31.3.2021

Opiskelupäiväni 3

Ohoh, mitä vauhtia maaliskuu on hujahtanut! Jäipä tipalle taas opiskelupäivän kirjaaminen, onneksi ehdin kuitenkin. Kuten aiemmatkin opiskelupäiväni, osa 1 ja osa 2, kyseessä jälleen kerran randomisti valittu opiskelupäiväni mahdollisimman tarkasti iloksenne kuvattuna.


 

7.15

Kello soi. Perusjutut, aamutoimet, kahvi tippumaan ja pukeutumaan. 

7.45

Laitan pikkuisia valmiiksi hoitoon lähtöä varten, mies vie heidät tälläkin kertaa. Syön koululaisten kanssa rauhassa aamupalaa.

8.30

Koululaisetkin komennettu koulutielle. Omalta osalta viime hetken tarkastukset, missä pitikään olla ja monelta. Repun pakkaus, sen tarkistus, että kulkukortti, avaimet ja puhelin ovat varmasti mukana ja menoksi!

 

 

9.00-11.15

Naistentautien opetusta, pääsen haastattelemaan ja tutkimaan gynekologisen potilaan. Opetukset gynellä ovat korona-ajasta johtuen joko yksin tai pareittain, joten potilastapauksia tulee määrällisesti vähemmän kuin aiempina vuosina. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että tänä keväänä läsnäolo-opetuksia on pystytty järjestämään. Vastaanoton päätteeksi sanellaan, sen opettelu näkyy olevan yksi LT5-vuoden tavoitteista. Hidasta se on edelleen, mutta onneksi jonkinlainen rutiini on syntynyt.

11.15

Syömään! Tällä kertaa olen kaukaa viisas ja käyn ruokalassa syömässä.

11.30

Lääkärin soittoaika, tällä kertaa omista asioistani, sattuu sopivasti tähän väliin. Syönnin ja puhelun jälkeen kipitän pikapikaa vaihtamaan vaatteet ja saman tien kotiin. 

12.00

Kotona. Keitellään kahvit, availen koneen iltapäivän opetusta varten. Selailen sähköpostin, ei mitään uutta. Lähetän yhden viestin tutkimukseeni liittyen.

 

 

12.30 - 14

Neulomukset esiin, opetus alkaa! En tosin ehdi paljoa neuloa, kun interaktiivisessa opetuksessa pitää vähän väliä äänestää sopivia vaihtoehtoja (mitä tutkimuksia teet, miten suunnittelet jatkot, mikä on diagnoosi ja niin edelleen). Etäopetus näyttää huonoja puoliaan, kun yhteydet katkeilevat, mutta onneksi nekin korjaantuvat lopulta.

14.30

Opetuksen jälkeen lähden hetkeksi lenkille miehen kanssa. Opiskeluaika on siksikin niiiin ihanaa, kun voi keskellä päivää ulkoilla! Lunta on vielä paikoin reilusti, mutta bongaamme kevään merkkinä sitruunaperhosen.

15.00

Käväisemme kotona vaihtamassa vaatteet ja suuntaamme yhdessä hakemaan lapset. 

 

 

15.45

Kotona taas. Kirjoittelen tätä postausta, laitetaan päivällistä ja toivutaan päivästä. Miten voikin väsyttää! Onneksi kohta on taas loma. Uhraan muutaman ajatuksen huomiselle, tarkastan, missä ja milloin pitää olla paikalla. Naistentautien osalta opetusta järjestetään niin monessa eri paikassa, että saa olla tarkkana, ettei ole väärässä paikassa tai väärään aikaan!

17.00

Päivällinen perheen kesken, samalla tuttuun tapaan jutellaan jokaisen päivän päällimmäiset tunnelmat.

18.00

Online-liikuntatunti.Vaikka ei millään jaksaisi aloittaa, tunnin jälkeen on aina virkistynyt olo! Kohta tosin on ihan liian kuuma treenata kotona, joten pitää keksiä muita vaihtoehtoja.

19.00

Lasten iltatoimia, lomasuunnitelmien pohdintaa, pientä järjestelyä, omaa aikaa.

22.00

Nyt nukkumaan - aamulla pitää herätä tavallista aikaisemmin, kun opetusta on heti kasilta.

 


Näin sujui opiskelu maaliskuisena päivänä. Opiskelua on huomattavasti helpottanut se, kun nyt on meneillään vain yksi, joskin hyvin laaja, kurssi. Mutta kevättä kohti! Toivotaan, että talviunille vaipunut opiskelumotivaatio löytäisi taas tännekin, sen verran se opiskelua helpottaa kuitenkin... Nyt joka tapauksessa pääsiäislomalle, opiskelujuttuja mietitään lisää viikon päästä.

Kivaa huhtikuun alkua ja pääsiäistä kaikille!

2 kommenttia:

  1. Hei! Löysin blogisi sattumalta ja tässä parin kuukauden aikana olen lukenut alusta alkaen kaikki kirjoituksesi tähän postaukseen saakka. Pyrin nyt toista kertaa lääkikseen ja blogisi on toiminut taukopaikkanani lukemiselle sekä motivaattorina, kun kirjoihin tarttuminen on tökkinyt. Päätös hakea oli seurausta 30-kriisistä ja toisen lapsen vauvavuosi tuntui sopivalta tilaisuudelta aloittaa luku-urakka. On ollut mielenkiintoista lukea opiskelutaipaleestasi ja perhe-elämän yhdistämisestä siihen. Hauskasti itse on saanut kokea tunteita laidasta laitaan: jes, tota mä niin haluan - apua, onko musta tohon, mutta pian se pääsykoe koittaa ja sitten sen näkee, mihin elämä vie.

    En ole aiemmin kommentoinut, mutta halusin vain kiittää mahtavasta blogista ja siitä, että olet kaiken kiireen keskellä ehtinyt kirjoittaa näin paljon. Ja ennen kaikkea kiitos, että olet saanut luotua uskoa että myös minä voin onnistua tässä urakassa! :) Mukavaa kevättä sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Kiitos mukavasta palautteesta ja kiva, kun löysit tänne! :) Voin kuvitella tunteiden vaihtelun laidasta laitaan - sitä tämä opiskeluaika on tarjonnu tännekin. Onneksi opintojen aikana kasvaa ainakin jossain määrin rooliinsa eikä monikaan aiemmista "apua"-asioista lopulta ole lainkaan niin pahoja kuin kuvitteli. Mahtavaa, kun olet lähtenyt tavoittelemaan unelmiasi! Rutkasti tsemppiä ja opiskeluintoa sekä ihanaa kevättä! :)

      Poista

Kiva kun kommentoit ♥