13.6.2021

LT5 - mietteitä menneestä lukuvuodesta

Kesä on alkanut ja LT5 tältä erää onnellisesti ohi. Koska on aina kiva vilkaista taaksepäin ennen suuntaamista kohti tulevaa, nyt seuraa koonti kuluneesta lukuvuodesta. Viime vuoden vastaavan postauksen löydät täältä! Tänä lukuvuonna kävin loput LT4:sta (kirurgia) sekä suurimman osan LT5-vuodesta (kaiken muun paitsi KNK:n ja lastenpsykiatrian). Opintopisteitä suoritettavanani on vielä suurin piirtein 60 op, joista 24 op (= 4 kk) pakollisia harjoitteluja eli amanuenssuureja. Kuvituksena - totta kai - pieniä palasia kuluneen vuoden opiskeluhetkistä!



Yleisesti koen saaneeni tänä vuonna erityisesti varmuutta omaan tekemiseeni. On ollut ihan mahtavia ja ihan kamalia hetkiä, mutta pääosin aika tasaisesti on tämä vuosi mennyt. Tuntuu tosin, että syksystä on kulunut äärettömän pitkä aika. Alkusyksy oli aika haastavaa, kun piti 100 % opiskelujen (sekä minun että miehen) lomassa hoitaa kuopusta kotona. Onneksi ollaan saatu ympärille ihania ihmisiä, jotka kävivät välillä jeesaamassa pikkuisen kanssa niin, ettei mitään opintoja syksyltä jäänyt rästiin. Kirurgia yllätti minut todella positiivisesti,  se oli laaja mutta hyvin järjestetty kurssi. Lempijuttujani taisivat olla leikkaussalikäynnit sekä päivystyksen seuranta. Loman jälkeen siirryin silmätauteihin, joka oli melko vaivaton kurssi. Sitä seurannut tk-jakso oli sitten kaikkea muuta, ja ehdottomasti etenkin henkisesti kuluneen lukuvuoden raskain pala. Kevät sujahti mukavasti ensin lasten-, sitten naistentauteja opiskellen. Väliin mahtuivat lisäksi yleislääketieteen, englannin sekä kliinisen ravitsemustieteen kurssit, jokainen melko pieni opintokokonaisuus mutta yhdessä kohtalaisen työllistävät.


 

Jos LT4 sujui mukavasti ja sisälsi pitkään odotettuja kursseja, vitosvuosi ei (tähän mennessä ole) ollut lempparini ollenkaan - paitsi lastentautien osalta. Tasaisen varmasti on kuitenkin myös tämä vuosi suoritettu, ja vähiten suosikkikurssistani (naistentaudit ja synnytysoppi) sain paljon uutta oppia ja motivaatiotasooni nähden suuresti ilahduttaneen arvosanan. Kuluneen lukuvuoden aikana

  • mukavinta oli oppia lisää eri aihealueista ja saada varmuutta ja luottamusta omaan tekemiseen ja osaamiseen
  • raskainta oli etenkin loppusyksystä mutta oikeastaan koko lukuvuonna piinanneet omat terveysongelmat, joiden vuoksi myös opinnot tuntuivat välillä raskaammilta kuin muuten ehkä olisivat tuntuneet
  • eniten opin sillä lyhyellä tk-jaksolla, ehdottomasti, lisäksi sanelu on nykyään jo hyvin hallussa
  • vielä kehitettäväksi jäi no, aika moni lääkärin työn osa-alue, joita parhaiten oppinee työelämän puolella...
  • innostavinta oli huomata oma edistymisensä niin tiedollisesti kuin taidollisestikin eri opintojaksojen yhteydessä - etenkin tk-jaksoilla sai huomata oman ajattelunsa kehittyneen, mikä oli kivaa
  • eniten haasteita oli alkusyksystä opintojen ja pikkuisen hoidon yhteensovittelussa

Jokseenkin mitäänsanomaton fiilis jäi tästä lukuvuodesta, mutta syytä sille en osaa oikein eritellä. Syksyllä on luvassa alkuun luentoja, sitten käymättä jääneet LT5-opinnot KNK ja lastenpsykiatria (näitä odotan), joiden jälkeen loput LT6-opinnot. Omalla kohdallani LT6 ei ole niin keveä kuin muilla, mutta ei se mitään. Joka tapauksessa teoriaopinnot saan - jos kaikki menee hienosti, kuten tähän asti on mennyt - purkkiin yhtä aikaa muun kurssin kanssa, mikä on totta kai upeaa!

 

 

Mutta ennen viimeistä (apua) opiskeluvuotta on selvittävä koetuksesta, jota ensimmäiseksi kandikesäksi kutsutaan. Syksyllä opintoihin - viimeistä kertaa - palaa kokeneempi mutta toivottavasti alastaan vieläkin innostuneempi opiskelija. Kutosen opinnoista lisää tuonnempana, sillä ennen sitä on vielä kokonainen kesä elämättä! Ehkäpä ensi kerralla kirjoittelen kesätyötunnelmista.

Kauniita kesäpäiviä teille jokaiselle ja tsemppiä kullekin omiin elämäntilanteisiinsa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit ♥