Kandikesän alku

Hei taas! Ensimmäiset viikot kandikesästäni ovat ohi. Tässä sitä kirjoitellaan eli todistetusti olen tähän asti selvinnyt. Aikakäsitykseni heittelee laidasta laitaan: yksi päivä voi tuntua viikolta, mutta viikot ovat sekunnissa ohi. Takana on likimain puolet ekasta kandikesästä, joten tässäpä ensimmäisen puolikkaan kandikesäkuulumisia. 

 

 

 

Jännitti kieltämättä kovasti aloittaa uudessa työpaikassa, vaikka olinkin yhden pariviikkoisen siellä jo etukäteen ehtinyt viettää hyvin fiiliksin. Arvelutti alkuun, osaanko edes käyttää enää kyseistä potilastietojärjestelmää tai muistanko muutenkaan yhtään mitään, mitä siellä opin, mutta sain yllättyä iloisesti. Asiat nimittäin palautuivat mieleen yllättävänkin sutjakasti, ja säästyinkin alkusokilta melkein täysin.

Henkisesti töiden aloitus ei ottanut niin koville kuin etukäteen ajattelin. Ei tosin fyysisestikään. On ihanaa tehdä päivätyötä, eikä töitä edes tarvitse aloittaa klo 7! Tietojärjestelmät, niiden aktivointi ja toimivuus sen sijaan tuottivat runsaasti päänvaivaa ensimmäisinä päivinä. Nekin saatiin onneksi lopulta toimimaan, ainakin tähän asti.

Sittemmin työn sisältö ja määrä on realisoitunut. Töitä on riittävästi, välillä liikaakin. Yritän välttää ylitöitä, mutta toisinaan päivät venyvät. Kiire tuo painetta välillä enemmän kuin pystyn hallitsemaan. Etenkin viime viikolla väsytti ihan älyttömästi, ja kuten varmasti jokainen tietää, väsyneenä ei pysty todellakaan kaikkeen, mihin virkeämpänä kykenisi.

 

 

Töissä olen keräillyt hurjasti "ensimmäisiä" eli uusia asioita. Jokunen on jo takana, mutta lukemattomia toki edessä. Eivät opeteltavat asiat taida tämän elämän aikana loppua, oli kyse sitten töistä tai muusta elämästä. Olen yrittänyt muistaa olla ylpeä oppimistani asioista, vaikka ikäväkseni olen todennut, että liian helppoa on kiinnittää huomiota asioihin, joita en vielä hallitse.

Täällä kirjoittelin uuden uran herättämistä tunteista. Epävarmuus on kuluneiden viikkojen aikana ollut näistä tunteista tutuin. Innostusta ovat lisänneet ne hetket, jolloin olen voinut todeta, etten turhaan ole liki viisi vuotta opiskellut. Itsereflektiota harrastan välillä ehkä liikaakin. Onneksi on kotona ihan toinen todellisuus, joka kiskoo irti työajatuksista, vaikka ihan aina sekään ei toimi.

On todella vaikeaa yrittää tiivistää, millaista töissä on tähän asti ollut, mutta yritän: Monenlaisia fiiliksiä, työn iloa, painavaa vastuuta. Epävarmuutta, varmistelua, välillä uniinkin puskevia hoitopäätöspohdintoja. Toisinaan ilonpilkahdus kiitoksista ja hyvin menneistä tilanteista. Hyvä mieli siitä, kun huomaa omilla hoitopäätöksillä hyviä tuloksia. Ja kohtaamiset, ne ovat ehkä parasta.

 

 

Tässä oli lyhykäinen katsaus kesätyöni päällimmäisiin tunnelmiin. Palailen toivottavasti asiaan vielä kerran-pari kesän aikana, kunhan ehdin ja jaksan! Muutama viikko takana, saman verran vielä edessä. Tsemppiä ja voimia muillekin kesäkandeille ja kesätyöläisille!