Raskauteni lukuina

Eilen, isänpäivänä oli suloisen kuopuksemme alkuperäinen laskettu aika, joka tosin ekassa ultrassa siirtyi viikkoa aiemmaksi, marraskuun alkuun. "Ei tämä kuitenkaan marraskuun puolella synny", oli lisäykseni monelle, joka kysyi laskettua aikaa. Tottahan se oli, sillä tänään tulee ikää jo kokonaiset neljä viikkoa ♥ Painoa on alettu kerätä huolella, päivät kuluvat syöden ja torkkuen, välillä jopa pieniä hetkiä seurustellen - vauvan siis. Minä en toistaiseksi ole muuttunut päiväunien kannattajaksi, vaikka myönnän, että välillä torkut tekisivät hyvää minullekin.

Mutta aiheeseen, esittelyssä siis raskauteni lukuina:

• kesto 37 viikkoa ja yhden päivän eli 260 päivää
• xxx määrä pahoinvointia ja oksentelua alkuun
• 5 äitiysneuvolakäyntiä
• 1 neuvolalääkärikäynti
• 2 sokerirasitusta 
• 2 tukivyötä (kun se eka ei mahtunut loppuun asti...)
• 16 labrakäyntiä (ja 12 tunnin paastoja) hepatoosin vuoksi + saman verran aamupaloja KYS:n kanttiinissa 
• 1 ylävatsan ultraääni
• 13 äitiyspolikäyntiä (6 lääkärikäyntiä ja 7 kätilöllä)
• 1 päivystyskäynti liikehälynä, kun vauva ei liikkunut
• lukematon määrä stressiä ja huolta
• 1 synnytyksen käynnistys
• 4,5 tuntia synnytystä
• lopputuloksena 1 ihana uusi perheenjäsen ♥

Synnytyksen jälkeen seurasi vielä minulta (tähän mennessä) 1 ja vauvalta 4 verikoekontrollia. Tällä hetkellä meillä molemmilla kaikki hyvin.

Kuvia kuluneilta viikoilta: äitiyskortti ja viimeinen ilmoittautumislappunen äitipolille. // Sivuprofiili viimeisenä päivänä ennen vauvan syntymää. "Valtava maha", kommentoi siskoni :D. // Pikkuiset sormet vajaa vuorokausi syntymästä. // Päivää ennen vauvan syntymää kävin lasten kanssa "häätölenkillä" täysiaikaisuuden kunniaksi. // Äitiyskortti, johon tarvittiin lisäsivu, kun käyntejä tuli niin paljon. // Sisarusrakkautta! ♥ ♥ ♥ 

Paljon mahtui ajanjaksolle helmikuun loppupuolelta syntymähetkeen ja tähän asti - kevään tenttisumat järkyttävän väsymyksen ja pahoinvoinnin kanssa, pikku hiljaa alkaneet ja pahentuneet liitoskivut, elämäni eka amanuenssuuri ja viimeisenä muttei vähäisimpänä syksyn ekat opinnot (jälleen) järkyttävän väsymyksen, kutinan ja jatkuvan käynneillä juoksemisen kera. Kun noita kaikkia muistelee, ei liene ihme, että tunnen nyt saaneeni elämäni takaisin! Energiaa on ihan hyvin verrattuna siihen, että yöt menevät parin tunnin pätkissä ja nyt eletään vuoden pimeintä aikaa. Tosin nyt viimeisen viikon aikana on tuntunut, ettei jaksaisi yhtään eikä mitään...

Kuten aiemmin jo totesinkin, pitkä toipuminen on taas edessä raskauden ja synnytyksen jälkeen, mutta pikku hiljaa eteenpäin. Voin kuitenkin jo näin muutama viikko synnytyksestä paremmin kuin kuukausiin, joten toiveikkaalta näyttää. Vähintään jälkitarkastukseen asti mennään kyllä tosi hissukseen, mutta toivottavasti ensi vuosi on liikuntakyvyn kannalta tätä vuotta paljon parempi!

Viimeisiä viikkoja viedään

Tämän syksyn opiskelut - vuosikurssin mukaiset siis - on nyt minun puolestani taputeltu. Olipa raskas perjantai seminaareineen ja iltapäivän tentteineen! Mutta se kaikki on ohi nyt, enkä voisi olla  enää ylpeämpi itsestäni. I did it! Syksyn suunnitelmat toteutuivat siis kokonaisuudessaan, vaikka kieltämättä matkan varrelle mahtui monia epätoivon hetkiä ja stressiä siitä, miten tässä lopulta käy. Raskausviikkoja oli  perjantaina 36+5 enkä ole missään muussa raskaudessa ollut näin myöhäisessä vaiheessa mitenkään aktiivisesti ihmisten ilmoilla saati esimerkiksi opiskellut (viime kerralla toki luin pääsykokeeseen, mutta tiukasti neljän seinän sisällä :D).

Kyllä, tämä syksy on välillä tuntunut kohtuuttoman raskaalta. Kun jatkuvasti heräilee yöllä ja valvoo pahimmillaan tuntikausia, jossain vaiheessa tuntuu, että lähtee järki. Hepatoosiin liittyvä kutina on ollut ihan hirveää tällä kerralla, ja olen joutunut turvautumaan vahvoihin väsyttäviin antihistamiineihin. Ehkä jotain kutinasta kertoo se, kun tekisi mieli raastaa jalkoja ja käsiä juuriharjalla. Puhumattakaan 1-2 kertaa viikossa toistuvista paastolabroista, kun paastoaminen ja ravinnotta labraan raahautuminen tuntuu kerta kerralta pahemmalta. Siihen vielä päälle stressi vauvan voinnista ("muista laskea liikkeitä!" kommentoidaan joka kerta polilla) ja jatkuvat kivut liikkuessa ja levossakin. Kirsikkana kakun päälle nyt jo parisen viikkoa säännöllisen epäsäännöllisesti jatkuneet semikipeät supistukset niin ah, kylläpä elämä on nautinnollista!

Loppuraskaudet (ensimmäistä raskautta lukuun ottamatta) ovat olleet tähänastisen elämäni raskaimpia aikoja, eikä tämä raskaus tehnyt siihen poikkeusta. Etenkin viimeiset viikot ovat menneet aika lailla sumussa, ja tenttiin luku on ollut jotakin aivan naurettavaa, kun puolen tunnin "lukemisen" jälkeen on jo ajatus niin solmussa, ettei mistään tule mitään. Kuitenkin esimerkiksi viime raskauteen verrattuna on ollut tosi hyvä pitää kiinni normaaleista rutiineista, opiskelusta ja muusta, niin tiukasti kuin vain on kyennyt. Jotenkin opiskellessa ja muutenkin on ollut vielä kohtalaisen helppoa ja mukavaa, mutta kotona illat olen usein viettänyt vaakatasossa muksut kainalossa. Lasten huolehtimisesta hoitoon ja kouluun on mies vastannut aika lailla 100 % ja kotihommistakin varmaan 80 %, mistä älyttömän iso peukku hänelle. Onkin ollut huvittavaa saada välillä kommentteja siitä, miten jaksankin olla näin "pirteä" esim. opiskelujen suhteen. Tuolloin olen ajatellut, että voi kunpa vain tietäisit... :D Mieli on kuitenkin pysynyt kohtalaisen hyvänä, millä onkin ollut varmasti suurin merkitys jaksamiselleni.

Täällä blogin puolella enkä kovin paljoa livenäkään ole tuonut esille, miten raskaita erityisesti viimeiset pari kuukautta ovat olleet. Ehkä olen vältellyt asian myöntämistä itsellenikään, yrittänyt vain sinnitellä päivästä toiseen - mikä toki jälkikäteen ajatellen osoittautui juuri oikeaksi toimintatavaksi. Nytkin kirjoitin tämän kaiken ylös lähinnä siksi, että voin palata näihin tunnelmiin, kun aika taas kerran kultaa muistot ;) Tällä hetkellä maltan tuskin odottaa, että saan kroppani takaisin itselleni ja pääsen pikku hiljaa toipumaan tästä yhdeksän kuukauden koettelemuksesta.

Nyt ollaan raskauden suhteen jo niin vahvasti voiton puolella (vauva on tänään täysiaikainen, jee!), että loppuaika mennee vaikka päällään seisten. Vauva saisi jo saapua, mutta nähtäväksi jää, milloin ja miten. On aika jännittävää odotella, onko oikeasti kyse päivistä vai viikoista, mutta enää ei ole stressiä siitä, milloin synnytys käynnistyy. Tosin tavoilleni uskollisena sairastuin heti loman alettua flunssaan, joten toivottavasti ehdin parantua ennen h-hetkeä...

Kaikki on tällä hetkellä (ja toivottavasti jatkossakin) hyvin, joten nyt vain odotellaan, koska alkaa tapahtua! Sitä ennen nautitaan ansaitusta lomasta ♥

Lomaileville ihanaa lomaa ja kaikille muille tsemppiä arkeen!

Raskaushepatoosi

Ja näin päästiin loppuraskauden vaivojen/ongelmien kanssa taas uudelle tasolle, kun aiemmista raskauksista tuttu hepatoosi todettiin pari viikkoa sitten. Hepatogestoosi eli raskaushepatoosi eli raskauskolestaasi on tilanne, jossa loppuraskaudessa odottavan äidin maksa- ja sappihappoarvot nousevat. Oireena on kutina etenkin kämmenissä ja jalkapohjissa. Lisää raskaushepatoosista voitte lukea vaikka Terveyskirjaston sivuilta. Hepatoosi on äidille vaaraton joskin ikävä (kutina pahenee usein öisin), mutta korkeisiin sappihappoarvoihin liittyy kohonnut sikiökuoleman riski, minkä vuoksi raskautta, sikiön vointia ja laboratorioarvoja seurataan tarkasti äitiyspoliklinikalla. Jos siis raskauden loppupuolella (yleensä rv 30 jälkeen) alkaa ilmaantua voimakasta kutinaa esim. vatsalla (tämä on ollut minulla joka kerta ensimmäinen oire), kannattaa mainita asiasta neuvolassa!

Minulla siis hepatoosi on todettu jokaisessa raskaudessa, joten osasin odottaa sitä tälläkin kerralla. Silti oli ikävää, kun molemmissa arvoissa havaittiin nousu jo 29. raskausviikoilla. Aikaisin alkanut vaiva vaatii tiuhaa seurantaa, ja jos arvot eivät lääkitykselläkään pysy kurissa, voi olla, että synnytys joudutaan käynnistämään ennen kuin raskaus ehtii täysiaikaiseksi. Aiemmat lapset ovat syntyneet  raskausviikoilla 37+1 - 38+2 ja kaksi kolmesta synnytyksestä on käynnistetty, joten tällä kertaa toivoisin, että päästäisiin edes suunnilleen täysiaikaiseksi asti.

Tällä kerralla on ollut jo pari kertaa uhka joutua osastoseurantaan, kun sappihapot ovat olleet niin korkeat. Onneksi molemmilla kerroilla kontrolloituna arvot ovat olleet laskusuuntaiset, joten toistaiseksi vapaalla jalalla mennään! Peukut ja varpaat pystyssä, että lääkitys tehoaa eikä osastoseurantaa tälläkään kertaa tarvittaisi. Tajusinpa tuon osastollejoutumisuhan myötä, että ehkä olisi hyvä jo laitella vähän vauvatavaraa valmiiksi... Kokemuksesta tiedän, että arvot voivat pomppia vähän miten sattuu, joten on hyvä varautua etukäteen vähän kaikkeen. (Joka kerralla käynnistyskin on tullut ihan puskista normi kontrollikäynnillä!)

Toisen kolmanneksen fiiliksiin verrattuna olo on todella uupunut ja sanalla sanoen raskas, yöunet ovat jo kovin katkonaisia eikä ajatus kulje enää yhtään niin hyvin kuin toivoisi. Muuten raskauden osalta näyttää ihan hyvältä, ultrissa ja käyrillä vauvalla on tähän asti ollut kaikki hyvin, ja muutenkin hän on alusta asti todella vilkasliikkeinen. Labroissa ja äitipolilla saa juosta kyllästymiseen asti, mutta aina parempi, että seurataan tarkkaan.  Tuntuu heti turvallisemmalta, kun raskausviikot alkavat kolmosella, mutta todellakin toivotaan, että menee vielä monta pitkää viikkoa ennen vauvan syntymää ♥