Kuukausikatsaus: tammikuu

Äkkiäpä tammikuu livahti ohi, vuosi vuodelta aina vaan nopeammin.

Vuoden 2017 ensimmäisen kuukauden aikana

• lastenhuone sai uutta ilmettä valkoisella maalilla (keinutuoli sekä kerrossänky)
• vietin ansaittua joululomaa 
• opinnot alkoivat takkuisesti
• sain opiskelutahdista kiinni...
• ... kunnes hetken oli taas vaikeaa
• toteutin toivepostauksia (erilaiset polut osa 1 ja osa 2) sekä sh vs lääkäri - opinnot
• muistelin bloggaamiseni alkutaivalta
• aloitin Unelma itsestä -valmennuksen
• ajoin autolla ensimmäistä kertaa aikoihin
• mietin kesäsuunnitelmia
• opettelin löytämään hyvää rytmiä liikkumisiin
• valokuvasin ja paljon
• olin pääosin tyytyväinen itseeni ja elämääni
• sain luovuuden puuskan, joka toistaiseksi etsii sopivaa keinoa purkautua
• edistyin pienen askeleen verran tämän vuoden tavoitteissani

Ei huono alku vuodelle ollenkaan! Blogin postaustahti on nyt parisen viikkoa ollut sellainen, että arkipäivinä postauksia on ilmaantunut (lähes) päivittäin ja viikonloput ovat olleet hiljaisia. Olen tarkoituksella vähentänyt netissä roikkumista viikonloppuisin ja saanut sitä kautta paljon lisää virtaa niin perheen kanssa olemiseen kuin muuhunkin elämään. Tasapainon etsintä ajankäytön suhteen jatkuu myös ensi kuussa!

Muistattehan, että blogia voi seurata myös Facebookissa! Sinne ilmaantuu aina toisinaan jotain, pieniä hetkiä, kuvia, kommentteja. Jos blogin puolella on hiljaista, kannattaa kurkata Facebook :)

Miten sinun tammikuusi sujui? Oliko vuoden alku odotustesi mukainen vai jotain ihan muuta?

Sairaanhoitajaksi vai lääkäriksi? 1/3

Anonyymi esitti minulle jokin aika sitten postaustoiveen:

Kiitos loistavasta postausideasta! Olen tosin ollut vähän arka tarttumaan tähän aiheeseen. Enhän minä tiedä vielä juuri mitään lääkiksestä enkä niin hirveästi sairaanhoitajankaan töistä! Otin kuitenkin haasteen vastaan ja selvitän nyt parhaani mukaan pääpiirteitä sairaanhoitaja- ja lääkisopinnoista sekä sairaanhoitajan ja lääkärin toimenkuvasta. Mikäli jompi kumpi tai molemmat ammatit kiinnostavat, suosittelen lämpimästi tutustumaan luotettavampiin tietolähteisiin (linkkeinä omien tekstieni alla).

Kun kerran jotakin tekee, on sama tehdä se kunnolla, joten toivepostaus venyi kolmiosaiseksi. Tässä osassa keskityn opintopuoleen, toinen osa sisältää asiaa työstä ja työtehtävistä. Kolmantena ja viimeisenä osana extraosuus, jossa paljastan syvimmät tuntoni ammatinvalinnan suhteen! Toivottavasti näistä on teille jotain iloa :)


Sairaanhoitajaopinnot:

• sairaanhoitajan AMK-tutkinto 3,5 v eli 210 op
• jatko-opintomahdollisuuksina ylempi ammattikorkeakoulu -tutkinto (YAMK) 90 op, täysipäiväisesti opiskellen 1,5 v (vaaditaan 3 vuotta työkokemusta) tai terveystieteiden opinnot (kandidaatti 180 op eli 3 v, maisteri eli ylempi tutkinto yht. 300 op eli 5 v)

• AMK:ssa paljon työharjoittelua, ensimmäinen 3-5 viikkoa kestävä harjoittelu jo ensimmäisenä lukuvuonna. Yhteensä harjoittelua huimat 75 op (50 vkoa), palkatonta. Viimeisen harjoittelun sain itse korvattua palkallisella sh-sijaisuudella, nykykäytännöistä en tiedä
• käytännönläheisempää, asioita ei opeteta niin syvällisellä tasolla kuin lääkiksessä (silti vanhoista muistiinpanoista löytyi termejä, joita en enää muistanut silloin opetelleeni, kuten oligodendrosyytit ja vasa recta)
• sisältää runsaasti työpajatyyppistä harjoittelua eli harjoitellaan luokkakavereilla/nukeilla
• potilaiden kanssa päästään tekemisiin lähes saman tien: ainakin omalla kohdalla pääsimme heti syksyllä haastattelemaan vuodeosastolla ollutta potilasta
• opettajat tekevät usein opettamisen ohella kliinistä työtä, joten opetusta piristävät käytännön esimerkit ja potilastapaukset
• rakenteisen kirjaamisen opiskelu, oman hoitajuutensa pohtiminen sekä potilaan kohtaamisen opettelu kuuluvat olennaisesti opintoihin alusta asti, samoin lääkehoito ja -laskut
• muuten aika samantyyppistä kuin lääkiksen preklinikassa: luentoja isossa auditoriossa sekä välillä opetusta pienemmissä ryhmissä ja jonkin verran verkkotehtäviä - tai näin silloin 7v sitten, varmasti AMK-opetuskin on muuttunut tässä ajassa
• varsinkin loppupään opinnoissa usein 100% läsnäolopakko (koskee niin luentoja kuin muutakin opetusta)
• opinnäytetyö 15 op, aiheita ja toteutusmuotoja todella runsaasti (itse teimme parin kanssa haastattelututkimuksen erään osaston potilaille)
• heti ensimmäisen vuoden kesällä voi mennä "oman alan" töihin, esimerkiksi lähihoitajan sijaisuutta tekemään, sairaanhoitajan sijaisuuteen tarvitaan suunnilleen 140 op

Huom. Edellä mainitut asiat pätivät silloin, kun itse opiskelin ja valmistuin v. 2013, joten älkää ihan kaikkea uskoko, vaan etsikää lisää tietoa esim. alla olevasta osoitteesta...

Lisää tietoa sh-opinnoista (ja samalla th-, kätilö- ja ensihoitajaopinnoista) löytyy siis Sairaanhoitajaliiton sivuilta tai eri opiskelupaikkojen, kuten Savonian, Metropolian, Karelian jne. kotisivuilta. Vaikka opetussuunnitelma on kaikissa opiskelupaikoissa sama, toteutuksessa voi olla paljonkin eroja. Käykäähän tutustumassa, sairaanhoitajiksi aikovat :)


Lääkisopinnot:

• lääketieteen lisensiaatin tutkinto 6 v eli 360 op + mahdollinen erikoistuminen työn ohessa 5-6 v erikoistumisalasta riippuen (lisää tietoa erikoistumisaloista täällä)

• yliopisto-opinnoissa teoreettisempaa ja laajemmat kokonaisuudet, esimerkiksi anatomian opiskelu paljon tarkempaa ja vaativampaa kuin sh-opinnoissa
• selkeästi rajattu prekliiniset (LT1 ja LT2) ja kliiniset opinnot (LT3-6), klinikan aloitus vaihtelee eri yliopistoissa
• preklinikassa opitaan perusasioita (anatomia, fysiologia, histologia jne.) ja harjoitellaan potilaan  tutkimista  opiskelijatovereiden kanssa eli kahden ensimmäisen vuoden aikana ei oikeastaan olla tekemisissä potilaiden kanssa
• klinikkavaiheesta en tiedä sitäkään vähää, muuta kuin, että klinikassa tutustutaan yksi kerrallaan eri aloihin ja vietetään paljon aikaa KYS:llä oikeiden potilaiden kanssa - tämä puoli tarkentunee, kunhan itse pääsen opinnoissani sinne asti!
• akateeminen vapaus eli luennot eivät ole pakollisia (Opinto-oppaassa lukee: "Luennoille osallistuminen ei ole pakollista joskin suotavaa.") Infoluennot ja ryhmäopetukset pakollisia. Klinikassa (ymmärrettävästi) tiukemmat poissaolo- ja korvaamiskriteerit kuin preklinikassa.
• opinnäytteenä syventävien opintojen opinnäytetyö eli lyhyesti syvärit, 20 tai 25 op, toteutusmuodoissa ja aiheissa paljon valinnanvaraa
• työharjoitteluna amanuenssuurit yht. 24 op, joihin voi päästä 3. vuoden jälkeen.  Amanuenssuuri on palkallinen.
• 4. vuoden jälkeen voi päästä tekemään lääkärin sijaisuutta, jos "työkynnys" on ylitetty eli kaikki tarvittavat kurssit saatu hyväksyttyä, sitä ennen voi tehdä vaikkapa lähihoitajan töitä tms. omaa alaa liippaavaa

Perustietoa lääketieteellisessä opiskelusta löytyy Suomen Lääkäriliiton sivuilta! Jokaisessa lääkiksessä on omat erityispiirteensä, joten siinä vaiheessa kun miettii mahdollista opiskelukaupunkia, kannattaa etsiä tarkempaa tietoa yliopistojen sivuilta.

Kysymyksiä saa esittää, mutten takaa, että osaisin vastata :D Kolmatta osaa en ole vielä viimeistellyt, eli jos haluat tietää jotain minun ammatinvalintaani liittyen, kysy nyt, niin voin kolmannessa osassa vastata!

Opiskeluväsymyksestä innostukseen

Näkyy menevän pientä vuoristorataa... Joka toinen viikko on hankala, joka toinen helppo. Nyt oli "hankalan" viikon vuoro. Dissektiokurssi päättyi maanantaina, ja heti tiistaina alkoi kaksi uutta kurssia: mielenkiintoinen embryologia sekä vähän-turhan-vaativa-minun-makuuni-mobige. En osaa tarkkaan sanoa, mikä tästä viikosta teki niin raskaan, mutta eipä sen väliäkään. Joskus vain tulee hetkiä, jolloin ei pysty eikä jaksa.

Keskiviikon luennoista en saanut oikein mitään irti. Olin aivan väsynyt, ajatus harhaili ja kuuntelin luennoitsijaa vain pätkittäin. Siksi tein päätökseen rauhoittaa loppuviikon ja jättää menemättä luennoille. Luennothan eivät ole pakollisia, mutta silti tulee kieltämättä laiska olo, jos ilman "kunnon syytä" jättää menemättä. Mutta mikä nyt kenellekin on se kunnon syy. Itse haluan vielä enemmän oppia kuuntelemaan sitä, mitä oikeasti tarvitsen. Jos se on lepo, raivaan sille tilaa. Itseni tuntien tämä matalapaine kestää muutaman päivän, joiden jälkeen olen taas innoissani tarttumassa opintoihin.

Tähän mennessä taktiikkani on toiminut loistavasti. Kun olen huomannut opiskeluväsymystä, olen hiljentänyt tahtia ja välillä myös kieltäytynyt ajattelemasta koko opintoja. Olen tehnyt kivoja asioita, liikkunut, ollut perheen kanssa ja yrittänyt laskea stressitasoja. Kun hyväksyy sen, ettei ihan joka hetki jaksa, saattaakin löytää itsestään sellaista poweria, mitä ei uskonut olevankaan. Näin minulle kävi viime syksyn loppukirin aikana. Elämän pieniä paradokseja.

Ja aivan totta: keskiviikon väsymyksen jälkeen olen huomaavinani jonkin pienen innostuksen heräävän. Ehkä kuvittelen, ehkä en :D Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että opiskelunkin pitää olla suurimmaksi osaksi innostavaa, kiinnostavaa ja palkitsevaa. En ole niitä, jotka vääntävät hampaat irvessä, koska on "pakko". Minä mieluummin etenen vähän hitaammin, lasken rimaa, jos siltä tuntuu, ja yritän löytää oppimisen ilon. Tähän asti se on aina löytynyt, ennemmin tai myöhemmin. Ja tiedättekö mitä: uskon, että juuri se on menestykseni salaisuus. (Taustatietona mainittakoon, että olen päässyt kerralla läpi kaikista tähänastisista tenteistä ja saanut loistavat arvosanat (4 tai 5) niistä kolmesta tentistä, joissa oli numeraalinen arvostelu.)

Laiskottelu ei tietenkään takaa hyviä oppimistuloksia, joten jossain vaiheessa pitää laittaa ryhtiä touhuun. Itselläni on vielä viikonloppu aikaa kerätä voimia, levätä, tehdä kaikkia kivoja juttuja, lueskella (ah, minkä kirjapinon kävin lainaamassa kirjastosta!) ja vain olla. Maanantaina palaan ruotuun. Kalenteriin on jo merkitty, mihin aikaan opiskelen ja mitkä aihealueet käyn läpi. Dissektiotentti on jo reilun viikon päästä ja kerrattavaa riittää, joten jo on aikakin alkaa töihin.

Mutta sitä ennen: ihanaa, rentouttavaa viikonloppua meille kaikille!

Puoli vuotta blogia

Nyt palataan hetkeksi bloggaamiseni juurille. En olekaan aiemmin avannut fiiliksiäni vierailevan bloggaajan roolista tai niistä tekijöistä, jotka johtivat oman blogini perustamiseen. Tammikuun alussa täyttyneen puolen vuoden bloggaamisen jälkeen voi jo vähän nostalgisesti katsahtaa taaksepäin - mikä siis on lempipuuhaani, ellette ole vielä huomanneet ;)

Blogin perustaminen vilahti joskus vuosi-pari sitten mielessä, mutta heti sen perään tuli peruspessimistinen ajatus: kuka sitäkään muka lukisi? Minulla ei ollut selkeää aihetta, jota käsitellä. En tiennyt, mitä blogiini kirjoittaisin. Mahdolliset negatiiviset kommentitkin tuntuivat etukäteen ajateltuna ikäviltä. Lueskelin kyllä kaikenlaisia blogeja ja ihailin niitä kirjoittavien ihmisten rohkeutta :)

Reilu vuosi sitten rohkaistuin ja ryhdyin vierailevaksi bloggaajaksi ihanan Cian Suuntana lääkis -blogiin. Blogi on edelleen olemassa, mutta tätä nykyä Cia päivittää CiaMes-lifestyleblogiaan :) Oli aika hurjaa ottaa se riski, että joutuu a) toteamaan julkisesti, ettei lukemisista tulekaan mitään ja/tai b) kertomaan kaikelle kansalle, etten kovasta yrityksestä huolimatta päässyt opiskelemaan. Tartuin haasteeseen ja päivittelin lukukuulumisiani suunnilleen kerran kuukaudessa. Jälkikäteen ajateltuna melkoiseen paikkaan itseni ahdoin. Elämässäni ja lukuprosessissani oli sata ja yksi asiaa, jotka olisivat voineet mennä ihan metsään.

Sain vierailevan bloggaajan roolista ja Cian kanssa sähköpostitse käydyistä keskusteluista paljon inspiraatiota lukuprosessiini, vaikka mutkia ja haasteita matkassani oli ihan riittämiin. Tietyllä tavalla se, kun päätin kertoa julkisesti hakuprosessistani, poisti häpeän pelon. Minä päätin, että olen täysillä tässä projektissa mukana ja kerron kokemuksistani rehellisesti, kävi miten kävi. Päätin, että vaikken pääsisikään, en ota sitä epäonnistumisena, ellei koe oikeasti mene ihan penkin alle. No, minullehan kävi loistavasti, mutta jotenkin minulla on sellainen olo, että vaikka lopputulos olisi ollut toinen, olisin siitäkin kaivanut esiin jotain positiivista. Ennen tuloksia minulla oli vahva tunne siitä, että minulle käy "hyvin", enkä oikeastaan stressannut tuloksista, vaikka ne toki jännittivätkin.

Vierailevan bloggaajan roolini herätti henkiin tutun paloni kirjoittamiseen. Ja niin eräänä heinäkuisena iltayönä laitoin pystyyn tämän blogini. Muuttohommat ja muut käytännön järjestelyt saivat odottaa, kun alkuinnostuksessani näpyttelin tekstin toisensa perään. Alkuun suolsin päivä toisensa perästä pääsykokeeseen ja hakuprosessiin liittyviä juttuja (jotka ovat edelleen luettavissa Hakuprosessini-osiosta), sittemmin pohdin tulevaa lääkäriyttäni ja elämänmuutosta sekä käsittelin arkisiakin asioita. Puolessa vuodessa mukaan on tullut hyvinvointiteema ja sen pohtiminen, miten arjesta saisi mukavaa ja nautinnollista. Pieniä projektejakin on tullut tehtyä ja esiteltyä. Blogin aihepiiri kattaa nykyään lähes koko elämäni ja sen tärkeät osa-alueet.

Halusin jatkaa bloggaamista, vaikka ihan samanlaiset "riskit" tässäkin on kuin vierailevankin bloggaajan roolissa. En voi tietää, mitä elämässäni tapahtuu. En voi tietää edes, valmistunko koskaan. Mutta kävi miten kävi ja tapahtui mitä tapahtui, minä haluan kirjoittaa - opinnoistani, perheestäni, elämästäni, itsestäni.

Bloggaaminen on tuonut elämääni valtavasti iloa. Olen jo ennestäänkin rakastanut valokuvaamista, mutta tuntuuhan se vähän turhauttavalta, jos kuvat vain päätyvät tietokoneelle. Blogin myötä kuvaamisesta on tullut tärkeä osa arkeani, mistä olen tosi onnellinen. Blogitekstejä kirjoitellessa ja aiheita miettiessä tulee myös eri tavalla ajatelleeksi, miten paljon kaikkea kivaa ja ihanaa omassa elämässä on ollut ja on nykyään. Blogin kirjoittaminen on jo tässä puolessa vuodessa vienyt sydämeni sen verran pahasti, etten tiedä, onko paluuta enää :D Toivon, että tämä intohimoni välittyy myös sinne ruutujen toiselle puolelle!

Blogillani ei ole sen kummempia tavoitteita. On aina kivaa huomata, jos joku uusi lukija on löytänyt tiensä blogiini. Mutta lukijoiden määrästä riippumatta pyrin tuottamaan laadukasta sisältöä näillä resursseilla, jotka minulla on. Iso kiitos kaikille teille, jotka käytte lukemassa tarinoitani! Olen onnellinen jokaisesta lukijastani, seuraajastani, kommentoijasta ja kaikista heistä, jotka lukevat, vaikkeivät kommentoi. Olen iloinen siitä, että olet löytänyt blogini. Kaikista iloisin olen siitä, jos joku saa näistä jutuistani jotakin - mitä, se jää jokaisen päätettäväksi.

Aurinkoista viikon jatkoa!

Lapsiperheen lauantai kuvina

Ihan tavallinen (no okei, ehkä keskimääräistä vähän aktiivisempi) lauantai: leikkimistä, ulkoilua, olemista. Tässä lauantaimme kuvina! Kuvien ottoa en pahemmin suunnitellut, joten arkirealismia näkyvissä...
 

Aamulla nukuin historiallisen pitkään eli kymmeneen, mies oli herännyt lasten kanssa jo aiemmin. Aamupalan jälkeen mies lähti isompien kanssa pulkkamäkeen ja minä kuopuksen kanssa lenkille.

Samalla kuvasin (taas kerran) upeassa auringonvalossa kylpevää talvimaisemaa.

Viikonlopun ruokatäydennykset.

Ulkovaatteet siinä, mihin ne tuppaavat jäämään.

Ulkoilun jälkeen kävin hiihtämässä ekaa kertaa tälle talvelle. Siitä ei jäänyt todistusaineistoa, taivaan kiitos, menoni oli nimittäin niin onnetonta. Ehkä minusta vielä joskus kuoriutuu superhiihtäjä :D

Lasten karkkipäivä.

Tässä välissä vanhemmat tekivät kuntotestin. Hyvässä kunnossa ollaan, uskokaa pois ;)

Kuntotestistäkään ei jäänyt todistusaineistoa, paitsi kuva jumppamatosta, jonka vierellä kuntotestiä sabotoineen juniorin pikkuiset kintut.

Legoleikkejä. Kuvassa 3-vuotiaan rakentama "äiti".

Ruokalistalla oli pizzaa. Koko perhe osallistui ruuanlaittoon.

Esikoinen levittää jauhelihakastiketta. Tarkkaa työtä.

3-vuotias raastaa juuston.

Kuopus osallistui astianpesukoneen (ja laatikoiden...) tyhjennykseen.

Joku ilmeisen nälkäinen lapsi pääsi käsiksi paprikaan.

Lauantaina vaihdetaan lakanat ja tuuletetaan peitteet ja tyynyt.

Joululahjaksi saadun tarrakirjan täyttämistä yhdessä. Lapset valitsivat tarrat, isi opastaa.

Saunaan lähdössä.

Iltapesut!

Hiljaista. Vihdoin. Ilta jää lyhyeksi, kun itseäkin väsyttää ja pitää mennä nukkumaan. Aamulla taas luvassa aikainen herätys. Oli vapaa tai ei, ensimmäinen tenava herää aina viimeistään seitsemältä!

Puolison silmin 2/2

Ihan tavallisen tammikuisen tiistain kunniaksi annetaan puheenvuoro jälleen miehelleni. Ensimmäinen osa ilmestyi jo aikapäivää sitten, mutta hyväähän kannattaa odottaa :)

"Päätimme yhdessä opiskelukaupungin, jonne vaimoni hakee, mikä oli melko helppoa käyttämällä poissulkumenetelmää. Keveintä elämänmuutoksen kannalta olisi tietysti ollut hakea Helsinkiin, mutta pk-seudulle jääminen ei houkutellut kumpaakaan meistä. Saa kai sieltä joku joskus poiskin muuttaa! Omana tavoitteenani oli muutos työurani kannalta sekä myös se, että uudessa kaupungissamme olisi hyvä työtilanne. Jäljelle jääneistä kaupungeista Kuopio tuntui selvästi ennalta viihtyisimmältä, vaikka kaupunki olikin meille melko tuntematon. Vain omat sukujuureni isän puolelta ovat Savossa.

Otin töistä yhden päivän lomaa pääsykoereissua varten. Pidimme minikaupunkiloman yöpyen mukavasti Kuopion keskustan hotellissa. Herkullinen aamupala vain jäi hyvin lyhyeksi, koska olimme heränneet liian myöhään.

Töistä kesälomalle jäännissä oli erityistä hohtoa, kun en ennalta tiennyt, tulenko palaamaan lomalta kohonnein fiiliksin vai haaveet kaatuneina. Olimme lomareissulla pohjoisessa, kun pitkäkestoisen odotuksen päätteeksi suuri päivä koitti. Hetket ennen tulosten nettiin ilmestymistä olivat meille kummallekin hyvin piinaavia, jopa henkeäsalpaavia. Olihan mahdollista, että elämässämme muuttuisi kaikki. Tai sitten mikään ei muuttuisi, mikä oli vähitellen alkanut tuntua perin ikävältä vaihtoehdolta.

No, sanat saavat useimmiten suuret asiat näyttämään pieniltä. Niinpä kuvaan vain suureksi hetkeksi sitä, kun selvisi, että vaimoni on päässyt yliopistoon ja uudet tuulet alkavat pian puhaltaa.

Mikä tässä muutoksessa kuulosti ennalta huonolta? Mietitytti, tulisiko uusi tilanne jotenkin väliimme, ja mitä tapahtuisi, jos vaimoni päihtyisi uusista akateemisista piireistä ja tulisi hyvin ”luokkatietoiseksi”. Ihmetytti myös, miten pärjäämme, kun tulotaso putoaa. Hirvitti, kuinka pääni kestää kotonaoloa viikosta toiseen, kun olen vuorostaan se, joka selvästi vähemmän pistäytyy ulkomaailmassa. Ja katsoo vierestä, kun toinen touhuaa lähtöä tai tulee  ulkoilmanraikkaana kotiin elämäniloa puhkuen. En myöskään innostunut ajatuksesta, että aloittaisin uutena työntekijänä uudessa työpaikassa.

Taitaa olla usein niin, että jotta elämässä voisi seurata jotakin uutta ja mielenkiintoista, joutuu tekemään turvattomaltakin tuntuvia ratkaisuja. Nyt puoli vuotta muuttomme jälkeen on jo mahdollista puida muutoksen hyviä ja huonoja puolia. Olen ihmistyyppiä, joka ei uskalla nuolaista ennen kuin tipahtaa. Olenkin odottanut jo pitkän aikaa, että Kuopio jotenkin paiskautuisi märkänä rättinä vasten kasvoja, mutta ei, täällä on ollut tähän asti oikein mukava asua. Takaisin menneeseen ei ole ollut ikävä.

Parisuhteellemme tästä on koitunut paljon hyvää, sillä ymmärrämme nykyään kumpikin paljon paremmin, mitä välejämme hiertäneiden asioiden taustalla on ollut. Löydämme toisemme päinvastaisista rooleista kuin ennen, ja se, jos mikä, on silmiä avaavaa. Haasteena on vain ottaa hyöty siitä irti. Välillä kun tekee mieli kiukutella ja antaa palautetta hämmästyttävän samankaltaisista asioista kuin mistä itse on saanut aikoinaan työssäkäyvänä kuulla. Olen oppinut viimein kuinka tärkeä taito on osata vain kuunnella. Eikä vaimoni ole muuttunut ollenkaan huonompaan suuntaan. Olen todella huomannut, miten suuri merkitys sillä on, että antaa toisen toteuttaa itseään ja tehdä itselle tärkeitä asioita. 

Muutoksen 5 hyvää ja huonoa:

- Uusien kuvioiden myötä olen joutunut pohtimaan omaa identiteettiäni. Se on epämukavaa.

- Ei se kotonaolo aina niin kivaakaan ole.

- Uusien ihmissuhteiden solmiminen verottaa voimia.

- Mukava työyhteisö ja ystäväpiiri jäivät maantieteellisesti kauas.

- En voi ladata uuden asuinkaupunkimme karttoja valmiina tiedostona päähäni.

+ Mukavat ihmiskohtaamiset

+ Pääsen olemaan päivät kotona ja ymmärtämään sen vaativuudet ja palkitsevuudet. Jalostun.

+ Olen saanut uutta vauhtia uudelle ammatilliselle aikakaudelle

+ Vuokra-asumisen hyvät puolet näyttäytyvät selkeinä omistusasumisen jälkeen. Asuinalueemmekin on oikein kiva.

+ Uusi elämäntilanne haastaa entistä järkevämpään rahankäyttöön.

Toivottavasti kirjoitukseni hieman avasi usein kuulematta jäävää näkökulmaa:  ”Mitenkähän sen toisen laita?” Täällä on kaikki hyvin. Nyt elämä näyttäytyy kiintoisana kaikkine uusine käänteineen, kunhan vain antaa niiden tapahtua. Toivon kaikille rohkeutta ja halua tehdä omat päätöksensä ja elää omanlaistaan elämää. Elämänvalintojahan voi ajatella koetilanteena, jossa lunttaaminen on hyödytöntä. Toisen väärä kun voi olla toisen oikea.

Oikein hyvää jatkoa kaikille blogin lukijoille ja menestystä tavoitteillenne!"