Onnistumisaddikti

Minä olen onnistumisaddikti. Olen se, joka asettaa tavoitteita ja rakastaa niiden saavuttamista. Tosin samalla olen se, joka asettaa tavoitteen ehkä vähän turhan alas, koska rakastaa onnistumista mutta pelkää epäonnistua. Tai toisaalta asettaa tiukan perfektionistisen tavoitteen, jota ei koskaan kykene saavuttamaan.

Onnistumisaddiktiossa on yksi ongelma: mitä jos mikään ei riitä? Ihminen kun ei vaan voi viettää koko elämäänsä pohtien, mitä suorittaisin seuraavaksi. Tai voi, mutta mitä elämää se sellainen on? Onnistumisten ja suoritusten tavoittelu voi kieliä paljon muustakin kuin kunnianhimosta; esimerkiksi siitä, että arvottaa ja arvostaa itseään suoritusten kautta.

Lääkishaun aikana mietin paljon, onko lääkis ja lääkikseen pääsy sittenkin itselleni joku statuskysymys. Mietin, enkö sittenkään osaa arvostaa itseäni "vain" sairaanhoitajana tai onko minulla jokin näyttämisenhalu. Oli siinä varmasti sitäkin, "katsokaa mihin minusta on"-asennetta. Pohdin myös vakavasti, yritänkö taas jonkin suorituksen kautta päästä määrittämään itseäni uudestaan. Toisin sanoen pelkäsin, että koko lääkis osoittautuu vain joksikin itsetuntoni pönkittämisen välineeksi, joka lakkaa kiinnostamasta heti, kun tavoite on saavutettu. (Tiedän, tämä kuulostaa naurettavalta, mutta näköjään pienessä päässä voi hakustressissä pyöriä kaikenlaista.)

Näin ei onneksi ole tähän mennessä käynyt. Opiskeltavat asiat kiinnostavat minua todella, vaikka tietenkin opiskelussakin on ne omat hankalat hetkensä. Ensi-innostuksen hälvennyttyäkin edelleen haluan lääkäriksi. En siksi, että se olisi jotenkin hienompaa kuin olla sairaanhoitaja, vaan ihan muista syistä, joita löytyy täältä. Toisaalta suhtaudun tätä nykyä kriittisemmin kaikkiin unelma-alkuisiin termeihin. Tiedän jo nyt, ettei työni tule olemaan mitään hohdokasta henkien pelastamista päivästä toiseen - ja oikeastaan toivon sitä myös. Unelma-ammatin työ on suureksi osaksi ihan peruspuurtamista, kuten unelma-ammattiin opiskelukin.

Elämässä eteenpäin pyrkiminen on ihan hyvä ominaisuus, kunhan se ei ala hallita elämää liiaksi. Tämä suorittaja opettelee edelleen rentoutumista ja ihan-vain-olemista, vaikka merkkejä suorittajan muuttumisesta sähläriksi onkin näkyvissä :D Elämä ei ole niin vakavaa, mikä ihana ajatus! Tälle ajatukselle on juuri tänään käyttöä, kun kalenteria vilkaistessani totesin, että alkanut viikko on ihan täynnä kaikkea. Ehkäpä siis keskityn olennaiseen ja jätän ylimääräiset vähemmälle huomiolle.

Rentoa viikkoa kaikille!

Kuukausikatsaus: helmikuu

Loistavaa laskiaistiistaita ja Kalevalan päivää teille kaikille! Tänään sitten porukalla pulkkamäkeen tai ainakin laskiaispullalle :) Meillä taitaa jäädä pulkkailut tältä päivää, kun tenavat olivat jo eilen laskiaismäessä ja iltaa kohti nousi yhdelle lämpöä... Mutta toivotaan, että mahtavia talvikelejä jatkuu vielä pitkään, niin päästään vielä koko porukalla nauttimaan mäenlaskusta. Laskiaispullia meillä sen sijaan tehtailtiin eilen hurjia määriä, joten niissä riittää tuhottavaa!

Tammikuun viimeisenä päivänä kävin läpi, mitä kaikkea tuli tehtyä ja edistyivätkö tavoitteeni kuukauden aikana. Totesin sen niin kivaksi tavaksi, että ajattelin jatkaa sitä muinakin kuukausina. Tässäpä helmikuun hohdokkaimmat hetket ja pieni tavoitekatsaus:

Helmikuun aikana

• pohdiskelin blogissa niin raha-asioita, työssä jaksamista kuin turvallisuuttakin
• muistelin viime vuotta ja omaa hakuprosessiani 
• kävin läpi omaa arkeani sekä kohtuu tuoretta kuopiolaisuutta
• sain Erilaisia polkuja -postaussarjan vihdoin päätökseen (osat 1, 2, 3 ja 4)
• esikoinen juhli 5-vuotispäiväänsä, mikä sai minut pohtimaan äitiyttäni
• matkustimme häihin - joissa itkeä pillitin taas, kuten tapoihini kuuluu... Hääparit ovat aina niin suloisia!
• starttasin syväriprojektini tapaamalla pari henkilöä ja valitsemalla aiheen - tästä oli pieni vinkkaus Facebookissa, mutta kunnon postaus on kyllä tulossa!
• suoritin dissektiotentin hyväksytysti ja havahduin tenttisumaan
• olen ottanut (vähän liiankin) rennosti opintojen ja muun elämän suhteen
• blogi-innostukseni on ollut suorastaan järkyttävä! Sain jopa minua pitkään vaivanneen ongelman ratkaistua...
• ajoin autolla jopa puolet viikonloppureissun matkoista, mikä on minulle huima saavutus - olen niin ylpeä itsestäni :)
• kiinnitin huomiota hyvinvointiin ja päivitin, miten valmennusprojekti etenee
• olen liikkunut riittävästi, vaikka kaikki treenit eivät olekaan toteutuneet
• energiatasoni tuntuu nousseen huikeasti lisääntyvän valon myötä
• tammikuussa alkanut luovuuspuuskani kanavoitui sisustukseen
• olen nauttinut arjestani välillä niiiin paljon. Ihana elämä ♥

Sellaisia kuulumisia helmikuulta! Dissektiotentti sekä radiologisen anatomian tentti on siis jo suoritettu hyväksytysti, joten luottavaisin mielin olen myös loppujen tenttien kanssa. Tällä viikolla on taas sata rautaa tulessa (eli tarkemmin laskettuna kaksi), nimittäin embryologian tentti loppuviikosta sekä 5-vuotispirskeet viikonloppuna. Tämä viikko kuluukin kätevästi vuoroin embryä lukiessa ja vuoroin synttäritarjoiluja väkertäessä :) Eilen tekaisin jo vaahtokarkkimassan jääkaappiin odottelemaan. Sankarin toiveena on junakakku, joten saapi nähdä, miten tämä mutsi taipuu sellaiseen taidonnäytteeseen :D

Kivaa viikon jatkoa!

Mitenkäs sinun helmikuusi? Kuluiko hujauksessa vai odotitko, että loppuisi jo? Löytyykö jo kevätfiilistä? 

Suorittajasta sähläriksi

Mitähän minulle on oikein tapahtumassa?

Olen aina ollut hyvin hyvin jämpti ja hoitanut asiat ajallaan. Vain harvoin olen unohdellut asioita tai varsinkaan sotkenut päivämääriä tai paikkoja keskenään. Suorittajana tosin pienikin virhe oli elämää suurempi ja päivä meni pilalle aika pienestä. Suorittajana myös revin stressiä niin turhista asioista. Yritin pitää kaikki langat käsissäni, ja kotona oli lähes luonnottoman siistiä lapsiperheen kodiksi. 

Tätä nykyä unohtelen enemmän asioita kuin on hyväksi. Kirjoittelen kalenteriin surutta vääriä päivämääriä ja tiloja. Eräänkin kerran olen myöhästynyt luennolta, kun olen kirjoittanut väärän tilan tai unohtanut tarkastaa, missä meillä onkaan. Yksi päivä kadotin avaimeni heti aamulla (jätin ne penkille...) enkä kaivannut niitä ennen kuin vasta hetki ennen kotiinlähtöä. Hienoa, hei! (Avaimet löytyivät virastomestarin hallusta, kuten kiitollisena kirjoitin Facebook-päivitykseeni.)

Nykyinen sähläriminä on kyllä toisaalta omalla tavallaan ihan kiva tyyppi. Hän ei nipota, kun kotona on sekaista. (Kolmen pikkuisen kanssa kotona kaaos on taattu.) Hän mieluummin loikoo hyvällä fiiliksellä sohvalla lapset kainalossa kuin lakaisee kerta toisensa perästä leluja oikeille paikoilleen. Hän sanoo puolisolleen "Ota rennommin!" sen sijaan, että valittaisi tekemättömistä kotitöistä. Hän ei huolestu niin vähästä ja ajattelee, että asiat järjestyvät kyllä, mistä esimerkkinä seuraava tarina:

Sähläriminä oli jättänyt yliopiston sähköpostitunnuksen salasananvaihtopyynnön huomiotta. Ei mitään uutta sählärille. Suorittaja olisi vaihtanut sen heti, kun käsky siitä tuli ("Salasanasi vanhenee 19 päivän kuluttua" tjsp.), mutta sähläri antaa sen odottaa. Kunnes eräs kaunis ilta tulee kirjautumisen yhteydessä kommentti: "Salasanasi on vanhentunut." Oh, great. Pieni suorittaja minussa menee paniikkiin, mutta uusi huoleton minäni kaivelee netin syövereistä keinon vaihtaa salasana.

Tunnistautuminen pankkitunnuksilla. Ookoo. Tunnukset? Missä ne ovat? Suorittaja herää jälleen. Apua, joku on vienyt tunnukseni!!! Kunnes uusi ehompi rauhallisempi minä saa vallan ja alkaa järjestelmällisesti käydä läpi, mistä tunnukseni voisivat löytyä. Hän kurkistaa lasten suosimaan piilopaikkaan (tietokonepöydän alla olevan laatikon takana, josta muuten löytyy kaikenlaista) ja kas, sieltähän ne löytyvät. "Istunto on vanhentunut." No mutta: Uusi yritys, kirjautuminen, salasanan vaihto - ONNISTUI!

Näin helppoa se on. Elämä on oikeastaan paljon kivempaa, kun asiat eivät ole ihan niin vakavia. Sori, suorittaja, taidan jatkaa tätä sählärielämää. Omien reittien etsiminen umpihangessa on - ainakin toisinaan! - paljon hauskempaa kuin saman vanhan ladun seuraaminen. No okei, myöhästelyn aion lopettaa, koska inhoan itsekin sitä, jos joku on aina myöhässä. Pienen suorittajan säilytän myös opiskelussani, koska en minä ainakaan pärjää opinnoissani käsiä heiluttelemalla. Mutta muuten. Ei elämä ole niin vakavaa!

Huolettomampaa, hauskempaa arkea teille muillekin!