Elo-syyskuu 2018

Kivaa sunnuntai-iltaa! Ja niinpä, näköjään jäi elokuun kuukausikatsaus kokonaan välistä. Ai miten niin kiireistä? Elo-syyskuuta on aika tavalla rytmittänyt opiskelu, ja kuten täältä voi lukea, fiiliksiä on jo näin lyhyessäkin ajassa tullut laidasta laitaan. Vietimme elokuussa kahdeksatta hääpäivää (miten voi olla?!) ja kävimme mökillä pariin otteeseen talkoilemassa. Syyskuussa keskimmäinen täytti viisi ja sai lahjaksi toivomansa pehmokäärmeen. Juhlienjärkkäämisinspiraatiota odottelen edelleen...

Joka tapauksessa kahden viime kuukauden aikana:

parasta oli päästä helteisen kesän jälkeen takaisin kiinni arkirutiineihin. Ihan parasta oli se, että kenenkään ei tarvinnut tänä syksynä sopeutua uusiin kuvioihin (paitsi minun ja eskarilaisen ehkä vähän), vaan kaikki saivat palata tuttuihin ympyröihin kesän jälkeen.

inspiroivinta on ollut klinikan aloitus, uudenlaiset mielenkiintoiset kurssit ja tietenkin oikeat potilaskohtaamiset. Tunneskaala opiskeluun liittyen on myös laajentunut molempiin suuntiin :D Vaikka välillä (etukäteen) tuntuu, ettei muka kykene johonkin, saattaa heti perään ajatella, ettei tämän siistimpää voi enää ollakaan!

ikävintä oli joutua syväreideni kanssa epätoivoon, kun tuntui, ettei koko hommasta tule mitään. Nyt olen saanut apua jumitukseeni, joten paremmilla fiiliksillä jatketaan. Ikävää on ollut myös se, kun aikaa tuntuu olevan ihan liian vähän suhteessa tekemisen määrään - koskee siis niin opiskelua kuin muutakin elämää.

ärsyttävintä on ollut kaikenlainen aikataulusäätö, johon saanee tottua klinikkavuosien aikana. Ajankäytön suunnittelu on välillä vaikeaa, kun jostain saattaakin tulla yhtäkkiä jokin pakollinen käynti tai parhaassa tapauksessa illaksi tekemistä. Onneksi ollaan molemmat opiskelijoita, niin varmemmin toinen on sentään valmis hakemaan lapset ajoissa. Sairasteluja kauhulla odottaen...

hauskinta - vakiovastaus! - ovat lasten jutut ja tajuton tilannekomiikka. Aika äkkiä jäävät omat opiskelustressit taka-alalle, kun kuuntelee 2-6-vuotiaiden kokemuksia ja elämän oivalluksia. Yksi edellytys tässä elämäntilanteessa selviämiselle on varmaan se, että kykenee sekunnissa vaihtamaan moodista toiseen.

ilahduttavinta on ollut jo näin lyhyessä ajassa saada itseluottamusta ja -varmuutta siitä, että on oikealla alalla ja oppimiskykyinen yksilö. Arjen aloitus sujui myös koko porukan osalta ilahduttavan keveästi, ja olen viime syksystä poiketen voinut heti alusta asti panostaa opiskeluun niin paljon kuin olen halunnutkin. Eka tenttikin on jo hienosti takana, joten hyvä alku ollut tälle syksylle!

raskainta - tähän en osaa vastata! En ole vielä pahemmin rasittunut opiskelujutuista tai arjesta muutenkaan. No ehkä jotkut aamuheräämiset ovat olleet pienen työn takana :D

piristävintä on ollut liikuntaharrastusten aloittaminen kesän jälkeen. Rakastan myös näitä viileitä syyspäiviä - tällä hetkellä en todellakaan kaipaa kesää enkä myöskään odota talvea tai joulua. Parasta aikaa on just nyt.

kauneinta - tietenkin - sumuiset syysaamut ja kultainen auringonpaiste! Ja kaunein näky totta kai omat maailman suloisimmat muksut ♥

haikeinta taisi olla se, kun lapsuudenkotini myytiin lopulta pois. Kesällä kävimme siellä tällä porukalla viimeistä kertaa, ja nyt on yksi ajanjakso taas jäänyt taakse. Onneksi elämään on saatu myös paljon kivoja uusia juttuja - säilyypähän tasapaino :)


Melko pieneen pakettiin saa tiivistettyä parin kuukauden tapahtumat, kun tällä hetkellä elellään niin tasaisen tylsää arkea. Harmittavan vähän jää myös aikaa blogille, kun opiskelu, perhe, koti ja muut harrastukset kiilaavat edelle. Jos sulla on jotain kysyttävää tai postaustoiveita, laita ihmeessä kommenttia tai sähköpostia!

9. Toiveissa stressitön joulu

Kaunista joulukuun yhdeksättä! Tänään joulukalenterin luukusta paljastuu haaveilua stressittömästä joulusta. Olen tosi hyvä repimään stressiä paitsi juhlien (tänään juhlimme suloista kaksivuotiasta) myös joulun valmistelusta. Mikä sitten  joulustressiä aiheuttaa? Itselläni ainakin

täydellisyyden tavoittelu

vertailu

ruuhkautuvat asiat

suorituspaineet

Kuulostaako tutulta?

Vaikka kuinka yrittää ajatella, että joulu tulee vaikkei valmistautuisi mitenkään, silti asettaa itselleen mitä kummallisimpia vaatimuksia. Kaapit pitää siivota, vaikkei kukaan niissä jouluaan vietä. Verhot pitää vaihtaa ja sisustus uudistaa jouluiseksi, vaikka vähemmälläkin pärjäisi. Joulupöydän kattauksen pitäisi olla täydellinen ja ruokien varsinkin. Lasten pitäisi olla kauniisti puettuja ja käyttäytyviä, vaikka todellisuus on usein toinen. Jostain kumman syystä naiset ovat usein niitä, jotka kärsivät joulustressistä, ja lopputulos on tämä:

Kuva: Pinterest.

Tänä vuonna yritän selvitä joulusta mahdollisimman vähällä stressillä. Se tarkoittaa

priorisointia - kiireisimmät ensin, vähiten tärkeimmät jäävät kokonaan pois

matalampaa vaatimustasoa - teen vain tärkeimmät enkä niitäkään täydellisesti

vähemmän siivoamista ja enemmän kynttilöitä ;) - tunnelma ja alennettu vaatimustaso yhdellä iskulla!

suunnitelmallisuutta - teen etukäteen niin paljon valmisteluja kuin voin

rennompaa valmistautumista - kun on tilaa myös erilaisille toimintatavoille...

iloisempaa mieltä - kun koko perheellä on kivaa yhdessä
pysähtymistä tähän hetkeen ja joulun sanoman äärelle

Kuva: Pinterest

Vaikka joulustressi pyrkii pintaan, yritetään muistaa, mikä joulussa on tärkeintä: sisältö, eivät puitteet. Stressitöntä joulunalusaikaa!

P.S. Vielä ehdit osallistua kirjaintaulun sekä Lushin tuotepaketin arvontaan!

Virkeänä vuoden ympäri

Onko ihmisellä tarve talvihorrokselle vai onko oikeasti mahdollista elää aktiivista arkea vuoden ympäri? Ympäröivä pimeys kieltämättä houkuttelee kotisohvalle. Itselläni pimeys vaikuttaa aivan selvästi sekä vireystilaan että mielialaan. Blogilomalla ehdin enemmänkin selailla kuvia, ja kesäkuvia katsellessani muistelin haikeudella sitä, kun aurinko paistoi vielä palatessani iltavuorosta eli noin klo 22. Nyt on hämärää jo silloin, kun haen lapset hoidosta ennen neljää. Usein tuntuu, että olisin valmis yöunille jo iltaseitsemältä.

Koska pimeää aikaa jatkuu ja jatkuu vain, on syytä yrittää löytää keinoja selvitä siitä mahdollisimman kivuttomasti. Näillä keinoin minä taistelen kaamosväsymystä vastaan:

1. Kirkasvalo

Hankimme kirkasvalolampun noin vuosi sitten, enkä enää ymmärrä, miten olen selvinnyt aiemmista vuosista ennen sitä! Toki muistan, että talvi 2015-2016 oli kaamosväsymyksen (ja tuoreen vauvan) vuoksi todella hankala, mutta jotenkin pidin sitä silloin normaalina. Kirkasvalon myötä olen heti aamusta paljon virkeämpi eikä koko päivä kulu haukotellessa tai väsymystä valitellessa. Kirkasvalolampusta huolimatta vireystilani ei ole yhtä hyvä kuin keväällä tai kesällä, mutta paljon parempi kuin aiemmin.

2. Ulkoilu valoisaan aikaan

Opiskelussa on sekin hyvä puoli, että sen lomassa voi hyvin käydä vaikka pienellä lenkillä tai asioilla keskellä päivää. Ulkoilu virkistää sekä kehoa että mieltä, ja valokin vaikuttaa tehokkaammin kuin ikkunan läpi katsottuna. Valoisaan aikaan ulkoilu ei ole tähän vuodenaikaan mikään itsestäänselvyys. Pahimpina kaamosmuistoinani ovat sairaanhoitajan työssä pimeään vuodenaikaan tehdyt yövuorot. Kun yöt valvoo ja päivät nukkuu, päivänvaloa ei näe lainkaan. Tietysti lumisesta maisemasta on iloa myös pimeydessä, mutta sekin jäi monena pk-seudulla koettuna talvena haaveeksi.

3. Säännöllinen rytmi

Meidän rytmimme on sama niin arkena kuin viikonloppuna. Lapset heräävät automaattisesti ennen seitsemää, vanhempien kellot soivat arkisin seitsemältä. Viikonloppuisin vuorottelemme, kumpi nousee lasten kanssa. Säännöllinen rytmi paitsi helpottaa arkea myös pitää sisäisen kellon edes jotenkuten ajassa. Kehoni tietää saavansa aamukahvin tiettyyn aikaan, joten onhan siitä nyt pidettävä kiinni!

4. Hyvät rutiinit

Liikunta ja ruoka ovat hyvinvointini peruspilareita. Vaikka pimeys ja väsymys houkuttelee sohvalle karkkipussin kanssa, yritän pitää ruokavalioni perusterveellisenä. Toki on niitäkin hetkiä, jolloin on helpompi ja mukavampi antaa periksi houkutuksille. Liikkumaan lähteminen vaatii pimeään vuodenaikaan suurempaa itsekuria, mutta se todellakin kannattaa. Treenin jälkeen olo on eri tavalla väsynyt kuin sohvalla lojutun illan jäljiltä.

5. Aurinkoloma

En tiedä mitään tehokkaampaa kaamosväsymyksen katkaisijaa kuin matkustaminen jonnekin aurinkoiseen paikkaan. Pimeyden keskeltä tulleena ekana loma-aamuna kirkkaaseen auringonpaisteeseen herääminen on kokemus, jota ei ihan heti unohda. Menee aikansa tottua kirkkauteen ja valon määrään, mutta jo parin päivän päästä huomaa vireystilassaan selvän eron. Siksipä myös meidän porukkamme matkustaa ensi vuoden alussa aurinkoon. Kotioloissa pitää muistaa ottaa päivittäinen D-vitamiiniannos purkista.

6. Vaatimusten vähentäminen

Viimeisenä ja tärkeimpänä tietysti armollisuusteema! Jos ei jaksa, sitten ei jaksa eikä itseään kannata siitä moittia. Oma elinpiirini kutistuu pimeimpänä vuodenaikana vahvasti kotiin ja lähipiiriin. En ole sosiaalisimmillani tähän vuodenaikaan enkä sellaista myöskään (enää) itseltäni vaadi. Tietysti ystäviä on kiva nähdä, mutta muuten kotoilu vie voiton sosiaalisista kuvioista. On kivaa seurata blogeista ja muualta ihmisten aktiivista elämää (vai näyttääkö se vain siltä?) myös marras-joulukuussa, mutta itsestäni ei ole sellaiseen. Siksi virittelen kaamosvaloja ja kynttilöitä kämpän täyteen, lämmitän glögit koko perheelle ja heittäydyn kirjan kanssa sohvalle. Ihan parasta just nyt, palataan hei sitten keväällä!

Ja kuten voi blogistakin päätellä, saan paljon virtaa myös joulun odotuksesta ja valmistelusta. Valon juhlan valmistelu tuo iloa ja valoa pimeyteen ihan konkreettisestikin.

Miten siellä sujuu, väsyttääkö pimeys? Miten sinä selviydyt pimeän ajan läpi?

7. Arvonta: Lushin tuotepaketti

Kaupallinen yhteistyö: Lush 

Heippa taas ja kivaa joulukuun seitsemättä! Tänään on jälleen vuorossa arvonta, tällä kertaa kosmetiikan ystäville. Lush on tunnettu käsintehdyistä vegetaarisista tuotteistaan, joista paria pääsin myös itse testaamaan. Lapsia miellytti erityisesti tuo pilvisaippua, joka toi kylpyhuoneeseen pirteän appelsiinin tuoksun. Dream Cream -ihovoiteessa tuoksu on miedompi, joskin siinäkin voi erottaa kamomillan ja laventelin vivahteet. Voide on koostumukseltaan paksuhkoa mutta nopeasti imeytyvää ja sopiikin siis mainiosti talven kuivattaman ihon kosteutukseen. Kuva: Lush.

Nyt arvotaan siis Snowdrop-tuotepaketti, joka sisältää ihanan pilvisaippuan sekä ihovoiteen. Molemmat tuotteet ovat vegaanisia. Lushin joululahjasivulta löydät suloisia lahjaideoita niin itselle kuin muillekin. Kuvat: Lush.

Arvontaan voit osallistua seuraavasti:

1. Keksi itsellesi nimimerkki.

2. Kommentoi postaukseen ja liitä mukaan toimiva sähköpostiosoite.

Tuttuun tapaan blogia jossain somekanavassa seuraavat saavat arvonnassa kaksi arpaa, mutta jokainen tätä lukeva voi osallistua yhdellä arvalla. 

Arvonta suoritetaan 13.12.2017 klo 12, siihen asti on aikaa osallistua. Muista tarkkailla sähköpostiasi arvonnan jälkeen, jotta palkinto ehtii varmasti ennen joulua uudelle omistajalle!

Arpaonnea jokaiselle :)

Kuukausikatsaus: lokakuu

Lokakuun fiilikset niin opiskelun kuin muunkin elämän suhteen ovat heitelleet ihan laidasta laitaan. Lokakuu alkoi toisella puolella Suomea sateisessa syyssäässä, ja lokakuun viimeinen valkeni koti-Kuopiossa lumisessa ympäristössä ja pirteässä parin asteen pakkasessa. Ihana ilma :) 

Opiskelufiilisten suhteen olen nyt nousukiidossa. Hankalan alun jälkeen korjausliikkeitä on tehty, ja ne näköjään tuottavat tulosta. Nyt on hyvä fiilis, enkä aio miettiä sitä, onko siihen edes aihetta :D Mutta kerrataanpa vielä lokakuun kuulumiset täällä blogin puolella ja muutenkin. Lokakuussa siis:

• pohdin pääsykokeeseen liittyviä negatiivisia tunteita
• suunnittelin messuohjelmaa
• saatiin J:n lukukuulumisia sekä pohdintaa lukuprosessia tukevista tekijöistä
• vierailin uusissa ja vanhoissa maisemissa
• juhlimme nelivuotiasta supersankari(kissa)a
• esittelin 6 vinkkiä, miten liikuntaa saa lisättyä arkeen
• mietin, miksi minä bloggaan
• etsin onnen pisaroita - ja löysin myös!
• kertoilin lokakuun opiskelukuulumisia
• vietin äidin omaa hyvinvointiviikonloppua ihanine hyvinvointi-iltoineen
• pohdiskelin vuorovaikutusta ja sen merkitystä
• otin varaslähdön jouluun (enkä kadu)
• jaoin vinkkejä onnellisempaan arkeen
• koin kultaisen aamuhetken
• luin tenttiin (ja luen edelleen) arkisten haasteiden keskellä
• kyselin, voiko blogi oikeasti olla liian syvällinen
• oli toiset ja viimeiset terveyskeskuspäivät, joista takuuvarmasti lisää myöhemmin!

Aina se vaan kuun lopussa tuntuu, ettei "mitään" ole tullut tehtyä. Listaamalla tehdyt asiat saattaakin huomata, että oho, noin paljon kaikkea. Siksi pidän näistä kuukausikatsauksistani. Samalla kun ne niputtavat yhteen koko (blogin) kuukauden, minä itse saan mahdollisuuden muistella kaikkia noita hetkiä ja asioita. Ei tunnu enää siltä, ettei olisi tehnyt mitään, vaan tajuaa, että mullahan on sittenkin ihan kiva elämä ;)

No niin, mutta nyt luentomatskujen ääreen. Huomenna on LYF:n tentti, joten paljoa ei ole enää tehtävissä. Jotain pientä kertailen kuitenkin. Iloista tiistaita!

Keidas kiireen keskellä

Kaupallinen yhteistyö: Montevista Oy  

Syyskuun loppupuolella olin jokseenkin stressaantunut. Opiskelun ja uuden arjen aloitus vei yllättävästi voimia, ja stressiä lisäsivät viikon välein tapahtuneet matkat toiselle puolelle Suomea. Juuri silloin sähköpostiini ilmestyi kutsu osallistua Montevistan järjestämään valmennukseen Pysähdy itsesi äärelle, enkä olisi voinut olla ajoitukseen tyytyväisempi.

Matkalla Hyvinvoimalaan ennen valmennuksen alkua.

Aloin saman tien järjestellä aikataulujani, jotta kyseinen ilta onnistuisi. Valmennus järjestettiin Helsingissä, minne on tietenkin Kuopiosta katsottuna melkoisesti matkaa. Koska tulossa olivat myös I love me -messut, jonne aioin suunnata, ajattelin tehokkaana naisena yhdistää nämä kaksi tapahtumaa. Onneksi valmennuksen ajankohdan vaihtoehdoissa oli myös kyseinen perjantai.

Pysähdy itsesi äärelle -valmennus järjestettiin kauniissa ja tunnelmallisessa Hyvinvoimalassa, ja tilaisuus kesti kolme tuntia. Valmennuksessa sananmukaisesti pysähdyttiin itsemme äärelle, pohtimaan sitä, mikä on itselle tärkeää ja miten niitä tärkeitä asioita saisi lisättyä arkeen. Oli puhdistavaa valmennuksen aluksi purkaa paperille kaikki huolet ja stressinaiheet, joita oli siihen hetkeen kantanut mukanaan. Muiden valmennukseen osallistuneiden kanssa jaetut ajatukset yhdistettynä omaan pohdintaan muodostivat illasta harmonisen kokonaisuuden. Monien kanssa löytyi samankaltaisia ajatuksia mm.  vaativuudesta, perfektionismista, tyytyväisyydestä ja pysähtymisestä. Kaiken sen keskellä toimi valmentaja, ihana Rosa, joka kertomalla omia kokemuksiaan ja antamalla  erilaisia tehtäviä auttoi ainakin minua saamaan kiinni monista teemoista.

Valmennus antoi muistutuksen siitä, miten tärkeää on pitää huolta itsestään. Syyllisyys, riittämättömyys, turha vaatimattomuus ja ankaruus vaanivat meitä jokaista. Illan päätteeksi ja näin jälkikäteen tuntui kuin koko kokemus olisi ollut unta. Sumuisia katuja kävellessäni ajattelin, että tämän tunteen haluan muistaa. Oli niin tyyni ja kevyt olo, etten muista, koska viimeksi olen sellaisen kokenut. Kuten omaan muistikirjaani kesken valmennuksen kirjoitin: Tämä on täydellistä juuri nyt, työntäyteisen arjen keskellä. Valmennus sekä lauantainen I love me -messukokemus oli yhdistelmä, jota voi mitä suurimmalla syyllä kutsua omaksi hyvinvointiviikonlopukseni. Sain viikonlopusta kokonaisuudessaan aivan superisti voimia pimeään ja synkkäänkin syksyyn.

Kaivopuiston kalliot ja kasvun ihme :)


Avoimet ryhmävalmennukset jatkuvat edelleen, ja seuraavat Pysähdy itsesi äärelle -illat järjestetään pe 10.11. sekä pe 1.12.  Montevistan sivuilta voit lukea lisää valmennuksista sekä halutessasi ilmoittautua valmennusiltaan. Voin suositella lämpimästi!

Hyvinvoivaa syksyn jatkoa sinulle ♥

7 vinkkiä onnellisempaan arkeen

Taas on maanantai, mikä useimmille tarkoittaa paluuta arkeen viikonlopun jäljiltä. Itse sain viettää mahtavan viikonlopun, jota varmasti hehkutan vielä lisää paremmalla ajalla! Arki voi olla synonyymi vastuulle ja velvollisuuksille, aikatauluille, "pitäisi"-asioille ja suorituspaineille. Lomalla on usein helppo hymyillä, mutta arkea on kuitenkin suurimmalla osalla ihmisistä valtaosa elämästä. Itsehän olen todellinen arkifani ja rakastan kaikkia oivalluksia, joilla saan omasta arjestani vielä hiukkasen mukavampaa. Itselleni sana "arki" on vahvasti positiivinen. Seuraavat seitsemän asiaa ovat niitä, joiden avulla selviydyn ja pääosin myös nautin arjestani.

Muista nauraa.

Pienten lasten kanssa tulee lähes päivittäin sellaisia itkisikö vai nauraisiko -tilanteita. Kun maitolasi kaatuu viidennen kerran tai tenava koristelee mustekynällä huonekaluja/seiniä tai tyhjentää juuri pestyt ruokailuvälineet lattialle... Variaatioita näihin tilanteisiin löytyy lukematon määrä. Tilanteen etäännyttäminen auttaa, kun savu uhkaa tulla korvista. Itse olen opetellut katsomaan tilannetta ulkopuolisen silmin, jolloin pakostakin näkee asiassa jotain koomista. Niin, ja itkisikö vai nauraisiko -tilanteissa voi valita naurun.

Älä unohda itseäsi.

Kukaan ei jaksa päivästä toiseen olla toisten tarpeita täyttävä pyhimys. Jos sinulla on tapana auttaa muita liikaakin, opettele pyytämään vastapalveluksia tai vaihtoehtoisesti sanomaan ei, kun et jaksa. Kukaan muu ei pidä sinun puoliasi kuin sinä itse, ja liian kilteille ihmisille löytyy hyväksikäyttäjiä liiankin helposti. Ota kalenteriisi aikaa itsellesi, varsinkin, jos olet niitä, jotka rentoutuvat parhaiten yksin ollessaan.

Opettele sietämään keskeneräisyyttä.

Oletko sinäkin sellainen, joka kokee, ettei pysty rentoutumaan ennen kuin on hoitanut asiat x,y ja z? Keskeneräisyys - ja epäjärjestys, ainakin tässä lapsiperheessä - on koko elämää leimaava piirre, joten sen sietämisen opettelu todellakin kannattaa. "Ensin työ, sitten huvi"-mentaliteetti istuu ainakin minussa turhan tiukassa. Onkin pitänyt opetella tunnistamaan, milloin on parempi levätä hetki - ja levon jälkeen jatkaa kenties uusin voimin ja paremmilla fiiliksillä kesken jäänyttä urakkaa. Liian usein etenkin kotiäitinä ollessani kävi niin, etten päivän aikana ehtinyt levätä ollenkaan, kun lasten päiväuniajat kuluivat siivotessa ja kotitöitä tehdessä. En voi suositella kenellekään. 

Jousta rutiineista tarvittaessa.

Arjesta tulee tosi raskasta, jos kaikkeen suhtautuu vakavasti. Rutiinit on hyvä olla koko perheen hyvinvoinnin kannalta, mutta maailmaa ei kaada, vaikka rutiineista jonakin päivänä joustettaisiin. Samoin töissä ja opiskelussa on asioita, jotka voi jättää odottamaan parempaa aikaa. Omassa arjessani tällä hetkellä lähes parasta ovat pienet valinnat, joita voin tehdä: opiskelenko heti vai juonko ensin kahvit? Lähdenkö yliopistolle vai luenko kotona? Omista totutuista tavoista poikkeaminen piristää kummasti, vaikka pääosin arki pyöriikin tutuksi tulleella turvallisella kaavallaan.

Hellitä.

Ketä ihmettä varten suoritat? Pitääkö kodin olla koko ajan tiptop, kun "kaikilla muillakin" on? (Voin paljastaa, että jos joku tulee sovitusti kyläilemään, meillä on hyvin paljon siistimpää kuin tavallisesti...) Olisitko silti ehkä onnellisempi, jos suorittaisit vähemmän ja olisit läsnä enemmän? Mitä pahaa tapahtuu, jos lasket vähän rimaa? Joo, tiedän, se tuntuu siltä, että menettää sen vähäisenkin kontrollin. Mutta joskus se on ihan hyväksi - olla vaan ja antaa maailmankin olla. Loppujen lopuksi olen mieluummin hyvinvoiva ja hyväntuulinen äiti vähän sotkuisessa kodissa kuin kireä, epäjärjestyksestä ahdistuva äiti tiptopsiistissä asunnossaan. Molempia olen kokeillut.

Pidä kiitollisuuspäiväkirjaa.

Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, kiitollisuuden aiheiden löytäminen omasta arjestaan lisää onnellisuutta.  Minulla on vihko, johon vasta hiljattain (Unelma Itsestä -valmennuksen kannustamana) olen alkanut kirjata päivittäisiä ilonaiheitani. Varsinkin huonon päivän jälkeen on suorastaan terapeuttista, kun löytää siitäkin päivästä syitä kiitollisuuteen. Kesätyöni aikana kirjoitin monena iltana olevani kiitollinen opettavaisesta työvuorosta, joka sai minut uskomaan, että pärjään missä vaan.

Nauti hetkestä.

Klisee tämäkin, mutta aiheellinen sellainen. Oletko sinäkin niitä, joiden mielestä elämä on "sitten kun"? Tiedän itse liiankin hyvin, mitä se on, kun ajattelee onnen olevan aina vasta kulman takana, sitten kun on aikaa tai loma tai hieno koti tai unelmien työpaikka... Kun ihmisellä ei ole muuta kuin tämä hetki, miksi ei tekisi tästä hetkestä mahdollisimman mukavaa? Vaikka itsekin mielelläni petaan itselleni onnellisuutta tulevaisuuteen, on pitänyt opetella ottamaan ilo irti myös tästä hetkestä. Juuri siksi pidän usein lyhyen kahvitauon koneeni ääressä, ennen kuin kaivan kirjat esiin ja aloitan opiskelun.


Onnellista arkea ja mahtavaa lokakuun viimeistä viikkoa juuri Sinulle! Löytyykö sinulta jokin oma onnellisen arjen ainesosa, jota ei tässä mainittu? Kerro se kommentissa :)

Varaslähtö jouluun

Tämä on Tasapainoilua-blogin 300. postaus, huikeaa! Jos nyt ihan tarkkoja ollaan, yhdeksän pääsykoeaiheista postausta olin kirjoitellut jo aiemmin. Mutta väliäkö sillä - ne ovat edelleen luettuja ja oletettavasti pidettyjäkin. Hei vaan sinä, joka olet löytänyt blogini pariin. Lämpimästi tervetuloa! Sinulle, joka olet seurannut jo pidempään, ehkä alusta saakka: todella mahtavaa, kun olet siellä :) 

Nyt vakavampiin aiheisiin. Olen pinnistellyt, ihan totta olen. Yrityksen puutteesta ei voi minua syyttää, sillä joululaulut ja kaikki muu jouluun liittyvä on haudattu syvälle mielen pohjalle odottelemaan marraskuuta. Mutta tiedättekö, en enää pystynyt siihen. Tällä viikolla ostin ensimmäiset glögit, ja sitä nautiskellessamme kuuntelimme joululauluja. Näköjään nämä muut syksyn ilonaiheet eivät enää riitä, vaan oli otettava esiin tuo viimeinenkin. Käsittämättömintä tässä oli se, että puoliso oli ihan tässä mukana. Näköjään synkeähkö opiskeluarki on hieman pehmittänyt häntäkin ;)

Piti oikein tarkistaa viimevuotisesta blogipostauksesta, miten pitkään silloin piti venyttää "jouluhulluuttani". Vastaus on: marraskuun loppuun! What. Vaan olipa miten oli, tänä vuonna aloitan aiemmin jouluvalmistelut, -askartelut ja muut. Ei sillä, että edelleenkään aikoisin tehdä itse joululaatikoita, lahjoja tai isotöisiä joulusisustusjuttuja. Mutta jotain pientä aion arjen ohessa puuhastella. Annoin jo miehelle ukaasin, että heti kun LYF:n toinen tentti on ohi, laitan jouluvalot parvekkeelle ja muuallekin. Yrittäköönkin estää!

Tänään ensin opiskelen ja sitten pakkaan laukkuni. Huomenna hyppään heti aamusta Helsingin-junaan, koska kauan odotettu äidin oma loma, hyvinvointiviikonloppuni, on kohta täällä. Sitä odotellessa jaksan ehkä just ja just perehtyä maksan toimintaan ja ravinnonoton säätelyyn.

Kivaa torstaita ja mahtavaa viikonloppua! Mun fiiliksiä löytynee myös viikonlopun aikana Instasta @tasapainoilija - käy kurkkaamassa :)

Vuorovaikutus ammatissa ja huippuhetki

Moneen otteeseen olen lupaillut postausta vuorovaikutuksesta, joten tässäpä tulee! Varhainen vuorovaikutus, empatia ja aktiivinen kuuntelu ovat vuorovaikutukseen liittyviä termejä, joista varmaan kaikki ovat kuulleet. Muiden muassa näitä termejä käsittelimme myös VPL-kurssilla (Vuorovaikutus potilas-lääkärisuhteessa) tänä syksynä. Näen hyvät ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot hyvin olennaisena osana sekä olemassaolevaa että tulevaa ammattiani. Totta kai tärkeitä ovat tiedot ja taidot, mutta vuorovaikutus toimii työvälineenä niin potilaiden kuin kollegoiden kanssa työskennellessä.

Ihan jo omien kokemusteni perusteella on paljon helpompaa luottaa lääkärin ammattitaitoon ja hänen valintoihinsa, kun kokee potilaana tulleensa kuulluksi eikä ohitetuksi.  Aiemman työhistoriani myötä olen oppinut, että vuorovaikutuksella voi avata paljon ovia - tai sulkea ne. Toinen ihminen aistii kyllä, suhtaudutaanko häneen arvostavasti ja kunnioittavasti. Empatia on vaikea laji. Itseni kohdalla tunnistan sekä riskin "yliempaattisuuteen" että toisaalta kyynistymiseen. Pohdinkin näitä teemoja jo aiemmin tänä vuonna.

VPL-kurssiin liittyen saimme harjoitella potilaan kohtaamista "ihan oikean" potilaan kanssa. Potilaana toimi siis näyttelijä. Minä sain kohdalleni kohtalaisen haastavan potilaan - kaikkihan ne olivat haastavia omalla tavallaan -, mutta voi vitsit, mikä fiilis tuosta harkasta jäi! Sen vartin aikana unohdin olevani oppimistilanteessa ja "esittäväni roolia". Heittäydyin ihan täysillä mukaan ja oikeasti olin se lääkäri (joskin melkoisen tietotaidoton lääkäri, mutta se ei ollut tässä se pointti). Se tilanne ja vuorovaikutuskupla, jonka saimme potilaan kanssa aikaan, oli jotain niin hienoa.

Siihen varttituntiin kiteytyi se, miksi minä opiskelen nyt. Haluan lisää tuollaisia hetkiä, oikeita potilaskohtaamisia, omien vuorovaikutus- ja muiden taitojen kehittämistä, ihan kaikkea. Kyseinen lyhyt harkka antoi toivoa siitä, että lääkärin työssä voin hyödyntää aiempaa ammatillista osaamistani sekä pääsen tekemään niitä asioita, joista sairaanhoitajan työssä eniten pidän. Kohtaamiset ja vuorovaikutuksen voima - ne ovat ihan parasta. Vaikka välillä tuntuu, että minulle paras paikka olisi jokin tutkijankoppi, en usko, että pystyn luopumaan potilastyöstä. Mutta nyt mennään jo ihan eri asiaan, joten jatkan tulevista urahaaveista joskus toiste ;)


Kokemusrikasta viikon jatkoa!

Onnen pisaroita

Sadepäivänä, arjen sumussa katsoo ikkunasta ulos: taas tätä. Maisema on samean harmaa. Taivaan peittää raskas pilvipeite, eikä valoa näy. Ei kauneutta missään - tai niin sitä luulee.

Mutta kun katsoo tarkemmin, näkee harmaudessakin sävyjä. Näkee valoja, näkee varjoja. Näkee luonnon omia kristallikruunuja, kastehelmiä, valoa välkkyviä pisaroita. Kiireessä kulkee äkkiä ohi, ei ole aikaa pysähtymiseen. Ei ollut ennen minullakaan. Piti mennä, tehdä ja kokea, kun päässä takoi pelkkä kiirekiirekiire.

Iloa harmaaseen päivään voi tuottaa ihan mikä vain, iso tai pieni, odotettu tai yllätys. Pienten ilojen  näkeminen vaatii pysähtymisen, mutta siinä ne ovat - kaiken kiireen keskellä, katsomista ja ihailemista vailla. Edelleen ihmettelen sitä, että koko ajan ne ovat olleet ihan lähellä. Onnen pisaroitahan ne - ohikiitävät hetket, pienenpienet ilot,  hymy, katse tai lämmin ajatus. 

Sinä sumuisena aamuna oli harmaata, kaunista ja pysähtynyt tunnelma. Ja niitä onnen pisaroita - kaikesta harmaudesta huolimatta, tai ehkä juuri siksi.


Onnellista päivää sinulle!

Liikunta osaksi (perhe)arkea - 6 vinkkiä liikkeelle lähtöön

En usko, että olen ainoa, joka on taistellut tämän asian kanssa. Mistä löytää aikaa liikkumiselle hektisen (perhe)arjen keskellä? Ja erityisesti: miten saada itsensä liikkeelle, kun etenkin syksyn pimeinä iltoina sohva+suklaa houkuttelee paljon enemmän?

Tässä postauksessa toin esille oman on/off-suhteeni liikuntaan. En edelleenkään ole mikään himoliikkuja tai joka kerta lähdössä innoissani jumppaan tai salille. Mutta vaikka olen itsekin vasta matkalla kohti tavoitettani, voin kaiketi jakaa muutaman vinkin, jotka ovat helpottaneet omaa liikkeelle lähtöäni.

1. Päätös ja siinä pysyminen

Ah, vaikeaa. En ole koskaan ollut kovin hyvä tekemään päätöksiä tyyliin "tänään menen lenkille". Usein päätin niin ja jätin sitten menemättä. Eipä jäänyt hyvä fiilis.

Ihan eri lailla saa päätöksen tehtyä, jos a) päättää mennä kaverin kanssa tai b) kertoo suunnitelmansa jollekulle. Kun sanon miehelle, että lähden kohta lenkille, hän kyllä kysyy hetken päästä, että etkö aikonut mennä. Pakkohan se on sitten lähteä, vaikka laiskottaakin. Toinen hyvä vaihtoehto on merkata liikuntahetket kalenteriin, jolloin ne ovat kiinteä osa viikon ohjelmaa.

2. Oman lajin löytäminen

Varmasti yksi tärkeimmistä motivaation ylläpitäjistä on se, että treenistä oikeasti nauttii - jos ei sen aikana, niin sen jälkeen :D Itse olen aivan koukussa ryhmäliikuntaan, jossa itse lähinnä raahaudun paikalle ja tsemppaava ohjaaja saa minut ylittämään itseni. Vaikka en pahemmin itseäni muihin vertailekaan, tietynlainen "ryhmäpaine" saa minut pistämään parastani. Loistavaa treenin kannalta! Toisaalta tajusin viime talvena, kun kävin hiihtämässä, että minähän nautin tästä. Oli kyllä outoa ymmärtää pitävänsä lajista, jota on luullut inhoavansa koko siihenastisen elämänsä.

Kannattaa siis kokeilla rohkeasti ja ennakkoluulottomasti eri lajeja, sillä niiden joukosta saattaa löytyä juuri se oma juttu!

3. Hyvän fiiliksen muisteleminen

En ole varmaan koskaan katunut heti treenin jälkeen sitä, että tuli lähdettyä. Vaikka monesti heti liikunnan jälkeen väsyttääkin, fiilis on kuitenkin ihan eri kuin väsymys ilman liikuntaa. Vaikka ennen treeniä väsyttää ja laiskottaa, treenin jälkeisen fiiliksen muistelu auttaa pääsemään siitä irti.

4. Arkiliikunta

Liikunnan ujuttamista arjen sekaan harrastin varsinkin kotiäitiaikoina, kun mahdollisuudet kodin ulkopuoliseen urheiluun olivat vähissä. Vauvan ja isompienkin kanssa voi jumpata. Meillä ainakin lapset toimivat painoina enemmän kuin mielellään :)  Ohjeita äiti-vauvajumppaan löytyy pilvin pimein netistä, mutta myös erilaisia kirjoja löytyy. Tietysti jo lasten nostelu syliin, syöttötuoliin, keinuun, rattaisiin, milloin mihinkin aktivoi lihaksia, jotka itselläni olivat aivan olemattomat viime raskauden jälkeen. Ulkona ollessamme saatoin samalla tehdä pientä kehonpainotreeniä: askelkyykkyjä, dippiä puistonpenkin vieressä ja sen sellaista.

Tätä nykyä pyöräilen paljon ja kävelen melko paljon. Esimerkiksi lapset vien hoitoon ja haen sieltä kävellen. Käytän portaita ja välttelen hissin käyttöä. Bussilla kulkiessani saatan kävellä yhden tai kaksi pysäkinväliä, jos bussin tuloon on vielä reilusti aikaa. Pieniä valintoja, joilla saa kuitenkin helposti lisättyä omaa aktiivisuutta!

5. Liikunta koko perheellä

Tämä on täytynyt opetella oman perheeni kanssa, koska lapsuudessani me lapset ulkoilimme yleensä keskenämme. Vaikka lasten kanssa ulkoilu ei (välttämättä) hikitreenistä käykään, toimii se ainakin hyvänä palauttavana treeninä. Lastenrattaita työnnellessä saa kävelyyn vähän vastusta, samoin pulkkaa vetäessä. Ulkoleikit ovat kivoja, varsinkin kun lapset ovat jo vähän isompia. Nyt, kun esikoinen oppi ajamaan pyörällä, hän toimii loistavana lenkkiseurana. Lapsi pyöräilee ja äiti juoksee hiki päässä perässä!

Sykettä-korkeakoululiikunta tarjoaa sunnuntaiaamuisin perhevuoron, jota mielellämme hyödynnämme. Isossa salissa lapsilla on tilaa juoksennella, kiipeillä ja pelailla. Kun kevättalvella sairastelujen vuoksi tuli perhevuorossa käyntiin pitkä tauko, lapset oikeasti kaipasivat sinne. Nyt syksyllä voisi taas aktivoitua tälläkin saralla.

6. Vähäkin on parempi kuin ei mikään

Harva perheellinen ehtii liikkua siinä määrin kuin lapsettomat ihmiset. Välillä itseäni harmittaa, kun jokin hyvä treeni jää välistä. Omat harrastukset ovat tässä elämäntilanteessa niitä, joista helpoiten karsii, kun on tiukka paikka. Siitä pidän kuitenkin kiinni, että joka viikko pääsen ainakin 1-2 kertaa liikkumaan. Mutta vaikkei joka viikko ehtisikään tunnille tai salille, arkiliikunta paikkaa paljon.

Kesällä en paljoa jaksanut liikkua arkiliikunnan lisäksi, joten nyt on ollut kiva palata takaisin aktiivisempaan arkeen. Pitääkin ottaa taas uudenlaisia kivoja jumppia kokeiluun :)

Miten sinä ujutat liikunnan arkeesi? Oletko vaihtelun- ja kokeilunhaluinen vai viihdytkö ennemmin tutun liikuntamuodon parissa?

Irti turhasta negatiivisuudesta

Viikko sitten sivusin postauksessani epäonnistumisia ja pessimismiä, joten tässä lisää aiheesta. Olen ihan pienestä asti ollut perfektionistinen ja todella vaativa itseäni kohtaan. Muistan jo kouluajoilta, miten pienikin moka pilasi koko suorituksen ja jokainen epäonnistuminen oli samanarvoinen kuin kymmenen onnistumista. Epäonnistumisen pelko johti joissain asioissa siihen, etten enää edes halunnut yrittää.

Vasta omien lasten myötä tajusin, miten syvästi negatiivinen ajatusmaailmani on. Voihan asiaa ajatella vaikka perinteisen "onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi"-kysymyksen kautta. Minun lasini oli aina lähes tyhjä. Negatiivisuus on ollut itselleni suojakilpi ja ase, jolla hyökätä vastoinkäymisiä päin. Ensimmäinen ajatukseni uusista asioista oli "en onnistu kuitenkaan" ja "huonostihan siinä lopulta käy". Totta kyllä: parhaimpienkin päivien jälkeen tuli aina se huono päivä, jolloin saatoin ajatella, että oikeassa olin. Ei sillä ollut merkitystä, oliko yhtä huonoa päivää kohti vaikka kaksikymmentä hyvää päivää tai yhtä epäonnistunutta tehtävää kohti kymmenen onnistunutta. Ainoa, mikä merkitsi, oli epäonnistuminen. Toisin sanoen se, että olin huono. Jep.

Miksi kirjoitan tästä? Ensinnäkin siksi, etten todellakaan usko olevani ainoa. Toisekseen siksi, etten enää ajattele noin. Kolmanneksi siksi, että joku saattaa tämän tekstin myötä herätä siihen, ettei elämää ole pakko elää noin. Pessimistisyyskin on valinta. Jotkut onnekkaat saavat syntymälahjana positiivisuuden, jota kotikasvatus vielä mahdollisesti vahvistaa. Toiset, kuten minä, raahustavat kivistä tietä ja päättävät joka päivä valita paremmin. Joka ikinen päivä pitää päättää uudestaan, että minä olen hyvä, minä riitän ja että kaikki menee ihan ok. Pessimisti ei ehkä pety, mutta jatkuva negatiivisuus syö energiaa paljon enemmän kuin antaa sitä.

Muutokseen minut ajoi se tosiasia, etten halua antaa lapsilleni perinnöksi pelkkää negatiivisuutta: tulevaisuuden uhkakuvia, riittämättömyyttä ja ahdistusta "vääristä" valinnoista. Haluan antaa lapsilleni vahvat juuret ja kantavat siivet, tulevaisuuden uskoa ja luottamusta siihen, että asiat järjestyvät aina tavalla tai toisella. Kaikkein eniten haluan lasteni tietävän, että he ovat parhaita sellaisina kuin ovat, riittävän hyviä niillä tiedoilla ja taidoilla, jotka heillä on, rakastettavia ja arvokkaita ihan omina itsenään. Rakastan niitä hetkiä, kun lapsi seisoo peilin edessä ja katsoo itseään ihaillen. Rakastan sitä, kun sisarukset kannustavat toisiaan, hurraavat ja taputtavat, kun toinen esiintyy tai onnistuu. Niinä hetkinä koen tehneeni vanhempana jotain oikein.

 

Muutos vaatii itseltäni paljon työtä. Sillä miten voi lapselleen opettaa, ettei epäonnistuminen haittaa, jos itselle jokainen epäonnistuminen on maailmanloppu? Miten voi opettaa, että jokainen on hyvä sellaisena kuin on, jos itse päivittelee peilin edessä vartalonsa puutteita tai suomii itseään jokaisesta mokasta? Miten voi kannustaa lasta kurkottamaan korkealle, jos itse jättää yrittämättä epäonnistumisen pelossa? Miten voi joskus lohduttaa opiskelupaikasta rannalle jäänyttä nuorta, jos on itse pitänyt sitä pahimman luokan epäonnistumisena?

Vaikka blogini perusteella voisi kenties kuvitella, että olen yksi niistä kevein askelin kulkevista, voin kertoa, etten ole. Nykyinen positiivisuuteni, luottamukseni elämään ja vaativuudesta luopuminen on vaatinut paljon aikaa ja energiaa. Se on vaatinut uskallusta luopua turvallisesta negistelystä, omista (vääristä) minäkäsityksistä ja paljosta muusta. Vaikka muutos on vaikeaa ja välillä lähes mahdotonta, se on todellakin kaiken vaivan arvoista. Vähitellen olen saanut negatiivisuuden tilalle niin paljon enemmän, positiivisuutta, kiitollisuutta, onnellisuuttakin. On vapauttavaa ajatella, että minä voin itse valita asenteeni - joka päivä uudelleen.

Aiheeseen liittyen eräs lempiaforismini löytyy Nalle Puhista. Nasu hermoilee: "Ajatteles, jos joku puu kaatuisi, kun me olemme sen alla!", johon Puh vastaa pitkään harkittuaan: "Ajatteles, jos ei kaadu."


Tuosta ajattelutavasta on minulla vielä paljon opittavaa, mutta taistelu jatkuu!  

Omat keinoni ajanhallintaan

Jokaisella ihmisellä on täsmälleen samat 24 tuntia vuorokaudessa. Jollekulle päivät saattavat tuntua aivan liian pitkiltä, toiselle nuo 24 tuntia eivät meinaa riittää millään. Miten saan ajan riittämään perheelle, opinnoille, harrastuksille, parisuhteelle, ystäville ja ihan vain itselleni?

Ensimmäisenä uutinen: kaikkea ei voi saada. Minun tapauksessani se tarkoittaa sitä, etten voi yhtä aikaa menestyä opinnoissani loistavasti, treenata sata lasissa, viettää joka ilta ihanaa parisuhdeiltaa, treffata ystäviä viikoittain ja olla jatkuvasti pullantuoksuinen äiti tiptopsiistissä kodissaan. Olisihan se hauskaa olla joku superihminen, joka handlaisi kaiken täydellisesti, mutta valitettavasti en ole. (Anteeksi vain, jos joku teistä on kuvitellut niin :D)

Osallistuin nyt keväällä Nyyti.ry:n järjestämään kuuden viikon mittaiseen Taitoja ajanhallintaan -nettiryhmään, jossa käsiteltiin ajanhallintaan liittyviä ongelmia ja mietittiin niihin ratkaisuja. Kuusi viikkoa hujahti ohi ihan liian nopeasti, mutta siinäkin ajassa ehti hyvin tarttua mukaan muutama oppi. Osa alla olevista ajanhallintakeinoista on itse vuosien varrella kehiteltyjä, osa taas ryhmän innoittamana kokeiltuja ja hyviksi todettuja :)

Ylimääräisen karsiminen.

Meillä jokaisella on omat heikot kohtamme, joihin kuluu aikaa huomaamatta vieden samalla tilaa joltain tärkeämmältä. Ei:n sanominen on yllättävän vaikeaa mutta todella vapauttavaa! Kaikkiin kissanristiäisiin ei ole pakko osallistua eikä aina tarvitse empimättä syöksyä apuun, jos joku on joutunut vaikeuksiin. Itse olen tämän uuden elämäntilanteen myötä vähentänyt siivoamista. Ei ole kenenkään etu, että äiti tai isä käyttää kaiken liikenevän energiansa taisteluun luonnonvoimia vastaan, vaan senkin ajan voi käyttää vaikka rentoutumiseen. Toisaalta tässä tilanteessa meille paras ratkaisu on se, että arjessa keskitytään opintoihin, kerhoihin, harrastuksiin ja perheeseen, ja viikonloppuisin sitten tapaamme ystäväperheitä tai teemme jotain erityisempää.


C15/Pomodoro-tekniikka.

C15 (lisää aiheesta täällä) oli minulle uusi tekniikka, jota olen kuitenkin tietämättäni noudattanut jo pidempään. Sen tarkoituksena on saada aikaa ja tilaa niille asioille, joita haluaisi tehdä, muttei koskaan "ehdi". Metodissa laitetaan kello soimaan vartin päästä, ja sen ajan teet sitä, mitä haluat. Itse käytän tätä (myös lasten kanssa) esim. järjestelemiseen tai johonkin kotityöhön, johon ei millään jaksaisi ryhtyä. Vartti on niin lyhyt aika, että sen ajan jaksaa tehdä melkein mitä tahansa. Samalla se on kuitenkin niin pitkä aika, että siinä ehtii esim. järjestellä kämpän perussiistiksi tai lukea monta sivua kirjaa. Monesti, kun aika on rajallinen, tulee myös oltua tehokkaampi kuin silloin, kun on koko päivä aikaa. Kummallista, mutta totta.

Lähes jokaiselle tuttu Pomodoro-tekniikka on yksinkertaisimmillaan sitä, että kello laitetaan soimaan 25 minuutin (tai itselle hyväksi todetun ajan) päähän, ja sen 25 minuutin ajan tehdään aiemmin päätettyä tehtävää. Itse latasin sovelluskaupasta kivan sovelluksen, jossa saa 25 minuutin urakasta palkinnoksi tomaatin! "Tomaattien" välillä pidetään lyhyt, n. 5 minuutin tauko, jonka jälkeen jatketaan toiset 25 minuuttia. Tällä tekniikalla minä, välillä niin saamaton opiskelija, olen saanut itseni tehokkaasti hommiin. On myös palkitsevaa nähdä konkreettisesti, että on tullut opiskeltua. Jos et ole aiemmin kokeillut, suosittelen ehdottomasti ottamaan kokeiluun!


Yksi asia kerrallaan.

En tiedä miksi, mutta minusta on tullut sellainen säheltäjä, joka yrittää tehdä kymmentä asiaa yhtä aikaa. Toisaalta se kai liittyy äitiyteen, kun on (ollut) pakko hallita monta asiaa yhtä aikaa. Joka tapauksessa multitaskaus on pahimmillaan silkkaa ajanhukkaa, kun ei keskity yhteenkään asiaan kunnolla. Yhteen asiaan kerrallaan keskittyminen on itselläni vähentänyt sellaista "hirveästi tekemistä, mutten saa mistään otetta"-fiilistä. Asioita listaamalla ja niille ajan raivaamisellakin saa päätä järjestykseen.

Kalenteri.

Kirjoitan kalenteriin ylös opiskeluajat, treenit, harrastukset jne. Parisuhdeaikojakin voi kirjoittaa kalenteriin, jos kokee sen luontevaksi. Kun asioiden hoidolle ja muille velvollisuuksille merkitsee kalenteriin oman aikansa, niistä ei tarvitse stressata vapaa-ajalla. Olen alkanut kirjoittaa kalenteriin paitsi itseopiskeluajat, myös sen, mitä sillä kerralla on tarkoitus käsitellä. Kun tietää jo etukäteen, mitä aikoo milloinkin tehdä, tehtävään tarttuminen on paljon nopeampaa. Hyvällä suunnittelulla ja aikataulutuksella stressin määrä pysyy aisoissa, kun tietää, että kaikella on aikansa.


Tehtävälistan lyhentäminen.

Itselläni on ollut tapana kirjoittaa kilometrin mittainen tehtävälista ja ahdistua sitten, kun kaikkea ei ehdi eikä jaksa. Parempi tapa on valita jokaiselle viikolle pari kolme tehtävää, joihin keskittyy, ja jos aikaa ja kiinnostusta riittää, jatkaa muita listan asioita. Myös värikoodausta voi käyttää: punaisella akuutit, keltaisella melko kiireelliset ja vihreällä ne, joiden aikataululla ei ole väliä.


Olennaiseen keskittyminen ja priorisointi.

Viimeisenä, ja itselleni tärkeimpänä. Käyn jatkuvaa taistoa arjessani siitä, mikä on milläkin hetkellä tärkeää ja valitsen sen myötä, mitä minäkin hetkenä teen. Joskus on kaikista tärkeintä keskittyä perheeseen, jossain toisessa tilanteessa omaan hyvinvointiin ja kolmannessa tenttiin lukuun. Kaikkea ei voi eikä tarvitse suorittaa joka hetki täydellisesti, vaan joka hetki voi valita sen, mikä juuri silloin vaatii eniten huomiota. Avainasia tässä on se, että myös keskittyy täysin siihen, mitä tekee. Kun on lasten kanssa, myös on lasten kanssa eikä henkisesti jossain muualla.

Nämä huomiot ajankäytöstä ovat tuoneet omaan elämääni paljon iloa ja paradoksaalista kyllä, myös vapaa-aikaa. Aiemmin - ja edelleenkin aina joskus - saattoi kulua tuntikausia jonkin "turhan" asian äärellä, mutta yleensä ottaen olen tätä nykyä paremman ajanhallinnan vuoksi sekä rennompi että tehokkaampi. Itselläni on vielä paljon opittavaa näistä keinoista ja ajanhallinnasta muutenkin, mutta parempaa minää kohti mennään!

Iso kiitos edistyksestäni kuuluu Nyyti.ry:n Taitoja ajanhallintaan -ryhmän ohjaajille, jotka viikoittaisilla tehtävänannoillaan ja esittämillään kysymyksillä ohjasivat pohtimaan olennaisia asioita.

Opiskelijoille vinkiksi vielä, että Nyyti.ry tarjoaa opiskelijoille erilaisia nettiryhmiä ja chattailua eri asioiden tiimoilta. Itse olen tämän Taitoja ajanhallintaan -nettiryhmän lisäksi käynyt vuosia sitten Elämäntaitokurssin, jota voin myös suositella. Vaikka oma elämän- ja arjenhallinta olisikin ihan hyvällä tasolla, aina on mahdollista kehittää omaa arkeaan vielä sujuvammaksi, joustavammaksi ja stressittömämmäksi :)


Tsemppiä jokaisen päivään!


Kuvat: Pinterest

Äidin miniloma

Käväisin viikonloppuna yhden yön yli reissussa. Minilomani sisälsi rentoa olemista naisporukalla, paljon juttua ja naurua. Kävin pitkästä aikaa salilla ja oleilin kiireettömästi kylpylässä. Söin (liiankin) hyvin ja nautin hyvästä seurasta. Sunnuntaipäivän vietimme retkellä upeassa ympäristössä Orinoron vaellusreitillä. Sattui kaunis aurinkoinen sää, vaikkakin hieman kolea. Saatte tyytyä kuvituksen osalta (jälleen kerran) luontokuviin, kun muissa aktiviteeteissa keskityin valokuvaamisen sijaan nauttimaan hetkestä.

Lunta oli vaellusreitillä paikoin vielä yllättävän paljon. Jäät piirsivät rantaan upeita kuvioita. Haljenneet jäälevyt muistuttivat lasia, yhtä sileää ja täydellistä. Näin ensimmäistä kertaa tälle keväälle joutsenpariskunnan, joka nousi lentoon aivan vähän matkan päästä. Harmi, kun en silloin ollut kameran kanssa valppaana!

Vaikka miniloma kesti vain 1,5 vuorokautta, on ihme, miten irtiotto omista perusympyröistä virkistää. Viimeksi kävin aivan yksin viikonloppureissussa elokuussa, joten olihan se jo aikakin käydä vähän tuulettumassa. Reissun aikana kieltäydyin ankarasti ajattelemasta tulevia tenttejä ja muita stressinaiheita, ja täytyy sanoa, että kyllä teki hyvää päästää hetkeksi irti arjesta ja sen huolenaiheista. Kotiin palattuani minua oli samantien vastassa kolme iloista muksua ja heidän hieman väsynyt mutta onnellinen isänsä :)

Tämä loma oli toinen toukokuisista matkoistani, joista jälkimmäinen suuntautuu naapurimaahan. Sekin reissu toteutuu naisporukalla, mutta tuttuakin tutummalla. Matka Tukholmaan on minun ja siskojeni antama lahja äidille, jonka pyöreitä juhlimme viime joulukuussa. Sikäli hauskaa, että ensin tulee tosi pitkä tauko, etten käy yksin yhtään missään, ja sitten samalle kuukaudelle sattuu kaksi matkaa. Tukholman-matkaa odotan mielenkiinnolla, kun jo matkan varaaminen aiheutti meille siskoksille niin ominaista draamaa :D Turhan usein emme ole tällä porukalla matkustelleet, joten eiköhän yhteinen reissu tuo uusia piirteitä esiin itse kustakin!

Mutta ennen tuota reissua on selätettävä vielä yksi tentti. Histologiassa on minulle vielä ihan kiitettävästi työtä, joten taidan kipittää kiltisti kudosten ääreen!

Mukavaa viikon jatkoa!