Ohi on

Vajaat kuusi vuotta sitten, lääkiksen pääsykoepäivänä, kirjoitin postauksen, jonka otsikko oli sama kuin tämänkin. (Kyseinen teksti löytyy täältä.) Olin reilun vuorokauden aikana matkustanut perheineni 800 kilometriä, nukkunut - sen vähän mitä sain nukuttua - hotellihuoneessa, jännittänyt niin, etten saanut aamupalaa syötyä ja tietysti tehnyt pääsykokeen. Muistan edelleen sen tunteen, kun hyppäsin autoomme Savilahden rannassa pääsykokeen jälkeen ja nostin kuopuksen syliini ruokailemaan. Oli yhtä aikaa tyhjä ja kupliva olo. Kotimatka kesti tuntikausia, mutten malttanut olla kirjoittamatta tuota tekstiä heti samana iltana. Tiesin jo silloin, että ovet lääkikseen avautuvat, vaikka tietenkään en voinut olla siitä täysin varma ennen tulosten saapumista viikkojen piinaavan odotuksen jälkeen.

 

 

Nyt takana on kuusi vuotta opiskelua, kaksi preklinikkavuotta, neljä klinikassa. Alkuun koin uutuudenviehätystä niin yliopistolla kuin sairaalamaailmassakin. Sen jälkeen opinnoista tuli tuttua ja turvallista, tavallista ja tylsääkin. Matkaan on mahtunut huippuhetkiä ja aallonpohjia. Olen stressannut paljon ja nauttinut enemmän. Vuosiin on sisältynyt paljon vaikeita tilanteita, oppimista ja opettelua, aitoa iloa ja tilannekomiikkaa - asioita, joita olisi aivan turha yrittää selittää kenellekään.

Viime viikolla lääkis päättyi. Se kävi äkkiä: ensin oli 1,5 viikkoa koko kurssin etäseminaareja ja sitten ei enää ollutkaan. En oikein suostu vielä ymmärtämään, että kaikki luennot, tentit, seminaarit, ryhmäopetukset, päivystys- ja muut seurannat ovat oikeasti ohi. Vaikka välillä opintojen edetessä harmitti, kun jouduin vaihtelemaan pienryhmiäni tavanomaista tiuhempaan, se mahdollisti tutustumisen useampaan kurssikollegaan. Heitä jää ikävä. Opetuksen päättymispäivänä, kun kukin juhlisti asiaa parhaaksi katsomallaan tavalla, oli vähän samanlainen fiilis kuin aikanaan pääsykokeen jälkeen: yhtä aikaa tyhjä ja kupliva.

 

Opetuksen päättymisen jälkeen kukin on hajaantunut omiin suuntiinsa. Jollakulla on vielä syvärit viimeistelemättä, toisilla puuttuu harjoitteluja, osa lienee jo valmistunutkin. Itse vietin viimeiset opiskelupäivät sekä sen jälkeisen pääsiäisloman eteläisessä Suomessa ensin omien ja sitten puolison sukulaisten kanssa. Olihan se pakko leipoa myös kakku päättyneen lääkiksen kunniaksi.  En tiedä, miltä tämä touhuni on vaikuttanut lukijoiden silmiin, mutta itse olen varsin hämmästynyt siitä, että tämä päivä todellakin koitti! Vielä yllättyneempi olen siinä kohtaa, jos tai kun paperit kolahtavat postiluukusta.

 

 

Elämä on tarjoillut monenmoista kokemusta, huolta, elämystä ja ihan tavallista arkeakin näinä vuosina. Kuusi kesää, kuusi talvea ovat muuttaneet meitä jokaista. Paljon idealismistani on karsiutunut, vaikken kyynistyä aiokaan. Jollain hassulla tavalla minusta tuntuu, että olen löytänyt sen, mitä olen etsinyt jo kauan. Enkä tällä välttämättä tarkoita tätä ammattia, en edes tätä paikkaa, kaupunkia, yliopistoakaan.

 

Tässä ensimmäisiä tunnelmiani opintojen päättymisen jälkeen. Vielä on jotakin sanottavaa: edelleen ovat muutamat tekstit kesken, julkaisua vailla, sillä tarinani jatkuu aina valmistumiseen saakka.

Kauniita kevätpäiviä teistä jokaiselle!

Huhtikuun kuulumisia

Huhtikuuni alkoi tyttöjen mökkireissulla vanhojen (eli ikinuorten) lukiokavereideni kanssa. Olipa mukavaa päästä hetkeksi yksin reissuun ja tavata ympäri Suomea levittäytyneitä ystäviäni. Tässä elämäntilanteessa on harvinaista, ettei 1,5 vuorokauteen kukaan vaadi jakamatonta huomiotani ja junassakin voi ihan rauhassa istua katsellen maisemia ikkunasta. 

 

 

Parin kuukauden kestoinen non-stop-sairastelu päättyi maaliskuun loppupuolella. Sen jälkeen saimme hetken elää "ihan tavallista arkea", jossa jokainen oli päivisin jossain muualla kuin sängyn tai sohvan pohjalla potemassa milloin mitäkin tautia. Edelleen nautin juuri tästä tavallisesta arjesta eniten, ja erityisesti opiskelusta siksi, että tiedän näiden opintojen ja opiskelun tässä ryhmässä pian päättyvän. Tosin juuri kun ehdin iloita siitä, että sairastelut ovat takana, puolet lapsista saivat jonkin uuden taudin, ja taas mennään. Yksi yskii, toinen ja kolmas sairastavat vatsatautia, voi kuinka mukavaa.

Opinnoista avasinkin kevään sisältöä jo aiemmin. Kaikki on toteutunut suunnitellusti, ja nyt on enää seminaareja jäljellä. Viimeisenä lääkiskeväänäni opintopisteitä tulee suunnitelman mukaisesti vain 13 op (hätätilanteet 2 op, vuosille LT4-LT6 jaetusta oikeuslääketieteestä 2 op, ihotaudit 5 op ja sisätautien täydentävä jakso 4 op), sillä ongelmalähtöisistä seminaareista ei opintopisteitä saa. Suoritettuja opintopisteitä itselleni on kertynyt kuitenkin yli 25, sillä olen käynyt paitsi yhden valinnaisen kurssin, myös tohtoriopintoihin kuuluvia opintojaksoja. Yhden kurssin aioin käydä nyt keväällä omatoimisesti, mutta jouduin sen lopulta jättämään ajanpuutteen vuoksi pois. Näiden lisäksi kevään täytteenä olivat jo aiemmin mainitsemani lastentautien puolipäiväinen amanuenssuuri sekä tietysti väitöskirjani, johon käyttämääni aikaa on ihan mahdotonta arvioida, kun työstän sitä hetken silloin ja toisen tällöin.

 

 

Lääkiksen viimeisistä opinnoista, etäseminaareista, on jäljellä enää jokunen. Pitkiä päiviä koneen ääressä on vietetty, mutta sairastelut huomioon ottaen olen varsin tyytyväinen siihen, että nämäkin seminaarit pidetään etänä. Asiasisällöllisesti on ollut kiva, että vielä viimeistä kertaa käydään asioita kattavasti läpi ja annetaan hyviä vinkkejä työelämään. Lääkis päättyy virallisesti ihan muutaman päivän päästä, mutta itselläni harjoittelut 12 op puuttuvat vielä.

Tässä kuussa minulla on tulossa vielä kahden viikon loma (ja niiden aikana pari työpäivää) ja lisäksi yksi päivä koulutusta ensi kesän töitä varten. Toukokuun alusta aloitan vs. terveyskeskuslääkärinä ensimmäistä kertaa elämässäni, ja hirvittäähän se. Vaikka ensimmäinen kandikesäni ja reilun vuoden ajan tekemäni keikkatyöt jännitystä vähän lievittävätkin, vastaanottotyö on aivan asia erikseen. Toisin kuin osastolla en ole koskaan työskennellyt vastaanottotyössä, vaikka toki olen useita kertoja nähnyt ja myös itse saanut opintojen aikana harjoitella tk-työtä. Joka tapauksessa aivan mielelläni vielä hetkisen harjoittelen tulevaa työtäni kandin statuksella.

 

Aika vierii vauhdilla, mutta vielä on mahdollisuus ilmaista toiveita tai ajatuksia, ennen kuin blogi hiljenee. Mukavaa kevään jatkoa!

Hektinen helmikuu

Helmikuussa olen ollut vähän pulassa kaiken tekemiseni kanssa. Vaikka suunnitelmieni mukaan ei olisi pitänyt olla hätäpäivää, tekemisen määrä on kaatunut varsin tehokkaasti niskaan. Syynä siihen on lähinnä ollut lasten sairastelu, jota on nyt jatkunut non-stop yli kolme viikkoa. Sairastelija vain on vaihtunut välissä. Kotitestit ovatkin tulleet hyvin tutuiksi.

Kalenteriani ovat nyt helmikuun ajan täyttäneet lastentautien amanuenssuuri sekä saman alan valinnainen kurssi, johon liittyy seurattavien päivien lisäksi kirjallisia tehtäviä. Olen joutunut tekemään töitä myös iltaisin ja viikonloppuisin, jotta saisin tunnit täyteen. Vaan eipä auta, levätään sitten ensi kuussa - ehkä. 

 

 

Olenkin nyt päässyt hyvin monipuolisesti seuraamaan toimintaa niin perusterveydenhuollossa kuin yliopistosairaalassakin ja nauttinut joka hetkestä. Lastenneuvolassa on ollut mukava huomata, että eri-ikäisten tutkiminen sujuu jo melko lailla rutiinilla, ja esimerkiksi korvien tutkiminen on jo hyvin paljon helpompaa kuin lastentautien kurssilla vuosi sitten. Koululaisista en päässyt ihan pienimpiä tutkimaan lainkaan, sen sijaan yläkouluikäisten tapaaminen tuli hyvinkin tutuksi. Amanuenssuurin aikana olin niin vauvateholla kuin kahdella muullakin lastenosastolla, lisäksi lastentautien sekä lastenneurologian poliklinikalla sekä lukemattomia tunteja päivystyksessä. Olen tykännyt ihan älyttömästi, ja vähän melkein harmittaa, etten aio erikoistua lastenlääkäriksi. Toki esimerkiksi terveyskeskustyössä väkisinkin tulee vastaan myös pienempiä potilaita, mitä en pane ollenkaan pahakseni. Päinvastoin pidän suuresti lasten kanssa työskentelystä; on palkitsevaa onnistua tutkimaan pikku potilas ilman itkua. :)

Ihan kohta alkaa myös lääkiksen "loppurutistus": viimeinen kurssi viimeisine ryhmäopetuksineen ja seminaareineen! Niiden jälkeen suoraan jatkuvat lääkiksen viimeiset, koko kurssimme yhteiset seminaarit. Lääketieteen perusopinnot käyvät siis erittäin vähiin. Viimeinen kurssi on omalla kohdallani sisätautien täydentävä kurssi, jolla syvennetään monipuolisesti eri sisätautien alojen osaamista. Kurssi koostuu pääasiassa ryhmäopetuksista ja niiden ennakkotehtävistä, muutamista seurantatunneista haluamassaan yksikössä sekä viikon kestävistä seminaareista.

 

 

Opintoja on jäljellä enää seitsemän viikkoa ja lisäksi viikon talviloma. Kevätlukukausi olisi voinut olla hyvinkin kevyt opintojen suhteen, mutta enpä - taaskaan - osannut pitää kalenteriani niin tyhjänä kuin olisin voinut. Amanuenssuuri sekä valinnainen kurssi olivat täysin ylimääräisiä, mutta erittäin antoisia, ja lisäksi, kuten olen moneen otteeseen maininnut, teen jatko-opintojani tässä sivussa sen verran kuin ehdin. Töitä teen edelleenkin samaa tahtia, muutaman vuoron kuukaudessa, kunnes toukokuussa lähden hetkeksi kokopäivätyöhön. Saa nähdä, mitä siitäkin tulee.

Mutta nyt hengähdän hetkisen, ennen kuin opiskeluhommat taas kutsuvat toden teolla. Pirteää alkavaa viikkoa!

 

Lääkiksen viimeinen kevät

Vau, tässä sitä ollaan! Voi miten viisaina ja kokeneina aikanaan pidinkään loppuvaiheen opiskelijoita. Ja nyt olen itse tässä, eikä ole kovinkaan viisas tai kokenut olo. Liki kuuden vuoden lääkisopinnot ovat totta kai kasvattaneet ja opettaneet kaikenlaista, mutta hyvin paljon on vielä opittavaa, nähtävää ja koettavaa - ja niin kuuluukin olla. Viimeisen lääkiskevään alusta ja valmistumisen lähestymisestä (tänä vuonna, jos hyvin käy!) kirjoittanen tunnelmia ja ajatuksia ihan erikseenkin. Nyt kerron, mitä kaikkea minulla on tänä viimeisenä lääkiskeväänäni luvassa. Tässä siis - viimeistä kertaa - alkaneen lääkiskevään aikatauluja ja ohjelmaa:

 

Kevätlukukausi alkoi reilut kaksi viikkoa sitten maanantaina, ja ensimmäisen viikon aikana meillä oli Hätätilanteiden tunnistaminen ja hoito -kurssi kokonaisuudessaan sekä loput oikeuslääketieteen kurssista, josta osa on pidetty nelos- ja vitosvuosina. Hätäkurssiin kuuluvat simulaatiot jouduttiin koronatilanteen vuoksi perumaan, joten emme päässeet (joutuneet) enää tässä vaiheessa simulaatioiden pariin. Simulaatioita korvaava opetus oli omasta mielestäni aivan loistava, ja oli mukavaa saada malliesimerkkejä siitä, miten missäkin tilanteessa tulisi toimia. Oikeuslääketieteen opit tulivat yhtä lailla tarpeeseen, ja luennot sekä seminaari olivat hyvin järjestetyt ja mielenkiintoiset.

Lääkiksen kaikki luennot ovat siis takana päin, ihan uskomatonta. Luennot ja seminaarit on nyt korona-aikana järjestetty pääosin etäyhteyksin, joten oli vähän haikeaakin, että viimeisetkin luennot koettiin kotisohvalta ruudun välityksellä. On ikävää, kun tietää, ettei enää tule istuttua kavereiden kanssa luennolla. Etäopetuksen olen kuitenkin kokenut pääosin hyväksi, sillä se on helpottanut huomattavasti omaa arkeani. 

 

Lääketieteen lisensiaatin tutkinnosta minulla puuttuvat enää iho- ja sukupuolitautien kurssi, sisätautien täydentävä kurssi, ongelmalähtöiset seminaarit sekä aiemmin mainitsemani parin kuukauden harjoittelu. Ihotautien kurssi, joka sisältää kaksi viikkoa ryhmäopetuksia, on loppusuoralla. Sen jälkeen on parin viikon breikki, kun loput ryhmästämme käy opetusta, ja tuon parin viikon tauon jälkeen meillä on tentti - lääkiksen viimeinen!

Sisätautien täydentävä kurssi alkaa itselläni viikon päästä ihotautien tentistä. Siihen kuuluu liuta ryhmäopetuksia, jokunen seminaari sekä hieman sisätautien toiminnan seuraamista esim. päivystyksessä tai toimenpideyksikössä. LT3-vuoden sisätautikurssista on jo niin pitkä aika, että on kerrassaan mukavaa päästä kertailemaan näitä oppeja. Viime kesän toki olin sisätaudeilla töissä, joten jotain lienen opinnut myös kolmosvuoden jälkeen. 

Sisätautien kurssi päättyy seminaareihin huhtikuun alussa, jonka jälkeen alkavat lääkiksen ihan viimeiset pakolliset opinnot, ongelmalähtöiset seminaarit. Niitä on yhteensä 16, joista ihan jokaista ei tarvitse käydä. Edustettuina seminaareissa ovat useat erikoisalat, ja jokaisella seminaarilla on oma teemansa. Seminaarit päättyvät huhtikuun puolivälin paikkeilla, ja niin, sitten on meidän kurssimme tarina päätöksessä. Itse jatkan työelämän puolelle toukokuussa hartaana aikomuksenani saada sieltä loput amanuenssuurit eli pakolliset harjoittelut hyväksiluettua. 

 

 

Alkanut kevät ei pakollisen ohjelman puolesta ole kovinkaan työntäyteinen. Omilla valinnoillani olen kuitenkin saanut aikaan sen, etten pääse noilla tyhjilläkään viikoilla kovinkaan laiskottelemaan. Helmikuussa, johon opetuksesta vapaat viikot asettuvat, teenkin sekä lastentautien puolipäiväistä amanuenssuuria että lastentautien valinnaista kurssia. Aika lapsikeskeistä meininkiä luvassa, ja mikäs sen parempaa! Vaatii tosin melkoisesti organisointia ja aikataulutusta, että työtunnit tulevat täyteen ja saan tehtävät hoidettua ajallaan.

Töitä teen kevään ajan samaa tahtia kuin muutenkin opiskelun lomassa eli pari-kolme vuoroa kuukaudessa. Oman lisänsä tuovat totta kai uudet tohtoriopintoni, joita mahdollisuuksien mukaan limitän myös tämän kevään opintoihin. Vaikka tekemistä jälleen kerran piisaakin, tarkoitus on myös nauttia rennosta ja huolettomasta opiskeluajasta ihan viimeiseen asti. Töitä en ole itselleni haalinut, koska niitä ehdin tehdä riittämiin valmistumisen jälkeenkin. Halusin ottaa keväälle kuitenkin amanuenssuurin - palkallista toki sekin, mutta ilman hoitovastuuta -, koska en ole opiskeluaikana ehtinyt niitä liiemmin tekemään (tämä on kolmas). Moni hakuaika on vuosien varrella ehtinyt umpeutua vielä harkitessani asiaa. Joka tapauksessa nyt olin ajoissa ja sain ilokseni paikan juuri sinne, minne halusinkin. Valinnaisia opintoja on minulle kertynyt enemmän kuin on tarvetta, mutta kiinnostukseni ja innostukseni mukaan olen niitäkin opintojen aikana tehnyt. Kevään aikana käyn siis vielä yhden valinnaisen kurssin.

 

 

Tätä kaikkea kuuluu viimeiseen kevääseeni lääkiksessä. Lueteltuna kurssien ja tehtävien määrä kuulostaa ehkä paljolta, mutta suhteutettuna kuluneisiin 5,5 vuoteen aika ja tekeminen ovat käyneet erittäin vähiin. Hassua ajatella, että ihan muutaman kuukauden kuluttua valmistuu taas uusi sukupolvi nuoria (kokemukseltaan nuoria, mutta monenikäisiä) lääkäreitä, minä sitten vähän viiveellä heidän jälkeensä. Sitä ennen on vielä tehtävää, joten palailenpa taas ihotautien pariin.

Tsemppiä alkaneeseen vuoteen kaikille! Jos tätä sattuu lukemaan vielä joku pääsykokeisiin valmistautuva tai lääkikseen suuntaava, erityistsempit sinulle <3 Usko tai älä, saatat olla tässä tilanteessa pikemmin kuin uskotkaan.

 

2022 - suunnitelmia ja toiveita

Uuteen vuoteen 2022 on siirrytty jo tovi sitten, ja edellinen vuosi on täällä blogissakin jätetty taakse koosteen muodossa. Mitä tuokaan tullessaan vuosi 2022?

  

• Suurimpana muutoksena valmistuminen häämöttää horisontissa. Tällä hetkellä sekin ajatus tuntuu ihan hyvältä. On mukavaa saada välillä jotain valmiiksikin.
• Työelämään astuminen - mutta vain hetkeksi - on myös alkaneen vuoden suunnitelmissa. Opintojen päätyttyä menen töihin, jotta saan viimeisetkin pakolliset harjoittelut purkkiin ja sitä kautta paperit käteen.
• Syksynkin suunnitelmat ovat jo selvillä. Tuolloin aion keskittyä tutkimukseeni hetkeksi.
• Syksyllä tapahtuu sellainenkin muutos, että kolmannen lapsukaisemme astellessa koulutielle meillä ei ole enää kuin yksi päiväkoti-ikäinen. Viimeksi tällainen tilanne on ollut kahdeksan vuotta sitten, kun odotin toista lastamme. Mahtaa olla helppoa ja simppeliä, kun ei tarvitse aamuisin ja iltapäivisin käydä kuin yhdessä ryhmässä. Pahimmillaanhan muutama vuosi sitten kuljetimme (kävellen) lapsia päivähoitoon kahteen eri yksikköön, kaksi lasta yhteen ja kolmannen toiseen. Tuokin aika on nyt muisto vain.
• Jälleen uusi harrastus alkaa nyt tammikuussa! Viime vuonna tähän aikaan aloitin laulutunnit, joilla kävin kevään ajan. Syksyllä kävin kuvataidekurssilla, jolla käytettiin monia eri tekniikoita. Nyt aloitan grafiikan kurssin, sillä tähän taiteenlajiin on rakkaus syttynyt yli 15 vuotta sitten, vaikken sitä olekaan taas vuosikausiin harrastanut. 
• Yllätysmomentit x, y, z. Nämä tuskin ovat varsinaisesti tai pelkästään positiivisia asioita, vaikka ainahan iloisiakin yllätyksiä voi tapahtua!

 

Näillä tunnelmin uuteen vuoteen. Viikko sitten aloitettiin taas opinnot. Olin jo ihan ehtinyt unohtaa, miten ihanaa onkaan jäädä itsekseen kotiin opiskelemaan, kun ovi painuu kiinni viimeisenkin kouluun lähtijän jälkeen. Arki on ♥

Vuosi 2021

Niin tuli vuosi 2021 päätökseensä. Myös uudenvuodenaatto sujahti töissä, kuten suurin osa muistakin välipäivistä. Nyt vietän vielä lomaa päiväkotilaisten kanssa viikon verran, ennen kuin alkaa LL-opintojeni viimeinen opiskelukevät. Uskomatonta, eikö?

Kulunut vuosi on ollut tässä perheessä ensisijaisesti ammatillisen kasvun vuosi. Puolisoni valmistui toiseen ammattiinsa kesäkuussa, ja molemmat meistä aloittivat kevättalvella työt uudella uralla (en edelleenkään tiedä mitään fiksua ja näppärää termiä tälle uran-/alanvaihtoasialle, koettakaa kestää!). Vuoteen on mahtunut paljon ammatinvalinnan ja työelämän pohdintaa. Vaikka puolison kanssa aivan eri aloilla työskentelemmekin, uuden uran aloituksen haasteet ja fiilikset ovat olleet yllättävän samanlaisia. Ensimmäistä kertaa olemme yhtä aikaa samassa vaiheessa uraa. Vertaistukea on saatu niin kotoa kuin ystäviltäkin, mutta paljon on myös itsekseen saanut asioita käsitellä - tai joutunut käsittelemään, ihan kuinka haluaa asian ajatella. Kuten olen moneen otteeseen täälläkin todennut, uuden uran alku on ollut aika lailla yhtä hankalaa kuin odotinkin sen olevan.

Selvitty on kuitenkin, ja se on tärkeintä. Kehitykseni menneenä vuonna nimenomaan työssä ja ammatillisesti on ollut sanalla sanoen huimaa. Vuoden alkaessa en ollut tehnyt päivääkään "oikeita töitä" lääkärin sijaisena. Vuoden päätyttyä työtunteja on kertynyt satoja, ja liki jokainen niistä on kasvattanut minua suuresti. On paradoksaalista, miten juuri ne ominaisuudet, joita pidän arvokkaimpina olemassa olevassa ja tulevassakin ammatissani, ovat myös avainasemassa niissä haasteissa, joita koen. Joka tapauksessa paljon on koettu ja opittu, ja matka jatkuu.

 

Tänä vuonna opinnot ovat toteutuneet suunnitellusti, hybridimallilla toki. Opinnot ovat tuttuun tapaan olleet minulle (ainakin arvosanoista päätellen) helppoja ja kohtuullisen vaivattomia, joskaan eivät aina mielekkäitä. Jos työasioita ei oteta lukuun, menneenä vuotena asiat järjestyivät sujuvasti ja kuormitus oli melko kohtuullista - ainakin vuoteen 2020 verrattuna! Alkuvuosi oli melko tiivistä, kun kuopus oli vielä kotihoidossa ja aikataulut vaativat säätämistä. Sairasteltu on tänä vuonna viime vuotta enemmän, mutta hienosti ovat kaikki asiat järjestyneet siitä huolimatta. Omatkin terveysvaivat ovat tuoneet lisäkuormaa arkeen ja elämään, mutta toivotaan, että parempia aikoja niiden suhteen on luvassa. Tänä vuonna aloitin kaksikin uutta harrastusta, kevätlukukauden kävin laulutunneilla ja syksyn kuviksessa. Lukenut olen myös enemmän kuin viime vuosina.

Arki on pääsääntöisesti rullannut omalla painollaan. Isoimmat lapset alkavat olla jo hyvin omatoimisia, nuorin on tietysti oman lisänsä tuonut arkitoimiin olemalla välistä turhankin touhukas ja aikaansaava.  Pariin otteeseen lapset ovat olleet karanteenissa, mutta vielä emme ole koronaan sairastuneet. Loppuvuodesta tapahtunut yllättävä muutto - olin täysin unohtanut asuntohakemuksen, jonka toukokuussa olin tehnyt - vei voimia, mutta samalla toi paljon lisäarvoa arkeen. Siinä missä en koko kolmen vuoden aikana oikein kotiutunut entiseen asuntoomme, tämä on tuntunut alusta lähtien kodilta!

 

 

Ehkä parastaan vuosi 2021 antoi minulle tulevaisuuden haaveiden selkiytymisenä. Useaan otteeseen täällä blogissakin mainitsemani tutkimustyö etenee omaa tahtiaan, ja siihen liittyen juuri ennen joulua otin vastaan minulle myönnetyn opiskelupaikan tohtoriohjelmasta. (Hakeminen oli yksi farssi, joten oli suoranainen ihme, että edes pääsin kyseiseen hakuun mukaan.) Jos kaikki menee hyvin - ja luotetaan siihen, että menee -, minusta tulee vielä joskus lääketieteen tohtori. Kovin kauas on tultu niistä ajoista, kun ajattelin, etten ole piirun vertaa akateeminen ihminen enkä yhtään kiinnostunut yliopisto-opinnoista. Onkin hauskaa, miten matkan varrelta on löytynyt yksi jos toinenkin kiinnostuksenkohde, josta en tiennyt aiemmin pitäväni. Tutkimustyö on yksi niistä, ja innolla jatkan opintoja eteenpäin lisensiaatiksi valmistumisen jälkeenkin. 

En osaa sanoa, onko vuosi 2021 ollut edellistä parempi tai helpompi. Osittain kyllä, osittain ei. Vaikka jälkeenpäin ajateltuna vuosi tuntuu hujahtaneen ohi varkain, se on kuitenkin niin pitkä aika, ettei muisti millään yllä enää alkuvuoden tunnelmiin. Sen muistan, että viime vuonna tähän aikaan elämä oli kiireettömämpää kuin nyt; miehellä oli opinnäytetyö vielä kesken, ja hän työsti sitä nuorimman kanssa kotona ollessa. Työelämä on ihan toista, enkä tiedä, odotanko ollenkaan sitä arkea, jossa me molemmat työskentelemme jälleen kerran kokopäiväisesti. Onneksi siihen on vielä hetki aikaa.

 

Kiitos työntäyteinen, innostava, kasvattava 2021. Tervetuloa, 2022.

Viimeinen opiskelusyksy

Hei taasen! Viimeisen LL-tutkintoon kuuluvan opiskelusyksyn kunniaksi haluan sitoa yhteen koko kuluneen syksyn. Ensiksi toki pitää saattaa teidät ajan tasalle: LT5 päättyi siis omalta osaltani marraskuun loppupuolella lastenpsykiatrian tenttiin. Heti sen jälkeen seurasi koko syksyn ja koko opiskelu-urani työntäyteisin ja myös raskain viikko, kun yhden viikon aikana tienasin 4,5 op syöpätautien ryhmäopetusten ja tentin sekä kliinisen farmakologian seminaarien muodossa. (Toki syöpätautien luennot ja seminaarit olivat jo aiemmin syksyllä, mutta kuulostaa paljon dramaattisemmalta noin!) Samaisella viikolla myös pakkasin suurimman osan taloutemme tavaroista (joita on käsittämättömän paljon kuusihenkisellä perheellä) sekä puursin tutkimukseeni liittyvää osa-aluetta, jonka deadline oli seuraavan viikon alussa. Jollain konstilla tuostakin viikosta selvisin, mutta palautuminen otti oman aikansa.

 

 

Kyseisen katastrofiviikon jälkeen tuntui lepolomalta päästä auditorioon istumaan MOKU- eli moniammatillisen kuntoutuksen kurssille. Kurssille osallistuivat fysioterapeutti-, sosiaalityön sekä lääketieteen opiskelijat, ilmeisesti kaikki loppuvaiheen opiskelijoita. Kurssilla tehtiin töitä ryhmissä, joista ainakin omassani oli 3 opiskelijaa meidän kurssilta ja 1 fysioterapeuttiopiskelija. Meillä oli hyvä tuuri, sillä kaikki olivat koko viikon paikalla (osassa ryhmistä osa opiskelijoista oli etänä) ja yhteinen työskentely onnistui näppärästi. Toki muutto vei tuona viikkona ajasta ja voimavaroista suuren osan samoin kuin oman tutkimushomman kanssa säätäminen. Tähän kurssiin päättyi LT6-vuosikurssin syksy, joskin osa vielä jatkoi valinnaisen terveyskeskusjakson parissa kaksi seuraavaa viikkoa. 

Ja nyt syksyn koosteeseen:

• Opintopisteitä yhteensä kasassa nyt 337,5 op, tutkinnosta puuttuu 25 op (valinnaisissa 2 ylimääräistä op)
  
• Syksyn aikana opintopisteitä ansaitsin 23 op
• Lempikurssini syksyllä oli yllättävästi syöpätaudit
• Vähiten pidin lastenpsykiatriasta, mutta arvosanan perusteella se oli helpointa
  
• Parasta olivat yhteiset lounashetket pitkien taukojen (korona) jälkeen
• Ikävintä oli kiire ja se, kun ei ehtinyt opiskella niin hyvin kuin olisi halunnut (syöpätaudit)
• Raskainta ja samalla ihaninta oli muuttaa - yksi lisämakuuhuone tuli enemmän kuin tarpeeseen!
• Ennen joulua ilahduttivat tuoreet LK5-oikeudet 

 

 

Toisinaan tuntuu, että aika valuu hiekan lailla sormien välistä, ja valmistuminen koittaa ennen kuin sitä tajuankaan. Moni on sanonut, että meidän (minun ja puolisoni) opiskeluaika on mennyt äkkiä, "mutta teistä ei ehkä tunnu siltä". Vaan kun tuntuu! Ruuhkavuosissa opiskeluaikakin hujahtaa ohi älytöntä vauhtia, joten suosittelen sitä kaikille, jotka haluavat nopeasti päästä opiskeluvuosista eroon. ;) Todella kummallinen ajatuskin, että oikeasti olen opiskellut kuudesta vuodesta jo 5,5.

Nyt just haluaisin kuitenkin pysäyttää ajan lempivuodenaikaani, joulufiilistelyyn (kyllä, vähintään loppiaiseen asti) ja rentoon puuhasteluun. Välipäivät ovat vierähtäneet töissä miehen kanssa limittäin, jotta lapset ovat saaneet olla kotona lomalla. Ainakin osalla porukkaa loma jatkuu vielä ensi viikon. Raskaan syksyn ja vuoden jälkeen on tullut todella tarpeeseen pysähtyä ihan vaan olemaan. 

 

 

Palaan viimeistään ensi vuoden puolella asiaan. Vuosi 2021 oli sen verran ainutlaatuinen, että se ansaitsee ihan oman postauksensa. Iloista loppuvuotta kaikille!

Opiskelupäiväni 11

Jouluaatonaattoa kaikille! Opiskelupäiviä on tänä vuonna kirjattu jos jonkinlaisia, ja nyt on jälleen yhden opiskelupäivän aika. Muutto sotki aikatauluja sen verran, että marraskuun opiskelupäivä jäi julkaisematta, joten se tulee tässä. Esittelyssä oleva opiskelupäivä on lastenpsykiatriaa käydessä tehty. Sehän päättyi tenttiin jo kuukausi sitten hyvin tuloksin. Lastenpsykiatrian jälkeen olen ehtinyt käydä syöpätautien ryhmäopetukset ja tentin, kliinisen farmakologian seminaarit sekä moniammatillisen kuntoutuksen kurssin, ja joululomakin on jo virallisesti alkanut jo viikkoja sitten. Mutta tässäpä siis marraskuinen opiskelupäivä:

Klo 6.20

Kello soi, mutta vitkuttelen nousemista vielä hetken.

Klo 7.00

Omat aamutoimet, lasten laittamista valmiiksi. Tänään koko perhe lähtee suurin piirtein samaan aikaan ovesta ulos.

Klo 7.45

Lasten vienti päiväkotiin yhdessä miehen kanssa. Pääsen hänen kyydillään seminaariin.

Klo 8.15-10

Lastenpsykiatrian seminaarissa, seuraamme toisten opiskelijoiden esitystä. Kiinnostavia, haastavia aiheita. Tosin on sanottava, että elämäntilanteestani johtuen tämä kurssi tuntuu menevän välillä vähän liikaakin ihon alle. Hyvänä puolena toki on, että monia asioita pystyy peilaamaan oman elämänsä kautta, mikä helpottaa asioiden ymmärtämistä ja oppimista.

 

Klo 10-10.40

Valmistelemme parin kanssa omaa huomista esitystämme, viimeistelemme PowerPointin yhdessä. Sen jälkeen matkustan bussilla takaisin kotiin.

Klo 11.30

Kotiruokailun aika, eilistä lihakeittoa on vielä jäljellä. Nam. Keitän kahvit, tuskailen hetken kiireitäni ja siirryn koneen ääreen. Wilmaan näköjään viestillä tullut koululaisen oppimiskeskusteluaika. Tyypillistä, että sekin sattuu juuri vuoden kiireisimmälle viikolle!

Klo 12-13.45

Kahvikupposen kanssa syöpätautien asioihin perehtymässä, nyt kirjasta luen eturauhassyövästä ja teen samalla muistiinpanoja. Perjantaina on lastenpsykiatrian tentti ja siitä viikon päästä on syöpätautien vuoro, mutta lastenpsykiatrian lomassa on ollut pakko vähän orientoitua jo syöpätauteihinkin. Lähetän samalla ohjaajilleni piiiitkän ongelmalistani sähköpostilla. Saan vastauksenkin liki saman tien - ihanaa, pääsen taas eteenpäin! Aikataulut pakkaavat päälle vähän joka suunnasta, mutta asia kerrallaan. Sain sentään tuon pitkään hautomani viestin lähetettyä.

Lapset tulevat koulusta, molemmilla on kaverit mukanaan. On niin mukavaa, kun talossa on elämää, vaikka koululaiset aika hiljaista porukkaa jo ovatkin.

 

Klo 13.45-14.00

Pikku tauko opiskelujutuista. Kirjoittelen tätä postausta ja arvon, mikä aihepiiri syöpätaudeista seuraavaksi kiinnostaisi.

Klo 14-15

Opiskelen syöpätaudeista sädehoidon toteutusta ja haittavaikutuksia. Sen jälkeen kertailen lastenpsykiatrian oppeja mm. masennuksesta, PTSD:stä ja käytöshäiriöistä. Sitten saa luvan riittää tältä päivältä!

Klo 15-16.30

Käyn läpi aiempia opiskelumateriaalejani ja heitän melkoisen kasan paperinkeräykseen. En näköjään viime muutossa kovinkaan ahkerasti paneutunut karsimaan monisteita tai vihkoja. Ymmärrettäväähän se toki on, kun muutto tapahtui alle kuukauden sisällä (ajanjakso asuntohakemuksesta muuttotapahtumaan).

Klo 16.30-

Loppupäivä vierähtää perheen kanssa puuhaillen, ruokaa laittaen, siivoillen. Illat ovat nykyään yhtä sirkusta, kun kuopus on oppinut kipuamaan pinnasängystään pois ja kirmailee vanhempien luo suu virneessä toistakymmentä kertaa illassa. No, kaipa tämäkin vaihe päättyy joskus!

 

Joulu on ihan kohta täällä, lukukausi ollut jo viikkoja ohi. Tässäpä olivat siis opiskelupäivät tältä vuodelta. Toivottavasti nämä postaukset ovat valottaneet lääkisarkeani, ja kommentoikaa ihmeessä, mikäli toivotte näiden jatkuvan vielä kevään ajan! Muutama teksti odottelee julkaisua, ja ajattelinpa vielä tehdä pienen koosteen kuluneesta syksystä. Jospa saisin sen loman aikana vielä julkaistua!

Tiivistä, toimivaa arkea

Moikka! Onpas kulunut pitkä aika viimeisimmästä kuulumishöpinäpostauksesta. Opinnoissa KNK ja syysloma ovat takana päin, ja nyt menossa oleva lastenpsykiatrian kurssikin jo loppusuoralla. Sairasteltu on tänä syksynä viimeisten 1,5 vuoden edestä, ja meni pitkään, ennen kuin tuli kokonainen viikko, jonka kaikki lapset olivat koulussa ja hoidossa. Laskeskelin juuri, että neljä viikonloppua putkeen oli joku perheenjäsen sairaana. Sanomattakin selvää, että sairastelut yhdistettynä tiiviiseen KNK-kurssiin ja muuhun elämään olivat melko väsyttävä kombo. Yöunetkin ovat jääneet melko katkonaisiksi, kun sairastelijat ovat heräilleet keskellä yötä. Nyt vaikuttaisi siltä, että pahin sairastelusuma on takana päin - päästiin vihdoin pari viikkoa sitten pitämään myös kahdet rästiin jääneet synttärijuhlat.

 

Kesän jälkeen olemme keskittyneet rakentamaan entistä toimivampaa arkea. Kun arki koostuu kouluasioista, päiväkotijutuista, opinnoista, töistä (toisen kokoaikaisesta, toisen keikkaluonteisesta), harrastuksista ja omasta tutkimuksestani, pitää olla pakka aika hyvin kasassa, jotta kaikki toimisi edes sinne päin. Tähän väliin mainittakoon, että koko kesä yritettiin elää tässä taloudessa mahdollisimman vähällä stressillä. Arki sai mennä omalla painollaan, kunhan jokainen oli päivisin siellä missä kuuluikin olla. Vanhoja tekstejä selatessa tajusin, etten ole täällä edes kertonut, että puolisoni valmistui kesäkuussa uuteen ammattiinsa tavoiteajassa ja on siitä lähtien ollut kokopäiväisesti töissä, vaikka aloittikin työt osa-aikaisena jo keväällä. 1/2 perheen opiskelijoista on siis jo valmistunut - näin ne vuodet vierivät!

Arkea sujuvoittaaksemme laadimme alkusyksystä viikkoaikataulun, johon listasimme suurin piirtein kaikki kotityöt. Tehtävät jaoimme ikätasoisesti kuopusta lukuun ottamatta jokaiselle perheenjäsenelle, ja muutamien viikkojen jälkeen listaa modattiin vielä toimivammaksi. Yllättävää kyllä - tai ehkei kuitenkaan niin yllättävää -, kyseinen lista on osoittautunut melko toimivaksi ratkaisuksi arjen haasteisiin. Onpa ollut virkistävää, kun kerrankin arki tuntuu  toimivan ihan kivasti, ja lapset ovat innostuneet esimerkiksi ruoanlaitossa avustamisesta. Seuraavaa sudenkuoppaa odotellessa...

 

 

 

Opiskelukuulumisia tähän väliin sen verran, että LT5-vuoden viimeinen kurssi, lastenpsykiatria on nyt vähän yli puolivälissä. KNK:n jälkeen vain 3 op:n opintojakso tuntuu kevyeltä, mutta kaikenlaista pientä puuhaa etenkin "omalla ajalla" tehtäväksi mahtuu tähänkin kurssiin. Tämän kurssin jälkeen siirryn kokonaan LT6-opintojen pariin, ja loppusyksy on kovin tiivis. Yritänkin vähän etupainotteisesti kurkkia seuraavien kurssien materiaaleja ja valmistautua samalla myös syöpätautien tenttiin, sillä lastenpsykiatrian ja syöpätautien tenttien välillä on vain viikko. Lisähaastetta loppusyksyyn tuo tuleva muutto, sillä pääsemme kuun vaihteessa vihdoin muuttamaan hieman isompaan asuntoon! Kuten elämässä yleensä, asiat kasautuvat juuri siihen kohtaan, jossa on muutenkin täyttä. En toki valita, sillä kuten täällä jo mainitsin, nykyinen asunto ei ole missään kohtaa tuntunut kovin mieleiseltä.

Arki rullaa tällä hetkellä omalla painollaan. Nautin kovasti niistä - nykyään melko harvinaisista - hetkistä, kun saan opiskella yksin kotona. Iltapäivisin kotona ovat usein paitsi omat koululaiset, myös heidän ystäviään, joten silloin on harvemmin riittävän rauhallista opiskeluun. Joka tapauksessa nautin suuresti tästä tilanteesta, jossa voin yleensä olla kotona lasten saapuessa koulusta, ja muutenkin arki on omalta osaltani kiireetöntä ja melko vapaatakin, vaikka puuhaa riittääkin niin kotona kuin sen ulkopuolella. Töitä teen jokusen vuoron kuukaudessa, mikä on tuntunut ihan hyvältä tahdilta etenkin näiden tiiviimpien kurssien kylkeen. Vaikuttaa siltä, että tasapaino on jokseenkin löytynyt, vaikka tuskin elämästäni koskaan täysin vakaata ja stabiilia saadaankaan - enkä sitä edes toivoisi! Ensi syksynä kenties ovat jo ihan toiset kuviot, joten otan täyden ilon irti viimeisestä (perustutkinto-)opiskeluvuodestani. 

 

 

Mutta nyt pitää palata opiskeluiden pariin. Huominen seminaariesitys pitää vielä tarkastaa tälle päivää. Mukavaa viikon jatkoa teillekin!

LT6: alku

Uskomatonta kyllä viimeinen lääkisvuoteni on täällä! LT6 oli jotain käsittämätöntä pikkuruisena fuksina viisi vuotta sitten. Vaikka kuinka aiemman ammattini perusteella tiesin, ettei edes kuuden vuoden koulutus riitä tekemään minusta valmista, toivo siitä eli yllättävän pitkään. Epävarmuus on kuitenkin ollut uutta uraa aloittaessani uskollinen seuralainen, kuten jo moneen kertaan olen kevään ja kesän mittaan ehtinyt kirjoittaa. Nyt on kuitenkin neljän viikon verran käyty LT6-lukuvuotta, joten on aika teillekin selventää, missä mennään.

Kuudes ja viimeinen lääkisvuosi on opintosuunnitelmassa kevyt, vain 20 op sisältävä lukuvuosi. Toki väliin sullotaan pakollisia amanuenssuureja suunnilleen 12 op arvosta tai tehdään syväreitä (20-25 op), mikäli ne ovat vielä tekemättä (tähän syvärit jo tehneen pienesti itsetyytyväinen hymy, joka hyytyy heti seuraavassa virkkeessä). Minulla toki kutosvuoden opintojen lomaan ahdetaan vielä kaksi LT5-kurssia, KNK eli korva-nenä-kurkku sekä lastenpsykiatria, yhteensä 11 op. Täytyypä vielä muutama päivä käydä korvaamassa kevään tk-jaksostakin, jotta saan siitäkin suoritusmerkinnän. Pahimmoilleen juuri ennen kesää sairastuin flunssaan, jonka seurauksena joudun korvauspäivät suorittamaan.

LT6 sisältää paljon aiemmin opitun kertausta ja syventämistä, esimerkiksi oikeuslääketieteen opinnot jatkuvat, sisätauteja täydennetään ja kliininen farmakologia syventää preklinikassa opittua. Valinnainen tk-jakso voidaan suorittaa joulukuussa, mikäli haluaa vielä tk-taitojaan ennen valmistumista harjoitella. Täysin uusia kursseja ovat iho- ja sukupuolitaudit, syöpätaudit sekä oikeuspsykiatria, joita olisin kieltämättä voinut hyödyntää viime kesänä. Loppukeväästä juuri ennen kurssin valmistumista käydään ongelmalähtöisiä seminaareja. Muitakin kursseja mahtuu LT6:n ohjelmaan, mutta niistä lisää tuonnempana.

 

 

Koko vuosikurssilla oli heti alkuun kolme yhteistä luento- ja seminaariviikkoa (sekä oikeuspsykiatrian opintojakso kokonaisuudessaan), joiden jälkeen ryhmät A-D jatkavat omien kurssiensa parissa tuttuun tapaan. Nuo viikot ovat nyt onnellisesti takana päin - on nimittäin sanottava, että klo 8-16 etäyhteyksien päässä oleminen alkoi pidemmän päälle väsyttää. Minulla alkuviikkoja seuraavat pari vapaata viikkoa, joiden jälkeen alkavat loput LT5-opinnot nätisti peräkkäin. Niiden jälkeen opiskellaan viikko syöpätauteja ja kliinistä farmakologiaa, viikko moniammatillista kuntoutusta ja kaksi viikkoa tk-jaksoa (tuota valinnaista, jonne totta kai olen menossa). Joululomaa jää silti ruhtinaalliset kolme viikkoa.

Kevätpuolella vuorossa ovat hätätilanteet sekä oikeuslääketiede (1 viikko), iho- ja sukupuolitaudit (2 viikkoa), muutama vapaa viikko, joiden aikana suoritan lastentautien lisäkurssia ja kaiken kruununa sisätautien täydentävä kurssi sekä mainitut ongelmalähtöiset seminaarit. Ja lisäksi keikkatöitä sen verran mitä ehdin ja jaksan. Eli ihan vähän vaan kaikkea!

 

 

Pahoin pelkään, että ajan kulu vain kiihtyy tänä vuonna, ja ennen kuin arvaankaan, olen sormi suussa työelämässä ihmettelemässä, mihin nämä kuusi vuotta hujahtivatkaan. Kuluneesta kandikesästä olen hakenut hyväksilukuja pakollisiin amanuenssuureihin kahden kuukauden edestä, joten kaksi on vielä jäljellä. Ne ajattelin hankkia ensi kesän kesätöistä, jos laatimani suunnitelmat vain pitävät paikkansa. Ja sitten se koittaisi, valmistuminen!