Matkani lääkikseen 2

Jatkoa osaan 1! (Anteeksi jo etukäteen, yritin kyllä tiivistää, mutta en näköjään ole kovin hyvä siinä :D Mahdollisesta itsestäänselvyyksien/jo kerrottujen juttujen toistelusta myös pahoittelut!) Kun nyt matkasta kerran puhutaan, laitoin postauksen kuvitukseksi muutaman kuvan viimevuotiselta Euroopan-roadtripiltämme. Matkakuume uhkaa nostaa päätään aina, kun matkakuvia selailee!

7/2015

Pääsykoetulosten tultua vaivuin hetkeksi syvälle epätoivon suohon ja ajattelin, että ei sitten, en hae enää. Tulokset ottivat kieltämättä todella koville, mutta kenenpä kohdalla ei. Mietin ihan vakavissani sitä, että kerran eivät rahkeet riittäneet, hautaisin haaveeni ja jatkaisin elämää niin kuin ennenkin. Reilun viikon itsesäälissä ryvettyäni huomasin selailevani Älyvuodon kaupankäyntipalstaa, ja vaikken ollut vielä tehnyt päätöstä uudelleen hakemisesta, ostin sitä kautta elämäni ensimmäiset ja ainoat materiaalit pääsykoelukemista varten. Vähitellen mieli alkoi kirkastua ja ajatukset kääntyä positiivisen puolelle. Tajusin, että eihän viime hakukerta hukkaan mennyt, sehän toimii loistavana pohjana tälle hakukerralle. Ymmärsin myös sen, että koska olin niin lyhyessä ajassa saanut jo jonkinlaisen käsityksen kaikista asioista, pidemmässä ajassa voisin melko todennäköisesti saavuttaa riittävän osaamisen.

Heinäkuun keskivaiheilla tein päätöksen siitä, että haen vielä ainakin kerran. Eihän näin helposti voi luovuttaa! Sisimmässäni tiesin myös, etten saisi rauhaa, ennen kuin olisin tehnyt kaikkeni lääkikseen pääsyn eteen. Kävimme puolison kanssa läpi sen, mitä hakuprosessini häneltä ja koko perheeltä vaatii ja sovimme periaatteista, joista kumpikin pitää kiinni. Uusista oppimateriaaleistani innostuneena aloitin kemian ja fysiikan opiskelun jo heinäkuun puolivälissä (tämän tarkastin kalenteristani: tähän päivään asti luulin, että aloitin "vasta" elokuussa!). Edellisen hakukerran kokemusten perusteella tiesin, että perhe-elämä-kolmivuorotyö-pääsykoelukeminen -kombo vie tehokkaasti voimat, joten siksikin yritin aloittaa ajoissa.

Ruotsi: Näkymä Kolmårdenin eläinpuiston Safari-köysiradalta.


8 - 11/2015

Vietimme elokuussa parin viikon kesäloman koko perheellä reissaten ja rentoutuen. Käytin loman ikävien ajatusten ja tunteiden nollaamiseen ja yritin ladata itseni täyteen rentoutta ja positiivista energiaa. Kesäloma oli viimeinen pidempi lomajakso, jonka pidin ennen seuraavaa pääsykoetta. Lomalta palattuamme puhkuin energiaa ja jatkoin opiskelua hyvällä fiiliksellä. Jo loman aikana ilmennyt raskausajan vaivani paheni raskasta fyysistä työtä tehdessä niin pahaksi, ettei minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin jäädä sairauslomalle. Olin olettanut, että tälläkin kerralla olisin sen verran hyvässä kunnossa, että pystyisin jatkamaan töissä äitiysloman alkuun saakka, mutta toisin kävi.

Niinpä jäin kotiin, ja opiskelulle tuli yhtäkkiä paljonkin lisää aikaa. Vaivani paheni tasaista tahtia - ensin väliin jäivät pidemmät kävelyt, myöhemmin portaiden kulkeminen (asuimme kahdessa kerroksessa) teki niin kipeää että vältin sitä viimeiseen asti ja lopulta kykenin vaivalloisesti liikkumaan enää kyynärsauvojen kanssa. Tämä ajanjakso oli henkisesti todella raskasta aikaa ja lopulta laskin päiviä vauvan syntymään, jonka myötä kivut todennäköisesti helpottaisivat. Opiskelu piti minut järjissäni neljän seinän sisällä ja antoi kivun täyttämiin päiviin jotain merkitystä. Takerruin fysiikan lakeihin, biologian yksityiskohtiin ja kemian sääntöihin; niissä sentään oli jotain järkeä. Muistan, kun opiskelin kondensaattorin toimintaa eräänä tosi kipeänä päivänä. Olin tukenut itseni sängylle hyvään asentoon varmaan kymmenellä tyynyllä ja mieltä lämmitti, kun puoliso toi pyytämättä kupillisen teetä :)

12/2015 - 1/2016

Joulukuun alussa kuopuksemme näki päivänvalon ja vaikka hän syntyikin reilusti ennen laskettua aikaa, olin odottanut hänen syntymäänsä jo viikkokausia. Kalenterini mukaan aloitin opiskeluni uudelleen, kun vauva oli 4 päivän ikäinen. Tässä vaiheessa olin käynyt läpi kaikki 18 kurssia ja aloittelin fysiikan kertaamista. Joululomaa maltoin viettää kokonaiset kuusi päivää, ja nekin vain sen vuoksi, ettei minulla ollut kirjoja mukana joulunviettopaikassamme. Uuden vuoden lähestyessä tunsin pientä jännitystä, enkä voinut olla miettimättä, millainen vuodesta 2016 tuleekaan.

Tammikuun alussa tein ensimmäistä kertaa vanhan pääsykokeen, Galenos-ajan kokeen vuodelta 2005. Eihän se hyvin mennyt. Iloisin mielin kuitenkin jatkoin uuteen vuoteen ja korkkasin heinäkuussa ostamani Valmennuskeskuksen materiaalit. Aloitin niin perusjutuista kuin olla ja saattaa, nimittäin kertaamalla pääsykokeessa tarvittavia matemaattisia taitoja. Logaritmit olivat unohtuneet matkan varrella ihan täysin, sieventämisestä puhumattakaan! Tammikuun lopussa tein taas Galenos-ajan pääsykokeen ja jatkoin samalla tahdilla aina pääsykokeeseen asti.

Tanska: Legolandin uskomattomia legorakennelmia. On mahtanut olla työ!


2 - 4/2016

Helmikuussa pitenevät päivät ja vauvelin päivärytmin kehittyminen toivat ehdottomasti lisää virtaa myös opiskeluun. Etenin "hitaasti ja varmasti", kuten oppimispäiväkirjassani lukee. Maaliskuussa itsetuntoni kohosi, kun laskin itselleni hankalia laskuja uudelleen ja tajusinkin niitä aivan eri tavalla. Silloin ehkä ensimmäistä kertaa tuntui, että tästähän saattaa jopa tulla jotakin. 14.3. oppimispäiväkirjassani lukee tilannepäivityksen lopuksi: "MUTTA pystyn tähän, se on aivan selvä juttu!!!", joten jos tuosta voi jotain päätellä, olin melko positiivisin mielin. Maaliskuussa laitoin hakupaperit Opintopolkuun ja oikeastaan melko pitkäänkin arvoin, haenko toisena vaihtoehtona hoitotieteisiin. Lopulta oli pakko todeta, etten halua minnekään muualle kuin lääkikseen. Niinpä hakulomakkeessani oli tänäkin vuonna vain yksi hakukohde.

Kevättalvella, kun pääsykokeeseen oli reilut kaksi kuukautta aikaa, motivaatiossani tapahtui notkahdus. Kaikki tuntui ihan sekavalta ja vaikka tuntui, että kaikkeni teen, oli sellainen olo, etten opi mitään tai ainakaan riittävän nopeasti. Tätä olotilaa ei tietenkään helpottanut se, että kävin Älyvuodossa lueskelemassa kaikkien hirveän fiksujen hakijoiden selvittelyjä lukutunneista tai -päivistä tai -tahdista, joihin minulla ei ollut kerrassaan mitään mahdollisuuksia päästä. Tästä opiskeluväsymyksestä pääsin yli siten, että ajattelin, että parhaani teen kun en muuhun pysty. Päätin myös, että väkisin en väännä enkä itseäni väsytä, koska jos pää ei ole mukana prosessissa, kaikki nähty vaiva menee hukkaan. Luovuttaminen ei edes käynyt mielessä. Tiesin kuitenkin, että jos en taas löydä positiivista asennetta ja motivaatiota, mahdollisuuteni päästä ovat vielä surkeammat. Vähitellen draivi taas löytyi ja jatkoin reippaasti eteenpäin.

5 - 7/2016

Pääsykoe läheni vääjäämättä ja lopulta pääsykoeahdistus kääntyi odotukseksi ja "ihan sama miten menee kunhan se on ohi"-tunteeseen. Pääsykokeessa oli loistofiilis, sain melko nopeasti tehtyä koko kokeen ja lopun aikaa fiilistelin, jos nyt vaikka sattuisi olemaan viimeinen kerta vastaavassa tilanteessa. Tulosten odottelu oli tänä vuonna äärettömän piinallista. Vakaasta päätöksestäni huolimatta katsoin vastausanalyysin heti seuraavana päivänä ja hengailin Älyvuodossa jännäämässä tuloksia enemmän kuin laki sallii. Jotenkin ne päivät siinä lasten kanssa lomaillessa kuluivat ja lopulta tuli juhannus. Olin melko varma, että Kuopion tulokset tulevat juhannuksen jälkeisenä maanantaina ja ilokseni olin oikeassa. Sitä hetkeä, kun Opintopolusta luin sanat OPISKELUPAIKKA MYÖNNETTY en unohda varmaan koskaan. Sillä hetkellä mielestäni pyyhkiytyi kaikki se vaiva ja ahdistus ja epätoivokin, joita pääsykokeeseen lukiessani koin. Sillä hetkellä jokainen kirjojen ääressä vietetty hetki sai todellisen merkityksen.

Saksa: Holokaustin muistomerkki Berliinissä. Käsittämättömän vaikuttava teos.

Olipa virkistävää käydä läpi koko polkuni tuoreesta ylioppilaasta sairaanhoitajuuden kautta lääketieteen opiskelijaksi. Kaiken tämän kirjoittaminen ja muistelu palautti taas mieleen sen, miten paljon tätä halusin ja miten hirveästi töitä tämän eteen tein.

Raakaa duunia, keskeneräisyyden, epävarmuuden ja ahdistuksen sietämistä, asioiden priorisointia, ajan (ja oman) riittämättömyyden kanssa tuskailua - sitä oli konkreettinen matkani lääkikseen. Mutta se fiilis, kun saa tietää saavuttaneensa unelmansa, korvaa satakertaisesti kaiken vaivan, mitä on asian eteen nähnyt. Lupaan sen.

PS. Tarkempaa tietoa pääsykoevalmistautumisestani sekä siitä, miten pääsykoe meni, löydät seuraavista postauksista: henkinen valmistautuminen, lukuprosessin suunnittelu, materiaalit ja ajankäyttö, osaamisen arviointi, viimeiset hetket ja pääsykoe!


Lisäsin myös yläreunaan heti blogin nimen alle uuden sivun "Hakuprosessini", jonka alta löydätte kaikki pääsykokeeseen liittyvät postaukset :)