ole lomaillut lainkaan. Onneksi sentään elokuussa saan lyhyen lomapätkän, ja LT6 on kuitenkin aikatauluiltaan muita vuosia kevyempi.



 
Jonkinlaisen koosteen voisin tästäkin lukuvuodesta kirjoittaa, kunhan lukuvuosi saadaan onnistuneesti päätökseen. Toukokuinen opiskelupäiväkin on vielä kirjaamatta... Kivaa kevään jatkoa kaikille!
 

27.4.2021

Opiskelupäiväni 4

Huhtikuisen opiskelupäivän aika! Linkkien takaa löydät tammikuun, helmikuun ja maaliskuun opiskelupäivät. Naistentaudit siis jatkuvat, ja mikä mukavinta, tällä hetkellä ei muita kursseja meneillään olekaan. Kliinisen ravitsemustieteen tenttikin meni suorastaan yllättävän hyvin. Mutta nyt, huhtikuinen opiskelupäiväni, olkaapa hyvät:
 


 

6.45 

Tutun kaavan mukaan ei kun ylös ja aamutoimiin!

7.45

Mies vie töihin lähtiessään pienet, minä olen isompien kanssa aamupalalla.

8.15

Isommatkin lähtevät koulutielle.

9.00

Olen valmistautumassa KYSille lähtöä varten, kun lapsi soittelee koululta. Uimakassi oli jäänyt kotiin. Hei sitten, rauhallinen aamu! Käyn viemässä kassin lapselle ja palaan äkkiä kotiin pakkaamaan loput tavarat.
 


 9.25 

Ja nyt KYSille, opetus kutsuu! Vaatevarastolta taas kerran puhtaat ylle ja vielä toinen vaatekerta mukaan huomista neuvolaopetusta varten.

9.50-11.30

Gynekologian opetuksessa. Ensin haastattelen, sitten tutkitaan yhdessä kliinisen opettajan kanssa. Tällä kertaa saan monta onnistumisen kokemusta, mukavaa! Uskaltaisinkohan sanoa jopa, että alan vähitellen lämmetä naistentaudeille?

11.45

Vaatteiden vaihto, työvaatekerta ja sisäkengät huomista opetusta varten reppuun ja äkkiä kotiin.

12.00

Kotona. Lämmitän pikaisesti eilistä ruokaa ennen iltapäivän opetusta. Hyvin harvoin meillä on iltapäivän opetusta, mutta tänään sattuu olemaan sellainen päivä. Kiirehän se taas tuli, enkä juuri ehdi tässä välissä hengähtää.

12.30 

Opetus alkaa Zoomissa, aiheena äitiyshuolto Suomessa. Siemailen kahvia opetusta kuunnellessa. Paljon tuttua asiaa ja vähän uuttakin.

 


14.00 

Hetkinen omaa aikaa. Lähetän yhden sähköpostiviestin tutkimukseeni liittyen ja saan vastauksenkin pian - josko taas saisin sitä näillä ohjein eteenpäin? Muitakin hoidettavia asioita surraa päässä, mutta en nyt jaksa paneutua niihin. Viestittelen kaverin kanssa kuulumisia.

15.15

Lähden hakemaan pieniä hoidosta. Matkalla soittelen isoimmalle, kun häntä ei ole näkynyt. Oli kuulemma saanut luvan mennä kaverilleen.

16.00

Kotona taas. Nykyään matka päiväkodilta kotiin sujuu hyyyvin hitaasti, kun 1,5-vuotias haluaa kävellä koko matkan. Uskomatonta sinnikkyyttä, etten sanoisi! Mikäpä tässä aurinkoisesta ja lämpimästä ilmasta nautiskellessa. Hetken vielä ulkoilemme kotipihalla ennen sisälle tuloa.

16.15

Kotona pötkötellään kukin tenava vuorollaan kainalossa, samalla luen kirjaa. Kuopus saa puhelimeni käteensä ja tuttuun tapaansa ottaa innokkaasti selfieitä (esimerkki alla).

 


16.45

Mies on tullut töistä, laitetaan yhdessä ruokaa ja jutustellaan koko perheen kanssa päivän polttavimmat kuulumiset. Kirjoittelen hetken tätä postausta.

18.00

Online-treeni pitkästä aikaa - pakko ottaa ilo irti näistä tunneista, kun niitä vielä järjestetään. Pikku puntti eli kuopus tuo lisähaastetta treeniin! Isommat juoksentelevat ulkona kevätillasta nauttimassa.

19.00

Lasten iltapala-aika. Mutta oho, huomiseen opetukseenhan oli ennakkotehtäviäkin... Etsin ja näpyttelen omasta mielestäni olennaisimmat tiedot ennakkotehtäviin, jotten ihan nolaa itseäni opetuksessa. Paljoa en jaksa panostaa, kuten en ikävä kyllä oikein muihinkaan gynen kurssin ennakkotehtäviin. Unohdun selailemaan muitakin opiskeluun liittyviä juttuja ja tarkistelemaan aikatauluja.

19.30 -

Tenavien iltatoimia, siivoilua, huomisten aikataulujen tarkistelua ja muita iltahommia. Kirjoittelen taas tätä postausta, kun liian nopeasti unohtuu, mitä kaikkea päivän mittaan tapahtuukaan!

21.00

Nukkumaan, tai no ensin hyvän kirjan lueskelua ja hiljaisesta kodista nautiskelua. Öitä!

 


 
Gynen kurssi on nyt reilusti yli puolivälin, ja tentti odottelee toukokuun puolivälissä. Alkaa tulla pikkuinen kiire taas, opiskelumotivaationi kun uinuu edelleen eikä ole liiemmin heräämisen merkkejä näyttänyt... Mutta, kuten lukuisia kertoja aiemminkin, teen sen, minkä ehdin ja jaksan, seuraamuksia katselen myöhemmin! Onneksi ensi kesän työt eivät ole tästä kurssista kiinni. Palataan taas opiskelupäivien osalta ensi kuussa!
 

13.4.2021

Kevättä ja kiirettä

Kevät on viime viikkojen aikana ottanut aimo harppauksen eteenpäin, vaikka pientä takapakkiakin on nähty. Asfaltti paljastuu, lumen pinta alenee ja valoa riittää nykyisin aamusta iltaan. Kevään kanssa tasatahtia eteenpäin kiiruhtaa viides (en lakkaa hämmästelemästä ajan kulua!) opiskeluvuosi, josta on jäljellä enää 1,5 kuukautta. 
 



Harvoin sanon, että on kiire, mutta nyt tuntuu siltä. Yksistään meneillään olevat opinnot riittäisivät tällä hetkellä täyttämään jos ei kalenteria, ainakin ajatukset. Käynnissä on kuitenkin samaan aikaan niin tutkimusta kuin töitäkin perhe-elämän velvollisuuksia unohtamatta. Vielä pari vuotta sitten välttelin työntekoa opintojen aikana, mutta näköjään oman alan töihin pääsy muutti kelkan tässä suhteessa. Kevään aikana sairastelut ja niistä johtuvat aikatauluongelmat ovat jälleen tulleet tutuiksi. Tilannetta ei helpota se sinänsä onnellinen asia, että perheemme toinen opiskelija vaihtoi viimeisimmätkin etäopintonsa (toistaiseksi) osa-aikaiseen oman alansa työhön. Jälleen kerran nähtäväksi jää, miten loppukevät sujuu, ja jääkö itselleni vielä lisää opintoja rästiin. Toivottavasti kaikki menee kuitenkin juuri siten kuin on suunniteltu. Tähän asti kaikki on sujunut oikein kivasti, joten jospa sama trendi jatkuisi.

Kesää tässä taloudessa suunnitellaan tällä hetkellä kiivaasti. Kesän kuviot ovat vielä melko lailla auki sitä perustietoa lukuun ottamatta, että vuosikausien jälkeen sekä minä että mies olemme töissä koko kesän. Omat työkuvioni aiheuttavat pientä tai suurempaakin päänvaivaa, mutta toivottavasti asiat selkenevät ennen varsinaisen työrupeaman aloitusta. Tällä hetkellä fiilikset tulevaa kesää kohtaan vaihtelevat varovaisesta innostuksesta lievään paniikkiin - taas kerran pitää kohdata uuden ammatin herättämät tunteet.


 
Kaiken suunnittelun, keskeneräisyyden, kärsimättömyyden ja kiireenkin keskellä olen - kiitos korona-ajan - löytänyt itselleni sopivan rentoutumismuodon. Kuluneen vuoden aikana puikoilta on valmistunut niin pientä kuin suurempaakin asustetta, pienimpinä lapaset pikkuisimmalle ja suurimpana neulepaita - ensimmäinen koskaan neulomani - isoimmalle muksulle. En edes yritä väittää olevani mitenkään päin hyvä käsitöissä tai varsinkaan neulomisessa, mutta hyvää harjoitusta se on. On äärimmäisen ihanaa saada edes jotain pientä valmiiksi tässä kaiken keskeneräisyyden keskellä, ja harjaantumaton kädenjälkeni opettaa sietämään epätäydellisyyttä edes vähän. Nykyisin olematon keskittymiskykynikin on saanut harjoitusta silmukka silmukalta. Ja mikä parasta, jälkikasvun mielestä äidin neulomukset ovat aivan hyviä, jopa toivottuja - vielä. :D

 

 
Vaikuttaa vähitellen siltä, että helpot ja huolettomat opiskeluvuodet ovat takana. Portti työelämään on avattu, viimeisetkin opintorahakuukaudet käytetty ja uudelleen orientoitumisen aika alkanut. Itselläni toki opinnot vielä jatkuvat ainakin reilun vuoden ajan, mutta pikku hiljaa opiskelijaperheen titteli alkaa olla historiaa. Totuttelua uusi arki varmasti vaatii, vaan onpa vuosien varrella tullut nähtyä, miten sopeutuvainen ihminen lopulta onkaan. Pian ei enää muistakaan, millaista opiskeluarki olikaan, kun työt vievät mennessään. Sitäpä odotellessa!