Opiskelupäiväni 5

Toukokuu. Tällä hetkellä ollaan terveyskeskusjaksolla, mutta opiskelupäivää kirjatessa opiskelin vielä naistentauteja. Tammikuun, helmikuun, maaliskuun ja huhtikuun opiskelupäivät löydät kuukauden nimeä klikkaamalla. Viidennen lukuvuoden viimeinen opiskelupäivä, olkaapa hyvät!

7.15

Kello soi, muut ovat jo hereillä. Autan pienimpiä vaatteisiinsa ja isompia tavaroiden löytämisessä samalla kun hoidan omia aamutoimiani.

7.45

Kämppä tyhjenee, kun muu perhe lähtee hoitoon, kouluun ja töihin. Omat aamutoimet ja aamupala (sekä tietysti kahvi!) rauhassa, ihanaa! (Tosin pitää tarkastaa vielä kymmenennen kerran, ettei minun sittenkin pitänyt olla jossakin jo klo 8...)

 

8.30

Lähden kontrollikäynnille, vaihteeksi siis potilaan roolissa. Vähän jännittää, ehdinkö käynniltäni ajoissa valmistautumaan opetukseen, mutta se on onneksi turha pelko.

9.30

Pukkarilla potilas vaihtuu vilauksessa opiskelijaksi: työvaatteet ylle, takki niskaan ja työkenkien sujautus jalkaan. Vielä pitää tarkastaa, että suorituslappunen on mukana - pahinta on se, jos sitä ei löytyisikään mistään!

9.50

Naistentautien opetusta, tuttuun tapaan haastatellaan ja tutkitaan, vastaanoton jälkeen sanellaan. Ihmeesti vaan monessa asiassa kurssin myötä rutinoituu, ja yksi opiskelun lempijutuistani onkin se, kun kurssin lopulla voi aina todeta edistyneensä niin tiedollisesti kuin taidollisestikin. Sanelu on myös nykyään hyyyvin paljon pienempi peikko kuin aiemmin - toisin kuin viime syksynä pystyin kuvittelemaan. Itse asiassa en nykyään enää millään jaksaisi kirjoittaa tekstejä, koska sanelu on niin paljon nopeampaa.

11.45

Syömään! Sen jälkeen pukuhuoneelle vaatteiden vaihtoon ja kaverin luo kertailemaan gynen oppeja.

 

 

12.30 

Kaverin kanssa opeteltavien asioiden kertailua, tosin vähintään puolet ajasta menee kahvinjuontiin ja muuhun jutteluun. Taas kerran tuntuu, että toinen on niin paljon paremmin kartalla kaikesta. Jos jotain "normiajasta" kaipailen, se on ehdottomasti yhteisöllinen opiskelu, luennot ja muut.

15.30

Ohops, tuli kiire hakemaan lapsia! Kipitän äkkiä päiväkodille ja nappaan lapset mukaan. Tulee ehkä vähän huono äiti -fiilis, kun en huomaa pienintä pihalla ollenkaan vaan ajattelen automaattisesti, että hän on sisällä. :D

16.00

Kotona taas pitkän ja polveilevan kotimatkan jäljiltä. Koululaisen kaveri on käymässä, toinen koululainen taas on kaverinsa pihalla käymässä ja tulossa kohta kotiin.

17.30

Perheen yhteinen ruokailuhetki. 

 

 

18.00 

Väsyttää aivan armottomasti, mutta ei auta. Palautettava opiskelutehtävä on vielä lähes kokonaan tekemättä. Eipä auta kuin perehtyä potilastapaukseen, leikkausriskeihin ja toimenpiteen suunnitteluun! Kirjoittelen vielä muutamia muistiinpanoja, jotka jäivät päivän opiskeluhetkeltä kesken.

19.30

Lasten iltatoimet, iltapalat, pesut ym tutut kuviot, joissa vierähtää hetki jos toinenkin. Lapset huoneisiinsa ja äänikirja kuulumaan, Harry Potter -fanitus on siirtynyt jo seuraavaan sukupolveen!

21.00

Hiljaisuus eli omaa aikaa! Hetki kirjan lukua, sitten pää tyynyyn. Huomenna pitäisi taas olla pirteänä liikkeellä heti aamusta...

 

 

Tällaisia olivat viisi satunnaisesti valikoitunutta opiskelupäivää, yksi kultakin kuluneelta kuukaudelta. Olen näiden kirjoittamisen aikaan aina todennut, että elämäni on kyllä kerrassaan tylsää. :D Mutta oikein hyvä niin, tasainen arki on ihan just parasta! Kesäaikaan ei varsinaisia opiskelujuttuja tehdä (vaikka opiskeltavaa aivan takuulla riittää!), joten taidan palata opiskelupäivien osalta asiaan elo- tai syyskuussa. Muita kuulumisia kenties kesänkin aikana kirjoittelen. :) 

Uuden työuran alussa

Moikka! Lupasin palata tarkemmin uuden ammatin herättämiin fiiliksiin. Aiemmin olen jo kirjoitellutkin siitä, miltä tuntuu opiskella toista ammattia sekä yleisesti työssä jaksamisesta. Jokaiselle pidempään blogiani lukeneelle lienee tullut tiettäväksi se, että opiskelun olen kokenut pääosin melko helpoksi ja ajoittain jopa stressittömäksi, vaikka melkoisia aallonpohjiakin on näiden viiden vuoden aikana koettu. Olen myös menestynyt opinnoissani mukavasti arvosanoista päätellen. Opiskelussa on selkeät raamit, kurssien tavoitteet sekä rajatut aikataulut, jotka helpottavat huomattavasti niin ajanhallintaani kuin tarpeellisten sisältöjen omaksumistakin. Opiskelua ja työtä vertailin aikanaan täällä, ja tässä postauksessa pohdiskelin, miltä tuntuu olla oman alan töissä.

 

 

 

 

Sen sijaan työelämä on aina ollut minulle opiskelua vaikeampi pala. Suoriudun töissäkin vähintään ihan hyvin, mutta etenkin aloittaminen on hankalaa.  Sitä se tosin taitaa olla monelle muullekin. Jotenkin toivoin olevani toisen ammattini kohdalla "valmiimpi" kohtaamaan työelämän, kun sen aika koittaa. Toiveistani huolimatta nelosen työoikeuksien kirjautuminen Terhikkiin ei ollutkaan niin riemukas hetki kuin etukäteen ajattelin sen olevan. Ihan yllätyin siitä, miten paljon asia suorastaan ahdisti - se, että olen ihan oikeasti astumassa työelämään eikä entiseen ole enää paluuta. Ensimmäiseen ammattiini verrattuna olen huomannut sopeutuvani uusiin työpaikkoihin ja -tehtäviin nykyään nopeammin, mikä on totta kai plussaa. Mutta nyt uuden uran herättämiin tunteisiin:

 

Epävarmuus kuuluu asiaan aina, kun aloitan jotain uutta. Sopiva määrä epävarmuutta auttaa pysymään skarppina ja esimerkiksi varmistamaan kokeneemmalta kollegalta ne asiat, joita ei itse vielä täysin hallitse. Ajattelenkin, että epävarmuus myös suojaa monelta. Liika epävarmuus kuitenkin vie tilaa muilta ajatuksilta ja heikentää ainakin omaa toimintakykyäni. Liiallisuuksiin menevää epävarmuutta on välillä hankalaa suitsia, mutta uskon, että kokemus auttaa siihen parhaiten. Kun vähitellen saa alle hyvin menneitä tilanteita, alkaa epävarmuuskin tuntua siedettävämmältä. Tuskin pääsen epävarmuuden tunteesta koskaan kokonaan, mutta kuten sanottua, sopiva määrä epävarmuutta pitää myös nöyränä ja oppimiskykyisenä.

 

Riittämättömyys on ainakin minulle yksi vaikeimmista työhön liittyvistä tunteista. Riittämättömyyden tunteeseen liittyy vahvasti vaativuus - pohdinta siitä, teitkö varmasti parhaasi ja vaikka olisit tehnytkin, onko se tarpeeksi. Osin riittämättömyyden tunteen vuoksi olen ollut lähellä uuvuttaa itseni, omalla alallani kun työt eivät tekemällä lopu. Vaikka on olemassa tietty minimitaso, jolla työt tulee hoitaa, tasoa eli työn määrää tai laatua voi hilata ylöspäin rajattomasti. Riittämättömyyden tunne ei tietenkään aina tule ihmisestä itsestään: myös työyhteisön vaatimukset voivat olla liian suuria omaan osaamiseen tai kokemukseen nähden. Parhaiten riittämättömyyden tunteen kanssa pärjään, kun pidän mielessä, että jokainen on aloittanut joskus jostain - ja muistan hengittää.

Innostus on toistaiseksi näytellyt aika pientä roolia työhön liittyvissä ajatuksissani. Kyse ei ole siitä, ettenkö olisi myös onnellinen ja innoissani uudesta roolistani, vaan siitä, että edellä mainitut tunteet ovat vallanneet suurimman osan tunnetilastani. Hetkittäin saan pikkuruisia onnentunteita lääkärin roolin uutuudenviehätyksestä tai onnistumisen kokemuksista. Erityisen innostavia ovat olleet hetket, kun töissä jokin ajatusketju on loksahtanut kohdilleen ja yksittäiset opitut asiat yhdistyneet loogiseksi kokonaisuudeksi. Innostusta ja työmotivaatiota kasvattavat suuresti myös kiitokset, kauniit sanat ja hyvä palaute, joita niitäkin olen onnekseni jonkin verran saanut.

 

 

 

Oppimisen ilo on yksi suurimmista motivaation lähteistä. Ensimmäiset kerrat, olivatpa ne "perustyötä" tai vaikkapa toimenpiteitä, jännittävät suuresti, mutta jälkikäteen fiilis on mahtava. Vaikka opintojen aikana pyritäänkin saamaan mahdollisimman paljon harjoitusta myös käytännön asioihin, paljon on tässä vaiheessa vielä oppimatta, ja moni asia jää opeteltavaksi työelämässä. Toistaiseksi eniten oppimisen iloa olen kokenut hyvin menneistä toimenpiteistä, itse hoidetuista asioista sekä positiivisista palautteista, joiden perusteella olen kokenut kehittyneeni vuosien varrella. Omien vahvuuksien löytäminen ja niiden hyödyntäminen töissä lisää työmotivaatiota ja innostaa opettelemaan ja oppimaan aina vaan lisää. Omalla kohdallani vuorovaikutus on yksi vahvuuksistani, ja ihmisten kohtaaminen lempijuttujani niin aiemmassa kuin tulevassakin ammatissani!

Vaikka ammattiin kasvu on innostavan lisäksi ainakin ajoittain kivuliastakin, lyhyessäkin ajassa olen oppinut, että lopulta pärjään kyllä. Vaikka tunteet ovat samoja kuin ensimmäistä työtäni aloitellessani - ja hyvin samantyyppisiä kuin pääsykoeprosessin aikana! -, työkalut niiden kanssa toimimiseksi ovat huomattavasti parempia kuin silloin. Vastaan tulee monenlaisia tilanteita ja jatkuvasti uusia asioita, mutta uskallan edes pienesti ajatella, että minä selviän tästäkin.

Ensimmäistä tai uutta työuraa aloittelevat, kuulostaako yhtään tutulta vai mahdankohan olla ihan yksin ajatusteni kanssa?

 

Onnistumisia, suunnitelmia ja ilon aiheita

Moikka taas! Toukokuu on täällä ja sitä myöten viidennen lääkisvuoden viimeinen opiskelukuukausi! 5. lukuvuosi on ainakin omalla kohdallani klinikan lukuvuosista pisin, kun se jatkuu peräti toukokuun loppuun saakka. Aiemmin kesälomille on päästy viimeistään toukokuun alkupuolella, ja ensi vuonnahan valmistuminen meidän vuosikurssillamme koittaa jo huhtikuussa - itselleni toki ei vielä silloin, kuten olen jo aiemmin maininnut.

 

 

Gynen kurssi on loppusuoralla, enää tentti jäljellä. Jokseenkin pitkältä on tämä kurssi tuntunut, alkoihan se jo liki kaksi kuukautta sitten. Onnistumisiakin on tullut ja hyvä niin, kehitystä on aina mukava saavuttaa. Vaikkei tk-työ vielä ensi kesänä kutsukaan, gynen kurssilta olen saanut varmuutta tekemiseen sekä totta kai uutta oppia. Edelleenkään kirurgia minusta ei leivota, joten tuskinpa gynekään kutsuu jatkossa muuta kuin sen verran, mitä tk-työssä vastaan tulee.  Tenttiä seuraavana maanantaina alkaakin lääkiksen viimeinen pakollinen tk-jakso, jonka onneksi saan käydä Kuopiossa.

 

Ilonaiheenani mainittakoon, että ryhmäjaot ensi vuodelle ovat tulleet, ja mikä parasta, omalta kohdaltani lääkiksen kaikki hajautukset ovat takana päin! Ensi lukuvuonna käytävistä kursseistani KNK- eli korva-nenä-kurkku-kurssiin (LT5) liittyy osalle ryhmästä hajautus, samoin LT6-opintoihin kuuluvaan sisätautien täydentävään opetukseen. Nämä molemmat saan kuitenkin kokonaisuudessaan suorittaa Kuopiossa, mistä olen totta kai iloinen. Hajautettua opetusta omalle kohdalleni sattui kolmen kurssin kohdalla, kaikki tämän lukuvuoden aikana. Hajautuksessa olen ollut niin Jyväskylässä, Mikkelissä kuin Joensuussakin. Ilokseni olen päässyt hyvin vähällä hajautusten suhteen osittain HOPS-järjestelyiden vuoksi. Hajautuksissa on omat hyvät puolensa, mutta tässä elämäntilanteessa kaikki ylimääräinen säätö on, no, ylimääräistä.

 

Nyt, kun valmistuminen häämöttää sekä perheen toisella opiskelijalla (hyvin lähellä) että minulla (pikkuisen kauempana), alkavat haaveetkin nostaa päätään. Koko opiskeluajan olemme asuneet perhekokoon nähden melko kompaktissa asunnossa, joten pikku hiljaa alkavat ajatukset suuntautua muihinkin vaihtoehtoihin. Viime muuttomme tapahtui pakkoraossa, koska edellinen asuintalomme purettiin. Siinä vaiheessa oli aika lailla sama, millaiseen kämppään muutetaan, kunhan se löytyy läheltä. Täytyy sanoa, etten oikeastaan näinä 2,5 vuotena ole kotiutunut kunnolla tähän asuntoon. Vaikka muutto aina tiettyä haikeutta aiheuttaa, en usko, että jään tätä asuntoa kovinkaan kaipaamaan, vaan iloisesti lähden kohti uusia tuulia, kun niiden aika on. Tällä hetkellä muuttoa ei ole tiedossa, mutta toiveissa olisi jossain kohtaa saada lisää tilaa!

Sitten viimekertaisten kuulumisteni myös kesän suunnitelmat ovat selkiytyneet kiitettävästi. Koululaisia on ilmoitettu kesäkerhoihin ja pohdittu erilaisia vaihtoehtoja kesää varten. On siinä vaan työtä, kun yrittää kokonaisen kesän saada onnistumaan pikkukoululaisten kanssa. Nyt loppulukuvuoden ajan keskityn hoitamaan olennaiset asiat ja stressaamaan mahdollisimman vähän mistään. Kesätyöt alkavat nimittäin saman tien lukuvuoden päätteeksi, enkä sitten pääsiäisloman ole lomaillut lainkaan. Onneksi sentään elokuussa saan lyhyen lomapätkän, ja LT6 on kuitenkin aikatauluiltaan muita vuosia kevyempi.

 

Jonkinlaisen koosteen voisin tästäkin lukuvuodesta kirjoittaa, kunhan lukuvuosi saadaan onnistuneesti päätökseen. Toukokuinen opiskelupäiväkin on vielä kirjaamatta... Kivaa kevään jatkoa kaikille!

 

Opiskelupäiväni 4

Huhtikuisen opiskelupäivän aika! Linkkien takaa löydät tammikuun, helmikuun ja maaliskuun opiskelupäivät. Naistentaudit siis jatkuvat, ja mikä mukavinta, tällä hetkellä ei muita kursseja meneillään olekaan. Kliinisen ravitsemustieteen tenttikin meni suorastaan yllättävän hyvin. Mutta nyt, huhtikuinen opiskelupäiväni, olkaapa hyvät:

 

 

6.45 

Tutun kaavan mukaan ei kun ylös ja aamutoimiin!

7.45

Mies vie töihin lähtiessään pienet, minä olen isompien kanssa aamupalalla.

8.15

Isommatkin lähtevät koulutielle.

9.00

Olen valmistautumassa KYSille lähtöä varten, kun lapsi soittelee koululta. Uimakassi oli jäänyt kotiin. Hei sitten, rauhallinen aamu! Käyn viemässä kassin lapselle ja palaan äkkiä kotiin pakkaamaan loput tavarat.

 

 9.25 

Ja nyt KYSille, opetus kutsuu! Vaatevarastolta taas kerran puhtaat ylle ja vielä toinen vaatekerta mukaan huomista neuvolaopetusta varten.

9.50-11.30

Gynekologian opetuksessa. Ensin haastattelen, sitten tutkitaan yhdessä kliinisen opettajan kanssa. Tällä kertaa saan monta onnistumisen kokemusta, mukavaa! Uskaltaisinkohan sanoa jopa, että alan vähitellen lämmetä naistentaudeille?

11.45

Vaatteiden vaihto, työvaatekerta ja sisäkengät huomista opetusta varten reppuun ja äkkiä kotiin.

12.00

Kotona. Lämmitän pikaisesti eilistä ruokaa ennen iltapäivän opetusta. Hyvin harvoin meillä on iltapäivän opetusta, mutta tänään sattuu olemaan sellainen päivä. Kiirehän se taas tuli, enkä juuri ehdi tässä välissä hengähtää.

12.30 

Opetus alkaa Zoomissa, aiheena äitiyshuolto Suomessa. Siemailen kahvia opetusta kuunnellessa. Paljon tuttua asiaa ja vähän uuttakin.

 

14.00 

Hetkinen omaa aikaa. Lähetän yhden sähköpostiviestin tutkimukseeni liittyen ja saan vastauksenkin pian - josko taas saisin sitä näillä ohjein eteenpäin? Muitakin hoidettavia asioita surraa päässä, mutta en nyt jaksa paneutua niihin. Viestittelen kaverin kanssa kuulumisia.

15.15

Lähden hakemaan pieniä hoidosta. Matkalla soittelen isoimmalle, kun häntä ei ole näkynyt. Oli kuulemma saanut luvan mennä kaverilleen.

16.00

Kotona taas. Nykyään matka päiväkodilta kotiin sujuu hyyyvin hitaasti, kun 1,5-vuotias haluaa kävellä koko matkan. Uskomatonta sinnikkyyttä, etten sanoisi! Mikäpä tässä aurinkoisesta ja lämpimästä ilmasta nautiskellessa. Hetken vielä ulkoilemme kotipihalla ennen sisälle tuloa.

16.15

Kotona pötkötellään kukin tenava vuorollaan kainalossa, samalla luen kirjaa. Kuopus saa puhelimeni käteensä ja tuttuun tapaansa ottaa innokkaasti selfieitä (esimerkki alla).

 

16.45

Mies on tullut töistä, laitetaan yhdessä ruokaa ja jutustellaan koko perheen kanssa päivän polttavimmat kuulumiset. Kirjoittelen hetken tätä postausta.

18.00

Online-treeni pitkästä aikaa - pakko ottaa ilo irti näistä tunneista, kun niitä vielä järjestetään. Pikku puntti eli kuopus tuo lisähaastetta treeniin! Isommat juoksentelevat ulkona kevätillasta nauttimassa.

19.00

Lasten iltapala-aika. Mutta oho, huomiseen opetukseenhan oli ennakkotehtäviäkin... Etsin ja näpyttelen omasta mielestäni olennaisimmat tiedot ennakkotehtäviin, jotten ihan nolaa itseäni opetuksessa. Paljoa en jaksa panostaa, kuten en ikävä kyllä oikein muihinkaan gynen kurssin ennakkotehtäviin. Unohdun selailemaan muitakin opiskeluun liittyviä juttuja ja tarkistelemaan aikatauluja.

19.30 -

Tenavien iltatoimia, siivoilua, huomisten aikataulujen tarkistelua ja muita iltahommia. Kirjoittelen taas tätä postausta, kun liian nopeasti unohtuu, mitä kaikkea päivän mittaan tapahtuukaan!

21.00

Nukkumaan, tai no ensin hyvän kirjan lueskelua ja hiljaisesta kodista nautiskelua. Öitä!

 

 

Gynen kurssi on nyt reilusti yli puolivälin, ja tentti odottelee toukokuun puolivälissä. Alkaa tulla pikkuinen kiire taas, opiskelumotivaationi kun uinuu edelleen eikä ole liiemmin heräämisen merkkejä näyttänyt... Mutta, kuten lukuisia kertoja aiemminkin, teen sen, minkä ehdin ja jaksan, seuraamuksia katselen myöhemmin! Onneksi ensi kesän työt eivät ole tästä kurssista kiinni. Palataan taas opiskelupäivien osalta ensi kuussa!

 

Kevättä ja kiirettä

Kevät on viime viikkojen aikana ottanut aimo harppauksen eteenpäin, vaikka pientä takapakkiakin on nähty. Asfaltti paljastuu, lumen pinta alenee ja valoa riittää nykyisin aamusta iltaan. Kevään kanssa tasatahtia eteenpäin kiiruhtaa viides (en lakkaa hämmästelemästä ajan kulua!) opiskeluvuosi, josta on jäljellä enää 1,5 kuukautta. 

 

Harvoin sanon, että on kiire, mutta nyt tuntuu siltä. Yksistään meneillään olevat opinnot riittäisivät tällä hetkellä täyttämään jos ei kalenteria, ainakin ajatukset. Käynnissä on kuitenkin samaan aikaan niin tutkimusta kuin töitäkin perhe-elämän velvollisuuksia unohtamatta. Vielä pari vuotta sitten välttelin työntekoa opintojen aikana, mutta näköjään oman alan töihin pääsy muutti kelkan tässä suhteessa. Kevään aikana sairastelut ja niistä johtuvat aikatauluongelmat ovat jälleen tulleet tutuiksi. Tilannetta ei helpota se sinänsä onnellinen asia, että perheemme toinen opiskelija vaihtoi viimeisimmätkin etäopintonsa (toistaiseksi) osa-aikaiseen oman alansa työhön. Jälleen kerran nähtäväksi jää, miten loppukevät sujuu, ja jääkö itselleni vielä lisää opintoja rästiin. Toivottavasti kaikki menee kuitenkin juuri siten kuin on suunniteltu. Tähän asti kaikki on sujunut oikein kivasti, joten jospa sama trendi jatkuisi.

Kesää tässä taloudessa suunnitellaan tällä hetkellä kiivaasti. Kesän kuviot ovat vielä melko lailla auki sitä perustietoa lukuun ottamatta, että vuosikausien jälkeen sekä minä että mies olemme töissä koko kesän. Omat työkuvioni aiheuttavat pientä tai suurempaakin päänvaivaa, mutta toivottavasti asiat selkenevät ennen varsinaisen työrupeaman aloitusta. Tällä hetkellä fiilikset tulevaa kesää kohtaan vaihtelevat varovaisesta innostuksesta lievään paniikkiin - taas kerran pitää kohdata uuden ammatin herättämät tunteet.

 

Kaiken suunnittelun, keskeneräisyyden, kärsimättömyyden ja kiireenkin keskellä olen - kiitos korona-ajan - löytänyt itselleni sopivan rentoutumismuodon. Kuluneen vuoden aikana puikoilta on valmistunut niin pientä kuin suurempaakin asustetta, pienimpinä lapaset pikkuisimmalle ja suurimpana neulepaita - ensimmäinen koskaan neulomani - isoimmalle muksulle. En edes yritä väittää olevani mitenkään päin hyvä käsitöissä tai varsinkaan neulomisessa, mutta hyvää harjoitusta se on. On äärimmäisen ihanaa saada edes jotain pientä valmiiksi tässä kaiken keskeneräisyyden keskellä, ja harjaantumaton kädenjälkeni opettaa sietämään epätäydellisyyttä edes vähän. Nykyisin olematon keskittymiskykynikin on saanut harjoitusta silmukka silmukalta. Ja mikä parasta, jälkikasvun mielestä äidin neulomukset ovat aivan hyviä, jopa toivottuja - vielä. :D

 

 

Vaikuttaa vähitellen siltä, että helpot ja huolettomat opiskeluvuodet ovat takana. Portti työelämään on avattu, viimeisetkin opintorahakuukaudet käytetty ja uudelleen orientoitumisen aika alkanut. Itselläni toki opinnot vielä jatkuvat ainakin reilun vuoden ajan, mutta pikku hiljaa opiskelijaperheen titteli alkaa olla historiaa. Totuttelua uusi arki varmasti vaatii, vaan onpa vuosien varrella tullut nähtyä, miten sopeutuvainen ihminen lopulta onkaan. Pian ei enää muistakaan, millaista opiskeluarki olikaan, kun työt vievät mennessään. Sitäpä odotellessa!