31.1.2021

Opiskelupäiväni 1

Moikka! Lupasin, että ryhdistäydyn my day -postausteni kanssa, joten tässäpä tulee vuoden ensimmäinen. Huomasin hivenen liian myöhään, että tammikuuhan on ihan just ohi, mutta onneksi ehdin tämän kuitenkin kirjailemaan!

Esittelyssä siis jälleen kerran yksi satunnaisesti valittu arkipäivä - ihan kuten täälläkin. Kuvina myös hyvin satunnaisesti valittuja räpsäisyjä.




6.15

Herätys! Kylläpä väsyttää, mutta ei kun ylös. En torkuta oikeastaan koskaan. Esikoinen herää suunnilleen samoihin aikoihin, muut jäävät vielä nukkumaan. Aamutoimet heti alkuun ja kahvi tippumaan, jotta saadaan päivä käyntiin!

6.25

Aamupalaa nauttimassa esikoisen kanssa. Rakastan hiljaisia ja rauhallisia aamuja, mutta niitä on tätä nykyä kovin harvoin. :)

6.45

Herättelen isompia valmistautumaan kouluun ja päiväkotiin. Pienin saisi vielä nukkua, mutta hänkin herää huhuilemaan pinnasängystään. Seuraa lasten luotsaamista aamupesuille ja -palalle, pukemista, hiusten harjausta, kadonneiden vaatteiden etsintää ja sen sellaista.

7.30

Koululaiset lähtevät yhtä matkaa kouluun. Lähes samalla ovenavauksella minä lähden päiväkotilaisen kanssa, kunhan olen tarkistanut, että kaikki tarpeellinen on mukana. Vien hänet tänään aiemmin kuin yleensä, koska opetus alkaa tasan kahdeksalta.

7.50

Päiväkotilainen viety hoitoon ja minä jo neuvolalla odottelemassa opetuksen alkua. Hauskaa olla neuvolassa vähän erilaisessa roolissa, noin muutenhan se on hyvin tuttu paikka!

8.00 - 12.00

Neuvolaopetuksessa tehdään eri-ikäisille lapsille lääkärintarkastuksia. Jokainen meistä opiskelijoista saa vuorollaan toimia "omalääkärinä" opettajan toki toimiessa taustalla ja puuttuessa tilanteeseen tarpeen mukaan. Minä pääsen tutkimaan vauvaikäistä, mukavaa hommaa!

 


 

12.30

Kotona taas. Kuopus on päiväunilla ja mies omissa hommissaan. Tilitän (tietenkin) heti miehelle päivän kuulumiset ja hehkutan, kuinka kivaa oli. Hän ei ehkä ole yhtä innoissaan kuin minä, kun keskeyttelen jatkuvasti hänen työskentelyään...

13.00

Syön lounasta tässä kohtaa, nälkähän se jo onkin. Kuopus heräilee päiväunilta ja kaipaa syliin.

13.30

Iltapäivälle olen merkinnyt tehtäväksi perjantaiseen seminaariin valmistautumista. Kuuntelen videoluentoja ja kirjoitan samalla muistiinpanoja. Kuopus kiskoo kuulokkeita minkä ehtii ja sylissä istuessaan painelee mitä mielikuvituksellisempia näppäinyhdistelmiä saaden aikaan milloin minkäkinlaisia seurauksia. Jätän videot suosiolla hetkeksi ja leikitän pikkuista. "Kukkuu, pöö" on tämän hetken suosikkileikki - hän kikattaa katketakseen ja välillä peittää myös itse kasvonsa käsillään.

14.00

No niin, josko nyt onnistuisi. Perehdyn hetkisen vastasyntyneen ongelmiin, saan muutaman videon katseltua. Samalla yritän ratkoa seminaarin potilastapauksia. Miten onkin joka kerta niin hankalaa hoitaa potilaita paperilla? Saan joka kohtaan jotakin raapustettua ja jätän suosiolla loput odottamaan parempaa ajankohtaa. 

15.00

Välipala-aika. Pienin tahtoisi (edelleen) samaa mitä minäkin. Hän saa järsiä hedelmiä tällä kertaa, minä juon kahvit. Teen kotihommia, laitan tiskejä ja pyykit pesuun. Pikkuinen touhuaa omiaan, löytää jostain vauvan kuvan ja sanoo ihan selvästi "vauvvva"!

 


 

15.45

Mies käy hakemassa lapset, vanhin on jo tullut itse koulusta kotiin. Pystyn vielä hetken jatkamaan seminaarin ennakkotehtävien parissa, kun pienimmällä on taas seurailtavaa isojen touhuilussa. Lähetän sähköposteja ja suunnittelen uusiksi loppuviikon ohjelmaa. Ehkäpä hajautuksessa on aikaa päästä ajan tasalle...

16.30 -

Tavallista arki-illan puuhastelua. Lasten komentamista läksyjen tekoon, siivoilua, seuraavaan päivään valmistautumista. Välillä ehdin jopa sohvan nurkkaan lueskelemaan!

22.30

Nukkumaan! Loman jäljiltä nukkumaan meno on vähän viivästynyt, mutta onneksi huomenna saa nukkua vähän pidempään, ehkä jopa seiskaan. :D


Siinäpä siis yksi tavallinen tammikuinen opiskelupäivä. Palataan näiden tiimoilta taas helmikuussa! Opiskelu lienee jatkossa vähän helpompaa, kun kuopuskin lähtee maanantaina päivähoitoon. Eri asia sitten, miten motivaatiota riittää... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit ♥