27.5.2020

2/3 suoritettu!

Lupasin viimeksi, että kerron vielä tarkemmin kuulumisia ja tunnelmia kuluneen lukuvuoden ajalta. Tällä hetkellä opintojeni tilanne on se, että opintopisteistä laskettuna koossa on yli 2/3 suorituksista, mutta koska kirurgian kurssi on vielä suorittamatta, neljännen vuoden työkynnys ja sitä myöten eka kandikesä antaa odottaa itseään ensi vuoteen.




Syksy - tai oikeastaan ajanjakso maaliskuulta lokakuuhun - meni aika lailla raskauden kanssa painiskellessa. Opinnot sain toki suoritettua ajallaan, mutta kuten tuli moneen kertaan täälläkin todettua, vähän rankkaa oli. Yksi iso etappi syksyltä oli se, kun sain vihdoin ja viimein syventävien opintojen opinnäytteeni valmiiksi - tuntui niin hienolta nähdä omien suoritusteni joukossa LL-opinnäyte! Vauvelin syntymän jälkeen tein vähän valinnaisia opintoja (ennemmin omaksi virkistyksekseni kuin pakosta) ja ennen joulua kävin vielä toisen opinnäytetyöseminaarin. Vaikka syvärini valmiit jo ovatkin, tutkimus samasta aiheesta jatkuu. Viime vuoden lopulla aloitinkin elämäni ensimmäisen artikkelin kirjoittamisen tai oikeastaan siihen vaadittavan taustatyön. Loppuvuosi on syystä ja toisestakin (väsymys, väsymys ja väsymys) vähän sumun peitossa, mutta jotain muistikuvia sentään löytyy. :D

Palasin tammikuussa opintojen (neurologian!) pariin tosi mielelläni. Neurologia oli omasta mielestäni niin mahtavaa ja oli tosi kivaa olla taas "oma itsensä" - tarkoitan siis ilman raskausvaivoja - vaikka vauvanhoito vähän haasteita välillä järjestikin. Talviloman jälkeen alkoikin tämä erikoinen etäelämän aikakausi, joka on ollut luku sinänsä. Tavallaan opiskelu on ollut helpompaa (kun on voinut osallistua kotoa käsin kaikkeen), mutta toisaalta taas ei (miten ihmeessä pystyy samaan aikaan pitämään esitelmää etänä, hoitamaan vauvaa ja auttamaan koululaista hänen etätuntinsa kanssa?). Mutta siitäkin on selvitty, sanoisin jopa että yllättävän hyvin.




Summauksena koko vuodesta: Vuosi hujahti taas käsittämätöntä vauhtia! LT4 ei herättänyt niin suuria tunteita suuntaan tai toiseenkaan kuin eka klinikkavuosi viime vuonna, ehkä menin sen verran rennommalla otteella. Vauvan kanssa opiskelu oli tälläkin kerralla todella paljon helpompaa kuin raskausaikana, ja oikein hyvä niin. En siis sekuntiakaan ole katunut, että jatkoin opintoja vauvan syntymän jälkeen, vaan se oli minulle ainoa oikea ratkaisu. Onneksi kaikki meni hyvin, ja asiat järjestyivät tavalla tai toisella. Muutamia kertoja vauva oli mukana seminaareissa, ja välillä ystävät auttoivat hänen hoidossaan - kiitos siitä heille ♥♥♥ 

Nyt on kaikki tämän lukuvuoden velvollisuudet hoidettu, vaikka toki artikkelin edistäminen jatkuu nyt kesälläkin. Mutta onpahan kiva olla lomalla! Vaikka toisaalta harmittaa, kun vielä ei ole oman kandikesän vuoro, olen ihan tyytyväinen siihen, että saan vielä tämän kesän olla kotona - etenkin, kun ekaluokkalaisen kesähoitokuviot olisivat muuten tuottaneet harmaita hiuksia. Jokaisella pilvellä hopeareunus, vai miten se meni. :D

Toivottavasti teilläkin on ollut hyvä vuosi tai edes kohtuullinen! Kauniita kesäpäiviä kaikille ♥

4.5.2020

Etäelämää

Moikka taas ja hyvää toukokuuta! Edellisestä postauksesta on taas aikaa, ja kuten jokainen meistä tietääkin, arki on tällä hetkellä hyvin erilaista verrattuna kuukauden takaiseen. Etäelämän aikakausi alkoi meidän perheessämme 18.3., kun esikoisen koulu, yliopisto ja amk menivät kiinni ja päiväkotilaisetkin jäivät kotihoitoon. Arki on siis ihan päälaellaan; ihan kuin oltaisiin koko perhe lomalla paitsi ettei olla, vaan kaikki velvollisuudet opiskelun ja koulun suhteen on edelleen hoidettava. Ruokaa kuluu ihan älyttömät määrät, kun kaikki syövät jokaisen ateriansa kotona. Samoin neliöt eivät joka hetki meinaa riittää tässä tilanteessa, kun kaikki ovat kotona lähes koko ajan. Onneksi on ollut pääosin hyviä säitä, joten on voinut ulkoillakin enemmän kuin perusarjessa.




Opettelua on ollut myös aikatauluttamisessa, kun vanhemmilla on omat opiskelujuttunsa ja esikoisella koulunsa. Muutaman viikon kokemuksella on todettu, että on paras aikatauluttaa selkeästi, kuka vastaa mistäkin tehtävästä milloinkin. Aika paljon helpommalla pääsee, kun etukäteen miettii olennaisimmat jutut, jotka pitää saada aikaan. Välillä on kyllä naurattanut ja ehkä vähän ärsyttänytkin, kun joka paikassa tulee vastaan vinkkejä korona-ajan tylsyyteen. Ehei, tekemisen puutteesta ei ole tässä taloudessa tarvinnut kärsiä lainkaan :D Eskarilaisellakin olisi tehtäviä jonoksi asti, mutta mainittakoon, että suurin osa on edelleen tekemättä. Vapaaehtoisiahan nuo ovat, joten tehdään se, mitä ehditään ja jaksetaan.




Sitten vielä viimeisimmät opiskelukuulumiseni: Nelosvuoden viimeinen opintojakso eli psykiatria on jo takana, samoin kuin 4-vuoden lyhyt oikeuslääketieteen kurssi. Pääsiäisloma vierähti itselläni tk-jakson parissa. Tämä erikoinen ajanjakso näkyy jossain määrin myös "kentällä", ja oli kieltämättä mielenkiintoista päästä näkemään, miten epidemiaan varaudutaan ja valmistaudutaan. Muutenkin terveyskeskustyötä oli kiva seurata ja harjoitella myös toimenpiteitä ja tutkimisia. Tk-jaksoa lukuun ottamatta kaikki opetus 1,5 kuukauden ajalta on järjestetty etänä, mikä on puitteiden puolesta sujunut suorastaan yllättävän hyvin ja sopinut ainakin itselleni mainiosti. Tänä keväänä oli myös valinnaisena tarjolla upouusi "koronakurssi", jonka aiheena oli mikäpä muu kuin Covid-19. Kävin senkin ihan mielenkiinnosta, vaikka olisihan noita pakollisiakin hommia riittämiin :D




Huomenna onkin kevään viimeinen pinnistys eli psykiatrian tentti. Ihan just niin kuin tammikuussa ounastelin, kulunut kevät on mennyt hyvin äkkiä. Ja etenkin tästä loppukeväästä tuli kyllä hyvin erilainen siihen verrattuna, mitä etukäteen ajattelin. Kukaanhan ei tiedä, millainen kesästä tai syksystä tulee, mutta pidetään peukkuja normaalimman arjen puolesta. Kunhan saan tentin pois alta, voisin kirjoitella vähän pidemmästi fiiliksiä etenkin opintojen - ja toki vähän muunkin elämän - suhteen!

Tsemppiä ja voimia kaikille poikkeusoloihin! ♥ Ja jos täällä on joku pääsykokeisiin valmistautuva, lämpimiä ajatuksia ja uskoa itseesi!

8.3.2020

Alkukevään arkea

Hei taas ihan liian pitkästä aikaa! Kevätlukukausi on ollut jo pitkään käynnissä, yksi jakso on kokonaan takana ja seminaariviikotkin ovat jo ohi. Kiirettä on pitänyt nyt, kun sekä minä että mies opiskelemme taas täysillä - tai niin täysillä kuin vauva-arjessa voi. Työnjako menee niin, että minä käyn yliopistolla pakolliset ja muut teen vauvanhoidon lomassa. Mies pääsee omiin opintoihinsa paikan päälle aina silloin, kun minun aikatauluni antavat periksi.




Kevät alkoi omalla kohdallani kaksi kuukautta sitten kauan odotetulla neurologian kurssilla, joka melko korkeista odotuksistani huolimatta onnistui yllättämään positiivisesti. Syksyiseen fysiatrian ja ortopedian kurssiin verrattuna työtä - ja ihan läsnäoloa vaativaa opetustakin - oli paljon enemmän, mutta kurssi oli ihan mahtava kaikin puolin. Yksi kivoimmista neurologian ja neurokirurgian jaksoon kuuluvista asioista oli harkka, jossa harjoiteltiin mikrokirurgiaa mm. ompelemalla "haavoja" pikkuruisilla neuloilla mikroskooppia apuna käyttäen. Ei minun hienomotoriikalla kyllä neurokirurgiksi aleta, mutta mukava oli harjoitella!




Viimeiset kolme viikkoa ennen lomaa olivat seminaariviikkoja kirurgian, infektiosairauksien ja geriatrian tiimoilta. Auditoriossa on siis istuttu aamusta iltaan, pääosin ihan hyvin fiiliksin mutta välillä ihan luokattoman väsyneenä. Infektiosairauksista on tentti reilun viikon päästä, geriatriasta viikkoa myöhemmin. Tämä viikko on kuitenkin ollut talvilomaa, joka tuli kyllä tarpeeseen. Sivusilmällä olen silti vilkuillut tulevia aiheita ja etenkin tenttimatskuja, koska noh, nykyarkemme on vielä astetta ennakoimattomampaa kuin aiemmin. Kävimme kuitenkin vanhoilla kulmilla pk-seudulla katsomassa sukulaisia ja ystäviä, jotta loma edes jollain tavalla eroaisi arjesta :D Kuopiossa olemme retkeilleet ja käyneet pilkilläkin, etelämmässä ei moisesta voinut uneksiakaan. Kuvat siis peräisin kuopiolaisista maisemista ♥




Nykyarjesta puheen ollen vauva on jo ihan kohta 5-kuinen, topakka ja hymyileväinen tyttö. Kiinteitä piti jo aloitella, kun paino ei enää täysimetyksellä kehittynyt niin hyvin kuin olisi toivonut. Muutenkin hän on osoittautunut melkoisen temperamenttiseksi tai no, seuraa rakastavaksi vauvaksi. Opiskelu on välillä melkoisen haasteellista hänen kanssaan, mutta ei se mitään, tehdään (kuten aina muulloinkin) sen verran kuin ehditään ja jaksetaan. Yöt menevät vielä enemmän tai vähemmän hulinoidessa, mutta toivottavasti helpottavat joskus. Alan nimittäin olla aika pahassa unenpuutteessa. Ja silti voin niiin paljon paremmin kuin vuosi sitten, puhumattakaan raskauden viime metreistä. Fyysisen väsymyksen kanssa pärjään kyllä, mutta on käsittämättömän mahtavaa, kun ajatus on kirkas eikä esimerkiksi tenttiin luku tuota enää vastaavia ongelmia kuin raskausaikana.




Huomenna alkaa tämän lukuvuoden neljäs ja viimeinen isompi opintokokonaisuus, psykiatriaa  siis luvassa. Hyvillä mielin palailen taas arkeen, vaikka tekemistä loppukeväälle riittääkin niin opiskelun kuin muunkin elämän osalta!

Pirteää alkukevättä ja pääsykokeisiin valmistautuville oikein paljon tsemppiä :)

6.1.2020

Vuosikymmenen tilinpäätös

2020-luku on täällä! Edellinen vuosikymmen jäi muistoihin melkoisen tapahtumarikkaana ajanjaksona, jossa elämä meni ainakin kerran lähes totaalisesti uusiksi, ja muutenkin muutoksia tapahtui tiuhaan. Tälle vuosikymmenelle toivon ehkä hivenen maltillisempaa muutosten tahtia, vaikka mistäpä elämästä koskaan tietää.




Se on kuitenkin sanottava, etten vaihtaisi pois edes sitä tornadomaista 2015-2016-ajanjaksoa, jolloin yhden ainoan vuoden aikana luin pääsykokeeseen, sain lapsen, pääsin lääkikseen, irtisanouduin, mieskin irtisanoutui, myimme asuntomme ja muutimme perheinemme 400 kilometrin päähän turvaverkkojemme ulottumattomiin. Jälkikäteen on ehkä pienesti hirvittänyt tuo hyppymme tyhjän päälle, mutta kuten elämässä usein, juuri ne mahdottomimmilta tuntuvat elämänmuutokset osoittautuvat lopulta ihan parhaiksi ratkaisuiksi.

Uutena juttuna elämääni tuli tuolloin myös blogi, joka on yhtä vanha kuin lääkisurani. Välillä motivaatio on ollut hukassa: mitä sanottavaa minulla edes on? Blogin lopettaminenkin on käynyt mielessä. Useinkin tuntuu, etten voi tai halua kirjoittaa täällä niistä asioista tai juuri siten kuin haluaisin. Sitten tuskailen "siloitellun ja kiillotetun" arkikuvaukseni kanssa, vaikka tuntemuksia laidasta laitaan onkin tänne tullut taltioitua. Blogin nimeen olen kyllä tyytyväinen; bloggauskin on omalla kohdallani yhtä tasapainoilua eri vaihtoehtojen välillä.

Toisin kuin vuosi 2018, viime vuosi ei ollut elämäni paras. Ihania asioita silti tapahtui: suloinen kuopus syntyi koko perheen iloksi, ja paljon muutakin merkityksellistä tuli koettua. Kokonaisuutena vuosi oli minulle tarpeellinen, muttei suinkaan helppo kärsivällisyyskoulu. Toivon todella, että tämä vuosi on edes vähän helpompi.




Tuntuu tosi hurjalta ajatella, että voisin (jos olisin siis suorittanut kaikki opinnot, mitä en ole) tulevana kesänä tehdä kandina lääkärin töitä. Täytyy sanoa, etten ole pahoillani siitä, että kesä kuluu lasten kanssa lomaillen. Totta kai mietityttää, miten työasiat jatkossa järjestyvät jne, mutten jaksa niistä stressata. Jossain vaiheessa on kuitenkin kohdattava se eka kandikesä, joka taitaa lähes jokaisen kohdalle tulla yllättävän äkkiä.

Seuraavana keskityn kuitenkin suorittamaan kevään opintoja niin hyvin kuin pystyn. Vuorossa on neurologiaa (vihdoin!) ekat viisi viikkoa, sitten kolme viikkoa seminaareja (kirurgia, infektiosairaudet ja geriatria) ja lopuksi vielä psykiatriaa. Äkkiäpä se kevätkin taitaa hujahtaa, veikkaisin. Vähän jännittää kyllä palata kunnolla opintoihin, vaikkei tauko niin järin pitkä ollutkaan enkä totaalitaukoa pitänyt yhtään. Pitäkää peukkuja edes kohtalaisen sujuvalle arkeen paluulle!