Kuukausi vaihtui syyskuuksi, ja yhtä aikaa syksyn kanssa alkoi arki. Lupailin vastauspostausta heti kuun alkuun, mutta näinhän se on taas arki vienyt mennessään! Muutamia kysymyksiä sain Lääkisopintoni tähän asti -postaukseen, kiitos niistä! Tokihan aina saa kysyä lisää, jos jokin mietityttää. :) Hieman muokkaamani kysymykset kursiivilla, kaikki muu omaa tekstiäni.
Ajankäyttö
Onko teillä vuosien varrella kehittynyt jotain hyväksi havaittuja rutiineja, jotka sujuvoittavat arkea ja luovat aikaa opiskelulle?
Tähän on oikeastaan vain yksi vastaus: suunnittelu. Itse tykkään kartoittaa aikataulut pitkälle eteenpäin, ja esimerkiksi tällä hetkellä tiedän suunnilleen koko syyslukukauden aikatauluni. Toki ne päivittyvät ja muokkautuvat matkan varrella, mutta jonkinlainen käsitys pitää olla. Jokaiselle viikolle teen omat henkilökohtaiset tavoitteeni.
Koko perheen aikataulut suunnitellaan viikko- ja päivätasolla siten, että edellisellä viikolla suunnitellaan aina seuraava (mahdollisimman pitkälle). Lasten (tai tällä hetkellä lapsen) hoitoajat pitää ilmoittaa edellisen viikon maanantaina, joten silloin suunnitellaan pääpiirteittäin seuraavan viikon kulku. Miehen kanssa sovitaan yleensä, jos jommallakummalla on pakottava tarve esim. iltaopiskeluun. Silloin toinen ottaa päävastuun lapsista. Nykyään meillä on myös kuuden viikon kiertävä ruokalista sekä etukäteen päätetyt kauppa- ja siivouspäivät, joilla pyritään minimoimaan ylimääräinen säätäminen.
Työnjako on toinen asia, joka sekin osaltaan liittyy suunnitteluun. Vauvan hoito, koululais(t)en saattaminen ja päiväkotilaisen vieminen ovat asioita, jotka pyritään saamaan mahdollisimman sujuviksi. Useimmiten se, joka on muutenkin lähdössä jonnekin, vie matkalla lapset. Tekemistä on paljon ja välillä liikaa, mutta pala kerrallaan!
Koetko, että monesta asiasta joutuisi tinkimään ajanpuutteen vuoksi?
Koen ja en. Perhe on ollut yksi elämäni suurista haaveista, ja vaikka arki hyvin työntäyteistä ja ajoittain kovin raskasta onkin, koen silti eläväni suurin piirtein sellaista elämää kuin haluankin. Tietysti krooninen ajanpuute vaivaa, mutta ketäpä ei. Olisi ihanaa ehtiä/jaksaa käydä kaikilla luennoilla (tosin kiitos etäaikakauden tämäkin on viime ajat ollut mahdollista!), nähdä kavereita vähän useammin ja harrastaa enemmän. On kuitenkin sanottava, että siinä elämäntilanteessa kun kaikki edellämainitut olisivat olleet mahdollisia, en niitä kuitenkaan siinä määrin tehnyt kuin olisin voinut. Siksi en osaa ajatella, että joutuisin niin kovin tinkimään ainakaan mistään kovin tärkeästä. Toki toisinaan ennen tenttiä harmittaa, kun joutuu viime metreillä kirimään, mutta se on elämää se.
Menevätkö illat ja viikonloput usein opiskeluun?
Opiskeluun käyttämäni aika riippuu vahvasti siitä, missä vaiheessa kurssia ollaan - ja tietysti siitä, mikä kurssi on menossa. Huumorilla aikanaan listasin oman opiskelusyklini, ja viitteitä tästä on havaittavissa edelleen. Mitä lähemmäs tenttiä tullaan, sitä intensiivisemmin, pidempiä päiviä ja jopa viikonloppuja opiskelen. Normiarjessa pyrin kyllä pitämään vapaapäiviä opiskelusta edes viikonloppuisin, mitä nyt sunnuntaisin päivitän aina seuraavan viikon to do -listan. Vähän liian usein tosin olen aikonut pikaisesti tarkastaa jonkin asian, mutta huomaankin sukeltaneeni oppimateriaalien kimppuun. Skarppaamista on siinä, että muistaisi välillä vähän levätäkin, mutta positiivinen ongelmahan se on. Kurssit ovat myös erilaisia niin työ- kuin opintopistemääriltään. Esimerkiksi kirurgia 15 opintopisteellään työllistää tällä hetkellä kiitettävästi - leppoisampia ajanjaksoja odotellessa...
Kuinka käyttää tehokkaasti opiskeluun käytettävissä olevat tunnit?
Ikuisuusongelma! :D Sanoisin, että suunnittelu on kaiken a ja o. Itselleni on jo päivänselvää, että kun lapset ovat poissa jaloista, se aika käytetään mahdollisimman hyvin opiskeluun. Kuluneet neljä vuotta ovat opettaneet, että asiat kannattaa hoitaa saman tien alta pois. On nimittäin ikävää, kun tekee vaikkapa tenttiin lukua ajatellen tiukat aikataulut, jotka sitten pettävät esim. lasten sairastelun vuoksi. Siksipä nyt kirurgian kurssillakin yritän mahdollisimman vauhdikkaasti saada pakolliset seurannat ym. tehtyä, jottei loppukurssista tule niiden kanssa stressiä. Moni asia jää tosin yritykseksi, mutta silloin lasketaan rimaa. ;)
Kalenterissani on viikkotasolla to do -lista, jonka päivitän aina sunnuntaisin. Muutenkin suunnittelen aina etukäteen päivätasolla, milloin teen ryhmäopetusten ennakkotehtävät jne. Loput on itsekurista kiinni. Välillä pitää turvautua ajanhallintasovelluksiin, jotka "pakottavat" opiskelemaan tietyn ajan, jota seuraa pieni tauko. Useimmiten nyt klinikkavaiheessa opiskelu on kuitenkin ollut niin mielekästä, että aivan mielelläni opiskelen silloin kun voi. Pyrin kuitenkin säilyttämään joustavuuden siinä mielessä, että voin vähän valikoida tekemisiäni sen mukaan, mikä milloinkin kiinnostaa. Pahin painajaiseni opiskeluun liittyen on, että pitäisi yhdeltä istumalta tuottaa vaikkapa essee ja palauttaa se saman tien!
Opinnot
Suoranaisesti lääkisopintoihin liittyen minua kiinnostaisi lukea enemmän nykyisistä opiskelutavoistasi (muistiinpanojen tekeminen, flash cards tmv.).
Olen tässä heti vuoden alusta taas yrittänyt saada käsitystä opiskelutavoistani, koska ne ovat vähän hämärän peitossa itsellenikin. Etäluennot ovat sotkeneet aika tavalla omia rutiinejani. Yleensä siis olen luentojen aikana tehnyt muistiinpanoja käsin vihkoon, mutta nyt etäluennoilla joko pelkästään kuuntelen tai samalla teen luentoslaideihin merkintöjä. Käsin kirjoittaminen toimii minulla parhaiten, usein muistan hyvin tarkkaan vihkojeni sisällön ja saan esim. luentolistaa katsomalla kartoitettua, mitkä asiat ovat vielä käymättä läpi.
Ryhmäopetuksiin valmistaudun lukemalla aiheesta etukäteen (mikä on usein myös ennakkotehtävänä) ja tekemällä lyhyet, olennaisimmat asiat sisältävät muistiinpanot Wordiin. Opetuksen aikana teen muistiinpanoja erilliseen, pienempään vihkoon. Kun tietty asiakokonaisuus on käsitelty, teen siitä koosteen tabletille (lähteinä mm. luentodiat ja oppikirja sekä omat muistiinpanot). Etäopetuksessa Word on ahkerassa käytössä, kun muutenkin joutuu olemaan tabletin äärellä.
Teen paljon listoja asiakokonaisuuksista ja värikoodailen niitä sen mukaan, olenko opiskellut niitä vielä ollenkaan, vähän vai hyvin. Kurssin tavoitteet ja ydinainesanalyysit ovat ahkerassa käytössä ja ohjaavat sitä, kuinka syvällisesti pyrin kutakin aihealuetta ymmärtämään. Vanhoja tenttejä tulee niitäkin katseltua. Flash cardit taisivat omalla kohdallani jäädä fuksivuoteen ja anatomian opetteluun, joskin yritin niitä surkealla menestyksellä hyödyntää myös sisätautien lopputenttiin lukiessa. Tällaisena kokonaisuuksina asiat hahmottavana tuntuu a) turhalta ja b) ihan liian työläältä tehdä saati käydä läpi kasapäin kortteja eri asioista. Itselleni paremmin toimii asioiden selittäminen (itsekseni, yleensä) ja osin siihen liittyen itseni tenttaaminen. Mutta tokihan jokainen oppii omalla tavallaan, joten varmasti löytyy heitäkin, jotka liputtavat flash cards -opiskelun puolesta.
Voi kuule, ehdottomasti olen joutunut opintojen (niin lääkiksessä kuin aiemmin sairaanhoitajaksi opiskellessani) aikana epämukavuusalueelleni lukemattomia kertoja. (Henkilökohtainen mukavuusalueeni on verrattain pieni.) Eniten epämukavuusalueellani olen erilaisissa simulaatio- ja arviointitilanteissa esimerkiksi potilastenteissä tai muuten, kun pitää osoittaa osaamisensa. Opetustilanteissa opetushenkilökunta on kyllä aina suhtautunut positiivisesti, joten ikäviä reaktioita ei tarvitse pelätä. Itseäni on auttanut ja auttaa se, kun tietää, että näistä vain pitää selvitä päästäkseen eteenpäin.
Aiempi sairaanhoitajan ammattikin on koulinut minua myös tässä suhteessa: uusiin paikkoihin (uusille osastoille) meneminen, toisen ihmisen pistäminen (kanylointi, lääkitseminen ym) sekä pistettävänä oleminen oli tuttua jo lääkikseen tullessa. Itsekin mietin ennen sairaanhoitajaksi kouluttautumista, mitenköhän mahdan pärjätä opinnoissa tai töissä. En varsinaisesti kärsi verikammosta tai muusta, mutta jostain syystä kuvat tai videot esimerkiksi leikkauksista tai vaikeista haavoista aiheuttavat enemmän huonoa oloa kuin live-tilanne. Kuitenkin olen menestyksekkäästi tähän mennessä tehnyt useita haavanhoitoja sekä ollut seuraamassa ja osallistumassa useisiin eri leikkaus- ja pienempiin toimenpiteisiin. Omien kokemusteni pohjalta voisinkin sanoa, että mielikuvat eri asioista ovat usein ikävämpiä kuin todellinen tilanne. On tietysti eri tasoisia "verikammoja" eli lienee yksilökohtaista, kuinka haastavaa on siedättyä näihin toimenpiteisiin. En kuitenkaan tämän perusteella itse sulkisi tätä alaa pois, jos ala muuten kiinnostaa ja tuntuu omalta, koska noita tilanteita tulee kuitenkin verrattain harvoin. Kuten kurssikaverini kertoikin jo kokemuksistaan tämän postauksen kommenteissa, myös verikammon kanssa voi lääkiksessä pärjätä. Olen hänen kanssaan samaa mieltä myös siitä, että kun itse on tilanteessa aktiivisena osapuolena, toimenpiteet vaativat sen verran keskittymistä, että niistä selviää usein helpommalla kuin passiivisesti vierestä seuraamalla.
Lyhyesti: olen joutunut epämukavuusalueelle todella monia kertoja, mutta hyvin olen näistä tilanteista selvinnyt. Opetushenkilökunta on hyvin ymmärtäväistä esim. verinäytteenotto- ja kanylointiharkoissa, etkä varmasti ole ainut, jolla voi tulla huono olo vastaavissa tilanteissa. Onnistuneet kokemukset lisäävät varmuutta siitä, että jatkossakin vastaavista toimenpiteistä selviää.
Miten perheellisenä opiskelijana tulee toimeen (muistaakseni miehesikin opiskelee)?
Kyllä, olemme olleet kahden opiskelijan perhe vuodesta 2017 alkaen. Vuoden 2016-2017 mieheni hoiti lapsia kotona kotihoidontuella, mikä sekään ei ole paljoa opintorahaa kummempi. Koska meille riittää tässä elämäntilanteessa kombo opiskelu+perhe+harrastukset, downgreidasimme elämäämme melko tavalla, kun opiskelut alkoivat. Omistusrivarinpätkä vaihtui vuokrakerrostaloon (joskin paikkakunnanvaihdos tarkoitti joka tapauksessa asunnon vaihtoa), hankintoja mietimme entistäkin tarkemmin ja niin edelleen.
Töitä olemme tehneet siis vain kesäisin, mutta saa nähdä, muuttuuko tilanne nyt näinä viimeisinä opiskeluvuosinani. Opiskelijaeduilla, opintorahalla ja yleisellä asumistuella on ollut toimeentulossamme suuri merkitys. Tokihan esimerkiksi lasten hoitomaksuissa huomioidaan perheen tulot, joten nekin menot ovat huomattavasti pienemmät kuin työssäkäyvänä. Opintolainaa on nostettu jonkin verran ja säästöjä syöty, mutta toistaiseksi ei ole taloudellista hätäpäivää tullut vastaan. Opintotukikuukausia olen vuosien varrella säästellyt, muuten ne olisivat loppuneet jo toisena tai viimeistään kolmantena opiskeluvuonna.
Vastauksena kysymykseen: olen itsekin yllättynyt siitä, kuinka hyvin olemme näinä vuosina tulleet toimeen. Uskonkin, että tästä ajanjaksosta jää käteen myös ekologisempi elämäntapa. Pahimmat kauhuskenaariot ovat jääneet toteutumatta, mutta eihän tämä pidemmän päälle herkkua ole. Astunen aivan mielelläni takaisin työelämään, kun se päivä koittaa!
-----------------------------------------------------------------------
Tässäpä olivat vastaukset tältä erää, toivottavasti kysyjät saitte toivomanne vastaukset! Mikäli herää jatkokysymyksiä, sopii vapaasti kommentoida :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun kommentoit ♥