16.8.2020

Ekan arkiviikon fiilikset

Ihan ensiksi: kysymyspostaus odottelee vielä hetken kysymyksiä, vastailen todennäköisesti tämän kuun lopulla tai ensi kuun alussa! Tämä postaus jäi vuosi sitten julkaisematta, joten tässäpä fiiliksiä ekalta arkiviikolta viime ja tältä vuodelta. Melkoisen erilaiset lähtökohdat ovat tänä vuonna verrattuna vuoden takaiseen, ja tunnelmat sitä myöten eroavat aika paljon toisistaan. Ei liene vaikea arvata, kumpi vuosi vie voiton...
 
 


12.-18.8.2019
 
Viikko oli melkoista mylläkkää kaiken uuden opettelussa ja vähän muutenkin. Saman viikon aikana alkoivat sekä koulu että esikoulu, ja tätä nykyä meillä asuukin kahden opiskelijan lisäksi ekaluokkalainen ja esikoululainen (sekä totta kai kuopus, joka on vielä päiväkodissa). Tunnelmia tuli ihan laidasta laitaan, ja voin sanoa, että etenkin näiden raskaushormonien vaikutuksen alaisena tunteet heittelivät vähän liikaakin :D Ja nyt niihin fiiliksiin:

+ ekaluokan alku jännitti vanhempia varmaan yhtä paljon kuin itse koululaistakin, mutta alku meni hienosti
+ ensimmäinen aamu, kun esikoisen piti yksin lähteä kouluun, sujui kuin sujuikin melko hyvin (vaikka stressasinkin tätä aika paljon etukäteen) - onneksi yksinoloa kotona ennen lähtöä oli vain noin vartti
+ äitipolilla kontrollikäynnillä vauvalla oli kaikki hyvin
+ keskimmäinen oli onnessaan päästyään vihdoin (!!!) eskariin ja isompien ryhmään!
sain ensimmäisen isomman oppimistehtävän palautettua
+ syväripalaveri on sovittuna ensi viikolle - voi kun siitäkin tulisi jo kohta valmista...

- labrakokeissa ikävä kyllä paljastui jälleen kerran minulle liiankin tuttu raskaushepatoosi, joka tarkoittaa taas todella tarkkaa ja tiuhaa seurantaa loppuraskauden ajan 
- saavutin taas uuden aallonpohjan siinä, kuinka kipeä voinkaan olla

Sellaisia fiiliksiä mahtui viime viikkoon. Toivotaan, että ensi viikko olisi vähän vähemmän tiivis, ja arki alkaisi asettua uomiinsa! Tietysti ottaa aikansa, ennen kuin koululainen oppii oikeasti ottamaan vastuuta tavaroistaan ja tekemisistään, mutta alku näyttää sujuneen todella hienosti. :) Onneksi miehen opinnot alkavat jälleen vasta syyskuussa, joten saamme rauhoitettua loppukuun uusien rutiinien opettelulle ja sujuvamman arjen tavoittelulle. Nyt se on alkanut, uusi elämänvaihe koululais(t)en vanhempina ♥

 

 
Ja vertailun vuoksi: 

10.-16.8.2020

Ensimmäinen opiskeluviikko. Etäluentoja (8)9-16, yksi etäseminaari, ennakkotehtäviä. Kävin myös yhden illan päivystyksessä käynnissä olevaan amanuenssuuriini liittyen, kun en päivisin luennoilta ehtinyt. Viime vuodesta poiketen perheemme koostuu nykyään kahdesta opiskelijasta, kahdesta koululaisesta, yhdestä viskarista sekä pikku kuopuksesta, joka sivumennen sanoen on äärimmäisen vahdittava.

+ Onneksi nyt ei ole viime syksy! Toisin sanoen voin noin sata kertaa paremmin kuin vuosi sitten.
+ Koulun alku sujui hienosti, vaikken ikävä kyllä tänä(kään) vuonna päässyt saattamaan ekaluokkalaista koulutielle
+ Amanuenssina on ollut niin mukavaa!
+ Kesäloma teki tehtävänsä, on mukava palata opintojen ääreen
+ Tällä viikolla puolet porukasta on vielä lomaillut, joten hyvä fiilis aloitella arkea

- Vähän jännittää alkaneen lukuvuoden (aikataulu)ongelmat. Kuopuksen hoito aiheuttanee tänä syksynä vielä enemmän haasteita kuin alkuvuonna.

 
Keskiviikkona kaksi pientä alakoululaista lähtivät isänsä saattelemina koulutielle. Toisen kohdalla ei - onneksi - ole ihan samanlaista opettelua kuin ensimmäisen kanssa, vaikka toki koulun aloitus on lapselle itselleen aivan yhtä ainutlaatuista. Lasten erilaiset temperamentit samoin kuin isomman antama esimerkki helpottanevat tätä alkuvaihetta kaikkien kannalta. :) Päiväkotilainen odottaa jo, että pääsee takaisin päiväkotiin. Yli viiden kuukauden tauko päivähoidosta oli varmasti mukavaa lomailua päiväkotiarjesta, mutta kyllä huomaa, että päiväkoti ja kaverit ovat tärkeä osa hänenkin elämäänsä. Siispä toivomme koko perheen voimin, että arki saisi alkaa ja jatkua mahdollisimman samanlaisena kuin ennen tätä pandemiaa. Toivotaan parasta!
 
 


Hyvä alku on saatu tällekin lukuvuodelle niin koululaisten kuin omaltakin osalta. Yliopiston puolella ainakin alkusyksyn ajan kaikki mahdollinen on etänä, mutta toki meidän alalla on ryhmäopetuksia ja muita, jotka on pakko järjestää paikan päällä. Miehen opiskelujen järjestelyistä ei ole vielä tietoa, mutta toivottavasti sieltäkin info tulisi mahdollisimman pian. Joka tapauksessa ystävät on jälleen värvätty vauvanhoitoreserviksi, jotta saisin (ainakin) sen kirurgian kunnialla suoritettua ja vihdoin LK4-luvat taskuun!

Iloista loppukesää kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit ♥