Helmikuu 2018

Hauskaa helmikuun viimeistä! Vuoden lyhin kuukausi tuntuu olevan todella vauhdikkaasti ohi. Helmikuun alussa jatkui tammikuun puolella alkanut sairastelu. Paljon kotipäiviä, jatkuvaa aikataulujen uusimista ja ihan liian vähän opiskelua. Viime viikon alusta lähtien olemme päässeet kiinni perusarkeen, onneksi. Toivotaan, että loppukevät kuluu vähän terveemmissä merkeissä!

 

Helmikuussa

parasta oli ehdottomasti paluu omaan arkeen. Sairasteltujen viikkojen aikana ehdin jo aivan unohtaa, miten kivaa mun ja meidän perusarki on. 

inspiroivinta oli huomata, ettei opiskeluintoni ja -motivaationi ole kadonnut minnekään. Kliinistä mikrobilsaa opiskellessani sain päälle sellaisen draivin että oksat pois!

ikävintä oli - tietenkin - jatkuvat sairastelut ja siitä koituneet aikataulutusongelmat.

kipeintä, tosin hyvällä tavalla, oli sen jälkeen, kun pääsin pitkästä aikaa jumppaan omien sairastelujeni jälkeen. Ihan huippu fiilis!

hauskinta oli seurata Olympialaisia, kun lapsetkin oppivat pian suomalaisurheilijat nimeltä. "Nyt tulee Pärmäkoski, hyvä Krista!!!" jne :D

ilahduttavinta oli saada kotiin pientä uudistusta. Ihan kummallista, miten iloiseksi tulen parista aivan tavallisesta hyllystä - pienet on ihmisen ilot!

raskainta oli 1,5 viikkoa opiskelukiriä vailla järjen häivää. Pakko oli vaan yrittää, vaikka välillä tuntui, ettei mistään tule mitään.

piristävintä oli, kun sisko käväisi meillä viikonlopun. Perhe on paras (vaikkakin välillä myös pahin) ♥

kauneinta oli helmikuinen luonto, kirpeät pakkaset ja auringossa kimaltava hanki. Luonnossa liikkuminen ja valokuvaus on tänä talvena ollut lempiharrastukseni nro 1, mistä kertovat myös tämän postauksen kuvat.

haikeinta on ajan kuluminen - se, kun välillä tuntuu, että päivät lipuvat ohi muistijälkiä jättämättä enkä tajua nauttia niistäkään hetkistä, joista voisi.

Ja huomenna on jo maaliskuu! Ensi kuussa juhlitaan vihdoin meidän suloista, reipasta 6-vuotiasta, opiskellaan ahkerasti yleistä patologiaa, aloitetaan farmakologian opiskelu, toivottavasti pääsen kunnolla syväreideni kimppuuna sekä loppukuusta vietetään pääsiäislomaa! Olisikohan siinä saumaa pienelle reissulle?

Postauksen helmikuisen hyytävillä kuvilla osallistun Pienen Linnun MakroTex-valokuvahaasteeseen. Käy katsomassa muiden "Kylmä"-kuvat täältä!

Tammikuu 2018

Tämän vuoden eka kuukausi hujahti ohi tuosta noin vaan. Vaikka viime vuonna pari kuukausikatsausta jäi tekemättä, jatkan kuukausikoontien tekemistä tänäkin vuonna. Kuukauden päätteeksi on kiva palautella mieleen kaikkea kuukauden aikana tehtyä ja koettua, minkä jälkeen voi suunnata hyvillä mielin seuraavan kuukauden seikkailuihin. 

Tammikuussa

parasta oli olla oman perheen kesken ihanalla rentouttavalla lomalla, jonka voimin pitää nyt jaksaa ;)

inspiroivinta oli kliinisen mikrobiologian opiskelu - uskokaa tai älkää! Inspiroivaa oli myös uusien arkisuunnitelmien luominen loman jälkeen. Siitä tosin jäi tehtävää ensi kuullekin, lähinnä seuraavan kohdan vuoksi.

ikävintä oli omien aikataulujen pettäminen lasten sairastelun ja omien terveysjuttujen vuoksi.

kipeintä teki viisaudenhampaiden poisto. Tai ei se poisto, mutta sen jälkeen! Auts. No, onpahan 2/4 nyt poissa...

hauskinta oli loman lisäksi mikrobilsan harkoissa (vähän vissiin tylsä elämä?) sekä se, kun kuopus on oppinut ihan hassuja parin sanan lauseita, joita hän sitten tomerana kertoilee :')

ilahduttavinta oli se, että ehkä pääsen kohta syväreideni kanssa tositoimiin!!! Can't wait!

raskainta oli arjen aloitus. Miten lomaltapaluu voikin olla joka kerta niin vaikeaa?!

piristävintä olivat pari ihanan pirteää parinkympin pakkaspäivää! Ai niin, ja aurinko, tietenkin!

kauneinta oli talvinen Kuopio. Etelämmässä piipahtamisen jälkeen osasin taas niin paljon enemmän arvostaa lunta ja pakkasta, kunnon talvea! Vuosikaudet etelän talvia sietäneenä mä niin rakastan tätä ♥

haikeinta oli heittää hyvästit joulukuuselle ja -koristeille tai oikeammin joulufiilikselle. Onneksi tammikuussa näkyi sentään aurinkoa vähän enemmän, ja valoa kohti mennään :) Haikeana voin mainita myös esikoisen ilmoittamisen esikouluun - mihin ihmeeseen mun pikkuinen on kadonnut?

Sellainen oli tammikuu tällä kertaa. Helmikuussa ainakin opiskellaan ahkerasti, pääsen ekaa kertaa tälle vuodelle tenttiin, juhlitaan esikoista ja toivottavasti päästään hiihtämään, luistelemaan ja retkeilemään!

Keskeneräinen

Tällä viikolla Pienen Linnun MakroTex-valokuvahaasteessa on aiheena keskeneräinen. Haaste tarjosi mahtavan tilaisuuden kääntää katsetta omaan (ammatilliseen) keskeneräisyyteen. Tällä hetkellä eniten elämässäni kesken ovat opinnot sekä tietenkin ammatillinen kasvuni. Niinpä kuvatkin noudattavat opiskeluteemaa pitkästä aikaa!

Muutaman kuukauden päästä lääkiksen "teoriapuoli" eli preklinikka on ohi. Mitä ikinä syksyllä 2016 kuvittelinkaan tässä vaiheessa osaavani tai ymmärtäväni, en ole lähelläkään sitä. En edelleenkään ole mikään supernero (yllätys!). En osaa oman näkemykseni mukaan paljoakaan biokemiaa, anatomiaa, fysiologiaa, embryologiaa, neurotieteitä tai mitään muutakaan, jota olemme näiden reilun 1,5 vuoden aikana opiskelleet. Toisin sanoen olen jälleen kerran törmännyt omaan keskeneräisyyteeni. Eikä kyse ole siitä, että olisin jotenkin alisuoriutunut tai läpäissyt kursseja rimaa hipoen, ehei.

Ehkä omana suurimpana keskeneräisyyteni osoittajana on edelleen se, että vaadin itseltäni ihan mahdottomia. On vaikeaa hyväksyä itsessään inhimillisyys ja se, ettei aina jaksa. Pienin askelin olen päässyt eteenpäin huonoimmista ajatusmalleista, mutta vielä on paljon tehtävää. Ehkä silti pahinta on se, miten vähän arvoa osaan antaa kaikelle sille työlle, jonka olen jo tehnyt. Kuten sanottua, olen tehnyt parhaani ja pärjännyt opinnoissani paremmin kuin odotin. Minulla on syytä olla ylpeä itsestäni, vaikka keskeneräisyys minussa yrittääkin väittää, ettei ole.

Mutta onko keskeneräisyys kuitenkaan ihan kokonaan huono juttu? Eikö vielä surullisempaa olisi se, jos olisi päättänyt olevansa jo valmis? Jos olisi alistunut siihen, että huonot toimintamallit tai esimerkiksi synkkä menneisyys määrittävät minut ihmiseksi, jollainen en halua olla? Eikö oman keskeneräisyytensä myöntävällä kuitenkin ole valoa tunnelin päässä, mahdollisuus valita parempi tulevaisuus? Eikö keskeneräisyys tarjoa aina tilaisuuden oppia niin, että tulevaisuudessa osaa paremmin? Keskeneräisyyttä enemmän minua kauhistuttaa ajatus ammattilaisesta, joka kuvittelee tietävänsä ja osaavansa jo kaiken.

Keskeneräisyys ja epävarmuus kulkevat käsi kädessä. Mitä enemmän opin ja saan onnistumisen kokemuksia, sitä valmiimmaksi koen tulevani. Kokemuksen myötä epävarmuus vähenee, sen tiedän jo, mutta täydellistä varmuutta, täydellistä valmiutta saavuttaa tuskin kukaan. Keskeneräisyyttä ja epävarmuutta on vaan tässä elämässä siedettävä. Siltä ei pääse pakoon, kun aina tulee uusia asioita, uusia tilanteita ja uuden oppimisen paikkoja. Vaan voi sen ajatella toisinkin, vapauttavana ajatuksena: olen keskeneräinen, inhimillinen, välillä epävarma, mutta niistä piirteistä huolimatta - tai juuri niiden vuoksi - just niin ihana Minä.

Niinpä lähden reippaasti kohti tulevaisuuden haasteita sitten, kun niiden aika on. Jännittää vähän jo nyt, vaikka tiedänkin, että keskeneräisyyksineni päivineni pärjään missä ja milloin vaan.

Uudet Stabilot pelastavat päiväni, vaikka se kuluukin - taas kerran - sairaan lapsen kanssa kotona. Iloista viikon jatkoa sinullekin!

Loman jälkimainingeissa

Arkeen paluu on jo vauhdissa, mutta taakse jäänyt loma ansaitsee oman postauksensa! Saimme viettää aivan ihanat, rentouttavat viikot vailla suurempia huolia ja velvollisuuksia. Tottahan lasten kanssa on aina omat rutiininsa, mutta kodin ulkopuolisilta vastuilta saimme olla hyvinkin rauhassa. Joulun aika vierähti kotioloissa rennosti oleillen, ja vuodenvaihteen jälkeen suuntasimme eteläiseen Suomeen. Vietimme mummolassa vajaat kaksi päivää, joita seurasi odotettu lento Kanarialle. Talven ihmemaa - tai Etelä-Suomen synkeä lumettomuus - vaihtui kuusituntisen lennon aikana kesäisen leppeään ilmastoon. Nyt pääsee enemmänkin kesäisiä lomakuvia tänne blogin puolelle, Instahan päivittyi jo matkan aikana useammin.

Tammikuun alun vietimme siis koti-Kuopioon verrattuna aivan erilaisessa ympäristössä. Gran Canaria valikoitui lomakohteeksemme lyhyehkön lentomatkan, sopivan kesäisen sään ja kauniin ympäristön vuoksi. Maspalomasin hiekkadyynit sekä vuoristo (korkein huippu Pico de las Nieves, 1949 m) tuli tällä matkalla kartoitettua. Ilma oli päivisin lämmin, mutta heti auringon laskettua viileni todella nopeasti. Vuoristossa oli oikeasti kylmä, joten kuvatkin piti napata pikavauhtia :D Maisemat jo mainitulta korkeimmalta huipulta olivat päätähuimaavat ja henkeäsalpaavat, joskaan kuvat eivät tee niille ihan täyttä oikeutta.

Lomamatka sisälsi paljon uima-altaalla ja rannalla oleilua, jonkin verran retkeilyä ja ajelua ympäri saarta sekä ihanaa merta ja kauniita auringonlaskuja. Matkat molempiin suuntiin sujuivat odotettua paremmin, lentokoneessa kaikki käyttäytyivät hienosti (eivät toki täydellisesti, mutta kukapa olisi joka hetki malliyksilö) ja samoin perillä lomakohteessa. Ihanaa oli espanjalaisten lapsiystävällisyys ja lukuisat hymyt ja huomionosoitukset, joita erityisesti pienin keräsi osakseen. Vuokra-auto antoi oman vapautensa, ja käytimmekin lähes koko vuokra-ajan hyödyksi kierrellen saaren eri kohteita. Kaikkein parasta itselleni ja uskoakseni muillekin olivat tietenkin valo ja lämpö, jotka saivat talven jäljiltä huurteessa olevan ytimenikin sulamaan! Matkan tavoite tuli täytettyä eli energiaa ja aurinkoa tankattua, jotta jaksetaan taas Suomen kesään asti.

Ennen matkaa kotiin jäivät vielä joulukuusi ja -koristeet, mutta onhan tässä vielä pari päivää aikaa korjata ne pois. Tuskin maltan kuitenkaan luopua vielä kaikista valoista, koska illat ja aamut ovat pimeitä vielä pitkään. Joka tapauksessa näiden pirteiden lomakuvien myötä jaksan varmasti, kunnes päivä pitenee kunnolla täällä pohjolassakin!

Näillä kuvilla osallistun jälleen Pienen Linnun MakroTex-valokuvahaasteeseen, jossa on tällä viikolla aiheena tammikuu. Omat kuvani ovat tällä kertaa vähän erilaisia tammikuun kuvia :) Linkin takaa löydät myös muiden osallistujien tammikuiset kuvat!

Talven taikaa

Tällä hetkellä lomailemme ihan muissa kuin talvisissa maisemissa, mutta pakko vielä vähän hehkuttaa sitä talven ihmemaata, jonka jätimme Kuopioon odottamaan paluutamme. Ennen matkaa otimme välietapiksi eteläisen Suomen, jossa meitä odotti jäinen, loskainen, harmaa ja sateinen maisema. Yli puolimetristen valkoisten hankien, tykkylumisten puiden ja Puijon maisemien jälkeen kontrasti uusimaalaiseen kaupunkimaisemaan oli melkoinen. Sanoinko jo, että rakastan "oikeaa", lumista talvea?

Kunhan kotiudumme matkalta, saadaan näiden rauhallisten, tyynten, vähän harmahtavienkin talvikuvien tilalle vähän pirteämmän värisiä kuvia. Niiden voimalla on sitten jaksettava Suomen kevääseen asti, joka näin keskitalvella tuntuu olevan loputtoman kaukana. Osa teistä varmaan odottaa kevättä, toiset (pääsykokeisiin opiskelevat kenties) toivovat, ettei se saapuisi koskaan :) Itse en ole vielä kyllästynyt talveen ja lumeen, mutta sekin hetki koittaa kyllä!

Näillä kuvilla osallistun Pienen Linnun Makrotex-valokuvahaasteeseen, jossa on aiheena mikäpä muu kuin Talven ihmemaa. Tällä kertaa kuvat ovat lähinnä yleiskuvia, mutta tarkoitus on uuden vuoden myötä aktivoitua taas makrokuvauksenkin saralla...

Ihanaa viikonloppua!

Aamuhetki kultainen

Aamut ovat lempihetkiäni. Viime viikolla saatiin yksi huikean kaunis aamu kirpeine tuoksuineen ja kultaisine säteineen. Lapset oli viety hoitoon, ja minä istuin tablettini ääressä opiskelemassa. Jonkin aikaa saman asian kimpussa jumitettuani oli pakko vetää ulkokamppeet  niskaan ja lähteä ikuistamaan tuota valoa.

Ulkona aurinko lämmitti hennosti, ihan kuin kevään ekoina varovaisen lämpiminä päivinä. Välillä pitää oikein ihmetellä, miten vähän kuitenkaan muistaa käydä luonnossa. Pienikin hetki metsässä tekee omille stressitasoille ihmeitä, kuten sain tuona aamuna todeta. Keskittymiskykyni oli pienen ulkoilun jälkeen aivan eri luokkaa, ja epäselvistä asioista sai paljon paremmin kiinni. Pitääpä muistaa myös jatkossa :)

Näiden kuvaterveisten myötä toivottelen hyvää keskiviikkoa! Fysiologian toiseen tenttiin on enää viikko, joten luontoterapialle lienee käyttöä... 

Lokakuun alun opiskelukuulumiset

Olen tietoisesti vältellyt opiskelujutuista kirjoittamista, koska se tuntuu just nyt aika hankalalta. Mutta tiedän, että ainakin osa teistä palaa halusta tietää, mitä kaikkea jännää ja siistiä on tapahtunut sitten syyskuun. Otan siis itseäni niskasta kiinni nyt ja kerron, mitä on meneillään :)

LYF eli lääketieteellinen yleisfysiologia on edelleen käynnissä. Koska kurssi on järjettömän laaja, tentti on jaettu kahdeksi välitentiksi - ja hyvä niin. Ensimmäinen tentti oli reilu viikko sitten, tosin tiedän jo nyt meneväni uusintaan marraskuussa. Nyt opiskellaan toisen välikuulustelun asioita. Liikkeelle lähdettiin munuaisista, joiden fysiologia on yksi ehdottomista lemppareistani. 

Harkkoja on enää yksi jäljellä :( Tähän mennessä olemme päässeet ottamaan laskimoverinäytteitä ja tutkimaan omia näytteitämme, ottamaan ja tulkitsemaan EKG:ta, harjoittelemaan sydänauskultaatiota, mittaamaan verenpainetta sekä tekemään keuhkojen toimintakokeita. Vaikka hyvin suuri osa harkoissa opetelluista asioista on ollut itselleni silkkaa kertausta, aina harkka peruspänttäämisen voittaa!

VPL eli vuorovaikutus potilas-lääkärisuhteessa oli piristävän käytännönläheinen kurssi. Siihen sisältyi pari psykologian luentoa, yksi essee (jonka tein jo, hyvä minä!) sekä kivoimpana ja jännittävimpänä kolme potilaskohtaamista käsittelevää harkkaa. Palaan tähän kurssiin myöhemmin, kun lupaukseni mukaisesti kirjoitan vuorovaikutuksesta tarkemmin.

Nyt alkoi EBIS eli epidemiologian ja biostatistiikan kurssi. Jo pelkkä sana "statistiikka" saa minulle aikaan kylmät väreet, joten nähtäväksi jää, kuinka tuskaa tämä kurssi minulle tuottaa. Toisaalta syväreideni kannalta olisi hyvä saada tästä kurssista jotain irti. Ai niin, ne syvärit. Ne junnaavat tällä hetkellä paikallaan, ja minä kellun suunnitelma- ja toteutusvaiheen välitilassa. Mutta ei stressiä, otetaan loman kannalta.

Postauksen kuvilla osallistun Pienen Linnun MakroTex-haasteeseen ihan liian pitkän tauon jälkeen. Kuvat otin viikonloppuna, kun olimme pyöräretkellä koko porukalla. Viimeinen kuvista on ehdottomasti lempikuvani näistä. On lähes mahdotonta sanoa, missä ilma loppuu ja vesi alkaa :) Käy kurkkaamassa muiden osallistujien lokakuisia kuvia täältä!

Sumuisena aamuna

Kuopiossa on tällä viikolla nähty kauniita sumuisia aamuja - vai pitäisikö sanoa päiviä? Paha vain, kun mieli noudattaa samaa sumuista kaavaa kuin säätilakin. Ajatukset ovat solmussa ja päämäärä kadoksissa.

Fysiologiahan se on edelleen murheenkryyninä. Viikonlopun jälkeen on tentti, johon ei tällä osaamisella ole yhtään kiva mennä. Aion silti mennä katsomaan, mitä osaan. Sille, miksi osaaminen ei ole tämän parempi, löytyy syitä ja tekosyitä vaikka muille jakaa. Sen voin toki todeta, että viikonloppumatkat kahtena tenttiä edeltävänä viikonloppuna eivät ole mitenkään superhyvä idea. Matkat ovat aina väsyttäviä, varsinkin tällä porukalla, eivätkä juhlat ihmismassoineen paranna tilannetta. Vaikka rakastan ihmisten tapaamista ja juhlimistakin, tarvitsen vastapainoksi paljon rauhaa ja rentoutumista oman perheen kesken. Lähtökohtaisesti en tietenkään voi syyttää heikosta osaamistasostani ketään muuta kuin itseäni. Mutta ei ihminen voi aina olla parhaimmillaan. Ensi tenttiin sitten paremmalla valmistautumisella!

Näiden sumuisten päivien aikana olen todennut, että sumu kuvaa äärettömän hyvin väsymystä. Maailma näyttää harmaammalta, eikä mutkan taakse näe. Horisonttikin on hukkunut usvaan. Vaikka tietäisi, minne on menossa, sumu saattaa johtaa harhaan. Kun oma päämäärä peittyy sumuun, tuntee hetken olevansa aivan hukassa.

Utuinen maisema on kaunis, mutta hetken päästä alkaa jo kaivata kirkkaampia värejä ja selkeämpiä näkymiä. Ainakin tämän päänsisäisen sumun soisi jo hälvenevän :) Selkeämpää viikon jatkoa!

Kevät

Jokohan nyt voisi vihdoin puhua kunnon keväästä? Istutuksia on ainakin alkanut näkyä vähän joka puolella, lunta on enää siellä täällä, vihreää puskee maasta ja aurinko paistaa ah niin kirkkaasti! Kerrankin on MakroTex-kuvahaasteeseen tarjolla muutakin kuin lumista maisemaa... Tai no, kyllähän tuossa jäätä näkyy, mutta vähenemään päin!

Viimeisenä omavaraisuutemme huipentuma: ikkunalaudalla kasvatettu herne! Kohta saadaan jo ekat hernekeitot :D

Keli on samanlainen kuin ennenkin, mutta silti tuntuu erilaiselta ihan vain siksi, että on toukokuu! Ihana, ihana kevät ♥  (Onneksi allergialääkkeet on keksitty!)

Keväistä loppuviikkoa :)

Vihreää

Leppoisaa lauantaita! Pakko nyt vielä tämä postata, kun muuten jää taas haaste välistä :D Tämän viikon MakroTex-valokuvahaasteen aiheena on vihreä. Luonnosta löytyi paljonkin erisävyistä vihreää, vaikka kasvukautta saadaan täällä vielä odotella :)

Pääsiäisruoho teeskentelee olevansa isompi kuin onkaan :) Vielä jaksaa vihertää!

Taloutemme uusin kasvi on kultapalmu, joka saapui ilahduttamaan meitä (ja puhdistamaan huoneilmaamme) suunnilleen kuukausi sitten. Se on tosi iso ja yksiselitteisesti ihana!

Ja aivan viimeiseksi kuva viherpirtelöstäni! Tämä ilta-auringon valossa kylpevä juoma sisältää maustamatonta jogurttia, avokadoa, pinaattia ja banaania. Oli hyvää, vaikkei ehkä uskoisi :D

Hyvää viikonlopun jatkoa :) Me lähdemme nyt lasten kanssa ulos etsimään kevään merkkejä. Ainakin nyt on kaunis sää ja linnut laulaa, ihana kevät!

Muiden vihreitä kuvia löytyy täältä, käykäähän vilkaisemassa :)

Kevään merkkejä

Kevät, se on taas täällä! Niin paljon kuin talvesta tykkäänkin, keväässä on jotain valloittavan toiveikasta. Lisääntyvä valo saa ihmiset hereille ja liikkeelle, ja vaikka kuinka ajatteli eläneensä täysillä talvellakin, tajuaa, että on ollut aivan talvihorroksessa. Tämän viikon MakroTex-valokuvahaasteessa pääsin bongailemaan kevään merkkejä.

Vaikka lunta on vielä maassa, aloitimme hyvissä ajoin ruukkukasvien esikasvatuksen. Tarkoitus on tänäkin kesänä saada "oman maan" satona ainakin muutamia yrttejä ja salaattia. Muutama urhea taimi on jo nostanut päätään mullan seasta :)

Lumi alkaa hävitä katukuvasta ja muodostaa paitsi suuria lammikoita myös kauniita kuvioita.

Tien reunoille kertyvät vesilammikot houkuttelevat lapsia loikkimaan kumppareissaan.

Sulat tiet - vaikkakin vielä aivan täynnä hiekoitussoraa!

Kevään tullen näkyy pyöräilijöitäkin taas enemmän. Itse olen reippaasti pyöräillyt läpi talven, kuten moni muukin, mutta kyllä täytyy sanoa, että sulia teitä ei voita mikään :)

Vähän harmaahan tuo meinaa alkukevät olla, mutta kyllä se tästä kirkastuu :) Ensi kuussa on varmasti jo aivan erinäköistä. Muiden bongaamia kevään merkkejä löytyy täältä!