10.9.2021

LT6: alku

Uskomatonta kyllä viimeinen lääkisvuoteni on täällä! LT6 oli jotain käsittämätöntä pikkuruisena fuksina viisi vuotta sitten. Vaikka kuinka aiemman ammattini perusteella tiesin, ettei edes kuuden vuoden koulutus riitä tekemään minusta valmista, toivo siitä eli yllättävän pitkään. Epävarmuus on kuitenkin ollut uutta uraa aloittaessani uskollinen seuralainen, kuten jo moneen kertaan olen kevään ja kesän mittaan ehtinyt kirjoittaa. Nyt on kuitenkin neljän viikon verran käyty LT6-lukuvuotta, joten on aika teillekin selventää, missä mennään.


Kuudes ja viimeinen lääkisvuosi on opintosuunnitelmassa kevyt, vain 20 op sisältävä lukuvuosi. Toki väliin sullotaan pakollisia amanuenssuureja suunnilleen 12 op arvosta tai tehdään syväreitä (20-25 op), mikäli ne ovat vielä tekemättä (tähän syvärit jo tehneen pienesti itsetyytyväinen hymy, joka hyytyy heti seuraavassa virkkeessä). Minulla toki kutosvuoden opintojen lomaan ahdetaan vielä kaksi LT5-kurssia, KNK eli korva-nenä-kurkku sekä lastenpsykiatria, yhteensä 11 op. Täytyypä vielä muutama päivä käydä korvaamassa kevään tk-jaksostakin, jotta saan siitäkin suoritusmerkinnän. Pahimmoilleen juuri ennen kesää sairastuin flunssaan, jonka seurauksena joudun korvauspäivät suorittamaan.

LT6 sisältää paljon aiemmin opitun kertausta ja syventämistä, esimerkiksi oikeuslääketieteen opinnot jatkuvat, sisätauteja täydennetään ja kliininen farmakologia syventää preklinikassa opittua. Valinnainen tk-jakso voidaan suorittaa joulukuussa, mikäli haluaa vielä tk-taitojaan ennen valmistumista harjoitella. Täysin uusia kursseja ovat iho- ja sukupuolitaudit, syöpätaudit sekä oikeuspsykiatria, joita olisin kieltämättä voinut hyödyntää viime kesänä. Loppukeväästä juuri ennen kurssin valmistumista käydään ongelmalähtöisiä seminaareja. Muitakin kursseja mahtuu LT6:n ohjelmaan, mutta niistä lisää tuonnempana.

 

 

Koko vuosikurssilla oli heti alkuun kolme yhteistä luento- ja seminaariviikkoa (sekä oikeuspsykiatrian opintojakso kokonaisuudessaan), joiden jälkeen ryhmät A-D jatkavat omien kurssiensa parissa tuttuun tapaan. Nuo viikot ovat nyt onnellisesti takana päin - on nimittäin sanottava, että klo 8-16 etäyhteyksien päässä oleminen alkoi pidemmän päälle väsyttää. Minulla alkuviikkoja seuraavat pari vapaata viikkoa, joiden jälkeen alkavat loput LT5-opinnot nätisti peräkkäin. Niiden jälkeen opiskellaan viikko syöpätauteja ja kliinistä farmakologiaa, viikko moniammatillista kuntoutusta ja kaksi viikkoa tk-jaksoa (tuota valinnaista, jonne totta kai olen menossa). Joululomaa jää silti ruhtinaalliset kolme viikkoa.

Kevätpuolella vuorossa ovat hätätilanteet sekä oikeuslääketiede (1 viikko), iho- ja sukupuolitaudit (2 viikkoa), muutama vapaa viikko, joiden aikana suoritan lastentautien lisäkurssia ja kaiken kruununa sisätautien täydentävä kurssi sekä mainitut ongelmalähtöiset seminaarit. Ja lisäksi keikkatöitä sen verran mitä ehdin ja jaksan. Eli ihan vähän vaan kaikkea!

 

 

Pahoin pelkään, että ajan kulu vain kiihtyy tänä vuonna, ja ennen kuin arvaankaan, olen sormi suussa työelämässä ihmettelemässä, mihin nämä kuusi vuotta hujahtivatkaan. Kuluneesta kandikesästä olen hakenut hyväksilukuja pakollisiin amanuenssuureihin kahden kuukauden edestä, joten kaksi on vielä jäljellä. Ne ajattelin hankkia ensi kesän kesätöistä, jos laatimani suunnitelmat vain pitävät paikkansa. Ja sitten se koittaisi, valmistuminen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit ♥