Sadepäivänä, arjen sumussa katsoo ikkunasta ulos: taas tätä. Maisema on samean harmaa. Taivaan peittää raskas pilvipeite, eikä valoa näy. Ei kauneutta missään - tai niin sitä luulee.
 |
Mutta kun katsoo tarkemmin, näkee harmaudessakin sävyjä. Näkee valoja, näkee varjoja. Näkee luonnon omia kristallikruunuja, kastehelmiä, valoa välkkyviä pisaroita. Kiireessä kulkee äkkiä ohi, ei ole aikaa pysähtymiseen. Ei ollut ennen minullakaan. Piti mennä, tehdä ja kokea, kun päässä takoi pelkkä kiirekiirekiire.
 |
Iloa harmaaseen päivään voi tuottaa ihan mikä vain, iso tai pieni, odotettu tai yllätys. Pienten ilojen näkeminen vaatii pysähtymisen, mutta siinä ne ovat - kaiken kiireen keskellä, katsomista ja ihailemista vailla. Edelleen ihmettelen sitä, että koko ajan ne ovat olleet ihan lähellä. Onnen pisaroitahan ne - ohikiitävät hetket, pienenpienet ilot, hymy, katse tai lämmin ajatus.
 |
Sinä sumuisena aamuna oli harmaata, kaunista ja pysähtynyt tunnelma. Ja niitä onnen pisaroita - kaikesta harmaudesta huolimatta, tai ehkä juuri siksi.
Onnellista päivää sinulle!
Kaunis teksti, olet kyllä hyvä kirjoittamaan :)
VastaaPoistaKiitos <3
Poista