Kandikesä takana!

Lauantaina alkoi kauan odotettu loma. Kesä on vierähtänyt hurjaa vauhtia, vaikka välillä on tuntunut, ettei aika liiku mihinkään, ja alkukesän päivistä tuntuu olevan iäisyys. On mahdotonta enää täysin ymmärtää, millainen kandi kesän alussa työpaikalle asteli, mutta sen tiedän, että kauas on tuosta hetkestä tultu. Pohja uudelle uralle on nyt luotu. 

 

Mikä töissä yllätti? Ehkä eniten se, että asiat, joita etukäteen pohdin eniten, eivät lopulta olleetkaan niin vaikeita kuin ajattelin. Toisaalta vastaan tuli tilanteita ja asioita, joita en etukäteen osannut edes kuvitella. Yllätyin siitä, miten paljon pidin työni rutiineista, siitä, kun sain itse suunnitella päiväni kulun - ainakin osittain - ja pienistä, päivittäin toistuneista mukavista jutuista.

Hoitajien ja muun henkilökunnan kanssa yhteistyö sujui hyvin, missä varmasti auttoi oma kokemukseni hoitajien roolista. Etenkin alkuun oli lieviä vaikeuksia muistaa oma roolini, koska hoitajuus on minussa kuitenkin niin syvällä. (Lääkäri? Ai niin, sehän olen minä!) Aiemman kokemukseni ansiosta potilaiden ja omaisten kanssa työskentely tuntui mutkattomalta. Konsultaatiopuheluita soittelin kesän aikana jonkin verran, ja ilokseni on todettava, että vastaanotto oli joka kerta hyvä - sain ystävällisen tai vähintään neutraalin vastauksen ja selkeät ohjeet, kuinka toimia.

 

 

Kesä koostui ajoittain liki sietämättömästä epävarmuudesta, onnistumisen ilosta, uuden oppimisesta, tilanteista, jotka menivät hyvin ja niistä toisista, joihin nyt olen saanut oppia ja varmuutta. Olen stressannut joissain tilanteissa paljon ja toisissa vielä vähän enemmän. Olen saanut onnistumisen kokemuksia, hyviä kohtaamisia ja kiitoksia. Olen hoitanut potilaita ja asioita unissanikin, sillä työt ovat ikävä kyllä pyrkineet mukaan vapaallekin. Tämän toki tiesinkin jo omalla kohdallani todennäköiseksi aiemman urani perusteella. Selvitty on kuitenkin, ja tärkeintä on, että koen tehneeni parhaani.

Kulunut kesä on ollut kieltämättä raskas ja kasvattava. Kaiken kaikkiaan on sanottava, että takki on tällä hetkellä hyvin tyhjä. Aika näyttää, millä mielin tätä kesää jatkossa muistelen.  Kaikesta huolimatta pohjimmiltaan ajattelen, että jos tämä oli se vaikein kesä, minulla ei ole jatkossa mitään hätää. Tämän kesän jälkeen on pakko olla ylpeä itsestään.

 

 

Nyt ensimmäinen kandikesä on takana. Parin viikon päästä palaan toivottavasti levänneenä ja virkistyneenä takaisin lääkisopintojen pariin - ajatelkaa, kuudetta ja todennäköisesti viimeistä kertaa. Mutta nyt lomapuuhiin, kesälomareissu odottaa! Iloista elokuun alkua sinnekin! :)