13.10.2019

Viimeisiä viikkoja viedään

Tämän syksyn opiskelut - vuosikurssin mukaiset siis - on nyt minun puolestani taputeltu. Olipa raskas perjantai seminaareineen ja iltapäivän tentteineen! Mutta se kaikki on ohi nyt, enkä voisi olla  enää ylpeämpi itsestäni. I did it! Syksyn suunnitelmat toteutuivat siis kokonaisuudessaan, vaikka kieltämättä matkan varrelle mahtui monia epätoivon hetkiä ja stressiä siitä, miten tässä lopulta käy. Raskausviikkoja oli  perjantaina 36+5 enkä ole missään muussa raskaudessa ollut näin myöhäisessä vaiheessa mitenkään aktiivisesti ihmisten ilmoilla saati esimerkiksi opiskellut (viime kerralla toki luin pääsykokeeseen, mutta tiukasti neljän seinän sisällä :D).




Kyllä, tämä syksy on välillä tuntunut kohtuuttoman raskaalta. Kun jatkuvasti heräilee yöllä ja valvoo pahimmillaan tuntikausia, jossain vaiheessa tuntuu, että lähtee järki. Hepatoosiin liittyvä kutina on ollut ihan hirveää tällä kerralla, ja olen joutunut turvautumaan vahvoihin väsyttäviin antihistamiineihin. Ehkä jotain kutinasta kertoo se, kun tekisi mieli raastaa jalkoja ja käsiä juuriharjalla. Puhumattakaan 1-2 kertaa viikossa toistuvista paastolabroista, kun paastoaminen ja ravinnotta labraan raahautuminen tuntuu kerta kerralta pahemmalta. Siihen vielä päälle stressi vauvan voinnista ("muista laskea liikkeitä!" kommentoidaan joka kerta polilla) ja jatkuvat kivut liikkuessa ja levossakin. Kirsikkana kakun päälle nyt jo parisen viikkoa säännöllisen epäsäännöllisesti jatkuneet semikipeät supistukset niin ah, kylläpä elämä on nautinnollista!

Loppuraskaudet (ensimmäistä raskautta lukuun ottamatta) ovat olleet tähänastisen elämäni raskaimpia aikoja, eikä tämä raskaus tehnyt siihen poikkeusta. Etenkin viimeiset viikot ovat menneet aika lailla sumussa, ja tenttiin luku on ollut jotakin aivan naurettavaa, kun puolen tunnin "lukemisen" jälkeen on jo ajatus niin solmussa, ettei mistään tule mitään. Kuitenkin esimerkiksi viime raskauteen verrattuna on ollut tosi hyvä pitää kiinni normaaleista rutiineista, opiskelusta ja muusta, niin tiukasti kuin vain on kyennyt. Jotenkin opiskellessa ja muutenkin on ollut vielä kohtalaisen helppoa ja mukavaa, mutta kotona illat olen usein viettänyt vaakatasossa muksut kainalossa. Lasten huolehtimisesta hoitoon ja kouluun on mies vastannut aika lailla 100 % ja kotihommistakin varmaan 80 %, mistä älyttömän iso peukku hänelle. Onkin ollut huvittavaa saada välillä kommentteja siitä, miten jaksankin olla näin "pirteä" esim. opiskelujen suhteen. Tuolloin olen ajatellut, että voi kunpa vain tietäisit... :D Mieli on kuitenkin pysynyt kohtalaisen hyvänä, millä onkin ollut varmasti suurin merkitys jaksamiselleni.

Täällä blogin puolella enkä kovin paljoa livenäkään ole tuonut esille, miten raskaita erityisesti viimeiset pari kuukautta ovat olleet. Ehkä olen vältellyt asian myöntämistä itsellenikään, yrittänyt vain sinnitellä päivästä toiseen - mikä toki jälkikäteen ajatellen osoittautui juuri oikeaksi toimintatavaksi. Nytkin kirjoitin tämän kaiken ylös lähinnä siksi, että voin palata näihin tunnelmiin, kun aika taas kerran kultaa muistot ;) Tällä hetkellä maltan tuskin odottaa, että saan kroppani takaisin itselleni ja pääsen pikku hiljaa toipumaan tästä yhdeksän kuukauden koettelemuksesta.




Nyt ollaan raskauden suhteen jo niin vahvasti voiton puolella (vauva on tänään täysiaikainen, jee!), että loppuaika mennee vaikka päällään seisten. Vauva saisi jo saapua, mutta nähtäväksi jää, milloin ja miten. On aika jännittävää odotella, onko oikeasti kyse päivistä vai viikoista, mutta enää ei ole stressiä siitä, milloin synnytys käynnistyy. Tosin tavoilleni uskollisena sairastuin heti loman alettua flunssaan, joten toivottavasti ehdin parantua ennen h-hetkeä...

Kaikki on tällä hetkellä (ja toivottavasti jatkossakin) hyvin, joten nyt vain odotellaan, koska alkaa tapahtua! Sitä ennen nautitaan ansaitusta lomasta ♥

Lomaileville ihanaa lomaa ja kaikille muille tsemppiä arkeen!

2 kommenttia:

  1. Jaksamista ja tsemppiä viime metreille! Toivottavasti kaikki sujuu hyvin. Kiva olisi kuulla kuulumisiasi sitten kun uusi arki pienokaisen kanssa vakiintuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos näin jälkikäteen! Onneksi ei tarvinnut kauaa jaksaa, kun viime metrit olivat lyhyemmät kuin ajattelin :) Pitääpä kirjoitella piakkoin vähän enemmänkin kuulumisia!

      Poista

Kiva kun kommentoit ♥