Vuoden 2020 parhaat ja pahimmat

Huh, ehdinpäs vielä tälle vuodelle! Tuskin olen ainoa, joka sanoo, että vuosi 2020 oli raskas. Vaan mahtuipa myös tähän vuoteen vastoinkäymisten lisäksi paljon ilonaiheita ja onnistumisiakin niin ammatillisessa mielessä kuin muutenkin. Päättyvän vuoden kunniaksi (onneksi emme kohtaa enää) pieni listaus elämän sattumuksista ja tapahtumista lienee paikallaan.

Kevät alkoi omalta osaltani hyvin toiveikkaasti. Olin (vihdoin, siltä se tuntui!) pääsemässä takaisin opintoihini. Kolme kuukautta äitiyslomaa oli enemmän kuin tarpeeksi, kaipasin vauvakuplastani takaisin ihmisten ilmoille.

Isoimpana ilonaiheenani alkuvuodesta olivatkin (luonnollisesti vauvan ja muun perheen lisäksi) mielenkiintoiset opinnot sekä havainto siitä, että ajatukseni on ihan yhtä kirkas kuin ennen raskauttakin. Oppiminen oli siis varsin helppoa ja mielekästä, kun oli hetken pitänyt taukoa opinnoista. 

 

Suurin haaste oli varmaan vauva-arjen, muun elämän ja opiskelun yhdistäminen. Se sujui loppujen lopuksi oikein mallikkaasti, mistä kylläkin suurin kiitos kuuluu puolisolleni. Etäaika helpotti myös aikataulu- ja muuta säätöä, mutta välillä tarvittiin ja onneksi myös saatiin vauvanhoitoapua. Olen kovin ylpeä siitä, miten minä ja perheeni tästä vuodesta selvisimme. Opiskelut saatiin hoidettua varsin menestyksekkäästi, samoin kaikki muu olennainen. Ihminen näköjään venyy moneen, kun on pakko.

Jännittävin tilanne (josta selvisin hyvin) oli varmaan leikkaussalissa. Etukäteen jännitti kovasti, miten mahdan pärjätä, mutta leikkauksessa avustaminenhan oli varsin mukavaa. Myös pientoimenpiteitä olen päässyt harjoittelemaan tänä vuonna useita kertoja. Joka kerta ne jännittävät ainakin vähän, mutta mukavaa on ollut huomata oma edistymisensä myös sillä saralla.

Opiskelussa parasta tänä vuonna olivat mielenkiintoiset kurssit ja etenkin vuoden alussa ollut mahtava opiskelumotivaatio. Loppuvuotta kohti - siinä kohti kun työluvat varmistuivat - motivaatio tosin koki notkahduksen, ja otin loppusyksyn niin rennosti kuin kykenin. Loman jälkeen sitten taas uusin voimin...

Raskainta ovat olleet tänä vuonna erinäiset terveysongelmat. Ja tietysti arki oli keväällä tosi työlästä. Tähän mainitsisin vielä opintoihin liittyvät hajautukset eri paikkakunnilla, sillä monestakin eri syystä koen ne raskaina. Harmi sinänsä, koska niitä nyt vain kuuluu tähän pakettiin, ja onhan se hyvä mahdollisuus päästä näkemään keskussairaalankin toimintaa.

 

Suurin kehityskaari ainakin opintojen osalta tapahtui varmaan syksyn terveyskeskusopetuksessa, kun loppuviikosta vastaanoton pito alkoi jo sujua takkuisen alun jälkeen. On muuten pakko nostaa tähän myös sanelu, koska ennen tätä syksyä en ollut sanellut koskaan, mutta nykyään se onnistuu jo ihan hyvin. Keväällä treenataan sitäkin lisää ja oikein hyvä niin. Omasta mielestä kehitystä on tapahtunut toki myös muilla elämän osa-alueilla, ja pidänkin esim. omaa tutkimustyötäni jo paljon sujuvampana kuin alkuvuodesta. Niin ja hei, olen tänä vuonna opetellut neulomaan!

Opiskelussa ikävintä oli etenkin nyt etäaikana opiskelukavereiden vertaistuen puute. Tokihan ryhmäopetuksessa tapasi ryhmäläisiään, mutta noin muuten tavattiin kavereiden kanssa vain harvoin. Tänä syksynä jouduin myös menemään kahteen kertaan uusiin pienryhmiin (ensin kirra vuotta myöhemmin aloittaneiden kanssa ja myöhemmin loppusyksy oman kurssin mukana eri ryhmässä kuin aiemmin), mikä vie voimia, vaikka sinänsä hyvin eri porukoihin solahdankin.

Mukavia hetkiä ovat olleet ainakin kesäloma oman porukan kesken, rentoa olemista vailla kiirettä mihinkään. Mieltä on lämmittänyt toki sekin, kun tentit ovat palautuneet hyväksyttyinä, ja opintopisteitä on kertynyt. Valmistuminen on enää 90 op:n päässä.

 

Ristiriitaisin olo tuli siitä, kun sain nelosen työoikeudet. Vihdoin, ja nyt jo! En osaa eritellä, olinko asiasta enemmän innoissani vai kauhuissani. Tähänkö päättyivät nyt huolettomat opiskeluvuoteni? Myös vauvavuoden päätös on joka kerta yhtä ristiriitaista. Samaan aikaan haikailee sitä ihan pientä vauvelia (en tosissani kylläkään) ja on onnellinen siitä, kuinka toinen kasvaa ja kehittyy! :')

Yllättävintä taisi olla se, kun kehitin itselleni ihan kunnollisen kolmenkympin kriisin. Luulin jotenkin olevani ihan sinut itseni ja elämäni kanssa, mutta niin vain jouduin käymään taas kerran läpi kasan mielenkiintoisia ajatuksia ja kriisinaiheita... Joka tapauksessa olo helpotti synttäripäivän jälkeen, joten ehkäpä tästäkin vuosikymmenestä selvitään. Kolmenkympin rajan tältä puolelta lievästi huvittaa oma "olen niin vanha"-kriiseilyni ennen lääkikseen hakua. Olinhan lääkishaut aloittaessani "jopa" 23-vuotias!

Toiseksi viimeinen täysi opiskeluvuosi on nyt puolessa. Varkain vierivät vuodet, ja LT1 on muuttunut ihan yhtäkkiä LT5:ksi! Vaikka näkeehän ajan kulun, kun katsoo vain - onhan pääsykoebabynikin kasvanut opiskeluaikana vauvasta tosi reippaaksi 5-vuotiaaksi.

 

 

Vuosi 2020 ei ollut yhtään sitä mitä toivoin ja odotin. Ei tullut isoja pyöreiden juhlimisia, ihmisiä tavattiin ennätysvähän ja -harvoin, mutta omalla perheellä oltiin sitäkin enemmän. Blogi on ollut tänä vuonna kovin hiljainen, ja nähtäväksi jää, millaisen postaustahdin ensi vuonna saavutan. Tämä vuosi oli aikamoista hullunmyllyä monessakin mielessä, mutta ainakin perhetilanne helpottanee ensi vuonna hiukkasen, kun pikkuruisinkin pääsee päivähoitoon. Mahtaa olla omituista opiskella ilman pientä opiskelukaveria. Uusia tuulia on luvassa siis ensi vuodellekin.

Suuria en uskalla ensi vuodelle toivoa, mutta moni kanssani varmaan toivoo parempaa vuotta 2021. Onnellista uutta vuotta jokaiselle!