2 0 1 8

Vuoden 2018 alussa kirjasin blogiin kahdeksan tavoitetta kuluneelle vuodelle. Seuraava vuosi kolkuttelee jo ovelle, joten käydäänpä läpi, miten tavoitteideni kanssa kävi. Suurin osa tavoitteistani on tarkoituksella hyvin abstrakteja, mikä tekee arvioinnista vähän hankalaa...

Tammikuussa 2018 lupasin itselleni, että

• teen enemmän juttuja joista nautin - En tiedä, onko tämä totta, mutta tältä minusta tuntuu. Valokuvasin todella paljon etenkin alkuvuodesta, olen lukenut enemmän ja taiteillutkin vähän. Olen tyytyväinen tämän tavoitteen osalta, vaikka sama toki jatkuu ensi vuonna :)
• annan enemmän arvoa ja armoa itselleni ja muille - Opettelen tätä edelleen, mutta suunta on hyvä!
• pidän parempaa huolta itsestäni - Yritys on tässäkin asiassa ollut hyvä, mutta mm. työntäyteinen arki on iskenyt kapuloita rattaisiin. Jatketaan tätä siis!
• keskityn olennaiseen - kaikkea ei tarvitse hallita - Osittain toteutunut. Perfektionismi vaivaa edelleen ajoittain, mutta olen oppinut (pakon edessä) myös hellittämään.
• annan tilaa uudelle, oli se sitten uudenlaisia ratkaisuja tai erilaisia näkökulmia - Tämäkin tuntuu toteutuneen, vaikka tavoitteeni melko abstrakti onkin. Koen olevani vähän eri ihminen kuin vuoden alussa.
• sanon useammin kyllä - Vaikea sanoa, kun ei ole tarkkoja tilastoja ;) Sanoisin, että osittain toteutunut, ja tämä kohtahan vähän liittyy tuohon viimeiseen kohtaan.
• jatkan pyrkimistä kohti parempaa arkea - Vihdoin asia, joka on toteutunut täysin! (Tässähän piti pyrkiä, ei saavuttaa :D) Hyvä ja sujuva arki on se juttu, jonka avulla jaksan ja pärjään hyvin, joten arjen optimointi jatkunee myös ensi vuonna :)
• valitan, arvostelen ja negistelen vähemmän - Olen yrittänyt ja omasta mielestäni onnistunutkin. Erityisesti kiireestä ja tekemisen paljoudesta valittamista pyrin ankarasti välttämään, koska tekemisen määrä ei siitä vähene, mutta valitus ja negistely vievät viimeisetkin voimat.

Suurin osa tavoitteistani toteutui vähintään osittain. Tässä vaiheessa vuotta voinee jo sanoa, että vuosi 2018 oli elämäni paras ♥ Vuosi alkoi ihanalla ja lämpimällä ulkomaanmatkalla. Vaikka keväällä sairasteltiinkin pitkään ja hartaasti, pysyin katastrofeista huolimatta hienosti opiskelutavoitteissani ja sain 2. vuoden parhaan arvosanan koko preklinikan suurimmasta kurssista. Kesä oli (helteitä lukuun ottamatta!!!) - ainakin jälkikäteen ajateltuna - mukava, kun tein "omassa kopissani" tutkimustani eteenpäin. Syksy toi mukanaan klinikan aloituksen ja uudet kuviot sairaalan puolella. Oli jännittäviä hetkiä ja raskaita viikkoja, mutta niinpä siitäkin selvittiin. Marraskuussa  vietin 2,5 viikkoa yksin lasten kanssa, kun mies oli matkalla. Juuri kun ajattelin, että pian on tästäkin vuodesta päästy, tulikin eteen vielä muutto, joka tapahtui muutama päivä ennen joulua. Nyt on vanha asunto tyhjennetty ja uuteen kotiuduttu, joten uusi vuosi aloitetaan monin tavoin puhtaalta pöydältä. 

(Yksi tässä vuodessa harmittava asia on se, että blogi jäi niin vähälle huomiolle. Taitaa vain olla niin, ettei ihan kaikkea voi saada.)

Kiitos, 2018 ♥ Millaisena vuosi 2018 jää sinun mieleesi?

Ihan paras viikko!

Ihanaa sunnuntaita! Saatiinpa tällekin viikonlopulle vielä huikeaa olympiajännitystä maastohiihdon parissa, kiitos loistavien suomalaishiihtäjien. Kullan- ja hopeanhohtoiset onnittelut suomalaisille superhiihtäjille!

Tämä viikko on ollut tähänastisen kevätlukukauden ehdottomasti paras, ja huvittavaa kyllä, myös kaikista tavallisin ja arkisin tentteineen päivineen. Vain yksi "varmuuden vuoksi -sairaspäivä" jouduttiin kuopuksen kanssa pitämään, mutta muuten on päästy tiukasti kiinni normiarkeen. Enkä lakkaa ihastelemasta sitä, miten huippua ihan tavallinen arki on. Tästä viikosta on tulossa minun viikkoni -postaus, joten pääsette tekin kurkistamaan, mitä kaikkea perusviikkoomme kuuluukaan.

Tällä viikolla meitä on hellitty hurmaavilla aurinkoisilla keleillä. Eilen kävimme koko porukalla metsä- ja nuotioretkellä Puijonsarven mahtavissa maisemissa. Ylämäkeen kiipeäminen aiheutti satunnaisia vastalauseita, jotka lämmin kaakao ja makkaranpaisto saivat unohtumaan. Pakkasta oli aamulla -18, mutta lämpeni päivän mittaan lähelle -10 astetta, joten kaikki pysyivät hyvin lämpiminä koko retken ajan. Sairastelujen vuoksi talviurheilu on jäänyt tänä vuonna vähiin, joten toivotaan nyt vähän leudompia kelejä hiihtoa ja luistelua varten!

Opiskelujen osalta kliininen mikrobiologia on nyt onneksi historiaa. Seuraavaksi itselläni on vuorossa ympäristöterveydenhuollon perusteet, jota olen lueskellut tässä viikonlopun aikana. (Suurella osalla kurssilaisista on ensi viikolla myös ruotsin tentti, johon minun ei onneksi tarvitse osallistua.) Yleinen patologia on myös käynnissä ja kolmasosa harkoista jo käyty. Onneksi tentti on vasta reilun kuukauden päässä. Kunhan nyt pysyisivät sairastelut ja muut ylimääräisyydet aisoissa, ei ole loppukevään suhteen mitään hätää. Tosin itselläni alkanee kohtapuoliin syväreiden aineistonkeruu, mikä tietenkin lisää kevään työmäärääni. Näin etukäteen tavoitteena on pitää suunnilleen yksi "syväripäivä" viikossa, mutta nähtäväksi jää, kuinka tämä onnistuu.

Ihan viimeisenä ilonaiheenani: tulppaanit sekä uusi keittiön järjestys ja hylly  (huonosta kuvakulmasta mutta kuitenkin)! Talvihorroksesta näköjään herätty, kun alkaa koti taas uudistua johonkin suuntaan. Seuraavana jonossa on oman opiskelunurkkaukseni tuunaus parempaan ja käytännöllisempään suuntaan. Pikku rönsyliljan istutin jo uuteen valkoiseen ruukkuun piristämään opiskeluhetkiäni :)


Kivaa viikonlopun jatkoa ja tsemppiä alkavaan viikkoon ♥

Tänä vuonna...

Joka kerta uuden vuoden alkaessa tekee mieli tehdä suureellinen elämänmuutos: nyt aloitan vihdoin sen Aktiivisen ja Hyvän elämän. Niinpä niin. Kesään mennessä alkuvuodesta innolla aloitetut muutokset on jo unohdettu, joten syksyllä voidaan taas tehdä uusi ryhtiliike. Mutta mitä väliä? Itselleni tuottaa iloa, kun voin suunnitella, haaveilla ja miettiä ratkaisuja elämäni pieniin ja suuriin ongelmiin. Uusi vuosi ja uuden lukuvuoden aloitus ovat läpi elämäni olleet ne hetket, jolloin tarkastelen elämäni suuntaa suunnilleen suurennuslasin kanssa :)

Koska kuitenkin tiedän, etteivät tiukat rajat ja päätökset sovi itselleni, tänäkin vuonna teen ihanan armolliset uudenvuodenlupaukset. Siispä tänä vuonna

• teen enemmän juttuja joista nautin
• annan enemmän arvoa ja armoa itselleni ja muille
• pidän parempaa huolta itsestäni
• keskityn olennaiseen - kaikkea ei tarvitse hallita
• annan tilaa uudelle, oli se sitten uudenlaisia ratkaisuja tai erilaisia näkökulmia
• sanon useammin kyllä 
• jatkan pyrkimistä kohti parempaa arkea
• valitan, arvostelen ja negistelen vähemmän

Nämä kahdeksan lupausta toimikoon johtotähtenäni tänä vuonna 2018. Jokaisen tarkoituksena on tuottaa parempaa vointia ja fiilistä niin minulle kuin läheisillenikin. Täydellistä minusta ei saa millään mittarilla, mutta aina voi pyrkiä parempaan! Katsotaan sitten vuoden lopussa, toteutuivatko tavoitteeni. Tämän vuoden opiskelujutuista, tavoitteista ja muusta tulee oma postauksensa, kunhan saan orientoiduttua opintoihin loman jäljiltä...

Blogin suhteen jatkanen samalla linjalla kuin tähän asti eli kuten viimevuotisissa blogilupauksissani aioin. Ainoa lupaus, jonka pyörsin, oli pääsykoejuttuja koskeva kohta. Mitä enemmän aikaa omasta hakuprosessistani kuluu, sitä enemmän aiheeseen saa perspektiiviä ja erilaisia näkökulmia. Tänä vuonna lupaan olla hiljaa, jos en keksi mitään uutta sanottavaa! Toivottavasti olette tyytyväisiä blogiin ja sen sisältöön. Aina saa myös ehdottaa postausaiheita ja antaa palautetta :) Lämmin kiitos vielä jokaiselle blogini matkassa kulkeneelle, olette ihan parhaita lukijoita ♥

Iloista vuotta 2018 jokaiselle! Näiden aurinkoisten lomakuvien myötä tsemppiä alkaneeseen viikkoon :)

Vuosi 2017

Ihanaa uudenvuodenaattoa! Tottahan uuden vuoden lähestyessä pitää niputtaa koko kulunut vuosi yhteen postaukseen. Tämä saa nyt kelvata joulukuun kuukausikatsauksen tilalle (eikä vastaavaa ilmestynyt muuten marraskuussakaan blogitauon vuoksi). Viime vuonna kirjoitin kootut opit, joten tänä vuonna kerrotaan parhaat tapahtumat eri kategorioissa, joita on - kuinkas muuten - 12, kuten kuukausiakin. Kuvat ovat lempikuviani tältä vuodelta.

Vuodessa 2017

yllättävintä oli se, miten sujuvasti arkemme tuplaopiskelijaperheenä on lähtenyt käyntiin. Odotin myös paljon raskaampaa opiskelusyksyä, mutta onneksi sain yllättyä positiivisesti. 

ihaninta oli huomata, miten hyvin olemme Kuopioon 1,5 vuodessa kotiutuneet. Lapset ovat sopeutuneet loistavasti hoitoon, löytäneet uusia kavereita sekä lempipaikkoja. Ihanaa oli myös valkoinen joulu pitkästä aikaa!

hauskinta oli "tyttöjen reissulla" Tukholmaan, jonka me tytöt siis annoimme äidille 50-vuotislahjaksi reilu vuosi sitten. Arjessa hauskoimpia hetkiä ovat lasten (tahattoman) hauskat jutut ja inside-läpät miehen kanssa.

ärsyttävintä oli syväriaikataulujeni venyminen ensi vuoden puolelle. Jospa alkuvuodesta pääsisin heti vauhtiin! Toisaalta sain ne sentään aloitettua, mikä oikeastaan olikin tämän vuoden tavoite.

ankeinta oli kesätöiden loppupuolen väsymys, johon kulminoituivat kaikki kuluneen vuoden stressinaiheet. Aiheesta lisää täällä ja karmeaa vuodatusta täällä.

sykähdyttävin hetki oli, kun saimme tietää, että myös miehestäni tulee opiskelija. Postaus aiheesta täällä!

liikuttavinta oli lasten kasvun seuraaminen ja sen tajuaminen, että tammikuussa meidän pitää ilmoittaa iso pieni esikoinen eskariin :') Tämä huomio on lapset on isoja -havainnon pikkusisarus, kun joutuu toteamaan, että lapsi alkaa itsenäistyä - pienin askelin, mutta kuitenkin.

järkyttävintä oli Turun terrori-isku elokuussa. 

kauneinta oli ja on Suomen luonto, erityisesti tykkylumiset puut ja mäkisen maaston tarjoamat maisemat ♥ Olen Kuopiossa asumisen aikana tullut jo kohtalaisen hyvin sinuiksi mäkien kanssa.

juhlavinta oli Suomen mittakaavassa presidentti Mauno Koiviston hautajaiset sekä Suomi100-itsenäisyyspäivän paraati. Tänä vuonna saimme olla kolme kertaa todistamassa, kun läheiset ihmiset sanoivat alttarilla tahdon. Vihkimisen todistaminen on joka kerta juhlavaa ja koskettavaa.

vaikeaa oli paluu opintoihin lomien jälkeen, niin tammikuussa kuin syyskuussakin. Osaanpa nyt tämän joululoman jälkeenkin odottaa hankalaa alkua ;)

inspiroivinta oli tajuta, että aina voi kehittyä niissä asiossa, joissa haluaa oppia uutta ja päästä eteenpäin. Se, että "kaikki muut ovat parempia" ei ole este sille, etteikö itsekin voisi kehittyä omalla asteikollaan ja omista lähtökohdista käsin!

Pieni katsaus vielä vuoden 2017 tavoitteisiin: Kaikkea en voi sanoa täyttäneeni, mutta ehdottomasti suurimman osan kyllä. Opinnoissa olen menestynyt paremmin kuin etukäteen ajattelin, ja olen myös opetellut laskemaan rimaa silloin, kun sille on tarvetta. "Enemmän minä" oli mielenkiintoinen tavoite, joka kyllä tuli täytetyksi, vaikka matka jatkuukin ensi vuonna. Tänä vuonna olen oppinut uutta, nauttinut elämästä, opetellut ja oppinut kiinnittämään vieläkin enemmän huomiota pieniin kauniisiin asioihin ja hetkiin.

Tämä vuosi oli monisävyinen, onnellinen, opettavainen, välillä myrskyisä, pääosin seesteinen ja rauhallinen. Alamme asettua paikoillemme, oma paikka on alkanut hahmottua, arjen osaset ovat kohdillaan ja elämä just hyvää. Ensi vuonna ollaan taas erilaisten valintojen edessä, ja totta kai tulevaisuus tuo tullessaan paljon asioita, joihin emme voi vaikuttaa tai varautua. Toivokaamme siis, että kaikki jatkuu myös ensi vuonna yhtä hyvin kuin tähän asti. Ensi vuoden tavoitteista lisää tammikuun puolella!

Tervetuloa siis,  vuosi 2018! Millä mielin sinä vastaanotat uuden vuoden?

Pääsykoelukemisten sudenkuopat

Kivaa keskiviikkoa! Pääsykoelukemisiin liittyen olette kenties huomanneet, ettei J:n postauksia ole näkynyt hetkeen. Lähetänkin tässä J:n terveiset: "Aina kaikki ei mene parhaalla tavalla tai suunnitelmien mukaan, ja välillä on osattava laskea vaatimustasoa. Tästä syystä pidän nyt taukoa niin pääsykoelukemisista kuin bloggaamisestakin."  Kuten J:nkin esimerkki osoittaa, välillä muut asiat menevät pääsykoelukemisten edelle. Toivottavasti teistä jokainen osaa kuunnella itseään ja pitää huolta siitä, että elämä pysyy tasapainossa myös pääsykoelukemisten aikana. Mutta nyt asiaan:

Jokaisella korkeita tavoittelevalla - oli tavoite sitten opiskelupaikka tai mikä tahansa muu saavutus - on ne omat sudenkuoppansa, joihin lankeaa ehkä turhankin usein. Löytyykö tästä listasta se sinulle tyypillisin? Lainaukset eivät ole aitoja vaan keksittyjä, esimerkinomaisia ajatuksia.

Itseluottamuksen puute

"En millään voi päästä, koska olen niin huono/tyhmä/vanha/mitävaan."

Kylläpäs voit. Mutta ihan ekaksi pitää lopettaa itsensä sättiminen ja ymmärtää se, että sisäänpääsy vaatii kaikilta paljon työtä. Jos sinulla on heikot pohjat, sisäänpääsy vaatii sinulta vielä enemmän. Vältä vertailua ja keskity siihen, miten mahtavasti etenet projektissasi joka hetki. Niinä hetkinä, kun et etene, pidä huoli, että pysyt ainakin paikallaan.

Liika optimismi

"Eihän siihen kouluun pääsyyn nyt kovin paljoa tarvi. Lueskelen tässä töiden ja kavereiden kanssa hengailun lomassa vähän niin eiköhän ne ovet aukea."

No, on toki heitäkin, joilla pohjat on niin hyvät, että lyhyellä kertailullakin ovet avautuvat. Silti uskon, että työmäärä sisäänpääsyyn on melko lailla vakio. Osa tekee suurimman työn jo lukioaikana, toiset lukiessaan pääsykokeisiin. Positiivinen asenne on hyvästä, tarvittavan työmäärän aliarviointi ei niinkään.

Täydellisyyden tavoittelu

"Pääsykokeessa on ihan pakko osata kaikki kaikesta."

Ei ole. En toistaiseksi tiedä ketään, joka olisi saanut pääsykokeesta täydet pisteet. Pienet yksityiskohdat voivat olla tärkeitä, mutta laajempien kokonaisuuksien ymmärtäminen on sitäkin tärkeämpää. Täydellisyyden tavoittelu voi pahimmassa tapauksessa johtaa totaalilamaantumiseen, kun jossain vaiheessa ymmärtää, ettei edes ehdi opetella kaikkea mahdollista. 

Taktikointi

"Pääsykokeessa ei olekaan vuosikausiin ollut mitään tästä ja tästä aiheesta, joten nyt on varmaan niiden vuoro. Opettelen asiat x, y ja z superhyvin ja paljoa muuta en sitten tarvitsekaan."

Taktikointi ja spekulointi on ihan kivaa ajanvietettä, mutta liian tosissaan sitä ei kannata ottaa. Pääsykoe pyritään joka vuosi tekemään sellaiseksi, että sen rakennetta tai tehtävätyyppejä on vaikea ennustaa. Ja mitä nyt olen vanhoja pääsykokeita katsellut, siinä on onnistuttu aika hyvin. Ehkä spekuloinnin sijaan kannattaakin keskittyä opiskelemaan erityisesti niitä asioita, jotka ovat itselle hankalia. Pääsykoe yllättää aina.

Ulkoaohjautuvuus

"Kaverini opiskelevat niin ja näin, joten se on varmaan hyvä tyyli."

On hyvä saada vertaistukea ja ehkä vinkkiäkin muilta hakijoilta/sisäänpäässeiltä, mutta oma opiskelutyyli on luotava itse. Vain sinä itse tiedät parhaiten, miten ne asiat jäävät päähän. Itsekin ekalla hakukerralla etsiskelin (turhaan) netin syövereistä parhaita opiskeluvinkkejä jne, kunnes tajusin, että minä luon ne itse. Teen parhaani tässä blogin puolella antaakseni vinkkejä ja uusia näkökulmia, mutta jokaisen lukuprosessi on henkilökohtainen.

Oman opiskelun suunnittelu, itsekurin ja ajankäytön kehittyminen valmentavat samalla niihin "oikeisiin" opintoihin. Yliopistossa tai amk:ssa opiskelu on aika lailla itsenäisempää kuin lukiossa.

Turhat vaatimukset
"Lääkikseen pääsevät vain ne, jotka ovat käyneet valmennuskurssin/lukeneet lukiokirjat kymmenen kertaa läpi/opiskelleet vähintään vuoden ajan 10 tuntia päivässä."

Jokaisella lääkikseen (tai mihin tahansa muuhun opiskelupaikkaan) päässeellä tai sinne pyrkivällä on varmasti mielessään ainakin muutama tällainen. Ehkä tuhoisimpia itseluottamuksen kannalta ovat nämä "on ollut pakko opiskella vuoden ajan 10 tuntia päivässä"-kommentit. Vain harva yltää tuollaisiin lukutunteihin, ja lisäksi, kuinka tehokasta luulette tuollaisen opiskelun olevan? Voi myös toki olla, että olen säännön vahvistava poikkeus, mutta itse olen tähän päivään mennessä lukenut kaikki fykebi-kirjat läpi tasan kaksi kertaa.

Jätä siis nämä ylimääräiset vaatimukset omaan arvoonsa ja keskity siihen, että opit jatkuvasti jotain uutta. Lukutunteja ja lukiokirjojen tankkaamista tärkeämpää on vahva motivaatio ja kyky soveltaa opittua.

Totesin tässä samalla kauhukseni, että suuri osa (ellei jopa kaikki!) mainituista sudenkuopista pätee ihan omaan opiskeluunikin... Apua. Tsemppiä meille kaikille sudenkuoppien välttelyyn!

P.S. Malttakaahan, pääsykokeisiin lukevat, pitää kunnon joululoma, jotta jaksatte kevään panostaa täysillä :) Olette lomanne ansainneet!

Keidas kiireen keskellä

Kaupallinen yhteistyö: Montevista Oy  

Syyskuun loppupuolella olin jokseenkin stressaantunut. Opiskelun ja uuden arjen aloitus vei yllättävästi voimia, ja stressiä lisäsivät viikon välein tapahtuneet matkat toiselle puolelle Suomea. Juuri silloin sähköpostiini ilmestyi kutsu osallistua Montevistan järjestämään valmennukseen Pysähdy itsesi äärelle, enkä olisi voinut olla ajoitukseen tyytyväisempi.

Matkalla Hyvinvoimalaan ennen valmennuksen alkua.

Aloin saman tien järjestellä aikataulujani, jotta kyseinen ilta onnistuisi. Valmennus järjestettiin Helsingissä, minne on tietenkin Kuopiosta katsottuna melkoisesti matkaa. Koska tulossa olivat myös I love me -messut, jonne aioin suunnata, ajattelin tehokkaana naisena yhdistää nämä kaksi tapahtumaa. Onneksi valmennuksen ajankohdan vaihtoehdoissa oli myös kyseinen perjantai.

Pysähdy itsesi äärelle -valmennus järjestettiin kauniissa ja tunnelmallisessa Hyvinvoimalassa, ja tilaisuus kesti kolme tuntia. Valmennuksessa sananmukaisesti pysähdyttiin itsemme äärelle, pohtimaan sitä, mikä on itselle tärkeää ja miten niitä tärkeitä asioita saisi lisättyä arkeen. Oli puhdistavaa valmennuksen aluksi purkaa paperille kaikki huolet ja stressinaiheet, joita oli siihen hetkeen kantanut mukanaan. Muiden valmennukseen osallistuneiden kanssa jaetut ajatukset yhdistettynä omaan pohdintaan muodostivat illasta harmonisen kokonaisuuden. Monien kanssa löytyi samankaltaisia ajatuksia mm.  vaativuudesta, perfektionismista, tyytyväisyydestä ja pysähtymisestä. Kaiken sen keskellä toimi valmentaja, ihana Rosa, joka kertomalla omia kokemuksiaan ja antamalla  erilaisia tehtäviä auttoi ainakin minua saamaan kiinni monista teemoista.

Valmennus antoi muistutuksen siitä, miten tärkeää on pitää huolta itsestään. Syyllisyys, riittämättömyys, turha vaatimattomuus ja ankaruus vaanivat meitä jokaista. Illan päätteeksi ja näin jälkikäteen tuntui kuin koko kokemus olisi ollut unta. Sumuisia katuja kävellessäni ajattelin, että tämän tunteen haluan muistaa. Oli niin tyyni ja kevyt olo, etten muista, koska viimeksi olen sellaisen kokenut. Kuten omaan muistikirjaani kesken valmennuksen kirjoitin: Tämä on täydellistä juuri nyt, työntäyteisen arjen keskellä. Valmennus sekä lauantainen I love me -messukokemus oli yhdistelmä, jota voi mitä suurimmalla syyllä kutsua omaksi hyvinvointiviikonlopukseni. Sain viikonlopusta kokonaisuudessaan aivan superisti voimia pimeään ja synkkäänkin syksyyn.

Kaivopuiston kalliot ja kasvun ihme :)


Avoimet ryhmävalmennukset jatkuvat edelleen, ja seuraavat Pysähdy itsesi äärelle -illat järjestetään pe 10.11. sekä pe 1.12.  Montevistan sivuilta voit lukea lisää valmennuksista sekä halutessasi ilmoittautua valmennusiltaan. Voin suositella lämpimästi!

Hyvinvoivaa syksyn jatkoa sinulle ♥

Pääsykoe ja negatiiviset tunteet

Mukavaa lokakuun alkua! Kun jotain haluaa oikein kovasti, unelmaan liittyy paljon positiivisia tunteita: toiveikkuutta, uskallusta, rohkeutta, iloa ja onnellisuuttakin. Mutta niiden takana on paljon myös negatiivisia ajatuksia ja tuntemuksia. Tänään kirjoitan niistä. Viime kesänä julkaisin  postauksen henkisestä valmistautumisesta ja aiemmin tänä vuonna jaoin vinkkejä epävarmuuden sietoon.

Vasta nyt, kun omasta pääsykoeurakastani on kulunut reilu vuosi - lähes saman verran kuin luku-urakkaan käytin -, voin katsoa sitä objektiivisemmin. Olen yllättynyt siitä, miten harmaassa valossa näen koko prosessin. Tajuan nyt, miten lujilla olin koko sen 1,5 vuotta. Pääsykoelukemisten aikakauteen verrattuna nykyarkeni on suorastaan naurettavan helppoa ja stressitöntä. 

Tässä muutama (perheellisen) hakijan vaikeista tunteista.

Syyllisyys
Koin syyllisyyttä lukemisiin käytetystä ajasta, tuhlatuista tunneista, venytetyistä voimista, järjettömästä väsymyksestä. Syyllistyin siitä, että tavoittelin omia unelmiani, vaikka tein ja teen sen koko perheeni vuoksi. Mikä naurettavinta, syyllistyin siitäkin, jos en omasta mielestäni saanut päivän aikana luettua tarpeeksi. Syyllisyyden kanssa taistelen edelleen, mutta vähitellen alan oppia pois turhasta syyllistymisestä.

Kateus

Vaikka pääosin pystyinkin pitämään ajatukseni ja asenteeni positiivisina, välillä lukemisten lomassa olin niin kateellinen kaikille. Heille, joilla oli loputtomasti aikaa (tiedän, ettei kenelläkään ole). Heille, joiden ei tarvinnut huolehtia toimeentulosta. Heille, jotka saivat nukkua kokonaisia öitä. Heille, joilla oli hyvät pohjat, aikuislukiot ja valmennuskurssit. Niinä hetkinä päätin, että minun pärjäämiseni ei ole olosuhteista kiinni. Eikä se lopulta ollutkaan. 

Huoli
Välillä lukemisten lomassa olin huolissani tulevaisuudesta, pärjäämisestä, taloudellisesta tilanteesta, muutoksista, lasten selviytymisestä - ihan kaikesta. Osa huolista oli perusteltuja, osa ei niinkään. Joka tapauksessa etukäteen (turhista asioista) murehtiminen harvoin edesauttaa tavoitteen saavuttamista.

Negatiivisia tunteita aiheuttavat useille myös mahdolliset uudistukset: omalla kohdallani ensikertalaiskiintiö, viime vuonna nelilaskin, vuonna 2018 yhteishaku ja jossain vaiheessa kenties pääsykokeen poistuminen? Epävarmuus uudistusten vaikutuksista on oikein hyvä kasvualusta negatiivisille ajatuksille. Heikkoina hetkinä mietin itsekin, miksen silloin aiemmin hakenut ja miten paljon helpompaa se olisi voinut olla. Mutta ihan yhtä lailla ajattelen nyt, että onneksi hakuhommat ovat nyt takana. Nyt olisi vielä vaikeampaa.

Joten vaikka noista vanhoista teksteistäni voisi kuvitella, että koko prosessi oli itselleni yhtä juhlaa, tosiasia on, että ei ollut. Kirjoitin kuulumisiani kuitenkin vain n. kerran kuukaudessa, joten siihen tekstiin oli helppo saada pohjalle positiivista asennetta :) Mutta toisaalta, kun luen oppimispäiväkirjaani, siinäkin vire on pääosin positiivinen. Siksi onkin outoa, miten harmaana ja hankalana  nyt muistan sen ajanjakson. Ihmismieli on kummallinen.

Miten sitten voi välttää turhaa negatiivisuutta? Helppoa se ei ainakaan ole, mutta oman kokemukseni mukaan kannattavaa. Itse siis kuulun heihin, jotka tarpeeksi asioita ja riskejä vatvottuaan lamaantuvat täysin eivätkä saa mitään aikaiseksi, "koska en onnistu kuitenkaan". Lääkkeeksi tähän taipumukseen kielsin itseltäni kaiken ylimääräisen miettimisen. Jos ajatuksiin putkahti jokin epävarmuudesta kumpuava negatiivinen ajatus, perustelin itselleni, miksi ajatus on väärä. Myös noihin edellämainittuihin tunteisiin päti sama keino. Väärien uskomusten oikaisemisessa lähipiiri voi olla merkittävä apu. Pahimmillaan läheisten harkitsemattomat lausahdukset voivat tehdä ison loven itseluottamukseen, mutta parhaimmillaan saat heiltä lisää voimaa ja motivaatiota jatkaa eteenpäin.

Negatiivisten ajatusten kohdalla on hyvä muistaa, että kauhuskenaariot ovat aina pahempia kuin todellisuus. Omalla kohdallani tämän tiedostaminen helpotti osaltaan spekuloinnista ja vatvomisesta luopumista. Vaikka ajatuksiaan ei koskaan voi hallita täysin, on kaiketi hyväksi oppia tunnistamaan hyödylliset ja haitalliset ajatusmallit. Totta kai kukin määrittelee itse, mitkä ajatukset ovat "ylimääräisiä" ts. tavoitteeseen pääsyä hidastavia tai estäviä. Esimerkiksi itselleni vertailu on myrkkyä, mutta jollekin toiselle juuri sopiva tsemppausmenetelmä.

Fiiliksiä tullee jokaisella laidasta laitaan, joten tärkeimpänä muistakaa, että ne ovat vain fiiliksiä. Niitä tulee ja niitä menee. Jokainen ihan  varmasti miettii jossain vaiheessa, onko tässä mitään järkeä, onko tämä turhaa, haluanko tätä edes tosissaan ja niin edelleen. Tavoitteen kyseenalaistaminen kuului ainakin omalla kohdallani tiiviisti prosessiin, kun piti miettiä, miksi tätä haluan. Sama kyseenalaistaminen ja unelmien alkuperän pohtiminen jatkuu tänäkin päivänä. Lisää onnistumisaddiktiostani voitte lukea täältä.

Vuoden 2018 pääsykoe on vielä hämärän peitossa. Lisätietoa odotellessa jokaiselle hakijalle tsemppiä lukemisiin! Onko sinulla tullut jo vastaan hankalia hetkiä ja negatiivisia tunteita? Miten olet niistä selvinnyt?

Sumuisena aamuna

Kuopiossa on tällä viikolla nähty kauniita sumuisia aamuja - vai pitäisikö sanoa päiviä? Paha vain, kun mieli noudattaa samaa sumuista kaavaa kuin säätilakin. Ajatukset ovat solmussa ja päämäärä kadoksissa.

Fysiologiahan se on edelleen murheenkryyninä. Viikonlopun jälkeen on tentti, johon ei tällä osaamisella ole yhtään kiva mennä. Aion silti mennä katsomaan, mitä osaan. Sille, miksi osaaminen ei ole tämän parempi, löytyy syitä ja tekosyitä vaikka muille jakaa. Sen voin toki todeta, että viikonloppumatkat kahtena tenttiä edeltävänä viikonloppuna eivät ole mitenkään superhyvä idea. Matkat ovat aina väsyttäviä, varsinkin tällä porukalla, eivätkä juhlat ihmismassoineen paranna tilannetta. Vaikka rakastan ihmisten tapaamista ja juhlimistakin, tarvitsen vastapainoksi paljon rauhaa ja rentoutumista oman perheen kesken. Lähtökohtaisesti en tietenkään voi syyttää heikosta osaamistasostani ketään muuta kuin itseäni. Mutta ei ihminen voi aina olla parhaimmillaan. Ensi tenttiin sitten paremmalla valmistautumisella!

Näiden sumuisten päivien aikana olen todennut, että sumu kuvaa äärettömän hyvin väsymystä. Maailma näyttää harmaammalta, eikä mutkan taakse näe. Horisonttikin on hukkunut usvaan. Vaikka tietäisi, minne on menossa, sumu saattaa johtaa harhaan. Kun oma päämäärä peittyy sumuun, tuntee hetken olevansa aivan hukassa.

Utuinen maisema on kaunis, mutta hetken päästä alkaa jo kaivata kirkkaampia värejä ja selkeämpiä näkymiä. Ainakin tämän päänsisäisen sumun soisi jo hälvenevän :) Selkeämpää viikon jatkoa!

Onnistumisaddikti

Minä olen onnistumisaddikti. Olen se, joka asettaa tavoitteita ja rakastaa niiden saavuttamista. Tosin samalla olen se, joka asettaa tavoitteen ehkä vähän turhan alas, koska rakastaa onnistumista mutta pelkää epäonnistua. Tai toisaalta asettaa tiukan perfektionistisen tavoitteen, jota ei koskaan kykene saavuttamaan.

Onnistumisaddiktiossa on yksi ongelma: mitä jos mikään ei riitä? Ihminen kun ei vaan voi viettää koko elämäänsä pohtien, mitä suorittaisin seuraavaksi. Tai voi, mutta mitä elämää se sellainen on? Onnistumisten ja suoritusten tavoittelu voi kieliä paljon muustakin kuin kunnianhimosta; esimerkiksi siitä, että arvottaa ja arvostaa itseään suoritusten kautta.

Lääkishaun aikana mietin paljon, onko lääkis ja lääkikseen pääsy sittenkin itselleni joku statuskysymys. Mietin, enkö sittenkään osaa arvostaa itseäni "vain" sairaanhoitajana tai onko minulla jokin näyttämisenhalu. Oli siinä varmasti sitäkin, "katsokaa mihin minusta on"-asennetta. Pohdin myös vakavasti, yritänkö taas jonkin suorituksen kautta päästä määrittämään itseäni uudestaan. Toisin sanoen pelkäsin, että koko lääkis osoittautuu vain joksikin itsetuntoni pönkittämisen välineeksi, joka lakkaa kiinnostamasta heti, kun tavoite on saavutettu. (Tiedän, tämä kuulostaa naurettavalta, mutta näköjään pienessä päässä voi hakustressissä pyöriä kaikenlaista.)

Näin ei onneksi ole tähän mennessä käynyt. Opiskeltavat asiat kiinnostavat minua todella, vaikka tietenkin opiskelussakin on ne omat hankalat hetkensä. Ensi-innostuksen hälvennyttyäkin edelleen haluan lääkäriksi. En siksi, että se olisi jotenkin hienompaa kuin olla sairaanhoitaja, vaan ihan muista syistä, joita löytyy täältä. Toisaalta suhtaudun tätä nykyä kriittisemmin kaikkiin unelma-alkuisiin termeihin. Tiedän jo nyt, ettei työni tule olemaan mitään hohdokasta henkien pelastamista päivästä toiseen - ja oikeastaan toivon sitä myös. Unelma-ammatin työ on suureksi osaksi ihan peruspuurtamista, kuten unelma-ammattiin opiskelukin.

Elämässä eteenpäin pyrkiminen on ihan hyvä ominaisuus, kunhan se ei ala hallita elämää liiaksi. Tämä suorittaja opettelee edelleen rentoutumista ja ihan-vain-olemista, vaikka merkkejä suorittajan muuttumisesta sähläriksi onkin näkyvissä :D Elämä ei ole niin vakavaa, mikä ihana ajatus! Tälle ajatukselle on juuri tänään käyttöä, kun kalenteria vilkaistessani totesin, että alkanut viikko on ihan täynnä kaikkea. Ehkäpä siis keskityn olennaiseen ja jätän ylimääräiset vähemmälle huomiolle.

Rentoa viikkoa kaikille!

Takkuinen alku

Toiveikasta torstaita! Toivoa tarvitsen minäkin, sillä toinen lääkisvuoteni on käynnistynyt todella hitaasti. Tänä vuonna opiskelun aloittaminen ei ollut likimainkaan yhtä odotettua kuin vuosi sitten. Uutuudenviehätys on karissut, ja vuoden kokemuksella tietää jo, mitä minulta opiskelijana odotetaan. Toisin kuin vuosi sitten minulla ei ole epärealistisia toiveita siitä, miten opiskelu on ihan joka hetki tosi mielenkiintoista. Kuten tästä voi päätellä, suurimmatkin unelmat muuttuvat toteutuessaan todelliseksi arjeksi, ja oikein hyvä niin.

Oikeastaan minulla on nyt aika samanlainen olo kuin pari vuotta sitten aloittaessani toista lukuprosessia. Tälläkin kertaa minulla on tavoite, johon haluan päästä. Edessä on kokonainen vuosi ankaraa opiskelua. Haluan kipeästi päästä tavoitteeseeni, mutta samalla tiedän, kuinka paljon se vaatii. Väkisinkin epäilen itseäni, motivaatiotani ja jaksamistani. Opiskeltavat asiat kiinnostavat, haluan oppia lisää ja paljon. Samalla kuitenkin turhauttaa, kun osa asioista on jo niin tuttuja mutta suureksi osaksi unohtuneita. Opiskeltavaa on paljon, ja kokonaisuus on hankalaa hahmottaa. Tauon jälkeen tuntuu vaikealta aloittaa, ja epävarmuus kaikesta valtaa alaa innostukselta. Mutta täsmälleen samoin kuin kaksi vuotta sitten tiedän, että se into löytyy vielä. Välillä se hukkuu, mutta takuuvarmasti löytyy taas. Koska tätä minä haluan. 

Psykologisia termejä käyttäen opiskelussani olisi tarkoitus päästä tästä välttämisorientaatiosta pikku hiljaa oppimisorientoituneisuuteen - siis siihen pisteeseen, jossa asioita opiskellaan siksi, koska ne ovat kiinnostavia. Lupaan ilmoitella, kunhan pääsen tuohon vaiheeseen ;)

 

Toinen lääkisvuotemme alkoi lääketieteellisellä yleisfysiologialla, josta on nyt käyty luento jos toinenkin. Tällä viikolla ovat ensimmäiset harkat, joissa opetellaan ottamaan verinäytteitä. Monissa harkoissa on sairaanhoitajalle tuttuja asioita, minkä vuoksi en odota niitä niin suurella innolla. Mukaan mahtuu kuitenkin myös asioita ja yksityiskohtia, joita en ole aiemmin tiennyt. Uutta tuleekin opittua ihan varmasti, eikä tuttujen asioiden kertauskaan pahaa tee.

Toisena alkaa kurssi nimeltä Vuorovaikutus potilas-lääkärisuhteessa, joka kuulostaa myös kiinnostavalta. Siihenkin liittyy luentojen lisäksi harkkoja. Lisää tästä kurssista kirjoittelen sitten, kunhan tiedän, mitä siellä oikeasti tapahtuu!

Tänä vuonna jatkan omien rajojen etsintää ja tasapainon hakemista. Haluan päästä eroon liian kovista vaatimuksista ja odotuksista, joita asetan itselleni. Aion opetella nauttimaan tästä elämästä. Alku on aina vaikein joka asiassa. Siksi pitäisi malttaa, kunnes arki on asettunut uomiinsa. Koska mihin minulla on kiire? Toinen vuosi on vasta alussa, lasten sopeutuminen päivähoitoon on vielä kesken. Mies taas elää hektisiä ensimmäisiä opiskeluviikkojaan, kun kaikki on vielä epäselvää ja infoa ja tapahtumaa on joka lähtöön. Arki helpottuu tästä kyllä, kunhan rutiini ja rytmi löytyvät kesän jäljiltä.

Kuvat otin aurinkoisena sunnuntaiaamuna. Lisää näitä kauniita päiviä, kiitos! Tsemppiä loppuviikkoon - vaikka taidan itse tarvita noita tsemppejä kaikista eniten...

Kuukausikatsaus: tammikuu

Äkkiäpä tammikuu livahti ohi, vuosi vuodelta aina vaan nopeammin.

Vuoden 2017 ensimmäisen kuukauden aikana

• lastenhuone sai uutta ilmettä valkoisella maalilla (keinutuoli sekä kerrossänky)
• vietin ansaittua joululomaa 
• opinnot alkoivat takkuisesti
• sain opiskelutahdista kiinni...
• ... kunnes hetken oli taas vaikeaa
• toteutin toivepostauksia (erilaiset polut osa 1 ja osa 2) sekä sh vs lääkäri - opinnot
• muistelin bloggaamiseni alkutaivalta
• aloitin Unelma itsestä -valmennuksen
• ajoin autolla ensimmäistä kertaa aikoihin
• mietin kesäsuunnitelmia
• opettelin löytämään hyvää rytmiä liikkumisiin
• valokuvasin ja paljon
• olin pääosin tyytyväinen itseeni ja elämääni
• sain luovuuden puuskan, joka toistaiseksi etsii sopivaa keinoa purkautua
• edistyin pienen askeleen verran tämän vuoden tavoitteissani

Ei huono alku vuodelle ollenkaan! Blogin postaustahti on nyt parisen viikkoa ollut sellainen, että arkipäivinä postauksia on ilmaantunut (lähes) päivittäin ja viikonloput ovat olleet hiljaisia. Olen tarkoituksella vähentänyt netissä roikkumista viikonloppuisin ja saanut sitä kautta paljon lisää virtaa niin perheen kanssa olemiseen kuin muuhunkin elämään. Tasapainon etsintä ajankäytön suhteen jatkuu myös ensi kuussa!

Muistattehan, että blogia voi seurata myös Facebookissa! Sinne ilmaantuu aina toisinaan jotain, pieniä hetkiä, kuvia, kommentteja. Jos blogin puolella on hiljaista, kannattaa kurkata Facebook :)

Miten sinun tammikuusi sujui? Oliko vuoden alku odotustesi mukainen vai jotain ihan muuta?

Tavoitteet 2017

Ennen kuin siirryn uuden vuoden tavoitteisiin, tässä vielä pikainen yhteenveto viime vuodesta.

Vuosi 2016 oli onnistunut vuosi. Saavutin sen, mitä halusinkin: pääsin opiskelemaan ja saimme elämänmuutoksen alkuun. Aloitin myös määrätietoisen matkan kohti ihmistä, jollainen haluan olla. Opettelin tuntemaan itseäni vielä paremmin. Opin tietämään, mistä pidän ja mitä tarvitsen. Löysin itsestäni puolia, joiden olemassaolosta en aiemmin tiennyt. Jouduin katsomaan peiliin ja toteamaan, missä on mennyt pieleen. Jotkut elämääni uudestaan ilmestyneet asiat taas saivat muistamaan, missä olen hyvä ja miltä seesteinen olo tuntuu.

Vuoden 2017 alussa olen paljon paremmin voiva ihminen kuin vuosi sitten.

Tänä vuonna aion:

• löytää uudenlaisia näkökulmia
• tehdä opinnoissa parhaani
• mahdollisesti aloittaa syvärit
• pysyä aikatauluissa
• opetella uudestaan ajamaan autoa
• kokeilla ennakkoluulottomammin uusia asioita
• siihen liittyen treenata epäonnistumistensietokykyäni
• sisustaa kotia
• tehdä enemmän asioita, joista nautin
• tehdä vähemmän (ei-pakollisia) asioita, joista en pidä
• löytää onnea pienistäkin hetkistä
• voida paremmin
• olla vieläkin enemmän minä, mitä se sitten tarkoittaakaan

 Mielenkiinnolla odotan, kuinka tavoitteideni käy!