Liikunta osaksi (perhe)arkea - 6 vinkkiä liikkeelle lähtöön

En usko, että olen ainoa, joka on taistellut tämän asian kanssa. Mistä löytää aikaa liikkumiselle hektisen (perhe)arjen keskellä? Ja erityisesti: miten saada itsensä liikkeelle, kun etenkin syksyn pimeinä iltoina sohva+suklaa houkuttelee paljon enemmän?

Tässä postauksessa toin esille oman on/off-suhteeni liikuntaan. En edelleenkään ole mikään himoliikkuja tai joka kerta lähdössä innoissani jumppaan tai salille. Mutta vaikka olen itsekin vasta matkalla kohti tavoitettani, voin kaiketi jakaa muutaman vinkin, jotka ovat helpottaneet omaa liikkeelle lähtöäni.

1. Päätös ja siinä pysyminen

Ah, vaikeaa. En ole koskaan ollut kovin hyvä tekemään päätöksiä tyyliin "tänään menen lenkille". Usein päätin niin ja jätin sitten menemättä. Eipä jäänyt hyvä fiilis.

Ihan eri lailla saa päätöksen tehtyä, jos a) päättää mennä kaverin kanssa tai b) kertoo suunnitelmansa jollekulle. Kun sanon miehelle, että lähden kohta lenkille, hän kyllä kysyy hetken päästä, että etkö aikonut mennä. Pakkohan se on sitten lähteä, vaikka laiskottaakin. Toinen hyvä vaihtoehto on merkata liikuntahetket kalenteriin, jolloin ne ovat kiinteä osa viikon ohjelmaa.

2. Oman lajin löytäminen

Varmasti yksi tärkeimmistä motivaation ylläpitäjistä on se, että treenistä oikeasti nauttii - jos ei sen aikana, niin sen jälkeen :D Itse olen aivan koukussa ryhmäliikuntaan, jossa itse lähinnä raahaudun paikalle ja tsemppaava ohjaaja saa minut ylittämään itseni. Vaikka en pahemmin itseäni muihin vertailekaan, tietynlainen "ryhmäpaine" saa minut pistämään parastani. Loistavaa treenin kannalta! Toisaalta tajusin viime talvena, kun kävin hiihtämässä, että minähän nautin tästä. Oli kyllä outoa ymmärtää pitävänsä lajista, jota on luullut inhoavansa koko siihenastisen elämänsä.

Kannattaa siis kokeilla rohkeasti ja ennakkoluulottomasti eri lajeja, sillä niiden joukosta saattaa löytyä juuri se oma juttu!

3. Hyvän fiiliksen muisteleminen

En ole varmaan koskaan katunut heti treenin jälkeen sitä, että tuli lähdettyä. Vaikka monesti heti liikunnan jälkeen väsyttääkin, fiilis on kuitenkin ihan eri kuin väsymys ilman liikuntaa. Vaikka ennen treeniä väsyttää ja laiskottaa, treenin jälkeisen fiiliksen muistelu auttaa pääsemään siitä irti.

4. Arkiliikunta

Liikunnan ujuttamista arjen sekaan harrastin varsinkin kotiäitiaikoina, kun mahdollisuudet kodin ulkopuoliseen urheiluun olivat vähissä. Vauvan ja isompienkin kanssa voi jumpata. Meillä ainakin lapset toimivat painoina enemmän kuin mielellään :)  Ohjeita äiti-vauvajumppaan löytyy pilvin pimein netistä, mutta myös erilaisia kirjoja löytyy. Tietysti jo lasten nostelu syliin, syöttötuoliin, keinuun, rattaisiin, milloin mihinkin aktivoi lihaksia, jotka itselläni olivat aivan olemattomat viime raskauden jälkeen. Ulkona ollessamme saatoin samalla tehdä pientä kehonpainotreeniä: askelkyykkyjä, dippiä puistonpenkin vieressä ja sen sellaista.

Tätä nykyä pyöräilen paljon ja kävelen melko paljon. Esimerkiksi lapset vien hoitoon ja haen sieltä kävellen. Käytän portaita ja välttelen hissin käyttöä. Bussilla kulkiessani saatan kävellä yhden tai kaksi pysäkinväliä, jos bussin tuloon on vielä reilusti aikaa. Pieniä valintoja, joilla saa kuitenkin helposti lisättyä omaa aktiivisuutta!

5. Liikunta koko perheellä

Tämä on täytynyt opetella oman perheeni kanssa, koska lapsuudessani me lapset ulkoilimme yleensä keskenämme. Vaikka lasten kanssa ulkoilu ei (välttämättä) hikitreenistä käykään, toimii se ainakin hyvänä palauttavana treeninä. Lastenrattaita työnnellessä saa kävelyyn vähän vastusta, samoin pulkkaa vetäessä. Ulkoleikit ovat kivoja, varsinkin kun lapset ovat jo vähän isompia. Nyt, kun esikoinen oppi ajamaan pyörällä, hän toimii loistavana lenkkiseurana. Lapsi pyöräilee ja äiti juoksee hiki päässä perässä!

Sykettä-korkeakoululiikunta tarjoaa sunnuntaiaamuisin perhevuoron, jota mielellämme hyödynnämme. Isossa salissa lapsilla on tilaa juoksennella, kiipeillä ja pelailla. Kun kevättalvella sairastelujen vuoksi tuli perhevuorossa käyntiin pitkä tauko, lapset oikeasti kaipasivat sinne. Nyt syksyllä voisi taas aktivoitua tälläkin saralla.

6. Vähäkin on parempi kuin ei mikään

Harva perheellinen ehtii liikkua siinä määrin kuin lapsettomat ihmiset. Välillä itseäni harmittaa, kun jokin hyvä treeni jää välistä. Omat harrastukset ovat tässä elämäntilanteessa niitä, joista helpoiten karsii, kun on tiukka paikka. Siitä pidän kuitenkin kiinni, että joka viikko pääsen ainakin 1-2 kertaa liikkumaan. Mutta vaikkei joka viikko ehtisikään tunnille tai salille, arkiliikunta paikkaa paljon.

Kesällä en paljoa jaksanut liikkua arkiliikunnan lisäksi, joten nyt on ollut kiva palata takaisin aktiivisempaan arkeen. Pitääkin ottaa taas uudenlaisia kivoja jumppia kokeiluun :)

Miten sinä ujutat liikunnan arkeesi? Oletko vaihtelun- ja kokeilunhaluinen vai viihdytkö ennemmin tutun liikuntamuodon parissa?

Minä ja liikunta

Minulla on ollut koko ikäni liikuntaan vähän sellainen on/off-suhde. Lapsena kuljin koulumatkat kävellen tai pyörällä ja tietysti kavereiden ja sisarusten kanssa leikittiin usein ulkona. Koululiikuntaa inhosin, koska en ollut omasta mielestäni riittävän hyvä. Olin myös arka kokeilemaan uusia juttuja, joten ehkä vastaan ei vain tullut sitä omaa lajia. Sen muistan, että telinevoimistelusta nautin, ja harrastinpa hetken aikaa joukkuevoimisteluakin.

Lukioiässä liikuntaharrastus meni aivan överiksi. En ole koskaan ollut kropaltani niin täydellinen kuin silloin enkä myöskään yhtä tyytymätön itseeni. Sääli sinänsä, miten nuorena kuvittelee epävarmuuksissaan olevansa vääränlainen eikä osaa nauttia siitä, miten hyvässä kunnossa on. Suhteeni liikuntaan oli tuona ajanjaksona kaikista eniten pielessä. Söin liian vähän ja liikuin liikaa. En liikkunut hyvinvoinnin vaan ulkonäön vuoksi. Kuvittelin ihan tosissani, että kunhan vain olen tarpeeksi sitä ja tätä, osaan olla tyytyväinen itseeni. No, ei se ihan niin yksinkertaista ollutkaan.

Lukion jälkeen muutin opiskelemaan toiselle puolelle Suomea. En löytänyt entisen liikuntaharrastukseni tilalle oikein mitään. Opiskelijana ei ollut varaa kalliisiin kuntosalimaksuihin, mutta enpä toisaalta osannut hyödyntää opiskelupaikkani liikuntamahdollisuuksiakaan. Ulkonäköpaineita lievensi tuore poikaystävä, jolle kelpasin vallan hyvin sellaisena kuin olin. Sittemmin kokeilin - jälleen kerran - aloittaa lenkkeilyn ja taisinpa käydä muutaman kerran salillakin. Kumpikaan näistä ei jäänyt liikuntakalenteriini.

Äitiyden vaikutuksista liikkumiseeni voisi kirjoittaa aivan oman postauksensa. Jo raskausaika tuo liikkumiseen omat haasteensa, synnytyksestä ja siitä palautumisesta puhumattakaan. Ajankäyttö ja arvojärjestys kokee äidiksi tulon myötä hurjan muutoksen. Toisen lapsen syntymän jälkeen minua puraisi salikärpänen, ja kävinkin ahkerasti salilla sen muutaman kuukauden. Tuli tahaton tauko, salikortti meni umpeen, ajankäyttö oli muutenkin ongelmallista ja niinpä tauko venyi vähän liiankin pitkäksi. Perussyyt, miksi kotiäiti ei liiku. Arjessa toki olin ja olen edelleen aktiivinen.

Tätä nykyä liikkumiseni tavoitteena on hyvinvointi, joskaan en pistä pahakseni treenatumpaa ulkonäköäkään. Enimmäkseen raskauksien myötä olen ymmärtänyt, ettei toimiva kivuton kroppa ole itsestäänselvyys, vaan keho tarvitsee jatkuvaa huolenpitoa. Olen joutunut opettelemaan maltillisuutta liikkeelle lähdössä. Tekisi mieli aloittaa ihan täysillä, vaikkei siitä seuraa mitään muuta kuin kipeät lihakset ja innon äkkihiipuminen.

Olen yrittänyt löytää liikkumiseen sopivan rytmin niin, että liikunta virkistäisi enemmän kuin väsyttäisi ja palautumiselle olisi riittävästi aikaa. Tätä nykyä käyn ryhmäliikuntatunnilla 2-3 kertaa viikossa, joista yksi kerta on kehonhuoltoa ja loput lihaskuntoa, kuten kahvakuulailua. Näiden lisäksi pyöräilen lähes joka paikkaan, toisinaan käyn hiihtämässä ja sunnuntaiaamuisin liikumme koko perheen kesken. Osa ryhmäliikuntatunneista olisi aikeissa vaihtaa salitreeniin, mutten ole vielä päättänyt, mistä olen valmis luopumaan!

Yleensä liikkumaan lähteminen on helppoa: varaan vain jumpan tai päätän, että tänään lähden hiihtämään. Välillä taas joudun tsemppaamaan itseäni, että jaksaisin lähteä liikkumaan. Sykettä-sivuston varaussysteemi on siitä kätevä, että peruminen pitää hoitaa viimeistään kahta tuntia ennen tunnin alkua. Koska itselläni se "ei jaksa"-fiilis tulee liian usein juuri silloin, kun kohta pitäisi lähteä, on hyvä, ettei silloin voi enää perua! Parhaana mittarina liikunnan hyötyihin toimii oma olo: treenin  jälkeen ei koskaan kaduta, että tuli lähdettyä. Jos joskus ei jaksa lähteä liikkumaan, voi kotioloissakin treenata vaikka kahvakuulan kanssa.

Parin viikon sairastelun jälkeen huomasin, että alkoi olla todellinen ikävä liikkumaan. Heti kun uskalsin, lähdinkin tunnille ja vitsit mikä fiilis sitä seurasi :) Tästä kaiketi voisi päätellä, että minä ja liikunta olemme hyvää vauhtia etenemässä on/off-suhteesta tiiviiseen kumppanuuteen! Saa onnitella :D