29.9.2016

Vinkkejä opiskelun aloittamiseen

Alkuhuuma lääkiksen suhteen on näin kuukauden kokemuksella jo hälventynyt ja "oikea opiskelu" alkanut. Jaan tässä muutamia vinkkejä, miten opiskelu oman kokemukseni mukaan kannattaa aloittaa. Samat vinkit koskevat myös pääsykoelukemisia, joten pysy kuulolla :)

1. Aseta itsellesi pää- ja välitavoitteet.

Määritä itsellesi päätavoite tai oikeastaan kaksi tavoitetta: aikatavoite ja sisältötavoite (mihin mennessä olet opiskellut mitäkin ja mitä asioita kaiken kaikkiaan haluat oppia). Päätavoite on varmaan monella pääsykoetta varten opiskelevalla se, että osaamisensa turvin pääsee lääkikseen. Kun päätavoite on selvillä, jaa se pienempiin välitavoitteisiin. Esimerkiksi "jouluun mennessä olen opiskellut kaikki lukiokurssit" tai "seuraavan viikon aikana opiskelen kokonaisuuden x" ovat selkeitä välitavoitteita. Pienempien välitavoitteiden avulla pystyt myös opiskeluprosessin keskellä seuraamaan, etenetkö oikeaan suuntaan ja pysytkö aikataulussa.

2. Aikatauluta.

Pilko koko sisältö pienemmiksi, mieluiten loogisiksi kokonaisuuksiksi. Pohdi, kuinka paljon aikaa tarvitset kunkin niistä opiskeluun. Laita yhdelle kokonaisuudelle mieluummin liikaa kuin liian vähän aikaa, koska aikataulua edellä oleminen on mahtavaa, mutta jälkeen jääminen aiheuttaa vain stressiä. Merkitse kalenteriin opiskeltavat asiat, jottei tyhjä kalenteri houkuta laiskottelemaan (kuten itselleni uhkaa käydä). Aluksi voi olla helpompi tehdä suurpiirteinen aikataulu, jota voi sitten opiskelun edetessä täsmentää.




3. Kokeile erilaisia opiskelumetodeja.

Alleviivaus, mindmapit, muistiinpanot, itselle tai toisille selittäminen... Opiskelumetodeja on älytön määrä, mutta rohkeasti kokeilemalla löydät varmasti itselle ne sopivimmat. Itse käytän yhä edelleen värikoodausta (yhteen liittyvät asiat samalla värillä), jolloin vaikkapa anatomiset rakenteet on helpompi hahmottaa. Tänä syksynä olen opetellut myös tekemään muistiinpanoja tabletillani, mikä on yllätyksekseni osoittautunut oikein toimivaksi metodiksi. Vaikka joku opiskelumetodi ei tunnu heti alkuun luontevalta, suosittelen kuitenkin kokeilemaan: ensivaikutelma voi pettää!

4. Kertaa, kertaa ja kertaa.

Olen sanonut tämän jo monta kertaa, mutta sanon nyt vielä. Aloita kertaus samaan aikaan kuin opiskelukin, koska asiat, joita ei kertaa, unohtuvat todella nopeasti - ja tässä puhun kokemuksesta. Kertausmetodeja on monia, joten jokaiselle löytyy varmasti sopiva. Itselläni anatomian kertaus hoituu pääasiassa flashcardien ja tabletille lataamani Essential Anatomy -sovelluksen visojen avulla.




5. Etene rohkeasti.

Opiskelu kannattaa aloittaa "kevyesti" niistä asioista, jotka tuntuvat helpoimmilta. Helppoihin asioihin ei kuitenkaan kannata liiaksi jumiutua. Kun jokin asia alkaa sujua, ala rohkeasti syventää osaamistasi. Jos asiat tai tehtävät tuntuvat hankalilta, jätä ne joksikin aikaa tekeytymään ja palaa niihin vaikkapa viikkoa myöhemmin. Esimerkiksi fysiikan tökkiessä voi hetken aikaa keskittyä biologiaan tai kemiaan, kunhan pitää huolen, että myös fysiikan osalta ne hankalimmatkin tehtävät ja asiat tulee opiskeltua.

6. Arvioi osaamistasi.

Rehellinen kaunistelematon itsearvio on hyvä keino käydä läpi, missä vaiheessa oppimista olet. Ota tavaksi silloin tällöin palata jo opiskeltuihin asioihin. On hyvä pohtia jokaisen asian kohdalla erikseen, onko asia jo opittu, täysin epäselvä vai jotakin siltä väliltä. On ehkä liiankin helppoa jättää vaikeat laskut ja asiat taakseen niin, ettei niihin enää palaa. Suosittelen siis lämpimästi kirjoittamaan ylös kaikki epäselvät laskut ja yksityiskohdat, jotta niihin voi palata kertaus- ja oppimismielessä myöhemmin. Edelleen muistan sen todella palkitsevana, kun viikkoja tai kuukausia myöhemmin sai jonkun vaikean asian loksahtamaan kohdalleen!



Omaa arviointitilastoani hakuprosessin ajoilta.


Moni asia on tänä syksynä kyllä ihan samoin kuin viime vuonnakin, jos näitä opiskeluvinkkejä katsoo. Ainakin itse joudun opiskelemaan lääkiskursseja ihan samalla tavalla kuin opiskelin pääsykokeeseenkin. Jos teitä pääsykoelukijoita se yhtään lohduttaa, hyvät oppimismenetelmät ovat hyödyksi lääkiksessäkin! Tsemppiä urakkaan kaikille pääsykoetta varten opiskeleville :)

26.9.2016

Hyvinvointini tukipilarit

Syksyt ovat itselleni voimakkaasti uuden alun aikaa - pääosin henkisellä tasolla, mutta tänä vuonna myös konkreettisesti. Lähes joka syksy olen kokenut tarpeelliseksi kartoittaa omaa hyvinvointiani ja asioita, jotka sitä lisäävät tai heikentävät. Meillä kaikilla on varmasti omat juttumme, mitä ilman ennemmin tai myöhemmin alamme voida huonosti. Työntäyteisessä arjessa näiden asioiden hylkääminen saattaa tuoda muutaman hetken lisää kalenteriin, mutta toisaalta hyvinvointi kärsii, jos kiireen vuoksi luopuu kaikesta itselle tärkeästä.




Kirjoitan tähän ylös asioita, jotka tällä hetkellä koen hyvinvointini kannalta tärkeiksi. Ne toimivat samalla muistin virkistyksenä ja tavoitelistana, jonka pyrin pitämään mielessä myös pimeinä talvikuukausina ja pahimman koulustressin vyöryessä päälle. Todennäköisesti palaan tähän listaan myöhemmin, koska tämän vuoden vaatimattomana tavoitteenani on oppia pitämään itsestäni parempaa huolta.

Fyysistä hyvinvointiani edistävät
  • liikunta
  • riittävä uni
  • tasapainoinen ruokavalio
  • ulkoilu
  • terveyden ylläpitäminen

Kaikki ovat ihan perusjuttuja, mutta tarkemman miettimisen jälkeen eivät yhtään niin yksinkertaisia. Tietämys on aivan eri asia kuin käytäntö. Vaikka tiedänkin, miten tärkeää on syödä ja nukkua hyvin, liian usein valvon ihan liian myöhään ja syön mitä sattuu. Toisinaan ajatuskin liikunnasta laiskottaa sen verran, että jään ennemmin sohvalle, mutta pikku hiljaa alkaa asenne muuttua. Liikunnan jälkeinen väsymys tuntuukin aivan erilaiselta kuin väsymys, joka seuraa epäaktiivista päivää. Ulkoilu on yksi asia, jossa olen ajatellut tsempata. Terveyden ylläpitäminen taas voi sisältää vaikkapa erilaisten sairauksien hyvän hoitotasapainon.




Psyykkinen hyvinvointi on tärkeä osa omaa hyvinvointiani. Kokemusteni mukaan sitä edistävät
  • musiikki
  • liikunta
  • oma aika
  • ihmissuhteet (tärkeimpänä perheen sisäiset suhteet)
  • itsensä kehittäminen

Musiikki on elinehtoni. Jouduin muuton vuoksi luopumaan pianostani, míkä tuntui totta kai pahalta, mutta vielä minä sen flyygelin ostan ;) Siihen asti on tyytyminen valmiiseen musiikkiin - tai ehkäpä täältäkin löytyy joku piano, jota lainata. Liikunnan ja oman ajan puute tekee rennoim-mastakin ihmisestä takakireän, joten näistä en toivottavasti enää tingi muuta kuin pakon edessä! Omien haasteiden kohtaaminen ja niiden myötä itsensä kehittäminen on tärkeää, koska ihmistä ei voi kukaan muu muuttaa kuin hän itse. Minusta on todella hienoa, että nykyään ilmapiiri on tietyllä tapaa avoimempi ja ihmiset uskaltavat toivon mukaan paremmin hakea apua arjen haasteisiin tai muihin ongelmiin.

Kodin ilmapiirillä on suuri vaikutus kaikkien perheenjäsenten hyvinvointiin, joten perheen sisäisten suhteiden hoitaminen on tärkeysjärjestyksessäni hyvin korkealla. Myös muut ihmissuhteet oikein toteutuessaan (vastavuoroisuus, ystävyys jne.) lisäävät psyykkistä hyvinvointia. Kuten ihmisille yleensäkin, myös minulle on tärkeää kuulua johonkin. Minulla on monta eri yhteisöä, joihin kuulun, esimerkiksi suku, ystävät ja opiskelutoverit. Ulkopuolelle jääminen heikentää sosiaalista hyvinvointia ja vaikuttaa sitä kautta myös muihin hyvinvointini osa-alueisiin. Ihan uudelle paikkakunnalle muuttaessa riski ulkopuoliseksi jäämiselle on melkoisen suuri, joten tsemppimieltä ja rohkeaa uusiin ihmisiin tutustumista tarvitaan hurjasti. Viitseliäisyys on suureksi onnekseni jo tähän mennessä tuottanut tulosta ja uusia tuttavuuksiakin solmittu :)




Tästä starttaa hyvinvoinnin syksy 2016!

Onko teillä jotain erikoisia (tai tavallisiakin) tätä-ilman-en-voi-elää -juttuja? Onko hyvinvoinnista huolehtiminen ollut teille aina helppoa vai onko se vaatinut opettelua?

23.9.2016

Rooliviidakossa

Tänä syksynä olen miettinyt paljon, kuka oikeastaan olenkaan. Olen vähän hukassa roolieni kanssa, kuten tässä postauksessa etukäteen ajattelinkin. On todennäköisesti tullut selväksi, että olen äiti ja vaimo, vakavasti otettava (?!) aikuinen. Toisaalta olen nuori opiskelija, lääketieteen fuksi. Olen myös sairaanhoitaja, työelämässä ollut, lääkärienkin kanssa yhteistyötä tehnyt ja tiedän sen verran, etten tiedä mitään. Muitakin rooleja minulla on pilvin pimein; sisko, tytär, miniä, ystävä, kummi ja niin edelleen.

Kun ajattelen elämääni taaksepäin, tuntuu ihan kuin olisin aina ollut väärässä paikassa väärään aikaan. Äidiksi tulin, kun muut ikäiseni viettivät sinkkuina opiskelijaelämää. Valmistuin ammattiin ja siirryin työelämään, kun useimmat tuttavistani vielä opiskelivat. Nyt kun he valmistuvat ja aloittavat työuransa, minä olen taas opintojen alkupisteessä. Omituinen elämänpolkuni, muuta en voi sanoa.




Koska suurin osa opiskelijatovereistani ja muista uusista tuttavuuksistani on minua nuorempia, ei liene ihme, ettei heidän joukossaan ole kovin montaa perheellistä. Välillä tunnen olevani aivan eri planeetalta, täyttyväthän päiväni opintojen lisäksi lasten pikkuvanhoista kommenteista, vaipanvaihdoista ja perusarjen pyörityksestä menevän opiskelijaelämän sijaan. Totta kai pääsen toisinaan porukan mukaan, mutta perhe on silti aina ykkönen.

Olen yksittäisenä ihmisenä tutustunut tai vähintäänkin jutellut todella monen ihmisen kanssa. Vastaan on tullut tilanteita, joissa - ollessani perheeni seurassa - olen ollut samoille ihmisille ilmaa. Viesti on ollut se, että joukkoon sulautuessani kelpaan ihan hyvin, normista poikkeavana taas en. En jaksa uskoa, että kyseinen käytös olisi tahallinen vastalause erilaisille elämäntilanteille tai -tyyleille vaan ennemminkin epähuomiossa tapahtuvaa. Olipa kyse mistä tahansa, välillä koen surua siitä, että elämäntilanteeni on "vääränlainen" enkä sen vuoksi ole joka tilanteessa toivottua seuraa. Onnekseni olen saanut kohdata myös ihmisiä, joiden suhtautuminen minuun myös perheeni läsnäollessa on ollut ihanan luontevaa.

Varmasti olen myös itse syyllistynyt vastaavanlaiseen käytökseen enkä ole siitä ylpeä. Siksi pyrin nyt kaikin keinoin välttelemään kaikenlaista lokerointia ja oletuksia. Kukaan ei ole tietynlainen vain elämäntilanteensa tai muun asian vuoksi, vaan jokainen on omanlaisensa ihminen tunteineen ja tarpeineen. Olen ja haluan olla kiinnostunut ihmisestä, en elämäntilanteesta tai muista ulkoisista puitteista.




On jotenkin absurdia ajatella, ettei perheellisenä kaipaisi esimerkiksi ystäviä. Perhe täyttää elämästä yhden lokeron, mutta elämän koko sisällöksi se ei riitä. Sen lisäksi, että olen äiti, olen myös nainen, ihminen, potentiaalinen ystävä. Pystyn keskustelemaan melko lailla kaikenlaisten ja kaikenikäisten ihmisten kanssa, koska kaikkien kanssa löytää kyllä jotakin yhteistä, kun riittävästi penkoo. On oikeasti arvokasta, jos on monenlaisia ystäviä. Eri ihmisten kanssa jaetaan erilaisia asioita.

Varmaan jokaiselle tekisi välillä hyvää tulla ulos sieltä kuplastaan ja uskaltautua juttusille jonkun aivan erilaisen ihmisen kanssa. Kun tutustuu ennakkoluulottomasti uusiin ihmisiin, voi olla, että hyvinkin erilaisen ulkokuoren tai elämäntilanteen sisältä löytyy itselle se sielunsisko tai -veli. Itse jatkan vielä rämpimistä tässä rooliviidakossa ja yritän saada selkoa siitä, mitä pohjimmiltani olen. Ehkä joskus tulevaisuudessa nämä erilaiset roolini tekevät sinunkaupat ja ryhtyvät vihollisten sijaan parhaiksi ystäviksi!

22.9.2016

Fysiikkaa, tiedonhakua ja inspiroivia ihmisiä

Ei, fysiikan opiskelu ei lopu pääsykokeeseen, ikävä kyllä... Onneksi enää ei tarvitse ihan niitä kaikkia osa-alueita tahkota, mutta säteilyfysiikkaa senkin edestä. Tässä kuitenkin on yhteys käytäntöönkin, joten kai se voisi olla ihan mielenkiintoistakin. Itse vain olen pääsykokeen jälkeen autuaasti unohtanut suurimman osan, joten röntgensäteily ja Comptonin sironta aiheuttavat lähinnä päänsärkyä. Olkaa te ensi vuoden fuksit viisaampia älkääkä tuudittautuko siihen, että ei näitä enää tarvitse osata.

Tiedonhakua harjoittelemme omatoimisesti verkkotehtävien avulla. Kun itsellä on taustalla jo opinnäytetyö (kokonaisesta tutkinnosta puhumattakaan) niin tämäkin on vähän ääh. Siksipä teinkin omatoimiset tehtävät siihen asti kuin pystyin. Ikäviin tehtäviin ei kaiketi auta mikään muu kuin niiden tekeminen. Mitä ankeampi aihe, sitä pikaisemmin pyrin ne tekemään pois alta.




Vaikka opintoja on takana vasta muutama viikko, olen saanut kohdata jo monta inspiroivaa ammattilaista. Aina välillä luentoa kuunnellessa tulee sellainen pilkahdus, että tuollainen lääkäri haluan itsekin olla tai että tuo työ kuulostaa niin mielenkiintoiselta! Olimme seuraamassa väitöstilaisuutta pari viikkoa sitten, ja yllätyksekseni huomasin ajattelevani, että ei tuo väittely ihan niin kamalaa olisikaan. Jospa nyt kuitenkin ensin keskittyisin saamaan LL:n pätevyyden, mutta pitäähän sitä unelmia olla ;)

Lääkisarki on osoittautunut noh, arjeksi. Ei tämä ole sellaista vaaleanpunaista nyt olen loppuelämäni onnellinen -elämää, mistä ainakin itse lukuprosessin pyörteissä haaveilin. Ihan samalla tavalla täälläkin osa luennoista ja aiheista on jes, ihan mahtavaa! ja osa taas ei-ihan-niin mahtavia. Tärkeitä asioita yhtä kaikki. Terveyskeskuspäiviä odotan jo innolla, niihinkään ei ole enää kuin kaksi viikkoa.




Syksy on nyt kunnolla täällä. Lehdet kellastuvat, illat pimenevät. Aamut ovat jo ihanan kirpeitä. Tuoksu tuo mieleen ne syksyt, kun viimeksi olin ekaluokkalainen, ensin alakoulussa, sitten amk:ssa. Ihan kohta suuntaan taas anatomian luennolle. En ihan oikeasti ymmärrä, miten ehdin ennen tenttiä oppia edes pääkohdat. Toisaalta oppia ehkä voinkin, mutta miten ne voi muistaa lopun ikäänsä?

19.9.2016

Uuden viikon tunnelmat

Viikonloput hujahtavat ohi ihan älytöntä vauhtia. Kuluneena viikonloppuna seurasin paralympialaisia (uskomattomia urheilijoita, arvostan todella paljon!), vietin rentoa aikaa perheen kanssa ja - ylläri - opiskelin anatomiaa. En osaa muusta puhuakaan kuin anatomiasta, mutta yrittäkää kestää... Aluksi kaikki latinankieliset termit tuntuivat aivan mahdottomilta, mutta vähitellen ne ovat alkaneet jäädä mieleen. Oikeastaan en enää edes muista, miltä se tuntui, kun avasin atlaksen enkä ymmärtänyt yhtään mitään. Ihmisen oppimiskyky yllättää minut kerta toisensa jälkeen. Aivot ovat todella ihmeellinen kapistus!





Viikonloppuna oli myös hyvää aikaa saattaa kirjanpitoni ajan tasalle. Olen jo vuosikausia pitänyt tarkkaa kirjaa taloutemme tuloista ja menoista (yllättyikö joku muka?) ja nyt jos koskaan se tulee tarpeeseen. Kun yhtäkkiä pitääkin tulla toimeen noin puolet vähemmällä kuin ennen, se vaatii ensinnäkin tarpeettomasta luopumista ja toisaalta suunnitelmallisuutta taloudenpitoon. Ennen lääkikseen hakua pohdin eniten juuri taloudellista puolta ja sitä, miten tulemme pärjäämään, jos minun tuloni on pelkkä opintoraha. Parin viikon kokemuksella en voi tästä paljoa vielä sanoa, mutta ajattelin palata asiaan, kunhan tämäkin asia on kaikessa karuudessaan meille valjennut ;)




Toistaiseksi kaikki on siis hyvin. Opiskeluintoa on riittänyt sen verran, että olen jopa vähän aikataulua edellä. Jos jokin asia tuntuu ikävältä, palaan muistikuvissani takaisin siihen aikaan, jolloin olisin tehnyt ihan mitä vain päästäkseni tähän tilanteeseen. Arjessa, fiksujen opiskelijatovereiden ympäröimänä sitä helposti unohtaa, miten paljon aikaa ja vaivaa vaadittiin, että koskaan pääsin tähän asti. Siinäpä on itselleni taas yksi tavoite; pitää mielessä, kuinka etuoikeutettu olenkaan, kun saan opiskella (jo toistamiseen) toivealaani. Näillä tunnelmilla uuteen viikkoon!

16.9.2016

Omannäköistä arkea

Miten voi taas olla perjantai? Vastahan tämäkin viikko alkoi...

Meidän perheessä arki on nyt ruvennut pyörimään ihan kunnolla. Minun opintoni, lasten kerhot ja koko perheen harrastukset ovat täyttäneet kalenterin. Ankeaa, sanoisi joku. Ihanaa, sanon minä! Rakastan rutiineja, selkeitä aikatauluja, jopa deadlineja (no okei, näitä en ihan niin paljon) ja juuri siksi arki on minulle se juttu. Koska arkea joutuu kuitenkin elämään hyvin suuren osan elämästään, miksipä siitä ei yrittäisi nauttia?

Monena aamuna yliopistolle polkiessani olen miettinyt, miten sopeutuvaisia ihmiset ovatkaan. Kolme kuukautta sitten en vielä tiennyt, miltä perheemme syksy näyttää. Nyt elelemme täällä aivan uudenlaista arkea. Mutta hassua kyllä, juuri tämä arki tuntuu juuri nyt niin omanlaiselta, etten osaisi enkä todellakaan haluaisi enää palata entiseen. On kummallista, ettei minulla ole yhtään ikävä "entiseen elämääni". Olisin kuvitellut suurempaa kaipausta, sentimentaalinen kun olen!




Uuteen elämäntilanteeseen heittäytyminen on mahdollistanut uudet kuviot arjessakin. Työnjakoa on pitänyt pohtia uudelleen, samoin harrastusten, velvollisuuksien ja vapaa-ajan välistä suhdetta. Koska puoliso on nyt kotona lasten kanssa, hänellä on totta kai päävastuu perusarjen sujumisesta ja minulla taas opintojen etenemisestä. Omaa aikaa meillä molemmilla on yksi ilta viikossa ja siihen päälle lyhyemmät harrastustuokiot. Tähän kun lisää vielä perheen yhteiset ajat ja muut velvollisuudet niin äkkiäpä ne päivät ja viikot vierähtävät.

Tällä viikolla kävin kahdella eri ryhmäliikuntatunnilla ja olen niin fiiliksissä niistä! Liikuntaharrastus on valitettavasti jo pitkään jäänyt perhe-elämän ja pääsykoelukemisen jalkoihin, mutta nyt siihen tulee ja on jo tullutkin muutos. Välillä tosiaan tuntuu, että liikunnalle ajan raivaaminen kalenterista on yhtä raskasta ja vaikeaa kuin ojan kaivuu hartiavoimin, mutta se on todellakin sen arvoista. Tunnille mennessä yleensä väsyttää ja tekisi mieli luistaa, mutta treenin jälkeen on niin hyvä mieli ja olo :) Olen aloittanut ihan keveästi, koska peruskunto on niin heikko, mutta jospa jossain vaiheessa pääsisin rankempiinkin treeneihin! Ja tokihan (mäki)pyöräily on kasvattanut kuntoa jo jonkin verran...




Opiskelun suhteen alkaa pienimuotoinen stressi nousta. Anatomian tentti on jo 1,5 kuukauden päästä ja voitte uskoa, että oppimiseni on vielä aivan alkutekijöissään. Tässäkin asiassa kuitenkin kiitän hakuprosessiani, joka opetti minulle, miten opin parhaiten. Hakuprosessin myötä tiedän, että oppiakseen pitää tehdä työtä - ja että tarvittaessa pystyn kovaankin työhön. Sitä paitsi "kaikki" sanoo, että pääsykoe on lääkiksen vaikein koe, joten ei hätää, mikään tentti ei (kai?!) voi olla sitä pahempi! Pahoin pelkään kuitenkin, että anatomian tentti saattaa yllättää :D




Lopuksi vielä yksi asia, jota omannäköisessä arjessani rakastan: viikonloput! Tiedättehän, lomalla (tai vuorotyötä tehdessä) viikonpäivillä ei ole merkitystä, mutta perusarjessa on aina mahtavaa, kun on perjantai. Nyt siivotaan ja sen jälkeen heittäydytään vapaalle! Iloista viikonloppua teillekin :)

13.9.2016

Valvomisen kautta voittoon!

Meillä on tulossa terveyskeskuspäivät lokakuun alussa, jolloin pääsemme kahdeksi päiväksi seuraamaan lääkärin työtä terveyskeskukseen. Tänä aamuna paikat tulivat jakoon ja koska Kuopioon oli jaossa vähänlaisesti paikkoja, ajattelin ottaa vähän etumatkaa. Herätyskello soi siis keskellä yötä, ja siinä vaiheessa kun tavallisesti herään, olin jo odotellut tuntikausia oven takana. Kerrospukeutumisesta huolimatta välillä uhkasi tulla vilu, mutta aamun sarastaessa ilmakin lämpeni. Tuntien mittainen odotus palkittiin kahdeksan aikaan ja pääsin vihdoin ensimmäisten joukossa kirjoittamaan nimeni listalle.




Yliopistolle saapuessani ihailin upeaa tähtitaivasta, joka tuntien kuluessa vaihtui aamuyön vaaleuteen ja päivän mittaan lopulta kauniiseen syysaurinkoon. Tälle päivälle kertyi reilusti mittaa, mikä näkyikin auditorion penkissä nuokkumisena ja ajatuksen kulun hitautena. Lyhyet yöunet ja kaamea olo ovat kuitenkin pieni hinta siitä, että saamme olla myös terveyskeskuspäivien ajan kotona. Olisi ollut melkoinen operaatio lähteä koko perheellä jollekin toiselle paikkakunnalle, järjestää majoitus ja kaikki.

Ajatus kulkee tällä hetkellä melkoisen tahmeasti ja kahvia on kulunut mukitolkulla. Päivän viimeinen luento, aiheena hermosto, meni iloisesti yli hilseen. Pitänee palata asiaan hieman virkeämmällä mielellä. En saa äärimmilleen rasitetuista aivoistani oikein mitään irti, joten lepo taitaa olla tässä vaiheessa ainoa vaihtoehto... Tsemppiä teillekin arjen pyörteisiin!

9.9.2016

Uutuudenviehätystä, urheilua ja univelkaa

Eka oikea opiskeluviikko on nyt ohi! Alkuun oli infoa infon perään, mutta tällä viikolla on jo vähitellen alettu päästä asiaan. Olen todella reippaana opiskelijana aloittanut saman tien anatomian omatoimisten tekemisen sekä tehnyt pienimuotoisen verkkotehtävän.




Uutuudenviehätystä on havaittavissa erityisesti anatomian osalta. Olenkin pyrkinyt käyttämään sen hyödykseni ja lueskellut anatomian atlasta iltalukemisena. Hyvänä tsempparina toimii "ihmisen luista" äärettömän kiinnostunut esikoiseni, joka lukisi Thiemeä innokkaammin kuin äitinsä. Hän myös pitää huolta kertaamisestani esimerkiksi kyselemällä, montako luuta ihmisessä on ja mikä lihas tässä on (ja tässä, entä tässä, äiti vastaa jo!!!).

Univelkaakin olen viikon aikana kerryttänyt kiitettävästi. Valitettavasti väsymykseni syy on niinkin proosallinen kuin kuopuksen unikoulu eikä esimerkiksi mahtava opiskelijaelämä... Vauvelin pitäisi siis oppia nukkumaan kokonaisia öitä, mutta hänpä ei olekaan vielä valmis luopumaan saavutetuista eduista. Vähintään pari kertaa yössä hän herää huutelemaan nähdäkseen, josko äiti heltyisi. Rikkonaisiin öihin kun yhdistää kahdeksan aamut niin eipä ihme, jos väsyttää. Muutenkin olin jo ihan unohtanut, miten väsyttäviä koulupäivät ovat. Töissä väsymys jäi kiireen jalkoihin ja päivät kuluivat siivillä, mutta luennoilla istuessa aika tuntuu etenevän tosi hitaasti.

Urheilusta sen verran, että ainakin yksi kuopiolainen mäki on nujerrettu! En olekaan täysin kelvoton, vaan sisulla (hahaa) poljin sen eilen ja tänäänkin alusta loppuun. Tulipa hieno fiilis, on aina kivaa voittaa itsensä. Yksi etappi henkilökohtaisessa kunnonkohotusprojektissani on siis saavutettu. Ensi viikolla menen ensimmäistä kertaa vuosikausiin ryhmäliikuntatunnille ja voin jo näin etukäteen sanoa, että rankkaa tulee olemaan. Pohjalla olemisessa on kuitenkin se hyvä puoli, ettei pääse enää alemmas ;)




Viikonlopun ohjelmassa on ainakin anatomian pienimuotoista kertausta. Minulla on nimittäin täällä kolme erikokoista, oikein hyvää ja innokasta anatomian mallikappaletta, joiden kanssa eilenkin treenattiin fleksiota ja ekstensiota. Anatomian kohdalla tunnen yhtä aikaa ahdistusta ja innostusta. Tänään erilaisia nikamia ja kylkiluita pyöritellessäni tuntui, että olen yliarvioinut potentiaalini ja mielessä kävi, että olisi ehkä pitänyt pysyä sairaanhoitajana... Toivottavasti viikonlopun jälkeen ahdistus on hellittänyt ja jäljellä on pelkkä into!

Rentouttavaa viikonloppua itse kullekin! 
  

6.9.2016

Rahalla lääkikseen?

Pääsin vihdoin eroon oppikirjoistani ja muista materiaaleistani (tuokoot entiset kirjani onnea uusille omistajilleen!), joita käytin pääsykoevalmistautumisessani. Laskiessani hintalappua omalle lääkishakuprosessille tuli pohdittua rahan merkitystä lääkikseen pääsyssä. Suokaa anteeksi raflaava otsikko, tietäähän meistä jokainen, ettei pelkällä rahalla pääse lääkikseen. Raha voi totta kai helpottaa urakkaa huomattavasti, mutta silti enemmän tarvitaan motivaatiota, päättäväisyyttä ja itsekuria.

Julkisuudessa on paljon puhuttanut valmennuskurssien rooli lääkikseen pääsyssä. Itsekin toisinaan hairahduin ajattelemaan, että omat mahdollisuuteni sisäänpääsyyn ovat aivan olemattomat juuri huonon pohjan ja pelkän itsenäisen opiskelun vuoksi. En varmasti ole todellakaan ainoa, joka on lähtenyt nollista liikkeelle ja päässyt itsekseen tähän pisteeseen, mutta jostain syystä en muista kuulleeni näitä tarinoita kovin usein. Monesti sisäänpääsystä kiitetään valmennuskurssia, vaikka sisään olisi saatettu hyvinkin päästä myös ilman sitä. Mutta sitähän emme saa koskaan tietää, koska menneeseen palaaminen on toistaiseksi mahdotonta ;)




Yksi syy, miksi en itse mennyt valmennuskurssille, oli niiden hinta. Lukion ilmoitustaululla oli minun aikanani ja on varmaan edelleen eri valmennuskurssien mainoksia. Muistan miettineeni mainoksia katsoessani, kenellä on varaa hakea lääkikseen, jos siihen vaaditaan tuollaista kurssia. Ehkä raha oli yksi syy, miksi silloin ajattelin, etten ole "lääkistyyppiä", kuka tietää. Joka tapauksessa viime syksynä ja vielä talvellakin vakavasti pohdin valmennuskurssille osallistumista. Mies kannusti osallistumaan, sanoi sen olevan satsaus tulevaisuuteen. Samoille linjoille päädyin lopulta itsekin.

Vaihtoehtoja tutkittuani totesin kurssien aikataulutuksen olevan melko mahdoton pienen vauvan äidille, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäivät erilaiset etäkurssit. Niiden hinta oli lähes yhtä kova kuin lähiopetusta sisältävien kurssien, joten ajattelin, että voin ihan yhtä hyvin seurata itse edistymistäni ja etsiä netistä ilmaisia opetusvideoita. 

Onhan se upeaa, jos ohjelma tai opettaja kannustaa ja komentaa opiskelemaan ja kertaamaan tehokkaasti. Omien kokemusteni pohjalta voin kertoa, että onnistuu se itsenäisestikin. Jos heikkona kohtana on itsensä päästäminen liian helpolla, on valmennuskurssi varmasti oikein hyvä vaihtoehto. Ryhmäpaine pakottaa pistämään parastaan ja vertaistuki helpottaa vaikeina hetkinä - tai näin kuvittelisin, totuushan voi olla jotain ihan muuta!




Sitten niihin laskelmiin. Ostin kaikki oppikirjat sekä valmennusmateriaalin käytettynä ja myin ne eteenpäin tulosten tultua. Materiaaleista maksoin lopulta noin 60 euroa. Muita ostamiani tarvikkeita olivat laskin sekä vihot, kynät, kumit ja viivain, jotka maksoivat yhteensä suunnilleen 150 euroa. Käyttämäni MAOL oli sama muinainen yksilö, jota on käyttänyt lukiossa minun lisäkseni kaikki sisarukseni, joten sen sain käyttööni ilmaiseksi. Muita kuluja hakuprosessiini toivat kirjaston varaus- ja myöhästymismaksut (krhm), joita kertyi arviolta 50-100 euroa, tarkasta summasta ei ole tietoa.

Pikaisella yhteenlaskulla saan karkeasti arvioitua hakuprosessini hinnaksi 260-310 euroa. Yllättävän vähän, etten sanoisi. Valmennuskurssille osallistuminen olisi helposti voinut kymmenkertaistaa tuon summan.




Yhteenvetona: lääkishakuun vaaditaan aina jonkin verran rahaa, koska materiaalit ja tarvikkeet eivät ole ilmaisia - paitsi jos ne saa esimerkiksi sisarukseltaan. Se, mikä on lääkikseen pääsyn hintalappu, riippuu kuitenkin pitkälti siitä, miten paljon on valmis itse tekemään sisäänpääsyn eteen ja kuinka paljon aikaa on prosessiin valmis käyttämään. Valmennuskurssin käyminen voi helpottaa opiskelua huomattavasti, mutta mikään tae sisäänpääsystä se ei ole. Polkuja lääkikseen on varmaan lähes yhtä monta kuin sisäänpäässyttäkin, joten siitä vain omaa polkuaan valitsemaan :)

4.9.2016

Elämää juuri nyt

"Elämä ei ole odottamista, toivomista ja haaveilemista, se on tekemistä, olemista ja joksikin tulemista. Se on sitä mitä aiot tehdä sen jälkeen kun olet lukenut tämän." - Mike Dooley

Edellä oleva aforismi tuli tällä viikolla vastaan kalenterissani, ja totesin sen sanoittavan hyvin omia ajatuksiani. Hetkessä eläminen on termi, joka tulee vastaan tuon tuosta, mutta kuinka moni osaa ihan oikeasti toimia niin? Itse ainakin tunnustan olleeni - olen edelleen, mutta vähemmän - sitten kun -ihminen, jonka mielestä onni on aina jossain muualla kuin tässä ja nyt.




Olen jo vähän oppinut siitä, miten järjetöntä tuo sitten kun -ajattelu on omassa elämässäni ollut. Sitten kun olen aikuinen. No, kun olen aikuinen, ei tunnu mitenkään erilaiselta. Sitten kun valmistun. Juu, valmistuin, mutta eipä elämä tuntunut sen valmiimmalta. Sitten kun saan oman kodin. Kyllä, omaa kotia on ihanaa laittaa ja näin, mutta myös vastuu siitä on aivan erilainen. Kaikki oman elämäni sitten kun -asiat ovat hienoja asioita, mutta omalla kohdallani ne olisivat olleet ehkä vielä hienompia, ellen olisi jo etukäteen asettanut niille painolastiksi odotusta siitä, että ne - vihdoin! - tekisivät minut onnelliseksi. Mitä tietenkään ei tapahtunut.




On ollut hassua huomata, miten koko tämä lääkisprosessi on vahvistanut minussa hetkessä elämisen taitoa. Lukiokirjoja päntätessä useimmiten ajattelin, että ihanaa, kun pääsykokeeseen on vielä niin paljon aikaa ja saan tutustua näihin kaikkiin juttuihin. Luonnollisesti osa asioista kuului en jaksaisi tätä -kategoriaan, mutta suurimman osan asioista kohdalla kiinnostukseni oli aitoa, ja oikeasti nautin opiskelusta. En enää yhtään ymmärrä, miten, mutta jotenkin onnistuin välttämään sen sitten kun pääsen lääkikseen -tunteen. Ehkä en uskonut mahdollisuuksiini riittävästi, mutta oli miten oli, minulle lukuprosessi itsessään oli arvokas kokemus. Välillä tietysti haaveilin paksusta kirjekuoresta (jota ei sivumennen sanoen koskaan tullut, nyyh) ja siitä, miten mahtavaa olisi oikeasti päästä, mutta heti sen perään muistin kyllä, ettei se tule ilmaiseksi.




Tuon "tämä  hetki on hyvä" -asenteen yritän - huom. yritän - pitää myös lääkisopintojen aikana. Etten jatkuvasti ajattelisi, että valmistumiseen on vielä niin ja niin monta vuotta, kuukautta, päivää, hetkeä, vaan keskittyisin nauttimaan juuri siitä hetkestä ja juuri niistä asioista, joita tällä hetkellä käsitellään. Etten sortuisi ajattelemaan, että ne "oikeat" asiat opitaan vasta oikeiden potilaiden kanssa klinikassa, vaan osaisin nyt preklinikan aikana luoda itselleni vakaan tietopohjan, jonka päälle olisi hyvä rakentaa. Että oppisin hetkittäin jopa nauttimaan keskeneräisyydestäni ja siitä, etten oikeasti tiedä tai osaa juuri mitään - mutta kuten tämä postaus osoittaa, tähän on vielä matkaa. Hyvän muistutuksen tietämättömyydestäni sain eilen, kun ensimmäistä kertaa syvennyin selaamaan anatomian atlasta. Tuhansien latinankielisten termien seasta löysin jopa pari tuttua, mutta nyt vähän ymmärrän, miltä ahdistus tietämättömyydestään tuntuu.

Onneksi olen vasta pikkuinen fuksi koulutiensä alkutaipaleella. Tästä tulee ihan mahtava matka, tiedän sen jo nyt!

2.9.2016

Fuksi kuusitoista

Ekat pari päivää lääkiksessä ovat nyt takana! Tässäpä teille viikonlopun kunniaksi tuoreen fuksin fiilikset :)

Eilen alkoi loputtoman pitkältä tuntuva taival kohti lääkärin ammattia. Heti alkuun ala-aulassa uhkasi pakokauhu iskeä, kun uusia opiskelijoita oli niin paljon. Väkijoukot eivät ole yhtään minun juttuni. Päivä alkoi auditoriossa kaikenlaisilla infoilla, mistä ei hirveästi jäänyt mieleen. Huomasin heti ensimmäisen inforupeaman kohdalla, että tuntui lähes mahdottomalta vain istua paikallaan ja kuunnella. Viimekertaisista opinnoistani taitaa olla vähän turhan kauan. Onneksi Sykettä-tyypit kävivät välillä pitämässä pienen taukojumpan!


lääkis, ekat päivät


Päivä jatkui tuutoriryhmien tapaamisella. Meidän ryhmämme sai innostuneet ja asialleen omistautuneet tuutorit ja samankaltaisia fiiliksiä kuulin muidenkin ryhmistä. Siinäpä sitten tutusteltiin ja juteltiin fiiliksistä ja muusta. Pakko sanoa, että näiden nuorten - innokkaiden, reippaiden ja aktiivisten - kurssikavereideni keskellä tunnen itseni jokseenkin vanhaksi ja väsyneeksi, varsinkin kun tuutorinikin ovat kaikki minua vähintään muutaman vuoden nuorempia. Silti jo näiden kahden päivän aikana on ollut mahtavaa luoda suhteita erityisesti oman tuutoriryhmäni jäseniin, mutta myös muihin vuosikurssilaisiini ja huomata, että on meillä yhteistäkin.

Iltapäivän infosta jäi mieleen lähinnä Star Wars (älkää edes kysykö). Kamalaa tämä informaatiotulva, kun tuntuu, että kaikki olennainen menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Illalla oli sitten vapaamuotoisempaa ohjelmaa eikä yllätyksiltäkään kuulemma vältytty ;) Tähän väliin voisin mainita, että monestakin syystä keskityn blogissani oikeastaan pelkkään lääkisopiskeluun ja muuhun elämään. Jos siis haluatte lukea tarkemmin lääkisporukalla toteutetusta muusta ohjelmasta, monissa muissa lääkisaiheisissa blogeissa on tätä puolta avattu tarkemmin :)

Tänään pääsimme heti aamusta esittäytymään koko ryhmälle. On meitä vaan paljon! Saapa nähdä, kauanko kestää, ennen kuin alkaa muistaa edes murto-osan nimistä... Kasvot alkavat olla itselleni pikku hiljaa tuttuja ja tuurilla saatan muistaa ihmisistä joitain yksityiskohtia tyyliin "harrastaa tanssia", mutta nimet pakenevat aina. Esittäytymistilanteessa ilahduin joka kerta kun kuulin, että joku on sairaan-, terveyden- tai ensihoitaja. Tosi mukavaa, kun vuosikurssillamme on niin monta kollegaa. Yhteen heistä olen jo tutustunut paremmin, mutta muidenkin kanssa löytyy varmasti jutun juurta, kunhan satutaan vastakkain.

 


Yllättävän raskailta ovat tuntuneet nämä kaksi ensimmäistä päivää. Kokemuksesta tiedän, että alku on aina raskainta, joten hyvillä mielin odottelen totisten opintojen alkua. Joka tapauksessa olen niin onnellinen siitä, että koulu - anteeksi, yliopisto - alkoi torstaina maanantain sijaan, sillä olen jo nyt aivan rehellisesti viikonlopun tarpeessa.

Miten teidän syksynne on lähtenyt käyntiin? Joko pääsykoepänttääjillä sormet syyhyävät päästä lukujen kimppuun vai ovatko luvut jo täydessä vauhdissa?